Kyllä. On hienoa, että palstalle tulee uusia kirjoittajia, joilla myös logiikka toimii. Minä, ja toinen profiilini Joosua olemme molemmat olleet pitkään sitä mieltä, että tämä tapaus on täysin auki. Anneli pitäisi kuitenkin jotenkin (muuten kuin vastapuolta uhkailemalla, ja agressiivisella vähättelyllä) saada puhdistetuksi syyllisyydestä. Olen esittänyt valheenpaljastuksen uusimista. Teimme (työpaikallani harrasteena) viime vuonna kokeellisen menetelmän, jolla valheenpaljastuksen onnistumistodennäköisyys paranisi. Se parani huikeasti (vaikka otos olikin riittämätön tieteelliseen julkaisuun). Esittelin menetelmämme myös Usassa työmatkan yhteydessä. He olivat erittäin vakuuttuneita tuloksistamme, vaan totesivat kuitenkin, että nykynenkin menetelmä on riittävä, eli erittäin tarkka. Ongelmana on vain se, että tuloksilla ei ole minkäänlaista todistusvoimaa, eikä uusillakaan menetelmillä tule sitä olemaan. Kysyessäni, että eikö julkisesti syyllisenä pidetty henkilö voisi itse pyytää kyseistä tutkimusta, ja tavallaan "todistaa" tällä syyttömyytensä. Vastaus oli varsin selvä. Kyllä, tervejärkiset syyttömät ihmiset toimivat juuri näin, ja täten puhdistavat "Suuren yleisön" epäilyksen. Laki, lain tulkinta ja yhteisön reaktiot ovat kaikki aivan eri asioita.
P.S. Juuri noista ym. syistä olin jopa täysin varma, että Anneli ja hänen lapsensa olisivat kiinnostuneita siitä, että vapaus syyttömyydestä oli... en ole varma, että haluaisin järjestää viime kesäisen mahdollisuuden uudelleen.
P.S.2 Ja en ole täysin varma, että Joosua olisi minun toinen profiilini. Uskon melkeinpä enemmän siihen, että minä olen Joosuan toinen profiili.
P.S.3 Tälläinen huumori on toki huonoa, mutta näin on tällä palstalla sanottu. Mutta, minä en keitä kahvia, jos kysytään... en todellakaan keitä en kenellekkään, ja vielä vähemmän tulen keittämään yhdessäkään tulevassakaan yksikössä. Kahvin keitto on... asiallisesti ottaen...ammattilaisten asioita.