MITEN KAIKKI MENI

[Chili]

Ulvilan tappo tapahtui muutaman viikon päästä siitä, kun Björqvistin vaimon tekemä tallenne löytyi ja tuli julkisuuteen. Siitä Anneli sai idean lavastukseen ja aloitti suunnittelun. Kyseessä ei ollutkaan hetkenjohteesta tehty tappo, vaan murha?

Aika kauan meni poliisilta Björqvistin tapauksessa tallenteen löytämiseen, vaikka tallenne oli tapetun omassa puhelimessa. Mistä näitä tutkijoita oikein sikiää?




http://fi.wikipedia.org/wiki/Jarmo_Bj%C3%B6rkqvist

Jarmo Niilo Björkqvist on suomalainen insinööri, joka tuomittiin elinkautiseen vankeuteen aviopuolisonsa Paula Björkqvistin murhasta, joka tapahtui Jämsässä 18. heinäkuuta 2006.

Paula Björkqvist oli saanut aamuyöllä 18. heinäkuuta 69 veitseniskua, joista koituneisiin vammoihin hän menehtyi. Poliisit saapuivat pian paikalle. Heidät oli hälyttänyt naapurissa asunut pariskunta, joka oli neljältä aamulla havahtunut uhrin avunhuutoihin ja pikkutytön kirkumiseen.[2] Poliisit saapuivat pian ja pidättivät Jarmo Björkqvistin.

Syyttäjä piti todennäköisenä motiivina teolle aviokriisiä.[2] Björkqvist myönsi tapon, mutta ei pitänyt tekoa murhana.

Paula Björkqvist oli äänittänyt kännykällään surmaa edeltäneen Jarmo Björkqvistin puheen.[7] Tallenne löydettiin marraskuussa 2006.

[jokuvaan]

