Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:Parturien välienselvittelyt muuttuivat verisiksi – yrittäjä naamioitui moottoripyöräkypärään ja puukotti ex-työntekijäänsä hengenvaarallisesti

JULKAISTU TUNTI SITTEN

Irakilaisten parturimiesten välienselvittelyt muuttuivat hengenvaaralliseksi viime syksynä Espoossa. Toinen tuomittiin sakkoihin, toinen monen vuoden vankeuteen.

Vuonna 1980 syntynyt parturiliikkeen omistaja ja vuonna 1994 syntynyt liikkeen entinen työntekijä olivat tutustuneet toisiinsa viitisen vuotta sitten. Liikkenomistaja oli tarjonnut töitä nuorelle miehelle yhteisen tutun kautta.

Parturi kertoi ottaneensa nuorukaisen "osaksi perhettä" ja tarjonneensa hänelle myös asunnon.

Viime kesän lopussa työntekijä ilmoitti ottaneensa vastaan muita töitä. Liikkeenomistaja hyväksyi asian, mutta välit menivät pilalle, kun omistaja väitti työntekijän varastaneen rahaa liikkeen kassasta.

Parturin mukaan teko oli tallentunut valvontakameraankin. Ex-työntekijä kiisti asian, ja siitä tehtiin myöhemmin syyttämättäjättämispäätös.

Selkkaus kauppakeskuksessa

Vaikka työsuhde oli ohi, tilanne kärjistyi entisestään.

Liikkeenomistajan mukaan ex-työntekijä oli soittanut hänelle ja uhannut tapaa hänen 6-vuotiaan poikansa sekä polttaa parturiliikkeen, jos hän tekisi rahojen viennistä poliisiasian.

Ex-työntekijä oli liikkeenomistajan mukaan sanonut palaavansa tekojen jälkeen Irakiin, koska hänellä ei ollut oleskelulupaa Suomessa.

Lokakuussa espoolaisessa kauppakeskuksessa syntyi väkivaltainen välikohtaus, kun kaksikko oli törmännyt toisiinsa ohimennen. Liikkeenomistaja kertoi ex-työntekijälle tehneensä rikosilmoituksen rahan anastuksesta. Ex-työntekijä väitti liikkeenomistajan pitäneen taittoveistä hänen kaulallaan ja kuristaneen häntä. Miesten kertomukset olivat ristiriitaisia.

Riita kauppakeskuksessa loppui vartijan väliintuloon.

Hyökkäys hisseillä

Maaliskuisena iltana ex-työntekijä palasi kauppareissulta ja odotteli hissiä kotitalonsa ala-aulassa. Hän ehti huomata, kuinka joku hyökkäsi häntä kohti takaapäin ja iski veitsellä kaulaan.

Hyökkääjä löi nuorta miestä päähän kuudesti. Mies sai veitseniskuja torjuessaan haavoja sormiin. Veitsi osui myös miehen otsaan. Toppatakkiin tuli hyöhentäytettä pursuavia reikiä.

Hyökkääjä, parturiliikkeen omistaja, oli pitänyt päässään moottoripyöräkypärää, jotta ei tulisi tunnistetuksi. Uhri oli lopulta saanut miehen kuristusotteeseen, jonka aikana hyökkääjä oli luopunut kypärästä.

Kun ex-työntekijä hellitti otettaan, liikkeenomistaja pääsi pakenemaan rappukäytävän takaovesta ulos.

Nuori mies pääsi hissillä vitoskerrokseen, jonka jälkeen naapuri oli auttanut häntä verenvuodon tyrehdyttämisessä. Uhrin kaulaan oli syntynyt 15-senttinen haava, joka lääkärinlausunnon mukaan oli hengenvaarallinen.

Sairaalassa mies kiidätettiin leikkaukseen.

Kumpikin sai tuomion

Molemmat miehet saivat tuomiot.

