Kummitusjuttuja

[ABC]

Kummitusjutut ovat kiehtovia, ja suhtaudun niihin avoimin mielin. Suuntaan jos toiseen.

Kuitenkin ihmetyttää etupäässä miksi "rauhaton sielu" tai muu väitetty antaa vain vihjeitä ja viitteitä. Miksi ei kirjoittaa verellä tms. suoraa ja selvää viestiä seinälle? Mitä järkeä on mennä seinien läpi ja viettää aikaa haamuna tyhjässä talossa, vuoronperään uusia asukkaita karkottaen? Eikö olisi mukavampaa mennä pummina leffateatteriin tai ilkeämielisen haamun tehdä jotain ihan kunnon pelästyttämisiä naisten pukuhuoneissa tms.? Miksi nämä haamut eivät koskaan selitä tarkoitusperiänsä?

Tiedän että kysymyksiini löytyy väitettyjä esimerkkitapauksia. Kuitenkin on perin juurin järjetöntä (jopa tähän konteksiin) ajatella tyhjäpäinä haahuilevia haamuja kuluttamassa aikaa, paikkaan sidottuina. Miten ne kuluttavat aikaa? Vaikuttavat sen verti tyhjäpäiltä, että tuskin mietiskelevätkään....

Ehkä ne haamut eivät olekaan yksilöiden, vaan menneiden tapahtumien, siis ajan ja paikan haamuja... Kvantti-ilmiöiden aiheuttamia vääristymiä aika-avaruudessa. Useinhan kummitusnäkyihin sanotaan liittyvän kokonaisia maisemiakin, eikä vain yksilöitä.

[ABC]

Tässä tulee nyt muutama juttu kirjasta Pieni Kummituskirja - tarinoita vuosien takaa, toim. Kati Lampela, SKS (2006).

Korpilahti 1958: - Kymmenen kilometriä Rovaniemeltä Kuusamoon päin sijaitsee pieni Kursungin kylä, jossa on nykyisin myös eräs Yhtiön monista metsäkämpistä. Paikalla oli aikoinaan saksalaisten parakkikaupunki, jonka 40 parakkia he polttivat lähtiessään. Noin kahdeksan vuotta sitten saavuin mainitulle kämpälle eräänä syyskuisena iltana. Olin hivenen verran kaljassa, ja astuttuani kämppään oli siellä kymmenkunta miestä. Kysyin heiltä, olikos tämä nyt se kuuluisa kummituskämppä, josta kuulin kauppalassa. Miehet sanoivat, että sopii koittaa nukkua tuossa akkunan kohdassa, jos epäusko vaivaa. Oli kuulemma hyvin vaikea nukkua tietyssä kohtaa kämppää, joten siihen olis sijoitettu ruokapöytä. Naurahdin ja sanoin, että olen pari edellistä yötä valvonut,eikä minua menninkäiset herätä. Niin siirsimme sängyn pöydän tilalle, ja myöhä kun oli, ja muutenkin olin väsynyt, kävin oitis makuulle ja nukahdin heti.
Nukuin, kunnes heräsin painajaiseen. Makasin selälläni kädet pään alla ristissä, en mitään paikkaa saanut liikkumaan, oli kuin olisin ollut jäässä. Kuulin miesten kuorsauksen ja yritin huutaa, mutta en voinut. Oli niin sanomattoman vaikea olo. Yhtäkkiä huomasin sänkyni vieressä seisomassa nuoren punatukkaisen naisen välkkyvässä leningissä, totisin kasvoin. Hän laski kätensä otsalleni, se oli kuin sähköisku, heti sain toimintakykyni takaisin. Samassa näky katosi, korvissani kuului hyytävä kuiskaus kauan sen jälkeenpäin: ”Tässä on minun paikkani.” En nukkunut enää sinä yönä, ja aamulla läksin muualle. Aamulla kyselivät, miksi olin muuttanut petiä. Sanoin ikkunasta vetävän. Suurin piirtein samoin on käynyt kahdeksalle miehelle, jotka ovat mainitulla paikalla nukkuneet.

