Olof Palme - Tukholma 28.2.1986

[OscM]

Kukaan murhapaikalla olleista todistajista ei kertonut havainneensa Engströmiä, ei edes siinä vaiheessa, jolloin tämä olisi väitetysti palannut rikospaikalle auttamaan.

Engström otti itse yhteyttä poliisiin kertoakseen paikallaolostaan. Häntä pidettiin kai lähinnä vain huomionhakuisena, eikä tosiaan otettu vakavasti edes todistajana, saati epäiltynä.

Jos kyseessä on joku isompi hämäysoperaatio, Engströmin rooli on saattanut juuri olla jonkinlainen hämmentäjä ja sekoittaja.

Uusimmissa haastatteluissaan Palmen pojan mielestä ns. Grandmannen (eli elokuvateatterin liepeillä lurkkinut äijä) muistutti Stig Engströmiä. Muutama vuosikymmen aiemmin hän oli sitä mieltä, että tyyppi muistutti Christer Petterssonia - tämä on erikoista, sillä nämä kaksi nimettyä henkilöä eivät kovin paljon muistuta toisiaan.

Skandia-talo ja sen takaoven aukiolo tuntia ennen murhaa ja oven sulkeutuminen juuri muutamia minuutteja murhan jälkeen sitä vastoin on hyvin mielenkiintoista.

Luulen, että jos joku suuri paljastus todella on tulossa, se ei koske SE:tä.

[Kuolemannaakka]

Mutta vaikka tämä Engström olisi ollut tietoinen siitä, että Palmet olivat teatterissa, niin teatteristahan voi poistuessa lähteä minne päin vain? Miten voi tietää, että he juuri tuohon suuntaan lähtivät? Siis tärkeänä pointtina se, että JOS Enström tosiaan leimasi itsensä töistä pois vain hetki ennen murhaa, niin sehän viittaa siihen, että hän ikäänkuin odotti uhrejaan. Mistä tiesi, että he tulevat sitä katua?

Minusta surmaajan olisi pitänyt joko odotella teatterin ulkopuolella tai olla jopa samassa näytöksessa. Tsekkaisin kaikki henkilöt, jotka istuivat lähellä takariviä käytävän puolella. He olisivat näytöksen jälkeen voineet jäädä kyttäämään Palmejen poistumista, seurata heitä ja toteuttaa ampumisen kun silminnäkijöitä oli mahdollisimman vähän.


Mua aina vähän ärsyttää se, että tällaisissa mysteerijutuissa AINA syylliseksi epäillään jotakuta, joka on paikalla varmasti ollut. Ikinä se murhaaja ei ole vain henkilö, joka poistuu paikalta, eikä hänestä tiedetä mitään=) Aina on pakko lavastella jotain ja olla julkisuudessa selittämässä ja käyttäytyä "kylmäverisesti" ja elokuvallisesti...

[DOZ]

Palme-turkija Krister Petterssonon on selvästi saanut toimeksiannon päättää Palme tapaus tavalla tai toisella.

Skandiamannen- tyyppisten hahmojen esittely peittää alleen kätevästi muut inhottavammat vaihtoehdot joita Ruotsin yhteisunnan
ja valtiojohdon on kiusallista ja lähes mahdotonta käsitellä. Palmen murha on jatkumoa ketjussa jossa ovat Ruotsin oma YYA- sopimumus
Natsi-saksan kanssa, Raoul Wallenberg, Dag Hammarskjöld, aseteollisuus ja aseiden myynti 1980-luvulla, sukellusvenejahti ja aseiden salakuljetus Estonia- autolautalla 1990- luvulla.

Jotta Skandimanannen voisi millään tavalla olla uskottava on uskottava myös siihen että esimerkiksi ne kaksi naista jotka näkivät ennen murhaa Dekorima kulmauksessa miehen jolla oli kädessään pistooli( vasemmassa kädessä) ja radiopuhelin (oikeassa), ovat harhaisia tai ovat nähneet väärin. He myös tunnistivat miehen ja puhuivat tämän kanssamutta ilmeisesti tutkinnan mielestä mitään tällaista ei ole tapahtunut, se on mielikuvitusta tai sitä ei vain yksinkertaisesti ole tapahtunut.

Mutta tietenkin skandiamannen on paljon uskottavampaa?

Useat todistajat puhuivat että murhaaja liikkui erikoisesti ja kankean kömpelösti. Skandiamannen kävelee normaalisti ja juoksee ketterästi. Mutta kenties myös kaikki he ovat nähneet väärin.

Iltapäivä lehdet ovat nyt täynnä uutisia joita on lainattu toisista lehdistä ja joita ovat koostaneet toimittajat joilla ei ole varsinaisesti käsitystä tapauksesta jos tuskin olivat silloin syntyneet. Toimittajien laiskuus perehtyä asiaan heijastuu myös lukijoihin. Lehtijutut sisältävät huomattavia vääristelyjä ja virheitä, myyttejä ja uskomuksia jotka ovat jääneet elämään. Palmen murhasta oikean tiedon löytäminen kaiken turhan informaation seasta on toki poliisillekin haastavaa.

mm. Tapio Kuosma on ansiokkaasti perannut tapausta ja sen taustoja. Samoin KAri ja Pekka Poutiainen kirjoittivat jo 90- luvulla kirjan Inuti Labyrinten jota ei jostain syystä koskaan ole suomennettu. Kenties nykyinen palme trendi herättäisi kustantajien kiinnostuksen?

Helpoin tapa päättää Palme case on kohdistaa "vahva epäily" jo kuolleeseen ihmiseen ja unohtaa. Faktat peittyvät kaiken ylimääräisen nippelispekulaation ja turhan tiedon alle tyyliin: Lisbeth PAlme olikin kohde tai murha oli narkomaanien välienselvittelyn vahinko.

Lopuksi voidaan kysyä miksi Suomessa ei ole tapahtunut poliitikon murhaa lähihistorian aikana? Suomalaiset poliitikot ovat valinneet linjan joka
ei kyseenalaista tai kritisoi isompiaan. Olof Palme teki toisin ja Palmen murhan jälkeen myös Ruotsin politiikka asettui ruotuun.

https://vastavalkea.fi/2016/02/28/olof- ... ta-sitten/

”Asioita on kutsuttava niiden oikeilla nimillä. Se, mitä Vietnamissa nyt tapahtuu, on yksi kidutuksen muoto. Pommituksilla ei voi olla sotilaallisia vaikuttimia. […] Se, mitä tehdään, on ihmisten piinaamista, kansakunnan piinaamista sen nöyryyttämiseksi, sen pakottamiseksi alistumaan vallan sanelun edessä. […] Sen tähden pommitukset merkitsevät ilkityötä. […] Sellaisia on paljon aikamme historiassa. Ne tunnetaan usein nimeltä. Guernica, Oradour. Babi Jar, Katyn. Lidice, Sharpeville ja Treblinka. […] Väkivalta on voittanut. Mutta jälkimaailman tuomio on langennut ankarana niille, jotka ovat olleet vastuussa väkivallasta. […] Nyt on jälleen yksi nimi liitettävä ketjuun. Hanoi — jouluna 1972”

— Olof Palme

Sven Olof Joachim Palme (syntynyt 30.1.1927, murhattu 28.2.1986) oli Ruotsin pääministeri ja maansa sosialidemokraattisen puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Olof Palme tuli yläluokkaisesta perheestä ja asui Tukholman Östermalmilla. Olof oli liberaalipoliitikko Sven Theodor Palmen pojanpoika. Isä Gunnar työskenteli toimitusjohtajana ruotsalaisessa vakuutusyhtiössä (Lifförsäkrings AB Thule, Thulebolagen).

Palme suoritti juristin tutkinnon Tukholman yliopistossa vuonna 1951. Hän oli valtiopäiväedustajana vuosina 1958–1986. Vuosina 1963–1965 Palme toimi kaupunginoikeudessa erikoistuen nuorisoasioihin. Liikenneministerinä hän toimi vuosina 1965–1967, jolloin hän vastasi Ruotsin siirtymisestä oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Vuosina 1967–1969 Palme toimi opetusministerinä. Pääministerinä hän oli kahteen otteeseen: 14.10.1969–8.10.1976 ja 8.10.1982–28.2.1986. Vuosina 1969–1986 hän toimi Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana.

Palme tuli kansainvälisesti tunnetuksi osallistuttuaan Neuvostoliiton suurlähettilään kanssa mielenosoitukseen Vietnamin sotaa vastaan helmikuussa 1968. Hän vaikutti osaltaan ruotsalaisen hyvinvointivaltiomallin kehittämiseen.

