14v ammuskeli Kuopiossa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Sasse75
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Ma Helmi 04, 2008 4:48 pm

14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Sasse75 »

Poliisi otti perjantai-iltana kiinni haulikon kanssa liikkuneen 14-vuotiaan pojan Kuopiossa. Tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa poliisi kertoi, että poika sai haulikon kotoaan murtautumalla vanhempiensa laillisesti ylläpidettyyn asekaappiin.

Poika vei asekaapista haulikon lisäksi huomattavan määrän patruunoita ja metsästyksessä käytettävät luotiliivit. Hänen hallustaan löydettiin pidätyksen yhteydessä 20 patruunaa.

Ennen ammuskelua poika oli viettänyt iltaa Martti Ahtisaaren koulun yhteydessä olevassa yökahvilassa Saaristokaupungin alueella. Sieltä hän lähti kävellen kohti läheistä ostoskeskusta, missä hän ampui ensimmäisen laukauksen.

Ostoskeskukselta poika jatkoi jalan kohti keskustaa ja ampui toisen laukauksen, josta poliisilla ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Noin kilometrin päässä ostoskeskuksesta poika ampui ilmeisen summittaisesti kohti liikkuvaa autoa. Laukaus osui auton tuulilasiin, joten tilanne oli erittäin vaarallinen. Auton kuljettaja soitti hätäkeskukseen noin kello 21.25. Poliisi sulki nopeasti kyseisen tieosuuden ja otti pojan kiinni noin 20 minuuttia myöhemmin.

Poliisit vaarassa?

Kun poliisi määräsi poikaa luopumaan haulikosta, tämä heitti aseen maahan jolloin se laukesi jälleen. Poliisi selvittää yhä, aiheuttiko aseen laukeaminen tässä tilanteessa vaaraa poliiseille. Muuten kiinniotto sujui rauhallisesti.

Vielä samana yönä poliisi sai yhteyden pojan vanhempiin, jotka ovat olleet tänään kuulusteluissa. Poika on edelleen poliisin huostassa, ja myös häntä aiotaan kuulustella iltapäivällä.

Poliisi on luvannut kertoa lisää tapahtumista kuulustelujen jälkeen.

Ammuskelun motiivi ei ole vielä selvinnyt. Poika oli päihtynyt, kun hänet otettiin kiinni.

Koska poika on 14-vuotias, hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, joten asian selvittelyä jatketaan sosiaaliviranomaisten kanssa.

STEFAN LEPPÄNEN
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090 ... 0_uu.shtml
"Every saint has a past. Every Sinner has a future."
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Kuopiossa ammuskellut 14-vuotias: Halusin esitellä varusteitani
Aamulehti, STT

Kuopiossa haulikolla ammuskellutta poikaa epäillään tapon yrityksestä. Humalainen 14-vuotias ampui eilisiltana tiettävästi kolme laukausta Kuopion Saaristokaupungissa.

Tämän päivän kuulusteluissa poika on myöntänyt teot, mutta ei ole osannut selittää niitä. Hän on kertonut keksineensä kesken kaveri-illanvieton, että haluaa esitellä varusteitaan.

Yksi laukauksista oli suunnattu kohti vastaantulevaa autoa, mutta kuljettaja selvisi tuulilasiosumasta säikähdyksellä. Muita ihmisiä ei tiettävästi ollut vaarassa.

Kuopion poliisista kerrotaan, että ennen ampumista 14-vuotias nautti kavereidensa kanssa alkoholia läheisessä metsikössä. Sieltä hän lähti kotiinsa, missä murtautui isänsä asekaappiin. Kävellessään kohti keskustaa airsoft-liiviin pukeutunut poika ammuskeli ja uhkaili satunnaisia vastaantulijoita.

Tapahtumista tuli hälytys noin kello 21.25, minkä jälkeen poliisi eristi alueen ja pidätti ampujan. Vahvasti humalainen poika ei tehnyt vastarintaa, mutta hänen aseensa laukesi, kun hän heitti sen poliisin käskystä maahan.

