Mies surmattiin. Talo poltettiin. Suomenniemi -06

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Mies surmattiin. Talo poltettiin. Suomenniemi -06

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Maanantain vastaisena yönä 16.10.2006 paloi Etelä-Karjalassa, Suomenniemellä Nirkon kylässä perustuksiaan myöten ns. rintamamiestyyppinen omakotitalo. Tulipalo todettiin tahallaan sytytetyksi.

Talon raunioista löytyi miehen ruumis. Tutkimuksissa todettiin miehen kuolleen väkivallan uhrina. Hänet oli surmattu teräaseella.

Tekijäehdokkaista yksi todettiin eniten epäillyksi ja hänet passitettiin mielentilatutkimukseen tammikuussa 2007. Tutkimuksen mukaan mies oli teot tehdessään syyntakeinen ja Lappeenrannan käräjäoikeus tuomitsi mikkeliläismiehen murhasta, törkeästä vahingonteosta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta elinkautiseen vankeuteen.

Tapahtumaketju sai alkunsa kun kaksi mikkeliläismiestä menivät suomenniemeläismiehen taloon etsimään väkijuomia. Ryypiskelyn lomassa syntyi riitaa, jolloin tuomittu löi talon isäntää veitsellä useita kymmeniä kertoja. Surmaaja ja hänen ystävänsä kävivät välillä Mikkelissä ja palasivat myöhemmin surmapaikalle. Tällöin surmaaja poltti talon, jonka sisällä ruumis edelleen oli.

Tuomittu valitti hovioikeuteen.

Kouvolan hovioikeus päätti torstaina 31.1.-08, että tuomiota ei ole syytä muuttaa, joten elinkautinen pysyy voimassa.

Teoissa mukana olleen miehen tuomiosta ei ole tietoa.

Lähdeaineisto HS arkisto (21.10.-06) ja Kouvolan Sanomat (1.2.2008)

Jostain syystä tuomitun nimeä ei mainita. Tekisi mieli sanoa, että on varmaankin erään tietyn puolueen jäsen, jota nyt suojellaan, mutta se ei ole mahdollista, sillä sen tietyn puolueen jäsen ei Suomessa voi saada elinkautista... :P

EDIT: otsikko muutettu. Oli aiemmin Suomenniemen palosurma.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Goat
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Marras 06, 2007 10:37 pm

Viesti Kirjoittaja Goat »

Kävin silloin paikanpäällä kaverin kanssa, karua jälkeä.



http://img187.imageshack.us/my.php?image=kuva003iu9.jpg


http://img183.imageshack.us/my.php?image=kuva005gn9.jpg


http://img527.imageshack.us/my.php?image=kuva008hi5.jpg


http://img297.imageshack.us/my.php?image=kuva009zz5.jpg


Voin kirjoittaa huomenna tuosta jutusta hieman enemmin kunhan yritän muistella miesten nimet ja iät.

wellu88
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2008 3:30 pm

suomenniemen murha ja talon poltto

Viesti Kirjoittaja wellu88 »

näillä sivuilla väärää tietoa tuosta tapauksesta.murhapaikalla oli tekohetkellä neljä henkilöä kolme miestä ja yksi nuori nainen,olen lukenut esitutkinta pöytäkirjat ja kuulustelukertomukset noin viisi kertaa.tunnen myös henk koht tekijät ja kuinka asiat oikeasti menivät,päätekijät ovat myös lapsuuden ystäviäni enkä halua kertoa kuin tekijän nimen joka on sami parkkinen,toinen mies on syntynyt vuonna 84 ja hän sai puoli vuotta pahoinpitelystä.oli esitutkinta pöytäkirjassa aika rankkoja kuvia kun uhri ei ollut palanut kokonaan,puukonreikiä 46 sekä 6kohtaa kaula auki.jos jotain kiinnostaa tapaus tai sen tarkemmat yksityiskohdat niin kyselemään vaan(istuin nimittäin tekijän kanssa 3kk samassa sellissä teon jälkeen,et tietoa tapauksesta löytyy)

