Kasvattiperheen uskonasioista ei ole mitään faktaa. Lahkolaisuutta käytetään lyömäaseena, vaikkei yleensä edes tiedetä, millaisista asioista/eroavaisuuksista on kysymys. Lutherin aikaan syntyi uskonpuhdistus ja syynä se, että oli ihmisiä, jotka olivat eri mieltä katolisen kirkon opeista. Herätysliikkeet ovat ihan sitä samaa. Osa toimii ev.lut. kirkon sisällä (lestat, rukoilevaiset, viidesläiset) ja osa itsenäisinä seurakuntina/kirkkoina (vapislaiset, hellarit). Yhteistä näille on erimielisyys tiettyjä kirkon oppeja/tulkintoja kohtaan. Synnistä ovat kaikki suurin piirtein samaa mieltä, iänkaikkisesta elämästä väännetään pääasiassa. Kelle se on tarkoitettu, kuka saa armon? Yhteistä myös on se, että herätysliikkeisiin lähdetään täysikäisenä, päätöksellä ottaa Jeesus omaan elämäänsä. Luterilaisuudessahan tätä päätöstä ei mitenkään vaadita, seurakunnan yhteyteen otetaan lapsikasteen kautta. Vapislaisilla ja hellareilla on aikuiskaste. Herätysliikkeissä olevat ovat tehneet siis päätöksen olla uskossa, he eivät ole nimikristittyjä (vaikka niitäkin varmaan joukossa on). Tosiuskovainen suhtautuu syntiin vakavasti. He myöntävät, että olemme kaikki syntisiä, ja hekin tekevät syntiä joka päivä, mutta he tuntevat herkästi katumusta tekemisistään, sillä he kuitenkin YRITTÄVÄT elää niin, että saavat sen taivaspaikan ja kun se ei kellekään ole varmasti luvattu, synti voi viedä heitä kauemmas siitä. Tai kauemmas yleensäkin Jumalasta.
He eroavat meistä nimikristityistä sillä, että he tuovat avoimesti esille uskovansa Jumalaan ja Jeesukseen.
Miten sitten uskossa olevat ihmiset pystyisivät juonimaan istuttamalla lapsiin valemuistoja, jolla saavat yhden perheenjäsenen tuomituksi vuosiksi vankilaan kammottavista rikoksista, jotta itse saisivat pitää lapset? Lapset, joilla on sellaiset traumat isänsä menettämisen vuoksi, että kasvatus ei takuulla ole helppoa! Ja kysymys on ihmisistä, jotka olivat ensin todistamassa Annelin PUOLESTA oikeudessa. Tai miten lääkärinvalan vannonut uskossa oleva ihminen antaisi oikeudelle lausunnon, joka ei ole totuudenmukainen?
Aidosti uskossa olevat eivät tekisi mitään tuollaista, sillä se veisi heidät kauemmas Jumalasta, kauemmas Jeesuksesta ja kauemmas ikuisesta elämästä. Joten salaliittoteoriat, joissa syypää löytyy uskossa olevista, on syytä unohtaa. Ugh, olen puhunut.