Mies 20 vuotta vankilassa syyttömänä USA:ssa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Mies 20 vuotta vankilassa syyttömänä USA:ssa

Viesti Kirjoittaja Miina »

Tästä "syyttömänä vankilassa" -aiheesta onkin ollut täällä juttua. Nyt osui maikkarin sivuilta silmiini ihan uutinen aiheesta:
Mies 20 vuotta vankilassa syyttömänä USA:ssa
29.08.2007 09:29

Yhdysvaltalaismies pääsi tiistaina vapauteen oltuaan 20 vuotta syyttömänä vankilassa.

39-vuotias Dwayne Allen Dail oli tuomittu kahteen elinkautiseen rangaistukseen 12-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Tekijä oli hyökännyt vuonna 1987 ikkunan kautta tytön huoneeseen. Dail sai tuomionsa hiusnäytteen sekä tytön tunnistuksen perusteella.

Uudelleentutkitut DNA-näytteet osoittivat Dailin syyttömäksi 18 vuoden jälkeen. Rikospaikan DNA kuului toiselle jo vankilassa olevalle miehelle.

Tiistaina vapauteen pääseen Dailin asianajajan mukaan hän voi saada Pohjois-Carolinan osavaltiolta noin 250 000 euron korvaukset kärsimästään vääryydestä.
Mitenköhän on, korvaako tuo rahasumma menetetyt 20 vuotta? Ja jääköhän kaverille vankileima päälle?
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Sissus. Mahtanut miestä ehkä hieman hatuttaa.
Parhaat vuodet linnassa ja sitten vähän kipurahoja räpylään.
Jos olis Suomessa tapahtunut, näinkö ois valtion kassa ees riittänyt korvauksiin :lol:

Michaelm
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: Pe Heinä 06, 2007 9:45 pm

Viesti Kirjoittaja Michaelm »

Saattoi jonkun verran syödä miestä, kun linnaan joutui. Onneksi sentään pääsi vapaaksi. Toivottavasti saa mahdollisimman paljon korvauksia, vaikka ei se menetettyä vapautta täysin voikaan korvata.

Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Miina »

Mitenköhän ihmissuhteet, osa suvusta ja tuttavista kun on saattanut uskoa tuomion oikeudellisuuteen? Mitenköhän vankilassa meni tuolla rikoksella?
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)

Sadie_Manson
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: La Kesä 23, 2007 7:02 pm
Viesti:

Re: Mies 20 vuotta vankilassa syyttömänä USA:ssa

Viesti Kirjoittaja Sadie_Manson »

Miina kirjoitti: Mitenköhän on, korvaako tuo rahasumma menetetyt 20 vuotta? Ja jääköhän kaverille vankileima päälle?
Jimiltä taisi tulla dokkaria useampaa otteeseen näistä, ja sitä ne asianajajat päivitteli, että kun se merkintä jää papereihin tuosta vankilareissusta.

Ja jos mä saisin päättää, niin tuo 250 000 ei korvais. Ei varmasti sielläkään, mutta parempi kai kun ei mitään.
Living is what scares me. Dying is easy. -Charles Manson

Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Mies 20 vuotta vankilassa syyttömänä USA:ssa

Viesti Kirjoittaja Miina »

Sadie_Manson kirjoitti:Jimiltä taisi tulla dokkaria useampaa otteeseen näistä, ja sitä ne asianajajat päivitteli, että kun se merkintä jää papereihin tuosta vankilareissusta.
:shock: Ei voi olla totta, että papereihin jää merkintä. Mä ajattelin tuolla vankileimalla, että ihmiset vaan leimaa ja muistaa sen olleen vankilassa.
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)

Sadie_Manson
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: La Kesä 23, 2007 7:02 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sadie_Manson »

^ kyl se mun mielestä ihan näin meni, et valtio vaan vapautti ja sen jälkeen sai olla oman onnensa nojassa. Sehän siinä sitten oli ongelmana, ei oikein töitä löytynyt ja osa kärsi pahoista paniikkijutuista kun pelkäsivät, että kohta tullaan taas vankilaan viemään.
Living is what scares me. Dying is easy. -Charles Manson

hyeena
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 6:36 pm

Viesti Kirjoittaja hyeena »

Puhumattakaan siita etta nimi on kaikissa pedofiililistoissa, niista sita ei saa pois millaan.

Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Miina »

Mahtaako olla edes toivoa ns. normaalielämästä?

Törkeetä jättää ihminen niin kuin oman onnensa nojaan, kun mokahan ei ollut tämän vangin, vaan syy oli ihan jossain muualla.
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)

DonHessu
Rico Tubbs
Viestit: 1204
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: City 17, Eastern Europe.

Viesti Kirjoittaja DonHessu »

Mitä ihmettä? Parhaan aikansa kuluttaa vankilassa syyttömättömänä, ja vain 250 000 saamassa? 2,5 miljoonaa pitäs vähintään saada.
What you do... Makes you who you are.

kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1002
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

Raha ei tietenkään korvaa mieheltä vietyä vapautta, mutta olipas surkea korvaukset..250 000 eli vuotta kohti 12 500. Naurettavaa. Johan normaalityössä tienaisi ainakin vuodessa kaksinkertaisesti tuon summan, usein enemmänkin eli jos mies olisi saanut elää vapaana niin olisi huomattavasti varakkaampi nykyisin kuin 250 000 omistaja. Lisäksi vielä se, että on syyttömänä ollut 20 vuotta vankilassa.

PanCamO
Nikke Knakkertton
Viestit: 196
Liittynyt: Pe Kesä 01, 2007 1:55 am
Paikkakunta: sitä ei moni tiedä..

Viesti Kirjoittaja PanCamO »

voi olla vaikeaa putsata maine, johon ei välttämättä raha auta.
petetty, lyöty ja päähän potkittu.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Siis helvetti! Elämä on varmasti todella jo pilalla. Valtion kuuluisi järjestää massiivinen maineenpuhdistus kampanja varoja säästämättä!

Voisi vähentää tuon "Läntisen Oikeusvaltion" hinkua tuomita jutussa kuin jutussa joku väkisin. Kas kun ei tuomittu kuolemaan. Ei olisi tarvinnut maksaa 250000 korvauksia, eikä yleensäkään palata enää moisiin kiusallisiin yksityiskohtiin.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Mandy
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: La Syys 01, 2007 9:07 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Mandy »

Viesteissä maininta Jimin dokkarista syyttömänä tuomituista.

Yksikään ohjelmassa esiintyneistä tuomituista ja vuosien jälkeen syyttömänä vapautuneista ei sopeutunut yhteiskuntaan, poti vakavia mielensairauksia yms yms.
Ja vaikka heidät olikin todettu syyttömiksi, ei yhteiskunta/asuinyhteisöt yms koskaan antaneet heille "anteeksi".
Vaikka osa saikin, aiheesta, kovatkin korvaukset, ei siitä heille iloa ollut.
Miten sopeutua, ilman apua, esim 20v lusimisen jälkeen nyky yhteiskuntaan?

murhavaari
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ti Huhti 24, 2007 8:54 pm
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja murhavaari »

Onneksi mies ei sentään saanut kuolemantuomioita. Tietysti valtio olisi säästynyt silloin tuolta 250 000 dollarin kululta...

Vastaa Viestiin