Olof Palme murhattiin Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa perjantaina 28. helmikuuta 1986. Palmea ammuttiin hänen ollessaan palaamassa elokuvista vaimonsa Lisbeth Palmen kanssa. Murhaajaa ei ole saatu selville. Tukholman käräjäoikeus tuomitsi teosta Christer Petterssonin, jonka Svean hovioikeus sittemmin syyttömänä vapautti.

Ruotsalainen journalisti-kirjailija Anders Leopold on tutkinut Palmen attentaattia jo murhapäivästä lähtien. Leopold on verkkojulkaisun Leopold Report vastaava julkaisija. Mainittu julkaisu sisältää runsaasti Palmen murhaa käsittelevää aineistoa.

Leopold toteaa kirjoituksessaan Ett verk av diktaturers kreatur och satans mördare (Diktatuurin oliot ja saatanan murhaajat), joka on päivitetty 29.12.2005, seuraavasti:

“Olof Palme murhattiin sen vuoksi, että hän aikoi paljastaa YK:ssa USA:n huume- ja asekaupan Iranin kanssa – siitä tuli niin kutsuttu Iran–Contra -juttu. Todennäköisesti hän sai tiedon yhdysvaltalaisen turvallisuuspalvelun CIA:n likaisesta menettelystä kieltäydyttyään antamasta USA:n käyttää ruotsalaisen asevalmistajan Boforsin laillista asereittiä. Tukholman attentaatin mahdollisti yhteistyö maailman suurimman ’demokratian’ ja molempien fasistivaltioiden, Chilen ja Etelä-Afrikan, vallanhimoisten johtajien välillä.”

Käytettävissä oleva evidenssi näyttää antavan tukea Leopoldin päätelmille.

Palmen joutuessa salamurhan uhriksi helmikuussa 1986 kylmä sota idän ja lännen välillä kävi kuumimmillaan. Kamppailu hegemoniasta USA:n ja Neuvostoliiton välillä näkyi kaikkialla kansainvälisessä politiikassa, erityisesti Afganistanissa, jonka Neuvostoliitto oli miehittänyt joulukuussa 1979.

Tilanne oli kireä myös Lähi-idässä, jossa Irak ja Iran kävivät sotaa keskenään. Afganistanin samoin kuin Irakin ja Iranin sodan vuoksi kansainvälinen asekauppa eli kukoistuskauttaan.

Ruotsissa kyti taustalla laaja aseskandaali, kun aseteollisuusyritys AB Bofors oli toimittanut salaa aseita Iraniin ja yrittänyt lahjoa intialaisia poliitikkoja myymään aseita Intiaan. Aluksi Palme ei tiennyt näistä asioista mitään.

Palme sai tietää Boforsin toiminnasta Iranissa Irakin suurlähettiläältä, joka informoi häntä yrityksen asekaupoista. Palme otti heti yhteyttä Boforsiin ja vaati yhtiötä lopettamaan asekaupat Iraniin.


PALME TUNNETTIIN kansainvälisen aseriisunnan puolestapuhujana. Hän oli vastustanut Vietnamin sotaa jo 1960-luvulla ja toimi YK:n rauhanneuvottelijana Irakin ja Iranin sodan lopettamiseksi 1980-luvun alussa.

Kun Palmelle selvisi Boforsin toiminta Iranissa, hän ymmärsi joutuneensa hankalaan välikäteen. Julkisuuteen uhkasi vuotaa tietoja, että hänen johtamansa Ruotsi oli sotkeutunut asekauppoihin sotaa käyvän Iranin kanssa. Bofors ja Palme joutuivat asiassa vastakkain. Boforsin toiminta olisi pahasti mustannut Palmen mainetta rauhanneuvottelijana.

Palme asettui vastustamaan Boforsin asekauppoja. Tilanne oli Boforsin kannalta vaikea. Jugoslavialainen entinen palkkasoturi Ivan von Birchan (IvB) kertoi CIA:n yrittäneen palkata hänet murhaamaan Palme. Saatuaan tietää Palmen murhasuunnitelmasta IvB otti yhteyttä Ruotsin viranomaisiin ja yritti varoittaa, että Palme oli otettu murhalistalle. IvB:n varoituksia ei otettu vakavasti.

Boforsin toimittaessa aseitaan Iraniin myös USA ja sen lähi-idän kumppanivaltio toimittivat ilmatorjuntaohjuksia ja muita aseita Iraniin. Vyyhti paljastui marraskuussa 1986 ja siitä lähti liikkeelle Iran–Contra-aseskandaali.

Iran–Contra-skandaalin (’Irangate’) perusta olivat siis USA:n (presidenttinä Ronald Reagan) salaiset asekaupat Iraniin sen sotiessa Saddam Husseinin Irakin vastaan vuosina 1980–1988. Asekaupoista saadut tulot ohjattiin Nicaraguan demokraattisesti valittua vasemmistolaista sandinistihallitusta vastaan taisteleville Contra-sisseille. Kauppojen oli tarkoitus (1) vaikuttaa Iraniin, jolla oli vaikutusvaltaa useita yhdysvaltalaisia Libanonissa panttivankeinaan pitävään Hizbollahiin, ja (2) tukea antikommunistista sissisotaa Nicaraguassa.

Kaupat tehtiin vastoin kongressin päätöksiä, jotka olivat kieltäneet Contra-sissien rahoittamisen ja aseiden myynnin Iraniin. Lisäksi sekä aseiden myynti että sissien tukeminen oli ristiriidassa YK:n sanktioiden kanssa.

USA:n Lähi-idän liittolainen ”L” lähestyi Yhdysvaltoja elokuussa 1985 haluten toimia välikätenä 508 TOW-panssarintorjuntaohjuksen kuljettamisessa Iraniin vastapalveluksena pastori Benjamin Weirin vapauttamisesta. Militanttiryhmät pitivät häntä panttivankina Libanonissa. ”L” korvasi Iraniin myymänsä ohjukset ostamalla USA:lta uudet ohjukset. Toisin sanoen ”L” myi Iranille Yhdysvalloilta ostamansa ohjukset, ja tällainen aseiden jälleenmyynti olisi tarvinnut USA:n kongressin suostumuksen. Presidentin kansallisen turvallisuuden asioiden avustaja McFarlane lähestyi puolustusministeri Weinbergiä ja järjesti hankkeen yksityiskohdat. Siirto suoritettiin seuraavan kahden kuukauden sisällä.

Marraskuussa alkoi uusi neuvottelukierros, jossa ”L”:n edustajat ehdottivat 500 HAWK-ilmatorjuntaohjuksen laivaamista Iraniin kaikkien jäljellä olevien yhdysvaltalaispanttivankien vapauttamiseksi. Kenraali Powell yritti saada ohjuksia kauppaan, mutta ymmärsi, että kaupanteko vaatisi suostumuksen kongressilta, koska sen yhteisarvo ylittäisi 14 miljoonaa dollaria. McFarlane ilmoitti, että presidentti oli päättänyt tästä huolimatta tehdä kaupat. ”L” lähetti ensimmäisen 18 ohjuksen sarjan Iraniin marraskuun lopussa, mutta iranilaiset eivät hyväksyneet ohjuksia. Tämän takia loput ohjuskuljetukset pysäytettiin.

Tammikuussa 1986 presidentti Reaganin väitetään hyväksyneen suunnitelman, jossa yhdysvaltalainen välikäsi myisi aseet Iraniin vastapalvelukseksi panttivankien vapauttamisesta ja tuotot myynneistä ohjattaisiin Contrille. Suunnitelmaa alettiinkin toteuttaa. Iranilaiset kuitenkin ottivat lisää panttivankeja vapautettuaan entisiä, joten asekaupat tuli lopettaa. Esimerkiksi helmikuun aikana 1000 TOW-ohjusta kuljetettiin Iraniin. Toukokuusta marraskuuhun kuljetettiin vielä joitakin aseita ja varaosia. Asekauppojen tuotto ohjattiin eversti Oliver Northin kautta, joka toimi USA:n kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Poindexterin avustajana, aseostoksiin Contra-sisseille.

USA väitti sandinisteja Neuvostoliiton tukemiksi ja syytti heitä El Salvadorin USA:n tukemaa hallitusta vastaan taistelevien vasemmistolaississien tukemisesta. Vuonna 1985 sandinistit saavuttivat suurimman puolueen aseman vaaleissa, joita muut itsenäiset tarkkailijat läntisistä demokratioista pitivät rehellisinä ja vapaina, mutta joita Reaganin hallitus syytti tuloksen vääristelystä.

Reaganin hallitus, vastoin kongressin lainsäädäntöä (erityisesti vuosien 1982–1983 Boland Amendment), siirsi rahoitusta ja aseita Contrille Iran-kaupoista. Contrat, joita johtivat kaadetun Somozan hallinnon (1936–1979) entiset kansalliskaartilaiset, vastaanottivat aseita ja koulutusta CIA:lta. Koulutus painottui etenkin sissitaktiikoihin, kuten infrastruktuurin tuhoamiseen ja salamurhiin.


