Fobiat

[Sadie_Manson]

Pelkään kahta asiaa: raskaaksi tulemista ja humanoideja.

Ja mä kun luulin että oon ainoa joka pelkää sairaalloisesti tuota raskaaksi tulemista! Mä en osaa kyllä kuvitella mitään niin kamalaa, uskon, että vaikka joutuisin tekemään mitä tahansa muuta niistä asioista joita pelkään, niin suoriutuisin, koska jotkut asiat vaan on tehtävä, mutta ajatuskin siitä että olisin raskaana... Mä en osaa kuvailla sitä paniikkia.

Ja mitä mä oon itsessäni huomannut, kaikki nuo jo olemassa olevat pelot tulee vuosien myötä vain pahemmaksi, vaikka ns. "siedätyshoitoa" tulee lähes kokoajan, koska enhän mä voi koko elämääni täällä neljän seinän sisällä olla vaikka kuinka tahtoisin. Mulle on kaikki lupailleet että ajanmyötä se tulee helpommaksi, paskat sanon minä!!

Ja mitä tuohon neulakammoon tulee, onko muita jotka pelkää neulaa ihan sikana, mutta on silti käynyt laittamassa tatuoinnin? Mulla se neulakammo koskee juuri pistoksia ja lävistyksiä(pahin on jos otetaan sormenpäästä verta, sitä en kestä ollenkaan, joten sitä ei ole tehty enää vuosiin), tatuointia suunnittelin ja haaveilin vuosia ennenkuin sain aikaiseksi ja nyt olen valmis tatuoitavaksi anytime! Silti lävistykset joista on haaveiltu vuosia on aina jääneet ottamatta.

[Irma Lam]

Käärmeitä pelkään kuollakseni, onneksi niitä näkee harvemmin. Pahempi pelko ovat pitkäjalkaiset lukit, joita on ihan hirveästi keskikesästä jopa joulukuuhun asti ulkoseinissä, usein tietenkin juuri ovissa...Pahinta ovat sisälle päässeet. Muita hämähäkkejä en pelkää yhtä paljon. En käsitä, mikä siinä on. Olisko yksi syy se kun pienenä koululaisena pojat niitä jalasta roikottaen toivat liian lähelle. Muistan juosseeni ihan tosissani henkeni edestä pakoon. Meillä on marjapuskia, mutta linnut saavat marjat popsia, koska en uskalla puskiin koskea kammottavien kokemusten vuoksi.
Mielenkiintoista on, että myös sisareni pelkää samoja otuksia...

Sitten pelkään ajatusta, että joku laittaisi jotain suuni ja nenäni eteen niin, etten voisi hengittää, vaikka ihan hetkeksi.

Korkeat paikat ovat epämiellyttäviä, samoin lentokoneet.

Sitten tästä en osaa sanoa, onko fobia vai muunlainen inhotus vaan, mutta tietynlaiset kasvaimet ihmisten iholla ovat niin vastenmielisen näköisiä, että en voi niitä katsoa, nytkin alkoi heti syyhyttää niitä ajatellessani, että ei niistä sen enempää. Pelkkä huuliherpeskin on kammottavan näköinen tai valtava finni ja pitäisi vaikka syödä pitsaa vastapäätä ihmisen kanssa, jolla on jotain epämääräistä naamassa... Samoin punkin poistaminen koirista on ällöttävää, se kun on myös jotain ylimääräistä uloketta...

Mitäs vielä...jos hissi jämähtää tai maanalainen tunneliin. Eli jotkut ahtaat paikat.

Pimeän pelkoakin on, enkä uskalla katsoa peiliin pimeässä. Arvelen olevani poikkeuksellisen mielikuvitusrikas ja siitä on välillä suurta haittaa, mitä fobioiden syntymiseen tulee ja niiden lietsomiseen...

[Clyde]

Ja mitä tuohon neulakammoon tulee, onko muita jotka pelkää neulaa ihan sikana, mutta on silti käynyt laittamassa tatuoinnin?

