15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
pläkkiselema
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 9:21 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja pläkkiselema »

"Tutkinnassa ei ole vielä toistaiseksi ollut viitteitä siihen, että epäillyllä olisi ollut mielenterveysongelmia.

– Käsitykseni mukaan ei ole viitteitä mielenterveysongelmiin. Selvittelemme vielä epäillyn terveystietoja, jotka ovat salassapidettäviä." Lainaus mtv/Uusi-Kaakkuri

Vaikka tutkinnassa ei ole tullut esiin mt-ongelmiin viittaavaa, ja vaikka terveystiedoistakaan ei sellaista jälkeä löytyisi, se ei mielestäni todista etteikö niitä voisi olla ollut. Kaikki vanhemmat eivät oireilua tunnista/ halua nähdä/ halua viedä avun piiriin jostakin syystä (esim.leimautumisen vuoksi, kulissitkin voi kaatua ).

Mutta jos mitään mt-oireilua ei ole ollut niin jäljelle ei taida jäädä muuta kuin pahasti vinoon kasvanut persoonallisuus. Epävakaa persoonallisuus voisi saada tällaisen reaktion, mutta aika puskista tulisi jos epävakaasta käyttäytymisestä ei ennen ole ollut mitään merkkiä. Narsistinen/psykopaattinen persoonallisuus voisi paremmin selittää tällaisen tapahtumaketjun. Voimakas ahdistuneisuus voi purkautua itsetuhoisena tekona tai väkivaltana toiseen. ( Ja karseeta kyllä, terveempää tuhoisuutta on psykiatrian mukaan se toista kohtaan tehty tekokuin esim. itsemurha. En ollut uskoa silmiäni kun luin. ) Mutta vanhempien olisi pitänyt huomata noin rajuun reaktioon yltävä ahdistuneisuus, tai opettajan, tai terv.hoitajan. Siis minun mielestäni. Vai onko käsite "hyvä perhe" saanut sokaista kaikki ?? Jos, niin todella naiivia.

M.Kallio
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 10:54 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja M.Kallio »

Pääseekö pidätettynä/vangittuna someen? H:n fb-profiili poistunut, ig muuttui joku päivä sitten yksityiseksi..

nora
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Su Huhti 07, 2013 3:45 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja nora »

Ajattelinpa minäkin tulla jakamaan ajatuksiani. Tämä kaikki tästä eteenpäin on ihan omaa spekulaatiota eikä edes perustu kokonaan faktoihin, vaan myös huhupuheisiin.
Epäilen tilanteen edenneen jotenkin näin tapon jälkeen; h on raivostunut ja tappanut o:n ehkä juurikin lyömällä puukolla(/hiilihangolla) useita kertoja, o on saattanut seistä esimerkiksi avotakan edessä ja kaatunut sen eteen tai päälle jos siis takast löytymispuheissa olisi perää. Sen jälkeen h on ehkä järkyttynyt teostaan ja juossut eteiseen/pihalle ja soittanut isälleen kun ei ole tiennyt mitä tekisi tai uskaltanut soittaa häkeen. Isä on ollut ehkä juurikin noissa Itikan liikennevaloissa jotka mainittiin ja lähtenyt sieltä puhelun saatuaan hätävilkut päällä ajamaan kotiin. H on ehkä sanonut puhelimessa vain että "o on kuollut" tai muuta vastaavaa ja että he ovat h:n kotona.
Isä on ajanut kotiin jossa h on ollut pihalla hysteerisenä tai reagoimattomana tai mitä ikinä, odottamassa, juossut isänsä luo ja isä on käskenyt h:n pikaisesti autoon. Ainakin itse käskisin lapseni vastaavassa tilanteessa johonkin ensimmäiseksi keksimääni paikkaan turvaan, joka voisi hyvinkin olla se auto. Isä on ehkä kysynyt missä päin taloa o on ja h on kertonut. Isä on tässä vaiheessa itse soittanut hätäkeskukseen ja mennyt sisälle katsomaan tilannetta tai vastaavasti soittanut vasta tilanteen nähtyään. Mutta että isä olisi joka tapauksessa hätäpuhelun soittanut. Isä on mahdollisesti sanonut että 'meillä on täälä kuollut tyttö, paljon verta, en tiedä kuka tämän on tehnyt' tms (tämä sen perusteella kun kuvittelen mitä itse itseni tuntien mahdollisesti sanoisin jos olisin kyseisessä tilanteessa). H on sitten istunut autossa siihen asti että poliisit ovat saapuneet paikalle ja ottaneet h:n poliisiautoon hänen isänsä autosta.

