Sivu 6/6

Re: Laittomia pakkokeinoja?

Lähetetty: Ti Kesä 23, 2020 8:07 am
Kirjoittaja OscM
Kohteiden huono kohtelu tulee selitetyksi sillä, että heidän kehonsa ovat ilmeisesti "vaarallisia todistajia". (?)

Vuosia sitten heihin tartutettiin jokin virus/bakteeri, joka tuhoaa kehoa vähitellen, muodostaa mahdollisesti kasvaimia. Arenavirus/koronavirus?

Lisäksi on jotain muuta, mitä?

Kohteita on useita, ehkä paljonkin. Jos sitä haluaa tutkia, voisi tarkastella syöpien lukumäärän lisääntymistä vaikkapa tietyissä tuloryhmissä. Ehkäpä myös osoitteen mukaan. Poliittisia kantoja ei syöpätilastoihin pysty yhdistämään, valitettavasti, muuten ne voisivat kertoa jotain mielenkiintoista.

Kyseessä on tiettyihin ryhmiin tarkoituksellisesti niitä heikentämään tarkoitettu toiminta, salamurha, biologinen ase. Tällaiseen on hyvin hankala puuttua, mutta ilmeisesti se kuitenkin tehtiin, koska toiminta ilmeisesti lopetettiin ja nyt on salaa tehdyn parantamisen vuoro, joka on suoritettu siihen pahoinpitelyä ja unenriistoa yhdistäen. Tarkoituksena on siis todennäköisesti tuhota kohteet, salaa ja siististi. jos unenriiston seurauksena kuolee sydänkohtaukseen, kuinka se mitenkään voisi olla vaikkapa alakerran naapureiden syy?

Asioiden ratkaisu on ollut kohteiden kannalta ala-arvoista.

Sairastuttamisesta: jos tutkisin juttua, tutkisin tiettyjä taloyhtiöitä, mutta tämä on vain arvaus ja voi mennä aivan pieleen. Silti, esim. TA ja Ilmarinen. Esim ilmanvaihtokanaviin ja vesijohtoveteen liittyneitä asioita. Mutta yksityisissäkin asunnoissa on tapahtunut erikoisia asioita. Kiinnostavia ovat myös käytetäänkö ulkomaisia rakennustyömiehiä hämärimpien juttujen asennukseen.

Lisäksi, arvauksena, mietin mikä oli tämän ex-poliisi Aarnion todellinen rikos? Voisiko olla, että todella tiesi ihmisten murhista, mutta ei liity kyllä mitenkään siihen, mistä häntä muka syytetään, vaan ehkäpä joittenkin ihmisroskana pidetyn joukon kuolemiin. Pakkokeinot helposti mahdollistavat asuntoihin pääsyn, samoin erilaiset laitteet: asuntoihin voidaan toimittaa vaikkapa jotain säteilevää. Mutta tämä on siis arvaus, ja voi oikeasti mennä pieleen.


Mikä oli tämä huhu jyväskyläläisestä armeijan henkilöstä joka on sairastuttanut ihmisiä poliittisin motiivein? Jos jotakuta tämä asia kiinnostaa, tästä kannattaisi ottaa selvää. Poliisit siitä keskenään kuulemma juoruilevat, kysykää niiltä.

Re: Laittomia pakkokeinoja?

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2020 7:40 am
Kirjoittaja OscM
Kohteiden ei annettu nukkua tänäkään yönä. Tämä on neljäs yö tällä viikolla, jolloin kohteiden ei ole annettu nukkua lainkaan.

Voisiko joku (Mikä taho onkaan) tämän nyt heti aamulla luettuaan ottaa yhteyttä joihinkin ko. toiminasta vasttavaan tahoon, ja vaatia muutosta asiaan. Kohteet saavat sydänoreita, lihassäpsähdyksiä, jne. Pelkään heidän aavan sairaskohtauksen.


Voisiko välitön yhteydenotto tapahtua nyt heti aamulla vaatien, että kohteet saisivat nukkua alkaen nyt, iltapäivään asti. Pyydän tätä. auttakaa.

(yleensä nimittäin kohteiden ei anneta nukkua päivällä jos heidät on väkisin pidetty yö hereillä)

Re: Laittomia pakkokeinoja?

