Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock John Holmes
Viestit: 8387
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

NELIKYMPPINEN mies hyökkäsi iäkkään vuokranantajansa kimppuun ja vaati luovuttamaan asunnon itselleen tappamisella uhaten.
Vuokrasopimuksen irtisanomisesta huolimatta vuokralainen ei suostunut lähtemään asunnosta ja jätti vuokrat maksamatta kuukausien ajan. Tilannetta selvittämään lähtenyt vuokraisäntä joutui asunnossaan pahoinpidellyksi.
Kesällä 2022 tapahtunutta välikohtausta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeus tuomitsi vuonna 1983 syntyneen Esa Mikael Vuorelan kolmen vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä ryöstöstä, vahingonteosta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

TUOMION mukaan tekijä oli asunut 81-vuotiaan uhrin omistamassa asunnossa Helsingissä. Uhri oli mennyt paikalle selvittämään maksamattomia vuokria.
Tällöin mies kävi vanhuksen kimppuun. Mies vaati vuokranantajaansa siirtämään asunnon hänen nimiinsä.
Uhrin mukaan mies oli vahva ja heittänyt häntä ympäriinsä ”kuin rukkasta”. Uhri oli nähnyt miehen kädessä puukon ja hän sai käsiinsä useita viiltohaavoja. Kun uhri alkoi vuotamaan runsaasti verta, miehet lähtivät Malmin sairaalaan.

OIKEUDESSA syytetty kiisti koskaan kohdistaneensa uhriin mitään väkivaltaa.
Vanhuksen uhkailu ja pahoinpitely katsottiin olleen osa törkeää ryöstöä. Sen lisäksi mies tuomittiin vahingonteosta. Mies sai myös tuomion virkavallan vastustamisesta,
Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen, joka kuitenkin piti käräjäoikeuden antaman tuomion voimassa.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010072788.html
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock John Holmes
Viestit: 8387
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Vielä löytyi tieto, että olisi perustanut oikein Osakeyhtiön
EsaAsunto
Y-tunnus 3279130-2
Mustikkasuontie 21 B, 00940 Helsinki
Asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta
Vuorela, Esa Mikael

Olisiko sama henkilö? Voi tietysti olla kaimakin...
Random
Poliisikoira Rex
Viestit: 268
Liittynyt: Ma Marras 06, 2023 3:11 pm

Re: Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja Random »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Joulu 21, 2023 8:17 pm Vielä löytyi tieto, että olisi perustanut oikein Osakeyhtiön
EsaAsunto
Y-tunnus 3279130-2
Mustikkasuontie 21 B, 00940 Helsinki
Asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta
Vuorela, Esa Mikael

Olisiko sama henkilö? Voi tietysti olla kaimakin...
Useamman asunnon ryöstäny. On se tuoki tapa hankkia pesämuna kiinteistösijoittamiseen jos on kova ja palava into alalle eikä saa lainaa/ole töitä jne. Rohkeasti vaan tarttua toimeen niin alkaa tapahtumaan jos itse haluaa.Kyse on omasta halusta,ei siitä mitä muut haluaa.
inka
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja inka »

Voi vitalis mikä lusmu, että oikein 81-vuotiaan päälle uskaltanut käydä!
Siis käsitinkö nyt oikein nm. Randomin kirjoituksen, että on tehnyt vastaavaa jo aikaisemminkin?
Jättänyt vuokrat pystyyn, ei suostu muuttamaan pois ja kun kysellään omien perään, niin tää poikanen käy päälle?
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Avatar
Uncle Bentso
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: To Heinä 27, 2023 8:03 am

Re: Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja Uncle Bentso »

”Älä tapa, Esa” – Mies kävi käsiksi vuokraisäntäänsä karmein seurauksin

Kammovuokralaisen toiminta johti vankeustuomioon.

81-vuotias vuokraisäntä oli ongelmissa, kun Esa Vuorela, 40, kieltäytyi poistumasta asunnostaan Helsingissä.

Vuokrasuhde oli päättynyt jo huhtikuun lopussa 2022, mutta siitä huolimatta Vuorela oli jatkanut asunnossa oleskelua vuokraa maksamatta.

