Ruumis vuorijalavassa, löydetty 1943, Englanti

[Thelea]

Kuka tunki Bellan vuorijalavaan?

Otsikko viittaa graffitiin, joka ilmestyi 1944 Birminghamin Upper Dean Streetillä sijaitsevan rakennuksen seinään. Graffiti ilmestyi senkin jälkeen useisiin paikkoihin, viimeisimpänä 8.8.1999 200-vuotiaan obeliskin sivuun Wychburyn kukkulalla, Hagleyssä. Obeliski tunnetaan nimellä Wychbury Obelisk.



Graffiti viittaa karmeaan löytöön, jonka teki neljä poikaa puun sisältä. 18.4.1943 Robert Hart, Thomas Willets, Bob Farmer ja Fred Payne (kaikki Stourbridgestä) olivat salametsästämässä Hagleyn metsässä lähellä Wychburyn kukkulaa, kun he huomasivat ison vuorijalavan.
Farmerin mielestä se oli hyvä paikka etsiä linnunpesiä, ja hän yritti kiivetä puuhun. Kiivetessään hän katsahti onttoon runkoon ja huomasi kallon, jota hän uskoi ensinäkemältä eläimen kalloksi. Tutkittuaan kalloa tarkemmin, hän huomasi ihmisen hampaat ja hiukset, jolloin hän ymmärsi löytäneensä ihmisen kallon. Koska pojat olivat mailla luvatta, hän pisti kallon takaisin rungon sisään ja kaikki neljä palasivat koteihinsa mainitsematta löydöstään kenellekään.

Alla tuo kallo:



Kotiin palattuaan pojista nuorin, Tommy Willets, tunsi olonsa epämukavaksi siitä, mitä oli nähnyt, ja kertoi löydöstä vanhemmilleen. Vanhemmat ilmoittivat poliisille, jotka tarkastivat puun rungon, ja löysivät lähes kokonaisen ihmisen luurangon, kengän, kultaisen hääsormuksen ja vaatteiden kappaleita. Ympäristön tutkiminen toi vielä yhden löydön: irtileikatun käden, joka oli haudattu maahan puun lähelle.

Ruumis lähetettiin tutkittavaksi, ja tutkinnan suoritti professori James Webster. Hän selvitti, että ruumis kuului noin 35-vuotiaalle naiselle, joka oli ollut kuolleena ainakin 18 kuukautta; kuolinaika olisi tällöin lokakuun 1941 tienoilla. Naisen suusta löytyi taftia (kangas), joka viittasi siihen, että kuolinsyy olisi ollut tukehtuminen. Professori myös päätteli että nainen olisi laitettu puuhun hyvin pian kuoleman jälkeen, sillä puun runko oli sen verran kapea, että kuolinkankeudessa olevaa vainajaa ei sinne olisi saatu laitettua.

Ruumiin tunnistamista haittasi kovasti se, että sekä murha että löytö tapahtuivat toisen maailmansodan aikoihin. Vaikka poliisi pystyikin löydettyjen esineiden perusteella kertomaan miltä nainen oli näyttänyt (suora käännös, tarkoittanee että mitä vaatteita on ollut päällä? toim. huom.) se ei pystynyt tunnistamaan häntä koska katoamisilmoituksia oli paljon, eikä niitä pystytty käymään läpi. Luurangon tämän hetkinen sijainti sekä ruumiinavausraportti eivät ole tiedossa.

Elokuussa 2014 Radio 4 :n ohjelmassa Steve Punt ehdotti ensimmäistä kertaa kahdesta vaihtoehtoisesta uhrista, joista toinen nainen voisi olla.

Ensimmäinen ehdokas tuli poliisiraportissa vuodelta 1953, jossa Una Mossop, Jack Mossopin serkku, kertoi serkkunsa tunnustaneen perheenjäsenille, että hän ja hollantilaismies nimeltään van Ralt olivat pistäneet naisen puuhun. Miehet olivat tavanneet Hagleyssa pubissa (Lyttelton Arms) juodakseen alkoholijuomia. Hollantilaisen kanssa oli hollantilainen nainen. Mossop (Jack) kertoi että nainen oli tullut humalaan ja sammunut, ku he olivat autossa ajon aikana. Miehet pistivät hänet puuhun toivoen että hän heräisi aamulla ja ymmärtäisi paheelliset tapansa. Jack Mossop rupesi näkemään toistuvasti unia, joissa nainen tuijottaa häntä puusta. Tämän takia hän päätyi Staffordin mielisairaalaan, jossa hän kuoli ennen ruumiin löytymistä. Tätä tarinaa epäillään, koska Una Mossop odotti vuosikymmenen Jackin kuoleman jälkeen, ennen kuin kertoi tarinansa.

Toinen ehdokas oli Bella-niminen prostituoitu, jonka toi poliisin tietoon 1944 Birmignhamissa asuva prostituoitu, joka kertoi Bellan kadonneen kolme vuotta aikaisemmin työskennellessään Hagley Roadilla.

Puussa olleen naisen kuolemasta on erikoisempikin teoria, joka perustuu siihen, että hänen kätensä oli leikattu irti. Jotkut arvelivat että hänet olisi surmattu rituaalissa, jonka tarkoituksena olisi ollut tehdä nk. kunnian käsi (Hand of Glory), jolla pitäisi olla kaikenlaisia taikavoimia.

Toinen epätodennäköinen teoria on, että nainen olisi ollut saksalainen vakooja ja hänet vaiennettiin.