Minulla ollut neulakammo aina, niin ollessa pistettävänä kuin pistävänäkin. Aina verikokeissakin meinnnut taju lähteä, ei mitään kipua mutta se piikki! Eläimelle oli helpompi pistää piikkiä, ehkä kun siinä on kuitenkin karvaa edessä mutta ihmisille jo pelkän insuliinin pistäminen oli kammottavaa. Nyt tosin pistän insuliinia siinä missä kuka muukin hoitaja vailla kammoa. Minuun pistettävä piikkikammo on tosin jäänyt mutta silti haluaisin tatuoinnin. Eihän se ole yhtään sama kuin sairaalan piikkikokeet

Suke, täällä yksi hirvikammoinen lisää.

[Katjushka]

Neulakammo, verikammo. Sattumalta just tänä aamuna otin viimeksi lukua laboratoriossa, kun olin verikokeissa.

[Loka]

http://www.gernet.fi/public/fobiat.zml?s=a

arakhibutyrofobia pähkinävoin kitalakeen tarttumisen kammo
bolsefobia bolsevikkifobia
frankofobia ranskalaiskammo

Tässä vain osa.

[Lumienkeli]

Mulla on ihan yleinen hämähäkkikammo. Jähmetyn paikoilleni, vedet valuu silmistä enkä kykene toimimaan.

Vielä pahempi kammo liittyy mereen. Vihaan ja pelkään laivalla tai lautalla matkustamista. Avomeri on aivan kammottava. Helsingistä Tallinnaan EHKÄ pystyisin matkustamaan kuumana kirkkaana kesäpäivänä. Sen sijaan joulukuinen iltareissu lautalla Tallinnaan oli virhe, kelikään ei ollut tyyni ja ulkona pilkkopimeää. Noh, hitot muista, meiksi parkuu kaikkien nähden Yritä siinä sitten selittää, että ei, en voi pahoin, mua PELOTTAA!
Tuo merikammo on niin paha, että vatsassa kääntää ja inhopuistatus iskee jos zoomaan google mapsia satellittikuvana mereen... Toki joskus kiusaan itseäni noin, koska tajuan kuitenkin olevani turvallisesti sisällä ja maan kamaralla

[PaulaDrew]

Mitenköhän fobioista kannattaisi lähteä pyrkimään eroon? Alkaa nuo korkeanpaikankammo ja ampiaismehiläiskimalaiskammot haitata jo arkielämää. Olin tuossa muutaman viikon tukehtumaisillani asuntooni kimalaisen vierailun jälkeen kun en uskaltanut avata ikkunoita . Ja aika hullulta tuntui myös piileskellä vessassa lukitun oven takana kimalaisen pörrätessä kämpässäni...

Korkeiden paikkojen suhteen aloitin siedätyshoidon, koska näyttää vain pahenevan vanhemmiten enkä enää voi mennä esim. metroon liukuportaita pitkin. Yritin nyt sitten käydä puusta rakennetussa näkötornissa. Ihan hyvät kaiteet oli ja tukeva, turvallinen rakennus, mutta en päässyt kuin toiselle tasanteelle, muutaman metrin korkeuteen. Ei vain voi mitään kun koko kroppa huutaa vaaraa ja saa aivotkin uskomaan että nyt on parempi kääntyä hyvin pian pois. Mitkään vastaväitteet eivät tule edes mieleen. Jos joku olisi yrittänyt kannustaa, olisin varmasti tempaissut nokkaan.

Näiden lisäksi on vielä muutama paha fobia: ahtaat, suljetut tilat ja ahtaat väkijoukot. Jälkimmäisestä eka kokemus Ruisrockista Nirvanan kaaosmaiselta keikalta vuonna 1992. Hirvittää ajatuskin pakotettuna liikkumisesta vellovan väkijoukon mukana ilman mahdollisuutta päästä pois. Pahin tilanne oli joskus laivalla, kun laiva oli saapunut satamaan ja ihmiset pakkautuneet uloskäynnin luo aulaan. Ovia ei jostain syystä avattukaan varmaan tuntiin, kauimpana ovesta olevat eivät tajunneet mistä on kyse ja tungeksivat vain eteenpäin, ovilla olevat taas yrittivät perääntyä taaksepäin eikä lopulta kukaan päässyt oikein eteen eikä taakse. Ahdistaa vieläkin kun muistelen sitä, mutta näitä tilanteita tulee onneksi harvoin ja niitä pystyy välttämään. Esim. massiiviset konsertit jäävät todellakin käymättä.

