Kannattaisiko ennen äänestämistä presidentinvaaleissa tarkistaa, mitä mieltä ehdokkaat ovat hiilineutraaliustavoitteista?
Eihän se asia suoranaisesti presidentille kuulu, mutta välillisesti 2,5 Marinin (1 Marin = 10 miljardia euroa) vuosikustannus saattaa jo vaikuttaa liikkumavaraan monissa muissa asioissa, kuten maanpuolustuksessa.
"Vuodetun laskelman mukaan EU:n hiilineutraaliuustavoite tulisi Suomelle murskaavan kalliiksi: 25 miljardia euroa VUODESSA"
"Summa on 1500 miljardia euroa vuodessa eli 1,5 biljoonaa. Kahdenkymmenen vuoden aikana 2030-2050 summa olisi peräti 30 000 miljardia euroa. Unionin jäsenmaiden BKT oli viime vuonna yhteensä noin 16 000 miljardia euroa."
"Vihreän siirtymän kokonaislasku voidaan jakaa jäsenmaiden kesken niiden BKT-osuudella. Suomen osuus olisi silloin noin 25 miljardia euroa vuodessa. Tämän verran rahaa Suomen siis tulisi käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan vuodessa."
"Summa on vajaat 10 prosenttia Suomen BKT:n arvosta vuodessa."
"Puolustusvoimien menot ovat nykyisin noin kaksi prosenttia BKT:stä."
"Summa on lähes yhtä suuri kuin kaikki sote-menot yhteensä."
Vuodetun laskelman mukaan EU:n hiilineutraaliuustavoite tulisi Suomelle murskaavan kalliiksi: 25 miljardia euroa VUODESSA
https://www.suomenuutiset.fi/vuodetun-l ... -vuodessa/
Suomen Uutiset, tammikuu 27, 2024
Tekoälyn näkemys hyvällä tavalla vihreästä presidentistä:
- green_president_finland.jpeg (60.44 KiB) Katsottu 277 kertaa
SDP pitäisi kieltää hyvien tapojen vastaisena.