Pääasiassa käytin lähteenä wikipedian artikkelia https://en.wikipedia.org/wiki/Who_put_B ... ych_Elm%3F, vakoojateorian lähde: http://www.independent.co.uk/news/uk/ho ... 46497.html ja hand of glory -teoriastä löytyi mm täältä: http://www.strangerdimensions.com/2013/ ... -wych-elm/

[Täysi Purenta]

Kiinnostava juttu! Jos veikata pitäisi, laittaisin rahani likoon ilotyttö Bellan puolesta. Ensinäkin hänen katoamisaikansa täsmää hyvin ja siinä ammatissa surmatuksi tuleminen ei ole mikään ihan harvinainen loppu. Lisäksi saksalaiset vakoojat ja muut kuulostavat vähän liian sarjakuvamaisilta ja kaukaa haetuilta teorioilta. Samoin noitatemput ja kunnian kädet.
Sen sijaan Bellaksi ruumiin uskoo joku muukin, mikäili graffiteihin on uskomista.
Mahtoikohan puun sisältä löytynyt sormus olla vihki- tai kihlasormus? Se kertoisi, että vasen käsi jossa niitä pidetään olisi ollut tallessa ja irtileikattu olisi ollut oikea. Mahtaakohan enää vuosikymmenten jälkeen olla tallella tietoa tästä Bellasta, esimerkiksi sitä onko hänellä ollut jotakin erityistä oikeassa kädessään? Tatuointi, paleltuma, murtunut sormi tai arpi? Joku josta hänet olisi voitu tunnistaa ja jonka surmaaja olisi siksi katsonut turvallisemmaksi katkaista ja haudata erikseen.

[VoDKa]

Oho, minulla on ihan samasta aiheesta suomennos ollut kesken nyt muutaman viikon. Jos alkuperäistä aloittajaa ei haittaa, voisin heittää myöhemmin tänään aikaansaannokseni tämän ketjun jatkoksi (sikälimikäli siellä nyt mitään uutta tähän edes oli). En muista nyt tarkalleen kuinka paljon olin sitä suomennosta saanut aikaiseksi, lähteitä oli muutamia (osa samoja kuin aloittajalla).

Mielenkiintoinen tapaushan tämä kaiken kaikkiaan on joka tapauksessa ja juuri niitä mysteeritapauksia, joita soisi olevan enemmänkin Minfossa.

[VoDKa]

No niin, tässä tuo oma aikaansaannokseni, jotain tarkennuksia olin kaivanut näemmä tuohon juttuun eri lähteistä.

Huhtikuun 18. päivä vuonna 1943 olivat nuoret stourbridgeläiset Robert Hart, Thomas Willetts, Bob Farmer ja Fred Payne liikkeellä ulkona. He olivat salaa keräämässä linnunmunia lordi Cobhamin omistamassa Hagley Woodsissa, lähellä Wychbury Hilliä noin kuudentoista kilometrin päässä Birminghamista, kun he löysivät suuren vuorijalavan. Koska jalava näytti lupaavalta lintujen pesäpaikalta, Farmer päätti kiivetä ylös tarkistamaan tilanteen. Kiivetessään hän löysi jotain muuta, huomattavasti karmeampaa kuin poikasiaan kasvattavan lintuemon munineen - Farmer kurkisti puunrungon sisälle ja näki kallon, jonka uskoi ensin kuuluvan eläimelle. Hän kurotti ja otti kallon käsiinsä, samassa kauhukseen nähden mätänevää otsan ihoa, hiuksia ja ihmisen vääntyilleet hampaat. Hän tipautti kallon takaisin löytöpaikkaansa ja palasi alas kertoen muille löydöstään. Koska he olivat alueella laittomasti, päättivät he olla kertomatta löydöstään kenellekään.


Jalava josta jäänteet löytyivät.

Kotiin palattuaan nuorin pojista, Tommy Willetts, ei kuitenkaan voinut olla hiljaa salatessaan jotain niin suurta. Hän kertoi siitä vanhemmilleen, jotka kertoivat tiedon eteenpäin poliisille. Poliisi otti havainnon vakavasti ja he päättivät tarkastaan tilanteen. Kun he kurkistivat jalavan sisälle, löysivät he kallon lisäksi lähes kokonaisen luurangon, kengän, kultaisen hääsormuksen ja joitakin vaatteiden palasia. Tarkemmissa tutkimuksissa he löysivät käden haudattuna maahan lähelle puuta.

Ruumis toimitettiin tarkempiin tutkimuksiin rikostutkimuksiin erikoistuneelle professori James Websterille. Hän sai pian selville että kyseessä oli noin 35 - 40 -vuotiaan naisen ruumis ja että kuolema oli tapahtunut vähintään 18 kuukautta aiemmin, kuolinajan ajoittuessa lokakuulle 1941. Nainen oli todennäköisesti synnyttänyt ainakin yhden lapsen. Kallon suusta Webster löysi palan taftia (eräs kangastyyppi), mistä hän päätteli kuolinsyyksi tukehtumisen. Puunrungon mittasuhteiden perusteella Webster arvioi että ruumis oli todennäköisesti piilotettu runkoon ruumiin ollessa yhä lämpöinen, sillä se ei olisi mahtunut sinne enää sen jälkeen kun kuolonkankeus olisi ottanut vallan ruumiista.



Koska naisen murha oli tapahtunut toisen maailmansodan keskellä, tunnistus häiriintyi pahasti maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Poliisi pystyi kertomaan löydettyjen tavaroiden ja hiusten perusteella miltä nainen oli näyttänyt, mutta koska sodan aikana katosi paljon ihmisiä, olivat rekisterit todella summittaisia ja kunnollista tunnistusta ei voitu koskaan suorittaa. Poliisi otti yhteyttä hammaslääkäreihin ja sulki tutkimuksissaan pois ne ihmiset jotka kykeni.

Vuonna 1944 joku kirjoitti graffitin seinään Upper Dean Streetillä, Birminghamissa. Graffitissa luki "Who put Bella down the Wych Elm - Hagley Wood" (joidenkin lähteiden mukaan ensimmäisessä luki "Who put Luebella down the wych-elm?"). Lähistölle ilmestyi toinen graffiti, jossa luki "Hagley Wood Bella".