[vivy]

En tiedä lasketaanko tää nyt fobiaksi, mutta ajatuskin banaanin syömisestä laukaisee inhotuksen ja saa kylmät väreet iholle. En vaan kestä banaanin koostumusta, jo pelkkä haarukalla muussaamisen kuvittelu vääntää vatsassa.
Sitten on nää perus hämäkäkki-, koppakuoriais- ja ampiaiskammot. Ne haittaa jo normaalia elämääkin kun ei kesällä pysty nauttimaan terasseista täysillä.

[joey]

Esim. massiiviset konsertit jäävät todellakin käymättä.

Sama. Pahinta on oikeastaan se, että harrastusteni ansiosta on muutama vuosittainen massiivisia ihmismääriä keräävä tapahtuma, joihin on mentävä. Taktiikkani on näissä tapauksissa aina se, että rynnin eteenpäin niin lujaa kuin pienistä jaloistani pääsen, pysähtymättä hetkeksikään silloin kun tilaa ei kunnolla ole. Olen vuosien kuluessa tullut taitavaksi väkijoukon seassa puikkelehtijaksi, mutta seuralaiset eivät sitä valitettavasti yleensä ole ja on kiva kadottaa kaveri jok'ikisessä isommassa tapahtumassa
Uskoisin oman ihmisjoukkokammoni johtuvan siitä, että olen lyhyt enkä näe suuressa väkijoukossa muuta kuin ihmisten olkapäitä. Ja saan jatkuvasti kyynärpäistä rintaani. Ei hyvä.

[innanna]

Hämähäkin, ne kauheat kahdeksanjalkaiset. hrrrr, menee kylmät väreet kun ajattelenkin asiaa..

Rupesin pelkäämään niitä jo nassikkana mutta silloin pelko ei ollut vielä kovin vahvaa. Joskus yläasteella pelko pääsi pahaksi. Eikä asiaa auttanut että samanikäiset pojat "vitsaili" asialla tuomalla mun lähelle hämähäkkejä. Säntäsin karkuun kauheen paniikkihuudon kera. Monet kerrat oon myös itkenyt kun olen vahingossa joutunut hämähäkin kanssa kosketukseen.

Vanhassa asunnossamme sauna oli kellarikerroksessa ja en koskaan käynyt lämmittämässä saunaa hämähäkkin takia. Kaverille mennessä mulla oli sateenvarjo millä pimpotin ovikelloa koska ovikelloseinustalla oli aina paljon hämähäkkejä.

Kun meidän lapsi syntyi, oli pakko rohkaistua. Hää on nyt melkeen 3v ja oon jo uskaltanu tappaa 2 kertaa piiiiiienen hämähäkin, sellasen 4mm halkaisijaltaan!! normaalisti joku muu saa tappaa ne (mä olen silloin piiiitkässä matkassa) tai jos tappajaa ei ole, laitan lasin päälle ja teippaan lasin kiinni ettei hämähäkki vaan pääse karkuun. Töissäkin jouduin tekemään näin, kyllä työkaveria nauratti aamuvuoroon tullessa kun näki.

Hrr.. inhaa..

[Maybrick]

^ Hämiskammo voi olla hassu siinä mielessä, että kaikki hämikset ei kuitenkaan ehkä kammota. Tyttöni pelkää tavallisia pieniä hämiksiä, mutta meillä lemmikkeinä olevia suuria tarantelloja (monta eri lajia, en ala niitä nyt listaamaan) ei kammoksu lainkaan. Ihmisen mielessä on sellainen pienen lukin mentävä reikä...

Niinhän väitetään, että jos alkaa nähdä unissa hämiksiä ja muita pikkuötököitä, voi hermostossa olla jotain vikaa... tietyn vaiheen alkoholistit kuulema näkevät monenlaista vilistäjää näköpiirissään, enkä tarkoita nyt kaksijalkaisia

[Nemesia]

Mä pelkään pellejä Ne on niin vastenmielisen näköisiä ja jotenkin 'pahoja' sen naamionsa takana

[Sarlent]

Mulla kans tuo klovnifobia. Joskus pentuna olen pellejä nähnyt mutta niistä ei tainnut jäädä mitään traumoja. Kaikki alkoi kun näin kauheimman painajaisen klovnista, siitä lähtien edes maininta klovneista aiheuttaa pakokauhua.

