Laitilassa romaniseurueiden välinen joukkotappelu 2014

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 5:52 pm

Laitilassa romaniseurueiden välinen joukkotappelu 2014

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014072 ... 9_uu.shtml
Laitilassa joukkotappelu: ”Veren määrästä päätellen oli pahasti osunut”

Tänään Laitilan huoltoasemalla 10-15 henkilöä tappeli puukoin ja lihanuijin.

Kaksi eri seuruetta eli noin 10-15 hengen porukka saapui Eurantie 1:ssä sijaitsevalle huoltoasemalle kello kahdentoista aikaan iltapäivällä.

Paikallisten muodostama porukka riiteli tullessaan paikalle ja pian väittely eskaloitui niin, että ihmiset kävivät toisiinsa käsiksi. Silminnäkijä ei tiennyt riidan syytä. Eräs tappelija heitti toisen päin ikkunaa, joka jäi säröille.

Tästä tilanne kärjistyi edelleen, jolloin porukka alkoi tappelemaan puukkojen kanssa. Silminnäkijöiden mukaan tappelun aikana asianosaiset ryntäsivät henkilökunnan puolelle ja keittiöön hakemaan "aseita" itselleen.

- He hakivat keittiöstä lihanuijia, saksia ja veitsiä, silminnäkijä Joona sanoi Iltalehdelle.

Tappelun aikana huoltoasema tyhjennettiin asiakkaista ja työntekijät sulkivat huoltoaseman ovet siten, että osa tappelijoista jäi sisälle ja osa ulos. Osa tappelijoista karkasi paikalta ennen kuin poliisi ehti paikalle.

Poliisi ja kaksi ambulanssia saapuivat paikalle Uudestakaupungista puoli tuntia hälytyksen jälkeen, mikä lopullisesti rauhoitti tappelijat. Tilanteessa loukkaantui kaksi henkilöä, joista yksi kiidätettiin Medi-Helillä Tyksiin ja toinen ambulanssilla terveyskeskukseen. Tiettävästi vammat eivät ole hengenvaarallisia.

- Verimäärästä päätellen toiseen loukkaantuneeseen osui pahasti, häntä oli osunut selkään ja rintaan. Hän ei näyttänyt olevan tajuissaan, kun häntä nostettiin Medi-Helillä, Joona sanoi.

Paikalta otettiin kiinni useita tappelijoita ja heidän kuulustelunsa jatkuvat Uudenkaupungin poliisiasemalla. Poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.
Mitäs "seurueita" ne tämmöiset ovat, kenelläkään lisätietoa? :roll:

Otsikkoon lisätty informatiivia
-NILS-
Rappa
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: La Elo 20, 2011 2:48 pm

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja Rappa »

Mulle tuli yhenlaiset "seurueet" mielee, muttei uskalla kertoa ilamna tarkempaa tietoa ettei leimata rasistiks.. :lol:
Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

FBTT:n mukaan olet oikeassa.
Hande
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 3:30 pm

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja Hande »

Linkki:

https://www.poliisi.fi/poliisi/lounais- ... endocument
Romanien välinen yhteenotto aiheutti vammoja kahdelle Laitilassa 21.07.2014
21.07.2014

21.07.2014 noin klo 12.30 aikaan Eurantie 1:ssä sijaitsevan huoltoaeman baarissa syntyi kahdelle romaniseurueelle ermieleisyyttä, joka johti yhteenottoon ja siihen, että toinen vammoja saaneista kuljetettiin TYKS:iin ja toinen terveyskeskukseen saamaan hoitoa.Tiettävästi vammat eivät ole hengenvaarallisia.Paikalta otettiin kiinni useita romaaneja ja heidän kuulustelunsa jatkuvat Uudenkaupungin poliisiasemalla. Poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.
Suomen kunniakansalaiset ottivat vain yhteen.

Medialukutaidon oppikirjasta: seurue = romanit
Vastarinta
Remington Steele
Viestit: 229
Liittynyt: To Marras 14, 2013 1:23 pm

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja Vastarinta »

Romanien välinen joukkotappelu Laitilassa
Julkaistu: 22.7.2014

Maanantaina kahden romaniryhmän kohtaaminen kärjistyi 10–15 hengen väliseksi joukkotappeluksi laitilalaisella huoltoasemalla. Poliisin tiedotteen mukaan seurueet olivat viettäneet aikaa huoltoaseman baarissa, kun heille syntyi erimielisyyksiä. Pian tappelun osallisilla olikin jo huoltoaseman keittiöstä varastettuja keittiöveitsiä, saksia ja lihanuijia käsissään.

