Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Keskiviikkona 18.6.2014 löydettiin kuollut (ja paloiteltu) nainen (avo)louhoksesta Kumla'ssa.

Uhri osoittautui 22-vuotiaaksi naiseksi. Rikospaikan arvellaan olevan läheinen Askersund.

Poliisi otti kiinni torstaiaamuna kolme 24-vuotiasta nuorta; yhden naisen ja kaksi miestä, joilla kaikilla on jokin yhteys uhriin tai tunsivat uhrin. Toinen miehistä (2) päästettiin vapaaksi jo torstai-illalla.

Poliisi epäilee kyseessä olevan ihmissuhdedraama, sillä surmattu nainen (1) ja toinen miehistä (1) olivat aikaisemmin seurustelleet. Myöhemmin tuo suhde oli päättynyt, ja mies (1) aloitti seurustelun nyt surmasta epäillyn naisen (2) kanssa. Tämäkin suhde päättyi jokin aika sitten.

Vapautettu mies (2) lainasi kiinniotettuna olevalle miehelle (1) Askersund'issa olevaa oma asuntoa, jossa mies (1) tapasi entistä tyttöystäväänsä (1), siis uhria. Samalla paikalle oli kuitenkin ilmestynyt myöhäisempi ex-tyttöystävä (2), ja seuraukset tiedetään.

Lauantaina kumpiakin esitettiin vangittavaksi; nainen todennäköisin syin murhasta epäiltynä, mies rikollisen suojelemisesta.

Naisen puolustusasianajaja Sofia Nordkvist'in mukaan syyttäjä ei ole esittänyt mitään varteenotettavaa todistusaineistoa asiakkaansa syyllisyydestä.

Lähde, lähde, lähde, lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius

Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: Nainen murhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Tapauksen tutkinta on käynnistynyt toden teolla tänään. Eilen sunnuntaina molemmat pidätetyt vangittiin yllä mainituilla rikosnimikkeillä.

Poliisin tiedotus on toistaiseksi hyvin niukkaa, eikä näin ollen ole saatu vahvistusta mm. sille, oliko uhrin ruumis paloiteltu vai ei. Todennäköinen murha-ase on kuitenkin löytynyt; se on tarkemmin kuvailematon työväline. Sen perusteella poliisi kuitenkin arvioi, että kyseessä ei ollut suunniteltu teko, vaan äkkipikaistuksissa tehty.

Ihmissuhdekuvio on toistaiseksi hieman epäselvä, sillä eilen vangitsemisoikeudenkäynnissä mies (1) väitti, että vaikka hän tunsi uhrin ulkonäöltä, tämä ei kuitenkaan kuulunut miehen tuttavapiiriin, eivätkä he olleet koskaan seurustelleet.

Nyt uudet huhut kertovatkin, että vapautettu mies (2) olisi ollut se, jonka kanssa sekä uhrilla että naisepäilyllä olisi ollut suhde. Uhrin ja miehen 2 välinen suhde oli päättynyt aikaisemmin, ja nyt naisepäilyllä ja miehellä 2 olisi ollut ON/OFF-suhde. Uhri olisi keskiviikkona ollut miehen 2 asunnolla, kun naisepäilty olisi yllättänyt tämän asunnosta.

Kuva
Epäilty tekijä, 24-vuotias nainen (ei ehkä albumin edustavin otos)

Kuva
Sama nainen ennakoi pari vuotta sitten tätä hetkeä ...

Kuva
Uhri, 22-vuotias nainen

Lähde, lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius

Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: Nainen paloittelumurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Paloittelumurha on vahvistunut

Örebron poliisi vahvisti tänään, että uhri oli paloiteltu. Kaikki ruumiinosat on kuitenkin löydetty.

Poliisi ei toistaiseksi paljasta enempää tutkinnasta muuta kuin sen, että vangittua naista epäillään sekä itse murhasta että paloittelusta.

Kyseessä on näin ollen erittäin harvinainen rikos. Naisten osuus kuolemaan johtaneista henkirikoksista on luokkaa 10%; paloittelumurhat ovat jo sellaisinaan harvinaisia, naisten tekeminä vielä harvinaisempia. Naisen tekemä paloittelumurha, jossa uhrina on toinen nainen, on tilastollisesti ainutlaatuinen, mahdollisesti ensimmäinen koko Ruotsissa.

Huhut kertovat, että paloittelu olisi tehty moottorisahalla.

Lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius

Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

(U) Metsästä löytyi paloiteltu ruumis

Viesti Kirjoittaja irmuska »

Iltalehti kertoo Ruotsissa tapahtuneesta ruumislöydöstä, epäiltynä tekoon on hevostyttö.
Metsästä löytyi paloiteltu ruumis Ruotsissa -
"Hevostyttöä" epäillään järkyttävästä rikoksesta
Keskiviikko 25.6.2014 klo 07.11
Ruotsissa nuori nainen on vangittu epäiltynä paloittelumurhasta.

Karmea veriteko on järkyttänyt Ruotsia.
Keski-Ruotsissa sijaitseva Kumlan taajama järkyttyi viime viikolla, kun läheisestä metsästä löydettiin 22-vuotiaan naisen ruumis.

Päivien kuluessa tihkunut tieto on lisännyt vain lisännyt taajaman tuskaa.

Sunnuntaina paikallinen 24-vuotias nainen vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhaan.

Tiistaina poliisi puolestaan vahvisti ruotsalaislehti Aftonbladetille, että löydettäessä ruumis oli "pahoin vaurioitunut" ja mitä ilmeisimmin paloiteltu.

- Tämä on järkyttävää. Olen yllättynyt. Kumlassa ei tapahdu ikinä mitään, sanoi vangitun naisen tuttava Aftonbladetille.

"Hevostyttö"

Aftonbladetin mukaan epäiltyä on kuvailtu "ystävälliseksi hevostytöksi". Naisen kerrotaan kilpailleen lähiseuduilla vaikuttavien ratsastusseurojen riveissä vielä viime vuonna.

- Hänellä on ollut useita koiria ja hevosia.

- Hevoset hän myi viime keväänä, koska hän ei vaikuttanut enää niin kiinnostuneelta, kertoi naisen tuttava Aftonbladetille.

Vangitsemisoikeudenkäynnin yhteydessä murhasta epäilty nainen on ruotsalaislehtien mukaan myöntänyt pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen.

Myös mies vangittu

Naisen lisäksi sunnuntaina vangittiin myös samanikäinen mies, jota alkuun epäiltiin avunannosta rikokseen. Sittemmin rikosnimike on kuitenkin vaihtunut rikoksentekijän suojelemiseksi. Vangittujen on väitetty olleen pariskunta.

Sekä työtoverit että asianajaja vakuuttavat kuitenkin miehen syyttömyyttä.

- Hän oli täällä koko päivän, hän jäi jopa ylitöihin. Emme ymmärrä, miksi häntä istutetaan (vankilassa) edelleen, sanoi miehen kollega.

- Hänellä on alibi koko päiväksi. Hän on selvittänyt, mitä hän on täsmälleen tehnyt ja ollut yhteystyöhaluinen. Olen vakuuttunut siitä, että hänet vapautetaan, asianajaja Andrew Simon sanoi.

Poliisi on vajaan viikon kestäneen tutkinnan aikana saanut "jonkinlaisen kuvan" veritekoon johtaneista tapahtumista, sanoi Örebrön läänin poliisin tiedottaja Mats Nylen tiistaina. Nylenin mukaan molempia vangittuja epäillään yhä rikoksista.

Lähteet: Aftonbladet, Expressen

KALLE JOKINEN
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."

Amy
Sofia Karppi
Viestit: 435
Liittynyt: Ma Touko 17, 2010 8:40 pm

Re: (U) Metsästä löytyi paloiteltu ruumis

Viesti Kirjoittaja Amy »

Kuulostaapa erikoiselta. Aika harvoin on tällaisia juttuja tyttöjen kesken. Millainen tuo heppatyttö oikein on otteiltaan jos toinen on kuollut pahoinpitelyn seurauksena (jos epäilty on kerran myöntänyt pahoinpitelyn)...ei oo tainnut pelkkää avokämmentä tulla.

Aika huonot taustatiedot, liekö tytöt tunteneet toisensa hyvinkin? Erikoinen homma.

Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: (U) Metsästä löytyi paloiteltu ruumis

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Viralliset taustatiedot ovat tietenkin niukkoja, sillä poliisin tiedotus on tässä vaiheessa luonnollisesti varsin vähäistä. Epävirallisten tietojen mukaan uhri ja tekijä tunsivat tai ehkä paremminkin tiesivät toisistaan, mutta eivät varsinaisesti olleet muuten (vapaaehtoisesti) tekemissä keskenään. Osapuolten polut kuitenkin kohtasivat yhteisen poikaystävän (mies 2) takia. Kohtaamiset eivät olleet kovinkaan lämpimiä, ja huhujen mukaan heidän välillään oli jo aikaisemminkin esiintynyt jonkin sortin läpsimistä puolin ja toisin, uhri ei pelännyt antaa takaisin samalla mitalla kuin häntä kohdeltiin.