Ensimmäisen graffitin ilmestymisen aikaan poliisi epäili sen maalaajan tietävän enemmänkin tapauksesta. He käynnistivät kaksi tutkimuslinjaa, joissa toisessa he yrittivät jäljittää graffitin tekijää ja toisessa tutkivat mahdollisuutta sille, että uhrin nimi todellakin olisi Bella. Kumpikaan ei tuottanut tulosta.

Graffiti toistui toistumistaan vuosien saatossa, muuttuen "Kilroy was here"-tyyppiseksi legendaksi jota yhä uudet ja uudet graffitimaalaajat suosivat. West Mercian poliisi Carl Baldacchino kommentoi myöhemmin sen olevan "pelkkä vitsi, joka ei tarkoita mitään."

Viimeisimmän kerran se maalattiin 200-vuotiaaseen obeliskiin 18. elokuuta 1999 valkoisella maalilla (tosin muodossa "Who put Bella in Witch Elm". Obeliski tunnetaan Wychburyn obeliskinä ja se sijaitsee Hagleyssä, lähellä Stourbridgeä.

Kaksi vuotta ruumiin löytymisen jälkeen eläköitynyt antropologi Margaret Murray Lontoo yliopistolukiosta tutustui aiheeseen ja levitti epäilyjä siitä, että murha olisi osa okkultista seremoniaa joka tunnettiin nimellä "Hand of Glory" ja josta löytyi mainintaa myös 1600-luvun Compendium Maleficarumista, noituutta ihmisten keskuudessa käsittelevästä kirjasta. Myös nimi Bella yleistyi Murrayn tutkimuksen myötä, sillä noituuteen liitettiin usein belladonna, Suomessa paremmin myrkkykoisona tunnettu myrkyllinen marja. Puulaji josta jäänteet löytyivät yhdistettiin toisinaan noitiin, vaikka puun englanninkielinen nimi, wych elm, tuleekin sanasta wicker, vitsa, eikä niinkään sanasta witch, noita, mihin muotoon sana toisinaan taittui kansan keskuudessa. Luurangon löytöpaikkaa ympäröivän metsän oli huhuttu jo aiemmin, jopa ennen sotaa, pitäneen sisällään noitien säännöllisiä juhlamenoja, joten pohja kaikelle okkultistiselle toiminnalle oli todellakin olemassa. Lehdistö tarttui noituusepäilyihin, etenkin kun paikallisen Charles Waltonin ruumis löydettiin läheisestä Lower Quintonin kylästä maahan heinähangolla niitattuna. Murray yhdisti molemmat tapaukset ja Scotland Yard otti teorian vakavasti, lehdistön riemuksi.

1950-luvun alussa puhe noituudesta oli levinnyt kulovalkean tavoin ja herätellyt populäärikulttuurin mielikuvituksen. Vuonna 1953 nainen joka kutsui itseään "Annaksi" otti yhteyttä Wolverhampton Expressiin ja Stariin, väittäen tunteneensa Bellan tappajat. Hän tapasi poliisin salassa, mutta yksityiskohdat hänen tarinastaan vuotivat julkisuuteen paikallisen kolumnistin, "Quaestor"in, oikealta nimeltään Wilfred Byford-Jones, kautta, joka sai Annalta kirjeen, jonka nainen oli allekirjoittanut muodossa "Anna, Claverley".

Annan kertoman perusteella tutkimus sai täysin uuden suunnan. Anna väitti kyseessä olevan agenttitoiminta ja että Bella oli tapettu saksalaisen agenttiringin toimesta. Sen lisäksi tuohon tapaukseen oli sekaantunut brittiläinen virkamies, hollantilainen mies ja musiikkisalin artisti (tosin joidenkin lähteiden mukaan kyseessä oli ulkomaalainen trapetsitaiteilija musiikkihenkilön sijaan). Vitsinomaisuudestaan huolimatta se oli tuohon aikaan silti täysin varteenotettava vaihtoehto: Monet alueen ammustehtaat olivat natsien tiedonkeräyksen kohteena. Bella oli Annan mukaan hollantilainen nainen, joka oli saapunut maahan laittomasti 1941. Hollantilaismies ja artisti/trapetsitaiteilija olivat tappaneet hänet autossa ajaessaan läpi Halesowenin, jonka jälkeen he olivat vieneet ruumiin läheiseen Hagley Woodiin. Virkamies mainittiin nimeltä, mutta hän oli todistetusti kuollut jo vuonna 1942 mielisairaalassa.

Yleisö yhdisti Hagley Woodsin murhan ja agenttitarinan mukisematta. Olihan sentään kylmän sodan aikakausi ja James Bondkin oli jo tehnyt debyytin Ian Flemingin Casino Royalessa. Poliisi yritti hillitä puheita okkultismistä ja väitti käden päätyneen maahan eläinten levittämänä, ei suinkaan noituuden seurauksena. Annan antamista vihjeistä huolimatta edistystä tutkinnassa ei tapahtunut.

1968 kirjoittaja Donald McGormick vieraili molemmilla murhapaikoilla kirjaansa Murder by Witchcraft varten. Hän väitti että Bella oli ollut natsivakooja (ja okkultisti) nimeltä Clarabella, nainen joka tunnettiin hyvin korkeampiarvoisten natsien keskuudessa ja joka käytti koodinimeä Clara.

