Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock John Holmes
Viestit: 8069
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PÄIVÄKOTI-IKÄISEN lapsen isä sai maanantaina huolestuttavan viestin hämeenlinnalaisesta päiväkodista.
Viestissä kerrotaan, että yksi päiväkodin lapsista on tuonut 13. toukokuuta päiväkotiin puukon ja avaamattoman oluttölkin.
– Kun sain viestin, ihmetytti alkuun, että miten on mahdollista, että ihmisillä on kotonaan puukkoja ja oluttölkkejä päiväkoti-ikäisen saatavilla, päiväkodissa olevan lapsen isä sanoo.
– Ei meillä ainakaan ole puukkoja tai kaljatölkkejä lasten ulottuvilla.
Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Sari Vartiainen vahvistaa tapauksen Ilta-Sanomille. Hän kertoo, että päiväkodin henkilökunta otti oluen ja puukon pois lapselta ja oli yhteydessä lapsen huoltajiin sekä informoi muita päiväkodin lasten vanhempia.
Lisäksi päiväkoti teki lastensuojeluilmoituksen.

LASTEN huoltajille lähetetyn viestin mukaan päiväkodin työntekijä oli huomannut puukon ja tölkin kiinnittäessään huomiota lasten leikeissä olleeseen reppuun. Puukko ja oluttölkki löytyivät repun sisältä.
– Ei ole ilmennyt viitteitä siitä, että esineitä olisi ollut tarkoitus käyttää. Pienet lapset voivat pitää vaarallisiakin esineitä aarteinaan, vanhemmille lähetetyssä viestissä lukee.
Vartiainen sanoo, että erityistä syytä sille, miksi lapsella oli mukana puukko ja olut, ei ole selvinnyt.
– Ymmärryksemme mukaan tämän takana on ollut vain se, että ne ovat olleet hienoja.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010427935.html
Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1662
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Jaa meillä on aina kaikki ollu lasten satavissa sillon kun penska olin mutta kouluun en mitää vieny tai ketää tappanu,lie hieman vanhempien kuri tuosta höltyny.
kerran kun kiellettiin ei koskettu,sitä vastuun ottamista on hyvä alkaa oppimaan jo kun kävelee oppii,ei sitä muuten maailmassa selviä.
Matti Ja Maija
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1330
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Olikohan lähdössä vuolemaan makkaratikkuja grillaamaan, olutta kyytipojaksi.
Slava Ukraini! <3
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock John Holmes
Viestit: 8069
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Ottanut isistä mallia.
Avatar
Mymmeli77
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Ti Tammi 17, 2023 3:11 pm

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Mymmeli77 »

Tessu kirjoitti: Ke Touko 15, 2024 5:20 pm Jaa meillä on aina kaikki ollu lasten satavissa sillon kun penska olin mutta kouluun en mitää vieny tai ketää tappanu,lie hieman vanhempien kuri tuosta höltyny.
kerran kun kiellettiin ei koskettu,sitä vastuun ottamista on hyvä alkaa oppimaan jo kun kävelee oppii,ei sitä muuten maailmassa selviä.
Omassa lapsuudessa isä opetti jo alta kouluikäisenä vuolemaan kaarnalaivoja ja pajupillejä. Ei tullut mieleenkään, että puukolla olisi jotain pahoja tehty. Ei niitä liiemmin piiloteltukaan.

Omatkin lapset olisivat ehkä halutessaan löytäneet puukon, työkalujen joukosta. Lasten ollessa alakoululaisia, opeteltiin yhdessä vuolemista ihan kuten isä oli minua opettanut. Toki keittiöveitsiä ym oli myös käytössä alakouluikäisestä, kun aloittivat ruuanlaiton opettelua. Valvottuna toki. Ikinä ei ollut kukaan heistä niitä teräaseita mihinkään kiikuttamassa, ne olivat työvälineitä.

Maailma on niistä ajoista kai sitten muuttunut. Nykylapsilta pitää piilottaa kaikki.
Time you enjoy wasting is not wasted time
Sipi
Theo Kojak
Viestit: 1130
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:58 pm

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Tessu kirjoitti: Ke Touko 15, 2024 5:20 pm Jaa meillä on aina kaikki ollu lasten satavissa sillon kun penska olin mutta kouluun en mitää vieny tai ketää tappanu,lie hieman vanhempien kuri tuosta höltyny.
kerran kun kiellettiin ei koskettu,sitä vastuun ottamista on hyvä alkaa oppimaan jo kun kävelee oppii,ei sitä muuten maailmassa selviä.

Olen samaa mieltä. Jos perheessä asuu psyykkisesti sairas ihminen, jolla on itseensä tai toisiin kohdistuvia väkivaltaisia ajatuksia, ymmärrän tietysti että tekoon soveltuvat välineet kuten lääkkeet ja teräaseet on pidettävä poissa ulottuvilta.