Onneksi en ole oikeudenpalvelija.
Asenteellinen, fiktiivinen skenaario murhaillan tapahtumista:
Klo 20:00 – 23:00. Unneli viettää marraskuun viimeistä iltaa roikkumalla netissä; etsiskelee nettikaupasta pinkeitä röyhelöpuseroita ja minihameita, katselee meikkisivustoja: ´lilanpunaiset pisteet silmien ulkokulmissa tuovat katseeseen dramaattista intensiteettiä´, näpyttelee nimimerkkiviestejä, pureskelee gojimarjoja laihdutusvyön täristessä uumalla ja tutkii, löytyisikö jenkkilästä jotain kopioitavaa Pellekerhon sivustolle. Kielitaitokin siinä karttuu kansainvälisiä sivuja selatessa. Lapset häiritsevät rouvan keskittymistä ärsyttävillä kyselyillään ja kommenteillaan; katselevat vähän aikaa telkkaria, syövät sitten vähän jogurttia päivälliseksi ja hoitavat itsensä nukkumaan. Hampaiden pesu korvataan totuttuun tapaan ksylitolipurkalla - lavuaari kun on aika likainen ja täynnä vanhoja ketsuppipulloja. Vanhin lapsi lukee vielä iltasaduksi muutaman sivun Nietscheä, ratkaisee pari kuuden tähden sudokua, liittää kätensä yhteen, mumisee pari äidin opettamaa kelttiloitsua, torkahtelee ja kehittelee mielessään tarinoita Dillasta ja Dallasta. Pari kuvaa ehtii äitykkä jossakin välissä napsaista pienimmästä piltistä, kun tämä kumartaa ilman pikkareita - eikä yöpaitakaan ole vielä päällä.
Klo 23:00 – 23:30. Iskä-Jussi porhaltaa pihaan ja tietää tasan tarkkaan, millainen vastaanotto kotona odottaa. Mies huokaisee. Hän haluaisi joulukuun kunniaksi lämmittää palan huoltoasemalta haettua lenkkiä, töllöttää vähän telkkaria, juoda kaljan ja vilkaista netistä paria tieteellistä artikkelia ennen nukahtamista - ne artikkelit voisikin sitten linkittää Jolios-firman sivustolle. Ei tule todennäköisesti onnistumaan. Väsyttää, koska päivä oli pitkä. Jussi avaa oven ja jättää kenkänsä tuulikaappiin. Koti on yhtä sotkuinen kuin aamulla, mutta Jussi huikkaa vain aulasta moin eikä huomauta asiasta Unnelille, joka näkyy vaihteeksi roikkuvan netissä. Lapset ovat onneksi unessa – niin Jussi ainakin kuvittelee. Jussi menee Unnelin luo ja kertoo lyhyesti päivästään. Unnelia ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän irrottaa laihdutusvyönsä, kääntyy tuolissaan ja alkaa kovaan ääneen taivastella, kuinka vapaata elämää herra saa kaiket päivä – ja illat - elellä; kuljeskella vaan turuilla ja toreilla kun toinen yrittää tehdä töitä hirveässä kaaoksessa ilman hetkenkään rauhaa. Ja mitä saa kiitokseksi? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ihan kuin ne herran psudointellektuellit psykologiasössötykset olisivat jotenkin arvokkaampia kuin Pellekerhon suositut ja hyvin tuottavat sivustot! ihan ympäri maailmaa on niillä yleisöä päinvastoin kuin herran sössöluennoilla! Ääni alkaa nousta ja vanhin lapsi herää sanaharkkaan. Jussia potuttaa koko homma ja hän käskee tytön aika vihaisesti takaisin sänkyyn. Ei kuulu lapsille nämä asiat. Tyttö heittää jonkin sarkastisen kommentin isälleen, - - - Jussi antaa samalla mitalla takaisin ja tyttö pahoittaa mielensä. Unneli kiihtyy. Unnelin mielestä Jussi on aina ilkeilemässä tytölle. Minkäs tyttö sille voi, että on niin terävä; ei muistuta ainakaan isäänsä: Jussi kun ei osaa olla kuin ylimielinen paskiainen.
23:30 – 00:45. Vanhemmat pitävät erätaukoa, Jussi lämmittää makkaranpätkänsä ja katselee telkkaria, tyttö palaa huoneeseensa ja rauhoittuu. Unneli puhisee taustalla ja leikkelee saksilla kuvia saksalaisesta askartelulehdestä; aloittaa sitten taas valittamisen ajanpuutteesta ja väsymyksestä. Jussi vastaa marmattamalla kodin siivottomuudesta ja kettuilemalla ekonomirouvan pukeutumisesta ja sisustusmausta: Turussa sai sentään jutella kunnon naisihmisten kanssa. Niillä ei ole perhejuhlissa virttyneitä shortseja, niiden antiikkilipastot ei seiso lehtikasojen alla, niiden olkkarissa ei nökötä homeisia muovituoleja eikä niiden pesuhuoneissa ole hiirenpaskaa lattioilla! Niiden lapsillakin on varmasti parempi kuri kuin tuolla silmille hyppivillä ´pikku-Unnelilla´. Unneli alkaa seota. Haukkuu Jussin täysnollaksi; kyvyttömäksi pikkuhitleriksi. Siivoojaakaan ei Jussi ole antanut palkata! - Vaikka eipä Unneli itsekään sellaista haluaisi kotiinsa kyyläämään. Jättää sen loppuosan kuitenkin sanomatta. Pariskunta siirtyy keittiöön kinastelemaan. Riita paisuu. Jossakin vaiheessa Unneli ottaa käteensä fileerausveitsen ja alkaa uhitella Jussia. Jussi on ällikällä lyöty. Mitä hel---ttiä! Puukkotappeluko tästä on kehkeytymässä. Ei, ei, nyt on saatava rauha maahan. Jussi yrittää rauhoitella Unnelia, mutta tämäpä on jo kehittänyt sellaisen adrenaliiniryöpyn, ettei paremmasta väliä - illan kuluessa lipitelty pullo chiantia on lisännyt vettä myllyyn. Unneli ei rauhoitu, joten Jussin on pakko vääntää veitsi pois Unnelin kädestä. Se onnistuu ja Jussi ehtii jo vähän hengähtää. Unneli istuu kyykyssä ja nujerrettuna lattialla. Jussi ei tiedä, mitä tehdä. Pitäisikö soittaa apua - vai mennä suihkuun ja yrittää unohtaa koko homma? Jussi tunnustelee Unnelin olotilaa; kyselee niitä näitä, yrittää rauhoitella. Unneli ei sano mitään. Tuijottaa vain eteensä. Sanoo sitten ottavansa eron ja lähtevänsä saman tien lasten kanssa mäkeen. Jussi estelee ja jatkaa rauhoittelua. Veitsi on vielä Jussin kädessä. Unneli toteaa, että tuollainen veitsiukko ei kyllä hänen menoaan estele. - Painu ulos siitä hullu veitsinesi! Unneli kampeaa absurdista tilanteesta hämmentyneen Jussin kohti takkanurkkausta ja ulko-ovea. – Mene ulos rauhoittumaan siitä! - Mä alan nyt pakata! --- Kylmähermoinen Jussi hyssyttelee Unnelia ja saa vaimonsa rauhoittumaan. Jussi vie lopulta veitsen takaisin keittiöön, saa Unnelin menemään sängylle lepäämään ja käy suihkussa, vähän pelokkaana ympärilleen pälyillen. Tilanne laukeaa hetkeksi.
00:45-01:15. Jussi menee sängylle Unnelin viereen ja alkaa varovasti jutella tapahtuneesta. Unneli kokee, että Jussi vierittää koko riidan Unnelin niskoille. Jussi esiintyy tapansa mukaan älykkäämpänä ja harkitsevampana osapuolena ja saa Unnelin tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi kiukuttelijaksi. Kaiken kruunaa Jussin kulmakarvojen kohottelu ja omahyväinen virne suupielessä. Se peli ei nyt vetele! Unneli tajuaa, että tilanne tulee karkaamaan kohta käsistä. Hän sanoo, ettei halua enää riidellä, vaan tahtoo katsella vähän yöleffaa. Toteaa vielä ääneen – lähinnä lapsille -, että kaikki on hyvin. Tosiasiassa Unneli laittaa telkkarin hetkeksi päälle vain saadakseen takkatasolla olevan mankan huomaamatta äänitykselle siltä varalta, että Jussi muuttuisi myöhemmin aggressiiviseksi. Sellaisen todistamisesta voisi olla apua huoltajuuskiistassa. Kerranhan mies on jo läimäissyt Unnelia poskelle. Unneli päättää olla loppuillan itse mahdollisimman hiljaa; uhrin asemassa. Mutta periksi Unneli ei anna. Mies on saatava rökitettyä keinolla millä hyvänsä. Unneli palaa sänkyyn ja alkaa provosoida Jussia seksuaalisesti. Jussi yrittää puolustella heikkoa mieskuntoaan. Tilanne on outo ja jännittynyt eikä Unnelin käytös vaikuta normaalilta. Riita ryöpsähtää taas käyntiin ja syytökset lentelevät puolin ja toisin. Pian lentelee myös tavaroita. Ikkunan sisälasi menee rikki. Tulee hetken hiljaisuus ja Jussi hakee kaapista ruskean fleecepeiton ja nostaa sen oviaukkoon kuivaustelineen päälle suojaamaan suoraa näkyvyyttä olohuoneeseen. Kuten arvattavaa, käyvät lapset ihmettelemässä rikkoutuneen lasin ääntä ja katsomassa riitelyä. Heidät lähetetään pikapikaa takaisin huoneisiinsa. Lapset pelkäävät sen verran, että tottelevat. Unneli hakee saman tien veitsen keittiöstä. - Nyt tuli sun loppus, s—tanan hyypiö! Jussi avaa äkkiä takkahuoneen ulko-oven ja juoksee karkuun. Hullu akka, sehän on tosissaan! Unneli sulkee oven Jussin perässä.
01:15-01:30. Unnelin päässä suhisee. Jussi näyttää hirviöltä ikkunan takana. Tilanne on kuin kauhuelokuvasta. Jussia alkaa pelottaa, että Unneli tekisi jotakin lapsille. Hän kurkkii sisään terassilta ja alkaa kolkutella ikkunaa. – Päästä sisään, hei Unnu! Unneli tuijottaa Jussia takaoven ikkunan läpi eikä avaa ovea. Jussi alkaa paukuttaa ikkunaa yhä raivokkaammin. Kuulkoon vaikka naapuritkin, mutta sisään on päästävä. Jussi alkaa hakata ikkunaa pienellä lumikolalla ja betonikivellä. Lopulta ikkuna räsähtää sen verran rikki, että Jussi saa kammettua salvan auki. Verta tarttuu ikkunanpieliin. Unneli laittaa hanskat käteen ja sohii Jussin käsiä veitsellä. Vereentynyt Jussi rynnistää sisään, nappaa takkapuun käteensä ja alkaa sohia sillä Unnelia. Kesken kaiken rynnistää vanhin lapsi taas olohuoneeseen. Jussi ja Unneli kivettyvät ja alkavat toistaa monotonista mantraa siitä, kuinka kaikki on hyvin ja tytön pitää vain palata huoneeseensa. Tyttö ei tietenkään usko, mitä sanotaan, mutta pelkää kuollakseen ja palaa huoneeseensa. Jussin seuratessa lapsen kulkua Unneli nappaa toisen takkapuun ja kumauttaa sillä Jussilta tajun kankaalle.
01:30-02:00. Unneli nappaa huovan suojakseen ja alkaa teurastaa Jussia veitsellä ja takkapuilla. Jussi huutaa ja ähkii, ei jaksa vastustella, on jo puoliksi toisessa maailmassa. Unneli alkaa tulla tolkkuihinsa vihan purkauduttua. Koko elämä pilalla? Se ukkohan koko homman aloitti. Hyppi nenille. Yritti alistaa. Ansaitsi kohtalonsa. Nyt on mietittävä tarkkaan, mitä tehdä. Unneli nousee pystyyn ja alkaa pohtia. Miten tämä olisi selitettävissä? - - - Hmm, tuli joku vieras tappaja ikkunasta. Lapsetkin näki, että ikkuna oli rikki. Ei ne nähneet kaikkea tapahtunutta, koska huopa oli aluksi edessä. Vieras tuli ja tappoi, kyllä. Niin se oli. Joku Jussin vihamies. Unneli kohentaa peittosuojaa ja alkaa lavastaa. Mankka, se on vielä päällä. Äkkiä pois äänitykseltä. Mitä vieras olisi tehnyt, jos olisi tullut tappamaan? Hakannut, tietysti – ja kulkenut edestakaisin. Jussin kengät jalkaan ja jälkiä ympäriinsä, myös terassille. Verta sinne tänne. Ikkuna pitää hakata kunnolla rikki. Siitä se tuli, ikkunasta. Lasi vasaralla säpäleiksi, reunoja myöten. Ihan joka kulmasta, ettei jää epäselväksi, että siitä se tuli. Lapsi kurkkii äidin touhuja olohuoneen kulmasta. Ei uskalla sanoa mitään. Unneli pohtii ja pyörii. Millä se hakkasi, se tappaja? No veitsellä tietysti. Äkkiä omat sormenjäljet pois kahvasta ja takkapuista. Niitä jälkiä tuli ennen hanskojen laittoa. Pyyhkimistä, pesemistä, sekasortoista järjestelyä. Veitsi lattialle: jäi siihen tappajalta. Unneli menee pesuhuoneen kautta keittiöön ja pääovesta ulos. Kengät ja huopa vanhaan muovipussiin ja autotalliin pressun alle. Nopeasti takaisin sisään ja lapsille huuto, että kaikki hyvin, äiti ja iskä ei enää riitele. -Äiti menee vain suihkuun. -Pysykää sängyissä, ettei tule lasinsiruja; ei saa tulla ulos tai voi sattua jalkoihin! -Korjataan lasi iskän kanssa huomenna!
02:00-02:43. Unneli menee täristen suihkuun. Lattiakaivo pitää huuhdella hyvin. Ja lattialämpö täysille, että kuivuu nopeasti. Jäikö muita jälkiä? Toivottavasti lapset pysyy huoneissaan. Tukkaa äkkiä föönillä kuivaksi, t-paita päälle ja kengät jalkaan. Mitä seuraavaksi? Tappaja siis kävi: pitää ilmoittaa poliisille! Mitä lapset näki? Täytyy kuulostaa siltä, että tappaja on vielä talossa. Miten pääsin itse karkuun? No, ehkä en ihan päässytkään. Tuikkasi leikisti muakin. Minne? Öö, rintaan, joo, tissin viereen. Siihen ei pitäisi kuolla. Tuollahan ne sakset on lehden vieressä. Vähän tuikkasen, varovasti, ei liian keskelle, ei lähelle sydäntä. - - - Ei tunnu missään; voi ei, ei uponnut tarpeeksi. Uudestaan, voimalla; auts, voi hitto, vähän liian syvälle meni. Tulee aika paljon verta, sattuu. Unneli laittaa veriset sakset astianpesukoneeseen muun tiskin sekaan, laittaa pikapesun päälle ja pähkäilee jatkotoimia. Hei, mutta, ne Jussin huudothan tallentui mankalle. Rintakipu unohtuu. Unneli käy vilkaisemassa kuolleelta vaikuttavaa Jussia. Täytyy äkkiä kelata mankka alkuun. Unneli menee mankan kanssa pesuhuoneeseen, kuuntelee ja kelailee nauhaa edestakaisin. Poistaa välistä sopimattomia kohtia. Äänittää hiljaisuutta ja pari sopivaa repliikkiä tilalle. Huutelee samalla lapsille, että kaikki on kunnossa. - - - Tossa kohtaa Jussi saa niitä iskuja. Siinä se tappaja toimii. Mä laitan sen päälle, kun soitan hätäkeskukseen! Silloin ne luulee, että se on just täällä. Se vieras tappaja. Tunkeutui meille ja tappaa mun miestä, kun mä soitan! Unneli kelaa mankan sopivaan kohtaan ja soittaa hätäkeskukseen lankapuhelimesta. Eivätpähän ihmettele, miksen juokse kännykän kanssa ulos turvaan. Kuuluu huudotkin koko ajan mankalta.
02:43 - - -> Hätäkeskuspuhelun aikana Jussi tulee vielä hetkeksi tajuihinsa. Unneli ei voi käsittää, miten mies voi vielä olla hengissä. Unneli käskee tytön puhelimeen, koska hänen täytyy mennä takkahuoneeseen; antaa tytön ymmärtää, että takkahuoneeseen meneminen on poliisin pyyntö. Pitäisi nyt Jussi suunsa kiinni! - Mitäkö vielä siinä uliset, pitääkö taas kalauttaa? Unneli käy viimeistelemässä surmatyön isolla vasaralla, jonka laittaa piiloon pakastimeen, taakse pakasteiden alle. Lasta ei ehdi paljon ajatella. Kunhan ei ole oviaukossa katsomassa, kun äiti lyö. Ennen kuin menee tielle apua vastaan, Unneli vie mankan työhuoneeseen piiloon. Mankan käyttö ei sujunut ihan Unnelin suunnitelmien mukaan, mutta pääasia oli, että tarina menisi läpi. Ja menihän se. Kaikki lapset olivat aivan pihalla illan tapahtumista. Riitaa, huutoa, äänityksiä, roikkuvia peittoja, liikettä pimeässä, jylinöitä, rikkoutuvaa lasia, kuollut iskä. Joku tappaja sen täytyi olla, koska äiti niin sanoi. Ja jokuhan siellä liikkui, pimeässä. Ehkä se oli se tappaja. Ei se voinut olla totta, mitä lapset näkivät takkahuoneen aukosta – että äiti hakkasi iskää. Se oli vain unta. Sen täyttyi olla. Unneli hoitaa loput lavastustoimet käydessään talossa surman jälkeen. Pellekerhon sijaan Unneli keskittyy nyt muunlaiseen askarteluun, opiskeluun ja tarinankerrontaan. Senhän Unneli osaa – manipuloinnin, yleisen mielipiteen muokkaamisen ja näkemystensä huolellisen perustelemisen.

