Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014

[rito]

Epävakaaksi todettu saa tästä huolimatta tuottaa jälkikasvua.
Ja se on naisen perusoikeus.

Ainakaan toistaiseksi byroslaviakaan ei moista pykälää ole saanut tuotettua, jolla voitaisiin fertiililtä olennolta lisääntyminen kieltää.
Ääriesimerkkinä täysin holhottava 30-vuotias kehitysvammainen, joka on henkisti jäänyt 8-vuotiaan tasolle, mutta munasarjat pullauttaa tasaiseen tahtiin kerran kuukaudessa toimivaa tavaraa. Siihen soppaan ei tarvitse lisätäkään kun toisesta suunnasta saapuvaa toimivaa tavaraan niin kerran vuoteen pamahtaa maailmaan uutta elämää suoraan huostaanotettavaksi laitokselta. Tämä on täyttä totta, eikä siihen voi nykylainsäädännöllä puuttua.

Nyt mentään jo niin ohi topicin, että lopetan tämän.

[Destiny]

Lähinnä mietin tuomion oikeellisuutta, jos otsa kirkkaana murhasi lapsensa, tuntuu vähältä. No, enempää ei tässä maassa voi saada.

Jos leikitään ajatuksella lapsivuodepsykoosista, niin kauankohan siitä mahtaa tulla pakkohoitoa, noin keskimäärin, Niuvassa, jos surmaa lapsensa sen vallassa ja todetaan syyntakeettomaksi? Lapsivuodepsykoosihan on yleenä ohimenevä eli olisko se sitten mahdollisesti tosi lyhyt reissu? Vai joutuuko ehkä ollenkaan hoitoon, sehän voi mennä ohi jo tutkinnan ja oikeusprosessin aikana? Joo, tiedän, että on yksilöllistä, mutta mikähän mahtaa olla tilastollinen keskiarvo (tuskin julkisuudessa paljon huudeltu aihe)?

No ne psykoosit kun nyt vaan sattumoisin ovat ohimeneviä.

Tervehdyttyään hän saa ponnistaa vaginastaan uuden elämän lupia kyselemättä.(<=piste)

Olipas taas oiken fiksu vastaus. Sattumoisin kuitenkin esim. useat henkirikoksen tehneet skitofreenikot ovat vuosikausia, jopa lopun elämänsä pakkohoidossa, johtuen siitä, että psykooseja tulee ja menee. En kysellyt mistään vaginaponnituksista vaan pohdin aikaa, jonka lapsivuodepsykoosihenkirikostelijat joutuvat keskimäärin olemaan ulkona yhteiskunnasta ja epäilisin, ettei välttämättä ole kovin pitkä aika.

Toivoisin todella, että tässäkin ketjussa voitaisiin keskustella asioista asiallisesti. Taitaa vaan toisille olla ylivoimaisen vaikeaa.

Ponnistelusta kundaliinijoogaan ja reikiin. Kundaliinijooga on jooga muiden joukossa, eikä reikikään kovin kummallinen ja vaarallinen juttu ole, molempiin olen tutustunut. En tiedä onko yhtään sen ihmeelliempää, kuin hurahtaa raamatun sanoihin. Mutta mikä tahansa henkimaailman juttu saattaa olla vaarallinen vaikeasti mielenterveysongelmaiselle, oli sitten reiki tai jumala. En tiedä, mikä on ollut tämän eukon tilanne. Onko hänellä ollut jokin lääkitys johonkin vaikeaan mielisairauteen ja onko hän ottanut mahdolliset lääkkeensä. Vaarallista näissä uskomusasioissa on se, että monet jättävät ottamatta lääkärien määrämäät tropita ja hoidot, uskoen henkimaailman parantavan. Siltikään en näkisi, että sormella voi osoittaa myöskään kundaliinijoogaa, reikihoitoa tai tarotkortteja.

[aga]

Kuopion lapsisurmat: Äiti paloi loppuun "kultaisessa häkissä"

Torstai 27.11.2014 klo 07.00

Iltalehden haastattelemien naisen tuttavien mukaan 40-vuotias perheenäiti oli viime aikoina ahdistunut ja masentunut.

Vain viikkoa ennen surmia nainen oli sanonut naapurilleen, että hänellä on paha olla. Toisaalta moni hänet etäisemmin tunteva oli sanonut, että mistään ei ollut pääteltävissä, että perheessä olisi ongelmia. Poliisi ei kommentoi naisen terveydentilaa mitenkään.