McGormick kertoi saaneensa pääsyn Abwehrin tiedostoihin (joka oli hänen mukaansa Clarabellan palkannut) ja että niistä oli selvinnyt Clarabellan laskeutuneen laskuvarjolla läntiseen sisämaahan vuonna 1941. Hän oli yrittänyt saada tuolloin radioyhteyden, mutta yhteyden epäonnistuttua oli Clarabella pian kadonnut. McGormick väitti tutustuneensa entiseen natsiin nimeltä Franz Rathgeb, joka oli viettänyt paljon aikaa sisämaassa sodan aikaan. Rathgeb tunsi McGormickin mukaan saksalaisen agentin nimeltä Lehrer, jolla puolestaan oli myös Saksan vakoojana toimiva hollantilainen tyttöystävä. Naisen nimi oli mahdollisesti Clarabella Dronkers. Hän oli asunut Birminghamissa ja oli iältään noin 30. Naisen hampaat olivat epäsäännölliset, kuten löytyneen kallon hampaat olivat.

Graffitin hän väittikin viittaavan Clarabellaan, ei Bellaan. Teoria oli viihdyttävä, mutta virheellinen, eikä auttanut lainkaan tapauksen selviämisessä. On todistettu, että joulukuussa 1942 Britanniassa teloitettiin hollantilainen nimeltä Johannes Marinus Dronkers vakoilusta, mutta minkäänlaista mainintaa Clarabella Dronkersista ei ole löydetty.

McGormickin teoria saattoi olla täysin vailla todisteita, mutta 1960-luvulla hän ei olisi päässyt käsiksi esimerkiksi MI5-tiedostoihin, missä oli muun muassa sodanaikaisia kuulustelupöytäkirjoja. Näissä esiintyi tsekkiläissyntyinen Gestapon agentti Josef Jakobs, joka oli pidätetty Home Guardin toimesta Cambridgeshiressä tammikuussa 1941 sen jälkeen kun Jacobs oli laskeutunut alueelle laskuvarjolla.

Hänen julkaistuissa tiedostoissaan on mukana valokuva joka Jakobsilla oli hänen pidätyshetkellään mukana. Kuvassa esiintyy Jakobsin sanojen mukaan saksalainen kabareelaulaja ja elokuvanäyttelijä Clara Bauerle.

Jakobs kertoi kuulustelijoille että Clara oli hänen rakastajansa ja että he olivat tavanneet Hampurissa, missä Clara oli ollut laulamassa Cafe Dreyerissä Ette Orchestran kanssa. Hän oli hyvin tunnettu ja yhdistetty virka-asemaltaan korkeampiin natseihin ja palkattu näiden toimesta agentiksi. Claran oli tarkoitus laskeutua laskuvarjolla sisämaahan sen jälkeen kun Jakobs olisi saanut radioyhteyden, mutta Jakobsin mukaan pidätys oli tullut ennen kuin hän oli voinut ottaa yhteyden Claraan, joten laskuvarjohyppyä ei välttämättä tapahtunut.

MI5 selvitti Bauerlen syntyneen Stuttgartissa 1906, ollen näin 35-vuotias. Hän oli todellakin kabaree-esiintyjä ja oli jopa esiintynyt läntisessä sisämaassa kaksi vuotta musiikkiesityksissä ennen sodan alkua. Hän puhui englantia birminghamilaisella aksentilla.

Ei ole vaikea nähdä kuinka "Clara Bauerle" saattoi helpommin tulla muistetuksi "Clarabellana" englantilaiselle yleisölle. Ja "Anna" puolestaan saattoi vannoa yhteyteen Bellan, agenttitarun ja musiikkihallin puolesta kirjeessään Quaestorille vuonna 1953.

Ajallisesti tarinat ovat yllättävän yhtenäiset. Jakobs sanoi Claran laskuvarjolaskeutumisen olleen suunnitellun sisämaahan keväällä 1941.

Tuon aikakauden jälkeen Clarasta ei löydy minkäänlaisia nauhoitteita, live-esiintymisiä tai elokuvarooleja. Hänen laulajan uransa näyttää tulleen yllättäen päätökseen. McGormickin agentti "Clara" laskeutui laskuvarjolla sisämaahan aikaisin 1941, jonka jälkeen hän epäonnistui saamaan radioyhteyden.

Jakobsin tapauksesta MI5 kirjoitti muistion, jonka mukaan uutiset Jakobsin pidättämisestä eivät olleet salaisuus, sillä "Home Guardin jäsenet olivat kyvyttömiä pitämään suunsa kiinni". 15. elokuuta 1941 Jakobs teloitettiin ampumalla, ollen näin viimeinen ihminen joka teloitettiin Tower of Londonissa.

Agenttitarina pysyi sitkeästi kuitenkin esillä tapauksesta puhuttaessa, eikä tilannetta auttanut yhtään se, että kaikki merkit ja merkinnät löytyneen luurangon vaatteista oli poistettu. Villeimmissä tarinoissa kukaan ei ollut tappanut Bellaa, vaan tämä oli kuollut epäonnisessa laskuvarjohypyssä ja laskeutunut puuhun itse... Sillä ei ollut merkitystä että laskuvarjo oli kadonnut yhtä mystisesti kuin niitä pidelleet valjaatkin vainajan yltä.

Jotkut päättelivät kyseessä olleen ei-toivotusti raskaaksi amerikkalaiselle sotilaalle tulleen naisen, joka oli viety metsään tapettavaksi ja hävitettäväksi. Eräiden mukaan kyseessä oli mustalainen, sillä alueella oli leiriytynyt mustalaisleiri murhien aikaan. Poliisi kuitenkin hylkäsi ajatuksen, osittain naisen pukeutumistyylin vuoksi ja osittain siksi, että vaikka mustalaisten tiedettiin rankaisevan omiaan, ei heidän tiedetty kuitenkaan tappavan näitä. Joku arveli naista prostituoiduksi joka oli kohdannut vääränlaisen asiakkaan. Poliisi harkitsi tätä, mutta piti sitä kuitenkin epätodennäköisenä. Aikalaiset epäilivät myös vaihtoehtoa jossa nainen oli hakenut suojaa metsästä kaupungin pommituksien aikaan. Hänet tappanut henkilö oli ollut metsässä samasta syystä ja että tappaminen oli tapahtunut hetken mielijohteesta, kenties raiskausyrityksen aikana.