[Kuolemannaakka]

Novellin muotoon puettu vahvasti fiktiivinen, mutta todetut faktat huomioon ottava kertomus siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Naputeltu tämän päivän aikana, eikä kauheasti viilattu, mutta aika pitkä tuli. Toivottavasti julkaistaan silti, eikä kiusaa ketään. Lukekaa vaikka iltasaduksi=)


PAHA SYDÄN

1.
Jarmon päässä kohisi. Pimeyden keskellä loistavat harvat valot tuntuivat kirkastuvan ja himmenevän rytmikkäästi, ne noudattivat hänen sydämensä sykettä. Sama rytmi: pumpum, pumpum, pumpum… paitsi ettei se ollut varsinaisesti HÄNEN sydämensä. Hänessä oli toisen ihmisen sydän, asennettu vain muutama kuukausi sitten. Uusi sydän voi alkaa hylkiä ruumista, hän oli lukenut. Siksi ne antoivat lääkkeitä, joita piti ottaa joka päivä. Kolme sinistä aamulla, kolme sinistä illalla ja yksi punainen. Päästyään sairaalasta hän oli ottanut niitä joka päivä viime viikkoon asti. Viime viikolla hän oli tajunnut, ettei hänen ruumiinsa hylkinyt sydäntä; tai se ei ainakaan auttaisi mitään: hänen uusi sydämensä oli asettunut pysyvästi hänen rintaansa, sitä eivät mitkään lääkkeet saisi sieltä pois. Se ei lähtisi. Se ei halunnut.

PumPUM, PumPUM… olkapäällä kilahteli kassi. Kassissa oli hänen entisen elämänsä tavaroita. Ennen sydämensiirtoa hän oli käyttänyt niitä usein. Kulkenut pimeässä, kuten nytkin. Hengitys kylmässä, märässä ilmassa huuruten, ulkopuolisena, muilta piilossa. Jännitys ja adrenaliini jäsenissä kihelmöiden…sorkkarauta; sillä hän pääsi muiden ihmisten elämään. Hän saattoi seistä pitkiä aikoja vieraassa huoneessa, seistä pimeässä, kunnes lopulta näki kaiken tarkasti kuin kissa...kuin leijona. Seistä ja katsella. Harvoin hän mitään vei, joskus jotain pientä. Rahaa yöpöydän laatikosta. Eniten hän vain nautti tunteesta, joka syntyi kun ikkuna särkyi hiljaa, salpa aukesi, tie tuntemattomaan huoneeseen oli vapaa. Eikä kukaan nähnyt, ei koskaan. Hän ei jäänyt kiinni, koska oli todellisuudessa näkymätön, täysin musta, pimeässä. Yö oli musta kuin hänen uusi sydämensä. Hän näki kaiken, mutta häntä ei nähnyt kukaan.

Jarmo käytti aina toisia kenkiä murtopaikalta lähtiessään. Kyllä hän tiesi poliisin koirat ja jälkitutkimuksen. Puhtaat kengät olivat kassissa, eikä minnekään jäisi tietoa, mihin hän rikospaikalta poistui. Sisälle jäi aivan erilaisia jälkiä. Ennen sydämenvaihtoa hän oli ollut Diabolik, mestarivaras. Vaikkei hän paljon varastanutkaan, hän tiesi keinot. Tyhmä hän ei ollut, se oli sairaalassakin sanottu. Mikään salpa tai lukko ei ollut hänelle voittamaton este. Toistakymmentä erilaista tiirikkaa oli tarkasti koteloonsa pakattuna jenkkikassissa sorkkaraudan, uusien näppylähanskojen ja kenkien lisäksi. Viimeinen tavara kassissa oli pitkä- ja ohutteräinen veitsi. Se oli vanha ja kulunut, ties mistä aikoinaan hänelle päätynyt. Juuri sopiva painamaan oven lukon kieleke alas tai nostamaan ikkunan salpaa tai levittämään auton ikkunatiivistettä.

Joskus hän oli tuntenut ylpeyttä taidoistaan ja tavaroistaan ja siitä, että oli Diabolik, mestarivaras. Nyt hänen sydämensä oli vaihdettu, eikä uusi sydän toiminut kuin vanha. Siitä oli tullut paha. Se pumppasi pahaa verta. Kaikkialle hänen ruumiiseensa. Ehkä veri oli vaihdettu samalla kuin sydänkin. Mistä niistä tiesi, mitä ne ihmisille tekivät lukittujen sairaalanoviensa takana. Sen vuoksi hän ei enää voinut liikkua valoisalla, sen mukana olivat tulleet pahat ajatukset, joita uusi sydän kuiskutteli. Tapa se. Tapa. Ja katulyhdyt, jotka heiluivat ja välkkyivät, morsettivat…PUMPUM, PUMPUM..TAPA se! TAPA se!

2.
Tonttien välinen ruohopolku päättyi ja Jarmo saapui asvaltoidun tien laitaan. Täällä oli vielä enemmän valoa, välkkyvää, inhottavaa valoa, muttei hän voinut kääntyäkään. Oli mentävä sinne minne sydän käskee. Miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä, kuka niin sanoi? Hän pysähtyi, seisoi märällä asvaltilla huojuen. Tai maailma huojui, katu aaltoili. Sydän pumppaa, muttei minun sydämeni. En minä ole tässä. Minä olen muualla. Minun sydämeni vaihdettiin, mutta se oli huono sydän. Vaihtoivat huonon sydämen, sanoivat: tässä, ota lääkkeitä, anna ruumiisi sopeutua siihen, unohda ne kaikki muut ajatukset. Ota lääkkeitä ja mene uuden sydämesi kanssa. Niin ne sanoivat, mutta ne eivät kuulleet, kuinka sydän huusi Tapa ne. Eivät ne tajunneet, että miehen pitää seurata sydämensä ääntä. Kuka niin sanoi?

Hän oli tullut talon pihalle vaikkei ollut ottanut askeltakaan. Näköjään sydän pystyi jo vaikuttamaan hänen liikkeisiinsä. Se sai hänet liikkumaan kuin robotti, kuin kauko-ohjauksella, eikä hän huomannut itse mitään. 10 metriä meni sekunnissa; jalka nousi ja sitten hän oli jo jossain muualla. Hän ei pysynyt sydämensä perässä. Eikä ruumiinsa, jota sydän liikutti. Hän katsoi itseään välähdyksinä, pätkittäin, ulkoa. Kuin katkonaista videokuvaa, jota välillä pikakelataan. Ja hän katseli taloa, sydämensä silmillä, yö ympärillä sykkien. Auto pihassa, ei valoa ikkunoissa. Tavallinen talo oikeastaan, mutta sydän oli sen valinnut. Asiat tapahtuvat syystä. Tämä talo oli valittu. Olet sydämeni valittu. Valittuni. Olen valittua kansaa, tämä oli selvää.

Jarmo otti taskusta hiihtomaskin ja veti sen päähänsä. Hetkeksi Diabolik, mestarivaras, palasi, ja hän tunsi vanhan tutun jännityksen ja adrenaliinin ryntäyksen. Kuin kissa pimeässä, talon seinänvierustaa myöten takapihalle. Ei ääntäkään, ei koiranhaukuntaa, ei valoja. Ei mitään. Diabolik kulkee aivan äänettä, vain kevyt soran rahina, sitten sekin häviää kun alkaa märkä nurmikko. Takapihalla on terassi. Terassinovi on korkea ja suuri-ikkunainen. Ovi-ikkunan edessä on verho, ja muissa ikkunoissa kaihtimet alhaalla. Talossa on sisällä aivan pimeää. Onko kukaan kotona? Hän toivoo, ettei ketään olisi. Hän haluaa olla Diabolik, mestarivaras, eikä mitään muuta. Ei mitään pahempaa. Ei sitä mitä hänen uusi sydämensä halusi.

Hän seisoo pimeässä ainakin viisi minuuttia ja vain tarkkailee. Talo ja naapurusto ovat aivan hiljaa, edes liikenteen melua ei kuulu. Tiellä ei aja ainutkaan auto tähän aikaan yöstä. Kaikki ihmiset nukkuvat sisällä, omissa sängyissään. Hän vain on ulkopuolella. Ulkona maailmasta ja itsensä ulkopuolella, odottaen sydämensä käskyä. Toivoen, ettei se tulisi. Mutta se tulee, ja Diabolik häviää, menee pois. Jäljelle jää kauko-ohjattu nukke, jolla on paha sydän eikä omaa tahtoa. Huppumies.

3.
Huppumies astui terassille ja laski kassin kädestään avaten sen. Uudet tarralenkkarit valmiiksi terassin reunalle kassin viereen. Tiirikat jäivät kassiin, niitä tuskin tarvitaan. Sorkkarauta, jos ovi oli lukossa. Ikkunaan reikä ja lukko auki kädellä reiän läpi. Veistäkään ei tarvittaisi sisäänpääsyssä; nyt ei tarvinnut mennä ikkunasta. Näin uusiin taloihin oli muutenkin hankalaa murtautua mitään rikkomatta. Miksiköhän juuri tämä talo oli valittu? Se teki sen tahallaan, sydän. Tämä ei ollut helppo keikka. Jos joku olisi kotona, hän tiesi, mitä sydän käskisi. Ei hän tahtonut, mutta totteli. Katsoi, kun totteli. Seurasi vierestä. Ojensi käden, ovi oli lukossa.