Syytä tähän tappoon en nyt ala sen enempää miettimään enkä tappoa edeltäviä asioita kun melkeinpä mitä tahansa on voinut tapahtua. Itse uskon siihen että taustalla on ollut juurikin kiinnostusta samaan poikaan mutta tuskin tämä on ainoa syy moiseen tekoon.

jontse
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 5:11 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja jontse »

M.Kallio kirjoitti:Pääseekö pidätettynä/vangittuna someen? H:n fb-profiili poistunut, ig muuttui joku päivä sitten yksityiseksi..
En usko eiköhän ole ihan niin suomessa asiat et Puhelin, Vyö ja kengännauhat otetaan pidätetyltä takavarikkoon, ymmärrettävistä syistä, puhelimella voi sotkea todisteita, vyöllä tai kengännauhoilla hirttäytyä..
"if your religion is worth of killing, please start yourself"

M.Kallio
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 10:54 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja M.Kallio »

jontse kirjoitti: En usko eiköhän ole ihan niin suomessa asiat et Puhelin, Vyö ja kengännauhat otetaan pidätetyltä takavarikkoon, ymmärrettävistä syistä, puhelimella voi sotkea todisteita, vyöllä tai kengännauhoilla hirttäytyä..
No samaa mieltä, mutta tänään aamulla vielä fb-tili oli näkyvissä...enää ei näy ja tosiaan ig tilin muuttuminen jokunen päivä sitten yksityiseksi...

serlokoira
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: To Huhti 30, 2015 8:39 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja serlokoira »

lammas1 kirjoitti:
murur0a kirjoitti:
lammas1 kirjoitti:Ja epäilen edelleen että tekijä ei muista ydintä, tekohetkeä. Vai eikö se muka ole mahdollista ettei muista?
Lääketiede ei ainakaan tunne tuollaista spontaania muistamattomuutta, vaikka rikoksentekijät toki usein tällaista selitystä käyttävätkin. Eikö joku tuossa muutama sivu sitten käsitellyt kysymystä laajemminkin? Pääpointtina oli se, että tekijä "unohtaa" tekohetken ainoastaan siinä mielessä, että ei halua mielessään käsitellä koko asiaa.

Miksi sinulle on niin tärkeää vakuutella (itsellesi), että tässä tapauksessa tekijäksi epäilty ei muistaisi tekosiaan? Mitkään poliisin kertomat seikathan eivät tällaista teoriaa tue.
Lääketiede kyllä tuntee, olen sen jo kerran kertonut. Tässä uudestaan lainaus:Dissosiatiivinen muistinmenetys

Lääkärikirja Duodecim
14.9.2014
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen
Dissosiatiiviselle muistinmenetykselle eli psykogeeniselle amnesialle on ominaista yksi tai useampi jakso, jonka aikana henkilö ei kykene palauttamaan mieleensä itselleen tärkeää, usein luonteeltaan traumaattista, häpeän tai stressin sävyttämää tietoa. Muistamattomuus on luonteeltaan liian laajaa ollakseen tavallista unohtelua ja haittaa sosiaalisia tai muita toimintoja.

Psykogeeninen muistamattomuus liittyy usein traumaattisiin tai hyvin stressaaviin elämäntapahtumiin, kuten onnettomuuksiin, sotatapahtumiin, väkivaltaisiin maltin menetyksiin tai itsemurhayrityksiin. Psykogeenisessa muistinmenetyksessä amnesia on lähes aina anterogradinen, eli henkilö ei muista tilannetta ja sen jälkeisiä lähitapahtumia. Joskus muistamattomuus liittyy vain osaan traumaattiseen tilanteen yksityiskohdista. Harvinaisemmissa tapauksissa muistinmenetys liittyy koko aikaisempaan elämään tai traumaattisesta tapahtumasta nykyhetkeen. Psykogeeninen muistinmenetys heti auto-onnettomuuden tai muiden vastaavien traumaattisten tapahtumien jälkeen on harvinaista. Yleensä psykogeeninen tai dissosiatiivinen muistinmenetys liittyy erityisesti lapsuuden aikaisiin tai muihin aikaisemman elämän traumaattisiin tapahtumiin, jaksoihin tai niihin liittyviin ihmisiin.

