Siis,”Päädyimme siihen, ettei ole syytä epäillä rikoksesta”, mutta kuitenkin20.3.2013 klo 15:28
Poliisi ei aloita esitutkintaa Hautalan oviremontista ja kotisiivouksesta: ”Ei ole syytä epäillä rikoksesta”
Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr) asunnossa syyskuussa 2009 tehty oviremontti ja siivous ei ole johtanut esitutkintaan. Helsingin poliisi teki päätöksen eilen tiistaina.
Talousrikosyksikön päällikkö Ilkka Koskimäki kertoo, että poliisi otti asian oma-aloitteisesti harkintaan viikonlopun aikana. Alkuviikosta myös muutamat kansalaiset olivat poliisiin aiheesta yhteydessä.
Poliisi pohti mahdollisina rikosnimikkeinä veropetosta tai verorikkomusta.
”Päädyimme siihen, ettei ole syytä epäillä rikoksesta”, Koskimäki sanoo. ”Olemme ilmoittaneet päätöksestä verottajalle. Jos verottaja tekee tutkintapyynnön, katsomme uudelleen. Muuten asia ei enää ole meillä vireillä.”
Ministeri Hautalan toimista on tehty 13 kantelua oikeuskanslerille ja 14 kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kaikki kantelut siirretään käsiteltäväksi oikeuskanslerille, missä käsittelyaika on 6-8 kuukautta.
Hautalan epäillyistä pimeänä teettämistä töistä on kertonut remonttimies, jolla on oikeusriita taloremontista Hautalan miesystävän kanssa. Remonttimies on kertonut Hautalan tietoisesti teettäneen pimeänä työnä oviremontin ja asunnon siivouksen.
Hautala on myöntänyt maksaneensa 80 euroa siivoustyöstä ja jättäneensä työnantajamaksut maksamatta. Ne Hautala on nyt maksanut jälkikäteen. Oviremontin tehnyttä miestä Hautala on pitänyt yrittäjänä. Hautala maksoi miehelle 100 euroa. Hautalalla ei ole suorituksesta kuittia.
”Olemme ilmoittaneet päätöksestä verottajalle. Jos verottaja tekee tutkintapyynnön, katsomme uudelleen.”
Jos poliisi on jo kerran päättänyt, ettei rikosta ole tapahtunut, niin miten sama asia voisi rikokseksi muuttua jos verottaja tekee tutkintapyynnön?
Minä olen tähän asti luullut, että pimeän työn teetäminen on rikos. Poliisin mukaan kyse ei siis ole rikoksesta, vaan aivan laillisesta toimintatavasta.
Sisäasiainministeriön sivuilta kuitenkin saa toisen käsityksen
http://www.intermin.fi/fi/turvallisuus/ ... maa_talous
Talousrikollisuuteen kuuluva osa on harmaa talous, jossa sinänsä laillisesta toiminnasta syntyviä lakisääteisiä velvoitteita, kuten veroja tai eläkemaksuja laiminlyödään. Harmaa talous on niin sanottua piilorikollisuutta, josta vain osa tule viranomaisten tietoon. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan vuonna 2010 tilaaman tutkimuksen mukaan harmaasta taloudessa liikkuu vuosittain arviolta 10-14 miljardia euroa ja siitä aiheutuu yhteiskunnalle taloudellisina menetyksinä 4-6 miljardia euron tappiot.
Harmaata taloutta esiintyy erityisesti työvoimavaltaisilla aloilla, kuten rakennusalalla, majoitus- ja ravitsemisalalla ja kuljetusalalla. Harmaan talouden tyypillisimpiä ilmenemismuotoja ovat palkkojen maksaminen pimeänä tai kuittikauppa.