Surmavälineet: veitsi ja astalo

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Lukittu
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Ulvila-ketjussa tälläinen eri aihepiirien jaottelu on paikallaan, koska noissa Ulvilan tapaus1-2-3-4-ketjuissa ei oikein pääse syventymään johonkin asiaan, tekstiä tulee kakkureseptistä puppumieheen, ja asiaa tulee paljon. Muutkin voisivat kirjoittaa tästä aiheesta tähän ketjuun ja/tai kopioida aikaisemmin kirjoittamiaan tähän ketjuun. Näin asioiden ja mielipiteiden seuraaminen helpottuisi.

Laitan tähän ketjun alkuun ETP-papereista poimitun tiedon siitä että eräs henkilö olisi tunnistanut veitsen omakseen, ja jonka syksyllä 2006 oli laittanut kirppismyyntiin. Oli tästä oikein ilmoittanut poliisille saamatta lisäkyselyjä. Otti sitten uudestaan yhteyttä v2010 alussa Annelin puolustusasianajajaan, ja selvitti siinä myös kahvaan tulleita sulamisjälkiä jotka oli vahingossa tulleet kuumasta uuninritilästä.
No, ehkäpä täyttä puppua tämä, mutta kuitenkin..

Kenen on veitsi, kenen astalo, ja mitä astaloa on käytetty?

Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 04/1105364
Muistijälkitestin mukaan Ulvilan puuttuva murha-ase olisi kirves

MTV3 - Päivi Talja, Pori

Aviomiehensä murhasta syytetylle leskelle tehtiin viime syksynä muistijälkitesti, jonka tuloksia arvioitiin tänään Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa.

Testejä vuodesta 1995 tehnyt keskusrikospoliisin tutkija kertoi testien osoittavan, että syytetty tietää enemmän kuin kertoo oikeudelle.

- Hänellä on "syyllisen tietoa" tekovälineen sekä surmaajan henkilöllisyyden tuntemisen osalta. Hän reagoi niihin poikkeuksellisen voimakkaasti, samoin kuin siihen kysymykseen, surmasiko hän Jukka Lahden, sanoo KRP:n väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapeli Jorma Hautala.


Poliisi ei ole pystynyt selvittämään yhtenä surma-aseena käytettyä raskasta esinettä. Muistijälkitestin mukaan Jukka Lahden surma viimeisteltiin kirveellä.

- Kirves on testattavalle kriittinen vaihtoehto. Eli hän yhdistää sen tässä tapauksessa kirveeseen. Myös sorkkaraudan kohdalla testissä näkyy reagointi, mutta kirveen kohdalla reaktio on poikkeuksellisen voimakas.
Onko testi luotettava?

Lesken puolustaja, asianajaja Juha Manner epäili oikeudessa muistijälkitestin luotettavuutta. Hänen mukaansa kysymykset olivat sellaisia, joita Mannerin omien selvitysten mukaan ei pitäisi esittää testissä lainkaan.

Rikosylikonstaapeli Hautala vahvisti oikeudessa, ettei testeissä saisi kysyä sellaisia asioita, joista vastaaja on voinut saada yksityiskohtia tietoonsa median tai poliisikuulustelujen kautta. Mannerin mukaan rikoksentekovälinestä oli kysytty häneltä aiemmin kuulusteluissa. Tuolloin yhtenä vaihtoehtona oli mainittu kirves.

- Ihannetila olisi, että testi olisi tehty heti surman jälkeen, Hautala myönsi oikeudessa.

Rikosylikonstaapeli Hautala muistaa vain kymmenkunta tapausta, joissa hän on todistanut muistijälkitestistä oikeudessa. Yleensä muistijälkitestit ovat vain poliisin tutkinnalle suuntaa antavia apuvälineitä.

Ulvilan murhakäräjät jatkuivat Satakunnan käräjäoikeudessa kuudetta päivää. Seuraavaksi oikeudenkäyntiä jatketaan ensi torstaina.

