Ulkoministeri Pekka Haavistoa epäiltiin kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta - ei syytettä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Ulkoministeri Pekka Haavistoa epäiltiin kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta - ei syytettä

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Aluesyyttäjä Kaisa Ahla vahvistaa Iltalehdelle, että ulkoministeri Pekka Haaviston joulukuinen ajelu on hänellä syyteharkinnassa.

Haavistoa epäillään kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molemmat epäillyt teot liittyvät suojatiekäyttäytymiseen eli käytännössä ajoneuvon pysähtymättä jättämiseen suojatien edessä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Tekopäivä on 18. joulukuuta ja tekopaikka Helsingin Kruununhaka. Tapahtumista on Seiska-lehden kuvaama video, joka on syyttäjällä todisteena.

Videon mukaan Haavisto tulee ensin Kirkkokatua pitkin ja kääntyy Mariankadulle vasemmalle. Risteyksessä on rakennustyömaan vuoksi näköeste suojatielle. Suojatien luona on jalankulkija, joka puhuu kännykkäänsä ja on olettavasti aikeissa kävellä kadun yli.

Haavisto ei pysähdy suojatien eteen vaan jatkaa kääntymistään. Mariankadulla, Hallituskadun kulman jälkeen tapahtuu toinen epäilty liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Suojatien eteen oikealle on pysähtynyt pakettiauto, jonka valot ovat päällä.

Haavisto jarruttaa, mutta hänen Mitsubishi Outlander -henkilöautonsa ei pysähdy kokonaan. Tuolla suojatiellä ei näyttäisi olevan ihmistä.

Sitten Haavisto kääntyy oikealle Aleksanterinkadulle ja pysäyttää autonsa valtioneuvoston linnan eteen. Paikassa on liikennemerkillä pysähtyminen kielletty.

Aluesyyttäjä Ahlan mukaan tuosta pysäköintikohdasta ei ole nostettu erillistä syyte-epäilynimikettä.

Ahla lausuu Iltalehdelle, että pyrkii tekemään syyteharkinnan tavallista nopeammassa aikataulussa, ehkä vielä kevättalven aikana. Ahlan mukaan hän voi nostaa syytteen myös toisesta epäillystä vaarantamisesta, ei välttämättä molemmista. Molemmat rikosnimikkeet koskevat kuitenkin yhtä ja samaa lyhyttä ajoa.

Iltalehti ei tavoittanut ministeri Haavistoa kommentoimaan rikosepäilyä.

Seiska julkaisi asiasta uutisen torstaina.

Lisää https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2497 ... 0fcb13cbe4

Otsikko päivitetty
-NILS-
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

laakerinena
Poliisikoira Rex
Viestit: 282
Liittynyt: To Loka 01, 2020 1:38 am

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja laakerinena »

Peppanassa ollut vihreää sontaa ja ja jarrua ei voinut painaa?

Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 439
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

Heisenberg420 kirjoitti:
To Helmi 25, 2021 8:36 pm
Aluesyyttäjä Kaisa Ahla vahvistaa Iltalehdelle, että ulkoministeri Pekka Haaviston joulukuinen ajelu on hänellä syyteharkinnassa.

Haavistoa epäillään kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molemmat epäillyt teot liittyvät suojatiekäyttäytymiseen eli käytännössä ajoneuvon pysähtymättä jättämiseen suojatien edessä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Lisää https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2497 ... 0fcb13cbe4
Tämä ukko se kuvittelee kaikessa olevansa kaiken yläpuolella

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

Haaviston peppukivun määrä? Toisaalta rektaali on vuosia ollut niin kovilla että taitaa olla suora putki.

Oliko edes sähköauto. Ei ollut! Tyypillinen vihervassari ajaa muutaman kilometrin autolla #kunmävoin

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Haaviston citymaasturi on aivan varmasti vähintään hailakanvihreä plug-in (suomeksi ”tappi sisään”) hybridi.