Jos Bella olisi ollut paikallinen nainen, olisi joku todennäköisesti osannut kaivata häntä. Tietoa Bellasta olisi löytynyt joko sukulaisten kautta, tai edes siinä vaiheessa kun poliisi tutki hammaskarttoja selvittääkseen vainajan henkilöllisyyden.

30 vuotta myöhemmin mysteeri sai jälleen median huomion, mukaanlukien The Independentin, joka kirjoitti tapauksesta vuonna 1999. Koska West Mercian poliisi pitää tapausta edelleen avoimena, ottavat he mieluusti vastaan vinkkejä ja ideoita vainajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Samaan aikaan he kuitenkin pitävät tapausta koskevat asiakirjat salaisina, perusteenaan se että tapaus on yhä selvittämättä.

Poliisin viimeisessä raportissa kuitenkin selviää että jonkinlaista ajatusta DNA-testaamiseen on harkittu, mutta sitä ei ole tehty koska kukaan ei ole varma minne Bella haudattiin. He kuitenkaan eivät ole ottaneet huomioon sitä, että Bellan jäännökset eivät päätyneet paikalliselle hautausmaalle, vaan ne annettiin eräälle professori Websterin kollegoista Birminghamin yliopistosta epävirallisten lisätutkimusten tekemiseksi. Poliisi etsi siis Bellan jäänteitä täysin väärästä paikasta. Tapauksesta tekee erikoisen sen, että vaikka tiedettiin luuranko lähetetyksi Birminghamin yliopistolle, ei yliopisto koskaan omien sanojensa mukaan saanut sitä. Luuranko katosi kaikessa hiljaisuudessa.

Radio 4:n ohjelmassa elokuussa 2014 Steve Punt epäili kahta mahdollista uhria.

Ensimmäinen mahdollinen ehdokas tuli poliisin lausunnosta vuodelta 1953, kun Una Mossop, Jack Mossopin serkku, kertoi että Jack oli tunnustanut perheenjäsenille että hän ja hollantilainen jota kutsuttiin nimellä van Ralt olivat laittaneet naisen puun sisälle. Mossop ja van Ralt tapasivat ryypätessään Lyttelton Armsissa (pubi Hagleyssä). Van Raltin seurassa oli hollantilaisnainen. Myöhemmin sinä iltana Mossop kertoi naisen tulleen humalaan ja sammuneen kun he olivat ajamassa. Miehet laittoivat hänet onttoon puuhun toivoen tämän aamulla heräävän ja pelästyvän valintoja elämäntyylissään.

Jack Mossop toimitettiin Staffordin mielisairaalaan, koska hän näki toistuvasti unta jossa nainen tuijotti häntä puusta. Hän kuoli sairaalassa ennen kuin naisen ruumis vuorijalavasta löydettiin. Tämän tiedon todenperäisyyttä kuitenkin epäillään, sillä Una Mossop tuli julkisuuteen näiden informaatioidensa kanssa vasta yli kymmenen vuotta sen jälkeen kun Jack Mossop kuoli.

Toinen mahdollinen uhri tuli poliisin tietoon 1944 birminghamilaiselta prostituoidulta. Raportissa hän kertoo että toinen prostituoitu nimeltä Bella, joka oli työskennellyt Hagley roadilla, oli kadonnut noin kolme vuotta aiemmin, eikä hänestä ollut sittemmin kuullut kukaan.

Mikäli Hagley Woodsista löytyneitä jäänteitä ei löydetä jälleen tutkittavaksi ja vertailtavaksi, voi olla täysin mahdollista että Clara Bauerlen osuus tarinaan jää yhtä mysteeriksi kuin kysymys siitä, kuka pani Bellan vuorijalavaan.


Lähteet:

Wikipedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Who_put_B ... ych_Elm%3F

The Independent
http://www.independent.co.uk/arts-enter ... 45330.html

http://www.independent.co.uk/news/uk/ho ... 46497.html

Brian Haughton.com
http://brian-haughton.com/ancient-myste ... _wych-elm/

Mysterious Universe
http://mysteriousuniverse.org/2014/09/w ... ed-murder/

[Thelea]

Ei haittaa, VoDKa, varsinkin kun toit enemmän tuota vakoojateoriaa mukaan, itse jätin sen vähemmälle, koska se ei vaikuttanut muulta kuin foliohattujen teorialta, eikä wikipediaan artikkelin kirjoittajat olleet ottaneet teoriaa mukaan koko artikkeliin, vaikka olivat käyttäneet lähteenään linkattua Independentin artikkelia, jossa teoriasta on enemmän juttua.

[VoDKa]

Ei haittaa, VoDKa, varsinkin kun toit enemmän tuota vakoojateoriaa mukaan, itse jätin sen vähemmälle, koska se ei vaikuttanut muulta kuin foliohattujen teorialta, eikä wikipediaan artikkelin kirjoittajat olleet ottaneet teoriaa mukaan koko artikkeliin, vaikka olivat käyttäneet lähteenään linkattua Independentin artikkelia, jossa teoriasta on enemmän juttua.

Joo, onhan se aika erikoinen teoria, mutta toisaalta tuohon aikaan on tapahtunut sodan temmellyksessä vaikka mitä outoutta, niin siksikään sitä ei voine täysin pois sulkea. Oma juttuni tosiaan oli vielä vähän keskeneräinen ja hiomaton, mutta kun nuo pääjutut tulivat jo ilmi sinunkin tekstistäsi niin en nähnyt tarpeelliseksi tuota enää kummemmin alkaa säätämään.

