Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Vielä ideoita liittyen tuohon lastaan. Kuinka varmaa oli se, että Hannelella ei tuota lastaa ollut linja-autoaseman baarissa? Onko joku pystynyt niin tarkkaan kiinnittämään huomiota Hanneleen. Villi ajatus tuli mieleeni, että lasta oli jo tuolla baarissa. Hannelella oli sovittuna tapaaminen ja Hannele oli jostakin syystä itse laittanut lastan. Jos Hannelella oli suhde varattuun ihmiseen, (tuosta olen spekuloinut jo aiemmin) ja Hannele halusi jollakin tavalla vaikka kerätä huomiota tältä toiselta ihmiseltä, saada säälipisteitä. Esim. on kertonut miehelle, että on itse vahingoittanut itseään koska ei pysty elämään ilman miestä. Ja sitten on uhannut tuolla tapaamiskerralla kertoa miehen vaimolle totuuden miehestä. Näppärä tyttö kyllä itse laittaa omaan käteensä lastan, ei siinä ole tarvinnut välttämättä olla ketään ulkopuolista laittajaa.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Lisää mietteitä tuli mieleeni. Hannelen ruumiinhan löysi koululainen, tai siis koululainen kiinnitti huomiota siihen että näki kiikarillaan jotakin outoa. En tiedä minkä ikäisestä koululaisesta on ollut kyse. Mutta nuoremmilla ihmisillä kuitenkin on tapana olla hyvinkin tarkkasilmäisiä ja he osaavat huomata paremmin mikäli näkevät jotakin ihmeellistä. Heillä on huomattavasti tarkkaavaisempi katse.
Tällä nyt pyrin siihen, että ei ole ihme jos Hannelea ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Niin monta kertaa aikaisemminkin ruumista on etsitty ja etsitty ja se kuitenkin lopulta löytyy ihan siltä alueelta mistä sitä on alunperin etsitty.
Käsilaukun löytymisestä vielä. Kukakohan tuon käsilaukun löysi? Oliko se joku joka oli mukana etsintäpartioissa vai löytyikö laukku sattumalta. Miten osattiin lähteä etsimään juuri tuolta paikalta? Ja mistä muualta niitä etsintöjä tehtiin. Täällähän on spekuloitu sillä poliisilla, oliko tämä mukana etsinnöissä? Ja kuinka kauan Hannelea etsittiin aktiivisesti? Oliko kyse päivistä vai viikoista?
Tällä nyt pyrin siihen, että ei ole ihme jos Hannelea ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Niin monta kertaa aikaisemminkin ruumista on etsitty ja etsitty ja se kuitenkin lopulta löytyy ihan siltä alueelta mistä sitä on alunperin etsitty.
Käsilaukun löytymisestä vielä. Kukakohan tuon käsilaukun löysi? Oliko se joku joka oli mukana etsintäpartioissa vai löytyikö laukku sattumalta. Miten osattiin lähteä etsimään juuri tuolta paikalta? Ja mistä muualta niitä etsintöjä tehtiin. Täällähän on spekuloitu sillä poliisilla, oliko tämä mukana etsinnöissä? Ja kuinka kauan Hannelea etsittiin aktiivisesti? Oliko kyse päivistä vai viikoista?
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Hannelen kello oli suhteellisen hyvässä kunnossa löytöhetkellä. Huhujen mukaan joku poliisi oli siis vetänyt tuon kellon käyntiin ja kello oli toiminut moitteettomasti. Kuka tuo poliisi oli? Oliko se sama poliisi joka oli pidätettynä tämän keissin tiimoilta? Todistiko joku muu tuon saman asian että kello oli hyvässä kunnossa, vai oliko se vaan poliisin kertomaa asiaa?
Sitten haluaisin vielä tarketua siihen silminnäkijä havaintoon. Työkaveri oli siis tavannut Hannelen torilla. Kuinkakohan luotettava havainto tämä oli. Entä mistä Hannelen huosut ilmestyivät Hannelen asunnolle? Onko kuitenkin mahdollista että Hannele on ollut ihan vapaaehtoisesti kateissa esim. muutaman viikon tai muun vastaavan ajan. Sinä aikana Hannele on saanut sen lastankin käteen. Ja sitten on tapahtunut jotakin. Kuinka varmaa oli tuo että Hannelen asunnolla oli käyty? Löytyikö avaimet Hannelen laukusta tai onko avaimia ylipäätään löytynyt?