Poliisin ja perheen naapurien mukaan perheen isä huolehti kauniisti lapsista ja hoiti näitä vastuuntuntoisesti. Naapurien mukaan isä viettikin usein aikaa 2,5-vuotiaan lapsensa kanssa. Tiettävästi perheessä ei ollut eroa suunnitteilla, eikä avioeroa ole ainakaan laitettu vireille. Kaikki oli siis näennäisesti hyvin, mutta naisella itsellään oli paha olla.

Runsas vuosi sitten nainen kirjoitti nettisivuillaan, että hän on onnellinen perheenäiti, jolla on mahtava mies ja suloinen lapsi. Samassa yhteydessä hän kertoi olleensa 12 vuoden ajan uraohjus kansainvälisissä projekti- ja johtotehtävissä.

Iltalehden tietojen mukaan nainen työskenteli aiemmin pääsihteerinä kansainvälisessä järjestössä. Käytännössä työ tarkoitti johtamista, ja naisella oli paljon vastuuta. Hän myös matkusteli paljon ulkomailla työnsä vuoksi. Naisen omien sanojen mukaan hänen elämänsä oli 20 vuotta "täyttä suorittamista". Se johti siihen, että hän paloi loppuun.

- Ihmiset elävät kultaisessa häkissä. He saavat paljon palkkaa, mutta eivät uskalla tehdä muutosta. Moni käyttää päihteitä, että selviytyy siitä. Siellä on älyttömän paljon bileitä, mutta ei sitäkään loputtomiin jaksa, nainen kertasi runsas vuosi sitten Savon Sanomille antamassaan haastattelussa.

Palasi vielä töihin

Samassa haastattelussa nainen kertoi palanneensa työuupumuksen jälkeen töihin vielä pariksi vuodeksi, mutta lopulta hän lähti hakemaan elämäänsä uutta suuntaa.

- Meni ihan sekaisin, missä raja menee. Vähitellen stressi kuormittui yli. Se alkoi näkyä kehossa; lihoin ja tuli erilaisia selittämättömiä vaivoja, ja lopulta järkyttävä uupumus, nainen kuvaili kokemaansa Savon Sanomissa.

Hän jätti aikaisemman työnsä, perusti kauan kaipaamansa perheen ja muutti takaisin Kuopioon, jossa hän oli asunut nuorena.

Nainen löysi myös elämäänsä uusia asioita, kun hän kiinnostui omasta ja muiden henkisestä hyvinvoinnista. Hän koulutti itseään ja runsas vuosi sitten perusti oman yrityksen.

- Voin tosi hyvin. Saan toteuttaa itseäni tavalla, joka on intohimon kohde. Teen töitä sivutoimisesti, suurimmaksi osaksi olen perheen kanssa, nainen kuvailikin tuntojaan reilu vuosi sitten Savon Sanomissa.

Oma yritystoiminta lähti hyvin käyntiin, mutta viime keväänä nainen joutui jäämään sairaslomalle vaikean raskauden takia.

Toinen lapsi syntyi kuusi viikkoa sitten. Perhe-elämä ei saanut jatkua kuitenkaan kauan, kun nainen päätyi traagiseen ratkaisuunsa viime lauantaina.

Naisen tuttu Helsingin ajoilta toivoo, että ihmiset kiinnittäisivät kanssakäymisessään huomiota toisen vointiin.

- Erityisesti asiantuntijoiden ja viranomaisten, jotka ovat koulutettuja, olisi nähtävä merkkejä ihmisessä, kun he häntä tapaavat. Tällaista tekoa ei tee hyvinvoiva ihminen. Jokin hätä naisella on ollut, mutta siihen ei ole puututtu riittävästi, nimettömänä pysyttelevä nainen sanoo.

TIIA PALMÉN
[email protected]
AINO KANGASPURO
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112 ... 1_uu.shtml

[jmit]

"Ainakaan toistaiseksi byroslaviakaan ei moista pykälää ole saanut tuotettua, jolla voitaisiin fertiililtä olennolta lisääntyminen kieltää."

Miehiltähän tuo kuitenkin on kielletty jos mies ei löydä naista, joka suostuu hänelle lapsen tekemään. Naiselle taas yhteiskunta järjestää että on markkinoilla hedelmöityshoitoainetta.

