JasseHames kirjoitti: Su Maalis 22, 2026 1:24 am
Ross Sullivan kirjoitti: La Maalis 21, 2026 1:39 pm
Kyllä kyllä! Erittäin salainen Judge Dredd -tyyppinen tekijä on tilastollisesti kaikkein todennäköisin vaihtoehto.
Jos tekijä on asioinut esim. työ- tai harrastuskontekstissa alueella, niin hänen naamansa ei välttämättä ole ollut Havukoskella yleisesti tunnettu. Toisin kuin alun perin virheellisesti väitit, niin tässä tapauksessahan on hyvin mahdollista, että tekijä on nimenomaan halunnut uhrin tappaa ja heidän välillään on jonkinlainen ennakkoyhteys.
Erona Kirkkonummen tapaukseen on se, että teko ei ole tapahtunut yksityisasunnossa. Teko on tehty ampuma-aseella. Ei tiedetä tekoa edeltäneestä uhkailusta. Tekoon ei liity taloudellista motiivia (ilmeisesti). Uhrin ei tiedetä osallistuneen talosurikoksiin, kantaneen asetta päivn ja öin tai pyörittäneen bisneksiä hämäräheebojen kanssa. Noin niin kuin muutamia seikkoja mainitakseni.
Suomessa "tilastollisesti todennäköisin" henkirikoksen tekijä on uhrin päihteisiin menevä tuttava. Kannattaa yrittää huomioida todennäköisyysarvioinnissa asianmukaisella tavalla myös "konteksti" (tällä kertaa sanalla on oikeasti jotain relevanssia). Toisaalta yleisten tilastollisten osuuksien pohjalta voidaan myös validisti pohtia kavereiden välisen vahingonlaukauksenkin mahdollisuutta. Se olisi täysin looginen selitys tekijän ja rikoksentekovälineen tunnistamattomuudelle sekä teon ilmeiselle motiivittomuudelle.
Jaa, mitä tekijä olisi voinut harrastaa tuolla alueella niin, ettei kukaan paikallinen osaisi yhdistää naamaa ja tilannetta, jolloin on kerrottu alueen vahingonteoista. Jaa, onko se vähän kuin jokin aiemmin mainitsemasi mielikuvitusampumakerho, jossa kaveria ei ilmianneta koskaan... Tosielämässä ampumaharrastajat ovat oikeasti vastuuntuntoisia ihmisiä ja narauttavat pystyessään mielisairaan tuttavansa ennen kuin tämä ehtii lopullisesti seota. Ja jos joku ehtii tällä tavalla seota, niin voit olla aivan varma, että ei sellaista hullua suojella hetkeäkään.
Ps. Kerro lisää siitä palkkamurhaajateoriastasi. Oliko toimeksiantajana joku
erittäin salainen heroiiniliiga (montako näitä onkaan Suomessa toiminut poliisin tietämättä)? Ja oliko tekijällä jopa Vaarallinen tehtävä -kuminaamio...
Höpötyksesi on aina vaan sekavampaa ja huuruisempaa.
"tekijä on uhrin päihteisiin menevä
tuttava" Tämän on olen tosiaan monta kertoo jo todennut (tässäkin ketjussa). En tiedä miksi itsestäänselvyydet pitää toistella useaan kertaan? Yötä seuraa aamu. Tiistaita seuraa keskiviikko.
"validisti pohtia kavereiden välisen vahingonlaukauksenkin mahdollisuutta. Se olisi täysin looginen selitys tekijän ja rikoksentekovälineen tunnistamattomuudelle sekä teon ilmeiselle motiivittomuudelle." Vai että ihan validisti? Teon silminnäkijät eivät sitten ole asiasta maininneet? Tai toimittajat eivät ole nähneet tarpeelliseksi kertoa, että silminnäkijöiden mukaan laukaus oli kuollettava vahinkolaukaus? Jokin salaliitto? Tässä kontekstissa käyttäisin ilmaisuasi "Mielisairas". Täysin epälooginen ja mielisairas "pohdinta".
"Jaa, mitä tekijä olisi voinut harrastaa tuolla alueella niin, ettei kukaan paikallinen osaisi yhdistää naamaa ja tilannetta" Jaa, olet sitä mieltä, että Havukoskella kaikki muistavat kaikkien alueella vierailevien henkilöiden kasvot? Olet ilmeisesti sitä mieltä, että paikan päällä on ollut Havukosken koko asukaskunta? En pidä sit mahdollisena. Se sen sijaan on hyvin mahdollista, että tekijällä on jokin sidos alueelle. Sidos voi muodostua tosiaan esim. harrastuksen perusteella.
"ampumaharrastajat ovat oikeasti vastuuntuntoisia ihmisiä" Tästä olen samaa mieltä (kokemukseni perusteella). Vähissä ovat mielisairaat hörhöt, jotka kuvailevat kauppojen ostoskoreja ja lisäävät kuvia internettiin.
Heroiiniliigaolkiukkosi on jälleen kerran väsynyt, surkea ja vähä-älyinen. Tosiaan kaksi viestiä sitten toteisin:
"Tässä tapauksessa muuten kaikki viittaa siihen, että tekijä suunnitteli (tai ainakin tietoisesti päätti) tappaa juuri kyseisen uhrin.
Ilmeisesti (?) tekijä kuitenkin erehtyi vahingontekijästä."
Kerrotko lisää tästä
erittäin salaisesta Judge Dredd-tyypistä?