Sitten haluaisin vielä tarketua siihen silminnäkijä havaintoon. Työkaveri oli siis tavannut Hannelen torilla. Kuinkakohan luotettava havainto tämä oli. Entä mistä Hannelen huosut ilmestyivät Hannelen asunnolle? Onko kuitenkin mahdollista että Hannele on ollut ihan vapaaehtoisesti kateissa esim. muutaman viikon tai muun vastaavan ajan. Sinä aikana Hannele on saanut sen lastankin käteen. Ja sitten on tapahtunut jotakin. Kuinka varmaa oli tuo että Hannelen asunnolla oli käyty? Löytyikö avaimet Hannelen laukusta tai onko avaimia ylipäätään löytynyt?
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Ei ole sama poliisi. Kellon käyntiin vetänyt poliisi on jo eläkkeellä ja kertomansa oli itse mukana mm. Hannelen ruumiinavauksessa. Sitä en tiedä oliko paikalla muita kun kello ns. vedettiin käyntin - ja kas kummaa - se lähti tikittämään. Ehkä se kertoo vain sen, että tuohon aikaan tehtiin hyviä kelloja. Ei muuta.elli72 kirjoitti:Hannelen kello oli suhteellisen hyvässä kunnossa löytöhetkellä. Huhujen mukaan joku poliisi oli siis vetänyt tuon kellon käyntiin ja kello oli toiminut moitteettomasti. Kuka tuo poliisi oli? Oliko se sama poliisi joka oli pidätettynä tämän keissin tiimoilta? Todistiko joku muu tuon saman asian että kello oli hyvässä kunnossa, vai oliko se vaan poliisin kertomaa asiaa?
Olen itse keskustellut tuon poliisin kanssa tapaus Hanhijoesta vuosi pari sitten. Hän oli myös paikalla kun ruumis haettiin löytöpaikaltaan. Hän myös tietää tuon poliisin, joka sai monoa tuohon aikaan Porvoon poliisista.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Turhan monet kiltteinä pidetyt tytöt ja pojatkin on tuottaneet ei toivottuja yllätyksiä tekemällä jotain sellaista jota vanhemmat ei osanneet odottaa, joten mielestäni on täysin mahdollista etä Hannele on pelannut jotain peliä, jonka sääntöjä vaan ei vielä ole osannut. Mä olen kerran tositarpeeseen lastoittanut oman etusormeni niin etä side ylti ranteeseen asti ja hyvin toimi. Kahdesti olen harjoitusmielessä lastoittanut ranteeni, vielä helpompaa. Sormeen tehtävän lastan tueksi riittää vaikka jäätelöpuikon tikku.elli72 kirjoitti:Vielä ideoita liittyen tuohon lastaan. Kuinka varmaa oli se, että Hannelella ei tuota lastaa ollut linja-autoaseman baarissa? Onko joku pystynyt niin tarkkaan kiinnittämään huomiota Hanneleen. Villi ajatus tuli mieleeni, että lasta oli jo tuolla baarissa. Hannelella oli sovittuna tapaaminen ja Hannele oli jostakin syystä itse laittanut lastan. Jos Hannelella oli suhde varattuun ihmiseen, (tuosta olen spekuloinut jo aiemmin) ja Hannele halusi jollakin tavalla vaikka kerätä huomiota tältä toiselta ihmiseltä, saada säälipisteitä. Esim. on kertonut miehelle, että on itse vahingoittanut itseään koska ei pysty elämään ilman miestä. Ja sitten on uhannut tuolla tapaamiskerralla kertoa miehen vaimolle totuuden miehestä. Näppärä tyttö kyllä itse laittaa omaan käteensä lastan, ei siinä ole tarvinnut välttämättä olla ketään ulkopuolista laittajaa.
Eihän se teoria kannatusta saa, mutta jos Hannele oli salaisesti pinnan alla kyllästynyt kaikkeen, ja vain odotti sopivaa tilaisuutta ottaa hatkat perheensä hallinasta. Nuoren naisen tyypilistä kapinaa malliin "Raisa Räisänen".