Huoltoaseman työntekijät tyhjensivät koko aseman ja sulkivat sen osan romaneiden jäädessä sisälle ja osan pihalle. Poliisilla ja ambulansseilla meni puoli tuntia saapua paikalle, minkä jälkeen molemmat osapuolet rauhoittuivat kokonaan. Osa tappelun osallisista oli jo ehtinyt hävitä paikalta.

Poliisi tutkii tapahtumia törkeänä pahoinpitelynä sekä tapon yrityksenä. Valtamediassa tapauksen osapuolten etninen tausta on unohdettu mainita, vaikka poliisin tiedote on otsikoitu ”Romanien välinen yhteenotto aiheutti vammoja kahdelle Laitilassa”.

Lähteet: Iltalehti, Poliisi
http://www.patriootti.com/romanien-vali ... aitilassa/
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8228
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Taisi toinen seurue olla palaamassa eräistä raveista ja Laitilalainen seurue ei oikein tykännyt tästä Lounais-Suomeen matkaavasta seurueesta.
Hiukan ärsyttää tämä lehdistön itsesensuuri, ensimmäinen poliisitiedote kertoi sen että kyseessä on kaksi mustalais-seuruetta, mutta yksikään tiedotusväline ei sellaisenaan julkaissut oikeaa tiedotetta.
Piilohomot on in.
Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja rane »

kakkosurpo kirjoitti:Taisi toinen seurue olla palaamassa eräistä raveista ja Laitilalainen seurue ei oikein tykännyt tästä Lounais-Suomeen matkaavasta seurueesta.
Hiukan ärsyttää tämä lehdistön itsesensuuri, ensimmäinen poliisitiedote kertoi sen että kyseessä on kaksi mustalais-seuruetta, mutta yksikään tiedotusväline ei sellaisenaan julkaissut oikeaa tiedotetta.
Diktatuureissa on pakkosensuuri, meillä tukahduttava itsesensuuri joka on petos kansalaisia kohtaan! :roll:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Poliisilla on tieto epäillyistä, joten toimittaja varmaankaan ei ole kokenut mitään syytä julkaista tietoa etnisyydestä.

Viime viikolla tuli jo tapahtumista vähän uutta tietoa, mutta tänne sitä ei näköjään ole kopsattu (tässä toimittaja on kertonut etnisestä taustasta):
Kaksi pidätettyinä Laitilan joukkotappelusta

RAUMA JA ALUE | Länsi-Suomi | Päivitetty 22.7.2014 klo 15:31 | 0

Laitilassa maanantaina puolenpäivän aikoihin tapahtuneen kahden romaniseurueen välienselvittelyä on jatkettu Uudenkaupungin poliisiasemalla. Kaksi miestä, 47-vuotias kokkolalainen ja 57-vuotias raisiolainen, ovat edelleen pidätettyinä. Selkkauksen motiivina lienee vanha sukujen välinen kiista.

Uhreilla ei ole hengenvaaraa ja he ovat toipumassa vammoistaan. Välienselvittelyssä käytettiin teräaseita.
http://ls24.fi/jutut/uutiset/rauma-ja-a ... tappelusta
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8228
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Vapaan tiedonsaannin turvaamiseksi toimitajat eivät saa tehdä omia tulkintojaan(muut kuin kukkahattuiset) virallisista poliisitiedotteista. Sitä sanotaan tiedon manipulomiseksi.
Poliisi itsekkin ihmetteli tämän romaniseurueiden uutisoinnista puuttumista, vaikka heiltä tieto oli sellaisena lähtenyt.
Tämä näkyy olevan jatkuva trendi, olikohan Helsingissä juttu ryöstöstä, vai pahoinpitelystä mistä kerrottiin että tekijä ei jäänyt kiinni. Tuntomerkit, tummat hiukset, kirkas keltainen takki, joku ikäarvio ja pituusarvio. Ihonväristä ei tietenkään mainittu vaikka tässä tapauksessa se olisi ollut se tärkeä tuntomerkki keltaisen takin kera.
Sain tietää epäillyn tekijän todennäköisen ihonvärin ihan muuta kautta.
Piilohomot on in.
anaboliantti
Sofia Karppi
Viestit: 446
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 1:01 am

Re: Laitilassa joukkotappelu: "Veren määrästä päätellen oli

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Itse lopetin Hesarin tilaamisen muuta vuosi sitten kun Saksa Saarikoski Stiller showssa töräytti toimittajan tehtävän olevan valistaa tietämätöntä kansaa. Toisin sanoen Saarikosken mielestä median ei edes tule pyrkiä välittämään tietoa vaan ohjailla lukijoidensa aatemaailmaa. Se kommentti oli silloin shokki. Jälkeenpäin mietittynä, olisi pitänyt tajuta asia jo paljon aiemmin.