[tutkistelija]

Hyvä yhteenveto tähänastisista, Aga. Kiitokset siitä.

[Chartteri2]

Ei minkään lehdistössä olleen tiedon mukaan miehellä ollut tulevasta mitään käsitystä. Jos näin väität, niin tarkenna, missä.
Ei tuo ystäväkään minun lukutaidollani tällaista odottanut missään vaiheessa. Jos näin on, niin tarkentanet tämänkin väittämäsi.

Eiköhän tästä yhteenvedosta nuo esittämäsi kysymykset selviä:

Kuopion lapsisurmat: Äiti paloi loppuun "kultaisessa häkissä"

Torstai 27.11.2014 klo 07.00

Iltalehden haastattelemien naisen tuttavien mukaan 40-vuotias perheenäiti oli viime aikoina ahdistunut ja masentunut.

Vain viikkoa ennen surmia nainen oli sanonut naapurilleen, että hänellä on paha olla. Toisaalta moni hänet etäisemmin tunteva oli sanonut, että mistään ei ollut pääteltävissä, että perheessä olisi ongelmia. Poliisi ei kommentoi naisen terveydentilaa mitenkään.

Poliisin ja perheen naapurien mukaan perheen isä huolehti kauniisti lapsista ja hoiti näitä vastuuntuntoisesti. Naapurien mukaan isä viettikin usein aikaa 2,5-vuotiaan lapsensa kanssa. Tiettävästi perheessä ei ollut eroa suunnitteilla, eikä avioeroa ole ainakaan laitettu vireille. Kaikki oli siis näennäisesti hyvin, mutta naisella itsellään oli paha olla.

Runsas vuosi sitten nainen kirjoitti nettisivuillaan, että hän on onnellinen perheenäiti, jolla on mahtava mies ja suloinen lapsi. Samassa yhteydessä hän kertoi olleensa 12 vuoden ajan uraohjus kansainvälisissä projekti- ja johtotehtävissä.

Iltalehden tietojen mukaan nainen työskenteli aiemmin pääsihteerinä kansainvälisessä järjestössä. Käytännössä työ tarkoitti johtamista, ja naisella oli paljon vastuuta. Hän myös matkusteli paljon ulkomailla työnsä vuoksi. Naisen omien sanojen mukaan hänen elämänsä oli 20 vuotta "täyttä suorittamista". Se johti siihen, että hän paloi loppuun.

- Ihmiset elävät kultaisessa häkissä. He saavat paljon palkkaa, mutta eivät uskalla tehdä muutosta. Moni käyttää päihteitä, että selviytyy siitä. Siellä on älyttömän paljon bileitä, mutta ei sitäkään loputtomiin jaksa, nainen kertasi runsas vuosi sitten Savon Sanomille antamassaan haastattelussa.

Palasi vielä töihin

Samassa haastattelussa nainen kertoi palanneensa työuupumuksen jälkeen töihin vielä pariksi vuodeksi, mutta lopulta hän lähti hakemaan elämäänsä uutta suuntaa.

- Meni ihan sekaisin, missä raja menee. Vähitellen stressi kuormittui yli. Se alkoi näkyä kehossa; lihoin ja tuli erilaisia selittämättömiä vaivoja, ja lopulta järkyttävä uupumus, nainen kuvaili kokemaansa Savon Sanomissa.

Hän jätti aikaisemman työnsä, perusti kauan kaipaamansa perheen ja muutti takaisin Kuopioon, jossa hän oli asunut nuorena.

Nainen löysi myös elämäänsä uusia asioita, kun hän kiinnostui omasta ja muiden henkisestä hyvinvoinnista. Hän koulutti itseään ja runsas vuosi sitten perusti oman yrityksen.

- Voin tosi hyvin. Saan toteuttaa itseäni tavalla, joka on intohimon kohde. Teen töitä sivutoimisesti, suurimmaksi osaksi olen perheen kanssa, nainen kuvailikin tuntojaan reilu vuosi sitten Savon Sanomissa.

Oma yritystoiminta lähti hyvin käyntiin, mutta viime keväänä nainen joutui jäämään sairaslomalle vaikean raskauden takia.

Toinen lapsi syntyi kuusi viikkoa sitten. Perhe-elämä ei saanut jatkua kuitenkaan kauan, kun nainen päätyi traagiseen ratkaisuunsa viime lauantaina.

