Vasta Y.R:n ilmoittaman puukkotempauksensa jälkeen lehtitiedoissa (HS) lisättiin Boismanin ja Gustafssonin puukot kadonneiden tavaroiden listalle.LexVeritas kirjoitti: Ma Elo 25, 2025 8:15 pm Luultavimmin vasten omaa tahtoaan laitostakistunut Rissanen halusi olla enemmän rock ja pölli siksi Boismanin rotsin?
Puukkonsa ojaan heittänyt "Y.R" oli Rissasen potilaskaveri Kellonummen mielisairaalasta? Y.R. oli sanomalehtijutun mukaan ollut hoidettavana mielisairaalassa useita kertoja. Kenties Rissanen suunnisti kesäkuussa hatkat otettuaan juuri hänen luokseen. Yhdessä sitten ottivat väkijuomaa ja lähtivät ajankuluikseen murhailemaan?
...Viime perjantai-iltana löydettiin Bodominkylässä tienohesta puukko, jonka terässä todettiin olevan ihmisen verta. Tutkimuksissa puukon todettiin kuuluvan Laaksolahdessa Vantaantien varrella asuvalle 24-vuotiaalle kirvesmies Y.R:lle. R. kertoi kuulusteluissa lähteneensä 4.6. klo 24 aikaan erään tuntemattoman miehen kanssa metsään kävelemään viinaa mukanaan ja tulleensa takaisin kotiin seuraavana aamuna klo 8 aikoihin. Puukon hän myönsi omakseen. Kuulusteluja jatkettaessa R. muutti useaan kertaan kertomustaan...
(Uusi Aura 16.06.1960)
Tosin Gustafssonit ilmoittivat Nissen kotiutumisen jälkeen, että Nissen puukko löytyikin kotoa. (Niinhän Nisse oli jo ekassa poliisikuulustelussaan ilmoittanut, että hänellä oli vain linkkuveitsi mukanaan). Vähän myöhemmin Gusset ilmoittivat kikka- eli siirtopihtien kadonneen Bodomilla.
2004 Nisse muisti, että puukkonsa sittenkin katosi Bodomilla!
Olikos tämä Y.R mikä nimeltään? Yrjö Rajala/Raitanen/Rissanen?