Samat huhut kertovat, että tekijä on luonteeltaan ailahteleva, kun taas uhri oli hieman ylimielinen. Edelleen tekijän tuntevat ovat kertoneet, että tällä on lisäksi pari ikävää luonteenpiirrettä; manipuloiva oman edun tavoittelija, ts. hyvin sosiaalinen ja ystävällinen ihmisille, joista arvelee olevan hänelle hyötyä tavalla tai toisella, muiden kanssa yhteydenpito ja kanssakäyminen päättyy.

---

Lehtitietojen mukaan kyseessä on kolmiodraama kuten edellä on jo mainittu, eli motiivina surmaan olisi mustasukkaisuus. Surma ja ruumiin paloittelu olisi tapahtunut keskiviikkoaamuna/aamupäivällä miehen (2) kotona. Tekijä meni normaalisti töihin iltapäivällä klo 15, eikä työpaikalla kukaan huomannut tekijän käytöksessä mitään poikkeavaa. Tekijä pyysi kuitenkin henkilökohtaisiin syihin vedoten saada lopettaa työpäivä normaalia aikaisemmin. Hälytys poliisille tuli 21.30, ja jo samana iltana/yönä tekijä otettiin kiinni teosta epäiltynä.

Uhrin ruumis oli lähes täydellisesti paloiteltu, eli pää, raajat, torso ja muuta pientä ruumiinosaa olivat irrallaan. Poliisin mukaan ruumiissa näkyi sahajälkiä sen merkkinä, että sitä oli yritetty paloitella (vielä) pienempiin osiin.

Kuva
Ruumiin löytöpaikka

Tekijä on siis kuulusteluissa myöntänyt sekä kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn, että ruumiin paloittelun, mutta kiistää murhan.

Lähde, lähde ja lähde

...

Kriminologi Mikael Rying kertoo, että jos tekijä todetaan syylliseksi tekoon, on rikos ainutlaatuinen. Hän ei tunne ainuttakaan vastaavaa tapausta nykyhistorian ajalta.
Är hon skyldig är fallet unikt i Sverige.

– Jag känner inte till något liknade i modern tid. Det är extremt ovanligt, säger Mikael Rying, kriminolog på Rikspolisstyrelsen.
Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius

Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: Nainen paloittelumurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Mies (1) on päästetty vapaaksi eilen. Epäilykset miestä vastaan säilyvät, joskin niiden aste on laskenut.

Nainen oli kertonut miehelle (1) tämän tultua töistä kotiin, että hän oli riidellyt erään naisen kanssa ja jotakin vakavaa oli tapahtunut, mutta ei ollut kertonut tarkemmin, mitä. Mies (1) oli kehoittanut naista soittamaan poliisille, minkä nainen sitten tekikin. Eli tekijä itse oli lopulta ilmoittanut surmasta ja paloittelusta poliisille.
Då hade hon just, i förtroende, berättat för sin ex-pojkvän och tillika sambo, om hur hon hamnat i bråk med en annan kvinna och hur det hade slutat illa.

– Han fick veta att något hade hänt, men han visste inte om att hon hade dött, säger Andreas Simon till Expressen.

Samtalet till 112 föranledde att polisen ryckte ut och grep kvinnan och hennes sambo på deras gård.
Miehen (1) puolustusasianajaja Andreas Simon kertoo, ettei hänen asiakasta vastaan ole pienintäkään todistetta siitä, että mies olisi ollut millään tavalla osallinen murhaan. Simon arveli, että poliisin/syyttäjän oli aluksi vaikea uskoa, että kukaan nainen olisi yksin kyennyt tekemään jotain näin karmeaa, joten jonkun (miehen) on pitänyt avustaa naista siinä. Tapahtunuthan on ensimmäinen laatuaan Ruotsin rikoshistoriassa, joten ei ihme, että poliisi näin ajatteli.
Enligt Andreas Simon har det inte presenterats några som helst bevis för att han skulle ha varit inblandad i något brottsligt.

– Om jag får spekulera fritt tror jag att polisen först trott att det varit osannolikt att en kvinna kunnat göra något så här makabert på egen hand och därför utgått ifrån att någon måste ha hjälpt henne, säger Andreas Simon.

– Då har det legat närmast till hands att misstänka min klient.

Han berättar att hans klient, fram till söndagens häktningsförhandling, var fullständigt ovetande om att det 22-åriga offret mördats och sedan styckats.

