Zodiac bodomiin syyllinen ?

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Kekkonen
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 6:52 pm

Zodiac bodomiin syyllinen ?

Viesti Kirjoittaja Kekkonen »

Tässä Wagnerin omaa kertomaa:
"Arska on ns. "paremmista piireistä" ja heti Bodomin murhien jälkeen oli lähtenyt vaihto-oppilaaksi sisarensa luokse Kaliforniaan, josta palasi vasta joskus 1970-luvulla Suomeen.
Sattumaa tai ei, Kaliforniassa riehui tuona aikana tuntemattomaksi jäänyt murhaaja, jonka lukuun on kytketty 7 paikallista murhaa.
Ensimmäiset tapahtuivat 5.6.1961, siis Bodomin murhien vuosipäivänä ja uhreina oli 2 rannalla telttaillutta nuorta. [lähde:Zodiac-kalenteri www.zodiackiller.com]
Murhaaja nimitti itseään Zodiaciksi ja eräälle paikallislehdelle lähettämässään kirjeessä ilmoitti tilillään tuolloin olleen 10 murhaa, josita kolme siis olisi tapahtunut ennen Kalifornian murhia. Profiloinnissa Zodiackin epäilään olevan skandinaavi ja ruotsin kielen taitoinen. Hämmästyttävintä asiassa on se, että Zodiackilla on täsmälleen Arskan käsiala ja sama symboliikka, kirjeet päättyvät ympyrän keskelle piirrettyyn ristiin. Molemmat ovat myös ilmeisiä psykopaatteja ja hyvin älykkäitä ja molemmilla vaikuttaa olevan ainakin sama etunimi. Ei sis ihme, että eräs kollegani epäilee tahojen olevan sama henkilö. Arskan osuuden Bodomin tekhoihin nimenomaisesti myöntänyt taho kerran kapakassa ohikulkiessaan osoitti Arskan paperiin piirtämää sym,bolia, lausui Zodiac ja sai Arskan punastuen repimään tuon piirrossymbolijn heti pois. Tuolloin en vielä tiennyt mitään tästä Kalifornian alueella vaikuttaaneesta murhaajasta palaveroidessani Arskan pyynnöstä eräästä oikeusasiointitapauksesta hänen lähikuppilassaan."

EDIT: Siirretty toisesta osiosta. - RAID

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Zodiakista on sen verran tuntomerkkejä, etteivät oikein sovi Waakun kuvaamaan Arskaan. Toinen on siis kuullun perusteella yli 190 senttinen, laiha, toinen ehkä 175 senttinen, tukeva.

Tuo Zodiakin profilointi skandinaaviksi ei taida olla tullut poliisislta, vaan jostakin "yksityishenkilön" viestistä.

Olikohan Wagnerilla epäselviä raha-asioita kyseisen Arskan kanssa? Miten on Waakku?

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Todella mielenkiintoinen teoria tämä, niin uskomattomalta kuin kuulostaakin.
Kuva

Kekkonen
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 6:52 pm

Viesti Kirjoittaja Kekkonen »

EuroJR kirjoitti:Todella mielenkiintoinen teoria tämä, niin uskomattomalta kuin kuulostaakin.
Espoon Arska on Bodomin mahdollisena murhaajana huomattavasti mielenkiintosiempi henkilö kuin bussikuski NG.

Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Arska on ruoto suorana noin 2 m, tyypillisessä asennossaan pienemmältä näyttävä. Arskan ja Zodiac-hlön ihmeteltävä yhdenmukaisuus ilmenee paitsi käsialassa, myös lauserakenteessa ja käyttäytymisesä.

Myönnettyään Bodom-surmat tekemisikseen Arska piti niitä pieninä juttuina antaen ymmärtää, että hänellä on suurempiakin juttuja tunnollaan.

Tunturiolosuhteissa 1991 Arska oli antanut ymmärtää, että kaikki hänen tappamansa joutuvat hänen orjikseen tuonpuoleisessa elämässä.

