Muistaminen / Ensimmäinen muistosi?

[Make_]

Oon tässä pari päivää miettiny tätä hommaa, et oonko mä ainoa jolla on hyvin varhaisia muistikuvia eri asioista? Muistan alle 3v mm. sellasen asian ku odotin synttäriä ku kuuta nousevaa. Muistan sen päivän kun haettiin sitten hartaan odottamisen jälkeen se lahja jota olin pyytänyt, muistan jopa koko tulomatkan kaupasta kotiin, keskustelut ja fiilikset. Ne on pystytty kaikki jälkeenpäin todistamaan että juuri näin on ollut. Tuon päivän muistan ihan kirkkaasti.

Lisäksi tulee mieleen myös monia muita pikku juttuja joiden on pakko ollut tapahtua noin 2,5 - vuotiaana. Ehkö jopa 2-vuotiaana...

Minkä ikäisenä muistin pitäisi alkaa toimia? Jotkut väittää, että alitajuinen muisti alkaisi jo vauvana, mut mä en oo kokenut mitään sellasta koskaan.
Onko joku muu?
nyt oon huomannu sen, että poika 4v, on ihan selkeästi alkanut muistamaan asioita viime 2007 keväästä alkaen, eli noin puolitoista vuotta. Suurin piirtein saman ikäisenä kuin minäkin. Olen koittanut udella siltä tietoja siitä, ymmärtääkö / muistaako se mun avioeron lapsen äidistä juuri tuohon aikaan. Se muistaa kyllä hyvin sen, että mä asuin samassa osotteessa sen kanssa, muttei kai ihan ymmärrä eroasiaa.

Muisti on merkillinen asia. Siihen vaikuttaa moni seikka.
Väkivaltaiset tapahtumat saattaa "kadota" kokonaan muistista.
Kun taas toisilla vastaavassa tlanteessa muistaminen korostuu.
Kuulustelut saattaa vaikuttaa muistiin, jne.


Vakavasti...ihan mielenkiintoinen aihe, varsinkin rikoksiin liittyen.
Sanotaanhan että ihmisen muistin määrä on enemmän kuin 500 000 paksun tietosanakirjan sisältämä tieto.
Kapasiteettiä siis on!

[neitix]

Me asuttiin eräässä paikassa siihen asti, kun täytin 3-vuotta about ja muistan ihan selvästi kun tultiin joskus jostain illalla kotiin ja katselin taivaalle ja ihmettelin tähtiä. Muistan varmaan jotain muutakin ton ikäsestä, mutta ton nyt ainakin.

[VoDKa]

Muisti on kyllä mielenkiintoinen juttu. Se miten voi muistaa - tai olla halutessaan muistamatta.

Itse olen tarkoituksella hävittänyt lähes kaikki muistikuvat ikävuosilta 5 - 14. Sitä nuorempana ei kai ole ollut sitten kamalasti muisteltavaa, kun ei juurikaan mitään tule mieleen. Joitakin asioita on jäänyt tietenkin muistiin noiltakin vuosilta, mutta kun yritän ajatella noita aikoja, näen lähinnä pelkkää mustaa ja pimeyttä ja kaikkien niiden muistikuvien päällä jotka satun muistamaan, on ihmeellinen tumma pilvi. Hyvienkin asioiden kohdalla.

Mutta jos yritän miettiä ihan ensimmäistä mielikuvaa, joka tulee mieleen.. Kai se on sieltä 3-4 ikävuoden paikkeilta sekin.

Tuli muuten tästä mieleen, että telkkarissa oli hetki sitten jokin rikosohjelma, jossa oli 2-vuotias poika, jonka isä tappoi äidin siinä pojan edessä niin, ettei poika tajunnut äitinsä kuolleen kuitenkaan siinä vaiheessa. Tutkijat haastattelivat tätä poikaa hänen ollessa nyt päälle parinkymmenen vuoden ja hän pystyi antamaan hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia siitä päivästä siitäkin huolimatta, että oli ollut niin pieni silloin.