ENSIMMÄISET SYYTÖKSET aseita panttivangeista -sopimuksista nousivat julkisuuteen, kun libanonilainen lehti Ash-Shiraa raportoi 3. marraskuuta 1986, että USA oli myynyt aseita salaa Iranille varmistaakseen kuuden yhdysvaltalaisen panttivangin vapauttamisen Libanonissa pro-iranilaisen militanttiryhmien hallusta. Salainen operaatio Contra-sissien tukemiseksi paljastui vasta, kun aseita kuljettanut lentokone ammuttiin alas Nicaraguassa. Marraskuun 21. päivänä kansallisen turvallisuuden neuvoston jäsen North ja hänen sihteerinsä ryhtyivät silppuamaan dokumentteja, jotka liittivät heidät kumppaneineen skandaaliin. USA:n oikeusministeri myönsi 25. marraskuuta, että tuotot salaisista asekaupoista Iranissa oli ohjattu laittomasti Contra-sisseille Nicaraguaan.

Haagin kansainvälinen tuomioistuin totesi 27.6.1986 antamassaan tuomiossa, että USA:n tuki Nicaraguan hallitusta vastaan taistelleille Contra-sisseille oli puuttumista Nicaraguan sisäisiin asioihin ja siten YK:n peruskirjan vastaista.

Pian Boforsin asekauppojen tultua Palmen tietoon hänet murhattiin. Palme ei päässyt estämään Boforsin asekauppoja ja toimintaa. Pääministeri murhattiin samalla kun Iran–Contra-aseskandaali paisui taustalla. Oliko Bofors mukana CIA:n ja Northin asekaupoissa Iranin kanssa? Mistä Palmen tappokäsky lopulta tuli?

Palmen murhan jälkeen moni Boforsia lähellä ollut joutui yllättäen onnettomuuden uhriksi. Ruotsin ylin asetarkastaja, kontra-amiraali Carl-Fredrik Algernon sai surmansa 15.1.1987 pudottuaan (tai tultuaan työnnetyksi?) Tukholmassa metron alle. Kuolinpäivänään Algernon oli tavannut Boforsin johtoa ja saanut selville yhtiön salakuljetustoiminnasta. Algernonin kuolema julistettiin myöhemmin itsemurhaksi. Miksi asetarkastaja täysin yllättäen tappaisi itsensä?

Boforsin toimitusjohtaja Claes-Ulrik Winberg kuoli 31.5.1989 auto-onnettomuudessa. Winberg toimi Boforsin johtajana vuosina 1972–1984.

Ruotsalainen toimittaja Cats Falck katosi marraskuussa 1984 jäljettömiin tutkittuaan aseiden salakuljetuksia Ruotsista Itä-Euroopan maihin.

Vuonna 1987 saksalaisen Schleswig-Holsteinin osavaltion pääministeri Uwe Barschel löydettiin kuolleena geneveläisestä hotellista. Barschelin ruumiista löydettiin suuria määriä myrkkyjä. Hänen kuolemansa väitettiin olleen itsemurha. Entiseksi Mossadin agentiksi esittäytynyt Victor Ostrovsky on kirjoittanut kyseistä tiedustelupalvelua käsittelevässä kirjassaan The Other Side of Deception, että Barschelilla olisi ollut liikaa tietoa Iranin asekaupoista. (Barschel oli kieltänyt käyttämästä Schleswig-Holsteinin osavaltion satamia aseiden salakuljettamiseen.)

Summa summarum: Christer Pettersson on lainvoiman saaneella tuomiolla todettu syyttömäksi Palmen salamurhaan. Riippumattoman tutkimuksen osoittamat indisiot viittaavat siihen, että kysymyksessä oli kansainvälinen salaliitto, jonka jälkien on väitetty johtavan USA:han ja sen keskustiedustelupalveluun CIA:han samoin kuin George H. W. Bushiin. Olof Palmen salamurha onkin riippumattoman tutkimuksen mukaan edelleen virallisesti ja laillisesti selvittämättä.


Palmea ja hänen murhaansa käsittelevää kirjallisuutta

Poutiainen, Kari och Pertti Poutiainen: Inuti labyrinten : om mordet på Olof Palme. Grimur. Stockholm 1995.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/inuti ... 9188915290

"De första 350 sidorna ägnas åt det som hände den första halvtimmen efter mordet. (...) Inuti labyrinten ger här en nyttig, lätt paranoid men i stort sett lysande granskning fylld av komik. Praktiskt taget ingenting görs rätt de första timmarna. En obegriplig apati utbreder sig. Resurser sätts in som gällde det stöld av chokladkaka. Ändå får alla vid polisens ledningscentral blixtsnabbt klart för sig vad det gäller: mord på landets statsminister."
(Per Olov Enquist om boken på Expressens kultursida den 20 mars 1995.)


Antman, Peter & Pierre Schori: Olof Palme : den gränslöse reformisten. Tiden. Stockholm 1996.
Berggren, Henrik: Edessä ihana tulevaisuus : Olof Palme ja kansankoti. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava. Keuruu 2011.
Berättelser om Palme. [I samtal med Tom Alandh, Birgitta Zachrisson] Norstedt. Stockholm 1996.
Bondeson, Jan. Blood on the snow: The killing of Olof Palme. Cornell University Press 2005.
Borgnäs, Lars: En iskall vind drog genom Sverige : mordet på Olof Palme. Norstedt. Stockholm 2006.
Brottsutredningen efter mordet på statsminister Olof Palme. Granskningskommissionens betänkande. Statens offentliga utredningar 1999:88. Justitiedepartementet. Stockholm 1999.
Elmbrant, Björn: Palme. Författarförlaget Fischer & Rye. Stockholm 1989.
Hederberg, Hans: Offret & gärningsmannen : en essä om mordet på Olof Palme. Atlantis. Stockholm 2010.
Holmer, Hans: Olof Palme är skjuten. Wahlström & Widstrand, Stockholm 1988.
Kuosma, T.: Attentaatteja ja katastrofeja : vallan totuudet kritiikin puntarissa. Nordbooks 2013.
Palme, Olof: Att vilja gå vidare. Tiden. Stockholm 1974.
Palme, Olof: En levande vilja. Tiden 1987.
Palme, Olof: Med egna ord. 1977.
[Palme, Olof]: Palme själv : texter i urval. Tiden. Stockholm 1996.
Palme, Olof: Politiikka on tahdon asia. Valikoinut ja suomentanut Risto Hannula. Tammi. Helsinki 1969.
Palme, Olof: Politik är att vilja.1986.
Poutiainen, Kari och Pertti Poutiainen: Inuti labyrinten : om mordet på Olof Palme. Grimur. Stockholm 1995.
Springer, Elzo and Dolf van Soest: Ah, was it him? The predicted murder of Olof Palme and the Dutch connection. Netherlands 2006.
Strand, Dieter: Med Palme : scener ur en partiledares och statsministers liv. Norstedt. Stockholm 1986.
Wall, Gunnar: Mordgåtan Olof Palme : makten, lögnerna och tystnaden. Semic 2009.
Wall, Gunnar: Mörkläggning : statsmakten och Palmemordet. Två delar. Kärret 1997.
Wingren, Börje: Han sköt Olof Palme. Tiden. Stockholm 1993.
Östberg, Kjell: I takt med tiden : Olof Palme 1927–1969. Leopard. Stockholm 2008.
Östberg, Kjell: När vinden vände : Olof Palme 1969–1986. Leopard. Stockholm 2009.
Östberg, Kjell: Olof Palme 1927–1986 : valtiomies ja humanisti : elämäkerta. Suomennos Anna Maija Luomi. Minerva. Helsinki 2009.

[Perry]

Useat todistajat puhuivat että murhaaja liikkui erikoisesti ja kankean kömpelösti. Skandiamannen kävelee normaalisti ja juoksee ketterästi. Mutta kenties myös kaikki he ovat nähneet väärin.

En laittaisi tuolle ihan liikaa painoarvoa, tässä pari teoriaa:
- Todistajat ovat tehneet havaintonsa silloin kun Engstöm on lönkytellyt ja yrittänyt samalla laittaa revolverin käsilaukkuunsa.
- Engström esim. nyrjäytti jalkansa ennen operaatiota tai sen jälkeen. Vain sen verran että joutui vähän ontumaan.

Kaikki silminnäkijät eivät edes tehneet tuota havaintoa juoksutyylistä.

[perusasiamies]

Mutta vaikka tämä Engström olisi ollut tietoinen siitä, että Palmet olivat teatterissa, niin teatteristahan voi poistuessa lähteä minne päin vain? Miten voi tietää, että he juuri tuohon suuntaan lähtivät? Siis tärkeänä pointtina se, että JOS Enström tosiaan leimasi itsensä töistä pois vain hetki ennen murhaa, niin sehän viittaa siihen, että hän ikäänkuin odotti uhrejaan. Mistä tiesi, että he tulevat sitä katua?

