911 - Teoriat

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Telkkarista tuli viime viikolla joku "I survived 9/11" -dokumentti, joissa siis haastateltiin kaksoistorneista selviytyneitä (seiskatornia ei edes mainittu koko ohjelmassa!). Yksi nainen tuli alas 91:stä kerroksesta, eli pari kerrosta alempaa kuin mihin kove törmäsi. Portaita käveli täysin ehjin nahoin.

Jännä oli tuo rakennuksen ala-aulan täydellinen räjähtäminen, vaikka ylhäältä alas ei ollut mitään tuhoja. Kaksi haastateltavaa kuvaa aivan samanlaisesti, että eivät olleet uskoa silmiään kun avasivat aulan oven ja kaikki oli räjähtänyt palasiksi ja kuolleita ihmisiä lojui kaikkialla. Mitää räjähdystä he eivät ilmeisesti olleet kuulleet. Aulan alla (siis maanpinnan alla) olleen kauppakeskuksen ikkunat olivat räjähtäneet. Alas vievät liukuportaat olivat irronneet kokonaan ja heidän oli hypittävä jonkun kuilun yli. Kauppakeskuksen lattialla oli vettä melkein polviin saakka. Kahlatessa tapahtui räjähdys, joka paiskasi miespuolisen kertojan tajuttomaksi kertomuksensa mukaan vartiksi (ihmetyttää kyllä, että eikö olisi veteen hukkunut... no, ehkä hän ei kahlannut silloin).

Naispuolinen kertoja kertoi, että kauppakeskuksesta lähtevässä maanalaisessa tapahtui räjähdyksiä ja siksi hän ei mennyt sinne, vaan juoksi kadulle.

Miespuolinen, joka laskeutui jostain 57:sta kerroksesta muistaakseni, kertoi, että 44:ssä kerroksessa, jonne osa hisseistä pysähtyi, olivat hissikopit tulessa ja niissä kuolleita ihmisiä. Muita vaurioita ei matkalla ollut, sprinklerit suihkuttivat vettä ja oli pimeää.

Kuitenkin hän kertoi, että 20:ssä kerroksessa ovenkahva (ilmeisesti rakennuksen sisäosiin johtava) oli kuuma, ja siitä hän tiesi, että siellä oli valtavia tulipaloja. Ihmettelen, kun näistä valtavista tulipaloista ei ulos näkynyt mitään. Missään kuvissa en ole nähnyt minkäänlaisia paloja tai savua parikymmentä kerrosta törmäyskohdan alapuolella, saati 20:ssä kerroksessa tai aulassa.

Mies kertoi, että 57:ssa kerroksessa hän huomasi, että hissin seinää alas valui bensaa. Mistä tämä bensa tuli, törmänneestä koneestako? Onko virallinen teoria katutason aulan täydelliselle räjähtämiselle se, että 93:een kerrokseen törmänneestä lentokoneesta jotenkin vuoti valtava määrä bensaa hissikuiluun ja valui sieltä alas ja räjähti? Vai miten tämä täysin päreiksi mennyt aula ja sitä alempi kauppakeskus oikein virallisesti selitetään? Riittikö valtavan tulipallon synnyttäneestä törmäyksestä lentobensaa alakertaan asti satoja litroja? Millaisen räjähdyksen aiheuttaa vaikkapa 100 litraa kaasuuntunutta bensaa? Palaneet hissit ja aula viittaisi siihen, että hissikuilussa on jotain räjähdyksiä tapahtunut.

Salaliittoteoriathan olettavat, että räjäytyspanokset asennettiin juuri hissikuiluun sekä alas maan alle.

Kohtuullisen vaikea on selittää WTC7:n alasvajoamista, kun siihen ei mikään edes törmännyt. Ei ollut lento- eikä muuta bensaa siellä.

