Työttömyys ja työttömyysturvan aktiivimalli

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Työttömyys ja työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja dazu »

Juha Sipilän hallituksen aktiivimalli suututtaa: ”Aivan pöyristyttävän julmaa ajattelua”

Kotimaa|Työttömyysturvan uudistus

Työttömien Keskusjärjestö ry ei kannata työttömien aktiivimallia. Järjestö on antanut aiheesta lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle.

Järjestön edunvalvontatyöryhmän puheenjohtajan Eija Tuohimaan mukaan epäonnistuminen aktiivisuudessa toisi 60 päivän karenssin ja johtaisi ihmiset 2 kuukauden rahattomuuteen.

–Aivan pöyristyttävän julmaa ajattelua, hän kommentoi Tuohimaa huomauttaa, että aktiivimallin minimiehto eli viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa 65 päivän aikana, on lyhyt.

–Silloin kun kyseessä on elämänhallintaan liittyvät haasteet, sosiaalisia ongelmia, koulutuksen puutetta, sairaus- tai vamma, tai pitkä tauko työelämästä, tarvitaan mahdollisuus säännöllisten pitkäkestoisten toimenpiteiden järjestämiseen, jota aktiivimallin minimiehdon täyttäminen ei mahdollistaisi. Työttömiä ei pidä missään nimessä rangaista, vaan kannustaa, Tuohimaa sanoo.

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Taavitsaisen (sd.) mukaan esityksen vaikutukset osuvat jo valmiiksi erittäin vähävaraisten työttömien toimeentuloon. Hän muistuttuaa, että Euroopan Unionin sosiaalisten oikeuksien komitea on jo nuhdellut Suomea liian alhaisesta toimeentulosta ja nyt tällä esityksellä siitä leikattaisiin.

-Kaikille työttömille ei ole tarjolla työpaikkoja, eikä palveluita, joten tosiasiallisesti työttömien perusturvaa leikataan tällä esityksellä. Suurin osa työttömistä tulee kokemaan mallin epäoikeudenmukaisena, Taavitsainen sanoo.

Järjestö ehdottaa aktiivimallin kehittämistä siten, että aktiivisuudesta palkittaisiin rangaistuksen sijaan.

-Sellainen esitys, jossa aktiivisuudesta palkittaisiin, olisi perusteltavissa. Esimerkiksi saamalla väliaikaisen korotuksen työttömyysturvaan, jos onnistuu saamaan lyhyen määräaikaisen tai osa-aikaisen työpaikan tai osallistumalla työllisyyspalveluihin, Tuohimaa kommentoi.

Taavitsainen korostaa ihmisten tasapuolista kohtelua eri puolella Suomea.

–Aktiivimalli on kiva sana mutta on vailla sisältöä. Se asettaa työnhakijat keskenään eriarvoiseen asemaan riippuen hakijan asuinpaikasta ja ammattialasta. Mallin heikkous on, ettei se huomioi tarjolla olevien työpaikkojen määrää eri puolilla Suomea ja työllisyyspalveluiden puutetta, hän huomauttaa.

Taavitsainen ja Tuohimaa toteavat yhdessä, että jos työpaikkoja ei vain ole, ei työttömyyspäivärahan leikkaaminen edistä työttömän työllisyyttä aktiivisuudesta tai omasta työllistymishalusta huolimatta.

OECD totesi marraskuussa raportissaan, että työttömyys etuuksien tasoa ei ole Suomessa mahdollista madaltaa selvästi nykyisestä, joten etuuksien saajia tulisi kannustaa työntekoon esimerkiksi tiukentamalla työnhakuun liittyviä velvoitteita.