Ihan päättömistä päättömin ajatus, jota ei tue oikeastaan mikään muu kuin se, että umpi pimeäsä rikoksessa pitää uskaltaa puhua myös uskomattomistakin asioista. Entä jos tekijä, vaikkakaan ei pitänyt Hanelea vankina, vaihtoi Hannelen paikkaa. Tällaisen takana saatta olla ihan puhtaaseen tekijän narsismiin perustuva v*t*t*s siitä, kun ei saa tekemälleen murhalle mediahuomiota siitä kun ruumis löytyy. Ulkomaillahan on ollut tapauksia joissa tekijä on saanut kiksejä siitä kun juttua pyöritetään mediassa. Olikohan tämä juttu mediassa miten laajalti esillä Hannelen katoamisen jälkeisen ensivaiheen ja löytymisen välisen ajan. Hetken kävi mielessä jopa tämän, haminan invalidisurman 1971 ja Susanne Lindholmin tapausten koplaaminen. Voisiko Susannen tapaama "norjalainen" oikeasti olla suomalainen laivan perämies. Ja Hanelen kohtasi sitten tämä "perämies/norjalainen".
Vielä hullumpaa.
Hannele tiesi haminan jutun tekijän, ja sillä yritti saada miestä tanssimaan oman pillinsä mukaan siinä pahasti epäonnistuen. Siinä olis motiivi.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Onpa muuten tuossa lastoittamisessa sellainenkin mahdollisuus että sen on tehnyt ihminen joka itse joutuu usein lastoittamaan/sitomaan omia raajojaan. Esimerkiksi sellainen jolla on reuma. Olisihan se jälki varmaan melko ammattimaista.
Edit. Siis silloin 70-luvulla. Tänä päivänä on vissiin aika paljon paremmat apuvälineet ym.
Edit. Siis silloin 70-luvulla. Tänä päivänä on vissiin aika paljon paremmat apuvälineet ym.
"The darkest place is under the candlestick"
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Sellainen, joka kerta toisensa jälken joutuu käyttämään lastoitusta, tuskin on niin hyvässä kunnosssa että tekee Hannelele sen mikä esitetty on. Mutta tällaisen henkilön avustaja, joka näitä tekee jollekin muulle, on mahdollinen.Salander kirjoitti:Onpa muuten tuossa lastoittamisessa sellainenkin mahdollisuus että sen on tehnyt ihminen joka itse joutuu usein lastoittamaan/sitomaan omia raajojaan. Esimerkiksi sellainen jolla on reuma. Olisihan se jälki varmaan melko ammattimaista.
Edit. Siis silloin 70-luvulla. Tänä päivänä on vissiin aika paljon paremmat apuvälineet ym.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
No se henkilö kenestä tuon teorian keksin olisi pystynyt tekemään vaikka ja mitä. Joissain sairauksissakin on ylä- ja alamäkiä.. Mutta ihan kuinka vain, sinä varmaan tiedät paremmin.
"The darkest place is under the candlestick"
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Uhristahan ei löytö-olosuhteiden tähden olisi mitään sormenjälkiä edes saatukaan. Mutta laukun sisällä olevista tavaroista se olisi saattanut juuri ja juuri ollut mahdollista. Tämä kävi mielessäni sen tähden että.
Vain pari vuotta aiemmin, 5.6.1971, oli (ei nin kaukana) haminassa tapahtunut murha, jonka yhteydessä tehtiin sormenjälkien ottamisen suomen ennätys. Yritin poliisi kertoo 1983 kirjan jutusta ynnätä lukua, ja päädyin jonnekin kuuden tuhannen henkilön tietämille sormenjälkensä antamaan joutuneiden osalta.
Ei sitten kenelläkään tullut mieleen verrata näitä jälkiä Hannelen tavaroista mahdollisesti löytyneisiin jälkiin, vaikka jäljet oli KRP.n toimistolta satavissa ja rikoksesta epäiltyjen oikeusturva ei ollut silloin lähelläkään sitä mitä se nyt on. Mainitsemani sormenjälkien otto operaatio oli jopa ulvilan dna testaustakin surempi homma, kun huonmioidaan sen aikainen tekniikka. Haminan tekijän vankilaan vienyt jälki oli nin laadukas että, jos saman henkilön jälki olisi ollut Hanelen tavaroissa, oltaisiin henkilö ehdottomasti voitu varmistaa Hannelen tapaukseen kuuluvaksi tai kuulumattomaksi.