Naisen tuttu Helsingin ajoilta toivoo, että ihmiset kiinnittäisivät kanssakäymisessään huomiota toisen vointiin.

- Erityisesti asiantuntijoiden ja viranomaisten, jotka ovat koulutettuja, olisi nähtävä merkkejä ihmisessä, kun he häntä tapaavat. Tällaista tekoa ei tee hyvinvoiva ihminen. Jokin hätä naisella on ollut, mutta siihen ei ole puututtu riittävästi, nimettömänä pysyttelevä nainen sanoo.

TIIA PALMÉN
[email protected]
AINO KANGASPURO
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112 ... 1_uu.shtml

Jos samassa taloudessa asuva ei näe toisen henkilön tuskaa ja josta hän on myös muille läheisilleen ja viraonomaisille kertonut, niin eipä tuo ao. henkilö paljon vaimostaan välitä.
Miten siis ulkopuoliset olisivat voineet auttaa, jos ei oma mies, lasten isä.

Kaikkia taustoja tietämättä ei voi enempää johtopäätöksiä tehdä.

Kaikki selvinnee aikanaa tutkinnan ja tuomion jälkeen (todennäköisesti julistetaan salaiseksi), mutta silloin on jo liian myöhäistä.
Tuo selviäminen olisi pitänyt kuitenkin tapahtua ennen 22.11.2014 klo 16

[Petrus]

Eikös tuo ollut Sammonkatu 21A, niin ainakin ekoissa uutisoinneissa kerrottiin... Vai?

Voi sillämolla Sammonkadunkin osoite, mutta tarkempi kuva sijainnistactulee tuolla Itkonniemenkatu 7 osoitteella ja sitä sen asukkaat käyttävät. Sammonkadun kulmassa on Itkonniemenkatu 11 ja välissä on vielä Respectan toimitalo, joka 9. Talo on selvästi siis lähempänä keskustaa, kuin Sammonkatu antaisi kartalla olettaa. Sammonkatu haarautuu rannan puolella ja katu ei noudata tonttijakoa.

OK. E.H. vaan käyttää tuota Sammonkadun osoitetta. Samoin mies jota epäilen hänen miehekseen. Fonectasta katsoin.

[Lourou]

Ainakin tuon ystävän blogin mukaan isä tiesi äidin masentuneisuudesta ja ahdistuksesta. Huolestunut ystävä oli keskustellut tilanteesta isän kanssa. Isän mielestä kaikki "kuului taudinkuvaan" ja heillä oli asiat kuitenkin ihan hyvin. Lainaus blogista löytyy mm. sivulta 29. Vaikka itsekäs äiti on itse vastuussa teoistaan, niin voisivat siittäjätkin pikkuhiljaa alkaa kantaa vastuutaan ja jos jonnekin on päästävä, niin hommatkaa niille lapsille edes täyspäinen hoitaja. Myös isien tehtävä on suojella lapsiaan.

[tutkistelija]

http://emeizmi.blogspot.fi/2014/11/palj ... uksia.html

Äidin ystävä bloggaa tuntemuksistaan.

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Kuopion perhesurman tekijä on minun hyvä ystävä. Kyllä, on minun hyvä ystävä. Ystävystyimme vuonna 1993 ja ystävyytemme on nähnyt kaikenmoista. Omalta osaltani ystäväni on tukenut minua, kun tyttäreni isä kuoli minun vielä ollessa raskaana, kun erehdyin suhteeseen narsistin kanssa, kun sain useamman keskenmenon. Hän oli myös iloitsemassa lapsieni syntymistä, valmistumistani yliopistosta, milloin mistäkin aivan kuten ystävyyteen kuuluu - ilojen ja surujen jakaminen. Hän oli pitkään osana elämäämme. Hän on myös vanhimmaisen lapseni kummi. Soitimme toisillemme monta kertaa viikossa siihen saakka, kunnes hän sairastui. Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten. Ystäväni ennen sairastumistaan oli kuin kuka tahansa meistä, ehkä keskivertoa fiksumpi, valovoimaisempi, persoonallisempi ihminen. Hän kirjoitti muistaakseni neljä laudaturia yo-kirjoituksissa, valmistui erinomaisin arvosanoin Turun yliopistosta, lähti rakentamaan lupaavaa uraa EU:ssa. Ennen sairastumistaan hän oli yhden kansainvälisen organisaation pääsihteerinä eli käytännössä katsoen johtajana. Hän matkusti työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja kävi pitämässä luentoja sekä esitelmiä. Joskus olin jopa hieman kateellinen ystäväni menestykselle. Hän pääsi matkustamaan, hänellä oli hieno ura, hän asui upeassa asunnossa aivan Helsingin keskustassa... Hän oli hyvin vetovoimainen, lämmin ja älykäs... ei koskaan millään tavoin väkivaltainen... Hän oli (kenties vielä jossain määrin edelleen) minulle hyvin, hyvin rakas. Viimeksi kun olimme puheissa, kerroin rakastavani häntä ja uskovani, että hän vielä nousee pohjalta. Nyt mietin, että olisiko minun pitänyt olla enemmän yhteydessä häneen. Olisiko se auttanut häntä huomaamaan, että hänen ympärillään on paljon ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät hänestä ja hänen perheestään?