Halllituspuolueet sopivat huhtikuun puoliväliriihessä, että jatkossa työttömiltä edellytetään 12 työhakemuksen kirjoittamista kolmessa kuukaudessa, eli käytännössä yhden hakemuksen lähettämistä viikossa.


https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/223514 ... -ajattelua


”Aktiivimalli on epäreilu”

– Miten estetään, ettei joku käy keräämässä voittoja siitä, että meille tulee aktiivimalli, kysyy Jenni Korkeaoja SEL:stä.

Työttömän pitää ensi vuonna kerätä noin kolmen kuukauden jaksossa 18 tuntia työtä, jotta ansiopäivärahaa ei leikattaisi. Jos työtön ei aktivoidu eli ei pysty täyttämään työssäoloehtoa eikä pysty osallistumaan työvoimapoliittiseen koulutukseen, hänen työttömyysturvaansa leikataan 4,65 prosentilla seuraavien kolmen kuukauden ajan.

Sipilän hallituksen ajama esitys on eduskunnan käsittelyssä ja se on tulossa voimaan ensi vuoden alussa.

Kassanjohtaja Jenni Korkeaoja Suomen Elintarviketyöläisten työttömyyskassasta varoittelee aktiivimalliin sisältyvästä työttömien hyväksikäytön mahdollisuudesta.

– Tuleeko siihen väliin joku ”vilunkipetteri”, joka ajattelee, että väliäkö palkasta, kunhan työtön saa tunnit täyteen.


Valvonta ja sanktiot

Kun työtön on ajettu nurkkaan, jossa hänen on otettava vastaan mitä työtä tahansa, johtaa se Korkeaojan mukaan helposti työehtojen polkemiseen ja romuttaa sopimusjärjestelmää.

–  Ay-liikkeen pitäisikin nyt nähdä tämä uhka ja vaatia riittäviä resursseja työehtojen ja säädösten valvontaan luottamusmiesjärjestelmän ulkopuolelle jääneille työpaikoille. Myös Kelan ja työttömyyskassojen pitää saada riittävät henkilöresurssit, että osaltamme voimme seurata työehtojen toteutumista.

Asia pitäisi Korkeaojan mukaan ymmärtää myös Arkadianmäellä.

Ammattiliitot ja työttömät ovat tyrmänneet kovasanaisesti aktiivimallin.

Työttömien Keskusjärjestö korostaa, että tosiasiallisesti aktiivimallilla leikataan työttömien perusturvaa, sillä kaikille työttömille ei ole tarjota työpaikkoja. Järjestö muistuttaa mallin valuviasta eli vaikka työttömyys johtuu juuri siitä että työvoimalle ei ole kylliksi kysyntää, työttömän pitää silti etsiä jostain työtä tietty määrä säilyttääkseen edes työttömyysturvansa täysimääräisenä.


TE-toimistojen resurssit

Aktiivimalliin siirtyminen huolestuttaa Korkeaojaa myös jatkuvien leikkausten kohteena olevien työvoimapalvelujen vuoksi. Hänelle on tullut runsaasti huolestuneita viestejä kentältä TE-toimistojen toiminnasta. Henkilökohtaisen työvoimapalvelun saamisesta on tullut lähes mahdotonta.

Korkeaoja ihmettelee, miten työvoimapoliittisia toimenpiteitä pystytään ensi vuonna tarjoamaan kaikille työttömille.

– Tämä tuntuu epäreilulta. Ja se, että kaikilla ihmisillä ei ole samoja mahdollisuuksia hankkia aktiivimallissa vaadittua työmäärää, hän sanoo.

Aktiivimallin suuri epäkohta liittyy juuri työttömien hyvin erilaisiin mahdollisuuksiin työllistyä. Pääkaupunkiseudulla tilanne on aivan toinen kuin syrjäseuduilla. Myös eri alojen ja ammattien erot avoimien työpaikkojen määrissä asettavat työttömät eriarvoiseen asemaan työttömyysturvajärjestelmässä.


