http://www.hs.fi/lahetalinkki/artikkeli/1135231191535Kansanterveyslaitos arvioi Suomessa olevan jopa toista tuhatta tartunnasta tietämätöntä hiv-positiivista henkilöä. Asiasta kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.
Suurin hi-viruksen tartuttajaryhmä ovat taudistaan tietämättömät ihmiset. Tällä hetkellä sairaus leviääkin nopeimmin suojaamattomassa heteroseksissä.
"Seksivälitteiset hiv-tapaukset laskivat vuoteen 2000 asti, mutta sen jälkeen ne ovat kääntyneet selvään nousuun", sanoo Kansanterveyslaitoksen hiv-yksikön johtaja Mika Salminen.
Hiljan ilmennyt, hivin tahallisesta levittämisestä epäillyn rovaniemeläismiehen tapaus on saanut suomalaiset miettimään omaa seksikäyttäytymistään. Siitä osoituksena Aids-tukikeskukseen tulleiden yhteydenottojen määrä on kaksinkertaistunut.
Yhteensä tautiin sairastuneita on Suomessa tilastoitu runsaat 2 200, joista suomalaisia potilaita on noin 1 600. Luku käsittää tartuntatapaukset siitä lähtien, kun hiviä alettiin tilastoida vuonna 1980.
Moraalittomuus kukoistaa ja taudit leviävät.