Psykogeeninen muistinmenetys heti auto-onnettomuuden tai muiden vastaavien traumaattisten tapahtumien jälkeen on harvinaista. Yleensä psykogeeninen tai dissosiatiivinen muistinmenetys liittyy erityisesti lapsuuden aikaisiin tai muihin aikaisemman elämän traumaattisiin tapahtumiin, jaksoihin tai niihin liittyviin ihmisiin.
Psykogeenista muistinmenetystä voi ilmetä sekä lapsilla että aikuisilla. Muistot tapahtuneesta voivat ainakin osin palautua itsestään tai jäädä pysyviksi.

Aivovaurioon liittyvä amnesia on yleensä aina retrogradinen eli liittyy tapahtumaa edeltävään aikaan. Epileptisiin (ks. «Epilepsia aikuisella»1) kohtauksiin voi liittyä psykogeenista amnesiaa muistuttava muistinmenetys. Dementiaan (ks. «Dementia»2) ja deliriumiin (ks. «Sekavuustila (delirium)»3) liittyvä muistinmenetys on luonteeltaan psykogeenista muistinmenetystä laaja-alaisempaa. Humalatilaan tai muihin myrkytyksiin liittyvää muistinmenetys ei palaudu.

Psykogeenista muistinmenetystä voi joskus olla vaikea erottaa tavoitetietoisesta teeskentelystä, jolloin henkilö ei halua muistaa tapahtumia välttääkseen tapahtumaan liittyvää vastuuta, jolla olisi juridisia, taloudellisia tai muita hankalia seuraamuksia. Teeskennelty muistin menetys on luonteeltaan useimmiten äkillinen ja oirekuvaltaan voimakas ja amnesia liittyy hiljattain tapahtuneeseen tilanteeseen.

Dissosiaatiohäiriöissä (ks. «Sivupersoonahäiriö (dissosiatiivinen identiteettihäiriö)»4) ilmenevissä varhaisemmasta traumaattisesta tapahtumasta muistuttavan tapahtuman aiheuttamissa persoonallisuuden tilan äkillisissä muutoksissa henkilö ei usein muista tai ainakaan täysin muista käytös- ja kokemistapaansa palauduttuaan ja rauhoituttuaan voimakkaan tunteenomaisesta tilastaan entiselleen.

Lisäksi on olemassa TGA, ohimenevä täydellinen muistinmenetys.
Poliisi on kertonut niin ympäripyöreitä epäillyn tilasta, että tämäkin mahtuu mahdollisuteen.
Miksi ei näin saisi olla?
Tulipa pitkä lainaus, suokaa anteeksi...

Jos nyt kuitenkin lukisit tarkasti tuon itse tänne laittamasi tekstin, huomaisit varmaan aika nopeasti, että jos tuo muistinmenetysteoria ontuu jo sinällään pahasti, niin tuo teksti vie siltä jalat kokonaan alta. Siinä sanotaan:

"Psykogeeninen muistinmenetys heti auto-onnettomuuden tai muiden vastaavien traumaattisten tapahtumien jälkeen on harvinaista."

ja

"Teeskennelty muistin menetys on luonteeltaan useimmiten äkillinen ja oirekuvaltaan voimakas ja amnesia liittyy hiljattain tapahtuneeseen tilanteeseen."