Lisää aktivointia

Aktiivimalli on vasta alkusoitto työttömyysturvan muutoksille. Lisää on tulossa kasvupalvelu- ja maakuntauudistuksen myötä, näillä näkyminen vuonna 2020. Silloin TE- ja yrityspalvelut siirtyvät maakuntien järjestettäväksi ja ne tuotetaan ”kilpailullisella tuotantomallilla”. Työttömyysturvan maksupuolen hoitaisivat  työttömyyskassat ja Kela.

Työttömyysturvajärjestelmän sanktiovalta jää edelleen julkiselle vallalle, mutta palvelutuotanto avataan kilpailulle ja palveluiden järjestämisvastuu siirretään maakunnille. Työttömille tarjotut palvelut ja työnvälitys järjestetään jatkossa pääsääntöisesti yksityisellä sektorilla.

Toistaiseksi on vielä auki, miten työnhakuvelvoitetta seurataan. Eli riittäisikö, että ihminen itse ilmoittaa, kuinka montaa työpaikkaa hän on viikossa hakenut, vai miten asia tulee osoittaa.

– Olipa tapa mikä hyvänsä, sen pohjalta määräytyy karenssi, jos töitä ei hae. Tätä viedään nyt jääräpäisesti valmistelussa eteenpäin, vaikka se on tyrmätty niin työnantajin kuin työntekijöidenkin suunnalta, Korkeaoja kertoo. 

Minkä tahansa työn hakeminen ei tiettävästi riittäisi vaan työtä pitäisi hakea sieltä, minne hakijalla on aidosti mahdollisuuksia työllistyä. Jälkimmäinen vaatii tietysti jonkun tekemään arvion asiasta.


Nuoret kärsivät

Elintarvikealoilla työttömyys on viime vuodet ollut nousussa. Käänne parempaan alkoi runsas vuosi sitten.

– Jäsenistö on alkanut työllistyä, mutta toisaalta myös työttömyysturvan pituutta on leikattu, minkä vuoksi ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta on tiputtu nopeammin, Korkeaoja kertoo.

Ansiosidonnaiseen päivärahaan tehty 100 päivän leikkaus sekä alle 25-vuotiaiden ja alle kolmen vuoden työhistorian omaavien ansiosidonnaiseen turvaan tehdyt leikkaukset näkyvät SEL:n työttömyyskassassa: maksettujen etuusrahojen summa on laskenut.

Elintarvikeala on monelle nuorelle ammattikoulutusta vailla olevalle sisääntuloala työelämään.  He ovat hankkineet ammattipätevyyden työtä tekemällä. Kun irtisanominen tulee, nämä nuoret ovat ehtineet usein olla jo pitkään töissä ja ovat perheellisiä. Työttöminä heidät kuitenkin asetetaan samalle viivalle koulunpenkiltä tulleiden kanssa eli heidän pitää yhteishaussa hakea koulutuspaikkaa säilyttääkseen ansiosidonnaisen työttömyysturvansa.

– Tämä tulee monelle yllätyksenä, vaikka olemme yrittäneet viestittää asiaa kentälle. He menettävät päivärahansa, jos eivät ole huomanneet osallistua yhteishakuun, Korkeaoja kertoo.

Työttömyyskassaan on tullut asiasta paljon palautetta. Korkeaoja kertoo, että nuoret kokevat kohtelun vääryytenä, koska he ovat jo pitkään maksaneet työssä ollessaan työttömyyskassan jäsenmaksua.


Sata päivää

Tämän vuoden alussa voimaan tullut ansiosidonnainen päivärahan maksatuksen lyhentäminen 500 päivästä 400 päivään oli Korkeaojan mukaan väärä päätös.

– Se perustuu vääränlaiseen ihmiskuvaan, jossa ajatellaan, että työtön alkaisi hakea töitä vasta sen 500 päivän jälkeen. Tutkimukset osoittavat, että työttömyysturvan pituuden leikkaaminen kannustaa ottamaan vastaan enemmän myös pienipalkkaista työtä, mutta kun edes sitä ei ole ollut vuosiin Suomessa kaikille halukkaille tarjolla.