Sitä en kuitenkaan tajua, että tuon ikäinen....

Ja on sanottava, että tuntuisi uskomattoman vaikealta elää samassa taloudessa sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei voi luottaa. Edes silloin, kun lapseni olivat teini-iässä, mun rahapussi oli eteisen lipaston päällä, baarikaappi lukitsematon ja olutta toisinaan jääkaapissa. Jos niitä pitää alkaa piilotella, on joku mennyt pahasti pieleen. Onhan näitä surullisia perheitä, joissa esimerkiksi lapsi on narkomaani, ja vanhempien rakkaus lassta kohtaan ei salli välien katkaisemista. Aina sitten lapsen tullessa kotiin se on vanhemmille sekä huojentavaa (hän on elossa edelleen) sekä pelottavaa (mitä tapahtuu, mitä irtainta taas häviää...).

Pahinta kotoamme varastamisessa oli, kun kerran kun huomasin viskini maistuvan laimealta. Vaihdoin karahviin uutta, merkkasin tussillä pienen merkin pinnan kohdalle ja kas, seuraavana viikonloppuna huomasin pinnan huvenneen. Oli keskustelun paikka. Syyllinen löytyi ja tunnusti. Se loppui siihen.

Tosin poika oli 16, ei päiväkodissa.

itselleni tulee kyllä tämän jutun tapauksessa väistämättä mieleen, että kyse on pakko olla huolimattomuudesta. Aikuiset eivät ole tajunneet, minkälaisen kuvaston kanssa lapsi ehkä on päässyt viettämään aikaansa; nähnyt jotain "hienoja" puukkojuttuja tajuamatta, että niiden kanssa on tosi kyseessä. Jos lapsi ei ole alkoholistiperheestä, on mahdollista ettei oluenjuontiin ole suhtauduttu mitenkään erityisesti ja lapsi on pitänyt sen ottamista isojen poikien juttuna. Kovin pitkälle vietyä suunnitelmallisuutta tai syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä ei voi päiväkotilapselta odottaa.

Poissuljettua ei ole sekään, että päiväkodissa on toinen lapsi kiristänyt, yllyttänyt tai pakottanut. Sitä tapahtuu. Nuorimman kummilapseni äiti kertoi talvella, että hänen eskarilaisensa oli nähnyt pornoa päiväkodissa kaverinsa isoveljen (tokaluokkalainen) kännykästä.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5295
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Oisko pakattu päiväkotikamppeet samaan reppuun mitä isi on käyttänyt viikonloppuna leirinuotioreissulla, eikä huomattu että siellä on vielä tölkki ja puukko
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9277
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Jos päiväkodissa on kerrottu vaikka edellispäivänä lapsille, että huomenna teemme metsäretken lähiympäristöön, niin lapsi on voinut ottaa mielestään tarpeellisia varusteita retkelle mukaan. Jos perhe itsessään on retkeilevää sorttia, niin hyvin saattaa isännällä olla retkillä mukana veitsi makkarapaketin avaamista tai makkaratikun vuolemista varten ja janojuomaksi itselleen yksi olut. Lapset ottavat mallia meistä aikuisista ja tekevät välillä hupsuja asioita.

Muistan aikoinaan, kun kummityttöni istui pöydän ääressä juoden tuttipullostaan maitoa ja laski sen jälkeen pullon pöydälle huokaisten samalla syvään ja nautinnollisesti "aah". Muistutti pikkutyttö kovin isäänsä tämän tyhjentäessä kaljalasiaan. Toinen matkiminen on jäänyt mieleen, kun tyttö parivuotiaana kulki isänsä perässä pellonpiennarta ja syljeskeli sivuilleen kulkiessaan. Isältään sekin oppi taisi olla peräisin. Noista vuosista on aikaa yli 30 vuotta ja aivan mahtavia tyyppejä ovat molemmat edelleen. Oman mittapuuni mukaan tavallisia, perheellisiä ihmisiä.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9277
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

meitzi kirjoitti: Ke Touko 15, 2024 6:36 pm Oisko pakattu päiväkotikamppeet samaan reppuun mitä isi on käyttänyt viikonloppuna leirinuotioreissulla, eikä huomattu että siellä on vielä tölkki ja puukko
Itse en ihmettelisi, vaikka näin olisi sattunut käymään.
Pele
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ti Helmi 07, 2023 6:01 pm

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Pele »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Touko 15, 2024 5:30 pm Ottanut isistä mallia.
Tai äidistä.
Maailman onnellisin kansa
Näkeehän sen naamoistansa
Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1652
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Pieni liekki kirjoitti: Ke Touko 15, 2024 6:44 pm Jos päiväkodissa on kerrottu vaikka edellispäivänä lapsille, että huomenna teemme metsäretken lähiympäristöön, niin lapsi on voinut ottaa mielestään tarpeellisia varusteita retkelle mukaan. Jos perhe itsessään on retkeilevää sorttia, niin hyvin saattaa isännällä olla retkillä mukana veitsi makkarapaketin avaamista tai makkaratikun vuolemista varten ja janojuomaksi itselleen yksi olut. Lapset ottavat mallia meistä aikuisista ja tekevät välillä hupsuja asioita.

