Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

annaanna

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Niin. Olisiko sitten käyttänyt pari tuntia rukoillen Jumalalta apua vai mitä järjetöntä teki. Itki? Onneksi pahasti loukkaantuneille tai pakkaseen metsän keskelle kadonneille lapsilleen elämänsä pahimmassa tilanteessa olevat vanhemmat YLEENSÄ kykenevät järkytykseltään ja hysterialtaan apua soittamaan tai hankkimaan. Auttamisvelvoite.

Kaleva kirjoitti:
Tapaus on herättänyt ihmisissä runsaasti kysymyksiä, mutta Piispasella ei ole tietoja esimerkiksi siitä, kuinka kauan lapsi ehti olla ulkona ja miksi ampumaradalla oltiin niin myöhään
.

Poliisi Piispasella on siis vain sen paikalla isää puhuttaneen partion antamat tiedot. Mistä lastensuojelu saa tietoja asian selvittämiseksi? Jos poliisi kieltäytyy haastattelemasta ja tutkimasta.

Isä
-Oli yhä järkyttynyt puolentoistatunnin päästä partion löytäessä
-Oli puhelin ollut matkassa
-Oli laiminlyönyt auttamis- ja avunhälyttämisvelvollisuuden

Massiivinen oli järkytys, jos ei kahden-kolmen tunnin kuluessa ymmärtänyt apua keneltäkään paikalle pyytää. Etsimään mihinkään suuntaan ei lähtenyt. Edes tutulle soittanut, että varotko päälle ajamasta ja katsotko tullessasi, onko lapsi tien laitaan tuupertunut ja haetko meidät ennen huomiaaamua täältä ampumaradalta (ilman poliisipartiota olisiko siellä vieläkin?). Tai miksei lähtenyt kävelemään parin kilometrin päähän asutuksen luo apua lapsille hankkimaan.

Jos eivät poliisit silloin järkyttyneet isän käytöksestä ja ymmärtäneet tuota aikajanaa asiassa, vaikka pari tuntia oli kulunut, niin olisi eilen ollut tilaisuus poliisilla paikkailla tietoja kuulemalla niitä tytön löytäneitä nuoria ja isää. Pakkasessa harhaillut lapsi oli kuolemanvaarassa ja pelastusyrityksestä ei ollut tietoakaan.
Viimeksi muokannut annaanna, Pe Tammi 12, 2018 4:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

loikkari

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Pitää minunkin liittyä näihin "päivittelijöiden" joukkoon ja kummastella mitä ihmettä mies tekee yö pimeässä ampumaradalla? Keskustelusta päättelen, että rata on ulkorata jossa ei ole valaistusta joten kyllä se ihme hommaa on jos ei sitten jollain "pimeän kiikarilla" ole harjoittelemassa? En tiedä niitä oikeita termejä sille mutta on kai niitä millä näkee pimeässäkin? Kyllähän 3 vuotias pitäis tuohon aikaan olla jo unten mailla omassa lämpimässä vuoteessaan, kuten sen toisenkin vaikka olisikin hiukan vanhempi.

annaanna

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Onko tosiaan niin, ettei epäillä rikosta tapahtuneen, jos joku humalainen taluttaa kadulta pakkasyöstä löytämänsä kolmivuotiaan poliisiautolle, poliisi ajelee kolme tuntia lapsen kanssa kaupungilla etsien lapselle tuttua kerrostaloa odotellen katoamisilmoa sitä saamatta koskaan. Toinen partio ilmoittaa eräällä parkkiksella olevan auto ovi avoinna ja lapsi tunnistaa auton.

Kotona iskä sanoo, että lapsi ilmoitti illansuussa menevänsä autoon nukkumaan koiran kanssa, muttei ne siellä autossa olleet, kun katsomassa kävin. En sitten keksinyt mitä tässä oikein tekisi. Jätin auton oven auki, jos palaa nukkumaan. :shock:

erica
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 94
Liittynyt: Ti Heinä 28, 2015 10:14 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja erica »

Ehkä poliisit on arvioinut, että lastensuojelu hoitaa tämän tapauksen parhaiten? Kyllähän tuohon perheen tilanteeseen siis puututaan. Ehkä poliisit katsoi tuon rakentavimmaksi tavaksi.

HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

Oisko ollu kielimuuria ja isän käsien pyörittely mennyt järkytyksenä läpi.

Itsellä alkaa tuntua siltä, että jos ois kantis kyseessä niin menettelytapa ois toinen tai ymmärrys ei olis ihan niin hyvää faijan tekemisiä kohtaan.
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)

loikkari

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja loikkari »

HerloCCi Solmunen kirjoitti:Oisko ollu kielimuuria ja isän käsien pyörittely mennyt järkytyksenä läpi.

Itsellä alkaa tuntua siltä, että jos ois kantis kyseessä niin menettelytapa ois toinen tai ymmärrys ei olis ihan niin hyvää faijan tekemisiä kohtaan.
Ei kai Yli-Vieskassa puhuta Ruotsia. Oletan myös, että ase on ollut luvallinen.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Vai olisikohan kyse ihan siitä, että koska ei ole rikosta tutkittavana poliisi ei katso tarpeelliseksi tiedottaa kaikkea minfon uteliaiden ruodittavaksi?
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

annaanna

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Kyllähän poliisi tätä on selitellyt jo moneen kertaan. Mitä merkittävää ja selittävää tässä olisi jätetty kertomatta?
Faktat on tiskiin lyöty :D .
erica kirjoitti:Ehkä poliisit on arvioinut, että lastensuojelu hoitaa tämän tapauksen parhaiten? Kyllähän tuohon perheen tilanteeseen siis puututaan. Ehkä poliisit katsoi tuon rakentavimmaksi tavaksi.
Poliisi ei voi päättää, automaattisesti näistä lapsijutuista on lastensuojeluilmo tehtävä. Mikä tässä mielestäsi sitten ollut se vaihtoehtoinen tapa, josta poliisi olisi katsonut parhaaksi luopua? Heitteillejättömahdollisuus on poliisin mukaan poissuljettu, samoin muut rikokset. Kun tuntuu tutkinta olleen vähäistä.