16. heinäkuuta 2022 nelikymppinen mies oli kutsunut iäkkään vuokraisäntänsä asunnolle ”neuvottelemaan”.

81-vuotiaan miehen mukaan Vuorela oli asunnolla todennut, kuinka vaikeaa rikkaan on päästä taivaaseen. Tämän jälkeen tilanne kärjistyi: Vuokralainen vaati vuokraisäntää siirtämään asunnon hänen nimiinsä ja uhkasi tappamisella.

81-vuotias vuokraisäntä yritti paeta, mutta ei onnistunut. Nelikymppinen vuokralainen tönäisi vuokraisäntänsä seinää vasten ja viilsi hänen kämmeniään veitsellä. Verta tuli runsaasti.

– Älä tapa, Esa, kertoi uhri anelleensa.

Lopulta Vuorela oli vienyt iäkkään miehen Malmin sairaalaan. Uhkausten vuoksi uhri ei uskaltanut kertoa vammojensa todellista syntymissyytä lääkärille.

Hyökkäsi poliiseja kohti
Kun vuokraisäntä ja Vuorela pääsivät poistumaan, oli Vuorela vaatinut vuokraisännän autoa. Hän totteli ja luovutti autonsa miehen käyttöön.

Tekojen aikana Vuorela oli uhannut tappaa sekä 81-vuotiaan vuokraisäntänsä että tämän vaimon mikäli mies menee kertomaan tapahtumista poliisille. Vuokralaisen mukaan nelikymppinen mies oli uhannut usein eri tavoin tulla läpi vaikka lasien tappamaan heidät, jos mies ilmoittaisi poliisille.

Vuokralainen jatkoi elämäänsä asunnossa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vuokraa hän ei edelleenkään maksanut. Vuorela otettiin kiinni vasta 7. syyskuuta 2022, kun poliisit menivät hakemaan miestä kyseisestä asunnosta.

Vuorela teki kiinni otettaessa vastarintaa. Hän uhkasi poliiseja tappamisella, jos he tulevat asuntoon. Kun poliisit olivat uhkauksista huolimatta astuneet sisään, oli mies hyökännyt poliisien kimppuun nauloja sisältävä, metrin pituinen rima aseenaan. Poliisit joutuivat käyttämään etälamautinta.

Mies perusteli tekojaan oikeudessa pelolla. Hän uskoi, että poliisit ampuisivat hänet. Vielä raudoittamisen aikanakin Vuorela rimpuili.

Ei muuttunut hovissa
Helsingin käräjäoikeus piti 81-vuotiaan uhrin kertomusta yksityiskohtaisena ja sitä tukivat myös kirjallisiin todisteisiin merkityt viestit sekä todistajien lausunnot. Oikeus piti teräaseella tehtyä ryöstöä törkeänä.

Oikeuden mukaan sillä, että syytetty oli pitänyt poliiseja pelottavina, ei ollut asian kannalta merkitystä.

Käräjäoikeus tuomitsi Esa Mikael Vuorelan törkeästä ryöstöstä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta 3 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä korvaamaan entiselle vuokraisännälleen yli 11 000 euroa muun muassa kärsimyksestä, maksamattomista vuokrista ja auton käyttökuluista.

Vuorela valitti tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen, joka ei muuttanut tuomiota. Käräjäoikeuden tuomio jää siis voimaan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae21 ... 6403c03d30
Sienisalaatti
Axel Foley
Viestit: 2005
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Kunno raivotautinen elukka, ei väliä onko vastassa puolustuskyvytön vanhus tai vaikka poliisi keneltä takuulla turpaansa ottaa :D olisikohan miehestä kuvaa missään?
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.
Tessu
Javier Pena
Viestit: 1713
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Mies pahoinpiteli iäkästä vuokranantajaansa kuin ”rukkasta”

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Aika raukkamainen on tekijä kyllä!
Eikös tuommosta vois jo hirttää lähimpään puuhun,kaikkea se leipä elättääkin!
Vastaa Viestiin