Kummitustaloja, UFOja, ym?

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

kid

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja kid »

Tampereen seudun paikoista pitää nyt mainita Julkujärven leirikeskus Ylöjärvellä. Olin siellä vetämässä leiriä viime viikonloppuna, ja pakko on todeta että epämukavia öitä siellä vietin. Ensimmäisenä yönä oltiin siellä kahden muun vetäjän kanssa kaksin ja mentiin sitten nukkumaan. Heräsin yöllä kuumuuteen, enkä saanut sitten unta pitkään aikaan, koska mulla oli tosi epämukava olo. Välillä olin ihan nukahtamassa, kunnes kuulin askelia. Yleensä olen hyvin skeptinen näiden suhteen, ja tietenkin vanha talo narisee, mutta pakko on sanoa, että on se aika villiä kuulla etuoven käyvän ja askelien nousevan portaita ylös. Yöunet jäivät todella vähäiselle sinä yönä, sillä askelia kuului melko tiuhaan, samoin ovien avaamista muttei sulkemista.

Toisena yönä oli hieman helpompaa, tosin tällä kertaa patteri nakutti todella rasittavaan epäsäännölliseen tahtiin. Nukuin seinän vieressä, jonka takana oli vain hätäuloskäyntiportaikko jonne meitä oli kielletty menemästä paitsi hätätapauksessa. Jossain vaiheessa yötä kuulin kovan pamauksen seinän takaa, ja tietenkin ihmettelin mikä se on. Huonekaverini kuuli tämän, ja ihmetteli sitä myös. Näiden lisäksi minulla oli epämukava olo molempina öinä. Tuntui että joku tuijottaa, vaikka siltä musta tuntuukin usein :mrgreen:

Googlasin sitten kotona kyseisen leirikeskuksen ja löysin Suoli24-keskustelun aiheesta. K.o. leirikeskuksessa on kuulemma joskus taannoin kuollut tehtaan patruunan vaimo, jonka on sanottu kummittelevan erityisesti huoneessa 10. Arvatkaa vaan missä huoneessa meitsi nukkui :wink:

Tampereen paikoista mainittiinkin jo Näsilinna eli Milavida, von Nottbeckien suvun omistuksessa ollut asunto. Milavida on ollut pitkään tyhjillään, mutta nyt sitä aletaan taas kunnostaa. Milavidassa on sanottu kummittelevan, ja tämän mä allekirjoitan. Kävelin koiran kanssa Näsinkalliolla eräänä aamuna ja katselin Näsilinnaa, joka on kiehtonut minua jo pitkän aikaa kauneudellaan. Lähdin laskeutumaan alas Näsinkalliolta rakennuksen itäsiiven puolta. Koira kävi siinä pissalla, ja katsahdin ylös. Huomasin ikkunassa naisen hahmon, ja mietin että onpas outoa, eihän tuolla ketään ole. Näsilinnassa työskennelleet ovat sanoneet paikassa kummittelevan: kuuluu raskaita saappaiden askelia jne. Mielenkiintoinen rakennus :)

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Jees viime yö oltiin sitten vihdoin tuolla Espanjan "toiseksi kuuluisammassa" kummitustalossa. Laitan myöhemmin kuvia ja lisätietoja, mutta tässä ensi mietteet:

- Talo mäen harjalla oli todella kammoittava ennen kuin sinne mentiin. Ensin nähtiin siellä valoja ja meinattiin luopua koko jutusta, mutta ei hätää, kummitusturisteja nuo toisetkin olivat

- Paikan päällä ei sitten jostain syystä pelottanutkaan. Sitä oikein alkoi odottaa josko jotain karmivaa näkyisi

- Talo on karmivuuden lisäksi oikein kunnolla allekirjoitettu sinne tänne graffitein. Tuntuu olevan jonkinlainen nuorison "kummituspyhiinvaelluskohde".

- Ennenpitkää siellä kyllä tulee onnettomuuksia tapahtumaan sillä mm. osa kattoa on romahtanut ja siellä täällä lattiassa miehen mentäviä aukkoja ja muuta sortumaa. Pihalla avoin kaivo ja kaikenmaailman pystyssä olevia rautapiikkejä. Jurrissa tonne ei kannata lähteä hortoilemaan.

