Suomalaisten aktiivipolitiikkojen rikollisuus

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

annaanna

Suomalaisten aktiivipolitiikkojen rikollisuus

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Tänne voisi kerätä ja listata tietoja suomalaisten miespolitiikkojen, ministerien, kansanedustajien, kansanedustajien avustajien, kaupunginhallitusten ja kunnanvaltuustojen jäsenten, varajäsenten, puolueitten ehdokkaisi pyrkineitten ja puolueista poispotkittujen, tuomituiksi tai tulevaisuudessa epäillyiksi joutuvien kanssa valokuvissa esiintyvien ja politiikkomiesten poikaystävien rikostuomioita ja epäilyjä niistä.

Tähän ketjuun siis vain kantasuomalaisten miespolitiikkojen nimiä rikoksineen, julkkiksisten, naisten, Kokoomuksen nuorisojärjestön jäsenten, ulkomaalaisten, virolaisten, savolaisten ja kettutyttöjen rikokset saakoot omat ketjunsa.
Poliittisilla näkemyksillä tai puolueilla ei ole merkitystä.
Viiteryhmänä on suomalaismiehet ja rikokset.
Aineistoa löytyy netistä.
Kun lista lopulta valmistuu, voidaan laskea mihin nämä ehkä eniten prosentuaalisesti syyllistyvät.

Tällaiset ne ovat silkkaa politiikkaa ja mielenkiintoisia listoja, lisää näitä minfoon.

Matti Putkonen
- raiskaus (vankeusrangaistus)

Pentti Oinonen
- törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
- liikenteen vaarantaminen
- ampuma-aserikos

Ville Vähämäki
- rattijuopumus

Mika Niikko
- ajoi varastetulla autolla jalankulkijan päälle suojatiellä
- käsilaukkuvarkauksia
- luottokorttipetoksia (vankeusrangaistus)
- ajeli lainvastaisesti ystävänsä varastamalla työkoneella rakennustyömaalla

Teuvo Hakkarainen
- ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle
- liikenteen vaarantaminen
- arvoesineiden varastaminen kirkosta
- haaskaus

Pertti Virtanen
- liikenteen vaarantaminen

James Hirvisaari
- kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jussi Halla-aho
- uskonrauhan rikkominen

Heikki Parviainen, kaupunginvaltuutettu
- pahoinpitely (vankeusrangaistus), uhri halvaantui

Petri Nurminen
- lasten seksuaalinen hyväksikäyttö (vankeusrangaistus)
- törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
- liikenneturvallisuuden vaarantaminen
- ajoneuvorikkomus

Jouko Juvonen (taiteilijanimi "Carl J. Danhammer")
- raiskaus (vankeusrangaistus)
- useita rikosepäilyitä törkeistä petoksista (joulukuu 2011)

Jarmo Juntunen
- jatkettu merilain rikkominen (vankeusrangaistus)
- merilain rikkominen
- kaksi petosta
- kaksi aluksen katsastusrikkomusta
- merimieskatselmuksesta ja merimiesten luetteloimisesta annetun lain rikkominen

Jarkko Korpi, puheenjohtaja, Espoon ps
- huumausainerikkomus

Mikael Lith, puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan ps-nuoret
- pahoinpitely (hakkasi tyttöystävänsä)
- oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen

Tommi Laitila
- pahoinpitely
- liikenteen vaarantaminen

Rami Sipilä
- laiton uhkaus (kansanedustajaan kohdistettu tappouhkaus)

Hannu Haapasalmi
- törkeä petos

Kari Bärlund
- kavallus (vankeusrangaistus)

• Kimmo Sasi (entinen ministeri) tuomittiin kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

• Kari Häkämies (entinen puoluesihteeri) sai tuomion kolmesta eri pahoinpitelytapauksesta (“tämä on ollut raskas prosessi”)

• Harri Jaskari sai päiväsakkoja laittomasta uhkauksesta

• Prikaatinkenraali Olli Nepponen erosi puolustusvoimien palveluksesta salattuaan rattijuopumustuomionsa

• vanhempi konstaapeli Petri Salo on saanut tuomion kunnianloukkauksesta sekä nyt hiljattain törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (hän yritti myös “voidella” hänet pysäyttäneen poliisin, mutta lahjussyytteet hylättiin)

• Kansanedustaja James Hirvisaari sai joulukuussa 2011 sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hovioikeuden mielestä kansanedustaja oli kirjoittanut blogissaan halventavasti muslimeista.

• Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin vuonna 1993 vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta ns. koplausjutussa.

• Vuonna 1933 presidentti määräsi syytteeseen asetettavaksi ministeri Juho Niukkasen, jota syytettiin ns. raaputusjutussa valtioneuvoston pöytäkirjan väärentämisestä. Näyttöä ei löytynyt, ja syyte hylättiin.

1953 eduskunta päätti, että neljä ministeriä asetetaan syytteeseen valtionavun antamisesta konkurssikypsälle Salaputki Oy:lle. Ministerit Jussi Raatikainen ja Matti Lepistö tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin, Aleksi Aaltosen ja Onni Peltosen syytteet sen sijaan raukesivat.

• Vuonna 1960 joukko ministereitä ja virkamiehiä pantiin syytteeseen Helsingin Kätilöopiston urakan antamisesta konkurssin partaalla olleelle Teora Oy:lle. Entiset ministerit Aarre Simonen ja Vilho Väyrynen tuomittiin virkavirheestä sakkoihin.

• Kansanedustaja Eero Lattula tuomittiin törkeästä veropetoksesta, mutta presidentti Mauno Koivisto armahti hänet 11. syyskuuta 1987.

• Kansanedustaja Mika Niikolta löytyy rötöslistaa enemmänkin: Hän on istunut syytettyjen penkillä erilaisten pikkurikosten ansiosta peräti neljästi. Vuonna 1982, 15-vuotiaana, Niikko ajeli ystävänsä varastamalla työkoneella vantaalaisella rakennustyömaalla. Rangaistuksena koululainen Niikko joutui maksamaan yhteensä 39 päiväsakkoa eli 312 markkaa. Vuotta myöhemmin Niikko päätyi käräjille käsilaukkuvarkaudesta. Vuonna 1985 hän sotkeutui jo vakavampiin rikoksiin. Kahden kumppaninsa kanssa Niikko tuomittiin kymmenientuhansien markkojen vahingonkorvauksiin. He olivat ostelleet katteettomalla pankkikortilla tavaraa lähes 70 kertaa. Lisäksi rapsahti puolen vuoden ehdollinen tuomio. Vuonna 1990 Niikko ajoi suojatiellä polkupyörää taluttaneen naisen päälle. Hän oli liikkeellä varastetulla autolla. Nainen loukkaantui, mutta Niikko selvisi sakoilla.

• Helsingin kaupungin liikuntajohtajaa ja entistä kansanedustajaa Anssi Rauramoa epäillään rattijuopumuksesta. Rauramo on itse ilmoittanut asiasta sekä kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle että lähimmälle esimiehelleen apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataiselle.

• Osmo Soininvaara on joutunut kahnauksiin lain kanssa radikalisminsa vuoksi. “Olen saanut 40 päiväsakkoa Koijärvellä luvattoman padon tekemisestä ja neljä päiväsakkoa Tampereen virastotalon valtauksesta”, hän kertoi IL:n vaalikoneessa.

• Perussuomalaisten Pentti Oinonen on tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Nilsiän kihlakunnanoikeudessa vuonna 1989. Tuomio tuli törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Lisäksi Oinonen on tuomittu maksamaan ampuma-aserikoksesta kaksikymmentä päiväsakkoa vuonna 1992.

• Kansanedustaja Timo Kalli on antanut sekä Ylen A-studiolle että Helsingin Sanomille sangen avomielisen lausunnon. Sen mukaan hän ei paljasta vaalikampanjansa rahoittajaa, vaikka laki niin velvoittaa tekemään. Rahoittajaa ei Kallin mukaan tarvitse kertoa, koska kertomatta jättämisestä ei ole laissa rangaistusta. Sitä paitsi hän rikkoisi välipuheen rahoittajansa kanssa, jolle Kalli on luvannut pitää tiedon salassa.

• Kimmo Tiilikainen oli pätkäministeri ympäristöministeriössä ja kansanedustaja. Poliisi epäili ruokolahtelaista Tiilikaista velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta Saimaan Ruokapalvelu Oy:ssä. Tapaus eteni esitutkinnasta syyteharkintaan saakka mutta asia raukesi.

