Pedofiili-Puustinen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Pedofiili-Puustinen

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Puustisen nettikirjoja

Antti Puustinen: Ihmisen henkinen vapautuminen

Puustinen herätti kohua lapsiseksisuhteillaan Virossa. Puustinen tuomittiin seksuaalirikoksista jotka kohdistuivat alaikäisiin poikiin Tartossa. Päätös 2 vuotta 10 kuukautta. Tuomion mukaan Puustinen oli hyväksikäyttänyt yhteensä seitsemää poikaa. Lisäksi hyväksikäytön yrityksiä oli kaksi.

Puustinen toimi 80-luvun puolivälissä kouluavustajana. Hän oli myös sijaisena koulukodin vapaa-ajan ohjaajana. Myöhemmin kunnostautui kirjailijanalkuna.

Puustinen on nyt vapaalla jalalla. Kokemuksiaan Sukevan vankilassa hän kuvaa pöyristyttäviksi ja kammottaviksi. Lynkkausjoukot olivat alati vaarana. Eristyksessä oli oltava aamusta iltaan.

Puustinen lupasi "kääntyä" pois pedofiliasta Alibin 6/2005 mukaan. Mikä lienee tilanne nyt?
Yeti
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Touko 23, 2007 5:08 pm

Viesti Kirjoittaja Yeti »

Joo, aika hörhö kaveri. Ennen tota vankilatapausta, näin sen Kuokkalassa (lähiö JKL:ssä) valkoisessa kaavussa. Selässä luki "I'm the God" ja joku kyltti oli mukana. Sillä oli aina 5-10 (opetus)lasta ympärillä, millä lie niitä lahjonut. Nämä siis enne pedofiili tapausta.

Viimeisin havainto Puustisesta on JKL:n keskustan kävelykadulla viimekesänä. Jotkut oudot vaatteet oli päällä ja luki jostain kirjasta hurmostilassa, lähes huutaen jotain hepreaa. Siansaksalta se kuulosti, mutta saattoi olla oikeaa kieltäkin, latinaa tai vastaavaa. Oli aika sairaan näköistä touhua. Piti kirjaa sillein yläviistossa ja hurmostilassa luki huutaen jotain. Teki mieli vaientaa steissimavalla koko tyyppi. Ihme, ettei sitä ole laitettu pakkohoitoon tai lahdattu vanhempainyhdistyksen toimesta...
Älä pyydä! Se on tauti, jota vihaan. Ota aina, pyydän, ota!
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Toi tyyppi ei kyllä "parane"... Liekö jo matkalla Viroon???
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Herkkis
Jane Marple
Viestit: 1068
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 3:07 pm

Viesti Kirjoittaja Herkkis »

Huhhuh ja oli vielä joskus kouluavustajaksi päässyt...
I am an African!
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

Mielenkiintoinen kysymys on myöskin se, että kuinka mies voi "kääntyä" pois pedofiliasta.Jotkut psykologiset teoriat täyttä roskaa monestakin syystä mutta pedofilian synnystä on aivan uskottava teoria.En ala sitä tässä sen tarkemmin käsittelemään.Teorian pointti on kuitenkin se, että tilan (sanottakoon sitä nyt siksi) syntyminen kestää joskus jopa vuosikymmeniä.Kukaan ei siis herää jonain aamuna ja huomaa, että hän on kiinnostunut seksuaalisesti lapsista.Tarkoitan siis sitä, että kuinka tämä olento aikoo pyyhkiä sairaasta mielestään tietyt ajatukset?Etenkin kun tiedetään vielä, että pedofiili ei ole omasta mielestään sairas.
patela

Viesti Kirjoittaja patela »

Herkkis kirjoitti:Huhhuh ja oli vielä joskus kouluavustajaksi päässyt...
Minkähän takia nämä justiin hakeutuvat lasten pariin?
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Keskustelupalstojen mukaan tämä Puustinen kulkee J-kylässä paaviksi ja kuninkaaksi pukeutuneena...
Every ship must sail a world.
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

48 sekuntia jaksoin katsoa miehen horinoita sitten alkoi vihlomaan korvia
pikkunen
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 4:24 pm
Paikkakunta: Pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja pikkunen »

