Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksia

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kun kerran tutkivat, että löytyykö sitä vihapuhetta, sen täytynee sitten olla nyt määritelty laissa. Rikoslaistahan sitä ei löydy, mutta ehkä poliisilla on käytössään parempi apu?
Poliisin uudella vihapuheryhmällä on jo kymmeniä juttuja työn alla
Julkaistu 30.4.2017 | STT

Poliisin valtakunnallisella vihapuhetutkintaryhmällä on tutkinnassa jo kymmeniä juttuja. Ryhmä on perustettu viime kuun alussa, ja sen tehtävänä on selvittää verkossa esiintyvää rangaistavaa vihapuhetta. Tällä hetkellä jutut koskevat pääosin kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen kertoo, että viranomaiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota vihapuheeseen erityisesti viime vuosina.
– Huoli liittyy oleellisesti siihen, että rangaistava vihapuhe sosiaalisessa mediassa ja muualla netissä voi olla ensiaskel siihen, että joku sen innoittamana ryhtyy väkivallantekoihin kaduilla.
Pahimmillaan tästä voi seurata väkivaltaista radikalisoitumista ja ääriliikkeisiin liittyvää toimintaa, arvioi Kilpeläinen.

Nettipoliisiverkosto tukena

Kymmenhenkisen vihapuheryhmän lisäksi verkossa toimii pari-kolmekymmentä nettipoliisia, jotka pyrkivät ennaltaehkäisemään rikoksia ja vaikuttamaan verkossa käytävään keskusteluun tai kiusaamiseen jo pelkällä läsnäolollaan.
Yksi nettipoliiseista on ylikonstaapeli Riku Sukari Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Hän pitää tärkeänä, että poliisiin voi ottaa netissä yhteyttä helposti. Nuorimmat yhteydenottajat ovat olleet alle 10-vuotiaita lapsia.
– Poliisin tietoon on tullut monia arkoja asioita, joita muuten ei uskallettaisi mennä poliisille kertomaan.
Lapissa käynnistetään paraikaa nettipoliisitoimintaa, kertoo vanhempi konstaapeli Pekka Alamommo. Tarkoituksena on käydä vuoropuhelua netin eri keskustelufoorumeilla ja siellä, missä esimerkiksi nuoret toimivat.
– Pyrimme tietyllä tavalla olemaan aikaamme edellä ja saatavilla jo ennen kuin rikoksia tapahtuu.

Poliisikin vihapuheen kohteena

Nettipoliisit esiintyvät verkossa omilla kasvoillaan ja nimillään ja joutuvat myös häirinnän ja vaikuttamisen kohteeksi, kertoo Poliisihallituksen Kilpeläinen. Se on helppoa siksikin, että netissä pienikin ryhmä saa viestinsä läpi suuremmalla voimalla käyttämällä useita nettiprofiileja ja lietsomalla keskustelua niiden kautta.
– Jopa yksittäiset nettipoliisit ja poliisit kentälläkin ovat olleet erinäköisen informaatiovaikuttamisen ja kampanjoiden kohteena. Ei ole tarkoitus, että ihmisiä rekrytoidaan tykinruuaksi ja vapaaksi riistaksi vastapuolelle, jos näin voi sanoa.

STT
SSS
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Vihapuheryhmän perimmäinen tarkoitus on saada ihmiset rajoittamaan omaa sanan- ja ilmaisunvapauttaan poliisin toimiessa taustalla pelotteena lappupartioineen.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Hyvä kiteytys. Tuntuu uskomattomalle, että poliisi on perustanut oikein ryhmän tutkimaan asioita, joita ei ole lakiin kirjattu, mutta rangaistusta ovat kuitenkin lukuisille hakemassa. Ja nimennytkin sen vielä epäsanalla "vihapuheryhmä". Ehkä vielä uskomattomampaa on kuitenkin se, että kansa, poliitikot ja intellektuellit tuntuvat hyväksyvän tällaisen toiminnan ihan kuin olisi normaalia toimintaa vuonna 2017!