1994 syntynyt ex-työntekijä tuomittiin laittomasta uhkauksesta 60 päiväsakkoon. Oikeuden mukaan liikkeenomistajalla oli perusteltu syy pelätä itsensä ja perheensä puolesta. Hän oli esittänyt entistä työnantajaansa kohtaan useita uhkauksia styösuhteen päättymisen jälkeen syys- ja lokakuun aikana.

Entinen työntekijä kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Vuonna 1980 syntynyt liikkeenomistaja katsottiin syylliseksi tapon yritykseen. Arkan Adnan Ashraf Ashraf sai teosta viiden vuoden vankeustuomion. Lisäksi hän joutuu korvaamaan entiselle työntekijällee noin 11 000 euroa erilaisia korvauksia. Myös Ashfran kiisti syytteensä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen ja siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/par ... ti/7859716

Ei löytynyt aiempaa ketjua... Laitoin nyt tähän, kun ainakin tuomio on ajankohtainen.
????? ?? ??????.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Espoolaisparturi yritti tappaa entisen työntekijänsä: kävi kypärä päässä veitsellä kimppuun

Tänään klo 22:55

Parturi odotti väijyssä, kun hänen entinen työntekijänsä painoi hissin nappulaa.

Kahden miehen välinen kauna kärjistyi julmaksi väkivallaksi Espoon Leppävaarassa, kun parturiyrittäjä yritti puukottaa hengiltä entisen työntekijänsä.

Yrittäjä oli kolmisen vuotta aiemmin palkannut toisen miehen liikkeeseensä töihin, ja miehistä oli tullut hyvät kaverukset. Yrittäjän mukaan työntekijä oli ollut lopulta kuin ”perheenjäsen”.

Ystävyys kuitenkin katkesi, kun yrittäjä epäili kaverinsa vieneen liikkeen kassasta rahaa. Hän kertoi, että tapahtumasta oli valvontakameran tallenne. Työntekijä puolestaan uhkasi tappaa työnantajansa pienen lapsen, mikäli tämä veisi asian poliisille.

Työnantaja teki kuitenkin rikosilmoituksen. Hänen mukaan uhkaukseen sisältyi myös parturiliikkeen polttaminen.

Perhe peloissaan

Noin kuukausi tapahtumien jälkeen viime vuoden lokakuussa miehet törmäsivät toisiinsa sattumalta kauppakeskus Sellossa. Syntyi kovaääninen riita, joka oli juuri puhkeamassa tappeluksi, kun vartija ehti väliin. Tilanne oli niin tulehtunut, että vartija joutui kutsumaan poliisit paikalle.

Vaikka poliisi sai välikohtauksen rauhoittumaan, parturiyrittäjä otti lapsensa tappouhkauksen tosissaan. Asiasta oltiin tietoisia myös lastentarhassa. Vanhempien lasten koulua taas oli kielletty päästämästä näitä yksin lähtemään kotiin.

Vajaa puoli vuotta myöhemmin, lauantai-iltana 28. maaliskuuta, uhkauksen esittänyt mies oli palaamassa kotiinsa, kun hänen kimppuunsa käytiin kerrostalon ala-aulassa. Mies oli juuri painamassa hissin nappulaa, kun visiirimalliseen moottoripyöräkypärään sonnustautunut henkilö viilsi häntä takaa päin puukolla kaulaan.

Hätäsoitto: Please, please!

Hyökkääjä oli ollut odottamassa uhriaan rappukäytävässä tai mahdollisesti livahtanut hänen perässään sisään. Ensimmäisen pitkän ja syvän viillon jälkeen hän alkoi lyödä veitsellä uhriaan päähän ja eri puolille kehoa. Uhri sai käsillään torjuttua osan iskuista, osa niistä rikkoi hänen toppatakkinsa.

Lopulta uhri sai otteen hyökkääjän kaulasta, jolloin tämä joutui riisumaan kypäränsä saadakseen henkeä. Vasta nyt uhri tunnisti hyökkääjän entiseksi työnantajakseen ja kaverikseen. Samassa tämä pakeni takaovesta pihalle.