Hänen sairastuttua yhteydenottomme vähenivät, koska ajauduimme yhä useammin riitoihin, koska näin asiat hieman toisin ja yritin avata myös hänelle toisenlaisia näkökulmia. Ystäväni yhä vähemmässä määrin otti neuvoja vastaan ja synkimpinä aikoina oli tavoittamattomissa. Hänen persoonallisuutensa muuttui pikku hiljaa. Vakaimpina kausina hän oli kuin varjo entisestään itsestään. Hänen ajatuksensa muuttaa pois ruuhka-Suomesta takaisin kotipaikkakunnalleen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Heillä olisi kuitenkin parempi tukiverkosto Kuopiossa kuin Helsingissä. Hän lähti kehittämään itseään toisella elämänalalla, ja oli siinäkin tapansa mukaisesti todella hyvä. Vauhtijakson jälkeen seurasi kuitenkin aina yhä entistä syvempi masennuskausi, jolloin ystävästäni alkoi tuntua, että hän on elämänsä menettänyt, eikä enää ole mitään saatavissa. Miten tästä energisestä, valoisasta, toimeliaasta, empaattisesta ihmisestä tulikin lastensa murhaaja? Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Olen menettänyt ystävän sairaudelle muutama vuosi sitten ja nyt en tiedä, voinko enää kohdata häntä hänen mielipuolisten tekojensa vuoksi. Ymmärrän, että ystäväni on vakavasti sairas mutta hänen tekonsa eivät kuitenkaan tavoita ymmärrystäni. Mietin myös, että voisinko minäkin sairastua samalla tavalla. Mistä voin olla varma, ettei minulle käy samalla tavalla? Ystäväni ei päättänyt sairastua. Voi olla, että tietyt asiat (hyvin vaativat työtehtävät, kova paine työelämässä, suorittajaluonne ja loppuunpalaminen) hänen elämässään edesauttoivat sairauden puhkeamista mutta mistä voi koskaan tietää, kuka sairastuu, kuka ei.

Ihminen tällaisen kriisin edessä on kyllä kummallinen. Päähän tulee kaikenlaisia ajatuksia. Olen kokenut syyllisyyttä surustani (mikä minä ole suremaan, kun perheen isän ja isovanhempien sekä muiden läheisten suru on taatusti suruani suurempi?). Olen syyttänyt itseäni siitä, etten mennytkään viime tiistaina käymään ystäväni luona ja että käynti jäi väliin myös tekopäivänä. Nuorimmainen lapseni, joka on samanikäinen heidän vanhemman lapsen kanssa, oli mukanani Kuopion reissulla ja hänelle nousi kuume, joten päätin lähteä ajelemaan kotiin. Miksi en voinut edes soittaa ystävälleni? Olin kyllä siinä uskossa, että hän ei vielä ollut kotona mutta olisin silti voinut soittaa hänelle. Järki sanoo, ettei ystäväni ollut minun vastuulla mutta tunne kertoo minun pettäneeni ystäväni. Jätin hänet, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, vaikka suhteemme ei enää ollut vastavuoroinen viimeiset pari vuotta. Olen ollut hyvin itsekäs. Minulle on sanottu, että minulla on vastuu myös omasta perheestäni ja omasta hyvinvoinnista. Sekin on totta. Se on se järjen ääni. Tunnepuolella ajatukset ovat järjen vastaisia, kuten ystäväni teot.

