Seteri, entinen Sederström (Cederström), oli moninaisten vaiheiden jälkeen kahdesti elinkautiseen tuomittu mies. Itselläni loppui laskutaito miehen istuntojen määrää seuratessa, hän kävi joka jutussa kaikki oikeusasteet läpi, ja yhdessä henkirikoksessa päätyi jopa korkein oikeus purkamaan aiemman päätöksensä.
Seteri sai ensimmäisen elinkautisensa 1952 tekemästään Matti Sihvosen ryöstömurhasta. Tämän tuomion jälkimainingeissa avattiin vanha, vuonna 1935 tehty Juho Heinosen ryöstömurha uudelleen. Tästä Heinosen murhasta Seteri oli jo aikoinaan käynyt läpi kaikki oikeusasteet saaden lopulta vapauttavan päätöksen korkeimmalta oikeudelta.
Korkein oikeus siis määräsi jutun avattavaksi uudelleen vuonna 1953, ja Seteri tuomittiin toiseen elinkautiseensa. Hovioikeus vahvisti tämän 1954, mahdollisesta korkeimpaan menosta ei ole itselläni tietoa. Veikkaisin kuitenkin että on saattanut olla nihkeätä ottaa samaa juttua korkkiin kolmatta kertaa.
Seterillä oli ennestään jo epäilyjä niskassaan naapurinrouvan myrkyttämisestä, siitä hän onnistui luistamaan.
Sen lisäksi löytyi vielä yksi henki kontollensa auto-onnettomuuden merkeissä. Vuonna 1946 Seteri ajoi autolla pöpelikköön sillä seurauksella että yksi kyytiläisistä menetti henkensä.
Vuodelta 1947 löytyy korkeimman oikeuden taltiointi Seterin nimellä, syytteenä ollut kuolemantuottamus. Luulen että kyseessä on ollut juuri tämä auto-onnettomuus. Tuloksesta ei ole tietoa.
Leo Ilmari Seteri
Leo Ilmari Seteri
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä