https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007813446.html
20.2. 18:03
Pikkusisko murhattiin syntymäpäivän aattona
Avopuoliso murhasi Lauran pikkusiskon poikkeuksellisen raa’alla ja julmalla tavalla. – Suomessa elinkautinen tulee ainoastaan omaisille. Tekijä pääsee aivan liian vähällä, Laura sanoo.
LAURAN pikkusisko olisi viettänyt tämän vuoden huhtikuussa 30-vuotisjuhlia. Siskon syntymäpäivänä Laura sytyttää kynttilän. Jäljellä ovat vain rakkaat muistot siskosta.
Avopuoliso murhasi poikkeuksellisen raa’alla ja julmalla tavalla Lauran pikkusiskon huhtikuussa 2019 Lahdessa, pikkusiskon 28-vuotissyntymäpäivän aattona.
Avopuoliso tuomittiin teosta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Suomessa elinkautinen vankeusrangaistus on keskimäärin 14,5 vuotta.
– Suomessa elinkautinen tulee ainoastaan omaisille. Tekijä pääsee aivan liian vähällä. Minun siskoni on mahdollisesti ollut kaksikin tuntia hengissä raa’an väkivallan jälkeen ja kärsinyt, Pohjois-Savossa asuva Laura sanoo.
TIETO siskon kamppailusta ja tekijän säälimättömyydestä satuttaa.
”This is my happy place” luki mietelauseita rakastavan pikkusiskon kodin seinällä. Ne kodin seinät eivät tarjonneet pikkusiskolle turvaa, kun mies kävi kimppuun ja aloitti pitkällisen väkivallan. Mies aiheutti pikkusiskolle lukuisia vakavia vammoja pään ja rintakehän alueelle lyömällä nyrkeillä, potkimalla ja tallomalla sekä lyömällä vesivaa’alla.
Laura oli käymässä vanhempiensa luona Lahdessa, kun poliisi toi perheen kotiin suruviestin.
– Olin vienyt autolla äidin töihin. Ajoin sitten takaisin vanhempieni kotiin. Auto pysäköi pihaamme sivuttain. Mietin, että ajoipas jännästi estäen meidän pääsyn pihaltamme pois. Autosta nousi kaksi ihmistä. Näin heti vaatetuksesta, että he ovat poliiseja, vaikka tulivatkin siviiliautolla. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että enhän minä vaan ajanut väärin tai satuttanut ketään, Laura kertoo elämänsä hirveimmästä päivästä.
POLIISIT pyysivät päästä sisään. Heidän tulonsa tuntui entistä pahaenteisemmältä.
”
He puhuivat aluksi taposta, mutta myöhemmin murhasta ja kertoivat, että avopuolisoa epäillään teosta.
– He kertoivat ensin, että sisko on kuollut. Minulla ehti käydä mielessä, että joku onnettomuus on tapahtunut. He puhuivat aluksi taposta, mutta myöhemmin murhasta ja kertoivat, että avopuolisoa epäillään teosta. Sitten muistan vaan toistelleeni, miksi, miksi, miksi, Laura kertoo.
Ääni katkeaa välillä nyyhkytykseen. Taakka on raskas kantaa.
– Kiitän luojaa, että olin silloin käymässä vanhempieni luona, ettei heidän tarvinnut ottaa tätä vastaan yksin.
Laura kertoi poliiseille, etteivät he saa mennä viemään suruviestiä äidille kesken työpäivän.
– Halusimme, että näin raskaan asian äidille kertoo läheinen ihminen. Menin hakemaan äidin töistä. Sovimme isän kanssa niin, että minä kerron äidille. Äiti aavisti varmasti jotain, kun käynnistin auton ja sammutin sen saman tien. En koskaan voinut kuvitella, että minä joudun viemään äidille tällaisen viestin. Kotimatkalla ajoimme siskon kodin ohi. Koskaan se parinkymmenen kilometrin matka äidin töistä vanhempieni kotiin ei ole tuntunut niin pitkältä.
Äiti halusi nähdä lapsensa. Myös Laura halusi jättää siskolle hyvästit ja koskettaa.
– En enää muista, kuinka monen päivän päästä pääsimme käymään ruumishuoneella. Ne ensimmäiset päivät menivät sokissa. En oikein tajunnut, miksi siskoni murhattiin ja mitä oikein oli tapahtunut. Sitä on yhä vaikea ymmärtää.
– Me emme saaneet ruumishuoneella nähdä siskoni kasvoja. Me saimme vain pitää häntä kädestä. Siskoni oli pystytty tunnistamaan vain tatuoinneista, ei kasvoista, Laura kertoo teon julmuudesta.
Tämä teon yksityiskohta satuttaa erityisesti, samoin kuin siskon pitkäaikainen kärsimys ennen kuolemaansa.
– Tekoa edeltävänä päivänä olin nähnyt pikkusiskoni viimeisen kerran. Sitten tuli tieto, että pikkusiskoni on murhattu. Seuraavana päivänä olisi ollut siskoni syntymäpäivä. Se on kärsimysten tie. Nämä asiat toistuvat mielessäni joka huhtikuu.
Koira karkasi teon ajankohtana eikä suostunut palaamaan miehen luo.
Naapuri yritti palauttaa karanneen koiran ja tapasi ovella verisen ja sekavan miehen. Hän soitti hätäkeskukseen. Siskoa ei silloin enää pystytty auttamaan.
Siskon avopuoliso ei ollut Lauralle tuttu.