• Hannu Takkula, eurokansanedustaja. Kulukorvaus- ja valtuustopaikkajupakka. “Poliitikkojen kotikunta nousi esille Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen vuoksi. Oikeuden mukaan euroedustaja Hannu Takkula ei voi olla Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen, sillä hänellä on puolisonsa kanssa yhteinen koti Turussa.”

• Kansanedustaja Eero Lehti on epäiltynä ympäristörikoksesta, joka liittyy ruoppaustöihin hänen omistamallaan kiinteistöllä Hiittisten kylässä Dragsfjärdin saaristossa. (…) Tapausta tutkitaan epäiltynä ympäristön turmelemisena ja vesilain luparikkomuksena. Eero Lehti (kok) on tuomittu ennakkoperintälain rikkomisesta ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä. Rikoksen katsottiin tapahtuneen 1984–1986. – Olin jossain yrityksessä hallituksen jäsenenä ja kirjanpitäjä jätti maksut hoitamatta, Lehti selittää.

• Esitutkinnan jälkeen Helsingin kihlakunnan syyttäjä päätti syyttää kansanedustaja Harri Jaskaria yhdestä laittomasta uhkauksesta, josta Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Jaskarin 26.3.2007 55 päiväsakkoon. Jaskari itse kiisti uhanneensa. Hän ei kuitenkaan aio valittaa päätöksestä, koska ei usko mahdollisuuksiinsa saada muutosta tuomioon.

• Kansanedustaja Lauri Oinonen on edistänyt vaalirahoituskohusta tunnetuksi tulleen liikemies Arto Merisalon liiketoimia, jotka osoittautuivat myöhemmin huijaukseksi, kertoo MTV3.fi:n uutiset.

• Kansanedustaja Toni Halme on oma lukunsa.

• Tammikuussa 2001 Yleisradion MOT-ohjelma paljasti, että kansanedustaja Pentti Tiusanen oli 1974–1977 opiskellessaan Itä-Saksassa vakoillut maan salaiselle poliisille Stasille laatimalla toisista opiskelijoista ja itäsaksalaisesta tyttöystävästään mainelausuntoja.

• Entisen SDP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Ulf Sundqvistin huikea rötöslista vankeusrangaistuksineen ja korvauksineen on oma kappaleensa.

• Kansanedustaja Jussi Halla-ahoa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. 27. maaliskuuta 2009 apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella nostaa syytteen Halla-ahoa vastaan Helsingin käräjäoikeudessa. Tämän katsottiin blogikirjoituksessaan “Muutama täky Illmanin Mikalle” syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, koska hän oli 3. kesäkuuta 2008 ”laatinut ja internetissä toimittanut yleisön saataville kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan ja jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre”. Syyskuussa 2009 Halla-aho tuomittiin 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta blogitekstinsä perusteella.

• Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pelasti kansanedustaja Mauri Pekkarisen mahdollisesti jopa valtakunnanoikeudelta lahjusrikkomuksesta. Jupakka liittyi Suomi-Soffan lähes 900 000 euron avustukseen, jonka vastineeksi Pekkarisen epäiltiin saaneen rahaa vaalityöhönsä tekemillään taulukaupoilla.

• Kansanedustaja Mikko Alatalo sai 30 vuotta sitten sakot lievästä huumausainerikoksesta.

• Jari Vilen, joka toimi mm. ministerinä, muistetaan siitä, että hän plagioi pro gradu-työhönsä pitkiä tekstejä toiselta tutkijalta ilman lähdeviittausta. Herra palkittiin Unkarin suurlähettilään vakanssilla.

• Perussuomalaisten Matti Putkonen on tuomittu raiskaaja. Putkonen tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan sakkoihin helmikuussa 1990. Raiskaus tapahtui Kuhmossa vuonna 1988. Raastuvanoikeus vapautti Putkosen, mutta hovioikeus tuomitsi, ja korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Putkonen ei suostunut eroamaan silloisesta tehtävästään maaliiton liittotoimikunnan puheenjohtajana, mutta jäi puolen vuoden virkavapaalle.

•Ilkka Kanerva tuomittiin ehdolliseen vankeuteen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja hänet erotettiin ulkoministerinvirasta “asiattomasta Johanna Tukiaisen ahdistelusta”. Kanerva on pitänyt yhteyttä paitsi Novan Arto Merisaloon ja Tukiaiseen, tiettävästi myös joihinkin moottoripyöräjengiläisiin, jotka vierailivat Kanervan kohutuilla syntymäpäivillä.