Ei vaikuta kyllä uskottavalta, että Engström olisi kytännyt uhria tietoisesti. Palmethan olivat poistumassa teatterista kohti eri metroasemaa, kuin mistä olivat tulleet teatteriin.

Sveavägenin ylitettyään Palmet olivat ilmeisesti katselleet jotain kauppojen ikkunoita. Aikataulujen puolesta on hyvin mahdollista, että Engström on saattanut tunnistaa Palmen jo ennen murhaa. Ovat ehkä jopa voineet kommunikoida jotain.

Jos Engstöm on kantanut revolveria siinä rannekassissaan, niin hän on saattanut ihan pikaistuksissaan sitten tappaa Palmen. Juossut siitä sitten kotiinsa, eikä edes palannut rikospaikalle. Mitään varmaa tietoa ei käsittääkseni ole, että rikoksen jälkeen hän on rikospaikalla ollut?

[OscM]

perusasiamies:
Sveavägenin ylitettyään Palmet olivat ilmeisesti katselleet jotain kauppojen ikkunoita. Aikataulujen puolesta on hyvin mahdollista, että Engström on saattanut tunnistaa Palmen jo ennen murhaa. Ovat ehkä jopa voineet kommunikoida jotain.


Viimeiset parikymmentä metriä, jonka pariskunta Palme käveli ennen murhapaikkaa on tarkkaan kartoitettu vastaantulijoineen ja muine kadulla kulkijoineen. Kukaan heistä ei kerro Stig Engströmin tuntomerkkeihin sopivasta henkilöstä. Se pariskunta Palmen kanssa kolmantena nähty henkilö, josta muutamat todistajat saivat tosiaan vaikutelman, että tämä olisi sanonut jotain Palmelle, henkilö, jonka nähtiin tarttuvan tätä toisella kädellä olkapäähän ja toisella kädellä painavan aseen tämän selkää vasten, on kuvattu hyvin eri näköiseksi kuin Engström.

Hassua myös, että Enströmillä on ikään kuin alibi juuri -tai juuri ja juuri- murhahetkelle. (Todennäköisesti tarkoituksella, eli hän oli siis jollain tavalla osa jotain isompaa kuviota, tietäen varsin hyvin milloin murha tapahtuisi.) On totta, että pari tuntia ennen murhaa Engström huitelee teillä tietymättömillä, mutta juuri silloin, kun Palmet kävelevät Skandia-talon ohi ja ovat Dekorima-liikkeen luona, Engström juttelee talon vahtimestarin kanssa ja poistuessaan leimaa kellokorttinsa. on spekuloitu, olisiko hän ehtinyt juosta näiden perään ja olla se, joka ampui, mutta mitkään silmännäkijähavainnot eivät edelleenkään tue tätä: kukaan ei juokse pariskunnan perään, Engströmin näköistä tyyppiä ei kukaan näe.

LP:hän mielenkiintoisesti sanoi ensimmäisissä kuulemisissaan, että "murhaajia oli kaksi". Miksi tämä peruttiin myöhemmin?

On voinut olla esim. niin, että se, johon kaikkien katseet kiinnittyivät, Tunnelgatania pitkin parakkien ohi ja niitä kuuluisia portaita pitkin ylösjuossut henkilö on ollut avustaja/hämääjä, ja ampuja onkin juossut toisaalle tai jäänyt silminnäkijöiden joukkoon paikalle.

[OscM]

Tässä linkissä yhtä sun toista, mm. osa silminnäkijöiden kuulustelupöytäkirjoista (kohdassa "vittnen"):

https://moparkivet.wordpress.com/

[Perry]

Mutta vaikka tämä Engström olisi ollut tietoinen siitä, että Palmet olivat teatterissa, niin teatteristahan voi poistuessa lähteä minne päin vain? Miten voi tietää, että he juuri tuohon suuntaan lähtivät? Siis tärkeänä pointtina se, että JOS Enström tosiaan leimasi itsensä töistä pois vain hetki ennen murhaa, niin sehän viittaa siihen, että hän ikäänkuin odotti uhrejaan. Mistä tiesi, että he tulevat sitä katua?

Tämä on tosiaan iso ongelma Engström-teoriassa. Voi olla että kyseessä on iso yhteensattuma tms. Tässä äkkiä kyhätty spekulaatio joka perustuu sattumaan:

Engström on jo pidempään vihannut Palmea ja ajatellut pääsevänsä historiankirjoihin sankarina jos päästäisi mokoman päiviltään. Operaatio on kuitenkin tuntunut ylitsepääsemättömän hankalalta ja pelottavalta. Tänä iltana Engström on käynyt yhdeksän maissa syömässä, ja näkee Palmen menevän elokuvateatteriin ilman turvamiehiä. "Jackpot!". Engström päättää ryhtyä toimeksi ja hakee aseen jostain (esim. kotiin kestää taksimatkat yhteensä n. 40min, mikä on ihan mahdollinen aika). Engström kävelee aseen kanssa kaupungilla ja hermoilee: Uskaltaako hän tehdä sen vai ei. Hormonikuohu rauhoittuu ja jossain vaiheessa hän päättää olla suorittamatta tekoaan ja palaa työpaikalleen esim. takaoven kautta klo 22.35.

Työpaikalla aikansa tuskailtuaan hän päättää palata kotiin viimeisellä metrolla. On jo kiire. Astuessaan kadulle ohi kävelee tuttu hahmo: Olof Palme vaimoineen. "Ei hänen täällä pitänyt enää olla... Nyt tai ei koskaan!" Engström muuttaa mielensä ja alkaa kävellä yhä nopeammin Palmejen perässä. Hän pysähtyy näyteikkunan luona kaivamaan revolverin käsilaukustaan (myöhemmissä tarinoissa hän kertoo pysähtyneensä katsomaan kelloa). Palme ammutaan. Engström juosta lönkyttelee laittaessaan aseen käsilaukkuunsa ja sen jälkeen täyttä vauhtia. Juoksee David Bagaregatanille ja tunkee aseen piiloon. Sen jälkeen hän palaa rikospaikalle pällistelemään, minkä jälkeen takaisin työpaikalle. Kotiin mennessään hän hakee revolverin ja vie sen mukanaan.

[DOZ]

Jännää että Egnström olisi tekijä vaikka kukaan silminnäkijöistä ei ole tunnistanut häntä.
KAikenlisäksi tämä Egnström on pitkälti lehdistön hatusta vetämä henkilö jota nyt rummutetaan maanisesti.
Oikeuden pöytäkirjat ja poliisin kuulustelut ja silminnäkijätodistukset kertovat jotan aivan muuta.


https://historianet.fi/yhteiskunta/poli ... -pimeyteen

Olof Palme: Murhaaja katosi pimeyteen
Helmikuussa 1986 Ruotsin pääministeri Olof Palme oli kävelemässä kotiin elokuvateatterista vaimonsa kanssa, kun tuntematon henkilö ampui häntä kohti kaksi kohtalokasta laukausta. Vaikka tapahtumilla oli useita silminnäkijöitä, murhaajan onnistui paeta jäljettömiin.

Tukholma, valtioneuvoston kanslia, perjantaina 28. helmikuuta 1986 klo 13.20: pääministeri Olof Palme oli tapojensa vastaisesti lähes puoli tuntia myöhässä hallituksen lounaskokouksesta.

Kun Palme lopulta saapui paikalle, hän oli aivan suunniltaan. Muutama hänen läheisimmistä ministereistään yritti kysellä, mitä oikein oli tapahtunut, mutta Palme ei halunnut puhua asiasta.

Pääministeri istuutui paikoilleen ja ryhtyi syömään, mutta hän vaikutti yhä olevan varsin tuohtunut jostain.

Yksi ministereistä ehdotti naurah­taen, että Palme ottaisi snapsin rauhoittaakseen hermojaan. Ehdotus ei huvittanut Palmea, joka kieltäytyi närkästyneesti tuhahtaen.

Palme toimi tuolloin YK:n nimeämänä sovittelijana Iranin ja Irakin välisessä sodassa.

Jotkut ministereistä tiesivät Palmen tavanneen juuri ennen lounasta Irakin suurlähettilään Muhammad Sa’id al-Sahhafin, joka tuli myöhemmin Irakin sodan aikana tunnetuksi Saddam Husseinin yliampuvia lausuntoja esittävänä tiedotusministerinä ja sai liikanimen ”Koominen Ali”.

Vuonna 1986 hän ei kuitenkaan ollut vielä millään lailla koominen, vaan Iranin ja Irakin välinen tilanne oli äärimmäisen vakava. Ministerit aprikoivat, oliko Palme poissa tolaltaan juuri tuon tapaamisen takia.