Sydän hakkasi nyt kovaa. Se vaati, se käski. Se pumppasi pahaa verta hänen aivoihinsa ja hukutti kaiken muun. Huppumies katsoi käsiään: niissä oli vuorilla varustetut näppylähanskat ja sorkkarauta, jonka suoran pään hän suuntasi ovi-ikkunan vasempaan alanurkkaan lähelle kahvaa. Nyt. Keihästävä isku meni kerralla läpi kolmenkertaisesta lämpölasista tehden lähes ympyränmuotoisen siistin reiän. Huppumies löi heti perään viisi nopeaa iskua, jotka avasivat lasiin käden mentävän aukon. Takana oleva verho pysyi paikallaan; se esti näkemästä huoneeseen, ja haittasi kättä, jonka hän työnsi reiästä sisään oven kahvalle. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että huppumiehen käsi tuntui olevan jo sisäpuolella viimeisten lasinpalojen vielä putoillessa vaimeasti kilisten maahan. Käsi väänsi kahvaa, mutta se ei kiertynyt. Ovi oli jotenkin lukossa, jumissa. Äkkiä pois. Huppumies perääntyi nopeasti terassin ulkopuolelle ja jähmettyi paikoilleen. Odottaen liikettä, valoja, huutoa. Sanoiko joku jotain sisällä? Oliko siellä joku? Tapa se. Ei ole ketään, ei ole ketään, valot eivät syty, ovi ei aukea. Siellä ei ole ketään. Onneksi siellä ei ole ketään.


4.
Jukka heräsi, kun ukkonen jyrähti ja salama löi. Räiskähtävä ääni, joka sekoittui hänen uneensa. Pelästyksen nuoli iski sydämestä vatsanpohjaan, hän kavahti hereille ja tajusi, ettei ääntä enää kuulunut, pientä kilinää jostain pimeästä, ulkoa terassilta, vai kuvitteliko hän vain? Terassille löi salama. Miten salama… tähän aikaan vuodesta? Annelin hahmo oli noussut istumaan hänen viereensä sängyllä. Pimeässä näkyi vain pitkä vaalea tukka ja selällään olevat silmät. ”Mih.. mitä tapahtu? Mikä se oli?”, hän kuiskasi tokkuraisella, pelästyneellä äänellä. ”Joku räjähti terassilla, ihanku terassilla olis räjähtänyt joku”, Jukka huohotti sydän takoen. Enää ei kuulunut mitään. Mutta joku siellä oli räjähtänyt. Vai oliko se unta? Mitään liikettä ei näkynyt missään. ”Mä meen... mä meen katsomaan…” Jukka kuiskasi Annelin hahmolle joka mennyt uudelleen makuulle. ”Mä en tajuu miks ukkonen…”Anneli mutisi jo puoliksi unessa.

Jukka auttoi jäykän jalkansa sängyn laidan ulkopuolelle käsillään. Kolarin jälkeen kävely oli jäänyt vaivalloiseksi. Pääasia, että sentään henki säästyi, oli lääkäri sanonut. Kai se oli pääasia. Mutta ei sekään hyvältä tuntunut, ettei aikuinen mies voinut nukkua parisängyssä seinän puolella, kun ei olisi päässyt sängystä ylös. Ja särky oli joskus vieläkin helvetillistä.

Mielessään Jukka manasi, ettei vieläkään ollut tullut hankkineeksi yölamppua: takkahuoneen valokatkaisija oli oviaukossa, ja sinne päästäkseen piti pimeässä huoneessa edetä aivan käsikopelolla. Varoen kompastumasta lattialla oleviin vaatemyttyihin Jukka nousi ylös ja otti pari ontuvaa askelta. Aavistuksenomainen valonkajo siivilöityi keittiön ikkunoiden kautta huoneeseen asti ja siinä kajossa hän näki jotain kimaltelevan lattialla oven juurella. Mitä helvettiä? Lasinsirpaleita. Siellä oikeasti räjähti joku!

”Isi”, pieni pelästynyt ääni kuiskasi samassa olohuoneesta. ”Mikä siellä pamahti?”. Jukka kiersi takansyrjää välttäen astumisen lattialla olevien lasinsirujen päälle ja meni olohuoneen puolelle. ”Ukkonen vain, kulta… ukkonen vaan paukkui… menepä nukkumaan, ok?” hän sanoi tytölle, joka seisoi olohuoneen matolla. ”Heräsin, kun pamahti jossain…” tyttö tarttui hänen kädestään hetkeksi kiinni. ”Mene vain nukkumaan, ei mitään hätää… ukkonen se vain..” Jukka lohdutteli, vain vaivoin oman pelästyksensä salaten, ja saattoi tytön lähes eteiseen saakka. ”Se oli vaan ukkonen”, tyttö sanoi huoneensa ovea sulkiessaan, mutta Jukka saattoi yhä kuulla pelon hänen äänessään.

5.
”Pelkuri, paskahousu!”, sydän soimasi. ”Surkea mitätön pelkuri!” ”Mene sisälle, paskahousu!”. Huppumies katseli rikkinäistä ikkunaa ja taloa, josta ei vieläkään kuulunut hiiskaustakaan. Pitäisi rikkoa ikkuna kokonaan ja mennä siitä. Kyllä siitä pääsee. Tuoli eteen ja siitä sisälle. Diabolikille helppo homma, mutta Diabolik ei enää ollut täällä. Oli vain huppumies, pelkkä Diabolikin kuori, jolla oli paha sydän. Sitä oli pakko totella. Tulee kova meteli. Mitä jos joku tulee? Tapa se.
Huppumies kumartui kassista veitsen ja työnsi sen vyönlenkkiin taakse. Siinä se pysyisi putoamatta ikkunasta kipuamisen aikana. Hän nosti terassin tuolin hieman lähemmäksi, astui ikkunan eteen ja tarttui molemmin käsin sorkkaraudan suorasta päästä. Sorkkarauta nousi ylös ja jymähti sitten täydellä voimalla ikkunaan syntyneen reiän viereen lasiin. Miehen on tehtävä, mitä sydän käskee. Lähes samanaikaisesti syttyivät terassin valot. Siellä oli joku. Tapa se, sanoi sydän.

6.
Jukka oli palannut olohuoneesta takkahuoneen oviaukolle, ja oli juuri painamassa terassin valokatkaisijaa, kun ikkuna hänen vieressään räjähti. Ikkunaverho tärähteli ja tutisi, yksittäisiä lasinsiruja lenteli hänen ohitseen ja jaloilleen. Halvaannuttava säikähdys sai hänen jalkansa melkein pettämään ja hän otti muutaman vaistomaisen kompuroivan askeleen taaksepäin. ”Vittu..!”, hän huudahti tuskin sitä kuullen. Reidet törmäsivät halkopinoon ja kuin vaistomaisesti hän kiersi sormensa klapin ympäri. Sydän hakkasi pelästymisen vuoksi niin, että sattui, eikä hän vieläkään tajunnut kunnolla mitä tapahtui. Silmänurkastaan hän näki Annelin ponnahtaneen pystyyn sängyllä ja kuuli tämän kirkaisevan. Ja koko ajan räiske terassin ovella jatkui, sitten verho putosi alas, mutta aukosta ei näkynyt terassia eikä valoa. Sen täytti suuri musta hahmo, joka hetkeksi pimensi kaiken valon. Huppumies oli tullut sisään.

7.
Valojen syttyminen ei saanut huppumiestä pitämään mitään taukoa. Sydän rääkyi, huusi, käski häntä. Hakkaa, hakkaa, riko se, tapa se…. se huusi niin, että tuskin muita ääniä kuuluikaan. Lasi putoili suurina palasina, hän iski siihen uudelleen ja uudelleen ja repi sorkkaraudan koukulla paloja irti karmeista. Verho roikkui vielä hetken edessä, sitten se putosi ja huppumies näki miehen, joka huusi. Joku kirkui. Huppumies nosti tuolin oven taakse, nousi sille ja tuli sisään. Tapa se. Tapa se.

8.
Aikaa ei voinut olla kulunut 15 sekuntia kauempaa, mutta tuntui kuin sekunnit olisivat venyneet. Jukka oli kuin halvaantunut, hän puristi klapia kädessään, ja tuijotti, kun oviaukko täyttyi ja musta hahmo loikkasi kuin suoraan yötaivaalta lattialle. ”Mitä helv.. kuka…mee pois täältä”, hänen suunsa muodosti , mutta ääni oli paksu ja voimaton. Jalat tuntuivat pettävän, hän otti vaistomaisen askeleen eteenpäin, haki tukea sängyntolpasta, eikä ehtinyt kunnolla klapia nostaa, kun vieras oli hänen kimpussaan. Hän enemmän aavisti, kuin näki välähtävän terän ja tajusi, että kaikki oli jo liian myöhäistä. Veitsenterä tuntui kylmältä ja meni syvälle. Kipu tuli vasta myöhemmin, kun iskuja oli jo monta.