Verta valuva uhri soitti hätäkeskukseen, mutta ei osannut sen enempää suomea kuin englantiakaan. Hän hoki vain: ”Please, please!” Mies keksi kuitenkin soittaa videopuhelun kaverilleen, joka osasi suomea. Hän kertoi, kuka oli puukottanut ja pyysi kaveriaan hälyttämään apua.

Sormenjälki kypärässä

Uhri sai painettua viidennen kerroksen hissinappulaa. Oven avautuessa hän tapasi naapurinsa, joka soitti hätäkeskukseen ja ryhtyi heti käsillään hillitsemään verenvuotoa. Ambulanssi kiidätti uhrin Meilahden sairaalaan leikattavaksi.

Epäilty puukottaja otettiin pian kiinni, pidätettiin ja vangittiin. Mies kiisti tietävänsä mitään tapauksesta. Vaikka käytävään jääneen kypärän sisäpuolelta ei saatu varmuutta epäillyn dna:sta, hänen sormenjälkensä löytyi kuitenkin sen ulkopinnalta. Myös epäillyn kaulaan ja muualle jääneet pinnalliset vammat tukivat uhrin kertomaa.

Lopulta käräjäoikeus arvioi, ettei miehen syyllisyydestä jäänyt epäselvyyttä. Syyttäjän mukaan kyse oli murhan yrityksestä. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei tekoa ollut tehty vakaasti harkiten, eikä se ollut erityisen raaka tai julma. Näin ollen kyse oli käräjäoikeuden mukaan tapon yrityksestä.

Kalliit seuraamukset

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1980 syntyneen Arkan Adnan Ashraf Ashrafin viideksi vuodeksi vankeuteen. Lisäksi se määräsi hänet maksamaan uhrilleen yhteensä 11 000 euron korvaukset.

Ashraf Ashrafin puolustusasianajajan yli 7 000 euron lasku jää puolestaan valtion maksettavaksi.

Tappoyrityksen kohteeksi joutunut mies tuomittiin laittomasta uhkauksesta 60 päiväsakkoon. Vuonna 1994 syntyneen miehen tuloilla se merkitsee 360 euron sakkoa. Lisäksi hän joutuu maksamaan puukottajalleen 600 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden vasta antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

RISTO KUNNAS
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/55c9 ... 09b62a2bdc

Itse olisin kielitaidottomana kyllä ihan ensimmäisenä yrittänyt saada apua rapun muilta asukkailta. Nuoren parturin onneksi joku lopulta hänet huomasikin. Voisi myös ajatella, että viidessä vuodessa olisi oppinut edes vähän suomea - tai vaihtoehtoisesti englantia. Suomi on kyllä pirun vaikea kieli omalla tavallaan.

Lisäys vielä... Tosiaan, syyttäjähän haki tuomiota murhan yrityksestä, mutta käräjäoikeuden mielestä teko ei ollut vakaasti harkittu. Hmm.

Toinen lisäys vielä... Hauskaa, että Iltalehden toimittaja päätyi laillani käyttämään termiä "espoolaisparturi", vaikka tietysti ihan vittuillakseni sen noin kirjoitin.
????? ?? ??????.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

Onko tämä ollut joku ählämien hoviparturi, vai miten hän on kommunikoinut asiakkaiden kanssa?

Joku voisi tehdä Pizza Enricon pohjalta Parturi Arkan biisiin: Miine leikkaa sinu hiukseeet...
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Mitähän hevettiä nyt taas
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

poikani kirjoitti:
Ma Kesä 29, 2020 11:36 pm
Iltalehti kirjoitti:Espoolaisparturi yritti tappaa entisen työntekijänsä: kävi kypärä päässä veitsellä kimppuun

Ashraf Ashrafin puolustusasianajajan yli 7 000 euron lasku jää puolestaan valtion maksettavaksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/55c9 ... 09b62a2bdc
Aikas lailla vekkuli tapaus kun on pidetty pimennossa oikeudenkäyntiin saakka.