Muistijälkitesti:
* "80-prosenttisesti luotettava"
* Muistijälkitesti on kehittyneempi versio valheenpaljastustestistä. Keskusrikospoliisissa testejä on tehty vuodesta 1995 lähtien sadoille rikoksesta epäillyille. Testeillä pyritään lähinnä osoittamaan, tietääkö kuulusteltava henkilö jostakin asiasta yksityiskohtia.
* Testattavalle henkilö kytketään laitteeseen kiinni sormenpäästään, jonka reaktioihin ihminen ei voi itse vaikuttaa. Poikkeavassa reaktiossa, eli jos henkilö ei puhu totta, sormenpäät alkavat hikoilla. Tämä reaktio tallentuu sensorin kautta koneelle.
* - Jos halutaan esimerkiksi selvittää auton väriä, testihenkilöltä kysytään, onko auton väri sininen, punainen, keltainen, valkoinen vai musta, kukin vaihtoehto erikseen. Hän reagoi kaikkiin viiteen kysymykseen samalla tavalla, jos hän ei tiedä. Jos henkilö tietää, reaktio on poikkeava, selvensi KRP:n muistijälkitestiasiantuntija, väkivaltarikosyksikön ylikonstaapeli Jorma Hautala oikeudelle.

Totuus

Navetanhajuinen
Harjunpää
Viestit: 322
Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Navetanhajuinen »

Kyllähän siihen kirves hamarapuolella käy, mutta taisi virota mies kirveenkin jälkeen, joten jouduttiin vielä viimeistelemään kalikalla.

Kirvesmies saattoi työkaluineen poistua paikalta ennen hätäkeskuspuhelua n. 2 aikaan naapurin havannoimalla peruuttelevalla autolla.

HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

Niin, voisiko olla niin, että Anneli (mielellään) selvitti tuon vasara-aiheen, koska tiesi, että se ei ole kyseinen kapine?
Ja taas kuvitteli olevansa poliisia viisaampi.

Pieni retkikirves esim. on helppo piilottaa mihin tahansa ja sillä saa tarvittaessa pahaakin jälkeä.
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)

Mantalainen
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Huhti 19, 2010 2:48 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Mantalainen »

Onko koskaan selvinnyt mitä niillä parilla halolla on tehty?

Toisessa kaiketi oli ainakin verta? Oliko veri Jukan? Mutta ei ilmeisesti jälki täsmää niihin iskuihin, kun kerran epäillään olleen joku muukin ase.

Ja sitä mietin, miksi se toinen halko oli siellä sängyssä? Onko Anneli missään kommentoinut näitä halkoja?

v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Mantalainen kirjoitti:Onko koskaan selvinnyt mitä niillä parilla halolla on tehty?

Toisessa kaiketi oli ainakin verta? Oliko veri Jukan? Mutta ei ilmeisesti jälki täsmää niihin iskuihin, kun kerran epäillään olleen joku muukin ase.

Ja sitä mietin, miksi se toinen halko oli siellä sängyssä? Onko Anneli missään kommentoinut näitä halkoja?
Ensimmäisessä kuulustelussa sairaalassa, A ei tiedä yhtään mitään haloista ja JJ kuin johdattelee, että olisiko Jukka puolustautunut niillä. Anneli ei tiedä varmaksi sanoa mitään. Sitten tulee sukulaiset sairaalaan ja Anneli selittää, että Jukka puolustautui haloilla myökkääjää vastaan ja oli jopa nähnyt tämän. Että tuo on se ainoa tieto joka minulla on haloista.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme

Mantalainen
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Huhti 19, 2010 2:48 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Mantalainen »

^ Ahaa, okei.

Tässä sen näkee miten tuollaiset jonkun toisen kertomat alkaa tuntumaan tosilta, vrt. Anneli puhuu lapselle tappajasta :wink:

Stephanie Plum
Remington Steele
Viestit: 239
Liittynyt: To Loka 29, 2009 1:57 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Stephanie Plum »

Kovasti Anneli kaipaa Fiskarsin voikukkarautaansa, jonka epäilee kelvanneen muuttofirmalle.