Vähitellen pääministeri kuitenkin rauhoittui, ja lounaan jälkeen hän oli jälleen oma itsensä toimittaja Ingvar Ygemanin haastatellessa häntä ammattiyhdistysliikkeen lehteen.

Ygemanin mielestä Palme vaikutti varsin hyväntuuliselta, ja haastattelu eteni tavalliseen tapaan, kunnes Palmea pyydettiin asettumaan työhuoneensa ikkunan ääreen valokuvattavaksi.

Yllättäen pääministeri kieltäytyi menemästä ikkunan luo. ”Sitä ei koskaan tiedä, mikä minua tuolla ulkona odottaa”, hän tokaisi Ygemanille synkkään sävyyn päätään pudistellen. Toimittaja hämmästeli huomautusta mutta ei kysynyt, mitä Palme sillä oikein tarkoitti.

Kukaan ei vartioinut Olof Palmea

28. helmikuuta klo 20.35: Olof Palme lähti vaimonsa Lisbet Palmen kanssa asunnoltaan Tukholman vanhasta kaupungista kohti metroasemaa. He olivat menossa elokuva­teatteri Grandiin katsomaan ruotsalaista uutuuselokuvaa Mozartin veljekset.


Pääministeri Olof Palme juhli vaalivoittoa vaimonsa Lisbetin kanssa vuonna 1985 – vain vuotta ennen kuolemaansa.

Asemalla monet ohikulkijat tunnistivat pää­ministerin, ja jotkut jopa tervehtivät häntä muutamalla sanalla.

Eräs mies katseli, kuinka Palme käveleskeli rauhattomasti edestakaisin laiturilla junaa odottaen. Hänen mielestään Palme vaikutti hermostuneelta.

Kun Palmet nousivat metrojunasta, nuori humalikko tunnisti pääministerin ja alkoi huvikseen kävellä aivan Palmen kannoilla nähdäkseen, mitä henkivartijat tekisivät.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, sillä pää­ministerin turvamiehet olivat viikonloppu­vapaalla.

Palmella oli pääministeriasemastaan huolimatta usein tapana liikkua Tukholmassa ilman suojelua.

Olof Palme uhmasi kylmää

28. helmikuuta klo 23.15: Elokuvan jälkeen Olof ja Lisbet Palme seisoivat jalkakäytävällä elokuvateatteri Grandin edessä Tukholman Sveavägenillä keskustelemassa siitä, miten he menisivät kotiin.

”Minua väsyttää”, sanoi Lisbet, mutta Olof ei antanut periksi. Hän ei halunnut enää mennä metrolla vaan vaati, että he kävelisivät reilun parin kilometrin matkan kotiin.

Ajatus oli sikäli outo, että jalkakäytävät olivat jäiset ja liukkaat, kaduilla puhalsi kirpeä tuuli ja pakkasta oli seitsemän astetta.

Kello 23.17 ammattiyhdistysjohtaja Björn Rosengren näki Olof ja Lisbet Palmen lähtevän kävelemään Sveavägeniä. Rosengren oli aiemmin vaihtanut pari sanaa heidän kanssaan tavatessaan heidät elokuvateatterissa.

”Kyllä Ruotsi sentään on hieno maa”, Rosengren tokaisi vaimolleen.

”Missä muualla pääministeri voisi kävellä kaupungilla yksin kotiin myöhään illalla aivan niin kuin kuka tahansa?”

Sillä hetkellä Olof Palmella oli jäljellä tasan neljä minuuttia elinaikaa.

Kadulla seisoskeli outo mies

28. helmikuuta klo 23.19: Musiikinopettaja Inge Morelius istui autossaan Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmauksessa.

Inge Morelius jäi seurailemaan pitkää musta­takkista miestä, joka seisoskeli Dekoriman sisustus- ja värikaupan edessä.

Mies vaikutti siltä kuin hän olisi odottanut jotain tapahtuvaksi, ja hän vilkuili vähän väliä hermostuneesti Sveavägeniä ylös ja alas.

Morelius alkoi epäillä, että outo mies oli varmaan huumekauppias, joka odotti sovittua asiakasta.

Morelius piti miestä silmällä mutta joutui vilkuilemaan vähän väliä myös taustapeiliin poliisien varalta, sillä hän oli pysäyttänyt autonsa luvattomaan paikkaan päästääkseen osan seurueestaan käymään pankkiautomaatilla.

Morelius mainitsi Dekoriman edessä seisoskelevasta miehestä takapenkillä istuville ystävilleen. ”Katsokaahan tuota omituista kaveria. Hän ihan selvästi odottaa jotain.”

Morelius näki jonkun pariskunnan lähestyvän katua pitkin muttei tunnistanut tulijoita pääministeriksi ja tämän vaimoksi.

Hän huomasi epäilyttävän miehen menevän pariskunnan luo rivakoin askelin.

”Aikooko se varastaa tuon naisen käsilaukun?!” Morelius puuskahti ystävilleen. Morelius näki miehen tarttuvan Olof Palmea kauluksesta, vetävän esille suuren käsiaseen ja ampuvan kaksi laukausta uhrin selkään.

”Ei, nyt se ampuu!” huusi Morelius.

Kello oli 23.21. Olof Palme lysähti jalkakäytävälle. Varmistuttuaan siitä, että oli onnistunut aikeessaan, ampuja pani rauhassa aseen koteloon ja lähti juoksemaan ylös Tunnelgatania.

Arkistonhoitaja seurasi Olof Palmen murhaajaa

28. helmikuuta klo 23.21: Arkistonhoitaja Lars Jeppsson käveli pitkin Tunnelgatania.

Lars Jeppsson oli kaupungilla kävelyllä, kun hän kuuli kaksi laukausta ja näki miehen lysähtävän jalkakäytävälle Tunnelgatanin ja Sveavägenin kulmauksessa.

Miehen vierellä ollut nainen alkoi kirkua ja kumartui miehen puoleen.

Ampuja lähestyi kovaa vauhtia Jeppssonia, joka piiloutui kadulla olevien parakkien taakse.

Kun ampuja juoksi Jeppssonin ohi, tämä näki hänen olevan pitkä vankkarakenteinen mies, jolla oli yllään musta pitkä tai puolipitkä päällystakki ja päässään jonkinlainen tumma huppu.

Ampuja juoksi kohti Tunnelgatanilla olevia jyrkkiä portaita. Hän harppoi kaikki 89 askelmaa kaksi tai kolme kerrallaan, ja portaikon huipulle päästyään hän vilkaisi taakseen nähdäkseen, seurasiko kukaan. Sitten ampuja katosi Jeppssonin näkökentästä.

Jeppsson oli pieni hintelä mies, josta ei olisi vastusta aseistetulle päällekarkaajalle. Hetken emmittyään hän kuitenkin päätti lähteä miehen perään nähdäkseen, minne päin tämä juoksi.

Kun Jeppsson pääsi portaat ylös, hän kohtasi kaksi muuta todistajaa, Yvonne Niemisen ja Ahmed Zahirin. Nämä olivat nähneet miehen jatkavan portaiden yläpäästä alkavaa David Bagares Gataa eteenpäin.

Katu oli niin liukas, että mies oli koko ajan vaarassa kaatua, joten hän ei juossut kovin lujaa. Jeppsson pinkoi eteenpäin ja sai pian ampujaksi olettamansa miehen näkyviin.

Ampuja ilmeisesti huomasi, että Jeppsson seurasi häntä, ja koukkasi yhtäkkiä pysäköityjen autojen väliin.

Jeppsson ei nähnyt miehen enää ilmaantuvan autojen lomasta, joten hän oletti miehen piileskelevän jossain autojen keskellä.

Jeppsson ei kuitenkaan uskaltanut yrittää enää sen lähemmäs aseistettua miestä, joten hän keskeytti takaa-ajon.

Lars Jeppsson oli viimeinen ihminen, joka näki varmuudella Olof Palmen murhaajan.

Poliisi ei vastannut puhelimeen

28. helmikuuta klo 23.21: Yrittäjä Leif Ljungqvist ajoi pitkin Sveavägeniä.

Yrittäjä Leif Ljungqvist kuuli kaksi laukausta. Hän käänsi Chevrolet-pakettiautonsa kadun varteen ja näki jalkakäytävälle lysähtäneen miehen. Ljungvist tarttui autopuhelimeensa ja soitti hätänumeroon.

Ljungqvist pääsi läpi vasta toisella yrittämällä. Hätäsoitto kirjattiin klo 23.22.07 eli vain noin 45 sekuntia ampumisen jälkeen. Ljungqvist kertoi, että Sveavägenillä oli ammuttu miestä, ja puhelu luvattiin ohjata poliisin numeroon.

