G20 kokouksen mellakat Saksan Hampurissa

[chadspill]

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005290094.html

Kommentti: Mihin katosi ihmisen oma vastuu?

Lähes 500 poliisia loukkaantui Hampurin G20-kokouksen mielenosoitusten taltuttamisessa.

Julkaistu: 14.7. 11:31 , Päivitetty: 14.7. 11:37

Epäreilu maailma ei voi olla oikeutus sille, että tahallaan tekee jotain pahaa toiselle, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Sitä kuvitteli, että kaikki allekirjoittavat tämän: yksilöllä on tekemisistään vastuu. Eli jos toimii väärin, vastuu on sen, joka väärin tekee. Tai jos suusta pääsee sammakoita, vastuu on sanojan – ei kaikkien muiden, jotka nyt vain sattuvat edustamaan esimerkiksi samaa ammattikuntaa tai työpaikkaa.

Tänä kesänä on kuitenkin tullut uutisia lukiessa törmättyä hämmentävän usein lausuntoihin, joissa koko vastuun käsite on pantu uusiksi. Vandalismista vastuun kantavatkin yhtäkkiä ne, jotka yrittävät pitää sitä kurissa. Terrorismissa vastuu ei oikeastaan olekaan terroristin, vaan epäreilun maailman. Ja mitä sanoihin tulee: näyttää siltä, että kun yksi sanoo, sata saa leiman.

Otetaan vaikka Hampuri. Uutiskuvat Hampurin G20-kokouksesta kertovat järkyttävästä tuhosta: äärivasemmistolaiset vandaalit polttivat autoja, hajottivat ikkunoita, heittivät polttopulloja ja hyökkäsivät viranomaisten kimppuun. Eikö pitäisi olla kaikille selvää, että vastuu Hampurin katastrofista on näillä riehujilla? Siis heillä, jotka ovat tarkoituksellisesti halunneet häiritä kokousta ja jotka ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa?

Kaikki eivät näytä olevan tätä mieltä. Hampurin mielenosoituksiin osallistunut Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Henrik Jaakkola on lukuisissa haastatteluissa keskittynyt lähinnä ihmettelemään poliisin toimintaa. Saman poliisin, jonka jäsenistä on uutistoimistojen mukaan peräti lähes 500 loukkaantunut yrittäessään vain ja ainoastaan hoitaa työtään. Ei poliisi ole mikään globalisaatiokeskustelun tai ilmastonmuutostaistelun osapuoli, vaikka niin yritetään väkisin esittää. Poliisi on viranomainen, jonka tehtävä on varmistaa isojen tapahtumien turvallisuus ja suojella ihmisten henkeä, terveyttä ja omaisuutta. Samalla, kun toiset yrittävät sitä omaisuutta hajottaa.

Puolustajien logiikka vaikeasti avautuvaa

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä näkynyt Hampurin anarkismia tukevien suomalaisten lausuntoja, joiden mystisen logiikan mukaan viattomien saksalaisten omaisuutta vahingoittamalla itse asiassa ei edes vahingoitettu viattomia saksalaisia vaan Hampurissa koolla olleita suurvaltojen johtajia. Tämä logiikka on hyvin vaikeasti avautuvaa, mutta tuttua se on. Se on pohjimmiltaan vähän samantyyppistä ajattelua kuin ääri-islamilaisilla terroristeilla: kärsimysten aiheuttaminen täysin sivullisille ihmisille on sallittua, koska oma agenda menee kaiken muun ohi.

Ääri-islamilaisten terroristien osalta tämä agenda tarkoittaa myös sitä, että edes ihmishengillä ei ole väliä – päinvastoin, niiden riistäminen on tavoite. Siksi kuvittelisi, että jokainen terrorismiin kantaa ottava voimakkaasti tuomitsisi jihadistien toiminnan. Mutta sekin tuntuu olevan joillekin kovin vaikeaa. Alkukesästä tässä suhteessa kompasteli piispa Irja Askola, joka arvioi Helsingin Temppeliaukion kirkkoon kohdistunutta terroriuhkaa. Askolan mukaan terrorismin uhassa ”meidän pitäisi kuulla globaalin epäoikeudenmukaisuuden huutavan isoin kirjaimin”. Se on käsittämätön lausunto monin tavoin.