Kai se on, että kun on tarpeeksi iso tunnekuohu, niin se iskostuu sitten tuonne mielenpohjalle ihan kunnolla, olkoonkin, vaikka ikää ei olisi kuin sen parin vuoden verran.

[vandt]

Kukaan ei ikinä usko, kun kerron muistavani miten puolitoista vuotiaana satutin nenäni potkumopolla kaatumalla. Äitini oli sitten pakko uskoa, kun kerroin tarkasti sen missä ja miten tapahtui

Muistan myös miten 2-vuotissynttäreillä joku neuvoi minua nostamaan kaksi sormea (etusormi ja peukalo) ylös näyttääkseen ikäni. Sitten pidin sormia niin, kuljin huoneesta toiseen ja hoin "kaks, kaks, kaks...".

En tykkää puhua näistä asioista, koska aina minut tuomitaan vain valehtelijaksi. Psykologini ovat kuitenkin sanoneet, että tämä on täysin mahdollista.

[ABC]

Minulla on muutama muisto hyvin varhaisilta ajoilta. Muistan, miten minua laitetaan vaunuihin, miten makaan puun alla ja vaunujen aukosta näkyy valkoisia kukkia ja sinistä taivasta, sekä miten makaan pinnasängyssä tms. ja yläpuolellani heiluu värikkäitä kuvia (äidilläni oli tapana ripustaa postikortteja naruun lastensängyn yläpuolelle ja toistella niiden nimiä ääneen jotta oppisin ne).

En tiedä mikä noista on varhaisin, mutta ko. omenapuiden kukkiessa minun on täytynyt olla noin 4 kk. Seuraavana vuonna en enää ollut vaunuissa. Opin puhumaan 7 kk vanhana, ja yllättäen ensimmäinen sanani oli "kukka", ei esim. "äiti".

Siskoni syntymästä asti (olin 1.5 v) muistan jo paljon asioita. Ilmeisesti muisti liittyy pitkälti puhekykyyn eli kykyyn antaa asioille nimet.

[PaulaDrew]

Minua on aina kiinnostanut muisti, se miten se toimii, miten se voi vääristyä, miten valemuistot muodostuvat tai miten asioita pystyy aktiivisesti unohtamaan ja palauttaa ne jälleen mieleen.

Sisareni sanoo muistavansa sen, kun minä synnyin. Hän oli silloin 1,5 vuotias. Uskon häntä, koska itsellänikin on muistikuvia alle kahden vuoden paikkeilta. Ei mitään dramaattista, vaan esimerkiksi tapetin väri silloisesta asunnostamme. Toisaalta esimerkiksi vittumaisesta ylä-asteajasta en muista juurikaan mitään yksityiskohtia, lähinnä tapauksia, jotka olen joskus muinoin kertonut jollekin ja tavallaan ne ovat jääneet mieleen kertomuksina, eivät todellisina kokemuksina jotka voisi palauttaa mieleen tuntemuksineen.

Juuri tuo muistikuvien "tarinoituminen" on minusta hirveän kiinnostavaa. Kai ihmisellä on taipumus luoda kaikesta kertomuksia, koska siten asioille saa jonkinlaiset syy-yhteydet ja ne myös pysyvät mielessä paremmin. Mutta samalla muistikuvat muuttuvat ja keksityt ja järkevöitetyt syy-yhteydet jäävät elämään. Muistia on yllättävän helppoa muokata. Sisareni kanssa minulla on erittäin läheiset välit ja meille molemmille on käynyt joskus niin, että mieleen tulee muistikuva jostain tapahtumasta, josta ei ole enää täysin varma kummalle se on tapahtunut. Onko siis todella kokenut sen vai eläytynyt niin toisen kokemukseen, että mieleen on muodostunut aidon tuntuinen muistikuva. Tämä on hieman pelottavaakin ja saa miettimään, mistä voi olla todellakaan varma.