Toinen on fobia on korpit. Tämä johtuu ihan omasta kokemuksesta, kun korpit hyökkäsi pentuna kimppuun.

[tassi]

Mä kans pelkään ihan tajuttomasti hämähäkkejä.. Ihan kaikenlaisia ja kokoisia.. Olen kammonnut niitä niin kauan kuin muistan. Isäni kanssa yritimme miettiä, että mistä tuo kammo olisi saanut alkunsa, mutta ei isänikään osannut sanoa. Kertoi, että olen pelännyt niitä aina. Todellakin tuo kammo on saattanut tulla ihan tavallisesta tapahtumasta. Katsoin joskus jonkun ohjelman näistä fobioista ja siinä kerrottiin, että esim. juuri hämähäkkikammo saattaa tulla pienelle lapselle vaikka siitä, että leikkiessään lapsi pelästyy jossain kupissa olevaa hämähäkkiä..

Mulla tää kammo näkyy elämässä lähinnä tietenkin kesäisin. Mä en pysty kävelemään pitkässä heinikossa, jos pakolla täytyy jonkin heinikon läpi mennä, niin sitten pompin hirveällä vauhdilla, etteivät ne ehdi tarttua muhun.. Hyi, kamalaa edes ajatella minkälaisia kahdeksanjalkaisia kammotuksia siellä heinikossa vilistää!
Ja jos menen jonnekin vieraaseen paikkaan yöksi, niin jonkun toisen täytyy aina tarkistaa se tila läpi, ettei missään vaan ole hämähäkkiä piilossa.
Jos sitten niin sattuu käymään, että hämähäkin kohtaan, menen ihan paniikkiin.. En pysty liikkumaan, en pysty tekemään muuta kuin huutamaan, itkemään ja vapisemaan.

Pelkäsin myös, että "tartutan" kammoni lapsiini.. Niin ei onneksi käynyt.. Nyt minulla on sitten kolme hämähäkintappajaa Plus tietenkin meidän koira.

[Polar]

Pelkään aivan hirveästi lääkärissä käyntiä ja yleensä kaikkia terveydenhuollollisia toimenpiteitä ja terveydenhuoltohenkilökuntaa työssään. Sillä ei ole merkitystä menenkö hammaslääkäriin, gynekologille, mahantähystykseen vaiko vain terveydenhoitajan luo rokotukselle tai verenpaineen mittaukseen. Kaikissa tapauksissa mua pyörryttää, heikottaa, ahdistaa, vapisen ja hyperventiloin jne. Kyse ei ole siitä, että pelkäisin neuloja, verta, fyysistä kipua tms. Voin esim. ottaa itse itseltäni verinäytteen, eikä se tunnu missään, mutta auta armias, jos joku hoitaja tulee tuikkimaan sillä neulalla. Luulen, että pelkoni johtuu siitä, että musta on kauheaa päästää ihmisiä niin lähelle itseäni ja utelemaan yksityisasioitani. Päästän kyllä vapaa-ajallani joitain ihmisiä hyvinkin lähelle ja voin monien ystävieni kanssa keskustella täysin vapautuneesti hyvinkin intiimeistä asioista, mutta pointti onkin se, että se on vapaaehtoista ja täysin mun oma päätös. Ei mua jossain terveysasemallakaan tietenkään mihinkään pakoteta, mutta kun olen sinne asti omasta aloitteestani vaivautunut apua hakemaan, niin eipä siinä kauheasti olisi järkeä ruveta kieltäytymään tutkimuksista ja toimenpiteistä. En kuitenkaan vastaile kysymyksiin tai suostu kopeloitavaksi, koska mua nyt huvittaa vaan olosuhteiden pakosta "omaksi parhaakseni". Äh, kauhean vaikea selittää. Ehkä joku tajusi...

Jännintä tässä on kuitenkin se, että ainoa lääkäri, johon luotan ja jota en pelkää, on psykiatrini. Menen hänen luonaan käymään jopa oikein mielelläni ja hymyssä suin nyt, kun voin jo oikein hyvin, enkä kyseisiä palveluita enää kovinkaan tiiviisti tarvitse. Psykiatri kun kuitenkin on juuri se lekuri, jonka olen joutunut päästämään kaikkein lähimmäksi(siis psyykkisellä tasolla) ja jolle olen avautunut niistä kaikkein kipeimmistä asioista.