Lahti 1958: - Tämä tapaus sattui sodan jälkeen vuoden 1946 jouluaattona. Olin matkalla Hankasalmen asemalta Kangasniemen kirkolle päin, matkaa oli noin 30 kilometriä. Olin poikani kanssa, ja meitä oli luvattu tulla asemalle vastaan, mutta jostain syystä hakumies ei päässytkään paikalle. Niinpä meidän oli pakko lähteä jalkapatikkaan. Meillä molemmilla oli kapsäkki mukana, ja kun poika oli nuori, alkoi hän väsyä loppumatkasta. Sitten alkoi kuulua reenjalaksen kohinaa ja hevosenjalan kapsetta. Poikani sanoi: ”Pyydetään kyytiä kun tulee kohdalle.” Väistyimme tien sivuun antaaksemme hevoselle tietä, mutta kaikeksi ihmeeksemme mitään hevosta ei tullutkaan. Sama toistui kolme kertaa, ja joka kerta me väistyimme tien sivuun.
Lopulta tuli kyllä oikea hevosmies takaapäin, mutta ei sen tuloa juuri huomannutkaan, kun lumi oli uutta ja pehmeää. Minä kyllä muistin, että niillä seuduilla kummittelee, mutta en ollut itse koskaan aikaisemmin kuullut, vaikka oli kulkenut siitä monta kertaa. Poikani ei tiennyt huhupuheista mitään, enkä sillä kertaa hänelle mitään kertonutkaan, sillä en halunnut pelotella häntä. En minäkään koskaan uskonut, että siellä kummittelee, vaikka lapsena ollessani siitä puhuivat aikuisetkin. Mutta nyt uskon, kun itse kuulin, ja poikani kuuli myös.

Hirvihaara 1961: - Tämä tapaus sattui vuonna 1956. Olin nukkunut yöuniani pari kolme tuntia, kun heräsin siihen, että eteisen puoleisesta ovesta makuukamariin tulivat askeleet. Ne etenivät läpi huoneen toiselle ovelle, ja kuului kahinaa, kun käsi haroi seinätapettia. Sitten kuului valkatkaisijan napsahdus, mutta mitään valoa ei syttynyt. Huomasin, että mieheni oli myös herännyt. Hän nousi ylös ja sytytti valon. Sitten hän kävi muissa huoneissa, mutta ketään ei näkynyt. Kun sitten keskustelimme tapauksesta, selvisi, että olimme molemmat kuulleet saman. Tapaukselle ei koskaan löytynyt selitystä.

[ABC]

Lisää...

Virrat 1938: - Kertojan veli Salomon Ruohomäki, joka asui Kurjen kylässä, oli eräänä iltana palaamassa kaupunkimatkaltaan kotiinsa. Hän oli kylän sillalla. Siinä kohtaa maantietä oli portti, ja portin luona pieni alamäki. Kun hän meni avaamaan porttia, näki hän, että tietä alaspäin alkoi vieriä suuri hirsi, joka oli aivan tien levyinen. Kun hirsi tuli lähemmäksi, alkoi se lyhentyä, ja kun se oli aivan lähellä Ruohomäkeä, se oli enää niin kuin kiekko. Silloin se yhtäkkiä muuttui päättömäksi naiseksi. Nainen seisoi hetken Salomonin edessä, sitten se jälleen katosi muuttuen hirreksi, joka lähti vierimään takaisin maantietä. Hirsi piteni edetessään, ja oli lopulta jälleen tien levyinen. Sitten se katosi.