[maija turjukka]

Opin puhumaan 7 kk vanhana, ja yllättäen ensimmäinen sanani oli "kukka", ei esim. "äiti".

Siskoni syntymästä asti (olin 1.5 v) muistan jo paljon asioita. Ilmeisesti muisti liittyy pitkälti puhekykyyn eli kykyyn antaa asioille nimet.

Ohoh, melkoinen "pälppä" olet ollut jo pienenä Hieman samantapaisen jutun voin kertoa omasta esikoistyttärestäni. Hänenkin ensimmäisiin sanoihinsa kuului tuo kukka-sana. Ja hoitotätinsä vannoi, että eka kokonainen lause noin vuoden ikäisen tytön suusta oli: Kissa nukkuu kiikussa.

Oma varhaisin muistoni on ajalta, jolloin olin n. kaksi ja puoli - kolmevuotias. Muistan pyristelleeni pois setäni sylistä ja purreeni häntä ranteeseen, kun hän yritti väkisin pitää mua polvellaan kiikkutuolissa. Sain melkoiset torut puremisesta, ehkä siksi jäi niin hyvin mieleen. Mistään pedofiilijutusta siinä ei kyllä ollut kyse, mutta jostain syystä vaan en tykännyt tästä sedästäni yhtä paljon kuin toisesta sedästäni. Taisin pelätä tämän sedän silmälaseja...

[ABC]

^^ Totta. Uskoin itse pitkään, että nuo yllä kertomani muistot olisivat valemuistoja, kunnes sain tosiaan tietää oppineeni puhumaan jo 7 kuukauden vanhana.

Ensimmäinen todella kurja muistoni on muuten sisarukseni syntymä. Äitini antoi uudelle tulokkaalle leikittäväksi joitain lelujani, ja sain sapiskaa kun protestoin asiaa. Siihen aikaan ei vielä tajuttu, ettei vanhempi lapsi kasva yhtäkkiä isoksi kun pienempi tulee taloon, vaikka se oikeasti on vanhemmalle lapselle tosi kamala paikka. Tilannetta ei kenenkään kannalta varmasti helpottanut se, että vanhempani asuivat silloin pienessä huoneistossa, jossa ei ollut lämmintä vettä eikä pesukonetta.

Neuvoni kaikille kersoja hankkiville onkin: älkää tehkö niitä pienemmällä kuin 3 vuoden välillä, jollette halua tuomita esikoistanne elämänikäiseen mustasukkaisuushelvettiin.

[vandt]

Neuvoni kaikille kersoja hankkiville onkin: älkää tehkö niitä pienemmällä kuin 3 vuoden välillä, jollette halua tuomita esikoistanne elämänikäiseen mustasukkaisuushelvettiin.

Voi perse. Olisit sanonut aiemmin. Nyt on jo meidän pennun elämä tuhoon tuomittu. Ikää on reilu 1v ja toinen kersa tulossa

[Bleddyn]

Joskus 80-luvun lopulla asuttiin erään kaupan vieressä. Äidin mukaan ollaan muutettu sieltä vuonna '89 pois enkä ole siinä talossa sen jälkeen käynyt. Olen siis ollut korkeintaan 3-vuotias.

Muistan meidän eteisen ja oven, jossa oli iso lasi. Muistan aurinkoisen aamun, kun lasia ei oltukaan säretty. Muistan, että yritin kurottaa lasia kohti kokeillakseni, että onko siinä lasia ollenkaan.

Neuvoni kaikille kersoja hankkiville onkin: älkää tehkö niitä pienemmällä kuin 3 vuoden välillä, jollette halua tuomita esikoistanne elämänikäiseen mustasukkaisuushelvettiin.

Älkääkä kieltäkö esikoiselta kaikkea mitä olette heti seuraavaksi tarjoamassa kuopukselle.