Ymmärrän näitä citymaasturicityvihreitä, kuten Pekkaa ja Ville Niinistöä: Hälytys takaisin Koijärvelle voi tulla minä hetkenä hyvänsä, eikä sinne pikkuautolla perille pääse. Könkkölän Kallekin pitäisi vielä saada mukaan - tai ainakin pyörätuoli - ja Hassin Satu.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 439
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

Bensa palaa kummasti näillä vihreillä ku ajetaan citymaastureilla ja takseilla kaikka 50m pidemmät matkat. Olisi PeräPekalla oppimista ajamassaan poliittisessa ilmastonmuutos ideologiassaan.. Aloittaisi vaikka itsestään.. eikä toisi tätä ilmastohysteriaa muiden päänvaivaksi

e18
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:54 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja e18 »

Toivon syvästi että tämä maa ei ajaudu niin syvälle suohon että jokaisesta kotipoliisin kuvaamasta vidosta aletaan kaivamaan syytettä.

Jos poliisi ulkoistaa valvonnan kansalaisille ja kansalaisten liikennekameroille niin ei hyvältä vaikuta.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Haavisto on kuin edustamansa vihreät: Alussa oli valmius vaikka kahlita itsensä kaivuriin jossain erämaassa. Nyt Pekka ei pääse satojen neliöiden Kulosaaren miljoonakämpästään Krunikkaan ilman omaa autoa. Metrolla pääsisi ovelta ovelle.

Pekasta on tullut ylimielistä eliittiä, jonka kiukuttelut ja venäläisdiplomaatin liikennekäyttäytyminen ja täysin epävihreä elämäntyyli on entistä vaikeampaa saada sopimaan luotuun kiiltokuvaan.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10562
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja damfin »

Pekka Haavistosta en pidä, vastenmielinen tyyppi... mutta nyt oli kyllä sellaiset epäilyt että noista jos ruvettaisiin ihan oikeasti syytteitä nostelemaan niin lähes tulkoon kaikki suomen autoilijat pitäisi nostaa syytteeseen, minut ainakin :lol:

Esimerkiksi noissa suojatien eteen pysähtymisissä silloin kun siihen on joku jalankulkija tulossa käytän kyllä aina tapauskohtaista harkintaa, jos näen että ehdin ajaa siitä ohi ilman että jalankulkija joutuu edes hidastamaan askeleitaan niin en varmasti pysähdy, ja usein jos näen että se jalankulkija on jo pysähtynyt ja perässäni ei tule autoja, niin jatkan kyllä pysähtymättä matkaani koska se jalankulkija voi aivan hyvin jatkaa matkaansa sitten kun olen ohittanut suojatien, näin teen ihan sen vuoksi että se on huomattavasti sujuvampaa ja taloudellisempaa kuin auton pysäyttäminen, toki nämä tilanteet pitää aina hoitaa niin että jalankulkijaan on katsekontakti ja on varautunut jarruttamaan jos jalankulkija päättääkin itsemurhaisesti loikata eteen.

Tuollainen järjenkäyttö on järkevää ihan jo ekologisesti ja ilmansaasteiden kannalta ajatellen, jalankulkijalle voi koitua parin sekunnin viivästyminen, mutta aina kun auto pysähtyy siihen kuluu huomattavasti enemmän aikaa, ja uudelleen liikkeelle lähtö kuluttaa enemmän polttoainetta ja näin aiheuttaa myös lisää ilmansaasteita eikä ole ekologista, ja näsäviisaille tiedoksi niin sama koskee sähköautoja, nekin kuluttavat enemmän energiaa liikkeelle lähdettäessä, eli ollaan järkeviä ja kohteliaita toisillemme liikenteessä molemmin puolin, autoilijat ottaa jalankulkijat huomioon ja jalankulkijat ottaa autoilijat huomioon.

Sitten taas tuo suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen, en nyt tiedä kuinka paljon Haavisto on tilanteessa hiljentänyt, mutta jos hän on reilusti hiljentänyt ja nähnyt että suojatiellä ei ole ketään, niin miksi hänen olisi enää sen jälkeen vielä pysähtyä pitänyt odottelemaan että jospa siihen joku juosta hölköttelisi kun pysähtyy odottamaan?

Vaikka tuo Haavisto vastenmielinen poliitikko ja homo onkin, niin järjen käyttöä liikenteessä arvostan huomattavasti enemmän kuin kaikkien pykälien pilkun tarkkaa noudattamista.

Pysähtymiskiellon noudattamatta jättämisestä toki isot sakot hänelle, mutta liikenneturvallisuutta siinä rikoksessa ei ole vaarannettu.

Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Zipe »

e18 kirjoitti:
Pe Helmi 26, 2021 6:39 am
Toivon syvästi että tämä maa ei ajaudu niin syvälle suohon että jokaisesta kotipoliisin kuvaamasta vidosta aletaan kaivamaan syytettä.