Ammuskelu herätti kauhua läheisessä yökahvilassa, mutta asiakkaille ei aiheutunut laukauksista vammoja.

Poliisi korostaa, että pojan vanhempia ei epäillä rikoksesta.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194695 ... itani.html
Kuopiossa ammuskellut poika ei muista kaikkia laukauksia
03.09.2011 16:43
Eilen illalla Kuopiossa sattuneen ammuskelun motiivi ei ole vielä selvinnyt.

14-vuotias poika ampui eilisiltana kaupungissa haulikolla kolme laukausta. Lisäksi tälle sattui yksi vahingonlaukaus.

– Ampuja ei muista tarkkaan kaikkia näitä laukauksia, kertoo kertoo rikoskomisario Heikki Mansikka-Aho MTV3 Uutisille.

Poika oli kiinni otettaessa vahvasti humalassa. Poliisin ensimmäisessä mittauksessa promillelukema oli 2,18. Myös toisessa puhalluksessa lukema oli.vähän yli toista promillea.

Mansikka-Ahon mukaan ammuskeluun syyllistynyt poika on kertonut olevansa pahoillaan tapahtuneesta.

– Poika on katuvainen
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... laukauksia
"Yöperho on koteloitunut"
Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 5:52 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

Pojan onni että on alle 15v vielä. Ei kai tuosta nytten kummempiakaan seurauksia tule, joutuu/pääsee juttelemaan ehkä jollenkin psykiatrille tms.
Juhani Paike
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: To Elo 18, 2011 6:52 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Juhani Paike »

Tähän ikäraja asiaan niin itse olen kyllä jyrkästi sitä mieltä että tietyissä asioissa myös nuorempia henkilöitä pitäisi voida syyttää normaalisti.
Ajat ovat muuttuneet ja ainakin itse veikkaan että vuonna 2011 14 vuotias on hieman eri tasolla kuin oli esim. vuonna 1950.
Eli ajat muuttuvat mutta miksi ei lainsäädäntö. Hirveästi edelleen voimassa lakeja ja asetuksia jotka on säädetty vuonna miekka ja kilpi.
kauas on pitkä matka ja painava on raskas kantaa
JoSS
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Elo 17, 2011 2:46 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja JoSS »

Juhani Paike kirjoitti:Tähän ikäraja asiaan niin itse olen kyllä jyrkästi sitä mieltä että tietyissä asioissa myös nuorempia henkilöitä pitäisi voida syyttää normaalisti.
Ajat ovat muuttuneet ja ainakin itse veikkaan että vuonna 2011 14 vuotias on hieman eri tasolla kuin oli esim. vuonna 1950.
Eli ajat muuttuvat mutta miksi ei lainsäädäntö. Hirveästi edelleen voimassa lakeja ja asetuksia jotka on säädetty vuonna miekka ja kilpi.
Aivan totta. Mutta kuten olemme nähneet, lakien säätäminen aiheuttaa lakeja säätävälle elimelle aivan liikaa töitä. Heidän palkkapussinsa ei siitä enempää lihoa, sääti tai oli säätämättä. Lainsäätämiseen provikkapalkka, hah. Tai todella epäinhimillisiä tekoja itse lainsäätäjiä kohtaan. Jo rupeaa lait muuttumaan.
- never underestimate the power of hatred -
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Savon Sanomat kirjoitti:http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... lle/700074

Katuva ampuja luovutettiin sosiaaliviranomaisille

13:24 (Päivitetty 15:54)

Jerri Koskinen

Pohjois-Savon poliisi tutkii edelleen täydellä höyryllä Kuopiossa perjantai-iltana sattunutta ampumavälikohtausta.

- Menemme vielä askel askeleelta tapahtuneen läpi. Meillä on vielä lisäksi kuulusteltavia, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Heikki Mansikka-aho kertoo.

Hänen mukaansa mitään varsinaista uutta ei ole tullut ilmi.