Ihmeteltävän samankaltainen on Zodiac-sarjamurhaajan kerronta.'

Liikaa samankaltaisuuksia on, etteikö juttua voitaisi tutkia. Jos osataan.

8)

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Wagner kirjoitti:Arska on ruoto suorana noin 2 m, tyypillisessä asennossaan pienemmältä näyttävä. Arskan ja Zodiac-hlön ihmeteltävä yhdenmukaisuus ilmenee paitsi käsialassa, myös lauserakenteessa ja käyttäytymisesä.
Arska siis näyttää 175 senttiseltä, kiltiltä, pullealta, mammanpoikanörtiltä, paksuine laseineen, kun hän on tyyppillisessä asenossa. Vaikka onkin 2 metrinen korsto oikeasti. :lol: No eipä ihme, että on vaarallinen. :lol: :lol:

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

konsta kirjoitti:
Wagner kirjoitti:Arska on ruoto suorana noin 2 m, tyypillisessä asennossaan pienemmältä näyttävä. Arskan ja Zodiac-hlön ihmeteltävä yhdenmukaisuus ilmenee paitsi käsialassa, myös lauserakenteessa ja käyttäytymisesä.
Arska siis näyttää 175 senttiseltä, kiltiltä, pullealta, mammanpoikanörtiltä, paksuine laseineen, kun hän on tyyppillisessä asenossa. Vaikka onkin 2 metrinen korsto oikeasti. :lol: No eipä ihme, että on vaarallinen. :lol: :lol:
Voisiko olla mahdollista että Arska oli agentti 8) Juuri tällaiset tummat lasit ja epäilyttävän näköinen - ei näy terävä katse.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Maza
Jane Marple
Viestit: 1032
Liittynyt: La Touko 26, 2007 1:17 pm

Viesti Kirjoittaja Maza »

Wagner kirjoitti: Liikaa samankaltaisuuksia on, etteikö juttua voitaisi tutkia. Jos osataan.
Juttelin Arskasta ja Zodiacin tapauksesta Wagnerin kanssa jo muutama vuosi sitten ja myös privaatisti. Otin lopulta yhteyttä Zodiackiller-palstan kautta erääseen USA:sta kotoisin olevaan Zodiac-tutkijaan. Arskan tapaus kiinnosti tutkijaa niin paljon, että hän ja Wagner aloittivat kirjeenvaihdon. Sitten kävi niin, että Wagner alkoi jostain ihme syystä epäillä, että ko. tutkija onkin joku suomalainen, joka yrittää vain vedättää häntä. Lopulta USA:n kaveri lopetti yhteydenpidon, koska hän puolestaan alkoi pitää Wagneria epäilyttävänä sekopäänä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että tutkija oli täysin aito ja hän olisi toimittanut Arskan käsialanäytteen Zodiac-tutkinnan ammattilaisille ja muutenkiin selvittänyt Arskan vaikeita Riversidessa.

Em. episodin takia en pidä Wagnerin Arska-kommentteja enää missään arvossa koskevat ne sitten Bodomia tai Zodiacia.x
Viimeksi muokannut Maza, Su Touko 11, 2008 6:59 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Juttelin Arskasta ja Zodiacin tapauksesta Wagnerin kanssa jo muutama vuosi sitten ja myös privaatisti. Otin lopulta yhteyttä Zodiackiller-palstan kautta erääseen USA:sta kotoisin olevaan Zodiac-tutkijaan. Arskan tapaus kiinnosti tutkijaa niin paljon, että hän ja Wagner aloittivat kirjeenvaihdon. Sitten kävi niin, että Wagner alkoi jostain ihme syystä epäillä, että ko. tutkija onkin joku suomalainen, joka yrittää vain vedättää häntä. Lopulta USA:n kaveri lopetti yhteydenpidon, koska hän puolestaan alkoi pitää Wagneria epäilyttävänä sekopäänä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että tutkija oli täysin aito ja hän olisi toimittanut Arskan käsialanäytteen Zodiac-tutkinnan ammattilaisille ja muutenkiin selvittänyt Arskan vaikeita Riversidessa.