Ljungqvist kuunteli odotusääntä lähes kahden minuutin ajan, mutta poliisi ei vastannut.

Hätäkeskuskäytäntöjen mukaan hätäkeskuksesta voidaan ohjeistaa poliisia ohittamaan muut puhelut ja vastaamaan vakavia rikoksia koskeviin soittoihin välittömästi, mutta tällä kertaa niin ei ilmeisesti tehty.

Jos Ljungqvistin puheluun olisi vastattu heti ja poliisi olisi saman tien lähettänyt hälytyksen radiolla, Palmen murhaaja olisi todennäköisesti juossut suoraan viiden nuoren poliisin syliin.

He näet istuivat autossa Malm­skillnadsgatanilla vain kivenheiton päässä ampujan pakoreitiltä Tunnelgatanilta.

Ilmeisesti ampuja jopa näki poliisiauton paetessaan, mutta poliiseilla ei silloin ollut mitään syytä kiinnittää huomiota satunnaiseen ohikulkijaan.

Poliisi ei uskonut soittajaa

28. helmikuuta klo 23.23: Taksikeskus sai yhteyden poliisiin, mutta hälytystä ei uskottu.

Tapahtumat havainnut taksinkuljettaja Anders Delsborn soitti taksi­keskukseen ja kertoi, että miestä oli ammuttu Sveavägenillä. Taksikeskuksesta soitettiin heti sekä ambulanssi että poliisi.

Taksikeskuksesta tulevaan puheluun vastasi poliisilaitoksella konstaapeli Ulf Helin.

Ohjeiden mukaan hänen olisi tällaisessa tilanteessa pitänyt heti kutsua esimies paikalle ja pitää itse yllä yhteyttä rikospaikalle.

Helin ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan hän katkaisi puhelun 20 sekunnin jälkeen.

Hän puolustautui myöhemmin sanomalla, että hänen mielestään taksikeskuksesta soittanut nainen oli kuulostanut sekavalta, joten hän päätti lähettää partioauton tarkastamaan, pitikö tieto paikkansa.

Hätäkeskuksen puhelun nauhoite kuitenkin kumoaa väitteen naisen sekavuudesta, sillä nauhoituksesta kuuluu, kuinka nainen päinvastoin esitti asiansa erittäin selkeästi ja pyysi perustellusti poliisin ja ambulanssin lähettämistä rikospaikalle. Ambulanssi lähtikin matkaan välittömästi.

Olof Palme valui verta

28. helmikuuta klo 23.23: Sveavägenillä kaksi nuorta yritti elvyttää pääministeriä.

Paikalle osunut sairaanhoitajaopiskelija Anna Hage antoi Palmelle sydänhierontaa toisen nuoren yrit­täessä elvyttää tätä tekohengityksen avulla.

Tilanne näytti pahalta. Joka kerta, kun Hage painoi Palmen rintaa, tämän suusta pulppusi verta, eikä tekohengityksestä ollut apua, sillä ilma virtasi sihisten ulos ampumahaavoista.

Yltä päältä veressä oleva Lisbet Palme oli syvässä sokissa ja itsekin lievästi haavoittunut toisesta laukauksesta. Kun hän näki nuoret miehensä luona, hän reagoi aggressiivisesti ja täysin järjenvastaisesti.

”Antakaa mieheni olla!” Lisbet Palme huusi rynnäten lähemmäs. Hän läimäytti Hagea kasvoihin ja yritti vetää tätä pois miehensä luota.Nuoret jatkoivat silti epätoivoisesti ensiapua.

Poliisi ei tunnistanut Olof Palmea

28. helmikuuta klo 23.24: Radiostaan hälytyksen kuullut taksinkuljettaja huomasi sattumalta ohi ajavan poliisiauton, pysäytti sen ja pyysi sitä ajamaan rikospaikalle.

Poliisiautossa istui 39 vuotta poliisina toiminut ylikonstaapeli Gösta Söderström.

Hän ei aikaillut, kun taksinkuljettaja kertoi, että lähistöllä oli ammuttu mies. ”Nyt mennään!” hän huikkasi kuskin paikalla istuvalle kollegalleen.

Poliisit ajoivat täyttä vauhtia ja saapuivat rikospaikalle reilussa puolessa minuutissa. Hetkeä myöhemmin paikalle saapui myös Ulf Helinin paikalle lähettämä viiden poliisin yksikkö.

Rikospaikalla oli useita ihmisiä, ja tilanne oli sekava. Ylikonstaapeli Söderström näki nuorten yrittävän sinnikkäästi elvyttää uhria verisissä vaatteissa olevan naisen pyöriessä hermos­tuneesti heidän ympärillään.

Nainen oli liian sokissa saadakseen sanottua edes nimeään saati kerrottua mitään tapahtumasta.

Söderström otti tilanteen haltuunsa. ”Minne päin ampuja lähti?” hän kysyi. Yksi silminnäkijöistä osoitti Tunnelgatania.

Söderström komensi neljä poliisia ampujan perään. Yksi heistä vastusteli sanoen, että se voisi olla vaarallista eikä heillä ollut luotiliivejä. Toinen puolestaan huomautti, etteivät he tienneet, miltä ampuja näytti.

”Turpa kiinni ja toimikaa!” karjaisi Söderström.

”Minä ilmoitan tuntomerkit radiolla heti kun saan silminnäkijöistä jotain irti.”

Silloin poliisit vetivät aseet esille ja lähtivät juoksemaan Tunnelgatania pitkin.

Ambulanssi saapui paikalle, ja Söderström päätti keskittyä hysteeriseen naiseen. Hänellä oli outo tunne, että hän oli nähnyt naisen jossain aiemmin. ”Onko teillä henkilöpapereita?” hän kysyi, mutta viesti ei mennyt perille.

Söderström yritti toistuvasti kysellä naisen henkilöllisyyttä, ja lopulta tämä käänsi yllättäen katseensa vihaisesti Söderströmiin ja kivahti: ”Oletko päästäsi vialla?

Etkö tunnista minua? Minä olen Lisbet Palme, hitto soikoon, ja tuossa makaa minun mieheni Olof Palme!”

Söderström katsahti nopeasti uhriin, jota ensihoitajat olivat juuri siirtämässä paareille.

Uhrin kasvot olivat elvytysyritysten aikana suusta pulpunneen veren peitossa, mutta Söderström tunnisti hänet silti. Söderström valahti kalpeaksi ja hoippui autonsa etupenkille.

Söderström istui hetken jähmettyneenä paikoillaan ja yritti koota ajatuksensa. Sitten hän tarttui radioon ja ilmoitti avoimella taajuudella, että Ruotsin pääministeriä oli ammuttu.

Hetkeen ei kuulunut mitään. Sitten hiljai­suuden rikkoi ääni poliisilaitokselta:

”Herran tähden, Gösta, et kai väitä, että Olof Palmea on ammuttu? Niinkö sanoit?”

”Vastaus on kyllä!” vahvisti Söderström.

Lääkäri hieroi Olof Palmen sydäntä

28. helmikuuta klo 23.30: Palmea kuljettanut ambulanssi saapui Sabbatsbergin sairaalaan.


Olof Palmen vaimo Lisbet Palme kiiruhti Sabbatsbergin sairaalaan, missä lääkärit yrittivät
epätoivoisesti pelastaa hänen miehensä hengen.
Sekä anestesialääkäri että päivystävä kirurgi näkivät heti, että Olof Palme oli kuollut, eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Syvästi järkyttynyt Lisbet Palme kuitenkin vaati, että lääkärit tekisivät kaiken mahdollisen, jolloin kirurgi avasi Palmen rintakehän ja antoi tälle omin käsin sydänhierontaa.

Mikään ei kuitenkaan auttanut. Kuusi minuuttia yli puolenyön pääministeri Olof Palme julistettiin kuolleeksi.

Poliisi oli täysin lamaantunut

28. helmikuuta klo 23.30: Poliisin päämajassa vallitsi epätietoinen sekaannus. Puhelimet soivat tauotta toimittajien janotessa lisää tietoa.

Ruotsin poliisilta ei puuttunut resursseja, ja Tukholman poliisilaitoksen huippumoderni hermokeskus oli varustettu viimeisimmällä tekniikalla.

Laitoksella oli 10 ihmistä hoitamassa radioita, kolme konstaapelia sekä päivystävä ylikonstaapeli, ja Tukholman kaduilla partioi 70 autoa.

Poliisi olisi voinut nopeasti eristää Tukholman keskustan – mutta sellaista käskyä ei koskaan annettu.

Päivystävä ylikonstaapeli Hans Koci oli järkytyksestä lamaantunut. Sen sijaan, että hän olisi ottanut ohjat käsiinsä, hän yritti epätoivoisesti soitella esimiehilleen ja saada heitä paikalle johtamaan tutkimuksia.

