Miten haluat kuolla ?

[Waja]

Yhdistävä asia meille kaikille.

Kukaan meistä ei voi omalla kuoleman kokemuksellaan kehuskella.Jokaisella joskus on käynyt mielessä että itsestäkin aika joskus jättää.(huu,kun alkaa jo pelottaa).
Kakkosurpo heitti tän kysymyksen tuolla toisaalla ja tämähän tietysti kiinnostaa meitä kaikkia.

Haluatko virua kuolinvuoteellasi viimeiseen hengenvetoon,haluatko että koneet ylläpitävät elintoimintojasi,haluatko että et huomaakaan kuolevasi,vai suunnitteletko itse kuolemasi?

[Waja]

Ehkä tähän kysymykseen on helpompi vastata meidän jo vähän elämää kokeneiden.

Mä en haluaisi kuolla yks kaks yllättäen.En toisaalta missään tapauksessa haluais virua missään vuodeosastolla kuukausitolkulla.
Haluaisin säilyttää järkeni viime minuuteille ja haluaisin että läheiseni olisivat läsnä kun lähtö koittaa.
Eihän tällaista tietenkään voi olettaa tapahtuvaksi,mutta ainahan sitä voi haaveilla.

Kun tietäisi kuolinpäivänsä vaikkapa vuotta aikaisemmin,olisi aikaa järjestellä asiat siihen kondikseen että ne olisi hyvä jättää jälkeläisille.

[Pesänlikaaja]

Mulle sopis semmoinen kivuton lähtö. Olisi jo ikää aikas lailla ja elettyä elämää takana. Kaikki menneisyyden ikävät asiat sekä teot sovitettuna. Rekan alle tai korkealta hyppääminen mutta molemmat niin ettei jää kitumaan. Sitten vasta ahistaisikin!

[Antarktis]

Mikä tahansa kuolintapa käy, kunhan se ei satu... Haluaisin kuolla niin että olisin kuolonhetkellä jo taju kankaalla. Kamalinta olis kuolla onnettomuudessa, minkä tapahtumisen ehtii aistia sekunteja tai minuutteja etukäteen (mieleen tulee vaikkapa se nostokurjen kaatuminen Tampereella jokunen vuosi sitten, tai Konginkankaan kolari) ja jos tuntisi kuinka luut menee poikki ja sisuskalut repeää... Mutta uskon että tälläsessä tilanteessa ihmiselle lyö päälle jo ennen rysähdystä niin kova shokki/hämmennys, ettei se kuoleminen lopulta ehdi tuntua juuri miltään... Mutta siis, unessa/tajuttomana haluaisin kuolla. Ja haluaisin kuolla yksin ollessa - Koska kuoleminen tuntuu luontevimmalta kokea yksin ja toisekseen, läsnäolijalle se voi olla tosi kova paikka. Sehän jää sitä funtsimaan kun itse on jo muilla mailla.

Saanko esittää kysymyksen, joka menee hiukan OT:ksi? Esitän silti... Kun monet sanoo "pelkäävänsä kuolemaa"; pelkäättekö te kuoleman hetkeä, vai sitä mitä tapahtuu sen jälkeen? Itse pelkään juuri sitä, miltä se tuntuu, en kauheasti usko että kuoleman jälkeen mitään ihmeellistä tapahtuu (taivas, helvetti, jne... Mutta jos saisin toivoa, siirtyisin elämän jälkeen siihen maailmaan, mikä on mun pään sisällä kun nukun. Eli uniini siis. Ne on kaikessa absurdiudessaan jotain ihan mieletöntä. Lisää OT:ta, sori.).