Tikkewtz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: Ma Tammi 07, 2008 11:21 am
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Tikkewtz »

46 puukonpistoa, tekijä vaikuttaisi olleen melkoisen raivon vallassa. Millainen riita viinanhaku matkalla oikein syntyi ja mistä? Millainen kaveri tämä Parkkinen on? Luulisin näin äkkiseltään, ettei normaali juopottelija kohtelisi kanssaihmistään tällä tavoin. Ehkä puukonpisto tai pari kiivastuksissaan, muttei nyt sentään 46

wellu88
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2008 3:30 pm

suomenniemi 06

Viesti Kirjoittaja wellu88 »

ei riita viinasta tullut vaan kaikki alkoi kolmannen,tuomitsematta jätetyn miehen riidasta,toinen tuomittu potkaisi tällöin uhria päähän ja parkkinen on viettänyt melkein koko elämänsä laitoksissa ja saanut kuulla vittuilua kun koko ajan tulee vaan muutaman vuoden kakkuja niin hänellä oli pakonomainen tarve päästä "murhamieheksi"jolla sitten linnassa kehuskeli aivan reppana mies,ei tätä ennen yhtään väkivaltarikosta.vankilassa kaikki nauro sille kun yritti tällä hommalla kehuskella...nii ja kyllähä niitä reikiä tulee kun kahella kädellä vuorotellen puukolla lyö,yksi paikalla olleista sanoi et iha kun sami olis"sauvakävelly"niitten veittien kanssa.mut kyllähän noi päihteet mieleen vaikutti.sanoi teon jälkee et nyt hää sit teki sen.säälittää uhrin ja omaisten puolesta kun herrat tapasivat vasta toisen kerran ja mies tekee tollasta aivan ilman syytä

wellu88
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2008 3:30 pm

Viesti Kirjoittaja wellu88 »

niin ja olisiko naapurilla mitään osuutta asiaan,ja tuomittiinko väärä mies?????ainoastaan yks sai tuomion ja miu mielestä se ois kuulunu kolmelle

Goat
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Marras 06, 2007 10:37 pm

Viesti Kirjoittaja Goat »

wellu88 kirjoitti:niin ja olisiko naapurilla mitään osuutta asiaan,ja tuomittiinko väärä mies?????ainoastaan yks sai tuomion ja miu mielestä se ois kuulunu kolmelle

Eikös se toinen heppu saanu kuitenkin jonkun 1.5v kakun!?!

Pääsee ihan lähi aikoina pihallekkin, vai olenko kuullut ihan sontapuhetta.

anneli1
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 12:30 pm

Viesti Kirjoittaja anneli1 »

Arska-Reiska -akselin jutulta vaikuttaa. Syrjäytyneiden henkilöiden arvostus ihmishenkeä kohtaan alenee noissa ryyppyporukoissa.

wellu88:n kielenkäyttö kaipaisi vähän parannusta, mä olen niin juntti, etten saa selvää mitä oikeastaan tarkoitat.

wellu88
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2008 3:30 pm

Viesti Kirjoittaja wellu88 »

toinen heppu sai puoli vuotta ja on ollut helmikuusta vapaalla,naapuri sekä naishenkilö ei saanut mitään,joo ja kyllä tuo homma syrjäytyneiden ihmisten tekosia on.yritän tästä lähtien kirjottaa selkeemmin

anneli1
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 12:30 pm

Viesti Kirjoittaja anneli1 »

Kiva, kun oot tullut tälle forumille, wellu88!

Ihan asiaa kirjoitit, mulle ei vaan heti auennut juttu, mutta nyt ymmärrän.

wellu88
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2008 3:30 pm

Viesti Kirjoittaja wellu88 »

nii kyllähän miä tosta jutusta enempi tiiän ku poliisikaan mut ei aina oikeen osaa ilmaista itteesä,jos jotain kysyttävää juuri tästä jutusta on niin ei kun kysymään.joutuu muuten se puoli vuotta saanut kaveri taas istumaan vielä tuon murha yön tiimoilta kun varastivat murhan jälkeen auton jonka ajoivat katolleen ja sit sillä on vielä muitakin pikkujuttuja,et hyvä linnakierre silläkin,huono homma kun on parhaita kavereitani..... :(

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tuomitun kuulumisia tänään Maikkarin netissä:
MTV3 Uutiset kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /04/635794

Suomenniemen surmaajalle vankeutta koulun polttamisesta
16.04.2008 13:36

Mikkelin käräjäoikeus on tuominnut 32-vuotiaan mikkeliläismiehen törkeästä vahingonteosta kymmeneksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.