Kai heillä on useiden eri kielten ja murteiden tuntijoita siellä? Muuten voi ihmiset joutua vielä omituisempaan asemaan käyttämänsä kielen perusteella kuin olisi joku vuosi sitten voinut kuvitella, kun puhuttiin vain pakkoruotsista.

Näin 100-vuotisen Suomen juhlavuoden kunniaksi voisivat myös helpottaa meitä väärin ajattelevia ja sitä myöten väärää mieltä olevia kansalaisia kertomalla samalla, että mikä on sitten se oikea tapa puhua ja mihin lainkohtiin(tai muihin vakavastiotettaviin kirjallisiin lähteisiin) se perustuu!

Onko kohta jo leirejä, missä vihapuhuvia väärinajattelijoita "kuntoutetaan"?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

lepajoki
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 10:56 am

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja lepajoki »

Mitähän tuo koko vihapuhe määritelmä tarkoittaa? Ennen kuului ihan yleisesti puhuttavan ryssistä, ja nekruista. Eihän nykyään tuommoista kuule missään. Tarkoittaako vihapuhe, jos haukut jotain kansanryhmää? Haukutaanhan edelleenkin esim. läskejä. Saatko vihapuhe syytteen, kun sanot jotain lihavaksi?

Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Tutkiiko muslimien vihapuheita omissa nettiyhteisöissään? Tai moskeijoissa? Ei tietenkään.

Nyt kaikki tutkimaan mutiaisten FB sivuja ja ilmiantakaa tälle ryhmälle JOKAINEN vihapuhe. Taitaa poliisin vihapuheryhmän sähköposti tukkeutua.

Tai rasistisen Rasmusryhmän juttuja vaan ilmiantamaan joukolla.
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Jos kytät nyt saa jonkun nettihuutelijan käräjille, niin onko se nyt varmasti ihan järkevä operaatio. Neekerin solvaaja saa muutaman satkun sakkoja, jos räksyttäjä on työtön ja ulosotto täynnä tavaraa niin mitä se niistä sakoista välittää? Yhteiskunnan varoja taas palaa ihan saatanasti

rahima
Hetty Wainthropp
Viestit: 473
Liittynyt: Ti Marras 08, 2011 7:37 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja rahima »

Mitä on vihapuhe? Tarkoittaako se sitä, että en saa puhua kriittisesti islamista? Olen lukenut koraanin ja siellä on hyvin julmia, vihaa täynnä olevia tarinoita koskien lähinnä ateisteja. Pitäisi tietysti kuunnella koraani toisen kerran, jotta muistikuvat jäisivät paremmin mieleen. Mulla on tullut sellainen käsitys, että Lähi-idän jatkuvat sodat ammentavat voimansa islamista. Mulle on tullut myös sellainen käsitys, että ei voi sanoa,kuka siellä on oikeassa tai kuka on terroristi ja kuka ei ole. Niiden pitäisi antaa olla siellä omilla maillaan ja tapella keskenään. Onko tarkoitus, että Lähi-idän kaaos ja terrorismi tulee meidän kotinurkille? Sitäkö Suomenkin ja Euroopan valtiojohto haluaa? Onko tarkoitus meitä pelotella? Että emme uskaltaisi puhua,mitä ajattelemme? Ei aleta poliisia pelkäämään. Pelolle ei saa antaa valtaa. On uskallettava rohkeasti vastustaa Länsimaiden islamisaatiota. Nyt halutaan tarttua sanavapauteen. Olemme rakentaneet tämän maan ja meillä on oikeus puolustaa arvojamme, joista sananvapaus on meidän perustuslaillinen oikeutemme.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Suomen poliittinen poliisi on täynnä pelkästään halpoja poliisin irvikuvia, joilla on jäänyt poliisikoulutuksessa huomaamatta mikä on ja mikä ei ole poliisin tehtävänä. Poliisin tehtävänä länsimaisessa demokratiassa ei ole osallistua virkansa puolesta poliittiseen toimintaan. Toisin siis kuin mitä Suomen poliittinen poliisi tekee.