Korkeaoja muistuttaa, että työllistyminen vaikeutuu sadan päivän jälkeen.

– Sitä ennen pitäisi töitä löytyä, koska sen jälkeen tulee työllistymismahdollisuuksissa selkeä pudotus. Työn löytyminen vaikeutuu ja siinä mielessä työttömyyspäivärahan pituudella ja määrällä on tietysti merkitystä, hän sanoo.


Työttömyys rikos?

”Työttömäksi jäänyttä voidaan kohdella melkein kuin murhaajaa: kaikki voivat sanoa kuinka hänen pitää elää, mitä tehdä ja mihin hän on oikeutettu tässä elämässä. Yhteiskunnalla on myös oikeus tehdä hänelle lähes mitä tahansa, teettää esimerkiksi palkatonta työtä. Kuitenkin ilmaistyö vastaa mielestäni käytännössä yhdyskuntapalvelua, joka on rikoksesta määrättävä rangaistus. Onko työttömyys siis rikos?”

Tamperelainen työtön Päivä Tyni oli kutsuttu kuultavaksi eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan, kun se käsitteli hallituksen esitystä työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 123 2017 vp).
Yllä ote lausunnosta.


https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/ ... n-epareilu

Otsikkoa edelleen kehitetty ja keskustelu työttömyydestä ja mitä sille pitäisi tehdä tässä ketjussa
-NILS-
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

dazu kirjoitti: Yhteiskunnalla on myös oikeus tehdä hänelle lähes mitä tahansa, teettää esimerkiksi palkatonta työtä. Kuitenkin ilmaistyö vastaa mielestäni käytännössä yhdyskuntapalvelua, joka on rikoksesta määrättävä rangaistus. Onko työttömyys siis rikos?”

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/ ... n-epareilu
Kysymys on rahasta, fyrkasta, eli fyffestä. Kun ihmiset pakotetaan ilmaiseksi asioihin ilmestyy joka puolelle kuin tyhjästä mahdollisuuksia tienata, kunhan on puolueen jäsenkirja.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja dazu »

Minusta Uuden Suomen kirjoitus on aika hyvä. Siis OECD oli neuvonut, että työttömyystukia ei leikattaisi, vaan kannustusta lisättäisiin. Tällöin loogista olisi ollut tuoda tukeen bonuksia, eikä sanktioita.

Suomessa on valitettavasti vallalla sellainen ajattelumalli, että yksilö olisi vastuussa yhteiskunnan ongelmista. Työttömyyshän on ensisijaisesti yhteiskunnan kyvyttömyyttä tarjota töitä, eikä yksilön haluttomuutta tehdä töitä. Tässä vallalla olevassa ajattelumallissa kuitenkin ajatellaan, että kyse olisi yksilön haluttomuudesta tehdä töitä.
Kuitenkin 80-luvulla ennen pankkikriisiä Suomessa oli 99% työllisyys siitä huolimatta, että tukia oli tarjolla. Syy tähän oli ihan yksinkertaisesti siinä, että töitä oli tarjolla. Tuohon aikaan työttömistä iso osa oli päihdeongelmaisia, tai aidosti työhaluttomia. Tältä menneeltä aikakaudelta löydetään perustelut työttömien rankaisemiseksi nykyaikana... luodaan kuvaa, että nykyäänkin työttömyys olisi työhaluttomuutta ja päihdeongelmia... ei haluta hyväksyä sitä, että nykyään yhteiskunta ei kykene tarjoamaan töitä. Asioita ei auta sekään, että Vasemmistoliitto on 80-luvun tyylinen työttömien puolue, se puolustaa niitä, jotka olivat aidosti työhaluttomia, tai päihdeongelmaisia, eikä sillä ole enää juurikaan kosketusta nykyajan työttömyyteen. Sekä porvaripuolueiden todellisuuskäsitys, että vasemmiston todellisuuskäsitys ajavat kaikki työttömät työhaluttoman puliukon muottiin.