Tämö Bellan tapaus on niitä mieleen hyvin jääviä tapauksia ja mysteereitä jotka ovat kiehtovia ja samalla tuskastuttavia kun on melko todennäköistä ettei totuus koskaan selviä täydellä varmuudella.

[Täysi Purenta]

Hitonmoinen luuta tuo vuorijalava josta ruumis on löydetty! Hyi hemmetti. Siitä näkee että siitä on kerätty vitsaksia kauan tai sitä on vaihtoehtoisesti laidunnettu tunteella. Ihan pienellä vaivalla tuollaisen turjakkeen sisään ei kyllä täysikasvuisen naisen ruumista saa. Ainakaan yhden ihmisen voimin.

Miltei tekisi mieli uskoa että saksalainen kabareevakoilijatar olisi laskeutunut sen sisään itse ylhäältä käsin ja menehtynyt pääsemättä pois ja saamatta apua. Tosin laskuvarjon ja valjaiden katoaminen tarvitsee vähän mielikuvituksekkaamman selityksen, samoin kuin se etteivät ruumiin yllä olleet vaatteet oikein muistuta lentokoneesta pudottautuvan lämmintä haalaria.

Sen sijaan tarttuisin tuohon hangolla hengiltä pistettyyn kaveriin. Mitäs jos tämä heppu, Charles Walton on hankkinut vaimon (naisen sormus OLI vihkisormus), pitänyt tätä tilallaan hissukseen ja lopulta surmannut tämän. Luottaen että vaimollaan ei olisi omaisia tahi ystäviä jotka huhuilisivat perään. Mutta joku olikin. Veli tai ihailija joka tiesi mitä oli tapahtunut ja otti koston omiin käsiinsä. Vaikka joku renki joka kaukaa on ihaillut tilallisen kaltoinkohdeltua kaunista vaimoa.
Hanko on hieno ase. Varrella lyö miehen kevyesti maahan ja piikeillä viimeistelee. Eikä kukaan yhdistä asetta tekijään sillä kaikki maalaiset kantavat jossakin vaiheessa päivää hangolla heiniä paikasta toiseen.

[Martti Kyttä]

Ilta-Sanomissa tänään 14.4:

Pojat löysivät puunrungon sisältä surmatun naisen ruumiin – karmiva teoria saatanallisesta riitistä alkoi levitä
Nyt toistetaan: Natseja vai saatananpalvontaa? Yksi Britannian tunnetuimmista murhamysteereistä täyttää 75 vuotta

Neljä teinipoikaa teki huhtikuussa 1943 Birminghamissa löydön, joka piinaa poliisia yhä.
Palmusunnuntai valkeni kalpeana pommitusten runteleman Birminghamin ympäristössä. Elettiin huhtikuun 18. päivää vuonna 1943. Natsi-Saksan ilmavoimat olivat moukaroineet Midlandsina tunnettua aluetta jo kohta kolmen vuoden ajan, ja pelkästään Birminghamiin oli kylvetty 1852 tonnin edestä pommeja.

Neljän teinipojan joukkio oli livahtanut varhain aamulla Lordi Cobhamin omistaman kartanon maille Hagley Woodsiin linnunpesiä rosvoamaan. Yksi pojista, 15-vuotias Bob Farmer kiipesi ikivanhan vuorijalavan runkoon saaliin toivossa. Lämpimien munien sijaan siellä odotti jotain aivan muuta.

Kuolleen naisen kallo tuijotti Farmeria onton jalavan sisuksista. Jäljellä oli vielä pala ihoa ja tukko hiuksia. Suusta pilkotti kaksi mätääntynyttä hammasta.


Kuka laittoi Luebellan vuorijalavan sisään?

Farmerille ja hänen kavereilleen tuli kiire. Pojat juoksivat pois synkästä metsästä ja lupasivat toisilleen, että eivät kertoisi hirvittävästä löydöstään koskaan kenellekään. Olivathan he luvatta kartanon mailla salametsästämässä. Ongelmia olisi luvassa ilman kalmojakin.


Lupaus piti iltaan asti. Yksi pojista oli niin peloissaan, että kertoi isälleen, ja pian paikalla oli poliisi. Vuorijalavan sisällä oleva ruumislöytö osoittautui eriskummalliseksi. Eikä tapausta ole tähän päivään mennessä ratkaistu.

Kädet löytyivät vähän matkan päästä
Nuorehko nainen, ehkä 35-vuotias, ollut kuolleena puolitoista vuotta, arveli patologi James Webster. Naisen kädet oli katkaistu ja hänen suuhunsa oli tungettu vaatteissa käytettävää taftikangasta. Webster päätteli naisen kuolleen tukehtumalla.

Poliisi löysi onkalosta myös kengät, kultasormuksen sekä muita vaatteenriekaleita, joista oli leikattu irti etiketit. Vähän matkan päästä löytyivät uhrin kädet. Ne oli katkaistu ennen kuin hänet oli tungettu puun sisään. Tiedossa ei ole, oliko nainen vielä tuolloin elossa.


Poliisi laati aikaan nähden tarkan kuvauksen kuolleesta toivoen, että joku tämän tuntenut ilmoittautuisi.

Webster päätteli naisen olleen noin 1,52 metriä pitkä ja synnyttäneen ainakin kerran. Hänen hiuksensa olivat olleet harmahtavat ja hampaat huonot jo elinaikana. Patologin mukaan nainen oli tungettu puun sisään ruumiin ollessa vielä lämmin, sillä kuolonkankeus olisi tehnyt siitä muutoin mahdotonta.


Ainoa henkilö, jolta saisitte vastauksia ei ole enää maallisen tuomioistuimen tavoitettavissa.

Poliisi laati aikaan nähden tarkan kuvauksen kuolleesta toivoen, että joku tämän tuntenut – ehkä jopa jälkeläinen – ilmoittautuisi. Kukaan ei ottanut yhteyttä.