Em. episodin takia en pidä Wagnerin Arska-kommentteja enää missään arvossa koskevat ne sitten Bodomia tai Zodiacia.
MAZAAAAAAA :!: :!: :!: Päätit sitten liittyä tällekin forumillle kaikkine tietoinesi. Mitä uutta? Onko uusia teorioita? Onko Jürgen Assmannista kuulunut mitään?

En ole koskaan pahemmin lukenut Arska-juttuja, mutta muistanko oikein, että Wagner alkoi epäilemään Mazaa Arskaksi? Onko Kopla-9:n osuudesta tapahtumiin kuulunut mitään uutta? Ennen huhtikuuta 2004 se oli suosituin "teoria". Voitti kai jonkin äänestyksenkin. Maza tiesi aiheesta selvästi eniten, joten olisiko pieni kertaus paikallaan. :wink: - Ja jos Maza näet Faaraota, niin sano terveisiä.

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Jaahas, vanhat hyvät ajat ovat palaamassa, Zodiac-saaga on heräämässä taas henkiin. :wink: :wink:

Veikkaisin kopla-9 astuvan frameille kohta puoleen.

Maza
Jane Marple
Viestit: 1032
Liittynyt: La Touko 26, 2007 1:17 pm

Viesti Kirjoittaja Maza »

konsta kirjoitti:Jaahas, vanhat hyvät ajat ovat palaamassa, Zodiac-saaga on heräämässä taas henkiin. :wink: :wink:

Veikkaisin kopla-9 astuvan frameille kohta puoleen.
Kiitos pojat vastaanotosta. Ajattelinkin, että ilahtuisitte entreestäni.

Jurgenistä ei ole kuulunut enää mitään. Mihin lie kadonnut. Pharaoh on ollut sivussa äksönistä, mutta eiköhän hänkin rantaudu tälle saitille pikapuoliin. Muistan kyllä taannoisen mielenkiinnon kopla-9:ään. Se oli hienoa aikaa. Keskustelu oli värikästä ja sanan säilä suihki.

Tällä saitilla näyttää olevan asiallinen displiini ja käyttäytymiskoodi. Sopiihan se minulle, sofistikoituneelle herrasmiehelle. Pysytään asiassa, mutta ei sorruta kuitenkaan liikaan tosikkomaisuuteen. Onhan tämä kuitenkin amatöörinuuskijoiden palsta, eikä mikään virallinen kanava.

Wagnerin vaisuus ihmetyttää. Moni noviisi varmaan kaipaa valaistusta Arskan asiaan, mutta ehkä Vaakku on jo antanut periksi ja aikoinaan melkoisilla laineilla loiskunut uskallus on jo hiipunut.

Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

poistettu
Viimeksi muokannut Pharaoh, Su Touko 11, 2008 10:05 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

karra
Sofia Karppi
Viestit: 412
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 2:16 pm

Viesti Kirjoittaja karra »

Miksi ei puhu ?Onko hällä sittenkin jotain salattavaa?
teltta puukko ja viimeinen erhe.

Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

poistettu
Viimeksi muokannut Pharaoh, Su Touko 11, 2008 10:06 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Millainen mopo tarinaan liittyi? Muuralassa tuli joskus hyvinkin tarkkaa tietoa siitä, kenellä oli minkäkinlainen mopo.

Leikki seis :!: Mitään kopla-9:ää ei ole koskaan ollut, ja koko tämä tarina oli alun alkaenkin vain Mazan sivunikeillään kehittelemä leikki Muuralan palstalla. Mazahan lopulta myönsikin nikit omikseen, kun ylläpito pisti hommalle stopin.

Vastaa Viestiin