Mitä mieltä itse olet?

nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

M.Kallio kirjoitti:
jontse kirjoitti: En usko eiköhän ole ihan niin suomessa asiat et Puhelin, Vyö ja kengännauhat otetaan pidätetyltä takavarikkoon, ymmärrettävistä syistä, puhelimella voi sotkea todisteita, vyöllä tai kengännauhoilla hirttäytyä..
No samaa mieltä, mutta tänään aamulla vielä fb-tili oli näkyvissä...enää ei näy ja tosiaan ig tilin muuttuminen jokunen päivä sitten yksityiseksi...
Eiköhän joku muu ole voinut nuo hoitaa? Puhelimella todennäköisesti suora pääsy sometileihin ja jos puhelin ei ole kenenkään omaisen hallussa niin salasanan kertomalla pääsevät piilottamaan/poistamaan.

jontse
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 5:11 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja jontse »

nuusku-nella kirjoitti:
M.Kallio kirjoitti:
jontse kirjoitti: En usko eiköhän ole ihan niin suomessa asiat et Puhelin, Vyö ja kengännauhat otetaan pidätetyltä takavarikkoon, ymmärrettävistä syistä, puhelimella voi sotkea todisteita, vyöllä tai kengännauhoilla hirttäytyä..
No samaa mieltä, mutta tänään aamulla vielä fb-tili oli näkyvissä...enää ei näy ja tosiaan ig tilin muuttuminen jokunen päivä sitten yksityiseksi...
Eiköhän joku muu ole voinut nuo hoitaa? Puhelimella todennäköisesti suora pääsy sometileihin ja jos puhelin ei ole kenenkään omaisen hallussa niin salasanan kertomalla pääsevät piilottamaan/poistamaan.
Eikös se ole silloin tutkinnan sotkemista? käsittääkseni siitä voi napsahtaa lisää häkkiä..

Edelleen päivänselvästi, moni ei muista varmaan tätä lainkohtaa suomessa:
"7 §
Todistusaineiston vääristeleminen

Joka saadakseen syyttömän tuomituksi rangaistukseen tai muuten toista vahingoittaakseen kätkee, hävittää, turmelee, muuntaa tai muuten vääristää tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa todisteena tarpeellisen esineen, asiakirjan tai muun todisteen, jolla hänen tietensä on merkitystä asiassa, on tuomittava todistusaineiston vääristelemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Todistusaineiston vääristelemisestä tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa antaa perättömäksi tai vääristellyksi tietämänsä todisteen käytettäväksi tai itse käyttää sitä harhauttavalla tavalla tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa." (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980563)
Viimeksi muokannut jontse, Ke Touko 06, 2015 7:02 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"if your religion is worth of killing, please start yourself"

Lasse liukas
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 5:57 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Lasse liukas »

Miksi sairasauto ajoi paikalle rauhallisesti?

Hyvä ystäväni on ensihoitaja ja ajaa juurikin sairasautoa.
Kun tulee hälyytys pahaan tappeluun, surmapaikalle (varsinkin jos tekijä voi olla aseistettu ja edelleen paikalla). Sairasauto jää odottamaan lähistölle poliisin saapumista. Poliisi varmistaa ensihoitajien turvallisen pääsyn paikalle ja turvaa heidän työskentelynsä.

sairasauto on saattanut odottaa lähistöllä että poliis on varmistanut alueen.
Jos poliisi on todennut ettei kannata elvyttää tai vaikka kannattaisikin elvyttää, ei sairasauto aja esim 50-100 m pillit päällä paikalle,

Nekos
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 7:18 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Nekos »

nuusku-nella kirjoitti:
M.Kallio kirjoitti:
jontse kirjoitti: En usko eiköhän ole ihan niin suomessa asiat et Puhelin, Vyö ja kengännauhat otetaan pidätetyltä takavarikkoon, ymmärrettävistä syistä, puhelimella voi sotkea todisteita, vyöllä tai kengännauhoilla hirttäytyä..
No samaa mieltä, mutta tänään aamulla vielä fb-tili oli näkyvissä...enää ei näy ja tosiaan ig tilin muuttuminen jokunen päivä sitten yksityiseksi...
Eiköhän joku muu ole voinut nuo hoitaa? Puhelimella todennäköisesti suora pääsy sometileihin ja jos puhelin ei ole kenenkään omaisen hallussa niin salasanan kertomalla pääsevät piilottamaan/poistamaan.
Tämä asia on käsitelty niin monessa ketjussa (ymmärrän kyllä että kaikki eivät lue kuin tätä yhtä), että pitäis olla jo selvää, että joko puhelin/salasana on annettu vanhemmille, tai sitten poliisi some-tilit syynättyään on pyynnöstä sulkenut tilit.