– Det var en chock för min klient att höra det. Det är så klart svårt att smälta sådan information.
Aina sunnuntaina tapahtuneeseen vangitsemisoikeudenkäyntiin asti miehellä (1) ei ollut mitään tietoa siitä, että uhri oli murhattu ja myöhemmin paloiteltu. Tässä kannattaa pitää siis mielessä se, että molemmat otettiin kiinni heti keskiviikkoiltana, eivätkä he ole päässeet seuraamaan tapauksen käsittelyä julkisuudessa eivätkä myöskään keskustelemaan keskenään.

Lähde, lähde ja lähde

Loppuun vielä hieman positiivisempi kuva tekijästä.

Kuva
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Onko hevonen kuvassa heilahtanut vai onko sen kasvot blurrattu tunnistamisen estämiseksi ; )

Hurja juttu mutta ei yhtään yllätä että hevosnaiset ovat olleet toistensa kurkussa. Karskimpaa ja käytännönläheisempää naisryhmää on vaikea kuvitella.
Yllättävää sinällään että tekijä on itse ilmoittanut veriteosta poliisille. Luulisi että kerran kilpailijattarensa surmattuaan ja palasiksi sahattuaan ei enää tuntisi omatunnon soimauksia. Vai oliko niin että teon jälkeensä jättämä tolkuton siivo ja mahdottomuus kätkeä uhria lopullisesti saivat tekijän toisiin ajatuksiin?

Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Juu, kuvan julkaisijan huumoria tuo hevosen kasvojen suttaus; pitäähän asiat kyetä priorisoimaan. Epäillyn ex-avopuoliso siis kehotti tätä ilmoittamaan teosta poliisille.

Tänään (tai siis eilen) on jälleen saatu lisätietoa tapahtuneesta.

Epäilty ilmestyi entisen poikaystävänsä asunnolle heti klo 06.00 jälkeen, kun ulko-ovet avautuivat (porttikoodia ei enää tarvittu) ja mies (2) oli lähtenyt töihin. Nainen soitti asunnon ovikelloa, ja oven avasi uhri, joka päästi tekijän sisälle eteiseen vaihtoehtoisesti tekijä tunkeutui sisälle, jossa tämä välittömästi löi uhria vasaralla takaraivoon sillä seurauksella, että uhri menetti tajuntansa.

Tämän jälkeen epäilty haki veitsen (oletettavasti keittiöstä) ja iski sillä tajutonta uhria useasti (joko eteisessä tai kylpyhuoneessa). Tämän tehtyään tekijä jätti kuolevan uhrin asuntoon ja poistui itse kotiinsa vaihtamaan veriset vaatteet puhtaisiin.

Parin tunnin kuluttua epäilty palasi mukanaan kotoa haettu saha, jolla tekijä paloitteli uhrin asunnon kylpyhuoneessa. Ruumiinosat epäilty pakkasi muovikasseihin ja vei ne autolleen. Kylpyhuoneen ja muut tilat tekijä siivosi perusteellisesti, joten silmin nähtäviä jälkiä teosta ei jäänyt.

Puoli kolmen aikaan nainen meni töihin autollaan, jossa paloiteltu ruumis oli mukana. Hän lopetti työt pari tuntia normaalia aikaisemmin, ja käytti sen ajan ruumiin (osien) kätkemiseen sekä uhrin auton ajamiseen toiselle paikkakunnalle.

Poliisi on löytänyt kaikki kolme murha-asetta, siis vasaran, veitsen ja sahan.

Varsin outoa tässä kaikessa on se, että palattuaan murhapaikalle epäillyllä oli lisäksi mukana lääkeruisku, jossa oli alkoholia, jonka tekijä ruiskutti uhriin.

Psykiatri Ulf Åsgård kuvailee tekoa tyypilliseksi intohimorikokseksi (nyt siis mustasukkaisuuden takia), jossa ei teon hetkellä välitetä seurauksista. Riskien analysointi ei kuulu tekijän (ajatus)maailmaan, kun tunnevyöry petetyksi tulemista jyrää.
– I de situationerna kan vem som helst tappa fattningen och totalt missa konsekvenserna. De känslorna som styr inbegriper inte en riskanalys. I det här fallet har det ovanligt nog lett till att någon har dödat, säger Ulf Åsgård.
Myös alkoholin ruiskuttaminen uhriin on hyvin, hyvin, hyvin poikkeavaa, eikä Åsgård ole koskaan kuullut mistään vastaavasta.
Att gärningsmannen ska ha injicerat alkohol i sitt offer är något som Ulf Åsgård beskriver som "mycket avvikande".