Parturointiyrittäjyys ei kuitenkaan tuonut Ashrafille sellaista vaurautta, että hän olisi joutunut maksamaan oikeudenkäyntikulut ns. omasta pussista, vaan kahden vieraslajikkeen talkoot maksaa - taas kerran - suomalainen veronmaksaja.
- Nämä oikeudenkäyntien maksamiset koskevat toki yhtä lailla myös vähäosaista kantaväestöäkin, joten näille "kaikkein heikoimmille" on yks´lysti moiset kulut. Ei se heille merkitse yhtään mitään. Ilmaista oikeudenkäyntiä pidetään itsestäänselvyytenä; "mutku mulle niiku kuuluu ilmaseks tää avustaja". Eräänlainen ihmisoikeus sekin. Kuten ne määrätyt korvauksetkin.
- Kuinka kauan ja miksi yhteiskunnan sitten pitää sietää moista sikailua ja väkivaltaa ilman tekijöiden todellista vastuuta, onkin jo vaikeammin ymmärrettävä seikka.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2997
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja Villeri »

putsari kirjoitti:
Ma Kesä 29, 2020 11:41 pm
Onko tämä ollut joku ählämien hoviparturi, vai miten hän on kommunikoinut asiakkaiden kanssa?
Ainakin Helsingin Kallion varmaan muutamassa kymmenessä etnoparturissa näkee hyvin harvoin kantiksia. Se on kantispartureiden pelastus, sillä ei 10-15 euron hinnan kanssa pystyisi mitenkään kilpailemaan.

Mutta joo, olipa juttua varjeltu kuin lapsen silmää. Mikähän lie poliisin ajanut salaamaan moisen silmittömän väkivallan?

Ja oikeuskaan ei oikein löytänyt näyttöä suunnitelmallisuudesta! Tapaus on kertakaikkisen osuva ajankuva Suomesta: oleskeluluvaton uhri ei osaa mitään paikallisesti ymmärrettyä kieltä, äijät mesoavat riitojaan keskellä kauppakeskusta tilanteen päätyessä varsin aivottomaan murhayritykseen, poliisi ei tiedota, media ei kerro. Herra Yrittäjän yritys ei ilmeisesti tuota mitään - millaisillahan ehdoilla oleskeluluvaton on töissä ollut? Vai onko lupa vielä silloin löytynyt? Suurella todennäköisyydellä turvapaikanhakijana saapunut uhri olikin jo aiemmin ollut lähdössä kotiin ja oikeus sitten pyöräyttää tuomion reippaasti alakanttiin.

Kiitos kaikille monikulttuurisuusspektaakkelin esiintyjille. Vielä olisi pientä sivuroolia tarjolla ihmisoikeuksien puolustajille.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Pätkiä Ylen jutusta.
Irakin kurdi Akran Ashraf opiskeli parturi-kampaajaksi Suomessa ja perusti kaksi vuotta sitten Salon Holidayn Espoon Leppävaaraan. Paikka tarjoaa miesten hiustenleikkauksen vain kahdeksalla eurolla. Halpoja hintojaan Ashraf perustelee sillä, että hän tekee mieluummin työtä matalin hinnoin kuin tylsistyy työttömänä.
...
Työ-ja elinkeinoministeriö ja TE-toimistot ovatkin rohkaisseet oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia ryhtymään yrittäjiksi. Akran Ashrafin asiakkaina käy pääasiassa miehiä, joskus kokonaisia perheitä.

– Tavallisten suomalaisten lisäksi asiakkaamme ovat nepalilaisia, intialaisia, pakistanilaisia, kurdeja ja arabeja. Tietysti he arvostavat myös halpaa hintaa ja kysyvätkin joskus ihmeissään, että oletko ihan tosissasi, vain kahdeksan euroa?

