Palkkamurha Oulussa 1986 - Kotia päin

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Lihava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Paska Kaupunni

Palkkamurha Oulussa 1986 - Kotia päin

Viesti Kirjoittaja Lihava »

Kotia päin on Ilkka Järvi-Laturin ohjaama raina vuodelta 1989. Elokuva perustuu tositapahtumiin, jossa naisenhakkaajana ja muutenkin ikävänä kaverina tunnettu venkula päätettiin ottaa hengiltä palkkatappajan toimesta. Hommaan palkattiin muistin mukaan lumijokinen (?) mies, joka nuiji miehen hengiltä kylpyammeeseen. Ruumis upotettiin Oritkarin satamaan, josta ilmeisesti korjaustöitä suorittanut sukeltaja ruumiin löysi. En muista, tuomittiinko miehen vaimo palkkamurhan tilauksesta, mutta vaimohan oli varsin tunnettu hahmo Oulussa, pitäen nyt jo edesmennyttä tunnettua räkälää torin rannassa. Muistaako kukaan naisen tuomiota? Hevosmiesten tietotoimisto tietää kertoa, että ainakin vielä pari vuotta sitten ko. nainen olisi toiminut Oulussa yrittäjänä, huhun todenperäisyyttä en tiedä. Muistaakseni uhri listittiin Koulukadulla, aivan Oulun ydinkeskustassa. Kellään lisätietoa tai muistikuvia tapahtuneesta?

Otsikkoa tarkennettu
-NILS-

McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Tekijähän ilmeisesti istuu edelleen Niuvanniemellä, tehnyt kolme henkirikosta joista tämä Oulun tapaus on keskimmäinen. Miehen haastattelu tuli vuosi-pari takaperin Poliisi-teeveessä.

Elokuva on kyllä mainio, "rannan matalassa" siinä tosiaan remelletään.

elwira
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:23 am
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja elwira »

miten mulla voiki mennä noi oulun tapahtumat noin ohi!?!
hyvän tähen sentään! :shock:

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Ko. räkälä oli tosiaan aika persoonallisen näköinen, ainakin ulkoa katsottuna. Siihen aikaan kaljassa oli lakisääteinen rasvainen kate, ja tarjonta nykytouhuun verrattuna minimaalista, joten eukko oli rikas kuin Roope-Ankka ja ajeli Mersulla. Osti, ainakin elokuvan mukaan, pojalle opiskelukämpän Helsingin Merihaasta, ja totesi, että "saa siihen monta kaljjaa myyä".

Elokuva on kai sikäli ainakin fiktiota, että tekijä kiisti tekonsa, eikä tapahtumien kulku ollut ihan 100% varma. Muistankohan ihan väärin, että elokuva esitetään tänä kesänä telkkarissa? Elokuvassahan tapahtumat etenevät niin, että alussa lahjakas poika pääsee Polille opiskelemaan, ja äiti menee kapakassaan portsarina toimineen pahismiehen kanssa naimisiin. Aluksi kaikki on siis hyvin, mutta mies osoittautuu sellaiseksi mustasukkaiseksi hulluksi, joka pieksee vaimoaan. Elokuvassa on mm. kohtaus, jossa mies ykskaks yllättäen heittää naisen hautausmaalla sellaiseen uuteen hautaan, jossa on kansi päällä, ja haukkuu eukkoa huoraksi. Joku, tai jotkut, katsoivat tämän lopulta menneen liian pitkälle, ja mies tapatettiin kylpyammeeseen pieksemällä.

lost
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2007 5:11 pm

Viesti Kirjoittaja lost »

Tänään taitaa olla ainakin murhainfolaiset telkkarin ääressä, kun tulee kadonneet ja tämä Kotia päin :wink:

merzi
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 15, 2007 9:51 am

Viesti Kirjoittaja merzi »

lost kirjoitti:Tänään taitaa olla ainakin murhainfolaiset telkkarin ääressä, kun tulee kadonneet ja tämä Kotia päin :wink:

Tuliko joku laittanneksi korvan taakse jutun tutkijaa ja yhteystietoja?

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

McAbre kirjoitti:
Urho kirjoitti: . Muistankohan ihan väärin, että elokuva esitetään tänä kesänä telkkarissa?
Tänään.
Kiitos, oikein nauratti tuo kysymykseni. Oikein laadukas kotimainenhan tuo oli. Harmittaa vain, ettei ole tiedossa sitä minkä oikeus katsoi toteennäytetyksi.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Muistan palkkamurha -kohun lehdistä aikoinaan.
Mutta... Nyt kyllä ratkean!!! En nähnyt kadonnut-sarjaa enkä tätä leffaa(Olen sen kyllä ennen nähnyt.)
V_ _ _U! Ikinä lähde enää mihinkään lomille perheen kanssa... :shock:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Vielä hieman tästä ei-niin-ammattimaisesta palkkamurhaajasta.