– Det är helt unikt. Jag har aldrig hört talas om det tidigare. Det är mycket, mycket, mycket avvikande.
Lähde, lähde ja lähde

Mies (2), eli uhrin ja epäillyn "yhteinen" poikaystävä, jonka asunnossa surma tapahtui, on tänään vapautettu kaikista epäilyksistä, eli häntä ei epäillä millään tavalla osalliseksi tapahtuneeseen.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius

Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja irmuska »

Aivan käsittämätön tapaus. Siinä on todellakin päässä napsahtanut jokin tekijällä.

On siis itse ilmoittautunut poliisille tapauksen tiimoilta, onko voinut olla tekohetkellä jonkinasteisessa psykoosissa? Tosin psykoosi ei käsittääkseni ole olotila joka menee muutamassa tunnissa ohi, vaatinee aina pitkällisen hoidon päälle.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."

annijatta
Javier Pena
Viestit: 1705
Liittynyt: To Syys 01, 2011 7:22 pm

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja annijatta »

Tämä kylmäpäinen nuori nainen tappeli asunnossa rivaalinsa kanssa niin että naapurit heräsivät ja koputtivat oveen käskien lopettamaan. Sitten kuului kirkaisu ja hiljaisuus.
Heppatyttö otti asunnon ja rivaalinsa auton avaimet ja ajoi kotiinsa ulkoiluttamaan koiriaan, samaten vaihtamaan vaatteensa, sekä hakemaan sahan. Palatessaan asunnolle hän ajoi poliisin ratsiaan juuri surmaamansa naisen autolla. Selvittyään ratsiasta jatkoi asunnolle ja paloitteli sahalla kylppärissä uhrinsa ja pakkasi muovikasseihin. Peruutti autonsa ulko-ovelle ja pakkasi ruumiinosat autoonsa. Siivosi huolellisesti asunnon ja koputti naapurin ovelle ja kertoi pienestä riidanpoikasesta, mutta että kaikki oli okei nyt.
Parkkerasi oman autonsa läheisen kaupan parkkipaikalle ja ajoi uhrinsa autolla töihin.
Lopetti työt pari tuntia aikaisemmin ja ajoi uhrin auton juna/bussiasemalle ja ilmeisesti saapui bussilla hakemaan omaa autoaan kaupan parkkipaikalta, ajaakseen paikkaan johon jätti paloitellun uhrinsa. Kotiin tultuaan hän kertoi miesystävälleen jotain tapahtuneen ja pyysi hänen apuaan. Miesystävä kehoitti häntä soittamaan poliisille, minkä heppatyttö sitten tekikin.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.

Shrewd
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: Ke Joulu 19, 2007 4:04 pm

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Shrewd »

Ei helvetti mikä sotku :shock:

Tekijä on varmasti halunnut lähteä vähän kovistelemaan tyttöä (tähän asti suunniteltu) ja sen jälkeen itsehillintä täysin pettänyt, tunteetko sekoittanut pään? En haluaisi uskoa, että hän on suunnitellut tämän kaiken paloittelua myöten.

Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1266
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

Jo on tapaus! Noin voisi tapahtua jossain leffassa, mut että ihan oikeassa elämässä! Käy oikein näyttäytymässä naapurille, et hei, minähän se siellä naapurissa riehuin, mut enää ei melua tule ja kaikki on hyvin, ainakin mulla. :mrgreen: Mitähän on naikkonen ajatellut joutuessaan ratsiaan? Harmi ettei se ollut jo menomatkalla!

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

On kyllä kirjaimellisesti siivoton juttu! Tuo alkoholi ruiskussa on ihan älytön yksityiskohta. Kuvitteliko tekijä että ruiskuttamalla uhriin alkoholia paloittelumurha luokiteltaisiin jonkinlaiseksi kännitäpäturmaksi?
Karun järjestelmällistä toimintaa. Kaikki vaatteiden vaihdot, autojen siirrot ja naapureillekin mainitaan että ei tässä mitään hätää ole. Sitten muina miehinä duuniin ja töitten jälkeen vielä ruums johonkin hunttaan. Tuntuu aika tehokkaalta ajankäytöltä sellaiselle, jonka oletetaan surmanneen kilpasiskonsa tilapäisen raivonpuuskan vallassa.

Shrewd
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: Ke Joulu 19, 2007 4:04 pm

Re: Ruotsi: Nainen paloittelimurhasi toisen naisen 18.6.2014

Viesti Kirjoittaja Shrewd »

Mitään uutta tästä tapauksesta?

Vastaa Viestiin