Kun minusta on eri asia, jos lapsi on vanhempien tietämättä poistunut yöllä kotoa tai vanhemmat ovat toimettomina koko yön odotelleet palaamista. Ei tätä miestä tuomita tarvitse, mutta oikeuslaitoksen kautta päätettävä, ei poliisi Piispasen arvion perusteella, joka perustuu toisen käden tietoihin eli partion raporttiin ilmeisesti.

disposal
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja disposal »

Ilta-Sanomien paperiversiossa oli ampumaradasta vastaavien haastattelu. Heidän mukaansa tällä isällä ei tullut edes mieleenkään että yöllinen ampuradan käyttö olisi jotenkin väärin. Mielestäni ihan hyvä jos sosiaalitoimi tarkistaa että tämä isä oikeasti käsittää asiat kuten normaaleiden ihmisten kuuluisi.

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja Ande »

matahari kirjoitti:Kuoliko joku? EI. Annettiinko lapset takaisin isälle? JUU Eikö siitä jo voi päätellä, että isällä oli asialle varmasti järkeenkäypä selitys, sillä muutoin sossu olisi muksut vienyt mukanaan. Se ettei selitellä suurelle yleisölle sen enempää, siihenkin on varmaan syynsä.
Minulla on erittäin vilkas mielikuvitus ja omakin lapseni on istuskellut nuotiolla pimeässä metsässä pakkasessa eikä kukaan soittanut hätäkeskukseen. Silti mulla on erittäin vaikea keksiä omaankin järkeeni käyvää selitystä. Esitä sinä edes yksi!

Kun oikein kovasti yritän, keksin kyllä pari selitystä. En kyllä menee takuuseen siitä, käykö ne kenenkään järkeen.
Ensimmäinen on jo täällä aiemmin mainittu: isä oli poliisin metsästyskaveri. Toiseksi isällä ehkä oli oikeasti joku hyvä syy mennä ammuskelemaan yöllä radalle ja oikeasti lapsi saatettiin turvaan sellaiseen paikkaan, jossa vastuu on jollakin muulla kuin isällä.

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Paikalliset täällä Ylivieskassa puhuu että tosiaan olis kulmahousuista kyse.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

Nippu
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 4:07 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja Nippu »

Mulle tulee mieleen lähinnä Napapiirin sankarit 4 :shock: On sen tason selitykset kyllä olleet... Valmis käsis, voi sijoittua mihin päin Suomea tahansa, kunhan on lunta. Saa käyttää, muttei oo pakko, hei... Joo, odotan Putouksen alkamista myös.

Tosin olen sen verran kauan tätä palstaa lukenut, että en hämmästy enää mistään, kun kyse on Ylivieskasta, Toholammista tai muusta sen seutukunnan käpykylästä.

annaanna

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Joo, ei pitäisi hämmästyä. Totena uskoa seudulta löytyvän fiiatilla ajelevan koiran ja aseluvan omistavan heimolaisen :D .

Tai voi se olla paikkakunnan somalimieskin :D .

Koska Oulu ja lapset mainittu, eikö lestakorttiakin jonkun urhoollisen pitäisi heilutella :D

Oliko disposal siinä paperiversiossa muuta tietoa sieltä ampumaradalta, oliko jäljistä selvinnyt siellä ammuskelleen. Saako sinne valot jostakin tolpasta kuka vaan.

disposal
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja disposal »

AutumnForever kirjoitti:Paikalliset täällä Ylivieskassa puhuu että tosiaan olis kulmahousuista kyse.
Kulmahousu+laillinen ase on vaan niin hurjan kuuloinen yhdistelmä, että olisiko nyt kuitenkaan noin.

Gadi70
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Pe Loka 19, 2012 3:45 pm

Re: Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja Gadi70 »

disposal kirjoitti:
AutumnForever kirjoitti:Paikalliset täällä Ylivieskassa puhuu että tosiaan olis kulmahousuista kyse.
Kulmahousu+laillinen ase on vaan niin hurjan kuuloinen yhdistelmä, että olisiko nyt kuitenkaan noin.
Voin allekirjoittaa edellisen. Asun 3 km säteellä tapahtumapaikasta, ei koske aikarajat monastikaan, mutta harjoitella täytyy. Miellyttäviä ystäviä sekä tummien että kaaleiden puolella. Lapsista pitäisi pitää parempi huoli. Suvulle tuo on nyt iso häpeä kun uutisiinkin sentään. Isäksi tuskin kelpaa enää, josko lapsetkaan. Siksi hyssyttelyä. Suvun kunniaa ei sovi menettää.

Ylivieskassa kovin ylpeitä siitä, ettei jälkipolvetkaan ole sortuneet rikosten teille. Rikoksia tässä ei ole tehty, eikä ollut aikomustakaan. Sitä en ymmärrä, miksei voinut soittaa muualle.

Paikalle tulleet nuoret ansaitsivat ansiomerkin.

Vastaa Viestiin