Viranomaiset kävivät läpi 3000 katoamistapausta alueelta, mutta yksikään niistä ei liittynyt Hagley Woodsin synkkään löytöön. Patologi Webster päätteli naisen käyneen hammaslääkärissä noin vuotta ennen kuolemaansa. Yhdenkään klinikan rekistereistä ei löytynyt tietoja, jotka olisi voinut yhdistää naiseen.


Tämä pääkallo vuorijalavan rungosta löytyi. (KUVA: Wikimedia Commons)

Sodan uuvuttamien asukkaiden mielenkiinto tuloksetonta tutkintaa kohtaan hiipui nopeasti. Vähän ennen joulua peliin puuttui joku, jonka mielestä Hagley Woodsin kalmon ei sopinut vaipua unohduksiin.

Saatanalliset riitit nostettiin esiin
– Kuka laittoi Luebellan vuorijalavan sisään?

Ensimmäinen seinäkirjoitus ilmestyi loppuvuodesta 1943 Upper Dean Streetille, Birminghamissa.

– Hagley Wood Bella, huusi seuraava.

Pian graffiteja alkoi näkyä siellä sun täällä pitkin Länsi-Midlandsin kyliä ja kaupunkeja. Viranomaiset päättelivät, että kyseessä on yksi ja sama henkilö. Vaikutti siltä, että joku tiesi tapauksesta heitä enemmän.

Jalavaruumista alettiin kutsua Bellaksi. Myös poliisi alkoi käyttää nimeä, mutta uusia johtolankoja ei tullut. Kukaan ei tiettävästi nähnyt myöskään maalaria itse teossa eikä poliisi tavoittanut henkilöä. Pilailiko joku virkavallan kanssa? Oliko kirjoittaja ollut osallinen Bellan surmaamiseen?

Huhut alkoivat levitä. Oliko syvällä Hagleyn synkissä metsissä pahoja voimia? Perinnetieteilijä Margaret Murray epäili julkisuudessa, että Bella oli surmattu saatanallisessa riitissä. Käsien irrottamisen sanottiin liittyvän mustan messun käytäntöihin. Paikallismedia herkutteli ”noitien” osuudella jonkin aikaa, mutta nämäkään epäilyt eivät johtaneet poliisia minnekään.

Kului vuosikymmen ennen kuin Bellan tapauksessa saatiin seuraava käänne.

”Te ette koskaan saa arvoitusta ratkaistua...”
Wolverhampton Express and Star -lehden toimitukseen saapui vuonna 1953 kirje, jonka oli allekirjoittanut ”Anna of Claverly”.

– Lakatkaa kirjoittamasta vuorijalavan rikoksesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Ne kiinnostavat lukijoita, mutta te ette koskaan saa arvoitusta ratkaistua, kirjeessä luki.

– Ainoa henkilö, jolta saisitte vastauksia ei ole enää maallisen tuomioistuimen tavoitettavissa. Tapaus on loppuun käsitelty eikä siihen liity noitia, mustaa magiaa eikä kuunvalossa suoritettuja rituaaleja.

Raskaan sarjan journalisti Wilfred Byford-Jones kiinnostui tapauksesta ja päätti selvittää, kuka ”Anna” on. Hän kirjoitti lähettäjälle takaisin, ja tämä paljasti henkilöllisyytensä.

”Anna” kertoi olevansa Una Mossop ja väitti, että Bellan surmasivat saksalaiset vakoilijat, jotka liikkuivat Wolverhamptonissa ja Birminghamissa hankkimassa tietoja Britannian sotatarvike- ja lentokoneteollisuudesta.

Mossopin mukaan hänen miehensä Jack työskenteli yhdessä näistä tehtaista 1940-luvun alussa, ja oli rahapulassaan kertonut tietoja salaperäiselle hollantilaiselle miehelle. Jack kertoi vaimolleen, että hollantilainen oli natsien agentti, joka puolestaan välitti tiedot eteenpäin – kabareetanssijattarelle, joka oli myös saksalaisten leivissä.

Oliko Bella tämä kabareetanssija?

Mossopin version mukaan oli. Nainen kertoi Jackin todistaneen hollantilaisen ja tanssijattaren välistä rajua riitaa, jonka seurauksena mies kuristi naisen. Jack kertoi vaimolleen pelänneensä oman henkensä puolesta ja auttaneensa hollantilaista piilottamaan ruumiin puunrunkoon Hagley Woodsin siimekseen.

Bellan ruumiin jäänteet katosivat
Ajankohta sopi Bellan arvioituun kuolinaikaan, joka tapahtui patologin lausunnon mukaan puolitoista vuotta ennen löytöä, vuoden 1941 puolivälissä. Midlands oli Luftwaffen pääkohteita sodan aikana, ja Byford-Jonesin saamat uudet tiedot otettiin vakavasti.

Britannian sisäisestä turvallisuudesta vastaava Security Service, tuttavallisemmin MI5, alkoi tutkia tapausta. Toimittajan mukaan viranomiset vahvistivat joitain osia Mossopin kertomuksesta, mutta eivät löytäneet ketään väitettyyn vakoojarinkiin kuulunutta henkilöä. Jackia ei voitu kuulustella, sillä Mossop kertoi miehensä joutuneen hermoromahduksen takia mielisairaalaan ja kuolleen loppuvuodesta 1941.

MI5:n mukanaolo sai jotkut epäilemään, että tapausta yritettiin salailla. Sodan loppumisesta oli tuolloin vasta 8 vuotta, ja tarkemmat tiedot vakoojista saattoivat olla yhä salaisia. Bellan ruumiin jäänteet olivat myös kadonneet jonnekin, eikä tänä päivänäkään ole tietoa, minne ne löydön jälkeen haudattiin.