Orjatyömalli on ongelma... Kuten kirjoitin Tuija Nurmen tapausta koskevaan ketjuun, luonnossa menestyvissä populaatioissa kaikkien yksilöiden vahvuudet ovat populaation käytössä. Kokoomus-porvarillisessa mallissa katsotaan, että yksilöiden vahvuuksilla ei ole mitään merkitystä, vaan että jokaisen on TEHTÄVÄ sitä työtä, mitä hänelle tarjotaan. Eli, jos selkävaivaiselle ÄO 180 matemaatikolle tarjotaan päivän mittaisia rakennussiivoojan pestejä, joihin jokaiseen pitää erikseen lähettää työhakemus, niin tämän selkävaivaisen matemaatikon on se homma otettava vastaan.
Meillä ei olla kiinnostuneita mistään yksilöiden vahvuuksien hyödyntämisestä, vaan halutaan ajatella asioita työmarkkinat edellä.
Jos panostettaisiin ihmisten vahvuuksien hyödyntämiseen, sitäkautta myös syntyisi automaattisesti työtä, eikä työttömyyttä varsinaisesti olisi. Näin ei kuitenkaan tehdä, koska maata hallitsee Kokoomus-porvarillinen eliitti, jonka ajattelun ytimessä on suuren vähemmistön alistaminen orjatyövoimaksi, jota kapitalistit voivat käyttää hyväkseen.
Suurin sossupummi ja yhteiskunnan kustannuksella eläjä porukka löytyykin näistä kapitalistipiireistä. Heidän ajattelunsa varastaa sata miljardia Suomen kassasta joka kuukausi.

Kokoomus-porvarillinen ajatelumalli pysyy pystyssä pitkälti rajatilanarsistien patologisella tuella. Persoonallisuushäiriöisillä ihmisillä on sadistinen seksuaalinen tarve moralisoida ja velvollistaa toisia ihmisiä ja osoittaa toisille ihmisille, että nämä ovat jollain tavalla yhteiskunnallisessa kontekstissa moraalittomia ja, että siksi heidän tulisi tuntea häpeää ja syyllisyyttä. Tämä hämäräperäinen velvollisuus häpeään ja syyllisyyteen juontaa siitä, että narsisti ei kykene itse tuntemaan häpeän ja syyllisyydentunteita, vaan hän pyrkii siirtämään nämä tunteet toisiin ihmisiin. Jos narsisti pitää krapulapäivän töistä, hän paikkaa sen, haukkumalla työttömät työhaluttomiksi. Näin hän saa siirrettyä omat syyllisyyden- ja häpeän tunteensa toisiin ihmisiin. Ruohonjuuritasolla tällainen ajattelu on se, mikä pitää Kokoomus-porvarillisen ajattelumallin pystyssä ja estää yksilöiden vahvuuksien hyödyntämistä.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja dazu »

Nykyinen tilanne, missä työttömyyttä ylläpidetään ja työttömien asemaa heikennetään, on itseasiassa erittäin ovela ihmisoikeusrikos, joka on verhottu siten, että ikään, kuin uhrit olisivat siinä itse syyllisiä.
Ja koska tuomiovaltaa pitävät ihmisoikeusrikkojat itse, he eivät myöskään voi joutua tuomiolle rikoksistaan.
Ainoa mahdollisuus saada rikolliset vastuuseen, olisi näitä rakenteita vastaan suunnattu riittävän voimakas kansanliike, mutta tällaista ei voida organisoida, koska potentiaaliset vallankumousvoimat on suunnattu eri suuntiin kontrolloidun opposition, eli populistisen politiikan hyödyntämisen ja valemedian avulla.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Pelkkää poliittista julistusta, joka ei liity rikoksiin mitenkään.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Että työttömien pitäisi tehdä tietty määrä tunteja ilmaiseksi, tai sosiaaliraha pienenee, mutta samaan aikaan sopeuttamiseläkkeellä voi pyörittää omaa praktiikkaa miehensä kanssa ollen näin kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella, mutta silti on oikeutettu sopeuttamiseläkkeeseen 100k€+ vuositulojensa kanssa..