Helsinki 2004: – Olin Avignonissa työmatkalla, ja olin varannut huoneen hotellista, joka oli keskiajalla ollut luostarina. Minulla oli ensin vaikeuksia löytää huonetta, koska se oli merkitty 12b:ksi, eli siis huone nro 13 puuttui kokonaan. Kun menin huoneeseen, se osoittautui pieneksi ja oli sisustettu barokkihuonekaluin. Ikkuna oli auki, ja suljin sen. Ikkunasta ei ollut kummoiset maisemat, vaan se antoi neliskulmaiseen, 3-4 metriä kanttiinsa olevaan tuuletuskuiluun keskellä rakennusta. Etsin katseellani paloportaita, mutta mitään sellaista ei näkynyt, vain huimaava pudotus alas ja muiden huoneiden pieniä ikkunoita toisilla puolilla kuilua mutta alemmalla tasolla.
Lähdin kävelemään kaupungille, ja kun palasin takaisin, ikkuna oli jälleen auki. Aloin harmistua, sillä oli marraskuu ja ulkona oli jo öisin viileää jopa Välimerellä. Rynkytin ikkunan suljinta, muttei se vaikuttanut löysältä vaan pysyi kiinni. Ikkuna pysyikin kiinni koko illan, mutta myöhemmin nukkumaan mennessäni nostin kuitenkin varmuuden vuoksi painavan tuolin pöydälle ikkunan eteen painamaan sitä kiinni.
Tässä vaiheessa oli jo mieleeni alkanut hiipiä kaiken maailman kummitusjuttuja, sekä portieerin pilkallinen hymy hänen ojentaessaan minulle avainta. Kyseessä oli kuulemma ollut koko hotellin viimeinen vapaa huone. Ajattelin kumminkin, että Härmän veri ei vapise, ja kävin nukkumaan – televisio päällä. Lopulta kuitenkin suljin tv:n, sillä en voinut nukkua sen valossa.
Nukuttuani jonkun aikaa heräsin siihen, miten joku yrittää ikkunaa auki. Makasin sängyssä peitto korvissa kauhusta jäykkänä, ja kuuntelin, miten joku ryskyttää ikkunaa auki, mutta ei onnistu, koska tuoli oli edessä. Kolketta kesti jokun aikaa, sitten se hiljeni. Loppuyöksi lopulta nukahdin, sillä en uskaltanut nousta sängystäkään, enkä sitä paitsi olisi kehdannut rynnistää aamuyöstä vastaanottoon oli mikä tahansa. Aamulla noustuani huomasin, että tuoli oli jonkin verran siirtynyt ikkunasta poispäin... Kurkottelin ikkunasta tuuletuskuiluun etsien sopivaa reittiä mahdollisille pilantekijöille, mutta edessä oli vain rapattua seinää joka suuntaan, ainoastaan hämähäkkimies olisi voinut liikkua siellä.
Keräsin kamppeeni ja anteeksipyydellen peruin seuraavan yön varauksen, siirtyen toiseen hotelliin, joka sentään oli rakennettu jo 1700-luvulla. Ojentaessani avaimen takaisin portieeri ei enää hymyillyt minulle pilkallisesti, vaan oli hyvin kohtelias ja avulias.

Tuolla viimeisellä jutulla on sitten aitoustakuukin...

[Maybrick]

Saitko mitään vinkkiä siellä Avignonin hotellissa keltään, että huoneeseen liittyisi mitään erikoista? Juttelitko kenenkään kanssa huoneestasi? Näyttikö huone siltä, että siellä olisi kuitenkin viime aikoina joku vieras asunut, oliko aktiivikäytössä kuitenkin? Olikohan edelliset asukkaat lähteneet keskellä yötä litomaan sieltä... ehkä siellä joku muu veri vapisi kuin Härmän veri.

[EuroJR]

Ikuistan tänne Veikko Ennalan kirjoittaman kummitusjutun.
---------------------------------------------------------------------

Vuonna 1942, eräänä varhaisena sunnuntaiaamuna, pelasi joukko miehiä korttia Kymin pitäjän Hurukselan kylässä, pienessä metsikössä lähellä kirkkomaan aitausta. He olivat pelanneet läpi yön ja nyt oli menossa viimeinen jako.

Kello lienee ollut kuuden maissa ja aurinko paistoi jo täydeltä terältä. Juuri silloin kajahti jostakin hirvittävä huuto, niin epäinhimillinen rääkäisy, että kukaan sen kuullut ei ole kyennyt en kamaluutta kuvaamaan. Ääni ei olut ihmisen, mutta ei myöskään eläimen.

Pankinpitäjältä putosi pakka ja pelaajat katsahtivat toisiinsa säikähdyksestä kalvenneina. Omituista äänessä ei ollut vain se, ettei sitä voinut verrata mihinkään aikaisemmin kuultuun ja tunnettuun ääneen, vaan myös sen paikantamattomuus. Oli mahdotonta määritellä, mistä se oli kuulunut.

Sikäli kuin paikalla olleet muistavat, kykeni heistä pelästykseltään vain yksi ainoa aukaisemaan suunsa ja lausumaan kaksi sanaa sisältäneen repliikin:
- Mitä helvettiä?