Tukholman lääninpoliisijohtaja Hans Holmér oli kuitenkin matkustanut kaupungista osallis­tuakseen Vasalopppet-hiihtokilpailuun, ja rikospoliisin komentaja Hans Wranghultkin oli matkoilla.

Koci jatkoi soitteluaan, ja 20 minuutin kuluttua hän sai lopulta kiinni järjestyspoliisista komisario Sune Sandströmin. Koci selitti tilanteen Sandströmille.

Silloin Sandström soitti puolestaan apulais­poliisipäällikkö Gösta Welanderille, ja vasta tämä – hallintovirkamies vailla poliisin koulutusta saati kokemusta suurten poliisioperaatioiden johtamisesta – päätti lähteä päämajaan ja ottaa tilanteen komentoonsa. Poliisiauto lähetettiin hakemaan Welanderia.

Welander saapui poliisilaitokselle puoli yhden maissa eli yli tunti sen jälkeen, kun poliisi oli saanut ilmoituksen pääministerin murhasta.

Koci luovutti helpottuneena komennon Welanderille. Koci uskoi, että Welander oli nyt ottanut kokonaisvastuun, kun taas Welander puolestaan luuli Kocin yhä jatkavan käytännön toimien koordinointia.

Welander oletti, että Koci oli ensi töikseen hälyttänyt Tukholman muut poliisipiirit, kuten rutiininomaisesti olisi pitänyt tehdä. Sitä Koci ei kuitenkaan ollut tehnyt, ja niinpä hälytys tehtiin vasta kaksi tuntia tapahtuneesta.

Vasta lähes kolmen tunnin kuluttua jollekulle tuli mieleen ilmoittaa tilanteesta myös muihin Ruotsin poliisipiireihin, ja niinpä esimerkiksi tällaisessa tapauksessa äärimmäisen tärkeä rajavartiopoliisi sai tiedon tapahtuneesta vasta pahasti jälkijunassa.

Sittenkin kun muita poliisin yksiköitä lopulta hälytettiin, hälytys sisälsi kaiken kukkuraksi virheellistä tietoa: puhuttiin kahdesta 40–45-vuotiaasta ampujasta, joista toinen oli erittäin pitkä ja toinen oli pukeutunut siniseen huppariin.

Tieto eteni viranomaisten välillä muutenkin takellellen. Esimerkiksi yksi Ruotsin turvallisuuspolisiin SÄPO:n johtajista sai tiedon maan pääministerin surmasta vasta erään asiasta vihiä saaneen toimittajan soittaessa hänelle kyselläkseen lisätietoja.

”Onko Olof Palme ammuttu? Herra isä, mitä minä nyt teen?!” taivasteli SÄPO-johtaja epäuskoisen järkyttyneenä.

”Ehkä sinun olisi ryhdyttävä töihin”, ehdotti linjan toisessa päässä ollut toimittaja.

Olof Palmen murhaajan jälki kylmeni

28. helmikuuta klo 23.36: Tasan 15 minuuttia pääministerin ampumisen jälkeen rikospaikalle saapui koirapartio.

Söderström osoitti koirapoliisille ampujan pakosuunnan, ja ohjaaja lähti koiransa kanssa jäljelle.

Paikalle myös saapunut ylikonstaapeli Christian Dalsgaard kuitenkin pysäytti koirapoliisin. ”Jälki on jo kylmä”, selitti Dalsgaard.

Koiran ohjaaja ei voinut ymmärtää, mitä haittaa olisi silti yrittää, mutta hänet oli koulutettu tottelemaan ylempiään, joten hän ei väittänyt vastaan.

Rikospaikka jäi tutkimatta

1. maaliskuuta klo 1.30: Poliisin rikosteknisen osaston johtaja Wincent Lange saapui tutkimaan ampumapaikan.

Rikospaikkatutkija Wincent Lange ei ollut uskoa silmiään saapuessaan paikalle.

Hämmentyneenä hän katseli pientä rajattua kymmenen kertaa kymmenen metrin aluetta, jonne oli kuitenkin jo päästetty sivullisia viemään kukkia ja kynttilöitä verilammikon viereen.

Ampujan jalanjäljet olisivat ehkä erottuneet selvästi talvisella kadulla vielä pari tuntia aiemmin, mutta nyt surevat kansalaiset olivat tallanneet kaikki tärkeät jäljet jalkoihinsa.

Kollegoidensa osaamattomuudesta raivostunut Lange istahti saman tien takaisin autoonsa ja ajoi kotiinsa. Hän kirosi kovaan ääneen taitamattomia kenttäpoliiseja, jotka tekivät hänen työnsä mahdottomaksi.

Langen päätös antaa noin vain periksi ja lähteä kotiin oli jälleen yksi merkittävä virhe poliisin toiminnassa.

Ainakin toinen kohtalokkaista luodeista oli näet tuolla hetkellä yhä lähellä ampumapaikkaa, ja kunnollisella tutkimuksella Lange olisi voinut varmistaa tuon tärkeän todisteen löytämisen vielä murhayönä.

Luoti kyllä löytyi seuraavana päivänä, mutta sitä ei suinkaan löytänyt poliisin tutkija vaan eräs rouva, joka halusi käydä laskemassa kukkakimpun pääministerin ampumapaikalle.

Tuolloin luodin päältä oli kuitenkin kävelty jo niin monta kertaa, ettei siitä ollut enää mitään hyötyä ballistisia tutkimuksia ajatellen.

Poliisijohtaja kiiruhti Tukholmaan

1. maaliskuuta aamulla: Tukholman läänin­poliisijohtaja Hans Holmér oli Borlängessa Keski-Ruotsissa ja kuuli murhasta vasta hotellin aamiaisella.

Uutinen Palmen kuolemasta oli valtava järkytys Hans Holmérille. Tilannetta pahensi vielä se, että hotellin vastaanottovirkailija kertoi hänelle Tukholman poliisin yrittäneen tavoitella häntä puhelimitse huoneestaan koko yön.

Holmér ei kuitenkaan ollut kuullut puhelimen soivan siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli viettänyt yönsä aivan toisessa huoneessa – yhdessä erään nuoren naispoliisin kanssa.


Tutkinnan johtaja Hans Holmér oli vuosikausia vakuuttunut siitä, että
Palmea ammuttiin Smith & Wesson .357 -revolverilla.
© Scanpix
Nyt Holmér tarttui välittömästi puhelimeen ja soitti Tukholmaan. Hän sai langan päähän apulaispoliisipäällikkö Welanderin, jonka mukaan Holmér voisi rauhassa osallistua hiihtokilpailuun, sillä tilanne oli hallinnassa.

Holmér istahti kuitenkin oitis autoon ja lähti ajamaan täyttä vauhtia kohti Tukholmaa pitkin jäisiä maanteitä.

Holmér pelkäsi väkensä tehneen katastrofaalisia virheitä yön mittaan ja halusi mahdollisimman nopeasti paikan päälle. Oli tärkeää järjestää lehdistötilaisuus ja vakuuttaa kansalaiset tavalla tai toisella siitä, että poliisi kyllä selvittäisi tapauksen. Ajomatka Tukholmaan tuntui kestävän ikuisuuden.

Koko Ruotsi oli sokissa Olof Palmen murhasta

1. maaliskuuta puolilta päivin: Tuhannet tukholmalaiset vaelsivat kadulle, jolla Olof Palme oli edellisyönä ammuttu.

Oli lauantai, ja useimmilla oli vapaapäivä. Ruotsalaiset seurasivat järkyttyneinä tiedotusvälineistä käsittämättömiltä tuntuvia uutisia siitä, että maan pääministeri oli ammuttu.

Kansakunta oli kriisissä. Tuo aamu piirtyi ruotsalaisten kollektiiviseen tajuntaan, ja kaikki tuon päivän eläneet muistavat loppuikänsä, missä he olivat kuullessaan, että Olof Palme oli murhattu.

Olof Palme oli ollut kiistelty poliitikko, jota monet vihasivat mutta vielä useammat rakastivat.

Nyt tuhannet tukholmalaiset poliittiseen puolueeseen katsomatta vaelsivat murhapaikalle Sveavägenille suremaan niin Palmea kuin hetkeä, jolloin ruotsalaisen lintukodon rauha rikkoutui peruuttamattomasti. Risteys täyttyi tummanpunaisista ruusuista.

Olof Palmen murhan tutkimukset tyrehtyivät

Palmen murhan jälkeisinä viikkoina Ruotsin poliisi ei päässyt tutkimuksissa puusta pitkälle, ja tutkimuksia johtanut Hans Holmér oli epätoivoinen.