Viimeisimmän puhelumme aikana ystäväni oli todella huolissaan lapsistaan ja heidän tulevaisuudesta. Hän ajatteli, etteivät he voineet tarjota lapsilleen hyvää lapsuutta, kun äitikin on sairas. Hän oli syvästi ahdistunut siitä, kuinka heidän lapsensa eivät saa tarvittavaa rakkautta, syliä ja hellyyttä. Puhelumme jälkeen soitin ystäväni miehelle ja sain kuulla, että sairauden kuvaan kuului kaikista ylihuolehtiminen ja kaiken maailman asioista syvästi huolestuminen. Kohteena ovat olleet milloin kukakin ja mikäkin asia. Aviomiehen mukaan kuitenkaan todellista syytä syvälle ahdistukselle ei ollut. He eivät olleet vararikossa ja he olivat saaneet tukea monessa eri muodossa. Heillä oli asiat ihan hyvin, vakuutteli minulle ystäväni aviomies, jonka tunsin myös vuosien takaa.

Minulle on myös kerrottu, että kun ihminen tekee päätöksen, tulee hänestä rauhallinen ja tyyni. En tiedä mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana heidän arjessa, enkä varmaan koskaan saa vastauksia näihin kysymyksiin mutta minusta on käsittämätöntä, etteivät ystävääni hoitaneet lääkärit nähneet tätä tulevaksi, vaikka klassiset oireet olivat ilmassa. Vai puhuiko ystäväni peloistaan vain minulle? Huomaan puhuvani hänestä usein menneessä muodossa ja varmaan osittain näin on, että se ystävä, jonka tunsin, niin sitä ei enää ole. Hänen tilallaan on hyvin ahdistunut, psyykkisista oireista kärsivä ihminen, joka on tehnyt jotain käsittämättömän julmaa ja mielipuolista. Lööpeissä kysytään, että mikä sai hänet muuttamaan mielensä vuodessa. Ei mikään. Ystäväni nautti elämästään ja perheestään maniajaksoillaan mutta masennuksen kourissa hän oli viimeisimmät kuukaudet ilmeisen psykoottinen. Ihmisen mieli on hauras ja monisyinen. Olisinko voinut auttaa heitä jollain tavoin? Olisiko minun pitänyt tuoda esiin huoleni ystävääni hoitaneille lääkäreille? Olisiko lauantain teot jääneet tapahtumatta, jos olisin mennyt käymään tai edes soittanut? Jossittelu ei tuo takaisin kahta pientä ihmisalkua, sitä kirkasotsaista, kiharapäistä 2,5-vuotiasta ja hänen pikkuveljeään, jota en edes ehtinyt tapaamaan. Suru on syvä. Olen surullinen pienten lasten puolesta, heillä olisi ollut vielä hieno elämä edessä, olen surullinen pahaa aavistamattoman ja varmastikin hirveistä tunnontuskista ja itsesyyttelyistä kärsivän aviomiehen puolesta, olen surullinen ystäväni vanhempien puolesta, he menettivät samalla ainoat lapsenlapsensa, kuinka he voivat kohdata ainoan lapsensa tämän jälkeen, olen myös surullinen muiden läheisten puolesta. Se tuska, jota he kokevat, on varmastikin sanoinkuvaamaton. Olen itsekin joskus menettänyt itselleni tärkeitä ihmisiä mutta en koskaan lastani. Lapsen kuoleman sanotaan olevan kuin osa sinusta itsestäsi kuolisi samalla. Sen aiheuttamaan aukkoa sydämessä ei pysty mikään koskaan täyttämään.

Olen pyöritellyt tätä tapausta ja siihen johtaneita syitä. Ehkä tuossa ystävän kirjoittamassa tekstissä onkin lopulta se vastaus, totuus, ydin, mikä lie mitä tässä nyt etsitään ja kaivataan. Teon motiivi, niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, mutta ehkä järkevin tässä vaiheessa ennen kuin kuulustelu- ja esitutkintapöytäkirjat tulevat julki. Oikeastaan nostaisin nämä kolme tummennettua kohtaa tästä lainauksesta kaikkien mietittäväksi, mikäli se vain sopii:

Viimeisimmän puhelumme aikana ystäväni oli todella huolissaan lapsistaan ja heidän tulevaisuudesta. Hän ajatteli, etteivät he voineet tarjota lapsilleen hyvää lapsuutta, kun äitikin on sairas. Hän oli syvästi ahdistunut siitä, kuinka heidän lapsensa eivät saa tarvittavaa rakkautta, syliä ja hellyyttä.