• Sampsa Katajaa (varapuheenjohtaja, kansanedustaja) epäillään lahjusrikkomuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta esitutkinta venynee vaalien yli. Näihin tapauksiin liittyy pahamaineinen Nova Group, jolta Jyrki Katainen kielsi (valheellisesti) Kokoomuksen saaneen vaalitukea.

• Pääministeri Jyrki Kataisen asiakirjaväärennökset todettiin tapahtuneiksi, mutta valtionsyyttäjä jätti nostamatta asiassa syytteitä.

annaanna

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Aiheellinen aloitushan tämä on, ilmeisesti perkaamatta koko sukupuolinen eriytyminen poliittisesti aktiivisten rikollisuudessa.
Ainakaan googlesta ei tunnu tutkimuksia tai katsauksia löytyvän.

Entä onko havaintoja ruotsalaisten miespolitiikkojen sanoutumisesta irti suomalaiskollegojen kepposista.

Paljon tähän kietoutuu mielenkiintoista problematiikkaa - niinkuin aina mielenkiintoisiin tutkimusaiheisiin. Yksi kysymys on itseoikeutetusti mikä tai ketkä mahdollistavat rikollisen toiminnan. Kuka näitä miehiä yllyttää / suojelee /ilmiantaa.
Sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin minun.
Supo?
Venäjä?
Länsi?
Vapaamuurarit?
Vihermärehtijät?
Ovatko nämä politiikot ennemminkin propagandan uhreja kuin syyllisiä?

annaanna

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Tilannekatsausta

Sebastian Tynkkynen
Tuomio tuli Tynkkysen muslimeita ja islaminuskoa koskeneista Facebook-kirjoituksista. Hän sai 50 päiväsakkoa, joista tulee maksettavaa yhteensä 300 euroa.

Tynkkynen katsoo, ettei tuomio vaikuta hänen kunnallisvaaliehdokkuuteensa.

– Ei haittaa millään tavalla. Päinvastoin toivon, että puolueemme puheenjohtajaksi tulee henkilö (Jussi Halla-aho), jolla on poliittiset tuomiot näistä kahdesta asiasta, jotka on tänään langetettu minullekin. Suomeen tarvitaan esimerkkejä siitä, että asioita pitää pystyä sanomaan ääneen – olivat ne miten kipeitä tahansa, varsinkin jos ne ovat länsimaisia arvoja vastaan.
Olli Sademies
Perussuomalaisista erotettu Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna toiminut Olli Sademies on tuomittu sakkoihin Facebook-kirjoituksistaan. Helsingin käräjäoikeuden mukaan hän panetteli ja solvasi kirjoittelussaan afrikkalaistaustaisia, muslimeja ja maahanmuuttajia.

Oikeus tuomitsi hänet kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän sai 50 päiväsakkoa, mikä tekee 1900 euroa.
Maamme 15. virallinen puolue on freesi poikkeus rikollisille miespoliitiikoille, oletan. Uusi feministinen puolue.
Ainakin prosentuaalisesti uuden vuoden kahden ekan viikon raiskaustilastoissa miehet ovat raiskanneet 100%, :D .

Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

Koska rajan yli tullut on nykyään suvaitsevaiston ja vihervasemmiston mukaan automaattisesti kantasuomalainen, niin...

Al-Montathar Al-Mehsen(Vas. porukan Ahmedin ja Arhiksen kamu)
- murha

Seydou Kouanda
- raiskauksia
- törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä

Rami Adham
- dopingrikoksia
- pahoinpitelyitä
- jihadismia

Abdifitah Ali Abdi
- salakuljetus
- huumerikos
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"

annaanna

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Periaatteessa toki rajat ovat keinotekoisia ihmisen luomuksia, ev.lut. jumalan silmissä olemme kaikki siskoja ja veljiä keskenämme ja siten on perusteltua pitää kaikkia ihmisiä kantasuomalaisina tavallaan.

Ketjun aiheena on kuitenkin tarkastella ja luetteloida etnisesti kantasuomalaisten, poliittisesti suuntautuneiden, sukupuoli-identiteetiltään miesten rikoksia.

Joten listauksesi on ketjun aiheen vastainen yritys siirtää keskustelu sivuraiteelle. Tsot, tsot!