Ensinnäkin tietysti se huuto, joka meidän pitäisi terrorin osalta ennen kaikkea kuulla, on uhrien huuto – ei tekijöiden. Mutta erikoista on myös, että Askola ei näytä sälyttävän terroristille itselleen mitään vastuuta toiminnastaan. ”Globaali epäoikeudenmukaisuus” – mitä sillä sitten milloinkin tarkoitettaneen – tuntuu olevan se suurin syyllinen, ei viattomia nuoria murhaava terroristi. (Voi hyvällä syyllä ihmetellä myös sitä, että kun kyse oli nimenomaan Suomeen kohdistuneesta terroriuhasta, niin mitä erityisen pahaa Suomi on Askolan mielestä globaalisti tehnyt? Mikä suuri epäoikeudenmukainen riistäjävaltio Suomi on maailman mittakaavassa ollut? Historiassa meidän roolimme on pikemminkin ollut olla sorrettu kuin sortaja.)

Mutta vaikka Askolan lausunnot ihmetyttävät, ei siinäkään ole järkeä, että hänen kommenttiensa jälkeen ihmisiä eroaa kirkosta. Askolan sanat ovat Askolan sanoja, ja hän vastaa niistä itse. Vaikka Askola on erittäin näkyvä toimija Suomen luterilaisessa kirkossa, ei hän ole koko kirkko. Hänen takanaan on lukemattomia nimettömiä kirkon työntekijöitä, jotka itsestään melua pitämättä lohduttavat, tukevat ja ruokkivat köyhiä ja kärsiviä. Heitä se eroaminen satuttaa – auttajia ja autettuja – ei Askolaa.

Sama pätee myös Vasemmistoliittoon. Vaikka Vasemmistonuorten edustaja syyttääkin mieluummin poliisia kuin riehuvia mielenosoittajia, ei tämä tarkoita sitä, että Vasemmistoliiton äänestäjät jotenkin yleisesti kannattaisivat polttopullojen viskelemistä. Vasemmistoliiton suurilla kannatusalueilla pohjoisessa on uutisia Hampurista seurattu varmasti yhtä suurella tyrmistyksellä kuin muuallakin. Tavallisten kemiläis- ja kolarilaisduunarien maailma on sangen kaukana siitä aggressiivisesta uhosta, jota kalliisiin merkkivaatteisiin pukeutuneet ja naamioituneet eurooppalaisvandaalit edustavat.

Miksi tekojen syy on muualla kuin tekijöissä?

Sitä miettii, että mistä tämä kehitys oikein johtuu. Miksi tekojen syyn nähdään yhä useammin olevan jossain toisaalla kuin tekijöissä ja sanoistakin vastuu lankeaa usein jollekin joukolle, ei niinkään sanojalle itselleen. Paha ei ole se, joka riehuu, tuhoaa tai tappaa, vaan paha on joku mystinen globaali, länsimainen kollektiivi. Ja typerästi ei käyttäydy vain se, joka typeryyksiä sanoo tai kirjoittaa, vaan koko sanojan puolue, työpaikka tai esimerkiksi ammattikunta.

Kuten kohutussa poliisien Facebook-tapauksessa. Kun kourallinen poliiseja kirjoitti asiattomia kommentteja Facebook-ryhmässä, yhtäkkiä koko Suomen poliisia alettiin syyttää rasismista. Ikään kuin joidenkin yksittäisten poliisien vapaa-ajalla kirjoitetut somelausunnot olisivat todiste poliisikunnan mädäntyneisyydestä eikä mitään väliä enää olisikaan sillä työllä, jota poliisit tekevät. Ja kuitenkin kyse on ammattikunnasta, jonka edustajat ovat lähtökohtaisesti valmiita joka päivä asettamaan henkensä alttiiksi meidän muiden turvallisuuden tähden. Apua tarvitsevien taustasta ja ihonväristä riippumatta, sillä koskaan ei tiedä, mitä työpäivä tuo tullessaan.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö poliisien asiattomasta viestinnästä saisi uutisoida. Toki saa. Aivan kuten saa ja pitääkin pohtia anarkismin ja terrorismin syitä ja taustoja. Ja sekin on selvää, että ihmisen itsensä lisäksi myös ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa hänen elämäänsä. Mutta ei unohdeta silti sitä, että yksilöllä itselläänkin on vastuu siitä, mitä hän tekee ja sanoo.

Maailma on kieltämättä epäreilu, mutta se on ollut sitä aina ja on varmasti osin tulevaisuudessakin. Epäreiluutta vastaan pitää (demokraattisin keinoin) taistella, mutta ei se voi olla oikeutus sille, että itse tahallaan tekee jotain pahaa toisille ihmisille.

Jos yksilön vastuu katoaa kokonaan, katoaa myös toimiva yhteiskunta. Sillä se rakentuu loppupelissä sille, että sen jäsenet ovat vastuunsa tuntevia yksilöitä, jotka tunnistavat oikean ja väärän.

Ulla Appelsin