Muistan aikoinaan, kun kummityttöni istui pöydän ääressä juoden tuttipullostaan maitoa ja laski sen jälkeen pullon pöydälle huokaisten samalla syvään ja nautinnollisesti "aah". Muistutti pikkutyttö kovin isäänsä tämän tyhjentäessä kaljalasiaan. Toinen matkiminen on jäänyt mieleen, kun tyttö parivuotiaana kulki isänsä perässä pellonpiennarta ja syljeskeli sivuilleen kulkiessaan. Isältään sekin oppi taisi olla peräisin. Noista vuosista on aikaa yli 30 vuotta ja aivan mahtavia tyyppejä ovat molemmat edelleen. Oman mittapuuni mukaan tavallisia, perheellisiä ihmisiä.
Niin, tämä reppanahan on varmaan ihan hyvässä uskossa ottanut mukaan sen, mitä retkillä on nähnyt repussa kuljetettavan. Eli todennäköisesti ovat olleet perheen tai tuttavien voimin eväsretkellä, ja jollakulla on ollut juurikin puukko mukana, ja yksi olut nuotiomakkaran kaveriksi.
Luulen, että nyt on tullut kärpäsestä härkänen, ja perheelle sossuväijytys ja lasta tutkitaan ja tarkkaillaan ja todetaan lopulta parhaaksi siepata jonnekin lapsisäilömöön huostaan, koska ne ovat isoja rahasampoja ja tuottavat hynää oikealle taholle.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9277
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

jukuripää kirjoitti: To Touko 16, 2024 12:48 pm
Pieni liekki kirjoitti: Ke Touko 15, 2024 6:44 pm Jos päiväkodissa on kerrottu vaikka edellispäivänä lapsille, että huomenna teemme metsäretken lähiympäristöön, niin lapsi on voinut ottaa mielestään tarpeellisia varusteita retkelle mukaan. Jos perhe itsessään on retkeilevää sorttia, niin hyvin saattaa isännällä olla retkillä mukana veitsi makkarapaketin avaamista tai makkaratikun vuolemista varten ja janojuomaksi itselleen yksi olut. Lapset ottavat mallia meistä aikuisista ja tekevät välillä hupsuja asioita.

Muistan aikoinaan, kun kummityttöni istui pöydän ääressä juoden tuttipullostaan maitoa ja laski sen jälkeen pullon pöydälle huokaisten samalla syvään ja nautinnollisesti "aah". Muistutti pikkutyttö kovin isäänsä tämän tyhjentäessä kaljalasiaan. Toinen matkiminen on jäänyt mieleen, kun tyttö parivuotiaana kulki isänsä perässä pellonpiennarta ja syljeskeli sivuilleen kulkiessaan. Isältään sekin oppi taisi olla peräisin. Noista vuosista on aikaa yli 30 vuotta ja aivan mahtavia tyyppejä ovat molemmat edelleen. Oman mittapuuni mukaan tavallisia, perheellisiä ihmisiä.
Niin, tämä reppanahan on varmaan ihan hyvässä uskossa ottanut mukaan sen, mitä retkillä on nähnyt repussa kuljetettavan. Eli todennäköisesti ovat olleet perheen tai tuttavien voimin eväsretkellä, ja jollakulla on ollut juurikin puukko mukana, ja yksi olut nuotiomakkaran kaveriksi.
Luulen, että nyt on tullut kärpäsestä härkänen, ja perheelle sossuväijytys ja lasta tutkitaan ja tarkkaillaan ja todetaan lopulta parhaaksi siepata jonnekin lapsisäilömöön huostaan, koska ne ovat isoja rahasampoja ja tuottavat hynää oikealle taholle.
Valitettavasti olen itsekin päässyt seuraamaan muutamaa ylireagointia lapsiin liittyvissä ilmoituksissa. Hyvä on, että asioihin reagoidaan, mutta samalla pitää huolehtia, ettei rikota lapsia turhan rajuilla suojelutoimilla.
Yrjö Yrjönpoika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1453
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Lapsi toi puukon ja oluen päiväkotiin Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »


▪︎ Voi hitsi...
- "Reppu ja Reissumies" :D :D :D
Vastaa Viestiin