Turun Sanomista tältä päivältä:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/349179 ... a+alamoloa
Jotain on vialla, kun entistä presidenttiä kutsutaan internetin keskustelupalstalla saatanan mielipuoleksi. Tai kun maahanpyrkijät leimataan loisiksi, jotka pitäisi "välivarastoida" suljetuille leireille. Tai kun turvapaikanhakijoita puolustava toivotetaan syömään maissipuuroa jonnekin Afrikan suuntaan.

Netin avoimetkin, saati suljetut, keskusteluryhmät pursuavat kansalaisten vihantäyteisiä kannanottoja, usein maahanmuutosta tai turvapaikanhakijoista.

Viranomaiset ovat huolissaan ilmapiirin muuttumisesta vihapuheen sävyttämäksi. Se voi pahimmillaan johtaa väkivaltaiseen käytökseen, arvioi Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen.

Muun muassa siksi maaliskuun alussa poliisiin on perustettu valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä, jonka tehtävänä on puuttua netissä esiintyvään rangaistavaan vihapuheeseen.
Käsite vihapuhe on aina poliittinen kannanotto. Poikkeuksia ei ole ja poliisin tehtävänä ei pitäisi olla uuskielen luominen, tai sen määrittäminen mikä on hyvien tapojen mukaista kielenkäyttöä eri tilanteissa. Ei vaikka miten olisi viran lisäksi jäsenkirja ja kuumottaisi päästä sotkeutumaan muiden ihmisten ilmaisunvapauteen virkaa keppihevosena käyttäen.

Lainsäädäntömmehän on kunnianloukkauksien osalta erittäin hyvä. Jos vaikkapa Halosen Tarja kokee, että kylläpä vallan hänen kunniaansa ottaa kun kaikki eivät hänestä, poliittisesta broilerista, tykkää niin hänen sopii haastaa ihmisiä sinne oikeuteen. Jos ei noin tee, niin hän voi tunkea sinne hanuriinsa mielipiteensä siitä, kuinka häntä kritisoivat ihmiset tulisi vaientaa. Ja sama pätien läpi kaikkien puolueisiin kuuluvien julkisuudenhenkilöiden.

Avatar
Mind Over Matter
Martin Riggs
Viestit: 615
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 5:33 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja Mind Over Matter »

MohammedMohammed kirjoitti:Vihapuheryhmän perimmäinen tarkoitus on saada ihmiset rajoittamaan omaa sanan- ja ilmaisunvapauttaan poliisin toimiessa taustalla pelotteena lappupartioineen.
Naulan kantaan. Olemme astuneet pelottavan kynnyksen yli. Poliisi käy kriittisesti läpi kansalaisen kirjoittamia ajatuksia juridisesti määrittelemättömän termin "Vihapuhe" alla.

Ajatuspoliisi on sitten se seuraava steppi.

#Suomi100 - millä tiellä me oikein olemme?

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Erilaiset tunteenpurkaukset höystettynä loukkauksilla ja väkivaltafantasioilla ovat tähän asti herättäneet lähinnä myötähäpeää. Miksi siihen pitää poliisin ottaa kantaa? Edellä olleissa esimerkeissä ei ole mitään muuta huolestuttavaa kuin niiden kirjoittajien mielenterveys.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Poliisin olisi vielä äärimäisen helppo halutessaan brändätä verkkotoimintansa oikein. Eli koska nykyisin keskustelu on siirtynyt verkkoon osa poliiseista on siirtynyt tutkimaan verkossa tapahtuvia kunnianloukkaus yms. rikoksia. Ja jättää vihapuhe ym. mussuttelut poliitikoille ja tahoille, jotka kokevat tehvässä olevansa että tuollaista pitää suoltaa.