[jenni82]

Mulla on kaksi elämäni tärkeintä henkilöä poistunut aikoinaan niin nopeasti että tein selkeät suunnitelmat siitä mitä tahdon tapahtuvan kun on minun aikani kuolla. Jos sairastun vakavasti ja tiedän että kuolema on pitkä ja juurikin joutuisin virumaan sängyssä kasvina ni tappaisin itseni jättäen kirjeet lapsilleni joissa kertoisin syyt. Jos taas esimerkiksi joutuisin autokolariin tms ja elämäni olisi koneiden varassa ni mun mies ja lähisukuni tietää että koneet kiinni. En tahdo roikkua koneiden varassa enkä tahdo lapsieni tai mieheni katsovan kuihtuvaa ruumistani. Tahdon että mut muistetaan niinkuin elän, ei niinkuin kuolen. Mä tahtoisin kuolla vanhana omassa sängyssä lapsieni ympäröimänä ja rauhallisesti nukahtaa vaan ikiuneen, se olisi mun haaveeni siitä kuinka kuolen. Tai sitten kuolla nopeasti ja kivuttomasti esimerkiksi miehen kanssa moottoripyörällä. Mä kuolisin silloin rakkaani kanssa ja aivan varmasti onnellisena!

[rimma]

Lääkeövereihin rakkaan kanssa käsikädessä. No joo ei ihan noi karusti mutta olen miettinyt että haluaisin kuitenkin kuolemani olevan suht kivuton. En haluaisi kärsiä viimesiä elinhetkiäni vaikka se kipu kuollessa häviääkin. Pelkään itse jonkin verran vanhenemista ja sitä että joutuisin vaippoihin jonnekkin hoitokotiin joten haluaisin itse päättää koska kuolen ja tehdä sen ennen sitä. Eli vastaus ainakin on itsemurha. Tapaa en vielä tiedä koska olen suht nuori enkä sellasia vielä ala miettiä. Toivon siis että elän siihen päivään asti kun tuntuu etten enää halua ja jos olis rakas siinä vierellä niin se olis kaikista hienointa. En kuitenkaan painostaisi häntä siihen samaan mutta toivoisin että minua autettaisi kuitenkin päivieni päättämisessä.

Ehkä hankala miettiä vielä kun on niin nuori ja ei ole sitä rakastakaan. Saatanhan tietysti kuolla vaikka onnettomuudessa ennen vanhentumista. Kuka tietää.

[kakkosurpo]

Yhden kerran harjoitellut kuolemista eikä se nyt niin kivaa ollut. Ei ollut sairaus, onnettomuus tai itse yritetty, vaan toisen käden kautta. Mut tuli selväksi et lähtöhän täältä ennemmin tai myöhemmin tulee. Toivoisin kuoleman tulevan sit aikanaan sellei ettei itse sitä tietäisi, ykskaks yllättäen niksnaks. Hyvin treenanneena kaikki vaihtoehdot tietenkin käy, enköhän osaa kuolla kuitenkin oikeaoppisesti. Käsipäivät kuoleman kanssa jo vaihdettiin ennakkoon niin sekin tietää et jonossa on ennestään tuttuja. Sukulaisia en lähdön hetkelle halua, mielummin heille tieto pitkällä viiveellä, niin ei heidän tartte paljon murehtia tai surra. En koe itseäni niin tärkeäksi tai merkittäväksi henkilöksi et kenenkään tarttis käyttää yhtään päivää omista vähäisistä ilon päivistä minun poistumisen suremiseen. Tää kuolleiden muistaminen on muutenkin täysin liioiteltua. Kuka edes tietää omien isoisoisovanhempiensa nimiä tai yhtään mitään heidän elostaan? Sadan vuoden päästä arvon palstalaiset kukaan meidän jälkeläisistä ei tiedä meidän koskaan olleen olemassakaan. Hautajaiset pitäisi lailla kieltää ja siirtyä massa krematorio vaiheeseen, samalla uunin lämmityksellä vois paistaa useampia raatoja, ja tuhkat lannoitteiksi metsiin.

[Vato]

Joskus vanhana miehenä, kauniin naisen alla/päällä.

[Waja]

Joskus vanhana miehenä, kauniin naisen alla/päällä.

Ei mikään tavattoman harvinainen kuolintapa.Verisuoni päässä brakaa tai pumppu alkaa värisemään.

[insomniac]

Itse olen tyytyväinen suunnilleen mihin tahansa kuolintapaan, kunhan se ei ole mitään sairaalan letkuissa kituuttamista kuukausitolkulla.