- Meille ei ole tullut tietoon esimerkiksi uusia uhkailuja, joita poika olisi tehnyt.

14-vuotias poika ammuskeli haulikolla Kuopion Saaristokaupungissa myöhään perjantai-iltana. Hän ampui muun muassa päin liikenteessä ollutta autoa. Poikaa epäillään tapon yrityksestä.

- Luovutimme pojan sosiaalitoimelle. Kotiinsa hän ei pääse, Mansikka-aho toteaa katuvaisesta nuorukaisesta.
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090 ... 4_uu.shtml

Kuopion ammuskelija sosiaaliviranomaisten huostaan

Sunnuntai 4.9.2011 klo 15.35

Teinipoika on harrastanut Airsoft-ammuntaa.

Perjantai-iltana Kuopiossa ammuskellut 14-vuotias on siirretty sosiaaliviranomaisten huostaan.

Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että ampuja on harrastanut niin sanottua Airsoft-ammuntaa.

Poliisi sai perjantai-iltana klo 21.25 tiedon, että joku uhkailee aseen kanssa Saaristokaupungin kaupunginosassa. Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että autoa oli ammuttu haulikolla.

Pohjois-Savon poliisi otti epäillyn kiinni noin 20 minuutin kuluttua hälytyksestä. 14-vuotias poika löydettiin noin 400 metrin päästä ampumapaikalta. Kuopiolaispojalla oli hallussaan haulikko, ja hänellä oli yllään metsästystyyppinen luotiliivi.

Poika oli humalassa tapahtumahetkellä.

Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä. Koska poika on 14-vuotias, hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa.

IL
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Onnekasta on ollut se, että käsittääkseni haulikko on tappava vain suhteellisen läheltä ammuttuna.
Zukuluku
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ma Loka 27, 2008 12:21 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Zukuluku »

Näiden hyvin rajallisten saatavilla olevien tiedonmurustenkin perusteella on sanottava, että ei ihan terveeltä vaikuta. Tuntuu pojalla olevan aika erikoinen suhtautuminen aseisiin, jos on airsoft-harrastusta ja vielä pitää kännipäissään lähteä uhoamaan haulikon ja liivien kanssa. Jos nyt en ihan täysin harhateillä ole, niin eiköhän jotain Call of Duty -tyylistä ammuskelupeliharrastustakin ole.

Hyvä toki, että tuli ilmi jo tässä vaiheessa, niin pääsee viranomaisten tarkkailuun. Vanhemmat varmasti pitävät aseistaan tulevaisuudessa parempaa huolta ja eiköhän pojankin ole turha hakea aselupaa vähään aikaan.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

.

^ Savon Sanomien mukaan asetta oli säilytetty lainmukaisesti.

Tässä pikantti sivujuonne tapaukseen:


http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... tta/700463
Poliisi tutkii, mistä Kuopion ampuja sai olutta

Poliisi tutkii, mistä kuopiolainen 14-vuotias poika tuttavineen sai alkoholijuomia viime perjantaina Kuopion Saaristokaupungissa.

Poika joi itsensä alueen metsikössä tanakkaan humalaan, haki kotoaan isänsä haulikon ja räiski sillä kolme laukausta Saaristokaupungissa.

Neljäs laukaus aseesta lähti vahingossa, kun poliisi käski poikaa luopumaan aseesta ja tämä humalapäissään viskasi haulikon maahan. Ase laukesi, mutta haulit eivät osuneet kehenkään.

- Porukka metsikössä oli vaihtunut illan mittaan, joten poliisi ei vielä tiedä, paljonko nuoria oli ryypiskelemässä, rikoskomisario Heikki Mansikka-aho Pohjois-Savon poliisista kertoo.

- Poliisi on kiinnostunut ennaltaehkäisevässäkin mielessä tutkimaan, onko paikkaa käytetty nuorten ryypiskelyyn aiemminkin ja mistä juomat oli saatu.