[Maybrick]

Voi perse. Olisit sanonut aiemmin. Nyt on jo meidän pennun elämä tuhoon tuomittu. Ikää on reilu 1v ja toinen kersa tulossa

Älä sure. Siitäkin voivat lapset selvitä. Meillä pojalla ja tytöllä vuosi ja 7 kk. ikäeroa. Kaksi oli vaipoissa samaan aikaan. Elämät ei tuhoon tuomittu. Ovat hyviä kavereita, koska tytöt kuulemma kehittyy eri aikataulussa. Välillä normaaleja kiistoja...
Se on isku niin pienelle joutua yhtäkkiä "isomman" asemaan. Vaatii vanhemmilta oikean suhtautumisen.

[Luupää]

^^ Joo kyllä tuhon tie odottaa...

No höpöhöpö.

Minunkin varhaisimmat muistoni asettuvat tuonne kolmen ikävuoden tienoille.

Luin kyllä jostain seurasta vai mistä avusta haastattelun jossa muuan emäntä väitti muistavansa syntymänsä! Oli kuulemma ensin pimeää ja sitten ahdasta ja tukalaa ja lopuksi piinaavan kirkasta ja kylmääkin vielä. En tuohon usko pätkääkään - moinen tarinahan on kehitettävissä ihan vaan yleisen elämänkokemuksen pohjalta päättelemällä.

Mutta kai se muisti sitten tuolta noin kolmen vanhasta alkaa. Jonkinlainen alitajuinen asioiden vaistoaminen saattaa alkaa aiemminkin. Kerronpa esimerkin:

Oltiin kierroksella ja raahattiin mukana böyt puolivuotiasta vaavia. Vai olikohan ihan senkään ikäinen? Pieni oli kuitenkin vielä. No, oli siinä hälinää olohuoneessa niin yritetiin jättää se tuhiainen hiljaisempaan kamariin että olisi saanut rauhassa nukkua. Aina kun päästiin viiden metrin päähän suljetusta ovesta niin alkoi kuulua se klassinen hälytysääni. No kolme kertaa toistettiin tämä ja tultiin siihen tulokseen että kotiinsa se täytyy viedä. Siis vaavin äidin kanssa oltiin liikenteessä.

No ei mittään, siirrettiin se koppa olohuoneen sohvalle missä oli seurustelu käynnissä. Ja mitä tapahtui: vauva nukahti kuin tukki siihen paikkaan! Ja nukkui kunnes heräsi kerjäämään mahantäytettä.

Väitän että se käärö tajusi jääneensä yksin sinne kamariin eikä pitänyt siitä. Kun se tuotiin sinne olohuoneeseen missä korviin tuli tuttujen aikuisten tuttuja ääniä niin lie todennut pienessä mielessään että vaikka paikka oli vieras niin äänimaailma oli kohdillaan. Eli tunnisti ainakin äitinsä ja minun sekä yhden muun häntä hoitaneen henkilön äänet siitä sorinasta.

Voisiko se olla näin?

[joey]

Minun ensimmäinen muistoni on kristallinkirkas.

Seison vaippahousuisillani tuolloisen rivitalokotimme pitkän eteiskäytävän päässä. Käytävän toisessa päässä on avoin ulko-ovi, josta tuuli puhaltaa sisälle. On varhainen kevät, eikä puissa ole kunnolla lehtiä (mikä tarkoittaa sitä, että olen todennäköisesti juuri ja juuri yksivuotias). Käsissäni on lempileluni, suuri kumpipallo, väriltään kirkkaan vaaleanpunainen. Hetken mielijohteesta (muistan vielä selkeästi ajatelleeni, että täytyypä kokeilla tätäkin) viskaan pallon kaikilla voimillani eteenpäin ja katson, kuinka se pomppii, pomppii... ja katoaa. Äitini huomaa tekoseni heti, kaappaa minut sättien kainaloonsa ja ryntää minua retuuttaen ulos pallon perään (se oli tosiaan lempileluni). Poissa. Palloa ei näy missään. Suoraan ulko-ovesta eteenpäin on jalkakäytävä, jonka takana on pieni rinne, viettäen loivasti alaspäin. Mikäli pallo olisi päässyt rinteeseen saakka, olisi se voinut vieriä parkkipaikan autojen alle tai mihin tahansa. Mutta silloin minun olisi täytynyt saada pallolle vauhtia muutaman kymmenen metrin verran.