Tämä uskalikko oli mies, joka vastikään oli vapautunut vankilasta sovitettuaan siellä taposta hänelle tuomitun rangaistuksen. Huuto, joka muuten kuultiin kautta koko Kymin kunnan alueen, uusiutui noin minuutin kuluttua. Se oli enemmän kuin pelurit saattoivat kestää, niin karskeja miehiä kuin jokainen heistä olikin. He nousivat ja lähtivät kukin omia teitään koteihinsa, taakseen katsomatta, vaieten. Kortit unohtuivat maahan tahi ehkä heidän sormissaan ei enää ollut voimaa niitä koota.

Tämä merkillinen huuto, jonka kestoaika kullakin kerralla oli muutamia sekunteja, uusiutui lähiviikkojen aikana silloin tällöin. Mutta mitään selvyyttä sen aiheuttajasta ei koskaan saatu. Metsikkö, josta se lähinnä tuntui lähtevän, tarkastettiin moneen otteeseen poliisivoimin, mutta mitään epätavallista ei löytynyt.

Hurukselaan saapui väkeä eri puolilta maata autobusseittain. Jotkut kuulivat huudon, jotkut eivät, sillä mitään aikataulua ilmiö ei noudattanut. Se parkaisi yhtä hyvin sydänyöllä kuin päivänvalossakin.

Teorioita oli yhtä monta kuin kuulijaakin. Hurukselan kummitus kiljahteli noin kuukauden ajan silloin tällöin ja haihtui sitten lopullisesti. Arvoitus jäi iänkaikkisesti ratkaisematta.

[Kuusikonmies]

Ennala kävi tekemässä jutun myös Karvaselän kämpän kummituksesta, mutta luulenpa hänelle näkyneen välillä pikku-ukkoja muutenkin.

Itse yövyin aikoinaan kämpässä ja rauhallista oli, toki tunnistan henkien liikkuvan lapin mailla.
Nykyisin kämppä on Saariselällä korjattuna.

[ABC]

Karvaselän kämpästä tarinaa S24:llä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0013564468

Autiotuvat on-line tietää kertoa:

Ikivanha Karvaselän autiotupa on siirretty Inari-Kittilä-tien varresta Saariselän polkujen lähtöpisteen lähelle. Luttojoen länsitörmällä Tunturihotellista n. 100 m ALAvirtaan. (Kirjan koordinaatit osoittavat muutaman sata metriä ylävirtaan oikeasta paikasta, sorry.) Päivätupa, vuolukivitakka.
Vieressä tulisijallinen kota sekä tosi pieni turvekattoinen maja, jossa kamiina ja laveri yhdelle hengelle.

En ymmärrä miksi noita kämppiä pitää turistien takia siirrellä ja muutenkin hengellistä ja aineellista perintöä viilailla myyvämmäksi. Se on huijausta ja oman perinteen raiskausta.

[joey]

Ehkä ne haamut eivät olekaan yksilöiden, vaan menneiden tapahtumien, siis ajan ja paikan haamuja... Kvantti-ilmiöiden aiheuttamia vääristymiä aika-avaruudessa. Useinhan kummitusnäkyihin sanotaan liittyvän kokonaisia maisemiakin, eikä vain yksilöitä.

Samoilla linjoilla.

Tosin itse olen ajatellut kummituksista, että ovat menneiden tunteiden heijastumia. Kun jossakin tilassa, ajassa ja paikassa tunnetaan voimakkaasti surua, vihaa, rakkautta tai kaipausta, jotakin tunteesta jää ympäristöön toistamaan itseään.

Näin olen järkeillyt lähinnä kuuntelemalla kummitusjuttuja - sitä, minkälaisia henkilöitä nämä oletettavasti kummittelevat yleensä ovat, mitä heille on tapahtunut kuollessaan/eläessään jne.

[Kuusikonmies]

Olen menossa viikon päästä lappiin vanhaan savottakämppään. Kuulin jo vuosia sitten varovaisia vihjailuita kämpän kummituksesta, hyvin varovasti ja suppeasti niistä puhuttiin.
Olin ollut jo öitä kämpässä ja näin monesti unia ja ns. "kuvia" ennen nukahtamista. Pidin ja pidän vieläkin kämppää hyvin rauhallisena ja hyvähenkisenä paikkana.