- Muut ryhmästä olivat enemmän "ammattilaisia", meikäinen eräänlainen sivustaseuraaja. Pari henkilöä väitti kuulleensa sivuhuoneesta jotain murhatelua ja valittivat "pahoja aistimuksia" ja ahdistusta tietyssä (kylläkin kammottavassa) pienen kujan päässä olevassa kulmahuoneessa

- Joku energiamittari alkoi piipittää toisessa kulmahuoneessa ja siitä napsitussa kuvassa on nyt toisten mielessä nähtävissä pari haamua, itse en ole vielä päässyt tutkimaan asiaa

- Molemmissa kulmahuoneissa kamera, videokamera ja tietokone menivät sulki itsestään eivätkä toimineet. Tuossa "haamuhuoneessa" eivät radiopuhelimetkaan toimineet.

Että semmotta nyt ensiksi. Tulipahan vihdoin taas yksi "bucket list" -kohteista suoritettua. Kuvia napsittiin varmaan useita satoja, toivottavasti niistä löytyy jotain "ihmeellistä"...

Hornankattila
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Touko 20, 2013 11:58 am

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Hornankattila »

http://koti.mbnet.fi/miramp/kartano.html

Erittäin mielenkiintoinen paikka.
Faktat tosin ovat, että 2000-luvun alussa todennäköisesti, alunperin kartanossa asuneiden
sukuluiset, sisarukset mies ja nainen muuttivat kartanon tontilla olevaan ulkorakennukseen.
Vuonna 2005 nainen kuoli, ja hänet on haudattu erikoisluvalla tontilla olevaan sukuhautausmaahan. (Vai miten se kirjoitetaan?) Mies taitaa asua vielä tänäkin päivänä tuossa ulkorakennuksessa ja aina kun joku menee tontille hän tulee ulos ja alkaa ampua suolapanoksilla.
Google Mapsista löytyy erinoimaiset näkymät jos hieman pelottavatkin.
https://maps.google.fi/maps?q=Vanhakar ... 92,,2,0.93

Katsokaa Alempaan ja Ylempään ikkunaan.
Aivan kuin niissä olisi kasvot, mutta todellisuudessa ne tulevat puun lehdistä, vai tulevatko? :D

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Uutimia.

Kuvista on löytynyt kaikenmaailman "ihmeellisyyksiä". Postailen lähiaikoina niitä, jahka ollaan zoomailtu tarpeeksi.

Johnny_B
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Pe Tammi 23, 2009 12:05 pm
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Johnny_B »

Hornankattila kirjoitti:http://koti.mbnet.fi/miramp/kartano.html

Erittäin mielenkiintoinen paikka.
Tuttu paikka. Asukkaat o(li)vat tosiaan täysin kyllästyneitä näihin haamujen jahtaajiin yms. joita tonteilla pyörii välillä kiusaksi asti. En yhtään ihmettele, itsekin joskus teininä uskaltauduin tuonne ja onhan se mielikuvitusta kutitteleva ympäristö, etenkin yöllä. Tästä on kyllä ~20 vuotta aikaa, en muista milloin olisin viimeksi ajanut tuosta ohi kun en ole asunut Porissa vuosikausiin.

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1849
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

Kakolan vankimielisairaala on kaupan:

http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art- ... 35960.html

Googlen kuvahaulla löytyy aika kiinnostavia kuvia.

Kohtaamispaikka minfolaisille? Olisikohan kummituksia?

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kuva

Jos nyt haluaa hieman kummitusjuttuja etsiä/keksiä niin pienellä mielikuvituksellahan sitä kyllä saisi aikaan.

Ylempänä on kuva kulmahuoneesta jossa "haamujengin" energiamittarit alkoivat näyttää yli tuhannen lukemia (mitä lie sitten tarkoittaa). Mielikuvituksella saattaisi nähdä keskellä kaksi hahmoa. Esim. "myrskyluodon maijan " pitkänä hahmona ja vasemmalla vieressä "michelinäijän" :lol:

Zoomattuna sitten tuo naisen hahmo ainakin omassa mielikuvituksessani saattaisi olla tuollaisessa pitkässä hameessa, kädet sivuilla ja kaulahuivi kaulassa katsoen takavasempaan. Tai sitten se on vain (todennäköisesti) valuvirhe seinässä tai hometta tms.

Kuva

Avatar
Geissimummo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1390
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm

Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Geissimummo »

Mielenkiintonen aihe, aina kiinnostanu kummitustalot ym. Nostetaanpa siis tätä 8)
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.