Uutta tietoa saatiin vasta, kun MI5 julkisti sodanaikaisia arkistojaan. Selvisi, että Hitlerin salaisen poliisin Gestapon agentti Josef Jakobs oli ollut toisen natsiagentin Clara Bauerlen rakastaja. Molemmat oli pudotettu laskuvarjolla Midlandsin alueelle 1941, mutta vain Jacobs oli jäänyt kiinni. Bauerle oli toiminut kabareelaulajana – aivan kuten Mossopin tarinassa esiintynyt ”hollantilaisen” tappama nainen.


Oliko hän Bella? Ainakin on helppo kuvitella, että nimi Clara Bauerle saattoi kuulostaa englantilaisen korvissa Clara Bellalta.

Oliko kyseessä sama henkilö, Bella? Ainakin on helppo kuvitella, että nimi Clara Bauerle saattoi kuulostaa englantilaisen korvissa Clara Bellalta.

Vakoojateoriassa oli kuitenkin aukkoja. Bella löydettiin pahoin runneltuna syrjäisestä metsästä, joka kuului yksityiselle kartanonomistajalle. Miksi ulkomaalainen vakooja, joka ei tunne seutua, olisi valinnut näin hankalan hautapaikan? Miten hän olisi edes osannut sinne?

Epäilyksiä herättää sekin, että väitetyn vakoojaringin muita jäseniä ei ole etsinnöistä huolimatta koskaan löydetty. Britannian sota-ajan arkistot on avattu aikoja sitten, mutta sieltäkään ei löydy niihin liittyviä tietoja.

Bauerlea vastaan puhuu myös patologi James Websterin alkuperäinen arvio huhtikuulta 1943: vuorijalavasta löytyi vain hiukan yli 1,50-metrisen naisen jäänteet. Bauerle taas oli tiettävästi hyvin pitkä nainen. Hän myös kuoli saksalaislähteiden mukaan 1942.


Kun MI5 julkisti sodanaikaisia arkistojaan, selvisi, että Gestapon agentti Josef Jakobs oli ollut toisen natsiagentin Clara Bauerlen rakastaja. (KUVA: G.K. Jakobs)
Kuka laittoi Bellan ”noitajalavaan”?
Vuodet vierivät, ja tapaus alkoi jälleen vaipua unholaan. Saarivaltakunta ehti kokea The Beatles -huumankin ennen kuin Bella palasi nummille kummittelemaan.

Worcestershiressä, Wychbury Hillin kukkulan lähellä seisovan Hagleyn obeliskin kylkeen ilmestyi tuttu teksti pienellä muutoksella: Kuka laittoi Bellan ”noitajalavaan”? Vuorijalava on englanniksi ”wych elm”, mutta tällä kertaa sana ”wych” olikin ”witch” eli suomeksi noita.

Graffiti kirjoitettiin obeliskiin monta kertaa 1970-luvulla. Viimeisen kerran se ilmestyi elokuussa 1999.

– Murha tapahtui joko täällä, tai sitten ruumis kuljetettiin vuorijalavaan Hagley Woodsiin, koko ikänsä Hagleyssa asunut Geoff Pardoe tuumi tuolloin BBC:lle.

– Teorioita siitä riittää monenlaisia.


Worcestershiressä, Wychbury Hillin kukkulan lähellä seisovan Hagleyn obeliskin kylkeen ilmestyi teksti: Kuka laittoi Bellan ”noitajalavaan”? Graffiti kirjoitettiin obeliskiin monta kertaa 1970-luvulla. Viimeisen kerran se ilmestyi elokuussa 1999. (KUVA: David Buttery)

Radio 4 lähetti vuonna 2014 ohjelman, jossa käsiteltiin Bellan tapausta. Esille nousi poliisin vuonna 1944 saama ilmoitus kadonneesta prostituoidusta. Ilmoituksen teki toinen prostituoitu, joka kertoi Bella-nimisen naisen kadonneen kolme vuotta aikaisemmin. Kadonnut oli ilmoituksen mukaan työskennellyt Hagley roadilla. Siitä on Upper Dean Streetille Googlen kartan mukaan vajaat viitisen kilometriä.

Radio 4:n tutkimusten mukaan alkuperäisen seinäkirjoituksen kirjoittaja tiesi joko uhrin, tappajan tai molempien henkilöllisyyden, sillä hän käytti koko nimeä Luebella. Tutkiko poliisi prostituoidun tapausta aikanaan, ei ole tiedossa.

Neljän pojan hiuksianostattavasta löydöstä tulee tässä kuussa kuluneeksi 75 vuotta. Tapaus on yhä avoinna Länsi-Mercian poliisilla, mutta suurta läpimurtoa ei ole odotettu enää vuosikymmeniin.

Birminghamilainen kaupunginvaltuutettu Peter Douglas Osborn uskoo kuitenkin, että tapaus voidaan vielä selvittää. Bellan kasvoista tehtiin tänä vuonna uusi rekonstruktio muinaisten valokuvien perustella.

Osbornin isä oli yksi poliiseista, jotka vartioivat murhapaikkaa Hagleyn metsissä huhtikuussa 1943.

– Uskon, että Bella tapettiin jo ennen vuotta 1941. Rekonstruktio on vaikuttava. Nyt odotamme, että joku tunnistaa kasvot vanhoista perhealbumeista, Osborn sanoi BirminghamLive-sivustolle.

– Kaikki hänet tavanneet ovat todennäköisesti jo kuolleet.

Voittajia tapauksessa ovat linnut: pesät ovat saaneet olla rauhassa, sillä kauhutarinat Bellasta pitävät paikallisten mukaan lapset poissa metsästä vielä tänäkin päivänä.


Tämän vuorijalavan rungon sisältä ruumis löytyi huhtikuussa 1943.
Juri Vuortama

[Trina]

Bellan rekonsroitu kasvokuva https://strangeremains.com/2018/04/02/i ... -wych-elm/