Jännityksenhakeminen liittyy aika vahvasti psykopatiaan ja hyväksynnän ja huomion hakeminen tällaisilla tavoilla voi sekin olla merkki persoonallisuushäiriöstä.lihamestari kirjoitti:On kyllä kovaa tekstiä, että maahanmuuttajien kanssa seurustelevat 13-vuotiaat olisivat persoonallisuushäiriöisiä.Useasti taitaa olla kyse jännityksenhakemisesta. Kaikilla tytöillä ei myöskään ole vastuullisia vanhempia, jotka seurailisivat teinin elämää. Tytöt voivat hakea huomiota ja hyväksyntää, koska ei eivät sitä ole kotoa saaneet.
On Anoi Kaa kirjoitti:Tuohon persoonallisuushäiriöasiaan kaivattaisiin tosiaan selvennystä. En yhtään epäile, että aikuiset pers.häiriöiset ovat ottaneet riskejä lapsena ja nuorena, mutta tämä mahtanee olla ihan nimimerkin omaa "tutkimustulosta"? Välillä tunnutaan lähtevän laukalle (varsinkin, jos terveydenhuollosta tai miehisyyden maailmasta kyse) ja annetaan ymmärtää, että olisi kyse edes lehtikirjoituksesta, tutkimustuloksista puhumattakaan.
Psykopatian diagnosointikriteereitä on epätavallisen nuorella iällä alkanut sukupuolielämä ja juurikin se, että on vaihtuvia partnereita. Myös epätavallisen nuorella iällä alkanut päihteiden käyttö ja epätavallisen nuorella iällä alkanut rikollisuus lukeutuvat psykopatian diagnosointikriteereihin, kuten myös monet muut impulsiivisuuteen liittyvät piirteet.TuskaistaTietoa kirjoitti:On aivan selkeää tutkisnäyttöä, että hyvin nuorena aloitettu seksielämä ja erityisesti lukuisa määrä kumppaneita hyvin nuorena korreloi erityisesti naisilla vahvasti psykopatian kanssa. Nuo nuoren seksiseuralaiset taas nykyaikana ovat juuriin muodikkaasti varmasti monesti matuja. Aiemmin olivat vaikkapa rokkareita, tai kylän pahispoikia.
Sinänsä nuorien osalta ei puhuta diagnooseista, lähinnä koska niitä ei haluta antaa lapsille. Vaikka kaikki diagnoosin ehdot täyttyisivätkin ja todellisuudessa tapaus selvä olisikin. Syy tähän on luonnollinen psykopatia ei parane, ja vanhempien illuusioita ei haluta särkeä. Lisäksi tulee ottaa huomioon yhteiskuntamme äärimmäisen sairas muoto, joka nostaa psykopaatteja näiden janoamalle jalustalle toimittelijoiden toimesta.
Psykopatian sukulaisissa sosiopatiassa, narsistisessa persoonallisuushäiriössä, epävakaassa persoonallisuushäiriössä ja huomionhakuisen persoonallisuushäiriön rajatilamuodossa on pitkälti samoja piirteitä.
Tältä pohjalta on helppo tehdä oletus, että mamujen kanssa pyörivissä tytöissä on persoonallisuushäiriöisiä. Mutta, kuten sanoin, niin osa näistä tytöistä on varmaankin niiden persoonallisuushäiriöisten mukaansa vetämiä kiltimpiä tyttöjä.
Ei ole lähdössä käsistä, kun yritin tällä poistetulla tekstillä hakea esimerkkiä, jolla kompensoisin aiempaa kirjoitustani, että perspektiivi siihen ei jäisi kapeaksi. Pyrin siis tuomaan esiin tätä, että aina tyttö ei ole itse hakeutunut vaaraan sellaisissakaan tilanteissa, joissa se voi siltä ehkä näyttää.-NILS- kirjoitti:Poistettu sivuraiteelle ajautunut kirjoitus. Nimimerkki dazulla on taas lähdössä aihe käsistä. Ei tänne niitä omia fantasioita. Sellaisille on varmaankin omat foorumit. Pysytään aiheessa.
-NILS-
Siis, kuten ollaan monissa tapauksissa huomattu, niin raiskaaja saattaa näyttäytyä oikeasti vaarattomalta, minkä vuoksi uhri on omasta tahdostaan ollut tekijän seurassa siten, että on altistunut raiskaukselle. Joten kaikissa tapauksissa, joissa uhri on tavallaan altistanut itsensä raiskaukselle, ei ole kyse siitä, että uhri olisi toiminut impulsiivisesti, tai että uhri olisi ottanut tietoisia riskejä.
Tämä oli siis nimim. Tiinan kirjoitukseen liittyen.