Näyttelijän uraa olis vakavasti kannattanut harkita. :lol:
Minkä lahjakkuuden olemmekaan menettänyt kun pedofiiliksi rupesi. :shock:
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

wretch kirjoitti:Mielenkiintoinen kysymys on myöskin se, että kuinka mies voi "kääntyä" pois pedofiliasta.
Lopettamalla käyttäytymisen (lapsien raiskaamisen). Ei se seksuaalisen mielenkiinnon kohdetta muuta mihinkään, sille ihminen ei juurikaan voi mitään. Jotkut tykkää naisista, toiset miehistä, toiset naisten käsilaukuista, toiset eläimistä, jne. jne.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Toecutter
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Pe Marras 28, 2008 2:22 pm

Viesti Kirjoittaja Toecutter »

Puustinen ollut hörhö sen 20 vuotta ainakin, mutta tämä pedofiiliksi en olisi uskonut. Mutta näyttää olevan sekaisin kuin seinäkello nykyään.
Ihme jos on saanut vähän kovuutta osakseen tuomion jälkeen.

Puustinen uhkasi kerran kaupungilla laittaa sellaiset taudit kaverin päälle, että aids on lastentauti, jossei pään aukominen lopu. Jos 90-luvun alussa.
Hinduhan Ari on myös tai oli muistaakseni. :lol:
Miss Mystery
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 10:19 pm

Re: Pedofiili-Puustinen

Viesti Kirjoittaja Miss Mystery »

Opettaja kertoi meille:
Kun olin ala-asteella Pohjanlammella niin puustinen otti yhden luokan tytöistä kyytiin koulun parkki paikalta. Karkin avulla tytön sinne sai ja ilmeisesti oli luvannut viedä kotiin (tytöllä oli todella pitkä koulu matka sen ikäiseksi). Tyttö oli ruvennut huutamaan ja kiljumaan kun oli huomannut ,että auto suuntaa aivan muualle kuin kotia. Puustinen oli ilmeisesti säikähtänyt ja päästi tytön pois. Kuokkalassa onneksi hysteerinen huutava tyttö iltapäivällä herätti huomiota ja tyttö selvisi ehjin nahoin. Muut ihmiset soittivat sitten poliisille jotka vei tytön kotia. Tyttö ei uskaltanut enää kouluumme tulla.

Toinen kerta on kun olen itse törmännyt puustiseen, olin ylä-asteella ja koulu matkalla näimme puustisen istumassa terveysaseman vieressä olevassa rallipuistossa. Hän huusi meitä luokseen, me menimme. Hän antoi meille kirjan ja käski lukea sen ja sen jälkeen olisi pitänyt liittyä hänen opetuslapsiinsa. Kirja oli ihan sairas. Siinä hän kertoi olevansa jumala ja omaavansa 9 henkeä niinkuin kissalla. Hän pystyisi muuttumaan leopardiksi. Ja nuo olivat kirjan "terveimmät" jutut.

Olen ihmetellyt usein miten tämä mies kulkee vapaana. Kun katsoo youtubesta niitä videoita niin niistä huomaa ,että puustinen on oikeasti sairas ihminen. Kesällä hän tosiaan kulkee ympäri jyväskylää Kruunussa ja viitassa.
Nylonköysi
Agentti Scully
Viestit: 688
Liittynyt: Ke Syys 03, 2008 3:17 am

Re: Pedofiili-Puustinen

Viesti Kirjoittaja Nylonköysi »

Luin Puustisen tekstejä joskus netissä, ja ihmettelen miksi kaveri on vapaalla jalalla. En nyt ala ketään diagnosoimaan, mutta uskoisin että nettitekstien perusteella täyttyy pakkohoidon kriteereistä "on vaaraksi itselleen tai muille" jälkimmäinen osa.
BloodSucker
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 3:06 pm

Re: Pedofiili-Puustinen

Viesti Kirjoittaja BloodSucker »

Mun puolesta kaikki pedofiilit ja eläinrääkkääjät pitäis hirttää saatana munista/häppäreistä kattoo roikkumaan perkule...
Tuollaiset ihmiset saa kyllä minut ainakin todella vihaiseksi.
Vaikka kuinka olisi sairaus niin en voi silti ymmärtää että miksi viattomia lapsia pitää mennä köyrimään. Pankoo itteään perseeseen ananaksella ja jättäis lapset rauhaan.
Toivottaen hyvin eläin- ja lapsirakas vampyyri
~ Some crimes are so brutal. That if you survive, your only option is revenge. ~
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Pedofiili-Puustinen

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Ajattelin lähettää pedofiilille viestin, mutta juutuubissa pedari pitää lisätä kaveriksi ennenkuin se onnistuu. :/
Vastaa Viestiin