Humalan takia poika ei tarkkaan edes muista kaikkea illankulusta. Poliisitutkimuksissa on selvinnyt, että vahinkoja on tullut yhteen autoon ja yhteen rakennukseen. Selvittelyt vahingoista jatkuvat.

Kun poika alkuyöstä murtautui isänsä asekaappiin, vanhemmat olivat kotona, mutta eivät havainneet pojan käyntiä paikalla.

Isän aselupiin tapaus ei vaikuta. Poliisin mukaan haulikko oli asianmukaisesti lukon takana.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Tästä tapauksesta tulee tänään JIM-kanavan Poliisit-sarjassa juttua. Telkku.com näytti kyllä ihan muuta sisältöä, mutta IL uutisoi näin:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012040 ... 7_uu.shtml

Poliisit-sarjan kaksikko jahtasi 14-vuotiasta ammuskelijaa syksyllä Kuopiossa. Tapaus nähdään tänään televisiossa.
Jaakko ja Pauli joutuivat tosipaikan eteen ampujajahdissa. (JIM)

TAUSTA

Kuopion ammuskelu: 14-vuotiaan haulikko laukesi vielä poliisin edessä
Haulikon kanssa riehunut teini ampui autoa

Jim-kanavan Poliisit-sarjassa seurataan tänään poikkeuksellista ammuskelutapausta, joka sattui viime syksynä Kuopiossa. Luotiliiveihin pukeutunut 14-vuotias poika ampui autoa ja pakeni tämän jälkeen poliisia.
Illan jaksossa katsojat pääsevät seuraamaan, mitä tapahtuu, kun poliisit jahtaavat aseistautunutta henkilöä.
Ensimmäisenä tapahtumapaikalle riensivät kuopiolaispoliisit Jaakko Heikkinen ja Pauli Jokinen, joiden työtä kuvattiin Poliisit-sarjaan varten. Vaaratilanne veti sarjan vitsiniekat vakavaksi.

- Tehtävä oli erittäin vaarallinen. Kyllä täytyy myötää, että pelotti. Tässä voi oikeasti henki lähteä, Jokinen kertoo.

Jakso esitetään Jim-kanavalla tänään kello 20.30.
elisa_day
Jack Bauer
Viestit: 923
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 3:11 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja elisa_day »

Kyseinen jakso tuli telkkarista eilen, mutta sen voipi vielä katsoa Ruudussa:
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=368931
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Voi ei! Minä siis itse missasin sen, kun en tarkistanut, että uutinen olikin jo eilen luettavissa. No näkee sen telkustakin sitten viikonlopun uusintana.
Kiitos Elisa_Day! Olisin varmaan kihissyt kiukusta illalla istahtaessani tv:n ääreen. :mrgreen:
Pääsiäispyhien takia muutoinkin päivät sekaisin!
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

Hämmästelen sellaista asiaa, että missä kunnossa vanhemmat on olleet kotona kun eivät ole pojan käyntiä havainneet? Se tietty, että jos asekaappi ei ole asuintiloissa selittäisi jotain (en tiedä kys.asian määräyksistä)
Mutta ihan väistämättä tulee mieleen, että eihän kai nyt vaan samalla oo pojalle haettu juotavat ku itellekkin? Sitähän ei kannata tunnustaa ihan suorilta koska se on rangaistavaa.
Mutta minun mielestä ei ole normaalia, että ton ikänen pyörii ulkona tohon aikaan kauheessa kanuunassa ja vanhemmilla ei näiden tietojen valossa ole ollut mitään käsitystä teininsä tekemisistä tai menemisistä.
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
eloq
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 9:16 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja eloq »

Missä on mainittu että vanhemmat olivat kotona kun poika haulikon varasti?
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: 14v ammuskeli Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

eloq kirjoitti:Missä on mainittu että vanhemmat olivat kotona kun poika haulikon varasti?
Osaat jo näköjään kirjoittaa. Kannattaa opetella vielä lukemaankin, kiitos.
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
Vastaa Viestiin