Hesari ja Saska ovat ääripäitä, mutta ongelma mielipiteenohjailu silti on suomalaisessa mediakentässä kautta linjan. Rikollisten etnisyyden salaaminen on niistä yksi yleisimmistä ja erityisesti näkyvimmistä koska siitä jää täällä netissä niin helposti kiinni. Manipuloidulla uutisoinnilla media pyrkii estämään ettei tyhmä kansa hahmottaisi vähemmistöjen rikollisuuden todellista tasoa sekä hankaloittamaan tutkintaa(jätetään yksi tärkeimmistä tuntomerkeistä kertomatta) jottei suojeltuun vähemmistöryhmään kuuluva rikollinen jäisi kiinni ja rumentaisi rikostilastoja. Suvaitsevaiseen ideologiaan kun kuuluu olennaisena "kaikki keinot sallittuja" - toimintamalli. Ei ole mitään niin likaista keinoa etteikö sitä voisi tarvittaessa käyttää yritettäessä pitää yllä illuusiota monikulttuurisesta yhteiskuntaunelmasta.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Laitilassa romaniseurueiden välinen joukkotappelu 2014

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

anaboliantti kirjoitti:Itse lopetin Hesarin tilaamisen muuta vuosi sitten kun Saksa Saarikoski Stiller showssa töräytti toimittajan tehtävän olevan valistaa tietämätöntä kansaa. Toisin sanoen Saarikosken mielestä median ei edes tule pyrkiä välittämään tietoa vaan ohjailla lukijoidensa aatemaailmaa.
Nyt en ymmärrä, mikä tuossa oli ihmeellistä. Eikös uutisten välittäminen ja niiden taustoittaminen ole juuri valistamista? Lukeminen maailman tapahtumista on valistumista. Ei sen tarvitse tarkoittaa aatemaailman ohjailua. Valistuneen lukijan on toki myös ymmärrettävä, ettei mikään uutinen ole täysin objektiivisti kerrottu.

Mikä olisi se objektiivinen uutislähde? Sellainen, jossa ei olisi tulkintaa ja silti yhteiskunnalliset asiat olisi esitetty suhteessa toisiinsa eli realistisesti? Sellainen ei oman käsitykseni mukaan ole mahdollista. Jokainen uutinen liittyy suurempaan ilmiöön, jonka avaaminen mahdollistuu vain tekemällä tulkintoja todellisuudesta. Joku osaa tulkita paremmin, joku huonommin - joku tuntee taustafaktat paremmin, joku huonommin.
anaboliantti kirjoitti:Hesari ja Saska ovat ääripäitä
Hesariko ääripää suomalaisessa mediakentässä...? Huhhuh! Siellä työskentelee Suomen parhaita journalisteja, jotka osaavat käsitellä asioita monilta eri kanteilta. Jos se ei omaa agendaa miellytä, se ei tee lehdestä "ääripäätä". En minäkään Hesarin talous- tai vaikkapa NATO-kannanotoista aina pidä, mutta eipä median tehtävä olekaan olla aina samaa mieltä minun kanssani.
anaboliantti kirjoitti:Manipuloidulla uutisoinnilla media pyrkii estämään ettei tyhmä kansa hahmottaisi vähemmistöjen rikollisuuden todellista tasoa sekä hankaloittamaan tutkintaa(jätetään yksi tärkeimmistä tuntomerkeistä kertomatta) jottei suojeltuun vähemmistöryhmään kuuluva rikollinen jäisi kiinni ja rumentaisi rikostilastoja.
Media ei tee esim. Optulan rikostilastoja eikä vaikuta niihin. Jos haluaa lukea tilastotietoa, pitää etsiä ne tilastot eikä tulkita Hesarin uutisointia. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että median pitäisi julkaista tuntomerkit mahdollisimman tarkasti.
anaboliantti kirjoitti:Suvaitsevaiseen ideologiaan kun kuuluu olennaisena "kaikki keinot sallittuja" - toimintamalli. Ei ole mitään niin likaista keinoa etteikö sitä voisi tarvittaessa käyttää yritettäessä pitää yllä illuusiota monikulttuurisesta yhteiskuntaunelmasta.
Heh. Tuttua ja turvallista Homma-retoriikkaa, joka ei kerro mistään todellisesta ilmiöstä mitään.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Vastaa Viestiin