Jos saisin itse päättää niin luultavasti kuolisin metsässä yksin sammaleella makoillen auringon paistaessa, niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Omasta mielestäni kuolema on aina jollain tapaa hyvin kaunis asia, enkä pelkää kuolemaa. Eikä se ole minusta surullinen asia. Elämä on seikkailu, miksei kuolemakin. En tiedä mitä kuoleman jälkeen on, eiköhän se selviä sitten kun aika koittaa

[silentservice]

Kakkosurpon kanssa ollaan kyllä hyvinkin samoilla linjoilla! Elää pitää päivittäin niin, että on aina valmis lähtemään. Mitään lapsia ja kaikenmaailman rakastettuja en kaipaa ympärille kuulemaan kuinka kähisen heille terveisiä...

Nopea lähtö olisi tietenkin mukavinta ja toiveikkaasti siihen mahdollisuuteen suhtaudun. Jos tuolla hetkellä vähän joutuu kipuilemaan, niin mitäpäs sitten. Yleensä se kipu on vain fyysistä. Kyllä se shokki sieltä sitten tulee aikanaan. Kuoleman jälkeisiä hetkiä on turha mietiskellä. Siellä on joko pimeää tai valoisaa. Ikuisesti.

[vivy]

Haluaisin kuolla yksin, nukahtaa pois. Jos tekisin itsemurhan, se olisi unilääkkeitä ja hankeen nukkumaan. Jos voisin olla varma, että jollain tietyllä lääkecocktaililla saisin itselleni nopean ja kivuttoman lopun, kävisi vaikka metsä tai kaunis niittykin.

En pelkää kuolemaa itseään tai mitä sen jälkeen, mutta kipua kyllä.

[Puoskari Catajisto]

Erään "onnettomuuden" jälkeen olin sairaalassa ja ajattelin hetken kuolevani. Todellisuudessa en kai ollut lähelläkään kuolemaa, mutta kokemus oli aika pysäyttävä.

Kun se aika koittaa toivoisin sen tapahtuvan niin että ehtisin jättää hyvästit rakkaille. Ja mielellään vielä niin (kuten Wajakin sanoi) että ehtisin järjestellä asiat kuntoon ja läheiset kerkiäisivät totutella ajatukseen. Kai sen mahdollisen kivun vielä sen kerran kestää.

[matlockb]

Ei ainakaan sairaalassa letkuissa, kokemuksesta sanon että jos tiedät että kuolema voi tulla ja ymmärrys pelaa kuten itselläni, ei ole mitään pahempaa kuin omaiset ympärillä. Itse makasin letkuissa ja tila oli kriittinen mutta tajuissa olin ja pari kaukaisempaa sukulaista tuli käymään sairaalassa ja heille kerroin terveiset mitä sanoa sitten muille. Lastani, muita läheisiäni, en olisi silloin halunnut näkemään kuinka huonossa kunnossa olin, vaikka kaipasinkin heitä, kun vaarana olisi ollut että taju lähtee ja henki, nämäkin paikalla käyneet olivat pahempaa nähneitä joten he ottivat asian rauhallisesti.
Kyse oli omalla kohdallani sairaskohtauksesta, ei siis itsemurhayrityksestä, onnettomuudesta tai väkivallasta.
Samalla viereisessä pedissä n. 40 vuotias mies kuoli laaja-alaiseen aivoverenvuotoon ja kaikki läheiset ja sukulaiset ymärillä ja aivan kauhea se lasten tuska kun huusivat täyttä kurkkua ja itkivät että isä ei kuolisi, lääkäri yritti selventää että mitään ei ole tehtävissä mutta siinä huomasin että ainakaan herkimpien ei pitäisi siinä kuolevan vieressä olla.
Mutta omaa kuolemaani ajatellen, niin haluan kyllä nukkua rauhassa kotona pois sitten kun aika on, ilman tuskia.

[tiikeritär85]

Vanhuuteen ,kivuttomasti , kammottava edes ajatella että kuolisi väkivaltasesti tai hukkuisi tai tukehtuisi tai joutuisi esim elävänä haudatuksi