Aviomiehen mukaan kuitenkaan todellista syytä syvälle ahdistukselle ei ollut.

Ystäväni nautti elämästään ja perheestään maniajaksoillaan mutta masennuksen kourissa hän oli viimeisimmät kuukaudet ilmeisen psykoottinen.

Eli teon taustalla vaikuttaisivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön syvän masennusjakson aikana pintaan nousseet voimakkaat negatiiviset tunteet ja ajatukset lasten tulevaisuudesta, sekä tietoisuus omasta sairaudesta, itsesyytökset, ahdistus, joiden vuoksi lapset tulisivat kärsimään rakkauden puutteesta ja näin ollen saisivat huonon alun elämälleen. Kenties hän vei nämä skenaariot sairaassa mielessään niin pitkälle - unohtaen täysin realiteetit -, että näki omien lastensa kasvatuksen huonot hedelmät ja vaikeudet, ajautumiset huumehelvettiin, rikollisuuteen, sairastuen samalla tavalla kuin äitinsä.. tätä listaa voi jauhaa loputtomiin. Mutta näin se suurinpiirtein menee. Sairaan ihmisen ajattelutapa. Eikä kierrettä välttämättä pysty katkaisemaan, ennen kuin tapahtuu jotain todella järkyttävää. Ja jos näin on ollut, ei varmaankaan ole ollut kaukana, ettei äiti olisi riistänyt myös omaa henkeään. Ja jos ei apua saa, tulee hän sen vielä tekemään - ainakin tämän teon jälkeen.

[tutkistelija]

Ran tan plan, en ole kirjoittanut muusta kuin Sammonkadusta. Tuo tarkka osoite on väärin lainattu. Anteeksi pilkunviilaukseni, mutta jos jotain lainataan, niin lainataan se mistä se oikeasti on.

[Petrus]

Ran tan plan, en ole kirjoittanut muusta kuin Sammonkadusta. Tuo tarkka osoite on väärin lainattu. Anteeksi pilkunviilaukseni, mutta jos jotain lainataan, niin lainataan se mistä se oikeasti on.

Niin tarkoitit minua. Lainaukset meni sekaisin kun ei antanut lainata koko litaniaa, ANTEEKSI tästä. Mutta pointtihan oli siinä anyway. Takerruin tohon että sanoit että asukkaat käytti Itkon-whatever-osoitetta, ja kerroin vaan ettei kaikki asukkaat. Mutta tää oli taas samantekevää blaablaata.

[Gladys]

Edellä linkatuista uutisista:

"Äiti on alustavasti kertonut kuulusteluissa, että päätös lasten surmaamisesta vahvistui viime viikkojen aikana. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan nainen oli ajatellut asiaa ja päättänyt toimia niin kuin toimi."
"Poliisi epäilee naisen miettineen asiaa siis jo jonkin aikaa ja surmanneen lapset lauantai-iltana, kun perheenisä poistui illalla ulos kotoa." "Tilaisuus tuli, ja hän teki."

"Nainen soitti isälle surmien jälkeen. Miettisen käsityksen mukaan nainen halusi kertoa isälle, mitä hän oli tehnyt."

Eipä siis ollut edes joogapsykoosi, vaan kylmäverisesti harkitut murhat. Onpas tänne tämä ilmeisesti sama naistrolli, joka hääräsi Rautalammin ketjussa luonut monta nimimerkkiä, samaa trollausta suoltavat alokkaat vaihtuvat lennosta, muistutus siitä, että joillakin yhteiskunnassamme on todella paha olo.

Oho. Vai että Gladys on trolli ja vielä monilla eri nimimerkeillä?

Rautavaaran ketjussa olin alusta alkaen sitä mieltä, että kyseessä ei todellakaan ollut mikään uupuneen ressukkanaisen epätoivoinen avunhuuto, vaan persoonallisuushäiriöisen naisen itsekäs kosto ja vihoviimeinen keino näyttää miehelle kuka tässä määrää.