Edellä mainitsemassani haastattelussa kertoi suhteellisen tarkasti veritöistään. Ensimmäinen oli tapahtunut 70-luvun alussa Helsingissä, siirtotyömaapuitteissa, riita taisi koskea joko viinaa tai rahaa. Toinen tapaus oli tämä käsiteltävä, oli hyvin katkera siitä että juttu kasattiin enimmiltä osin hänen niskaansa, arveli sen johtuneen ruokottomasta ulkoasustaan oikeussalissa. Kolmannen surmansa totesi vahingonlaukaukseksi, oli mennyt vapauduttuaan Siikajoelle "lepäilemään ja pontikkaa laittelemaan", kivääri oli lauennut kohti ryyppykaveria.

Täytyy kyllä sanoa, että elokuvaan oli löytynyt kovastikin esikuvansa näköinen näyttelijä :?

C-Bane
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 3:31 pm

Viesti Kirjoittaja C-Bane »

Olin elokuvan kuvauksissa mukana "avustajana". Kuvasivat kohtausta jossa mersu ajetaan mereen. Oulun, Oritkarissa kuvattiin sitä. Kohtaus meni purkkiin ensimmäisellä otolla. Nosturilla nostettiin auto poies merestä sitten. Myöhemmin tuli oikeen kutsu elokuvan ensi-iltaan. :lol:

Elokuvaan tehtiin myös kuvauksia silloisessa todellisesta low life baarissa "Matalassa". Taustalla olevat rokut olivat ihan mehuissaan kun pääsivät juomaan bissee ja mukaan elokuvaan. Ainakin puolet niistäkin tyypeistä on jo mullissa. Eräästäkin "näyttelijästä" on täällä jopa oma ketjukin.

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

C-Bane kirjoitti:Olin elokuvan kuvauksissa mukana "avustajana". Kuvasivat kohtausta jossa mersu ajetaan mereen. Oulun, Oritkarissa kuvattiin sitä. Kohtaus meni purkkiin ensimmäisellä otolla. Nosturilla nostettiin auto poies merestä sitten. Myöhemmin tuli oikeen kutsu elokuvan ensi-iltaan. :lol:

Elokuvaan tehtiin myös kuvauksia silloisessa todellisesta low life baarissa "Matalassa". Taustalla olevat rokut olivat ihan mehuissaan kun pääsivät juomaan bissee ja mukaan elokuvaan. Ainakin puolet niistäkin tyypeistä on jo mullissa. Eräästäkin "näyttelijästä" on täällä jopa oma ketjukin.
Kovasti oli aitoja venkuloita stuntmiehinä.

jesse72
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 5:41 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja jesse72 »

C-Bane kirjoitti:
Elokuvaan tehtiin myös kuvauksia silloisessa todellisesta low life baarissa "Matalassa". Taustalla olevat rokut olivat ihan mehuissaan kun pääsivät juomaan bissee ja mukaan elokuvaan. Ainakin puolet niistäkin tyypeistä on jo mullissa. Eräästäkin "näyttelijästä" on täällä jopa oma ketjukin.
Jukka Lindholm?
Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

jesse72 kirjoitti:
C-Bane kirjoitti:
Elokuvaan tehtiin myös kuvauksia silloisessa todellisesta low life baarissa "Matalassa". Taustalla olevat rokut olivat ihan mehuissaan kun pääsivät juomaan bissee ja mukaan elokuvaan. Ainakin puolet niistäkin tyypeistä on jo mullissa. Eräästäkin "näyttelijästä" on täällä jopa oma ketjukin.
Jukka Lindholm?
Kyllä nuo enemmän wanhan liiton miehiä oli, ainakin Legon muistan olleen siinä filmissä.

C-Bane
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 3:31 pm

Viesti Kirjoittaja C-Bane »

jesse72 kirjoitti:
C-Bane kirjoitti:
Elokuvaan tehtiin myös kuvauksia silloisessa todellisesta low life baarissa "Matalassa". Taustalla olevat rokut olivat ihan mehuissaan kun pääsivät juomaan bissee ja mukaan elokuvaan. Ainakin puolet niistäkin tyypeistä on jo mullissa. Eräästäkin "näyttelijästä" on täällä jopa oma ketjukin.
Jukka Lindholm?
Sumen Antti. Kaulasta varpapaisiin asti tatuoitu äijä.
Ammuttiin 90-luvun alussa Oulun, Puolivälinkankaalle asuntoonsa. Vaimo meni samassa hässäkässä. Rumaa jälkeä,,,

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=389

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

Nuo löytyi Elonetistä. Sumenin Ana ei päässyt listoille.

Leo Lämsä tatuoitu venkula
Seppo Sassali tanssiva venkula
Hannu Mällinen laulava venkula

Vastaa Viestiin