En nähnyt dokumenttia aivan alusta, mutta tulin tv:n ääreen, kun miespuolinen kertoi, että ihmetteli aamulla töihin tullessaan, missä kaikki sihteerit ja monet työkavereista olivat, kun eivät olleet tulleet töihin... koko kerroksessa oli ihmeen vähän väkeä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Noista räjähdyksistä on raportoitu vaikka hau hau toisin kuin virallinen raportti toteaa.
https://www.youtube.com/watch?v=lKO5t3rcIZU&t=12s
Loose Change 2nd Edition (HD) FULL MOVIE

https://www.youtube.com/watch?v=K5CleTSDkq8
Fabled Enemies - Full Length - Full Quality
Pari hyvää dokkaria.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Anubis
Nikke Knakkertton
Viestit: 159
Liittynyt: Ma Helmi 22, 2016 8:40 pm

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Anubis »

Miksi ihmiset uskovat tämän 911 olleen lavastus? En ymmärrä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Anubis kirjoitti:Miksi ihmiset uskovat tämän 911 olleen lavastus? En ymmärrä.
Tosiasiat yksinkertaisesti puhuvat tämän puolesta. Tämä selviää kun hieman perehtyy siihen mitä yritetään totuutena syöttää ja mitä käytännössä oikeasti tapahtui. Ei siinä sen kummempaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Silli »

sikakoira kirjoitti:
Anubis kirjoitti:Miksi ihmiset uskovat tämän 911 olleen lavastus? En ymmärrä.
Tosiasiat yksinkertaisesti puhuvat tämän puolesta. Tämä selviää kun hieman perehtyy siihen mitä yritetään totuutena syöttää ja mitä käytännössä oikeasti tapahtui. Ei siinä sen kummempaa.
Niinpä. Sikakoirankin kanssa taidan olla useammin eri mieltä kuin samaa mieltä, mutta tämän käsityksen jaan hänen kanssaan. Tapaus 911 sisälsi kaikkineen niin monenmoisia selityksiä. Ne olivat osin naurettavia, keskenään ristiriitaisia, enemmän kysymyksiä herättäviä kuin vastauksia antavia jne.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja CSI »

Kuolemannaakka kirjoitti:Telkkarista tuli viime viikolla joku "I survived 9/11" -dokumentti, joissa siis haastateltiin kaksoistorneista selviytyneitä (seiskatornia ei edes mainittu koko ohjelmassa!). Yksi nainen tuli alas 91:stä kerroksesta, eli pari kerrosta alempaa kuin mihin kove törmäsi. Portaita käveli täysin ehjin nahoin.
Ei tuossa mitään ihmeellistä ole. Lämpö nousee pääasiassa ylöspäin. Vaan 93. kerroksesta ylöspäinpä ei taida olla ainuttakaan pelastunutta?
Kuolemannaakka kirjoitti: Salaliittoteoriathan olettavat, että räjäytyspanokset asennettiin juuri hissikuiluun sekä alas maan alle.
Tosin WTC 1 ja 2 tulivat alas niin että kollapsi alkoi törmäyskerroksista. Se näkyy ihan selvästi lukuisilla videoilla. Romahtaminen on myös täysin fysiikan lakien mukaista ja tornit tulivat alas kuten oli suunniteltukin (kyllä, tuollaiset tornit suunnitellaan hallitusti romahtamaan, SHTF-tilanteen varalta).

Kuolemannaakka kirjoitti: Kohtuullisen vaikea on selittää WTC7:n alasvajoamista, kun siihen ei mikään edes törmännyt. Ei ollut lento- eikä muuta bensaa siellä.

Niin minäkin luulin hörhö-saittien lukemisen jälkeen kunnes otin paremmin selvää. WTF7:ssa oli erikoinen rakennetekniikka, joka osin selitti sen romahduksen. Polttoainetta oli generaattorihuoneessa, joka oli siellä keskellä kyseistä rakennusta. En muista enää miksi se oli sinne rakennettu (finanssitoiminta tms). Mutta talossa oli helvetin iso sähköntuotantolaitos kätkettynä rakenteisiin plus sille paljon polttoainetta siellä korkeuksissa! Tulipalo tuonkin rakennuksen lopulta suisti plus ne erikoiset ratkaisut siinä.
Kuolemannaakka kirjoitti: En nähnyt dokumenttia aivan alusta, mutta tulin tv:n ääreen, kun miespuolinen kertoi, että ihmetteli aamulla töihin tullessaan, missä kaikki sihteerit ja monet työkavereista olivat, kun eivät olleet tulleet töihin... koko kerroksessa oli ihmeen vähän väkeä.
Nooh, ei ne ihmettelyt kelpaa tässäkään keississä näytöksi mistään. Auerkin oli ihmeellisen tyynenä murhimisiltana Miksi se olisi kaksoisstandardit nyt yhtä-äkkiä käytössä? :-)
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja CSI »

sikakoira kirjoitti:
Anubis kirjoitti:Miksi ihmiset uskovat tämän 911 olleen lavastus? En ymmärrä.
Tosiasiat yksinkertaisesti puhuvat tämän puolesta. Tämä selviää kun hieman perehtyy siihen mitä yritetään totuutena syöttää ja mitä käytännössä oikeasti tapahtui. Ei siinä sen kummempaa.