Tässä Kuopion tapauksessa olen alusta alkaen suhtautunut hieman epäillen psykoosiin tekoa selittävänä tekijänä, joskin toki pitänyt sitäkin mahdollisena. Enemmän olen ajatellut sitä vaihtoehtoa, että E ei suinkaan harhoissaan "pelastanut lapsiaan parempaan paikkaan" vaan tietoisesti pyrki pelastamaan oman elämänsä. Hänhän oli ystävän mukaan ahdistunut siitä, ettei pystynyt tarjoamaan lapsilleen kaikkea sitä, mitä lapset tarvitsevat. Ei pystynyt olemaan (täydellinen?) äiti. No, nyt tuli tuo ongelma hoidettua kertarysäyksellä pois alta. Elämän suuntaa oli paremman voinnin toivossa muutettu radikaalisti jo kerran. Nyt sitä muutettiin radikaalisti uudelleen.

[Tiina]

Se on vaan sillä viisiin pikkupalleroiset, että kundaliinienergia on sellainen energia mikä voi herätä ihan issekseenkin ja ilman joogailua. Ja yleensähän tästä ei mitään haittaa ole. Päinvastoin. Henkisesti heränneet kun ovat yleensä suht harmitonta sakkia. Mutta kukaan ei siis ole "turvassa". Kundaliini kun päättää herätä, niin silloin se on menoa...

Tässä yksi kopsattu kirjoitelma aiheesta...

Kundaliinienergia herää itsestään, kun ihminen on henkisesti riittävän kypsä olemaan yhteydessä korkeampiin ulottuvuuksiin ja niiden energioihin. Omat oppaat ja enkelit ovat aina läsnä tällaisessa tilanteessa, joten mitään pelättävää ei silloin ole. Kundaliinienergiaa ei ole syytä itse pyrkiä herättelemään, vaikka tiedän myönteisiäkin kokemuksia "itseherättelystä" olleen.

Henkisesti kypsä ihminen on mieleltään tasapainoinen eikä enää pelkää mitään. Hän ymmärtää, että olemme täällä maan piirissä oppimassa, opettamassa ja palvelemassa - kokonaisuutta, epäitsekkäästi. Hän ymmärtää, että kaikella on tarkoituksensa. Halu toimia yhteistyössä henkimaailman kanssa on hänelle luontaista. Palvelulla hän pyrkii aina ns hyvään eivätkä negatiiviset energiat ole silloin läsnä. Hän tietää, että palveluun tarvitaan korkeampia yhteistyökumppaneita; oppaita, mestareita ja enkeleitä. Palveluhalukkuus antaa suojaa, mutta suojausta voi ja on hyvä pyytääkin silloin tällöin. Rukous antaa suojaa, mutta voi myös visualisoida suojan auralleen.

Kundaliinienergia (käärmetuli) avaa sydänkeskusta, kolmatta silmää eli 6. charaa sekä kruunuchakraa. Yhteydet jumalallisiin voimiin kundaliinin avulla näin avatuvat. Rakkaus ja viisaus yhdistyneenä meissä toteutuu. Parantajat ja näkijät ovat kundaliinienergian heräämisen jo kokeneet. Tätähän me kaikki muutkin tavoittelemme.

Kundaliinienergiasta löytyy muuten paljon tietoa googlettamalla.

[Kaustinen]

Vai että ei mies oli juuri puolisostaan välittänyt, kun näin on päässyt käymään .

Onko kokemusta elämisestä ihmisen kanssa, jolle koko elämä on syvää aaltoliikettä ja elämäntuska hyvinkin jatkuvaa? Ei siinä voi enää joka alakuloon ja purkautumiseen suhtautua samalla tavalla, kuin sellaisen ihmisen kohdalla, jolle tuollainen ääripääliikehdintä on uutta tai poikkeuksellista. Läheinen voi hyvinkin tulla sokeaksi sille, että kuinka syvissä vesissä tällä kertaa ihan oikeasti uidaan. Kukaan kun ei pääse sisälle toisen pääkoppaan.

[aga]

En kommentoi sinänsä itse topicin mukaista aihetta, mutta olet oikeassa Kaustinen, siinä tulee sellainen Pekka ja susi -efekti... Sanoin exälle kerran jopa suoraan, että ainahan sulla on seuraava päivä edellistä huonompi... (tosin vasta eron jälkeen, heh) Ei sitä enää lopulta osaa kauhistella sen enempiä. Ei sinänsä ollut jatkuvaa vuoden ympäri, koska oli maanisdepressiivinen, mutta kun tuo depressiivinen vaihde iskee päälle niin joopa joo... Itselläkin diagnoosina keskivaikea/vaikea masennus, mutta vielä kun nainen kyseessä, niin kaikki asiat on niin dramaattisia.