Palstalla on yllinkyllin etnisesti rajattuja ketjuja, joihin voit listauksesi siirtää. Mustalaiset, kuubalaislentopalloilijat, ulkomaalaisten tekemät henkirikokset, matujen rikokset, mamujen rikokset, matujen seksuaalirikokset, mamujen seksuaalirikosten viikkokohtainen seurantaketju, partalapsien pahat teot -ketju, afgaanien sotarikokset jne.

Perusta vaikka etnisesti-ei-kantasuomnalaisten SDP-kannattajien rikosketju. :D :lol: Se puuttuu minfosta.

Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

annaanna kirjoitti:Periaatteessa toki rajat ovat keinotekoisia ihmisen luomuksia, ev.lut. jumalan silmissä olemme kaikki siskoja ja veljiä keskenämme ja siten on perusteltua pitää kaikkia ihmisiä kantasuomalaisina tavallaan.

Ketjun aiheena on kuitenkin tarkastella ja luetteloida etnisesti kantasuomalaisten, poliittisesti suuntautuneiden, sukupuoli-identiteetiltään miesten rikoksia.

Joten listauksesi on ketjun aiheen vastainen yritys siirtää keskustelu sivuraiteelle. Tsot, tsot!

Palstalla on yllinkyllin etnisesti rajattuja ketjuja, joihin voit listauksesi siirtää. Mustalaiset, kuubalaislentopalloilijat, ulkomaalaisten tekemät henkirikokset, matujen rikokset, mamujen rikokset, matujen seksuaalirikokset, mamujen seksuaalirikosten viikkokohtainen seurantaketju, partalapsien pahat teot -ketju, afgaanien sotarikokset jne.

Perusta vaikka etnisesti-ei-kantasuomnalaisten SDP-kannattajien rikosketju. :D :lol: Se puuttuu minfosta.
En ymmärrä tuota sanomaasi, koska omissa listoissa sinulla on nimenomaan nuorisojärjestöjen porukoita, kuolleita ihmisiä, ihmisiä jotka ei ole koskaan ollut politiikassa mukana, poliitikkojen puolisoita, jotka ei ole koskaan ollut poliitikkoja jne jne.

Jos oma listauksesi on päin hevosen takapuolta, niin miksi alat vinkumaan muista listoista?
Ja kyllä somalin etninen tausta voi olla kantasuomalainen, äläpäs ole rasisti!
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

annaanna kirjoitti: Kike Elomaan puoliso oli päätekijä laajassa petosjutussa Ruotsissa)
Jouko Juvonen (taiteilijanimi "Carl J. Danhammer")
Kari Häkämies (entinen puoluesihteeri) sai tuomion kolmesta eri pahoinpitelytapauksesta
Helsingin kaupungin liikuntajohtajaa ja entistä kansanedustajaa Anssi Rauramoa epäillään rattijuopumuksesta.


Miten Elomaan puoliso liittyy otsikkoon?

Onko Jouko Juvonen aktiivipoliitikko?

Milloin Kari Häkämies oli puoluesihteeri?
("tämä on ollut raskas prosessi" viittaa Marja Tiuraan (kok)

Vieläkö Rauramoa epäillään..
Jos ja kun kopioit listan jostain, niin lait että mistä ja päivitä samalla tiedot.

Ihan hyvä aloitus. Mutta meillä on jo osio rikoksista tuomitut kansanedustajat.

Puuttuvat Veikko Rytkönen (skdl), Pertti Virtanen (ps)

Toki listauksesi on provoilua ja sellaiseksi se saa jäädäkin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Kateellinen
Lauri Hanhivaara
Viestit: 149
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 1:15 am

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Kateellinen »

Tästä onkin ollut ketjussa jo puhetta. Mutta Suomi Ensin ry:n toimintaan yrittää näköjään pyrkiä Heikki Parviainen, joka on pahoinpidellyt tuttavansa niin, että tämä halvaantui kaulasta alaspäin ja pystyy liikuttamaan vain oikeaa olkapäätä. Lisäksi mm. repi tältä tuttavalta korvat melkein irti. Pääsi ilmeisesti kuin koira veräjästä, koska on vapaalla jalalla. Jos Suomi Ensin -jutusta koskaan tulee puoluetta, toivon todella ettei tuollaisia ihmisiä oteta mukaan.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Ilmeisen pätevä kaveri tämä Parviainen kun ehti istua muun muassa sivistyslautakunnassa, vaalilautakunnassa, kaavatoimikunnassa, kesäasukastoimikunnassa, vapaa-aikatyöryhmässä ja koulutuksen laadun kehittämistyöryhmässä. Poliittisessa toiminnassa Parviainen ehti kritisoida muun muassa ”rahan syytämistä konsulteille” ja Siuntion kuntaliitosta.