Kafka
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: La Elo 11, 2012 2:22 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Kafka »

Jos viina, tanssi ja kummitukset kiinnostavat kannattaa Oulussa käydessä piipahtaa Pub Jumpru/ yöbaari Kaarlessa Kaarlenholvin talossa Aleksanterinkadulla. Siellä kerrotaan kummittelevan Johan Ludwig Runebergin, hollantilaisen merimiehen tai venäläisen sotilaan.

Paikka on siis anniskelulaitos joten ei ihme jos siellä asiakas outoja näkee :lol:

http://www.jumpru.fi/historia/kummitus/

Pumpuli
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: To Joulu 02, 2010 1:17 pm

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Pumpuli »

Hornankattila kirjoitti:http://koti.mbnet.fi/miramp/kartano.html

Google Mapsista löytyy erinoimaiset näkymät jos hieman pelottavatkin.
https://maps.google.fi/maps?q=Vanhakar ... 92,,2,0.93
Pari naksua tuosta kuva paikasta vasemmalle niin saattaa nähdä saksanpaimenkoiran menevän aidan alitse.
Dulce et decorum est pro patria mori.

Ei ole epätoivoisia tilanteita, on vain epätoivoisia ihmisiä.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Avatar,on näitä "kummitustaloja"olemassa.Herkille ihmisille ne ovat vieläkin todellisempia.Tämä on liiankin pitkä tarina,mutta oletan,että olet kuullutkin tästä:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1419565508416.html
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Sasse75
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Ma Helmi 04, 2008 4:48 pm

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Sasse75 »

Itseäni kiinnostaisi erityisesti Varsinais-Suomen alueella olevat paikat, joissa kummittelee. Louhivuoren ja Brinkhallin kartanot on tsekattu. :) Louhivuoressa ei törmätty mihinkään ihmeelliseen, mutta Brinkhallissa oli pieniä omituisuuksia ja yhteen kuvaankin eksyi ikkunasta kurkkiva luuranko. :) Kakolassa nyt kolisi ja paukkui joka puolella ja ovet narahtelivat, mutta pistettiin ne äänet kovan tuulen piikkiin. :)
"Every saint has a past. Every Sinner has a future."

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Tervehdys,tämä asia ei kyllä mitenkään liity Varsinais-Suomeen,mutta kylläkin itse aiheeseen.On mahdollista,että et muista legendaarista pakinoitsijaa Veikko Ennalaa,joka mm.1970/80-luvuilla kirjoitti kuuluisia kolumneja Hymy-lehteen.Hän oli sekä ateisti ,että skeptikko ja aikansa julkkis,mutta ennen kaikkea etsijä.Hän ei uskonut juuri mihinkään n.k.yliluonnolliseen,yöpyikin monissa kummitustaloiksi väitetyissä rakennuksissa.

Kerran lapinreissullaan Veikko sattui yöpymään vanhassa eräkämpässä,jossa perimätiedon mukaan väitettiin kummiteltavan.Siellä hän koki oudon ilmiön,jota ei pystynyt selittämään.Se oli lähes ainoa kerta,jolloin Veikko joutui ikään kuin tarkistelemaan käsityksiään uudessa kontekstissa.Minulla on sekin pakina tallessa.Hän ei kuitenkaan muuttanut mielipidettään myöhemminkään,vaan piti asiaa sattumana.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

paccasucco kirjoitti: Kerran lapinreissullaan Veikko sattui yöpymään vanhassa eräkämpässä,jossa perimätiedon mukaan väitettiin kummiteltavan.Siellä hän koki oudon ilmiön,jota ei pystynyt selittämään.Se oli lähes ainoa kerta,jolloin Veikko joutui ikään kuin tarkistelemaan käsityksiään uudessa kontekstissa.Minulla on sekin pakina tallessa.Hän ei kuitenkaan muuttanut mielipidettään myöhemminkään,vaan piti asiaa sattumana.
Oliko kyseessä Karvaselän kämppä Pokka - Inari tien varrella, siinä Litmuorvaaran jälkeen Kutturasta päin maitse tullessa? Siellä tuli joskus yövyttyä. Ei ollut pannahinen silloin paikalla, jos kohta viinaakin mahtoi olla liian vähän pöpöjen näkemiseen.

Eipä mahda tuotakaan murjua enää olla olemassa.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Johnny_B
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Pe Tammi 23, 2009 12:05 pm
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Kummitustaloja, UFOja, ym?

Viesti Kirjoittaja Johnny_B »

Chikatilo kirjoitti:Eipä mahda tuotakaan murjua enää olla olemassa.
http://www.saariselka.com/matkailijalle ... uskaemppae

Olettaisin olevan.

Vastaa Viestiin