Murha Kyröskoskella - ruumis löytyi Haukiluomasta v. 2009

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Indrid Cold
Nikke Knakkertton
Viestit: 198
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 5:54 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja Indrid Cold »

ZikaZika kirjoitti:Veikkaan itse että tekijät eivät ole täältäpäin vaan ovat luulleet että tie jatkuu ihan normaalisti haukiluoman suuntaan urheilukentän/hautausmaan parkkikselta eteenpäin tienä, pimeellä, paniikissa ja kiireessä sitä ei voi huomata kun näillä nurkilla asunut jo monta vuotta.
Tuo kuulostaa ihan varteenotettavalta. Pimeässä ja puolipaniikissa vedetty vahingossa suoraan kevyen liikenteen väylälle, ja kun on tajuttu tilanne ja ryhdytty pakittelemaan pois on hermopaine käynyt liian suureksi ja ruumis on dumpattu pikavauhtia ulos.
delila
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:38 pm
Paikkakunta: Kohtalaisen keskellä.

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja delila »

Itsekään en jaksa uskoa tässä ihan ns. tavismiehen murhaan. Kun miehen on kuitenkin uutisoitu olevan tamperelainen, on todella ihme ja kumma, ettei kukaan ehtinyt häntä kaipailemaan ennen kuvan julkaisua? Koska tavistamperelaisella luultavasti on jonkunlainen piiri läheisiä ympärillään, ja tavistamperelaisen tavistamperelaiset läheiset, tai edes joku heistä, oletettavasti lukevat Aamulehteä. Eli ihmetyttää suuresti, miksi tavistamperelaisesta olisi pitänyt ehtiä julkaista (karmaiseva) kuva, miksei kukaan olisi häntä tunnistanut vaatteista, tai vaikka vaimo huomannut, että missäs mies huitelee, kun ei näy, ja reagoinut tähän poliisin ilmoitukseen.

Plus että kohtalaisen harvoin tulee eteen tapauksia, että poliisin tarvitsee edes julkaista kuvaa, saati sitten, että kuvan julkaisulla on noin kiire, että julkaistaan paitsi karmaiseva, myös erittäin epäinformatiivinen kuva. Vai kuinka moni tunnistaisi jonkun samassa työpaikassa olevan random-hepun silmät kiinni, nenä poskella ja suu vinksallaan, kun otsaa (mahd. hiukset) ei edes näytetä?
Munch
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: Pe Loka 16, 2009 6:43 pm
Paikkakunta: Savo

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja Munch »

Vähän hiukka kummastuttaa tuon ruumiin dumppaaminen noin näkyvälle paikalle. Jos on jotain huumejuttuja niin luulisi noiden ammattirikollisten hävittävän ruumiin paremmin.Noh, eihän piripäät välttämättä kovin loogisesti toimi ja varmaan odottavat nyt milloin karhuryhmä on oven takana.
viikate
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Su Kesä 17, 2007 9:22 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja viikate »

Haukiluoman surma: Poliisi otti kaksi kiinni Kaakkois-Suomessa

03.11. - 22:00 (Luotu: 22:00)

Poliisi on ottanut kaksi miestä kiinni liittyen Haukiluomasta lauantaina löytyneeseen vainajaan.

Miehet otettiin kiinni yksityisasunnosta. Kiinniotto tapahtui pienessä kaakkoissuomalaisessa kunnassa yhdessä paikallisen poliisin kanssa.

Poliisin mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti.

Toinen epäillyistä on 70-luvun alussa syntynyt ylöjärveläismies. Toinen on Tampereelta ja hän on syntynyt 80-luvun alkupuolella.

Molemmilla on miehillä rikostausta.

Surmatyötä ei tehty vainajan löytöpaikalla

Vuonna 1958 syntynyt Tamperelaismies löytyi lauantaina aamulla surmattuna Tampereen Haukiluomasta kevyenliikenteen väylän varresta.

Poliisin mukaan varsinaista verityötä ei tehty ruumiin löytöpaikalla tai sen läheisyydessä.

Poliisi sai selville rikoksen tekopaikan myöhään maanantai-iltana.

Hieman ennen kiinniottoa onnistuttiin selvittämään myös Haukiluomassa nähdyn auton olinpaikka.

Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimustensa avulla. Tapauksesta saatiin lukuisia yleisövihjeitä ja poliisi kiittää yleisöä aktiivisuudesta muun muassa auton merkin ja mallin tunnistamisessa.

Aamulehti
piupali
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ke Syys 30, 2009 10:09 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja piupali »

Kaksi kiinni metsästä löytyneen murhasta epäiltynä

Tiistai 3.11.2009 klo 22.00

Pirkanmaan poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä, joita epäillään viikonloppuna tapahtuneesta murhasta.