Lähetetty: Su Heinä 05, 2020 8:15 am
Kirjoittaja OscM
Klo 7.50 aamulla, ei annettu vielä nukkua lainkaan. Todennäköistä on, että jos/kun viimein annetaan nukka, herätetään 2-3 tunnin jälkeen. Iltapäivällä ei anneta nukkua koskaan.

Edellisinä öinä unta 5h ja 3h.

Viime viikolla kaksi yötä/vuorokautta ilman lainkaan unta ja kaksi yötä/vuorokautta, jolloin annettiin nukkua 1,5-2 tuntia vuorokaudessa.

Pahin oli kolmen vuorokauden putki, jonka aikana unta vain kaksi tuntia yhteensä.



Kuka tästä toiminnasta vastaa? Voisitteko ottaa häneen yhteyttä? Miten tällainen on perusteltavissa sairaanhoidolla?

Sairaanhoidosta on myös oikeus kieltäytyä. Kohteet haluavat käyttää oikeuttaan kieltäytymiseen. Heidän toiveensa on myös, että toiminnasta tehdään rikosilmoitus. Sen vi aloittaa tekemällä tutkinnan mm. alakerran asukkkaista, talon muista asukkkaista, talon rakenteen erityispiirteistä jne.

Ei tarvitse siis lähteä etsimään jotain salaperäisiä muun maalaisia toimijoita. Jutut sellaisista ovat myös tehokas este toiminnan lopettamiselle - se on varmaan tarkoituskin.




Yksi tämän palstan tarkoituksia lienee rikosvihjeiden saaminen. No, tässä on sellainen. Miksi esim. talon asukkaiden luo, alakertaan jne ei tehdä kotietsintää? He mm. käyttävät ilmanvaihtoa tavalla, joka ei taida kuulua omistajan tietoihin. Se ei voi olla sattumaa, vaan se täytyy olla tehty jo rakennusvaiheessa. (?)


Yhä uudelleen ja uudelleen ilmaisen vakavan huoleni kohteiden terveydestä ja hengestä. Pelkään että he menehtyvät sairaskohtaukseen.

Tiedän, että monet tämän "huuhaan" lukijoista tietävät, keistä ja mistä tapahtumasarjasta puhun.

En voi käsittää, ettei kukaam viranomainen ota heihin yhteyttä näistä asioista tietäessään. Jos kirjoittaisin tälle palstalle joistakin muista rikoksista, vaikkapa vain omaisuusrikoksista, kaikki olisivat haukkana tekemässä rikosilmoituksia. Kerron tämän "huuhaa" otsikon alla pitkäkestoisesta, unenriistoa ja kidutusluontoista toimintaa sisältäneestä, ilman lupaa suoritetusta "sairaanhoidosta". Miksi tälle ei tehdä mitään? Oikeasti on ilmeisesti tarkoitus, että kohteet koulevat airaskohtaukseen?


Jos "sairaanhoidon" saati sairastuttamisen tutkiminen on turhan haastellista, kuten se taitaa ollakin, voisi tutkia paikallisten toimijoiden käytännön toteutusta, esim. etenin "alakertalaisia". Ilmanvaihdon tutkiminen, seinän sisällä olevien laittomien rakenteiden tutkiminen voisi olla alku. Koska paitsi voimistettu ja kohteisiin kohdistettu wifi, talossa on myös jotain muuta mätää.

Re: Laittomia pakkokeinoja?

Lähetetty: Su Heinä 05, 2020 8:27 am
Kirjoittaja OscM
Kuka tästä toiminnasta on vastuusssa? Jonkun täytyy olla siitä vastuussa. Tehkää heille tiettäväksi tämä, mitä olen tässä kertonut: kertokaa nuo unimäärät.

Kaikki lääkkeetkään eivät sovi kaikille. Jos nyt on niin, että kohteet joista kerron,, eivät voi nukkua kun heihin kohdennetaan tiettyjä taajuuksia tms, silloin heihin ei voi sitä sairaanhoidon nimissä käyttää. He nukahtavat aina heti, kun "laitteet" sammutetaan. Yksinomaan ne pitävät heitä vasten tahtoaan hereillä.

Jonkun on oltava tästä vastuussa. Vastuuta ei voi paeta kuin torakat lattian alle, "emme me mitään tee", sadistiset hirviöt, jotka kohtelevat oikeaa, elävää ihmistä kuin robottia tai tietokonrpelin hahmoa.