9.
Huppumies toimi kuin kone. Ääntäkään ei päässyt hänen huuliltaan, mutta pään täytti valtava huutojen ja äänien kakofonia. Ne rääkyivät ja kirkuivat, huusivat vihasta, pilkkasivat häntä ja vaativat verta. Hän luuli itsekin huutavansa, mutta ääni ei tullut ulos. Mies seisoi hänen edessään, pieni mies, yritti sanoa jotain ja puristi klapia kädessään. Huppumies veti nopealla liikkeellä veitsen selkänsä takaa ja jatkoi terän liikkeen suoraan miehen kylkeen. Se upposi juurta myöten. Mies kouristui ja nosti yhä klapia puristavan kätensä vatsalleen ja katsoi huppumiestä järkyttyneenä ja epäuskoisena. Toisen kätensä hän nosti eteensä kuin tahtoen pysäyttää uuden iskun, ja terä upposi koko käsivarren läpi. Huppumies veti ja iski, veti ja iski. Sitten joku muu oli siinä, hänen sivullaan ja huusi, loikkasi ohi, ja hän heilautti veistä jonnekin sivulle ja tunsi sen hipaisevan vaaleatukkaista naista, joka kirkaisten pakeni huoneesta. Mutta miehen piti kuolla, hänet oli sydän valinnut. Mies horjui edelleen sängyntolpasta kiinni pitäen aloillaan, painaen klapia vasten vatsaansa ja koristen. Huppumies heilautti veitsikäden hänen kasvojaan kohden. Matkalla kädestä tuli nyrkki, ja se osui miehen leukaan. Huppumies tunsi, kuinka yläleuka antoi periksi ja jotain putosi miehen suusta. Mies kompuroi taaksepäin ja klapi putosi hänen kädestään lattialle. Vain pieni tönäisy ja mies kaatui sängylle vaimeasti äännähtäen ja jäi makaamaan elottomana. Huppumies käveli hänen viereensä.

10.
Jarmo katsoi huppumiestä kauhistuneena. Se oli roteva ja sen tummat vaatteet näyttivät takkahuoneen hämärässä mustilta. Kädessään olleen sorkkaraudan se oli laskenut sängylle, verinen veitsi oli sillä vielä kädessä. Se tuijotti ilmeettömin silmin sängyllä sikiöasennossa kyljellään makaavaa miestä. Terassin valo paistoi oviaukosta, mutta kaihdinten läpi tuli vain pieni valonhämy ja se sai huoneen näyttämään jotenkin yliluonnolliselta. Kuin valopatsas taivaasta olisi langennut takankylkeen ja heijastunut siitä huppumieheen. Huppumies oli paha, sillä oli paha sydän. Jarmo katseli sitä kauhun vallassa ja tunsi irtautuvansa kaikesta, koko paikasta, tästä pienestä huoneesta ja vieraasta talosta, nousevansa valopatsaan mukana taivaalle. Pimeälle yötaivaalle, missä ei näkynyt tähtiä, pelkkää mustaa. Siellä hän oli turvassa, ikuisesti piilossa pelkkänä aineettomana henkenä. Uusi paha sydän käskytti nyt hänen ruumistaan kaukana alapuolella, mustan maan pinnalla. Huppumiehen sydän.

11.
Huppumies havahtui hitaasti. Kuului ääniä, hätääntynyttä puhetta jostain. Joku puhui itsekseen jossain, eikä huppumies tajunnut, ei jaksanut miettiä, ääni oli jossain kuin kärpäsen surina, se kuului, mutta hän ei jaksanut siitä välittää. Mies makasi edelleen sängyllä kippurassa. Se oli kuollut, uusi sydän oli saanut omansa, lisää verta pumpattavakseen ympäri hänen kehoaan. Hän oli tehnyt tehtävänsä. Hän katseli miestä ja katseli huonetta. Katseli kuin Diabolik, mestarivaras. Sisältä tämä talo ei ollutkaan niin hieno kuin päältä näytti. Vaatekaappi pursuili tavaraa, ja vaatteita oli mytyssä sängyn päädyssä lattialla. Oikealla puolella oli raollaan oleva ovi, jonka lattialta valonsäde paljasti kaakeleita. Pesuhuone. Pesuhuoneen ovessa katseli häntä piirretty aasi. Ihaa. Sen häntä oli kiinnitetty nastalla. Keinotekoisesti, kuin hänen vaihdettu sydämensä. Miehellä oli ehkä lapsia, ja nyt se oli kuollut.
Sitten mies liikahti ja huusi: Auuu… vai huusiko se Annu? Se oli herännyt henkiin. Mutta se ei saanut, se oli valittu. Tapa se, paskahousu! Tapa se!

12.
Huppumies riuhtaisi Jukan sängyltä. Jukka putosi lattialle tuskasta karjaisten, ja sitten murhaaja oli taas hänen kimpussaan. Mies ei päästänyt äännähdystäkään ja Jukka näki nyt ensimmäisen kerran kunnolla, että sillä oli joku naamio tai maski kasvoillaan. Hän heilautti kättään, yritti saada otetta, reuhtoi yrittäen torjua iskuja, jotka viiltelivät ja pistelivät hänen käsiään ja ranteitaan. Jukan kädet osuivat mustan naamion reunaan, mutta veitsi tuli uudestaan ja uudestaan, hän ei jaksanut enää, yritti vain päästä pois, kääntyä; ja hänen jalkansa potkivat ja osuivat sängynkulmaan, joka siirtyi natisten hänen liikkeittensä mukaan, iskujen mukaan, joita tuo ilmeetön ja äänetön hirviö jakoi. Nyt minä kuolen, Jukka ajatteli, ja jotenkin se ei enää tuntunut pahalta, ja kun viimein hänen suojauksensa petti ja veitsenkärki osui hänen rintaansa inhottavasti rusahtaen, hän oli jo lähes tajuton. Hän kierähti vatsalleen ja odotti tappavaa iskua selkäänsä. Sitä ei tullut. Huppumies nousi ylös, sen polvet naksahtivat. Se oli hiljaa ja liikkumatta.

13.
Huppumies oli kuullut uuden äänen. Pieni tyttö sanoi jotain, ja nainen vastasi jotain hätäisellä huohottavalla äänellä. Ne olivat toisessa huoneessa, hädissään. Ne olivat varmaan kiinnittäneet Ihaan kuvan seinään joskus. Nyt ne olivat hädissään, koska mies oli valittu uhriksi. On asioita, joita tavalliset ihmiset eivät ymmärrä. Sairaalassakaan ei kaikkia asioita ymmärretty, vaikka monet olivat siellä paljon lukeneita, ties mitä tohtoreita. Sekin, joka vaihtoi hänelle, muka hänen tietämättään, sydämen. Ei tajunnut, vaikka hän kertoi, että oli tapahtunut virhe; että sydän oli huono ja paha, sitä ei olisi saanut vaihtaa. Kielsi koko asian, ja antoi lääkkeitä, joita hän ei ollut syönyt viikkoon. Ei sen jälkeen kun tajusi, että ei ollut enää Jarmoa eikä Diabolik, mestarivarasta. Oli vain huppumies ja sen paha sydän, joka vaati verta. Ei se ollut ihmisten vika, etteivät ne tajunneet. Oli kyse paljon suuremmista asioista.

14.
Jukka makasi lattialla ja teki kuolemaa. Tuska oli kuin sykkivä tuli, se vahvistui aluksi joka sydämeniskulla, mutta alkoi sitten vähetä, ja hän kuvitteli, kuinka sydän pumppasi aina vain vähemmän verta, ja veren mukana kivun pois. Hän ajatteli Annua, kutsui häntä vaimeasti. Nyt tarvittaisiin ambulanssi nopeasti, mutta hän oli niin väsynyt ja oli kylmä. Miksi olikin näin kylmä vaikka lattia hohkasi kuumana. Hän ei jaksanut ajatella, leijui jossain, sanoi ehkä jotain. Tuli paha haava, nyt tarvitaan apua nopeasti. Annu…

15.
Nainen tuli ovensuuhun niin nopeasti ja hiljaa, että huppumies yllättyi. ”Mitä sä teet!” se huusi särkyneellä äänellä. Ei se saanut tulla tänne. Mene pois. Huppumies nosti kädet levälleen ja otti muutaman nopean askeleen kohti naista, joka kääntyi ja juoksi kompuroiden pois. Ulko-ovi kävi, ja huppumies pysähtyi takkahuoneen oviaukolle. Ei saa tulla tänne. Mies on valittu, miehen pitää kuolla. Oviaukon valossa hän katsoi veristä veistä kädessään. Sen kärki oli taipunut mutkalle. Mies valitti lattialla. Paha sydän kysyi pilkaten: ”Etkö sinä paskahousu saa siltä henkeä!? Eikö sinusta ole mihinkään?!” On, on minusta hän vastasi äänettömästi ja tunsi kuinka kyyneleet valuivat hänen silmistään. Saat nähdä, että on. Hän pudotti vääntyneen veitsen lattialle ja nosti sorkkaraudan sängyltä. Nyt se kuolisi. Huppumies käänsi jalallaan miehen ympäri. Siitä vuosi verta kaikkialta, sen silmät olivat lasittuneet ja suuret. Hän nosti sorkkaraudan. Älä, mies yritti sanoa hätäisesti, mutta suusta tuli pelkkää mökellystä. Sitten sorkkarauta osui, ja mökellys loppui. Huppumies tunsi, kuinka kuuma veri roiskahti hänen mustien farkkujensa polviin asti. Se tuntui iljettävältä, mutta on olemassa asioita, joille vain ei voi mitään. Mies ei vieläkään kuollut, makasi selällään silmät auki ja piti pientä valitusta. Huppumies katseli häntä ilmeettömästi. Sivusilmällä hän näki, kuinka nainen oli taas olohuoneessa, huusi sieltä jotain, käski lopettamaan. Eikö se tajunnut, ettei tätä enää voinut lopettaa? Että tämä oli määrätty. Hän käänsi katseensa ja nainen perääntyi heti.
Sitten huppumies löi vielä viimeisen kerran.