Eivät puhu. Perehdyin aikoinaan aika paljonkin tähän keissiin. Ensin luulin hörhösaittien olevan oikeassa: salaliitto, pommeja jne Aika vakuuttavasti ovat nisset nimittäin vääntäneet tuuba tästä aiheesta (=tienaavat rahaa salaliittoteorioilla).

Rupesin kuitenkin perehtymään tornien rakennetekniikkaan, luin NISTin raportteja, tein yksinkertaisia fysikaalisia laskelmia. Totesin, että hörhöt ovat väärässä ja perusfysiikkakin heillä menee pieleen.

Se oli muuten valtava määrä potentiaalienergiaa, mikä meni tonttiin Manhattanilla 1991. Laskin, että pienen atomipommin edestä energiaa vapautui. Onko ihme, ettei siitä myllystä kovin isoja kappaleita jäänyt jäljelle?

Tornit muuten romahtivat juuri sillä tavalla kuin pitikin kun fataali kollapsi oli lähtenyt käyntiin.

Hörhöt usein laskevat että tornit tuli tontiin "vapaan pudotuksen nopeudella". Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Niinhän niiden kuuluukin tulla. Ei tukirakenteista ollut enää mitään vastusta kun yläpuolinen massa oli päässyt vauhtiin! Ei tulitikuista rakennettu Eiffel torni paljon norsun putoamista hidasta!
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Rupesin kuitenkin perehtymään tornien rakennetekniikkaan, luin NISTin raportteja, tein yksinkertaisia fysikaalisia laskelmia. Totesin, että hörhöt ovat väärässä ja perusfysiikkakin heillä menee pieleen.
Niin ne NIST:in raportithan ovatkin osoittautuneet erittäin ammattitaitoisesti tehdyiksi. :lol:

Alkuun kiistivät että seiska rakennus olisi tipahtanut lähes vapaapudotuksen vauhdilla mutta korjasivat tämän väitteen lopulta kun kritiikkiä satoi niskaan.
Kaavioita millä laskivat omia laskelmiaan ei voitu julkaista kansallisen turvallisuuden nimissä.
Lukuisista näkö ,kuulo,video/seismisistä tallenteista huolimatta mitään merkkejä räjäytyksistä ei ollut.(lopulta paljastui että tällaista ei edes tutkittu) jnejnejne. :lol:

Edelleenkään eikä koskaan aikaisemmin ole vastaavat tornitalot tulipalojen seurauksena missäänpäin maailmaa romahtaneet eivätkä romahda.Huomioitavaa on myös se että rakennus 7 oli vasta remontoitu vastaamaan nykyajan standardeja.

Täysin käsittämätöntä on se että jotkut ottavat virallisen kertomuksen tosissaan :lol:
Tornit muuten romahtivat juuri sillä tavalla kuin pitikin kun fataali kollapsi oli lähtenyt käyntiin.

Hörhöt usein laskevat että tornit tuli tontiin "vapaan pudotuksen nopeudella". Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Niinhän niiden kuuluukin tulla. Ei tukirakenteista ollut enää mitään vastusta kun yläpuolinen massa oli päässyt vauhtiin! Ei tulitikuista rakennettu Eiffel torni paljon norsun putoamista hidasta!
Hophop fysiikan tunneille mars.
Ainoa selitys sille että vauhti ei käytännössä hidastunut lainkaan on se että vastusta ei alta löytynyt.Peruskoulu fysiikkaa. :lol:
Rikospaikkahan putsattiin ennätysajassa puhtaaksi ja todistusaineisto rahdattiin Kiinaan Raimon romusulattamoon :lol: Jäänteitä termiitistä kuitenkin löytyy vielä tänäkinpäivänä maastosta.
Tosin WTC 1 ja 2 tulivat alas niin että kollapsi alkoi törmäyskerroksista. Se näkyy ihan selvästi lukuisilla videoilla. Romahtaminen on myös täysin fysiikan lakien mukaista ja tornit tulivat alas kuten oli suunniteltukin (kyllä, tuollaiset tornit suunnitellaan hallitusti romahtamaan, SHTF-tilanteen varalta).
Tuollaiset rakennukset suunnitellaan siten että ne eivät pienistä romahda.WTC1/WTC2 oli suunniteltu kestämään aikansa suurimman matkustajakoneen törmäys ja käytännössä törmäyksillä ei ollutkaan mitään tekemistä romahtamisen kanssa .