Muistan vielä, kuinka isäni kävi myöhemmin illalla etsimässä palloa, tuloksetta.

Vieläkin harmittaa Se oli hyvä pallo!

edit: Minullakin muuten on muistikuva, jonka lapsena tulkitsin syntymäni muistamiseksi. Muistan hetken, jossa sukulaiseni ovat katsomassa minua (ennen aikojani, henkihieverissä syntynyttä) suuressa salissa. Muistan järjestyksen, jossa sukulaiseni ovat kumartuneet ympärilleni. Ei siinä mitään, mutta jokainen tuona hetkenä paikalla olleista sukulaisistani on vahvistanut, että muistikuvani vastaa oikeita tapahtumia. Eikä tilanteesta ole kuvia. Erään paikalla olleen sukulaiseni (joka sittemmin on kunnostautunut selvänäkijänä) mukaan toisille hengille syntyminen on niin suuri kokemus, että tapaus jää mieleen. Tietysti nyt aikuisena tajuan, ettei muistoni voi mitenkään pitää paikkaansa. Silti kiinnostaisi tietää, mistä ihmeestä sen sitten olen kehittänyt.

[Luupää]

Todennäköisesti olet sen kehittänyt jälkeenpäin kuulemistasi jutuista, joko suoraan sinulle kerrotuista tai sitten olet napannut mielikuvia toisilleen tilanteesta kertovien paikalla olleiden keskusteluista.

Tästä on minulla ihan omakohtaista kokemusta. Olen vähän hajamielinen arkielämässä mutta pitkä eli kemiallinen muisti toimii tautisella luotettavuudella.

Niin se kokemus: Tiesin isäukon nuoruudenkaverista asioita joita minun tietooni ei olisi mitenkään pitänyt kulkeutua (katkennut jalkaterä, sanontansa aina kun oli päissään, omistamansa traktorin väri ja merkki jne) ja nyt jo edesmennyt isäni ihmetteli tilannetta aikansa kunnes kokosi palapelin kuulosallani käymistään keskusteluista tuttujensa kanssa ynnä vielä muisteli kuinka pienenä olin ollut "lasna lattialla" näitä muisteluksia kuulemassa. Ja tuli tulokseen että näistä kuulemistani jutuista olin koonnut saman palapelin minkä hänkin sitten kokosi uudestaan. Uskon tuon. Isäni oli älykäs mies jolta ehdin oppimaan paljon.

Se tässä on pikantti yksityiskohta että tämä fatsin kaveri kuoli jo ennen syntymääni! Ja sen kun tajusin niin olin jo muutaman vuoden ikäinen.

Näinkin voi ihmisen mieli toimia.

PS
Toivottavasti vaaleanpunainen pallosi löytyy, vaikkakaan ei sama eikä samalta parkkikselta mutta toivottavasti yhtä hyvä ja vielä toivottavammin vielä parempi!

[Maybrick]

Minulla myös varhainen muisto hukkaan menneestä pallosta. Luonnon(oliivihtavan)vihreää rypyläistä hieman joustavaa kumia. Värin takia kai menikin niin hukkaan ettei monen kesän etsinnöissä ikinä löytynyt. Paras pallo ever!

Itse en muista varhaisia kuin sen kun kävin yöllä keittiössä juomassa enkä voinut olla kovin pieni, ehkä 2 v. Mitään en juuri itse muista mutta mies väittää muistavansa kun häntä punnittiin neuvolassa sellaisella kulhomaisella vaakalla, eli hän olisi ollut tosi pieni. Muitakin hyvin varhaisia esim. vatsallaan makaamista vauvana sängyllä väittää muistavansa ja päiväpeiton kuviotkin. Weirdo?