Poliisi ja armeija ulos politiikasta nyt ja aina.

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Itse koen tämän todella loistavana toimintana poliisilta. Sillä on myös työllistävä vaikutus työttömiin poliiseihin jotka eivät halua ottaa virkaa jostakin perä-heinolasta. Poliisin vihapuheyksikön toimintavalmius ja oikeudet mm. telekuunteluun ja kohteen mahdollista avioelämää koskeva tiedonhankinta ja rajattu oikeus kertoa kohteen avo- tai aviopuolisolle kohteen tekemisistä verkossa.

Nämä nettihäiriköt kun ovat varsin usein avioliitossa ja työelämässä eläviä perheenisiä jotka purkavat vihaansa netissä arki- ja viikonloppuiltoina ja öinä niin ettei muu perhe tiedä tuosta sairaasta harrastuksesta mitään. Nettihäiriköinti ja vihapuhe ovat nykyisen yhteiskunnan pahimpia vihollisia.

Sellaisen 500-600 vahvuisen vihapuheyksikön toiminta- ja kiinniottoyksikkö voisi työllistää toiset 500-600 poliisia ja vartijaa. Jos ajatellaan järkevästi niin Jari Aarnio on täysin turhaan vankilassa. Hän on tutkinut 32 vuotta huumausainerikoksia ja nyt olisi otollinen hetki työllistää Jari Aarnio uudelleen tähän vihapuheyksikköön paljastavan yksikön päälliköksi.

Muistaakseni Marko Forssilla on työhaalareissaan @-merkki, joka on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin TePo-ryhmän merkki. Vihapuheyksikön merkki voisi olla vihaa ja verkkoliikennettä kuvaava merkki jonka suunnitteluun voitaisiin laittaa veronmaksajien varoja useampi miljoona että saadaan kansainvälisesti ymmärrettävä ja kunnioitusta herättävä merkki.

Nämä vihapuhetta harrastavat runkkarit pitää nyt saada satimeen, ja mahdollisimman pitkiin vankeusrangaistuksiin ja menettämään omaisuutensa valtiolle.

Minä kannatan sitä, että vihapuheesta tuomitaan menettämään kansalaisluottamus ikiajoiksi ja että nämä rikolliset eivät saisi kulkea julkisesti kuin kaljuina ja mustikkaleima otsassaan josta ilmenee että henkilö on vihapuhuja. Koko kansan halveksima rikollinen, sika, joka kuuluu tappaa!

Pyydän anteeksi edellistä, asia vain meni niin rajusti tunteisiin etten hallinnut itseäni ja kirjoitin kärkkään mielipiteeni koska asia koskettaa minua syvältä. Eletään kuitenkin Suomi-100 vuotta juhlavuotta, joka merkitsee sitä, että yksikään etniseltä perältä suomalaiseksi valkonaamaksi luokiteltava, sika, perinteinen suomalainen, tulisi maksaa muuta kuin korkeita veroja tai muuttaa kanariansaarille asumaan, pois neekerien ja Irakilaisten silmistä!

Te vihapuhujat voitte haukkua Sipilää, Soinia, Stubbia, Kataista tai vaikka Kekkosta, mutta tosiasia on vain se, että he olivat kyvykkäitä muuttamaan asetelmia, toisin kuin te vihapuhujat. Se, että suomessa korruptio on portaan yläpäässä ja sen kunnossapidosta huolehtii hyväveliverkosto, tarkoittaa sitä, että olemme kansainvälinen valtio, joka on omaksunut saman mallin kuin esim. EU-maa Italia.

