rimma kirjoitti:Historiankirjoissa voi tosiaan olla juttua kouluammuskelijoista mutta toinen asia on se että miltä kantilta suurinosa niitä lukee. Tuskin kovin ihailevasti. Eli onko sittenkään saanut mitään sellaista aikaa jonka vuoksi voi sanoa tehneensä jotakin suurta ja ihailtavaa jos jää historiaan sen takia että on murhannut? Aina löytyy niitä joiden ihailu toista ihmistä kohtaan kasvaa sitä mukaa kuinka suuri on uhriluku mutten silti sanoisi että on parempi päästä historiankirjoihin murhaamalla kun esim. tehdä jotakin pientä hyvää elämässään joka jää vain lähipiirin tietoon.
Minusta silti edelleen on parempi olla tylsä tavis kun murhaaja. Sekin että mitä hyvää elämässään tekee on niin suhteellista. Toinen kunnioittaa toisenlaisia asioita kun toinen ja sen teon arvokkuus on henkilökohtaista eikä sitä voi mitata yleisellä tasolla.
Tuskin tässä elämässä on kyse siitä että jos pääsee historiankirjoihin on arvokkaampi ihmien kun toinen ja se on minun mielipiteeni.
Minusta taas ihmisillä tuntuu olevan ihmeen suuri pyrkimys päästä sinne kirjoihin hinnalla millä hyvänsä (vrt. Idols, Big Brother, ennätyskirjat/ohjelmat jne jne.) Jos ihminen on siinä kunnossa, että on valmis tekemään jonkin tosi häijynkin tempun, eli tappaamaan ihmisiä, niin voiko silloin sanoa, että se ihminen on ihan väärillä jäljillä? Jos kyseisen ihmisen uskomukseen kuuluu, että se ampuminen voi olla okei, vaikka valtaväestö olisikin ihan eri mieltä, niin minkäs teet? Jos lähdetään sille linjalle, että sittenhän se ihminen pitää parantaa, koska ei tuo ole normaalia, niin saadaan tehdä aika iso temppu ja parantaa ihan kaikki ihmiset, koska aina jollekin toiselle sen toisen ajatukset on vääriä. Uskonto on hyvä iso esimerkki, johon siihenkään en ota kantaa kuten en tuohon ammuskelunkaan oikeuttamiseen. Pitäisikö kaikista ihmisistä tehdä muslimeja tai muita ihan vain sen perusteella, mitä iso osa uskoo?
Kyllähän se ampuja jää historiankirjaan varmemmin toteuttamalla sen mielitekonsa ja saa ehkä ajettua omaa asiaansakin paremmin sillä tempulla kuin menemällä hoitojonoon ja saamalla hoitoa vuonna 2011. Ja onhan tuollainen keino nopeampikin, kuin omistautumalla hyväntekijäksi ja saamalla tunnustusta siitä 80-vuotiaana kolme vuotta ennen kuolemaansa. Jos se jollekin riittää, niin hyvä, antaa mennä vain ja äiti teresisoimaan, mutta iso osa ihmisistä on malttamattomia ja niistä osa sitten vielä siinä määrin pettyneitäkin eri järjestelmiin, että tälläistä sitten pääsee tapahtumaan. Pitkällä tähtäimellä pahistelu on lisäksi muistettavempaa kuin hyvistely. Yritin juuri äkkiseltään muistaa koulun historiasta hyviä asioita enemmän kuin pahoja (muistin hyvinä vain Suomen itsenäistymisen joka sekin saatiin pahojen tekojen kautta ja jäämies Ötzin löytymisen, joka kuoli rikoksen uhrina), niin kylläpä sielläkin fanfaarina vetää enemmän ne pahat asiat mielessä kuin hyvät. (Natsileikit, erilaiset sodat, salamurhat, teurastukset, tappaminen ja murhaaminen.)
Yritin jopa miettiä omasta lähihistoriastani tapauksia, jossa olisi hyvä ihminen vastaan paha; mukava jätkä yläasteelta josta kaikki pitivät ja jatkuvasti pahanteossa ja ilkeyksiä tehtaillut kossi; mukava jäi auton alle ja kuoli 15-vuotiaana, enkä hänestä muista mitään muuta kuin erikoisen tavan jolla hän piti hiuksiaan. Pahantekijä kuoli syöpään myös yläasteella ja hänestä olisi jos minkälaista juttua kerrottavana.
Ihminen on vain niin rakennettu, että huonot ja synkät asiat on niin paljon helpompi muistaa kuin ne hyvät ja hienot jutut. Kai se huonojen asioiden juttu jotenkin kouluttaa ja opettaakin ihmistä välttämään niiden toistumista, kun hyvät ja mukavat asiat tallaantuu sitten niiden huonojen juttujen jalkoihin 6-0.