..ihan kaikki ei nyt kyllä mene oman oikeustajuni mukaan oikein.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Pelkkää poliittista julistusta, joka ei liity rikoksiin mitenkään.
Jos keskittyisit olennaiseen niin olisit jopa saattanut huomata, että keskustelusäie löytyy vapaan keskustelun politiikka osion alta, mutta piti tulla kitisemään vastoin parempaa tietoa.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja ABC »

Niin siis tässä on 2 eri osaa, joista ensimmäinen on 4.65 prosentin leikkaus työttömyystukiin ensi vuonna.

Luin aikani kuluksi tuon lakiesityksen, joka siis hyväksyttiin jo. Siinä käydään varsin yksityiskohtaisesti läpi esimerkiksi eri alueiden työpaikkatilannetta suhteessa työttömän työvoiman tarjontaan. Tästä ei kuitenkaan tehdä mitään johtopäätöksiä. Sen sijaan lopussa todetaan, että jos yksikään työtön ei löydä tuota vaadittavaa 18 h työtä per tarkastelujakso, on luvassa 70 miljoonan säästövaikutus.

Eli koko jutun tarkoitus oli vain naamioida perusturvan leikkaus aktivointitoimenpiteeksi.

Tätä vasten on erittäin törkeää, että peräti 33 opposition edustajaa oli poissa tai äänesti tyhjää lain äänestyksessä. Iso osa samoista naamoista sai kuitenkin raahattua itsensä paikalle, kun alkoholilain varsin tyhjänpäiväinen muutosesitys tuli äänestykseen asti. :evil:
Every ship must sail a world.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/37 ... ikkaamista
Turun seudun SAK: Aktiivimalli todellisuudessa vain työttömien tukien leikkaamista
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön (SAK) Turun seudun paikallisjärjestö suomii kovin sanoin hallituksen aktiivimallia.

Tiistaina 19. joulukuuta hyväksyttyyn työttömyysturvalakiin liittyvän aktiivimallin mukaan työttömyyskorvauksesta nipistetään lähes viisi prosenttia, jos työtön ei käy riittävää määrää palkkatyössä tai osallistu työllistymistä edistäviin palveluihin kolmen kuukauden aikana.

SAK:n paikallisosasto kertoo tuomitsevansa jyrkästi kyseisen mallin.

– Aktiivimalli on todellisuudessa vain työttömien tukien leikkaamista ja kaikkein yhteiskunnan huonompiosaisten alistamista sekä kurittamista. Aktiivimalli on rimanalitus jopa Keskustapuolueen ja Kokoomuksen sekä Sinisten muodostamalta hallitukselta, paikallisjärjestö avaa kantaansa tiedotteessaan.

Turun seudun SAK:n mukaan istuva hallitus jää historiaan maansa heikompiosaisten kansalaisten aseman heikentäjänä.

– Ammattiliittojen sekä ammattiosastojen tulee lähteä nyt kaikin keinoin torjumaan sekä muuttamaan Sipilän, Orpon ja Soinin hallituksen kurjistus-politiikkaa, jonka se on suunnannut työttömiä vastaan.

Kiistelty laki meni täpärästi läpi äänin 103–90. Mallia on vastustettu jyrkästi etenkin oppositiossa. Heti äänestyksen tuloksen selvittyä SAK:laisen Teollisuusliiton valtuusto velvoitti puolestaan liiton valmistautumaan poliittisiin lakkoihin aktiivimallia vastaan.