Kyynelsilmin minun on todettava; Tehdään juhlavuoden kunniaksi suomesta samanlainen valtio kuin mitä se oli Ruotsin vallan aikana 1700 luvulla. Talkoissa meitä auttaa Islam, joka sallii vaikka lapsen polttamisen roviolla kuten Ruotsi 1700 luvulla. Piti vain olla todisteet, että lapsi oli "noita". Samoin kyseisen vallan aikana mustalaisen hirttämisestä maksettiin korvaus. Poltettua metsää, tyhjiä posliinilautasia joista on syöty viimeksi 4 viikkoa sitten, jotka lepäävät autioituneiden tupien ja torppien pöydissä joiden ympäriltä asukkaat ovat kuolleet. Sellainen on ihanne Suomi. Täynnä nälkäisiä neekereitä ja imaameja jotka nussivat lapsia ja poliiseja jotka mielivaltaisesti ampuu ihmisiä kaduille kun nämä yrittävät varastaa ruokaa.

Terroriteko on nykyajan suomen kansallinen aarre. Räjäyttäkää siis pommeja ja ryöstäkää, raiskatkaa ja tappakaa. Olemme pieni kansa jonka kuuluu elää kurjuudessa, ja ihalla sikakalliita hornettaja jotka halkoo taivasta kun joku sotahullu kenraali on komentanut ne hienon näköiseen muodostelmaan taivaalle, peloitellaakseen naapuria, jonka mitätön sotilaallinen iskukyky ei ole mitään verrattuna meidän JASSM-ohjuksiin ja niihin kiillotettuihin Hornetteihin joista jo useampi on tippunut taivaalta kun on joko lennetty kännissä tai muutoin vain tehty samanlainen virhe kuin ylioppilaskokeissa.

Jokainen meidän reservissä olevasta sotilaasta on USA:n Navy Seal erikoisyksikön taistelijaan verrattava korpisissi vaikka armeija olisikin suoritettu vuonna -73 autokomppaniassa jonka jälkeen vyötärölle on kertynyt kymmeniä senttejä ihraa ja keuhkot tupakoitu tukkoon. Ampumataitokin on hiottu loppuun ampumalla joka juhannus mökillä ilmakiväärillä kaljatölkkejä. M05 palveluspuku vain päälle ja TST-vyö täyteen lippaita ja heitteitä sekä tietysti varustelekan puukko tai J.P Peltosen sissipuukko. Kypärää tai suojaliivejä ei tarvita, eihän niitä ollut Rambollakaan..
Viimeksi muokannut Sniffaaja, Su Huhti 30, 2017 4:29 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

rahima kirjoitti:.... Olemme rakentaneet tämän maan ja meillä on oikeus puolustaa arvojamme, joista sananvapaus on meidän perustuslaillinen oikeutemme.
kyllä, mutta itsehän olemme omaa tyhmyyttämme antaneet päätäntävallan imbesilleille ja niin tässäkin nyt vaan on käynyt - tällä kertaa tosin valtakunnantasolla, siis että "tyhmästä päästä kärsii koko keho"... viisaammat, eli kokeneemmat ikäluokat kylläkin osaavat kertoa, että sama tarina on jatkunut jo vuosikymmeniä :D Eikä loppua kohti muuta ku kiihtyvällä vauhdilla! Paska maa - paskat päättäjät ja loppukansa onnettomia nyhveröitä 99%:sti!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Sniffaaja kirjoitti:Muistaakseni Marko Forssilla on työhaalareissaan @-merkki, joka on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin TePo-ryhmän merkki. Vihapuheyksikön merkki voisi olla vihaa ja verkkoliikennettä kuvaava merkki jonka suunnitteluun voitaisiin laittaa veronmaksajien varoja useampi miljoona että saadaan kansainvälisesti ymmärrettävä ja kunnioitusta herättävä merkki.
Hyvä kirjoitus, mutta tavoistani poiketen en kehu sinua, vaan totean tämän touhun alkaneen jo vuosia sitten. Vihapuheyksikkö on ollut mm jalkautuneena jaloilla pelattavaa pallopeliä seuraavien taistelijoiden harmiksi jo vuosia joha-poliiseiksi naamioutuneena ja vihapuheen vastustajajoukkueiden kannattajia kohtaan tiedetään jatkuvan siitä huolimatta.
Spesialistikyttääjän kyrpä ja sen pääkallologo.jpg
Spesialistikyttääjän kyrpä ja sen pääkallologo.jpg (47.2 KiB) Katsottu 9138 kertaa
Voidaankin siis aiheellisesti kysyä, missä oikeus, missä kohtuus, missä ihmisarvo, kun ei saa enää edes mulkuksi haukkua sellaista, joka minua veti edellisessä pallonperäkamppailussa nekkuun, mutta olin niin kännissä etten muista kuka se oli. Silloin on pakko haukkua kaikki ja aina ja on muuten kallista hommaa, kuha löytävät minut sieltä VI-divarin matsista ekka.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Poliisin uudella vihapuheryhmällä jo kymmeniä tutkimuksi