Ashrafilla on liikkeessään kaksi muuta parturia, mutta hän on joukosta ainoa, joka osaa suomea. Hän toimiikin usein tulkkina partureiden ja asiakkaiden välillä.

Kuva
Arkan Ashraf, omistaja, Salon HolidayRonnie Holmberg / Yle
https://yle.fi/uutiset/3-9218418

13.10.2016 klo 13.17päivitetty 13.10.2016 klo 14.31

Lisätty uutisen julkaisupvm
-NILS-

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Ei saatana, onneksi oon itse leikannut jo vuodesta 1994...
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Töissä ilman oleskelulupaa ja poliisikin ollut aikaisemmista tempauksista kiinnostunut, mutta tällä seikalla ei ole ollut merkitystä?
Oletettavasti ei työnantajamaksujakaan ole makseltu.

Esa Gee
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: La Heinä 07, 2018 8:46 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja Esa Gee »

Mutta starttirahaa on taatusti virrannut.
Sitä samaa, jota yksikään Suomalainen yrittäjänalku ei voi saada ylikilpailuille aloille kuten, pitsan/kebabin paisto, autokorjaamo, parturi jne jne. Tämä rajoitus koskee vain suomalaisia. Kun olet matutaustainen, niin zim zala bim rima kalahtaa maahan asti ja olet oikeutettu starttirahaan, vaikka yrityksesi kutoisi lentäviä mattoja.

Tämä -jonkin verran- näkyy suomalaisessa yrityskentässä. Koita siinä vääntää starttirahansaajien kanssa reilusti kilpaa vaikka pitsaa. Em tuki on määräaikainen ja katsokaapa vaikka pitserioiden järjestelyjä. Parin kolmen vuoden välein ”yrittäjä” vaihtuu, siis sellaiseen joka ei -vielä- ole starttirahaansa käyttänyt. Vain paperilla nimi muuttuu, muuten samat naamat siellä pyörivät.

Muistui mieleen eräs paikallinen ”yrittäjä”, joka pilkun jälkeen lähti saalistamaan kännisiä naisia, tarjoten kyytiä avomersulla. Noh, kuten arvaatte, niin sanomistahan siitä tuli. Muutama naisoletettu avautui hyväntahtoisen kyydityksen perimmäisistä pyrkimyksistä ja myrskyhän siitä syntyi.

No tietenkin joku refugees patja vinkui, että tämäkin vain paikallisten kiljuskinien kateutta, kun ”yrittäjällä” menee niin kovaa, että on avomersua, on rahaa ja naisia.

Realisoin kyseisen auton arvosta häntä. Tuollainen 2000 luvun alun namibian mallin slk:n arvo, on jotain ongelmajätteen ja 2000€ välistä saksassa. Kyseinen auto oli ostettu pitserian nimiin, osamaksulla paikalliselta jobbarilta. Jos sitä rahaa on, niin miksi maksaa 10K€ osarilla jobbarille 2K€ autosta? Yksikään täysjärkinen ei moiseen lähde. Niin, ja kun yrityksen nimiin autoja ostellaan, niin sen soisi jotenkin soveltuvan sen toimialaan. Pirun näppärä käydä tukussa 2 paikkaisella autolla.

Kun nämä alkaa ”yrittäjiksi”, niin ensimmäisenä yhtiön hankintoina on A: helyjä kaikki nivelet täyteen B: mersu, bemari tms. Sitten ollaan niin kukkopoikaa että. Kun sitten sählämöidään, muututaan välittömästi perseaukisiksi.

Ja kaikki tämä minkä takia? Mitä olemme tehneet väärin, että meidän tarvitsee täällä kylmässä härmässä elättää öljyntuottajamaan kansalaisia? Irakissa on heti saudien jälkeen eniten pumppaamatonta öljyä maailmassa. Jos näistä johonkin oikeaan työhön olisi, he olisivat luoneet jo maanpäällisen paratiisinsa sinne kotitantereille öljyesiintymiensä päälle. Ihan vain vertailuna. Englannilla ja Norjalla on yhteensä hallussa 0,5 % öljyvaroista. Norjalaisista voi sanoa, että käytännössä kaikki ovat miljonäärejä. Ainakin jos valtion ylijäämää katsoo.