16.
Jarmo palasi huoneeseen jostain ja katseli huppumiehen aiheuttamaa tuhoa. Veri oli roiskunut pitkin seiniä, sängyllä oli iso verilammikko, ja lasimurska peitti lattiaa. Sängyn vieressä, jalat osittain sen alla makasi mies kuolleena, kasvot murskana. Huppumies katseli miestä hiljaa, käveli sitten rikotulle ikkunalle sorkkarauta kädessään, ja nosti toisella kädellään karmista tukea ottaen jalkansa ulos tuolille, kumartui ja nosti toisen jalkansa perässä. Helppo homma Diabolikille. Sorkkarauta kolahti ikkunanpieliin, samalla kuului tytön kauhistunut rääkäisy. He eivät koskaan ymmärtäisi.

Terassilla olivat uudet kengät kassin vieressä. Keikkakengät. Jarmo käytti aina entisessä elämässään keikkakenkiä. Siksi hän ei jäänyt koskaan kiinni. Hän veti veriset kengät jalastaan, laittoi ne kassiin yhdessä sorkkaraudan kanssa ja veti jalkaansa uudet lenkkarit. Äänettömänä kuin Diabolik hän käveli reippaasti nurmikon reunaa talon takakulmalle, kuunteli hetken, jatkoi sitten talon vierustaa asvaltoidulle tielle, takaisin katulamppujen alle, jotka eivät enää sykkineet. Sydän oli saanut sen mitä halusi, tällä kertaa. Jarmo kääntyi tonttien väliselle polulle, jolta oli tullutkin ja katosi pimeään. Juosta ei koskaan saanut. Kaukaa kuului sireenin ääni.


17. Epilogi
Kotona Jarmo näkee itsensä peilistä ja kauhistuu. Hän polttaa vaatteensa ja kenkänsä, ja kuvittelee näkevänsä liekeissä hirviöitä, jotka ovat tulleet kostamaan. Harhat ovat pahempia kuin koskaan ja hän viettää seuraavan viikon kotonaan tulematta kertaakaan ulos. Lopulta hänen on lähdettävä kauppaan, ja pikatietä ylittäessään hän jää rekan alle ja kuolee. Silminnäkijän mukaan hän vain kävelee suoraan auton eteen. Kaikkien mielestä se vaikuttaa itsemurhalta, eikä kuskia tuomita rangaistukseen. Huppumiestä ei enää ole. Paha sydän on murskattu.

[Tara]

kn ^ Sullahan on muistaakseni etp? Katsopa jpeg 644, 11. repliikki, 20 rivi ylhäältä. Unohtuiko jotain?

Aika mainio juttu muuten.

644: ..Mä en muista sitä se tapahtu joko siin tai sit myöhemmin tai aikaisemmin se on niin mä muistan niin vähän pienii kohtii siit. Sit äiti sano et mee kattoo et onko iskä ihan kunnossa tai siis mitä onks se siel viel ja mää menin katto sin nii ja sit mää taisin nähdä murhaajan..

(Tara: alaikäinen taitaa kertoa mitä on äidiltään kuullut, tuon, että näkemisen piti olla tapahtunut kirkaisun kohdalla. Niin se nyt vain ei voi olla..)

Se meni niin, että Anneli oli suunnitellut pääkohdat huolella etukäteen. Yksi pääkohdista oli se, että hänellä olisi silminnäkijä. Lapsi ei ollut täysin perillä siitä mitä oli tapahtunut. Anneli oli käyttänyt naamiota kasvoillaan karmeimpien alkuhetkien aikana. Sellaista ilmeetöntä naamiota, jossa ei ollut suuta eikä nenää, vain aukot silmien kohdalla. Siltä varalta että lapset eivät pysyisikään suojakehikon toisella puolella.

Lapsi ei ollut nähnyt tätä naamiota, sillä hänhän näki vain äidin selän kun tämä oli poistumassa ikkunasta. Lapsi sai kuulla naamiosta äidiltään paljon myöhemmin muodossa 'sillä oli kai naamio kasvoillaan, kun se oli ihan ilmeetön'.

etp 657: ...kun mä en nähnyt sen naamaa..mä tiedän, että et ne oli mustat housut ja sil oli musta huppari.. ja sil oli kai naamioitu niinku et silt näky vaan silmät kai..

Tämä tapahtui ennen häkepuhelua. Äiti kiersi talon, tuli ulkokautta sisälle ja painoi 112.

Aikaa tarvikkeitten piilottamiseen, siivoamiseen ja siistiytymiseen ym oli ollut sen verran kuin äiti oli tarvinnut.

[Kuolemannaakka]

kn ^ Sullahan on muistaakseni etp? Katsopa jpeg 644, 11. repliikki, 20 rivi ylhäältä. Unohtuiko jotain?

Aika mainio juttu muuten.

644: ..Mä en muista sitä se tapahtu joko siin tai sit myöhemmin tai aikaisemmin se on niin mä muistan niin vähän pienii kohtii siit. Sit äiti sano et mee kattoo et onko iskä ihan kunnossa tai siis mitä onks se siel viel ja mää menin katto sin nii ja sit mää taisin nähdä murhaajan..

(Tara: alaikäinen taitaa kertoa mitä on äidiltään kuullut, tuon, että se näkeminen piti olla tapahtunut kirkaisun kohdalla. Niin se nyt vain ei voi olla..)

Se meni niin, että Anneli oli suunnitellut pääkohdat huolella etukäteen. Yksi pääkohdista oli se, että hänellä olisi silminnäkijä. Lapsi ei ollut täysin perillä siitä mitä oli tapahtunut. Anneli oli käyttänyt naamiota kasvoillaan karmeimpien alkuhetkien aikana. Sellaista ilmeetöntä naamiota, jossa ei ollut suuta eikä nenää, vain aukot silmien kohdalla. Siltä varalta että lapset eivät pysyisikään suojakehikon toisella puolella.

Lapsi ei ollut nähnyt tätä naamiota, sillä hänhän näki vain äidin selän kun tämä oli poistumassa ikkunasta. Lapsi sai kuulla naamiosta äidiltään paljon myöhemmin muodossa 'sillä oli kai naamio kasvoillaan, kun se oli ihan ilmeetön'.

etp 657: ...kun mä en nähnyt sen naamaa..mä tiedän, että et ne oli mustat housut ja sil oli musta huppari.. ja sil oli kai naamioitu niinku et silt näky vaan silmät kai..

Tämä tapahtui ennen häkepuhelua. Äiti kiersi talon, tuli ulkokautta sisälle ja painoi 112.

Aikaa tarvikkeitten piilottamiseen, siivoamiseen ja siistiytymiseen ym oli ollut sen verran kuin äiti oli tarvinnut.

No hei, se oli novelli, eikä mitään jumalansanaa=)) Itse ajattelin, että takerrutaan siihen, että entäs se toinen halko?

Mutta noin niinkuin periaatteessa: verratkaa tuota stooria ja sitä edeltänyttä stooria ja miettikää, kuinka todennäköisiä molemmat ovat ja kuinka paljon onnea eri versioihin ja teorioihin tarvitaan ja kuinka mahdottomia ne ovat tai kuinka paljon "outoja ratkaisuja", "suunnittelua", "lavastusta" "unohtamista" , "huonoa tutkintaa" ja "hyvää onnea" ne vaativat.

Mutta sen opimme, että samasta keissistä, samoilla jäljillä ja samalla todistusaineistolla voi kehitellä monta, aivan vastakkaista teoriaa=) Ei ole rikostutkinta helppoa...

Ai tuollainen tytön repliikki löytyi kuin löytyikin?? Mutta, kiinnitäs huomiota lauseeseen kuitenkin: Sit äiti sano et mee kattoo et onko iskä ihan kunnossa tai siis mitä onks se siel viel ja mää menin katto sin nii ja sit mää taisin nähdä murhaajan..

Että oiskos tämä nyt kuitenkin se Annelin kysymys: olikse vielä siellä/meeksmä kattoon jne?
Siis kun eihän siitä pääse yli eikä ympäri, ettei Anneli pyytänyt tyttöä menemään mihinkään puhelun aikana. Ja miten hän olisi voinut olla itse murhaaja, jos lähetti tytön katsomaan itseään ennen puhelua... siis eihän hän voi sanoa, että mees katsomaan takkahuoneeseen, ja sitten olla siellä.

[Tara]

kn: Eihän äiti siinä ennen häkepuhelun aloittamista käskenytkään lasta menemään katsomaan onko isä kunnossa tai onko tappaja siellä vielä, vaan vasta häkepuhelun aikana. Tämä oli Annelin keksimä tapa saada häke ensimmäisenä poliisina uskomaan silminnäkijään ja sitä tietä ulkopuoliseen. Siitä en ole varma mitä lapsi itse uskoi nähneensä tuolloin alkuvaiheessa. 'Kenet mä sitten näin', kysyi lapsi Auerilta kun Auer tunnusti lapselle, että äiti sen teki. 'Miksä rikkosit sen ikkunan', kysyi lapsi seuraavaksi. Anneli ei vastannut suoriin kysymyksiin, vaan sivuutti ne..ehkäpä ne olivat hänelle pikkujuttuja tuossa vaiheessa, ainakin Jukan murhaamiseen verrattuna.