Vain pari vuotta aiemmin, 5.6.1971, oli (ei nin kaukana) haminassa tapahtunut murha, jonka yhteydessä tehtiin sormenjälkien ottamisen suomen ennätys. Yritin poliisi kertoo 1983 kirjan jutusta ynnätä lukua, ja päädyin jonnekin kuuden tuhannen henkilön tietämille sormenjälkensä antamaan joutuneiden osalta.
Ei sitten kenelläkään tullut mieleen verrata näitä jälkiä Hannelen tavaroista mahdollisesti löytyneisiin jälkiin, vaikka jäljet oli KRP.n toimistolta satavissa ja rikoksesta epäiltyjen oikeusturva ei ollut silloin lähelläkään sitä mitä se nyt on. Mainitsemani sormenjälkien otto operaatio oli jopa ulvilan dna testaustakin surempi homma, kun huonmioidaan sen aikainen tekniikka. Haminan tekijän vankilaan vienyt jälki oli nin laadukas että, jos saman henkilön jälki olisi ollut Hanelen tavaroissa, oltaisiin henkilö ehdottomasti voitu varmistaa Hannelen tapaukseen kuuluvaksi tai kuulumattomaksi.
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Toi laukkujuttu sai hälytyksen mun päässä soimaan rajusti.Hanhijoki kirjoitti:Laukkuhan löytyi aivan rannasta, läheltä grillauspaikkaa, vai onko sulla jotakin muuta tietoa tästä?elli72 kirjoitti:Laukun löytäpaikalla ei ole rantaa. Siitä on jonkin verran matkaa joen rannalle. Ja Porvoon joessa ei ole ihmisillä tapana käydä uimassa. Ainakaan nykyään, eri asia on sitten että onko ihmiset siellä uineet 70-luvulla, mutta tuskinpa.
Jos laukku on ollut vesirajassa, tai ainakin niin lähellä löytöhetken vesirajaa että se on sinne voinut korkean veden aikaan päätyä, avaa tämä mahdollisuuden siihen että Hannelea ei välttämättä kokkkoniemessä edes tapettu/dumpattu veteen, vaan josain yläjuoksun suunnassa olevassa paikassa kokkoniemestä katsoen.
Tällöin laukku (pienenä ja kevyenä) on voinut virtausten mukana painautua rantaan, Hannelen jatkaessa vielä pätkän matkaa ajelehtimistaan. Tietenkin tämä ajatusrakennelma saattaa tuhoutua, jos voidan todistaa että laukku ei ehtinyt olla vedessä pitkään.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
No laukkuhan löytyi muutama päivä etsintöjen aloittamisen jälkeen. Missään ei lukenut tarkkaa päivää (tai sitten en vaan nähnyt) milloin etsinnät aloitettiin. Mutta voisi kyllä luulla että aika pian katoamisilmoituksen jälkeen etsinnät on käynnistetty. Eli minun olettamuksen mukaan laukku on kyllä jäänyt sille tielle jo katoamisiltana.
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Tiedän että tämä menee ihan huu haa puolelle, mutta koska toimintamallia on ulkomaisissa tapauksissa esiintynyt, ja koska Hannele löydettiin vasta niin kauan laukun jälkeen, kävi mielessä että. Halusiko Hannelen sieppaaja, laukun löydettäväksi jättämisellä, välittää jonkun viestin Hannelen yhä silloin ollessa elossa ja laittomasti vangittuna sieppaajansa toimesta ?elli72 kirjoitti:No laukkuhan löytyi muutama päivä etsintöjen aloittamisen jälkeen. Missään ei lukenut tarkkaa päivää (tai sitten en vaan nähnyt) milloin etsinnät aloitettiin. Mutta voisi kyllä luulla että aika pian katoamisilmoituksen jälkeen etsinnät on käynnistetty. Eli minun olettamuksen mukaan laukku on kyllä jäänyt sille tielle jo katoamisiltana.
Niin monet muutkin murhaajat (tosin tunnustan että enimmäkseen ulkomailla) on harrastaneet viestien jättämis peliä poliisin ja median kanssa.
edit pientä tekstin korjausta.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Ei ollu isokokoinen about 175 cm 75 kg. voimakas-Kyllä Fyysisesti terve kyllä, hyvin sanottu sillä psyko mieleltään. Porvoo oli lähin kaupunki joten luonnollisesti paras paikka viedä jo menehtynyt uhri sinnepäin. Varmaan tarkotitte tätä K.P:ta ja hän ei käyttänyt tietääkseni päihteitä edes virkavapaalla ollessaanjarmo.janis kirjoitti:Kun huomioidaan Hannelen löytymispaikka, ja virran mukana ajelehtimisteorian heikkoudet, voidaan tekijästä mielestäni päätellä seuraavaa.