Anom
Jane Marple
Viestit: 1048
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja Anom »

Iivis kirjoitti:
Ti Kesä 30, 2020 7:22 am
https://yle.fi/uutiset/3-9218418
Ei jumalauta taas yksi median lemmikki joka päässyt parrasvaloihin "hyvänä esimerkkinä" ja päätyy tilastoihin ei niin hyvänä esimerkkinä. :lol: :lol:

Edit: Mikä siinä onkin että lähes poikkeuksetta nämä median framille nostamat mamut päätyy tekemään jonkun rikoksen myöhemmin elämässään.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2997
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Iivis kirjoitti:
Ti Kesä 30, 2020 7:22 am
Pätkiä Ylen jutusta.
Irakin kurdi Akran Ashraf opiskeli parturi-kampaajaksi Suomessa ja perusti kaksi vuotta sitten Salon Holidayn Espoon Leppävaaraan. Paikka tarjoaa miesten hiustenleikkauksen vain kahdeksalla eurolla. Halpoja hintojaan Ashraf perustelee sillä, että hän tekee mieluummin työtä matalin hinnoin kuin tylsistyy työttömänä.
https://yle.fi/uutiset/3-9218418

13.10.2016 klo 13.17päivitetty 13.10.2016 klo 14.31
Mieluummin matalin hinnoin kuin työttömänä... Jalo mies! Ja vaatimaton: hän ei kaipaa edes katetta "yritystoiminnastaan". Hienoa että YLEn mestaristoimittaja on kirjannut tarinoinnit ylös turhia kyselemättä meidän kaikkien iloksi. Jaxuhalit kilpailijoille!

Mutta joo, jos ei ole näkyviä tuloja, niin veronmaksaja kuittaa näkyvän laskun.

JammuSetä

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Tämä maahanmuuttajien starttiraha on kyllä sellainen asia joka vaatisi perinpohjaisen läpinäkyvyyden. Monta myyttiä siihen ainakin liittyy ja eikä ilman syytä.

8€ tukanleikkuu kertoo kyllä täysin toiminnan laillisuudesta. Sama kun aikanaan 6€ pitsat.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja URSA »

Eihän nuo irakilaisten parturit ole käytännössä muita kuin irakilaismiesten kokoontumispaikkoja, joissa voi istuskella rupattelemassa kaikessa rauhassa omalla kielellään ilman paineita kotoutumiseen. Asiakkaiksi ei edes huolita naisia, paitsi tietenkin jos joku mamumies taluttaa eukkonsa hiusten katkaisuun.

Kuumaverisiä miehiä, kun noin pienestä aloittavat oman kahden miehen sisällissotansa.

JammuSetä

Re: Espoolaisparturi Arkan Adnan Ashraf Ashraf yritti tappaa ex-työntekijän - tuomittiin linnaan

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

URSA kirjoitti:
Ti Kesä 30, 2020 12:30 pm
Eihän nuo irakilaisten parturit ole käytännössä muita kuin irakilaismiesten kokoontumispaikkoja, joissa voi istuskella rupattelemassa kaikessa rauhassa omalla kielellään ilman paineita kotoutumiseen. Asiakkaiksi ei edes huolita naisia, paitsi tietenkin jos joku mamumies taluttaa eukkonsa hiusten katkaisuun.

Kuumaverisiä miehiä, kun noin pienestä aloittavat oman kahden miehen sisällissotansa.
Näinhän se taitaapi olla. Partaa ja tukkaa siistitään käteismaksulla ja vastapalveluksilla. Oon aika varma että pyörittävät omaa mikrotalouttaan keskenään.

Vastaa Viestiin