Yrittääköhän johtaa poliisia harhaan (astalo = voikukkarauta) vai kaipaileeko kerrostaloon tosiaan voikukkarautaansa vai olisiko voikukkarauta oikeasti astalo?

Meillä on ulkovarastossa Fiskarsin voikukkarauta ja täytyy se sieltä ottaa esille ja suorittaa lähempää tarkastelua.

Arska
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 12:14 am

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Arska »

Stephanie Plum kirjoitti:Meillä on ulkovarastossa Fiskarsin voikukkarauta ja täytyy se sieltä ottaa esille ja suorittaa lähempää tarkastelua.
Voikukkarauta on aika kevyt eikä siinä ole sorkkaa. Mieluummin käyttäisin vaikka vasaraa.

Pitää tässä varmaan käydä lähi-K-raudassa vertailemassa vasaroiden ja sorkkarautojen bisnespäitä.

John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja John Doe »

K-raudasta vois samalla tarkistaa yhden jutun. Nimittäin sen, että löytyykö valikoimista retkikirvestä, jonka hamarapuolella on myös "sorkka"! Syytä tähän tarkistukseen ei liene tarpeen selittää tarkemmin. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?

Sippura
Neuvoja-Jack
Viestit: 556
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2010 3:12 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Sippura »

Minua ihmetyttää muutama seikka:

Fileerausveitsi: Onko siinä Annelin sormenjälkiä? Jos Anneli syyllinen ja piilotti varsinaisen murha-aseen, miksi ei piilottanut myös veistä?

Miksi tähän veitsen tunnistaneeseen ja kirppikselle vieneeseen ihmiseen ei ole otettu yhteyttä? Toisaalta tuntuu, että jos Anneli veitsen olisi jostain kirpparilta ostanut, olisi varmaan veitsen myynyt ihminen ottanut yhteyttä.
~ Even a clock that is not going is right twice a day ~

Stephanie Plum
Remington Steele
Viestit: 239
Liittynyt: To Loka 29, 2009 1:57 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Stephanie Plum »

Kuulusteluissa myöntää ottaneensa veitsen keittiön kaapista, eli veitsi olisi heidän oma.

Kuulusteluissa myös jakaa veitset Annelin omiin veitsiin, joita taloudessa käytettiin ja Jukan vanhoihin veitsiin, joita ei käytetty, mutta säilytettiin kyllä. Näitä Jukan veitsiä ei tunnista ja tämä on kai se valmiiksi pedattu porsaanreikä, jos pystytään osoittamaan, että veitsi on perheen, niin se on varmaan näitä Jukan veitsiä...

Sippura
Neuvoja-Jack
Viestit: 556
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2010 3:12 pm

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Sippura »

Stephanie Plum kirjoitti:Kuulusteluissa myöntää ottaneensa veitsen keittiön kaapista, eli veitsi olisi heidän oma.

Kuulusteluissa myös jakaa veitset Annelin omiin veitsiin, joita taloudessa käytettiin ja Jukan vanhoihin veitsiin, joita ei käytetty, mutta säilytettiin kyllä. Näitä Jukan veitsiä ei tunnista ja tämä on kai se valmiiksi pedattu porsaanreikä, jos pystytään osoittamaan, että veitsi on perheen, niin se on varmaan näitä Jukan veitsiä...
Niin, mutta eikö Anneli vetänyt tämän tunnustuksen pois? Jos Anneli on niinkin monta pistoa Jukkaan tuolla veitsellä tehnyt, niin kai siinä pitäisi sormenjälkiä olla? Vai onko siinä ylipäätään ollut sormenjälkiä?
~ Even a clock that is not going is right twice a day ~

John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Sormenjälkiä ei ollut, eikä hajutunnistuskaan tuottanut tulosta. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?

Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

John Doe kirjoitti:Sormenjälkiä ei ollut, eikä hajutunnistuskaan tuottanut tulosta. 8)

Toisessa astalossa puolestaan on ilmeisesti sormenjäljet. Muutenhan senkin olisi voinut jättää siihen lattialle ruumiin viereen.
Totuus

Lukittu