ektr
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Ke Helmi 06, 2013 12:58 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja ektr »

En usko tuohon muistinmenetykseen, mutta ei se mahdotonta ole:

"psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen
Dissosiatiiviselle muistinmenetykselle eli psykogeeniselle amnesialle on ominaista yksi tai useampi jakso, jonka aikana henkilö ei kykene palauttamaan mieleensä itselleen tärkeää, usein luonteeltaan traumaattista, häpeän tai stressin sävyttämää tietoa. Muistamattomuus on luonteeltaan liian laajaa ollakseen tavallista unohtelua ja haittaa sosiaalisia tai muita toimintoja."

Tuollainen tilanne olisi siis mahdollinen tällaisen tapauksen jälkeen.

Annamaria
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: La Touko 02, 2015 6:43 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Annamaria »

jontse kirjoitti:
nuusku-nella kirjoitti:
M.Kallio kirjoitti:
No samaa mieltä, mutta tänään aamulla vielä fb-tili oli näkyvissä...enää ei näy ja tosiaan ig tilin muuttuminen jokunen päivä sitten yksityiseksi...
Eiköhän joku muu ole voinut nuo hoitaa? Puhelimella todennäköisesti suora pääsy sometileihin ja jos puhelin ei ole kenenkään omaisen hallussa niin salasanan kertomalla pääsevät piilottamaan/poistamaan.
Eikös se ole silloin tutkinnan sotkemista? käsittääkseni siitä voi napsahtaa lisää häkkiä..
Joku muu kuin H on ne poistanut/laittanut yksityiseksi. Ja aivan varmasti sovitusti poliisin kanssa, valvonnassa jne.

Kaksoislaukaus
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ke Touko 06, 2015 1:58 am

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Kaksoislaukaus »

ektr kirjoitti:
Kaksoislaukaus kirjoitti:Olen seurannut tätä tapahtumaa, sekä siitä seurannutta keskustelua täällä. Olen järkyttynyt siitä että ylipäätään joitain yksilöitä kiinnostaa, millä tavalla joku on tapettu tai miten on ruumista yritetty hävittää.

Mieheni toimii vainajankuljetuksessa ja hän kertoi että Työpiireissä puhutaan paljon tapauksesta.

Tämä tapahtuma tekee minusta syvästi masentuneen.

En saa nukutuksi.
Suunnilleen jokaista tällä palstalla, siksi täällä suurin osa on. Koska kiinnostaa. Sinulle ilmeisen väärä paikka, jos menee yöunet niin kannattaa poistua mahdollisimman nopeasti.
Yöunet meni itse tapauksesta, ei tästä keskustelusta joka tuo lisää mielipahaa. Tyttäremme on samalla luokalla molempien kanssa.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Kaksoislaukaus, miksi tulit tänne?

Matteus
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: To Joulu 30, 2010 4:29 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Matteus »

Kaksoislaukaus kirjoitti:
ektr kirjoitti:
Kaksoislaukaus kirjoitti:Olen seurannut tätä tapahtumaa, sekä siitä seurannutta keskustelua täällä. Olen järkyttynyt siitä että ylipäätään joitain yksilöitä kiinnostaa, millä tavalla joku on tapettu tai miten on ruumista yritetty hävittää.

Mieheni toimii vainajankuljetuksessa ja hän kertoi että Työpiireissä puhutaan paljon tapauksesta.

Tämä tapahtuma tekee minusta syvästi masentuneen.

En saa nukutuksi.
Suunnilleen jokaista tällä palstalla, siksi täällä suurin osa on. Koska kiinnostaa. Sinulle ilmeisen väärä paikka, jos menee yöunet niin kannattaa poistua mahdollisimman nopeasti.
Yöunet meni itse tapauksesta, ei tästä keskustelusta joka tuo lisää mielipahaa. Tyttäremme on samalla luokalla molempien kanssa.
Boldattu kohta: Onko näin yritetty toimia?

Vastaa Viestiin