– Tällainen politiikka on julmaa ja kylmää. On väärin, että työttömiä rangaistaan siitä, ettei työtä ole. Sdp tulee muuttamaan aktiivimallin, sanoi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne äänestyksen jälkeen Twitterissä.

Myös vihreiden Ville Niinistö sanoi puolueen tekevän kaikkensa, jotta malli kumotaan viimeistään seuraavassa hallituksessa.
Kun jostain niitä säästöjä täytyy saada niin otetaan vähävaraisimmilta,näinhän se menee.Työllisyyden kannalta tällä ei ole minkäänlaista vaikutusta,tilastoja nyt saadaan jonkinverran siivottua kun osa lähtee näihin orjatöihin.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Edelliseen liittyen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005497556.html
Hallitus leikkasi leipäjonoilta miljoonatuen – kansanedustaja tyrmistyi: ”Hyvää joulua, viemme teiltä rahat”
Hallituspuolueet äänestivät nurin esityksen ruoka-apua jakavien yhdistyksien tuesta. Päätös syntyi eduskunnan talousarvioesityksessä tänään keskiviikkona. Se leikkaa miljoona euroa lukuisilta avustusjärjestöiltä.

Sosiaali- ja terveysministeriö oli osoittanut viime ja tänä vuonna lisävaroja valtakunnallisille toimijoille, jotka jakavat ruokaa vähävaraisille leipäjonoissa.

Äänestys syntyi tiettävästi melko niukalla enemmistöllä hallituspuolueiden kokoomuksen, keskustan ja sinisten puoltaessa ja opposition vastustettua sitä.

ÄÄNEKKÄIMMIN tuen jatkamisen puolesta oli vedonnut kansanedustaja Antero Laukkanen (kd), joka on eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtaja.

– Tämä oli selkeä valinta, ei todellakaan mikään työtapaturma. Olin puhunut tästä kahden viikon ajan ja nostanut esille. Että vaikka perussuomalaiset ovat hajonneet, niin ’ei nyt uhrata tätä asiaa alttarille’, Laukkanen sanoo Ilta-Sanomille.

Sosiaalineuvoksen arvonimen saanut Laukkanen sanoo olevansa tyrmistynyt päätöksestä.

– ’Hyvää joulua, viemme teiltä rahat’. Ei ollut mitään tarvetta ottaa sitä rahaa pois, ei mitään.


LAUKKASEN mukaan miljoona euroa on jakaantunut lukuisille eri järjestöille noin 10 000–30 000 euron osissa. Viime vuonna rahalla hankittiin muun muassa kylmäautoja, joilla saatiin kylmäketjun vaativaa ruokaa vähävaraisille.

Leikkaus tuskin tappaa mitään järjestöä, mutta päätös oli silti niille ”aivan käsittämätön joululahja”, Laukkanen sanoi.

– Juuri kun tämä malli saatiin toimimaan ja luotu hyvät käytännöt ruohonjuuritason toiminnalle.

LAUKKASEN mukaan viime vuoden valtiovarainvaliokunnan lausunnossa tuesta oli vielä erikseen oma osionsa.

– Kuvauksia ihmisten määristä leipäjonoissa. Nyt se koko kappale oli poistettu sieltä. Ihan kylmää, viileää harkintaa.
Kuva
työttömiä leipäjonossa
Samaan aikaan maassa laittomasti oleskeleville maksetaan kaikki kulut ja vähän päälle.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja ABC »

Tämmöinen kiertää palstoilla:
Jouluevankeljumi 2017

Siihen aikaan antoi pääministeri Sipilä käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava työttömyysturvan aktiivimalli.
Tämä heikennys oli yksi monista ja tapahtui Lindströmin ollessa Suomen työministerinä. Kaikki työttömät menivät kirjoittautumaan työkkäriin, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Timo lähti Lada Samaralla landelta, Pönden kaupungista ja meni aktiivimallia varten itäkeskukseen, Vapaavuoren kaupunkiin Helsinkiin, sillä hän kuului Virtasten sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Sirpan kanssa, jolla oli homeallergiaihottuma. Heidän siellä ollessaan tuli Sirpalle aika terveyskeskukseen, ja hän sai lääkkeeksi buranaa ja bepanthenia. Hän kapaloi ihottumansa harsolla ja yhdessä menivät Heikki Hurstille syömään, sillä ei heillä ollut rahaa ruokaan.