Mies sytytti kaverinsa kanssa tuleen Parkkilan kyläkoulun Mikkelissä huhtikuussa 2006. Koulu tuhoutui täysin ja aiheutti kaupungille mittavat vahingot. Palon vuoksi alakoulun 16 oppilasta jouduttiin siirtämään toiseen kouluun.

Useamman nuoren porukka murtautui koululle varkaisiin, jolloin yksi heistä satutti kätensä lasinsirpaleisiin. Miehistä kaksi palasi yöllä murtopaikalle ja sytytti koulun tuleen peittääkseen jälkensä. Toinen sytyttäjistä kuoli ennen oikeudenkäyntiä.

Jutussa tuomittu mies kärsii parhaillaan elinkautista vankeusrangaistusta, jonka hän sai surmattuaan miehen Suomenniemellä lokakuussa 2006. Myös tässä tapauksessa tekijä poltti talon salatakseen rikoksen.

(MTV3-STT)

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

^ Miten jollakin aikuisella miehellä voi päässä viirata noin pahoin? Koululle varkaisiin ja ettei vaan jäisi kiinni, niin poltetaan koko paikka.

Miksei tekijä hankkinut tarvitsemiaan hyödykkeitä rehellisin keinoin? Eikö hänellä ollut rahaa? Jos ei niin miksi ei? Eikö hänellä ollut työtä vai eikö hän osannut tai viitsinyt tehdä minkäänlaista työtä?

Mitä hänelle tarpeellista tai helposti rahaksi muutettavaa hän ja muu porukka kuvittelivat koululta saatavan ja mitä he ajattelivat rahoilla ostaa?

Vahingonkärsijöinä koulun oppilaat, Mikkelin kaupunki ja veronmaksajat.

Ainoa myönteinen seikka tässä yo. uutisessa oli se, että toinen sytyttäjistä on jo kuollut. Yhteiskunta ei tarvitse heidän kaltaisiaan loisia ja pahantekijöitä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Warmaster
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Loka 24, 2007 8:13 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Warmaster »

Doctor Lecter kirjoitti: Miksei tekijä hankkinut tarvitsemiaan hyödykkeitä rehellisin keinoin? Eikö hänellä ollut rahaa? Jos ei niin miksi ei? Eikö hänellä ollut työtä vai eikö hän osannut tai viitsinyt tehdä minkäänlaista työtä?

Mitä hänelle tarpeellista tai helposti rahaksi muutettavaa hän ja muu porukka kuvittelivat koululta saatavan ja mitä he ajattelivat rahoilla ostaa?
No ne älyn jättiläiset menivät tietysti pihistämään aapisia että voisivat opetella lukemaan. Kirjakaupassa voisivat vaikka nauraa jos aapisen yrittäisi ostaa:)

Järjetön on tuo topicin alkuperäinen varsinaisena aiheena oleva murhakin varsinkin Wellu88 kertoman valossa. Murhasi maineen vuoksi ja sitten vielä nauroivat isot pojat tuolle "uroteolle". Hukkaan meni ihmishenki.

emppu85
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 7:31 pm

Viesti Kirjoittaja emppu85 »

tuossa kun Doctor Lecter kirjotti että "Ainoa myönteinen seikka tässä yo. uutisessa oli se, että toinen sytyttäjistä on jo kuollut" ni tässä on kyseessä olleen henkilön tarina joten ei hänellekkään ihan oikein käynyt...ei kenellekkään toivoisi tälläistä kohtaloa kaikesta huolimatta..
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... c&start=15

Vastaa Viestiin