Tampere uhrikivi.jpg
Tampere uhrikivi.jpg (118.41 KiB) Katsottu 943 kertaa
Tampere uhrin löytöpaikan eristystä.jpg
Tampere uhrin löytöpaikan eristystä.jpg (88.86 KiB) Katsottu 943 kertaa
Verityön uhrin löytöpaikka eristettiin lauantaina. (EMIL BOBYREV/AL)

Epäillyt napattiin pienessä kaakkoissuomalaisessa kunnassa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Kiinniotto sujui rauhallisesti.

Toinen epäillyistä on syntynyt 1970-luvun alussa ja kotoisin Ylöjärveltä. Toinen epäilty on Tampereelta ja syntynyt 1980-luvun alussa. Poliisin mukaan molemmilla miehillä on rikostaustaa.

Murhan uhri oli vuonna 1958 syntynyt tamperelainen mies. Hänen ruumiinsa löydettiin lauantaiaamuna Tampereen Haukiluomasta kevyen liikenteen väylän tuntumasta.

Poliisi selvitti murhapaikan
Poliisin mukaan murha ei kuitenkaan tapahtunut löytöpaikalla tai sen läheisyydessä. Murhapaikka on jo poliisin tiedossa, mutta siitä ei vielä tiistai-iltana kerrottu tarkempia yksityiskohtia.

Yleisöltä on pyydetty apua sekä rikoksen uhrin tunnistamisessa että tapaukseen liittyneen auton jäljittämisessä. Poliisi onnistui selvittämään kateissa olleen auton sijaintipaikan hieman ennen tekijöiden kiinniottoa. Yleisövihjeet auttoivat vainajan tunnistamisessa, murhapaikka sekä etsitty auto ja epäillyt löytyivät kuitenkin poliisin omien tutkimusten ansiosta.

- Tutkinnan aikana tuli lukuisia vihjeitä ja poliisi kiittää yleisöä aktiivisuudesta muun muassa auton merkin ja mallin tunnistamisessa, Pirkanmaan poliisi totesi.

https://www.iltalehti.fi/tampere/a/2009110310536227

Kuva pudonnut. Palautettu. Ylempi kuva ei liity uutiseen, mutta tapaukseen kyllä
-NILS-
viikate
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Su Kesä 17, 2007 9:22 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja viikate »

Haukiluoman murhasta epäillyt kiinni
03.11.2009 22:01

Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä 51-vuotiaan miehen murhasta epäiltyinä. Uhri löydettiin pyhäinpäivän aamuna kävelypolun vierestä Tampereen Haukiluomasta.

Poliisi kertoi aiemmin tiistaina tutkivansa miehen kuolemaan murhana. Illalla poliisi tiedotti ottaneensa murhasta epäiltyinä kiinni 70-luvun alussa syntyneen ylöjärveläismiehen ja 80-luvun alussa syntyneen tamperelaismiehen.

Molemmilla epäillyillä on rikostaustaa.

Epäillyt otettiin kiinni yksityisasunnosta pienestä kaakkoissuomalaisesta kunnasta yhdessä paikallispoliisin kanssa. Kiinniotto sujui rauhallisesti.

Poliisi selvitti rikoksentekopaikan myöhään maanantai-iltana. Tekopaikka ei ole ruumiin löytöpaikka tai sen välitön läheisyys. Poliisin julkaiseman kuvan perusteella uhria oli pahoinpidelty julmasti.

Hieman ennen kiinniottoa poliisi sai selville myös veritekoon liittyvän henkilöauton sijainnin. Poliisi on aiemmin kertonut epäilevänsä, että uhri tuotiin löytöpaikalle punaisella Renaultilla.

Tekopaikka, kateissa ollut ajoneuvo sekä epäillyt löydettiin poliisin omien tutkimusten tuloksena. Poliisi haluaa kuitenkin kiittää yleisöä lukuisista vihjeistä.

Rikokseen liittyvistä yksityiskohdista poliisi ei halua tiedottaa esitutkinnan tässä vaiheessa.
IS
HarrietM
Roger Murtaugh
Viestit: 850
Liittynyt: Ke Syys 30, 2009 4:31 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja HarrietM »

Hyvä!

Toivottavasti poliisi nappasi oikeat henkilöt.
That's a crock!
John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Tässä alkuperäistiedote,jonka perusteella lehdet on juttunsa väsänny: 8)

Murhaan syylliseksi epäillyt kiinni.
03.11.2009

Pirkanmaan poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä epäiltynä 30-31.10.2009 tapahtuneesta henkirikoksesta. Uhri - vuonna 58 syntynyt Tamperelaismies - löydettiin aamulla 31.10.2009 klo 08.15 Tampereen Haukiluomasta kevyenliikenteen väylän varresta.

Epäillyt otettiin kiinni yksityisasunnosta pienestä kaakkois-suomalaisesta kunnasta yhdessä paikallisen poliisin kanssa. Toinen miehistä on Ylöjärveltä Hän on syntynyt 70-luvun alussa. Toinen on Tampereelta ja hän on syntynyt 80-luvun alkupuolella. Molemmilla on rikostausta.