Osalle se on ollut pelottava paikka, eivät osaa nukkua, ellei kaikki ovet ole lukossa. Osa ottanut hiilihangon petinsä viereen varuilta. Toisille nukkumaton paikka kertakaikkiaan.

Kuulemma siellä on 50-luvulla tapettu lentojätkä. Onko "kolistelija" hän vai tappaja en tiedä.

Pitää nyt kysellä kylän vanhukselta tarkemmin asiaa, kerran olen tarinan kuullut, vaan en muista enää.

[Maybrick]

Kuusikonmies, kerrothan tänne kokemuksesi kun olet palannut koneen ääreen.

[Kuusikonmies]

Kerrotaan, mutta ensi muita juttuja.

Lapissa on otollista kokea näitä herkkiä tunneviestejä.
Olen kuullut tarinoita/kokemuksia muutamilta ihmisiltä, jotka ovat tapahtuneet tunturissa.
Varsinaisia kummituksia nämä ei kyllä ole mielestäni.

Käsivarressa oli leiriintynyt porukka ja mennyt illalla telttaan nukkumaan. Yöllä olivat heränneet koparoiden kopseeseen ja niitä poroja oli äänestä päätellen ollut iso tokka. Avasivat teltan oven ja samassa kopse loppui, eikä yhtään poroa näkynyt. Sama toistui pari kertaa vielä.
Aamulla he etsivät jälkiä poroista, mutta mitään siihen viittaavaa ei näkynyt.

Kertoivat sitten poromiehelle tarinan ja paikan missä tämä oli tapahtunut. Poromies sanoi, ettei siihen vanhalle kentälle kukaan nykyisin kotaansa pystytä, siinä ei ole nukkumisrauhaa. Se on maahisten paikka.

[Kuusikonmies]

Onko tämä linkit jo laitettu aikaisemmin ?

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... okemukset/

http://www2.hs.fi/klik/kummitus2001/kummitus.html

[PanCamO]

Tämä ei ole varsinaisesti kummitustarina, mutta kerrotaan silti. Muutama vuosi sitten vaarini sairastui syöpään ja kuoli. Muutama kuukausi kuoleman jälkeen serkkuni oli jutellut äitini kanssa ja kertonut kuinka vaarimme oli ilmestynyt hänen uneensa ja kysynyt "miksi sinä tulit nyt jo tänne"? asiasta teki karmivan se, että serkkuni kuoli traagisesti muutama päivä tämän jälkeen.

[Maybrick]

^ Vähän samatapainen juttu tämä: appiukkoni oli kuollut kymmenisen vuotta ennen anoppiani. Kun anoppi makasi sairaalassa kuolemaa tekemässä (ei ollut mitään tuskia), oli nähnyt unen, jossa miesvainaja levitti käsivartensa ja sanoi: "Minä laitoinkin jo kahvin tulelle, juodaan sitten yhdessä". Parin päivän kuluttua anoppi sitten nukahti pois. Tietysti tässä ei ollut mitään yllätysmomenttia mukana, mutta kuitenkin.

[ABC]

Saitko mitään vinkkiä siellä Avignonin hotellissa keltään, että huoneeseen liittyisi mitään erikoista? Juttelitko kenenkään kanssa huoneestasi? Näyttikö huone siltä, että siellä olisi kuitenkin viime aikoina joku vieras asunut, oliko aktiivikäytössä kuitenkin? Olikohan edelliset asukkaat lähteneet keskellä yötä litomaan sieltä... ehkä siellä joku muu veri vapisi kuin Härmän veri.

En oikeastaan jutellut kenenkään kanssa (kuten en yleensäkään koko matkani aikana, johtuen varsin vaatimattomasta ranskantaidosta). Hieno yksityiskohta oli, että kun nousin ensimmäisen kerran hotellin portaita, niin jostain huoneesta kuului latinankielistä kirkkolaulua erittäin selvästi - liekö joku harjoitellut konserttimatkallaan.

Huone oli melko pölyinen, mutta se oli 2 hengen huone, joten oli varmaan melko hyvin käytössä kaiken aikaa kuitenkin.

Avignonin hotellit olivat tunnelmallisimpia, missä olen koskaan käynyt, ottaen huomioon, että esim. Carcassonnessa vanhoihin rakennuksiin tehdyt hotellit olivat niin kalliita, ettei minulla ollut niihin varaa. Suosittelen, jos käytte Provencessa päin.