- IS Lahti pääsiäismurha.jpg (83.48 KiB) Katsottu 1807 kertaa
– Avopuoliso ei juuri käynyt meidän luonamme, vaikka oli perhejuhlia ja muita tapaamisia. Hän ei yleensä osallistunut niihin, vaikka he asuivat samalla paikkakunnalla vanhempieni kanssa. Minä asun mieheni kanssa monen sadan kilometrin päässä vanhempieni luota. Mieheni on käynyt huomattavasti useammin appivanhempiensa luona, jopa yksin, Laura kertoo.
PIKKUSISKON elämään tuntui jääneen vain mies, josta tuli hänen murhaajansa.
– Minä tapasin ensimmäisen kerran pikkusiskoni avopuolison yhtenä jouluna, en enää muista vuotta. Toisen kerran tapasin hänet tekoa edeltävänä iltana ja kolmannen kerran käräjäoikeudessa murhasta syytettynä. Sananlasku, kolmas kerta toden sanoo, pitää todellakin paikkansa.
Käräjäoikeudessa murhasta syytetty mies kiisti tehneensä minkäänlaista rikosta, koska hänen kertomansa mukaan hänellä ei ollut mitään muistikuvia rikoksen tekoajalta eikä koko viikonlopulta.
– Hän ei uskaltanut katsoa meitä silmiin eikä edes kääntää katsettaan meihin päin, Laura sanoo.
Käräjäoikeuden mukaan miehen käyttämä väkivalta oli monimuotoista, voimakasta ja määrällisesti lukuisaa. Uhri oli puolustuskyvytön silmittömän väkivallan edessä. Oikeuden mukaan mies ”osoitti sinnikästä ja määrätietoista vahingoittamis- ja surmaamispyrkimystä” julmassa teossaan.
VERIJÄLJET useissa asunnon huoneissa kertoivat teon julmuudesta ja sen kestosta.
Uhri oli elossa oikeuden mukaan noin kaksi tuntia teon jälkeen.
– Minusta tuntuu, että meidän omaisten täytyy käyttäytyä hirmu varovasti ja anteeksi pyytelevästi, ettemme me vaan pahoita kenenkään mieltä. Minä olisin halunnut sanoa tekijälle hyvinkin monta valittua sanaa. Mutta jos minä sanon jotakin, minä olen kohta itse syytteessä kunnianloukkauksesta ja mielipahan aiheuttamisesta. Minulla ei ole omaisena oikeutta tämmöisen teon jälkeen olla mitään mieltä mistään, vaan minun täytyy vaan hiljaa kuunnella ja piilottaa kaikki sisimpääni ja olla kiitollinen siitä, että saan itse olla tässä hiljaa hissukseen, Laura sanoo.
Mies oli tekohetkellä syyntakeinen. Hovioikeudessa hän väitti, että ”hän on voinut toimia psykoosissa tietämättä, mitä on tosiasiallisesti tekemässä”. Hän myönsi syyllistyneensä tappoon, mutta oli sitä mieltä, että ”teon kesto ja tekotapa eivät osoita erityistä raakuutta tai julmuutta” eikä hänen tarkoituksena ”ole ollut aiheuttaa uhrille pitkitettyä tuskaa”.
Raa’an teon vähättely tuntui omaisista musertavalta.
– Jos se oli hänen anteeksipyyntönsä, kun hän sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa, niin se oli todella huono anteeksipyyntö. Tekoa ei voi hyvittää millään.
Hovioikeus pysytti elinkautisen vankeusrangaistuksen voimassa.
SISKO ON Lauran mielessä joka päivä.
– Hänen kuvansa on eteisen pöydällä. Näen hänet aina, kun liikun asunnossa. Jollain tapaa suojelen yhä itseäni ja ajattelen, ettei sisko ole kuollut.
– En tiedä, kuinka moni ihmisistä osaa asettua minun asemaani tai tietää edes, mistä puhun. Toivoisin, että ihmiset miettisivät kuitenkin hetken meidän omaisten osaa.
Laura on saanut apua omalta puolisoltaan, vanhemmiltaan ja muutamalta läheisimmältä ystävältä. Laura on kiitollinen myös pikkusiskonsa ystäville, jotka ovat muistaneet ja auttaneet omaisia.
– Puolisoni on kuunnellut minua aina, kun olen halunnut puhua. Hänen tukensa on ollut tärkeää. Olen myös vihdoin löytänyt kotipaikkakuntani mielenterveystoimistosta henkilön, jonka kanssa on hyvä puhua.
– Tämä tragedia on karsinut ihmisiä elämästäni isolla kädellä. Se on osoittanut sen, ketkä ovat todellisia ystäviä. Niinä hetkinä, kun tuntuu, että haluaisin lyödä läskiksi kaiken, antaa periksi ja pudota työkyvyttömäksi, minulle nousee mieleeni siskoni kasvot. Minun siskoni ei antaisi minun lannistua. Saan siskoni muistosta voimaa ja ajattelen, että kun tekijä on vienyt jo siskon, niin minua murhaaja ei enää vie eikä kykyä toimia tässä elämässä. Minua murhaaja ei enää kaada, siitä tulen pitämään huolen hamaan tappiin asti.
Laura varjelee muistoja siskosta. Niitäkään hän ei anna murhaajan viedä.
– Siskoni oli äärimmäisen iloinen, kupliva ja hyvin puhelias. Hän oli kaunis nainen, joka rakasti huulipunia, kaikkia sellaisia, missä oli glitteriä ja pinkkiä. Niitä hän sai usein joululahjaksi. Pikkusiskoni tulee mieleen hyvin arkisissa asioissa, vaikka kaupan gluteenittomien tuotteiden hyllyillä.
Lisätty yksi artikkelissa ollut kuva. Muiden kuvien kuvatekstit poistettu. Lyhennetty.
-NILS-