Annelihan ei edes kuule mitä lapsi vastasi kun hän kysyi lähtiseks se. Anneli puhuu poliiseillekin, että 'tunkeutuja on todennäköisesti poistunut samaa tietä kuin tulikin, ikkunasta.' Miksi olisi sanonut 'todennäköisesti' koska lapsihan oli vastannut joo se lähti'. Mistä muualta takkahuoneesta olisi voinut 'joo se lähteä' kuin ikkunasta?? - Lisäksi Anneli kertoo omissa kuulusteluissaan, että lapsi oli vasta sairaalassa kertonut nähneensä poistumisen.. ('mehän ei siellä talossa ehditty mitään enää keskustella'). Tähän liittyy se aika ratkaiseva ristiriita siitä syystä, että Jukan sukulainen ei todellakaan muista, että lapsi olisi itse kertonut ennen Annelia ulkopuolisesta mitään tuon kuuluisan sairaalavierailun aikana.

Ristiriidat haihtuvat luonnostaan, kun tajuaa Anneli on se joka sen teki ja se joka manipuloi vähän joka iikkaa, joka alkuvaiheessa oli jutun liepeillä jollakin tavalla.

Lapsi muuten käyttää noissa 2009 kuulustelussa myös tuota samaa ilmaisua, kai se 'meni samaa tietä kuin oli tullutkin'. Omituista. Miksi ihmeessä?.. no koska on keskustellut asiasta äidin kanssa.

Toistan: lapsi kertoo 644 siitä mitä äiti käski hänen tehdä: "Sit äiti sano et mee kattoo et onko iskä ihan kunnossa tai siis mitä onks se siel viel ja mää menin katto sin nii ja sit mää taisin nähdä murh.."

[jokuvaan]

PAHA SYDÄN

Huppumiestä ei enää ole. Paha sydän on murskattu.

Sorry, tämä on nyt vähän sääntöjen vastainen chattivastaus...

Värähtää sisimpäni ripsi, kun tekstiäsi luen. Ookkosääsää harkinnu kirjailijaks ryhttymist? Huumorintaju on sitä luokkaa, että kateeksi käy - ja punainen lankakin kulkee mukana.

[Kuolemannaakka]

PAHA SYDÄN

Huppumiestä ei enää ole. Paha sydän on murskattu.

Sorry, tämä on nyt vähän sääntöjen vastainen chattivastaus...

Värähtää sisimpäni ripsi, kun tekstiäsi luen. Ookkosääsää harkinnu kirjailijaks ryhttymist? Huumorintaju on sitä luokkaa, että kateeksi käy - ja punainen lankakin kulkee mukana.

Olen harkinnut, useasti, ehkäpä jotain kirjoitellutkin. Oli tarkoituskin saada ripset räpsymään.

[jokuvaan]

Perjantain lyhyet, 1. (ja viimeinen) osa, (ehkä):

A.A. oli syventynyt Perhekerhon ja perheensä kaikkien jäsenten sieluihin ja ruumiisiin niin väkevästi, niin eläytyen ja syvälle mielen ja ruumiin sopukoihin tunkeutuen, ettei enää tiennyt, kuka oli, oliko kukaan vai kuvitteliko vain olevansa, hengittävänsä. Ooh, ilmaa tulee ja menee. Kaikenlaista tulee ja menee. ´Je vais et je viens, entre tes reins…´. Olen mursu, minulla on hampaat…. – ei, olen yksisarvinen, sarveni kasvaa kädestäni. Se on kiiltävä, sen tyvi on musta. Nyt ilmat valuvat pihalle minusta, Jukastakin, onko häntäkään enää? Ei ole, mutta minä olen. Ilmaa tulee ja menee, edelleen. Minä olen. I am - TGAOTU.

Joku sen Lahden kuitenkin murhasi eikä murhaajan psyyke ole terve. Missä se hullu luuraa? Apu-lehdessäkö?

[Toripolliisi]

^Lyhyestä virsi kaunis.

"Eikä Jukalla ole enää töitäkään täällä, joten unohdetaan nyt tämä juttu ja muutetaan Turkuun."

Olikohan tämä sittenkin suunniteltu juttu?

[jokuvaan]

http://lauri.lsd.dk/lasi/pics/tarv-pics ... asiveitset[/b][/u].jpg

korostus tämän viestin kirjoittajan
(us:n viesti ´Anneli Auerin toiminta "ulkopuolisen" surmaajan läsnäollessa´ -ketjussa)

JOS A.A:lla oli etukäteinen ´kaappiluurankosuunnitelma´, olisi hän voinut aloittaa lavastustyöt hyvissä ajoin ja luoda kaoottisen ja vaikeasti tulkittavan surmanäyttämön, jossa tapahtumille olisi vaikea luoda selkeää aikajanaa.

Onko voitu esim. osoittaa, että ovi-ikkuna rikottiin vasta aamuyöllä? Seuraava on todella kaukaa haettua , mutta teoriassa mahdollista:

- A.A. päätti surmata miehensä ja lavastaa surman ulkopuolisen hyökkääjän
tekemäksi
- talossa oli oli kaakelileikkuri; mattoveitsen tapainen terä, jolla kaakeleihin
tehdään katkaisuviiltoja
- A.A. irrotti leikkurin avulla päiväsaikaan kaikessa rauhassa isot palaset jokaisesta
ovi-ikkunan lasikerroksesta ja korvasi reiät ´kilvellä´, joka jäi verhon taakse ->
lapset huomasivat asian - tai olivat huomaamatta
- A.A. hajotti rikkomansa palaset osiin asettamalla ne kangasmytyn sisälle ja
lyömällä niitä esim. vasaralla
- A.A. talletti lasinpalat esim. muovipussissa myöhempää käyttöä varten
- J.S.L. huomasi rikkonaisen ovi-ikkunan illalla kotiin tultuaan; A.A:lla oli jokin
selitys valmiina
- perheessä riideltiin tavanomaisesti illan ja yön aikana
- yöllä J.S.L:n jo nukkuessa A.A. poisti kilven ja rikkoi ikkunaa reunoilta luodakseen
sekä miehelleen että lapsilleen mielikuvaa hyökkääjästä; haavoittunut J.S.L.
kompuroi pystyyn ja tuli katsastamaan ovi-ikkunaa - myös vanhin lapsi tuli
katsomaan tilannetta
- koska ulkopuolista uhkaa ei ollut havaittavissa, J.S.L palasi nukkumaan
- myöhemmin yöllä suojavarusteisiin ja hanskoihin sonnustautunut A.A. löi
toistuvasti miestään veitsellä
- J.S.L kykeni vain lievään vastarintaan; hän ei ehtinyt ehkä edes tajuta, että
surmaaja on oma vaimo
- A.A. haavoittui nujakassa
- A.A. lavasti veri- ja kengänjälkiä ja ripotteli aiemmin rikkomansa lasinsirut
takkahuoneeseen ja terassille; vanhin lapsi ehkä näki äitinsä eli ´huppiksen´
liikuskelevan takkahuoneessa ja kurottelevan ovi-ikkunan aukosta
- A.A. peseytyi, piilotti kilven ja vaihtoi asunsa
- A.A. soitti pikaisesti hätäkeskukseen saadakseen apua rintavammaansa
- henkitoreissaan virunnut J.S.L. alkoi äännellä puhelun aikana
- A.A. joutui viimeistelemään surmatyön lennossa löytämällään astalolla
hätäkeskuspuhelun aikana; tässä vaiheessa J.S.L:sta ei roiskunut enää verta kuin
jalkapöydälle ja käsille: kätensä A.A. pesi huolellisesti ennen viranomaisten tuloa
- A.A. piilotti astalon, jonka kävi myöhemmin noutamassa surmatalosta
- A.A. hävitti astalon ja sekoitti kuviota parhaansa mukaan vaihtuvilla tarinoilla

[jokuvaan]

... ja etukäteen suoritetun lasinrikkomisen motiivina oli siis välttyä turhalta
naapurihuomiolta yöaikaan, jolloin lavastussurma oli tarkoitus toteuttaa.

[jokuvaan]

_____Käräjäoikeuden päätöksestä (boldaus minun):

Todistajana kuultu oikeuslääkäri Hannu Laaksonen on todennut, että
Jukka Lahden vammat olivat tuoreita eivätkä silmiinpistävän eri-ikäisiä.
Vammoista ei kuitenkaan voinut sanoa olivatko ne syntyneet viiden
minuutin, 15 minuutin, tunnin vai kahden tunnin aikana.

Vaikka käräjäoikeuden päätös kumottiin hovioikeudessa, voinee käräjäoikeuden päätökseen liitettyjä asiantuntijalausuntoja pitää luotettavina.

Miten kaikki meni - tai sitten ei . (Vähän infantiilia) fiktiota - ja osin vanhan toistoa:

1990-luvun loppupuoli: kotiäidin rooliinsa kyllästynyt AA kiinnostuu okkultismista ja vihkiytyy netin kautta p---filiaa harrastavan ja outoja rituaalitoimituksia tekevän yhteisön jäseneksi. Teot pysyvät salassa, sillä alkuun AA harrastaa tekoja vain virtuaalimaailmassa. Samalla hän tutustuu internet-alan ammattilaisiin ja saa paljon vinkkejä sivustojensa ylläpitoon. AA kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä; hän ei kykene myöntämään virheitään eikä tuntemaan katumusta. Virtuaalimaailmassa hänellä on paljon ihailijoita, mutta myös vastustajia, jotka pitävät lastenhoito- ja kotiäitiyskirjoituksia osin edesvastuuttomina. Todellisuudessa AA on kohtuullisen älykäs, lahjakas ja mukiinmenevän näköinen – mutta henkisesti häiriintynyt.

Äitiään jumaloiva esikoistytär pitää äitiään kaikkivoipana. AA nauttii lapsensa jakamattomasta huomiosta ja palkitsee tämän erityiskohtelulla ja runsailla virikkeillä. Esikoistyttärestä kehittyy luova, mutta itseriittoinen ja kompleksinen persoona. JSL:a ärsyttää AA:n ja esikoistyttären symbioottinen suhde; hän suhtautuu tyttäreen hieman viileästi. JSL saattaa myös epäillä, ettei esikoistytär ole hänen.