Kiinniotto sujui rauhallisesti.

Rikoksen tekopaikka selvitettiin myöhään illalla 2.11.2009. Tekopaikka ei ole ruumiin löytöpaikka tai sen välitön läheisyys. Hieman ennen kiinniottoa onnistuttiin selvittämään myös kateissa olleen auton olinpaikka. Tekopaikka, kateissa ollut ajoneuvo sekä epäillyt löydettiin poliisin omien tutkimusten tuloksena.

Tutkinnan aikana tuli kuitenkin lukuisia vihjeitä ja poliisi kiittääkin yleisöä aktiivisuudesta mm. auton merkin ja mallin tunnistamisessa.

Esitutkinnan tässä vaiheessa rikokseen liittyvistä yksityiskohdista ei voida tiedottaa.

Seuraava tiedote asiassa annetaan 4.11.2009 poliisin julkaisujärjestelmän välityksellä kaikille valtakunnallisille medioille yhtäaikaa ja saman sisältöisenä.

http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa ... 630061CF35
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja joey »

Onko epäiltyjen ja uhrin ikäerossa mielestänne jotakin kummallista? Vai onko rikollispiireissä ihan normaalia, että viisikymppiset viettävät aikaansa kolmekymppisten kanssa?
mice
Lauri Hanhivaara
Viestit: 133
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 2:42 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja mice »

Veikkaus.
- Poliisi pääsi tekijöiden jäljille teletietojen perusteella.
- Tekopaikka on toisen kiinniotetun asunto.
- Poliisi löysi tekijät teletietojen perusteella.
Alice Cullen
Roger Murtaugh
Viestit: 884
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 5:40 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja Alice Cullen »

joey kirjoitti:Onko epäiltyjen ja uhrin ikäerossa mielestänne jotakin kummallista? Vai onko rikollispiireissä ihan normaalia, että viisikymppiset viettävät aikaansa kolmekymppisten kanssa?
Ei ole mun mielestä mitään ihmeellistä.
Toi ikäero ei ole mitenkään silmiinpistävä, jos kyse on alkoholista tai huumeista , ei ikäero paljoa siinä vaiheessa merkitse vaan se kenellä on kamaa/viinaa tai rahaa.
jermu

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja jermu »

Minkähän takia kaikissa medioissa on kuva kivestä, missä on jotain punaista? Ensinnäkin tuo kivi ei ole se jonka vieressä ruumis on ollut löytöhetkellä vaan ko kivi on siinä vieressä. Nuo punaiset jäljet eivät ole verta nähneetkään vaan olleet kivessä ihan piirrettynä :)

Poliisihan ei tuota kiveä ole missään kuvissaan edes vilauttanut. Tuo punainen on todnäk maalia ja luulisi paikalla olleen kuvaajankin sen huomaavan.

Eikä tuo kiven punainen kuviokaan kovin roiskeelta näytä :)
Chopper
Perry Mason
Viestit: 3544
Liittynyt: Ke Loka 31, 2007 10:05 am

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja Chopper »

joey kirjoitti:Onko epäiltyjen ja uhrin ikäerossa mielestänne jotakin kummallista? Vai onko rikollispiireissä ihan normaalia, että viisikymppiset viettävät aikaansa kolmekymppisten kanssa?
70-luvun alkupuolella toinen syntynyt,eli lähempänä nelikymppinen kuin kolmekymppinen.
Rikollispiireistä en tiedä mutta omasta harrastuspiiristäni voin sanoa että ystäviä löytyy ikävuosien 20-60 väliltä ja kyllä heidän kanssa vietetään aikaa,yhteinen harrastus/kiinnostus kun ei katso ikää.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

jermu kirjoitti:Minkähän takia kaikissa medioissa on kuva kivestä, missä on jotain punaista? Ensinnäkin tuo kivi ei ole se jonka vieressä ruumis on ollut löytöhetkellä vaan ko kivi on siinä vieressä. Nuo punaiset jäljet eivät ole verta nähneetkään vaan olleet kivessä ihan piirrettynä :)

Poliisihan ei tuota kiveä ole missään kuvissaan edes vilauttanut. Tuo punainen on todnäk maalia ja luulisi paikalla olleen kuvaajankin sen huomaavan.

Eikä tuo kiven punainen kuviokaan kovin roiskeelta näytä :)
Mäkin sitä katselin, et näyttäis et siihen ois yritetty kirjoittaa jotain maalipensselillä. En sit kehannu asiasta mainita, kun muut näki niin selvästi siinä veriroiskeita :mrgreen:
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Tampereelta löytyi miehen ruumis (epäilty henkirikos)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Ammattitaitoiset rikosreportterit taas asialla :)

Hyvä, että toitte asian esiin tuosta kivestä. Siinähän on selkeästi jonkun tägi ;)
Nuotio & Äreät Tiput
Vastaa Viestiin