Jos poliisi ulkoistaa valvonnan kansalaisille ja kansalaisten liikennekameroille niin ei hyvältä vaikuta.
Olisiko videon kuvaajalla ollut ennakkoon tiedossa, että kyseisen ministerin ajotapaan ei kuulu huomioida jalankulkijoita tai kaikkia liikennemerkkejä? Ylipäätään en keksi yhtään syytä, miksi demokraattisesti valittujen päättäjien ylimielisyys ja piittaamattomuus pitäisi jättää noteeraamatta.

On jo sinällään julkisuuden arvoista, että vihreä ministeri ja yksi puolueen keulakuvista päästelee lyhyetkin matkat menemään henkilökohtaisella bensarohmullaan ilmeisen huolettomasti miettimättä vaikutuksia ilmastolle.
Viimeksi muokannut Zipe, Pe Helmi 26, 2021 9:06 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

e18
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:54 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja e18 »

En nyt peilaa tuota tapausta siihen että kyseessä on haavisto. Vaan siihen että valvooko liikennettä poliisi vai kansalaisten kamerat.

Eki-setä
Neuvoja-Jack
Viestit: 578
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2018 8:27 am

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Eki-setä »

e18 kirjoitti:
Pe Helmi 26, 2021 9:02 am
En nyt peilaa tuota tapausta siihen että kyseessä on haavisto. Vaan siihen että valvooko liikennettä poliisi vai kansalaisten kamerat.

Monesti esim. rattijuoppot jäävät kiinni sivullisten huomioiden perusteella. Joskus poliisi pyytää kansalaisilta havaintoja yrittäessään ratkaista rikoksia. Vinkkejä voi antaa jopa nimettömänä. Myös kansaedustaja Sipilän katupahoinpitely olisi jäänyt sanaa sanaa vastaan -tapaukseksi ilman valvontakameraa.
Kameroita on kaikkialla. Samalla kun valvotaan turvallisuutta, tullaan monissa tapauksissa valvoneeksi myös työntekijöiden työsuorituksia.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja teppo »

damfin kirjoitti:
Pe Helmi 26, 2021 8:39 am
Pysähtymiskiellon noudattamatta jättämisestä toki isot sakot hänelle, mutta liikenneturvallisuutta siinä rikoksessa ei ole vaarannettu.
Pysähtymiskiellon noudattamatta jättäminen, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa, on kriminalisoitu nimenomaan nimikkeellä liikenneturvallisuuden vaaarantaminen. Jos teon ei olisi katsottu olleen omiaan aiheuttamaan vaaraa, ei siitä olisi voitu antaa sakkojakaan.

Minua ei ekologisuus ja saasteet millään lailla hetkauta, mutta näin keskimääräistä taitavampana rattimiehenä ja tärkeänä ihmisenä muutenkin pitäisin kohtuullisena, että kaltaisilleni annettaisiin lupa kuskata auton katolla isoa kylttiä ja merkkivaloa, joilla ilmaistaan, että tässä menee setä, joka käyttää järkeään sen sijaan, että noudattaa tai edes viitsii opetella typeriä liikennesääntöjä.

Toimintaterapia
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Syys 17, 2019 2:53 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Toimintaterapia »

Zipe kirjoitti:
Pe Helmi 26, 2021 8:51 am
On jo sinällään julkisuuden arvoista, että vihreä ministeri ja yksi puolueen keulakuvista päästelee lyhyetkin matkat menemään henkilökohtaisella bensarohmullaan ilmeisen huolettomasti miettimättä vaikutuksia ilmastolle.
Nythän on ollut hyvinkin pakkasta viime aikoina. Jospa Mitsu-Pekka ajatteli että hallituksen ilmastotoimet ovat jo ajaneet ilmaston kylmenemään ja on aika reagoida toiseen suuntaan :-)
Sveriges sak är vår!

Blackened
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Su Tammi 19, 2020 4:48 pm

Re: Ulkoministeri Pekka Haavisto epäiltynä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Viesti Kirjoittaja Blackened »

Pitäisi olla ex-ulkoministeri. Syyllistyi selkeään virkarikokseen. Onkohan niin, että nyky-Suomessa Haavistojen ja Sillanpäiden rötöksiä katsotaan läpi silmien tietystä syystä...

Vastaa Viestiin