30.11.2006 Klo 22-23: AA odottaa kärsimättömänä miestään kotiin ja juo samalla hieman viiniä.

Klo 23: JSL saapuu kotiin. Lapset ovat nukkumassa, AA valveilla. JSL kertoo AA:lle saaneensa vihiä tämän lsh-taipumuksista ja keskustelleensa asiasta ystävänsä Puputin kanssa. JSL uhkaa AA:a avioerolla ja lasten menettämisellä.

Klo 23:10 JSL ja AA alkavat riidellä. Lapset heräävät ääniin, mutta pysyttelevät sängyissään.

Klo 23:45 AA heittää esineen kohti takkahuoneen ovi-ikkunaa. JSL tutkii vauriota. Esikoinen käy olohuoneessa. Lapsi komennetaan rauhoittelun jälkeen takaisin sänkyyn.

Klo 23:45 – 00:15 Ovi-ikkunaan on tullut uloimpaan lasiin ulottuva reikä, joten ikkunasta alkaa vetää. JSL laittaa lattialämmityksen täysille, sättii vaimoaan ja alkaa teipata ikkunan suojaksi ruskeaa pyyhettä. Syytöksistä ja lsh-paljastumisesta kimmastunut ja hämmentynyt AA nousee sängystä, ottaa halon, lyö miestään selkään ja tuuppaa tämän päin ikkunaa. JSL loukkaa hieman olkaansa ja kättään, pelästyy ja yrittää käydä käsiksi vaimoonsa.

Klo 00:15 – 00:30 AA pakenee pesutilojen kautta keittiöön, jossa riitelyä jatketaan.

Klo 00:30 – 01:30 Riita laantuu, AA pahoittelee äkkipikaisuuttaan, vakuuttaa olevansa syytön lsh-epäilyihin, tarkistaa miehensä olkapään ja desinfioi tämän käsivamman. Asioista päätetään keskustella lisää seuraavana päivänä. Pariskunta yrittää nukkua. JSL nukahtaa, samoin riitaa kuunnelleet lapset, mutta AA ei saa unta.

Klo 01:35 AA ottaa taitavasti reititettyä sähköpostia käyttäen yhteyden epämääräiseen nettituttavaansa ja ilmoittaa, että Puputti ja JSL ovat tietoisia heidän p---fiilijenginsä harrastuksista. He päättävät hankkiutua miehistä eroon, jottei asia leviäisi. AA kehittelee päässään lavastustarinan ulkopuolisesta hyökkääjästä. Hän tietää, että jengiläiset tulevat olemaan varauksetta AA:n tukena myös oikeudenkäyntien aikana.

Klo 01:50– 02:00 AA pukee päälleen haalarin, suojautuu käsinein ja suihkumyssyin, hakee keittiöstä veitsen ja lyö nukkuvaa miestään kymmeniä kertoja eri puolille kehoa. (Samalla hän äänittää miehensä huudot vanhalle kasettimankalle?). JSL herää lyönteihin ja yrittää puolustautua. AA saa kamppailussa lieviä nirhaumia ja mustelmia. Osa lapsista herää meteliin, mutta olettaa riidan jatkuvan ja pysyttelee sängyissään. JSL tuupertuu sänkyyn. AA olettaa miehensä kuolleen ja raahaa tämän lattialle. Lapset olettavat riidan loppuneen, koska talo hiljenee. AA toimii robotin lailla.

(Kuvitteellinen AA: "Jukka yritti puuttua minun vapauteeni ja vahingoittaa minun mainettani; kontrolloida ja arvostella minun tekemisiäni. Siitä oli päästävä. Ylimielinen teknokraatti; ankara ja sovinistinen. Minä olen älykäs, luova - se mies yritti suitsia minua vuosikausia, yritti lannistaa minut. Eipä onnistunut, hah, olet luuranko, kuulitko: luuranko! Tässä ei ollut mitään väärää; pidin vain kiinni minulle kuuluvista oikeuksista.")

Klo 02:05 – 02:42 AA poistaa pyyhkeen ovi-ikkunan edestä ja sulloo sen hätäpäissään työhuoneen lipastoon. Samalla hän hakee tuulikaapista miehensä kengät, tekee niillä verisiä jälkiä terassille ja takkahuoneeseen, nostaa muovituolin ikkunan eteen, hajottaa ikkunan säpäleiksi, levittelee sirpaleita, tarkkailee lasten reaktioita, piilottaa haalarin, hanskat ja suihkumyssyn, käy suihkussa, sulloo märän pyyhkeen työhuoneen lipastoon toisen pyyhkeen seuraksi, pukeutuu punaiseen t-paitaan ja pikkuhousuihin ja tarkistaa lavastusjäljet. Lapset rauhoittuvat kuullessaan normaaleilta kotiaskareilta kuulostavia ääniä. AA kelaa mankan alkuun, painaa sen päälle ja hajottaa ovi-ikkunaa hieman lisää takkapuulla. Lapset havahtuvat, kun taas alkaa kuulua huutoa ja lasin helinää. Esikoinen nousee sängystä ja kävelee olohuoneeseen. AA pelästyy paikalle ilmaantunutta lasta, käskee tämän poistumaan, lyö itseään kevyesti veitsellä rintaan ja lähtee soittamaan hätäkeskukseen.

Klo 02:43 – 02:48 Hätäkeskuspuhelu, (jossa on sekaisin äänitystä ja reaaliaikaisia ääniä). JSL tokenee ja Aueriin iskee paniikki, kun JSL pyytää hälytystä apuun. Miehen tajunnan taso on kuitenkin niin alhainen, ettei hän kykene selkeästi viestittämään vaimonsa syyllisyyttä. Ehkei hän edes täysin tajua tulleensa vaimonsa puukottamaksi, koska heräsi veitseniskuihin täydestä unesta. Tulee hetken hiljaisuus. Pian AA toteaa: ”Hei, mun täytyy ny…” ja käy viimeistelemässä surmatyön vasaralla. Esikoistytär erehtyy havainnossaan ”huppumiehen” poistumisesta. Kyseessä on suggestiivinen mielikuva tai havainto pimeässä liikkuvasta äidistä joko hätäkeskuspuhelun tai lavastustöiden aikana.

AA hävittää osan todisteista käydessään huseeraamassa valvomattomasti surmatalossa ennen tutkinnan loppuun saattamista. JJ:n toimesta häviää loputkin.

[Veristi]

Jollakulla sitä vaan löytyy useita lennokkaita tarinaversioita Ulvilan tapahtumien yöstä... Kuin Naakalla konsanaan. Tässä vain Diabolikin sijasta epämääräinen "kerho".

Tuota esikoistyttären roolia perhedraamassa pidän kyllä valitettavana. Niin joutuu huolehtimaan vanhemmistaan kuin pienemmistä sisaruksistaankin.

Mutta tuosta tarinasta: kehusanavalikoimani on kovin sovinnainen, joten tyydyn sanomaan tapani mukaan 'kiitos'.

Taustanauhatulkinnan kannattajana näen tarinan juonikulun tosin osin epäuskottavana. Ensinnäkään en usko lasin aluksi rikkoutuneen aivan uloimpaan lasiin saakka. Johan sen lapsikin olisi huomannut. Ja tuntenut vedon. Lasia vasten on kyllä Annelin ollut mahdollista Jukan tuupata, jotta olisi saanut tämän epätasapainotilaan ja helpommin sohituksi sängyn päälle. Mitään haalareita ei tässä vaiheessa tarvittu; saattoi olla vaikka vaatteittakin. Puukottelun jälkeen Anneli peseytyy pesuhuoneessa, jättää Jukan hiljalleen valittelemaan ja keittiössä kehittää nauhoitusjuttunsa. Ja mikä tärkeintä: tässä vaiheessa Jukan kengät jalkaan.

Alussa nauhoitus sujuu ok, kun Jukka vain valittaa. Mutta mitä hit..., Jukka kuuluu nousevan sängyltä ylös. Anneli raivoissaan kohti takkahuonetta. Astalon haku ja sillä selväksi, lopettaa ja äänet hiljenevät nauhallakin. Kengät jalassa tai kädessä verijälkien lavastusta yms. Lasinrikkomiset ja mankan kelaamiset.

Häkepuhelu, jonka aikana tyttö yllättäen tulee taas aulaan. Jne. Viimeistelynä ruumiin siirto pesuhuoneen oven viereen, jolloin saa 'pulssinkokeilureissun' jäljet. Omaan rinttan pisto jossain tässä välissä.

Tarinan loppuvaiheista olen kyllä samaa mieltä. Varsinkin tuosta JJ:n osuudesta loppujen todisteiden hävittämisessä olen tullut vakuuttuneeksi. Annelin manipulointitaidot ovat hämmästyttävät ollakseen "tekstianalyysin ammattilaisen" päänsisäisiä juttuja.

[Tara]

^^ Ihan vain yhden kohdan otan esille..

Jokuvaan yllä

... ja juo samalla hieman viiniä....

Ne mustakorkkiset tummat pikkupullot keittiökuvassa työpöydällä voisivat hyvinkin olla pieniä alkoholipulloja, mustamarjaviiniä, mustikkaviiniä tmv, salmiakkijuomaa. Joku ehdotti, että mustat pullot olisivat mustamarjamehua. Mutta kun noita arkisia tiivistemehupulloja yleernsä kai pidetään avattuna vain yhtä, eli harvemmin esillä useampaa kuin yhtä kerrallaan. Voisivat olla jotain siideripullojakin.