Suomen köyhimmillä seuduilla oli yöllä vapaaehtoiset valvomassa laumaansa ja jakamassa ruoka-avustuksia köyhille ja vähävaraisille. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Suomen hallitus ja suuri synkkyys ympäröi heidät. Pelko valtasi nälkäiset, kunnes Juha Sipilä sanoi heille. "Älkää peljätkö! Minä ilmoitan asian, joka on iso ilo meidän puolueille.Tänään on syntynyt päätös eduskunnassa, että teiltä viedään viimeinen suupala kädestänne. Nälkä on merkkinä teille: te löydätte edestänne työttömyysturvan aktiivimallin, jotta tiedätte paikkanne tässä maassa. Samassa hetkessä hallituksen ympäröi Sinisen tulevaisuuden joukko ylistäen herraa. Kunnia Juhalle korkeuksissa, saammehan olla hallituksessa, saammehan, saammehan. Teemme mitä käsketään mekin halutaan olla herroja.

Kun hallitus palasi ylhäiseen norsunluutorniinsa, nälkäiset sanoivat toisilleen: "Nyt Helsinkiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Sipilä meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät saunatontut Antero Vartian ja Juhana Vartiaisen, jotka makasivat pesusoikossa. Antero ja Juhana ilmoittivat yhdestä suusta, että "Duunarin palkalla ei tarvitse tulla toimeen." Myös yli-niljake kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä todeten "Entiselle puolueelle riittää pieni valhe – Suomen kansalle tarvitaan jo hallitus"

(Jouluevankeljumin on kirjoittanut Sanna Antikainen -sivuston seuraaja, joka ei halua nimeään mainittavan)
https://www.facebook.com/antikainensann ... 4208767930
Every ship must sail a world.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Mitä jos vastavetona aloittaisi hyperaktiivisen mallin. Viettäisi joka päivä useammankin tunnin työkkärissä ja varaisi keskusteluaikoja ja kyselisi jatkuvasti että jokos ois sitä työtä tai koulutusta tarjolla. Samalla tietenkin laittaisi kymmenittäin hakemuksia alkaen avoimista valtion ja kuntien ylemmistä viroista. Jokaisesta hakemuksesta tietenkin toimittaisi todisteet työkkäriin kera oman tapahtumaselostuksen. Luonnollisesti raportoisi myös epäonnistuneista hakemuksista.

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Juhana Vartiainen kok. (mr. Torkkupeitto), sinänsä ihailtavaa että kehitysvammainenkin edennyt noin korkeaan asemaan, mutta pidä mielessäsi että ilman sosiaaliturvaa tuollaisetkin tapettaisiin kohtuun, kuten esim suuresti ihailemassanne virossa.
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Jos tarpeeksi ahdistaa niin tuolla voi käydä kansalaisaloitetta kannattamassa tätä vastaan:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Työttömyysturvan aktiivimalli

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Nyt on jo suunnitteilla uusi versio. Voi toki olla että sitä nyt väläytellään jotta saadaan tää eka jäämään voimaan.
Työttömiä on satojatuhansia, määrä on sellainen että sillä halutessaan pysäyttää vaikka koko maan mutta ei vaan löydy porukasta intoa edes omia oikeuksia puolustamaan. Kansalaisaloite on tietenkin kiva juttu mutta miten pitkään ja millä todennäköisyyksillä sellainen menee läpi?

Vastaa Viestiin