Hans Holmér joutui eroamaan virastaan, kun murha oli yhä selvittämättä 341 päivää myöhemmin.
Voidakseen etsiä ampujaa järjestelmällisesti hän tarvitsi teorian, ja Holmér keksi epäillyksi kurdien militantin separatistiliikkeen PPK:n. PKK oli hieman aiemmin lisätty terroristijärjestöjen luetteloon ja siinä voisi olla motiivi, ajatteli Holmér.

Holmér panosti poliisin kaikki resurssit PKK-teorian tutkimuksiin. Poliisi ei kuitenkaan koskaan löytänyt mitään, mikä olisi voinut yhdistää PKK:n Palmen murhaan.

Helmikuun alussa vuonna 1987 Holmér joutui eroamaan virastaan, kun murhasta oli kulunut 341 päivää eivätkä tutkimukset olleet edenneet lainkaan.

Hänen seuraajallaan oli kova työ yrittää saada tutkimukset uudestaan käyntiin.

Pettersson sai tuomion

joulukuuta 1988 poliisi pidätti 41-vuotiaan alkoholistin ja narkomaanin nimeltä Christer Pettersson.
Tämä oli aiemmin tuomittu teräaseella tehdystä taposta, ja hän oli useita muitakin kertoja hyö­kännyt ihmisten kimppuun terä- tai lyömäaseilla.

Oikeus­psykiatri oli luonnehtinut Petterssonin olevan ”erittäin vaarallinen psykopaatti”.

Lisbet Palme osoitti Petters­sonin miehensä murhaajaksi poliisin järjestämästä tunnistus­rivistä, ja Pettersson tuomittiin murhasta. Pettersson kuitenkin valitti tuomiostaan, ja vuonna 1989 hänet vapautettiin heikon todistus­aineiston perusteella.

Siinä vaiheessa useimmat niin poliisivoimissa kuin koko yhteiskunnassa menettivät uskonsa siihen, että Palmen murha joskus selviäisi.

Vähitellen resursseja alettiin siirtää Palme-tutkimuk­sista muihin tehtäviin.

Vuonna 1999 tarkastuskomitea kävi läpi koko tutkimus­aineistoin ja julkaisi yli tuhannen sivun raportin, jossa osoitettiin lukuisia poliisin murhatutkinnassa tekemiä virheitä.

Raportti oli jonkinlainen pääte­piste, vaikka tutkimuksia ei virallisesti lopetettukaan.

[OscM]

DOZ: Jännää että Egnström olisi tekijä vaikka kukaan silminnäkijöistä ei ole tunnistanut häntä.
KAikenlisäksi tämä Egnström on pitkälti lehdistön hatusta vetämä henkilö jota nyt rummutetaan maanisesti.
Oikeuden pöytäkirjat ja poliisin kuulustelut ja silminnäkijätodistukset kertovat jotan aivan muuta.



Niinpä.

Kun Palmet nousivat metrojunasta, nuori humalikko tunnisti pääministerin ja alkoi huvikseen kävellä aivan Palmen kannoilla nähdäkseen, mitä henkivartijat tekisivät.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, sillä pää­ministerin turvamiehet olivat viikonloppu­vapaalla.


Kyseinen "nuori humalikko" oli itse asiassa erään SÄPO:ssa (SUPO:n vastine) työskentelevän miehen poika, joka sanoi jälkeen päin halunneensa testata, miten lähelle Palmea pääsisi, ennen kuin turvamiehet puuttuisivat asiaan.

[Perry]

Jännää että Egnström olisi tekijä vaikka kukaan silminnäkijöistä ei ole tunnistanut häntä.
KAikenlisäksi tämä Egnström on pitkälti lehdistön hatusta vetämä henkilö jota nyt rummutetaan maanisesti.
Oikeuden pöytäkirjat ja poliisin kuulustelut ja silminnäkijätodistukset kertovat jotan aivan muuta.

Eihän Engström ollut mukana esim. missään rekonstruktiossa... saatikka epäiltynä... missä hänet olisi pitänyt mielestäsi jonkun tunnistaa?

En tiedä mitä silminnäkijätodistuksia sinä olet lukenut, mutta ainakin noin puolet kuvauksista sopii Engströmiin joko melko hyvin tai erittäin hyvin. Aika monesti mainitaan reisipituinen tumma takki, lakki ja "tummat" hiukset (keskiruskeatkin hiukset näyttää huonossa valaistuksessa aika tummilta. Yleensä tekijä mainitaan n. 180cm pituiseksi.
Onpa jopa Engströmin käsilaukustakin vahva havainto. Haettu henkilö muistutti Engströmiä niin paljon että hänen piti oikein televisioon mennä avautumaan asiasta ja muistuttamaan että Lisbeth Palmen mukaan tekijällä oli sininen toppatakki.

Mitä nämä "aivan muuta"-jutut ovat jotka eivät olisi ristiriidassa muiden silminnäkijätodistusten kanssa?

Haaste: Koetapa löytää jostain kuulustelupöytäkirjasta maininta Engströmistä auttamassa murhapaikalla tms. Kenelläkään ei tunnu olevan hänestä havaintoa.

[Perry]

Sellaisen mielenkiintoisen teorian kyllä löysin mikä on foliohattuosastoa mutta joku siinä kiehtoo kaikessa loogisuudessaan:

Lisbeth Palme halusi syystä tai toisesta olla mukana päästämässä ukkonsa päiviltä. Hänellä oli mahdollisuus kertoa jollekin että olivat menossa elokuviin ilman henkivartijaa. Hän pystyi myös suostuttelemaan Olofin menemään kävellen kotiin. Hän myös ihan faktana vei heidät tien toiselle puolelle, missä murhaaja odotti sopivan pakoreitin kohdalla (esim. autolla ei pääse parakkien väliin tai rappuja ylös). Myöhemmin hän antaa harhaanjohtavia lausuntoja, ei salli äänityksiä, ei osallistu rekonstruktioihin. Tunnistaa Christer Petterssonin, jotta saadaan joku laitapuolen kulkija linnaan oikeiden syyllisten sijaan.

Teorian miinuksia:
- Lisbethiä raapaisi luoti.
- Lisbeth kertoi että tien ylittäminen olisi hänen ideansa. Jos teoria olisi totta, senkin olisi voinut laittaa Olofin piikkiin.

[strangelove]

Kannattaa nyt muistaa, ettei syyttäjä Petersson ole maininnut Engströmistä mitään. Lehdistö on tehnyt omia tulkintojaan ja nostanut hänet "syylliseksi". Voihan olla, että tutkintaryhmä epäilee ihan muuta henkilöä. Itsekään en oikein jaksa uskoa, että Engström olisi todennäköinen tekijä. Ottaen huomioon hänen huomiohakuisuutensa, olisi luultavaa, että Engström olisi viimeistään loppuvuosinaan alkoholisoiduttuaan möläyttänyt jollekin olevansa tekijä. Edes postuumisti. Olisiko noin esille pyrkivä persoona malttanut olla kertomatta asiasta kenellekään. Olisihan Palmen murhaaminen asia, josta hänet olisi muistettu ikuisesti.

[Perry]

Kannattaa nyt muistaa, ettei syyttäjä Petersson ole maininnut Engströmistä mitään. Lehdistö on tehnyt omia tulkintojaan ja nostanut hänet "syylliseksi". Voihan olla, että tutkintaryhmä epäilee ihan muuta henkilöä.

Engström-päätelmä johtunee lähinnä siitä että Poliisin tiedetään tutkineen Engströmiä viimeiset pari vuotta, mökillä on tehty suuretsintä yms.

Nojoo, katsotaan mitä on luvassa... (tuskin maltan odottaa! )

[DOZ]

"En tiedä mitä silminnäkijätodistuksia sinä olet lukenut, mutta ainakin noin puolet kuvauksista sopii Engströmiin joko melko hyvin tai erittäin hyvin. Aika monesti mainitaan reisipituinen tumma takki, lakki ja "tummat" hiukset (keskiruskeatkin hiukset näyttää huonossa valaistuksessa aika tummilta. Yleensä tekijä mainitaan n. 180cm pituiseksi."

Olen lukenut Chrster Petterssonin oikeudenkäyntipöytäkirjoja/ silminnäkijäkertomuksia.
Niitä kannattaa lueskella iltasanomien lisäksi. Ovat tosin ruotsikisi joten kielitaidottomalle ei välttämättä avaudu.
Mikään ei viittaa Egnströmiin joka on keskipituinen pullukka. Murhaaja kuvataan pitkäksi ja rotevaksi.
Kukaan silminnäkijöistä ei muuten mainitse että ampujalla olisi ollut silmälasit. Voi tietysti olla että Engström operoi sulavasti ilman silmälasejaan ja pinkoi sokkona portaita ylös pimeille kujille ja katosi yöhön myyrän lailla.

Kyllähän jollain Egnströmillä hetken myy lehtiä massoille.