Parviainen pääsi kunnanvaltuustoon kohtuullisen pienellä panoksella. Hänen vaalikampanjansa kulut olivat yhteensä alle 200 euroa.
Kenet lienee nuijinut 3-raaja halvaantuneeksi mutta kun meriittejä katsellaan niin tuskin syyttä nuiji :lol: Ei mulla muuta.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Parviainen sai siitä törkeästä pahoinpitelystä 2v 8kk vankeutta, mutta kun tuomio tuli jo 2011 niin ei ihme että on jo vapaana...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Kateellinen
Lauri Hanhivaara
Viestit: 149
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 1:15 am

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Kateellinen »

Rescuer kirjoitti:Parviainen sai siitä törkeästä pahoinpitelystä 2v 8kk vankeutta, mutta kun tuomio tuli jo 2011 niin ei ihme että on jo vapaana...
Pointtini olikin, ettei mikään tuomio korvaa sitä mitä on aiheuttanut tuttavalleen. En ymmärrä kuka voisi tuollaista ihmistä äänestää, jos tietäisi.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkomiesten rikollisuus

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Kateellinen kirjoitti:
Rescuer kirjoitti:Parviainen sai siitä törkeästä pahoinpitelystä 2v 8kk vankeutta, mutta kun tuomio tuli jo 2011 niin ei ihme että on jo vapaana...
Pointtini olikin, ettei mikään tuomio korvaa sitä mitä on aiheuttanut tuttavalleen. En ymmärrä kuka voisi tuollaista ihmistä äänestää, jos tietäisi.

...eikös joku pikku-julkkis/poliitikko takavuosina pahoinpidellyt ihan huolella jonkun lapsiin läheisesti ihastuneen "herrasmiehen" - en kyllä kirveelläkään muista kuka se oli?
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks

Viesti Kirjoittaja putsari »

Durruti kirjoitti:
Iivis kirjoitti:Voidaan olettaa, että al-Taee olisi jäänyt valitsematta eduskuntaan, jos äänestäjät olisivat tienneet paremmin etukäteen al-Taeen näkemyksistä.
Tämä on erittäin hyvä huomio, kun muistetaan, että persuilta äänestettin eduskuntaan mm. seksuaalirikoksesta tuomittu Hakkarainen ja pahoinpitelystä + vanhan äitinsä rahojen kavaltamisesta tuomittu Mäkynen.

Jopa persujen puoluetoimistossa siis myönnetään, että demarien äänestäjät on paljon fiksumpaa porukkaa.
Tuolta löytyy vähän törkeämmistäkin rikoksista tuomittuja ei persuja

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ ... dustajista


Onneksi Silvia Modigin eteen tuli kerrostalo, eikä pikkulapsi
Silvia Modig vas. 2011–2019 törkeä rattijuopumus, ajo-oikeudetta ajo ja liikenteen vaarantaminen 1995 80 päiväsakkoa Ajoi autoa yleisellä tiellä 10 metrin matkan 1,4 promillen humalassa ja törmäsi kerrostalon ovisyvennyksen reunaan.

Onhan myös tuleva pääministeri Rinne talousrikoksista tuomittu konna.

Kokoomuksesta taitaa löytyä eniten väkivaltarikoksia. Autolla tappaja Kimmo Sasi etunenässä.

Jan Vapaavuori kok. 2003–2015 pahoinpitely 1982 1 kk 15 pv ehdollista vankeutta Vapaavuori oli teon aikaan 17- ja uhri 14-vuotias. [107]
osallisuus varkauteen 1984 sakot Poikajoukko varasti tavaratalon eteisestä tavara-automaatteja rahoineen. [107][2]
rattijuopumus 2001 11 430 markan sakot ja ajokielto
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: Suomalaisten aktiivipolitiikkojen rikollisuus

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Otettu otsikosta pois sukupuoliolettama, ja siirretty viestejä muualta oikeaan ketjuun.
Ne tietää, jotka tietää...

Vastaa Viestiin