Helsingin Sanomat kirjoitti:http://www.hs.fi/politiikka/Tv-maksun+t ... 5551397712
Tv-maksun tilalle Yle-vero – monelle lisälasku
15.12.2011 4:15
Kalle Silfverberg
Ylen uudeksi rahoitusmuodoksi on HS:n tietojen mukaan tulossa korvamerkitty vero. Veron suuruus riippuisi tuloista.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) kävivät neuvotteluja Ylestä pitkin keskiviikkopäivää.
Kiuru tuo torstaiaamuna pidettävään rahoitustyöryhmän kokoukseen ehdotuksen, jonka on tarkoitus olla lopullinen.
Ratkaisulle aiotaan hakea kaikkien eduskuntaryhmien hyväksyntä iltapäivän aikana.
Lähteiden mukaan nykyinen tv-maksu korvattaisiin erillisverolla, joka määräytyisi ansio- ja pääomatulojen perusteella. Myös yritysten osallistuminen Ylen rahoittamiseen on ollut esillä.
Veron suuruudeksi kaavaillaan 50–140 euroa vuodessa tulonsaajaa kohden.
Kahden työssäkäyvän aikuisen perhe maksaisi 280 euroa. Tämä on selvästi enemmän kuin ensi vuonna 252 euroon nouseva kotitalouskohtainen tv-maksu.
Yksin asuville uusi vero merkitsisi säästöä ja täysin tuloton ei maksaisi mitään.
Yle-veroa ei voisi jättää maksamatta samaan tapaan kuin nykyistä tv-maksua.
Veroon sisältyvän progression suuruudesta on ollut erimielisyyttä puolueiden kesken. Perussuomalaiset vaativat ratkaisua, joka rasittaisi voimakkaammin suurituloisia.
Verohallinto ja valtiovarainministeriö vastustavat uutta mallia.
Uudella rahoitusmallilla on tarkoitus kerätä Ylelle osapuilleen yhtä paljon rahaa kuin nykyisellä tv-maksulla. Siihen tehtäisiin vuosittaiset indeksikorotukset.
kysely mediamaksusta.
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6832
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: kysely mediamaksusta.
Re: kysely mediamaksusta.
Ylen toiminnan rahoittaminen verovaroista on ainoa järkevä ratkaisu, mutta ei todellakaan esitetyllä tavalla, jossa veroa maksetaan yksilötasolla! Ensin Ylen tulisi purkaa liian raskasta (ja huonosti toimivaa) rakennettaan ja rahoitus tulisi budjetin kautta valtion rahoituksena. Esitetty ratkaisu on erittäin epäoikeudenmukainen.
Älä oleta
-
Arlene
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1688
- Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
- Paikkakunta: Pentonville
Re: kysely mediamaksusta.
Eikös sitä Yleä ole jo tyhjennetty aika lailla? Taitaa olla Iso Paja ihan tyhjä. Muistelisin, että työntekijämäärä on vähentynyt n. 2000 henkilöllä.
Re: kysely mediamaksusta.
Jos maksajia tulee huikean paljon enemmän niin miten se maksu voi olla noin korkea ?
-
Peräkylän Maigret
- Javier Pena
- Viestit: 1844
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Re: kysely mediamaksusta.
Miksi esitetty ratkaisu on mielestäsi epäoikeudenmukainen ? Eikö lopputulema ole suunnilleen sama vaikka rahoitettaisiin kummalla tavalla hyvänsä ? Ne joilla on kantokykyä maksavat enemmän kuin esim. kansaneläkkeen perusosan varassa kituuttavat. Lisäksi maksu on henkilökohtainen eikä talouskohtainen joten kohtelee sinkkuja oikeudenmukaisesti.Severin A kirjoitti:Ylen toiminnan rahoittaminen verovaroista on ainoa järkevä ratkaisu, mutta ei todellakaan esitetyllä tavalla, jossa veroa maksetaan yksilötasolla! Ensin Ylen tulisi purkaa liian raskasta (ja huonosti toimivaa) rakennettaan ja rahoitus tulisi budjetin kautta valtion rahoituksena. Esitetty ratkaisu on erittäin epäoikeudenmukainen.
Budjetista suoraan rahoitettaessa joutuisi YLE:n riippumattomuus koetukselle ja paine miellyttää aina kulloinkin istuvaa hallitusta kasvaisi suureksi rahoituksen maksimaalisuuden turvaamiseksi.
Itse pidän YLE-veroa ylen hyvänä vaikka joudunkin maksamaan maksimin.
Re: kysely mediamaksusta.
^ ehkä suhtaudun asiaan liian henkilökohtaisesti, koska olen jo pian kymmenen vuotta ollut ilman televisiota...
Älä oleta
-
Arlene
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1688
- Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
- Paikkakunta: Pentonville
Re: kysely mediamaksusta.
Mites Yle Areena? Tai Elävä arkisto? Et katsele/kuuntele mitään sieltä?Severin A kirjoitti:^ ehkä suhtaudun asiaan liian henkilökohtaisesti, koska olen jo pian kymmenen vuotta ollut ilman televisiota...
Re: kysely mediamaksusta.
En ole tähän mennessä katsellut, enkä usko, että tarvetta katsella kovin pian tulisi. Siinä tapauksessa olisin valmis maksamaan käyttämästäni, mutta en ole valmis maksamaan siitä mitä en käytä.Arlene kirjoitti:Mites Yle Areena? Tai Elävä arkisto? Et katsele/kuuntele mitään sieltä?Severin A kirjoitti:^ ehkä suhtaudun asiaan liian henkilökohtaisesti, koska olen jo pian kymmenen vuotta ollut ilman televisiota...
Älä oleta