Iso kokoinen
Voimakas
Fyysisesti terve
Tapahtumahetkellä selvin päin/päihteetön.
Mahdollisesti lavastanut teon näytämään Hannele lähtenyt uimaan hommalta.
Pienikokoinen ei Hannelen raahamisessa löytöpaikkaansa olisi onnistunut.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Aihe on arka edelleen koska paikkakunnalla ei oikein luoteta poliisiin. Tämän tyyppi liittyi muutenkin eräisiin ikäviin tapauksiin. Hiljainen ja etäinen tyyppi. Omaisia hänen uhreillaan on kuitenkin jäljellä joten olisi ikävä kaivaa arvet auki vuosien takaa vaikka nämä muut hänen ikävät tekosensa yhdistäisivät hänet Hanneleen. En minäkään mielelläni muistelisi tätä tapausta koska se varmaan jätti aikoinaan minuunkin jäljet lain valvojista vaikka heissä olisi hyviäkin kyttiä. R.I.P. Hannele.H. Ikävää etten kunnolla muista sinua Hannele vaikka kaupassa varmaan tavattiin olin niin nuori ja sinusta tuli julkkis vasta kuolemasi jälkeen. Vuosia sitten kun asuin sielläpäin vielä niin jäin hautakivesi luo hetkeksi haikeana miettimään maailman menoa käydessäni hautausmaalla.
Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973
Kylli kirjoitti:Ko. poliisi syyllistyi mm. koiran tarkoitukselliseen irtipäästämiseen seurauksella, että "kohdehenkilö" sai ikäviä raateluvammoja. (Lähde: Nyrkkiposti 7/1971). Pahan leiman saaneista hmisistä ja etenkin pienehköillä paikkakunnilla kuohuttavista tapahtumista lähtee aina ja vääjäämättä liikkeelle huhuja joiden todenperäisyyttä on hankala todentaa. Kyllä ko. henkilöstä on harrastajien kesken paljonkin ollut puhetta mutta kaikkea pohdintaa ei ehkä aina voi tai kannatakaan käydä julkisesti.Dirlanda kirjoitti:Miksi kukaan ei täällä puhu siitä poliisista, jota pidettiin tuohon aikaa syypäänä tapahtumaan. Vanhemmalla väellä on hänestä paljon juttuja, eikä sen perusteella ollut todellakaan mukava mies kyseessä. Vaikka virkavalta ei ihan vähästä toisiaan noki, niin miksi tuo poliisi joutui tapahtumaan jälkeen muulle paikkakunnalle vartijaksi... ellei siis ollut syytä epäillä tms. ?
Vai oli hän usuttanut aiemminkin sitä susikoiraansa jonkun kimppuun. Kuulin eräästä tapauksesta aikoinani. Se ei voinut olla tämä tapaus koska uhri ei tehnyt tapauksesta ilmoitusta ja eikä sillä ollut silminnäkijöitä. Myös vuosiluvun täytyy olla myöhempi. K.P oli ikävä tyyppi mutta kuitenkin tarkka. Liikkui partioidessaan yksin räksyttävän koiransa kanssa. Eräs nuorimies oli varkaissa ja sai K.P:n peräänsä. Päätti antautua. Hänet sidottiin, ilmeisesti kädet selän taakse koska en nähnyt vammoja hänen käsissään kun hän kerran kertoi tämän tarinan minulle ja näytti osan vammoistaan. K.P päästi koiransa irti joka puri häntä ilmeisesti ensiksi päähän koska uhri kertoi ettei voinut puolustautua sitä vähääkään kädet sidottuna kun silmille valui verta ja kylkeään näytti minulle jossa oli arpia. Kasvoihin jäi pahat arvet ja ikuinen muisto tapahtumasta. en muista nähneeni hänen seurassaan koskaan naisystävää. Alkoholia käytti runsaasti jo silloin ja joka päivä. Varmaan jo aikoja sitten kuollut