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

PiikkiSika kirjoitti:loppukansa onnettomia nyhveröitä 99%:sti!
Juuri se 99% suomalaisista valittaa työttömyyttä. Heille on kyllä töitä esim. siivoojina että kun Irakista, Kiinasta ja ties mistä Afrikan maasta tänne tulee kulttuuria, on paikat puhtaina. Me olemme kansana hyvin itsetuhoisia ja siksi voimmekin helposti hoitaa itsemme pois sen jälkeen kun Suomi on saavuttanut monikulttuurisuuden lakipisteen. Tosin muutamia suomalaisia tarvitaan senkin jälkeen pitämään sähköverkko pystyssä, mutta siihenkin hommaan löytyy monialaosaajia mm. Irakista. Tiedän yhden sähköinsinöörin Irakista ja häneltä olen itsekin oppinut kuinka hehkulamppu ruuvataan irti ja tilalle asetetaan energiataloudellisempi led-valo.

Hän kertoi kuinka sähköverkko pysyy itsestään pystyssä koska se on suunniteltu sellaiseksi. Irakissakin se olisi pysynyt pystyssä jos sotia ei olisi ollut. Sen kummemmin hän ei osannut kertoa kuinka pitkäikäinen tuollainen täysin automatisoitu ydinvoimalla toimiva sähköverkko on, mutta uskoi sen toimivan ikuisesti. Eihän maanalla kulkeva kaapeli vaurioiudu ellei joku typerä sika mene sitä ronklaamaan kaivurillaan. Ja hyvin maanpäällä kulkeva voimalinja pysyy pystyssä, nehän ovat rakennettu vahvasta metallista. Itse ydinvoimala tuottaa sähköä ikuisesti.

Sharia-laki hoitaa erimielisyydet etnisten kansojen välillä, ja pitää huolen siitä, että kaikki menee niin kuin suunniteltu. Naisen tulee synnyttää lukemattomia kertoja ja miesten pelata domino-peliä, mitä sitä muutakaan ihminen tarvitsee? Tupakkaa ja ruokaa kyllä, ja niitä saadaan kun myydään maaperä venäläisille.

Ei näiden asioiden ratkominen niin vaikeaa ole. Itse en kyllä halua ryhtyä mihinkään päättäjän virkaan koska minulla on muutakin tekemistä mm. pelata Counter Strikea, jossa olen saavuttanut nykyisellä accountilla jo 958 team killsia. Taloudellisesta asemastani huolehtii Kela jonka päävastuu on minun asuntoni vuokran maksusta, sähkölaskusta ja toimeentulosta. Olen siis jo hyvin samanlaisessa asemassa kuin valtioneuvoston puupäät, minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pelata kansainvälistä nettipeliä ja käydä silloin tällöin Lidlissä ostamassa valtion rahoilla nuudeleita ja tupakkaa. Siihenkin olen suunnitellut palkkaavani jonkun alaisen joka hoitaa tuon työn puolestani. Työttömiä kun on suomi täynnä!
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

Vastaa Viestiin