Hommahan on lähdössä uusintakierrokselle oikeusasteisiin niin jospa näihin asioihin saataisiin valaistusta tulevaisuudessa.(toivoa ainakin on)
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Tracker »

WTC: Todisteet räjähdepurusta suuren valamiehistön tutkittavana
Liittovaltion syyttäjä on vahvistanut, että lakimiesjärjestön sekä arkkitehtien ja insinöörien koostamat todisteet World Trade Centerin pilvenpiirtäjien tuhoamisesta räjähtein tutkitaan suuressa valamiehistössä.

Tekijä Vesa Raiskila - 30.1.201936

Huhtikuussa 2018 järjestö nimeltä Lawyers’ Committee for 9/11 Inquiry (juristien komitea syyskuun 11:nnen tapahtumien selvittämiseksi) luovutti Yhdysvaltain liittovaltion New Yorkin eteläisen alueen syyttäjälle Geoffrey S. Bermanille vetoomuksen, jossa pyydetään tutkintaa syyskuun 11:ntenä 2001 tehdyistä rikoksista, jotka liittyvät kolmen World Trade Centerin (WTC) pilvenpiirtäjän täydelliseen tuhoon.

Vetoomuksen, joka sisältää runsaasti todisteita tornien tuhoamisesta räjähtein, allekirjoittajiin kuului lakimiesten lisäksi 11.9.2001 kuolleiden omaisia, pelastustyöntekijöitä ja muita kansalaisia. Vetoomusta täydennettiin heinäkuussa 2018.

Lawyers’ Committee for 9/11 Inquiry (tästä eteenpäin: lakimieskomitea) käytti vetoomuksessaan Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestön tuottamaa todistusmateriaalia. Tämä arkkitehtien ja insinöörien järjestö on päätynyt siihen, etteivät tulipalot ja epäyhtenäiset vauriot voi selittää kolmen teräsrakenteisen pilvenpiirtäjän tuhoutumista perustuksilleen. Lakimieskomitea yhtyy sen näkemykseen, että pilvenpiirtäjät tuhottiin hallitusti räjähtein (controlled demolition), mistä on runsaasti sekä fysikaalisia todisteita että paikalla olleiden pelastustyöntekijöiden ja muiden ihmisten todistuksia.

Tähän mennessä yli 3100 arkkitehtiä ja insinööriä on allekirjoittanut erillisen, Yhdysvaltain kongressille ja senaatille osoitetun vetoomuksen riippumattoman tutkimuksen käynnistämisestä syyskuun 11:nnen tapahtumista ja erityisesti WTC:n tuhoista.

Liittovaltion syyttäjä Berman vastasi lakimieskomitealle 7. marraskuuta 2018, että hän aikoo noudattaa Yhdysvaltain liittovaltion lainsäädännön määräyksiä, jotka velvoittavat hänet antamaan lakimieskomitean vetoomuksen todisteineen suuren valamiehistön (grand jury) tutkittavaksi.

Mikä on suuri valamiehistö?
Suuret valamiehistöt ovat angloamerikkalaiseen oikeusjärjestelmään kuuluvia toimielimiä, jotka kehittyivät keskiajan Englannin perinteisiin perustuvasta oikeudenkäytöstä (ns. common law). Suuret valamiehistöt suorittivat tutkintaa ennen varsinaista oikeudenkäyntiä pyrkimyksenään estää kuningasta ja hallitusta asettamasta mielivaltaisia syytteitä. Britannia luopui suurista valamiehistöistä vuonna 1948, mutta Yhdysvalloissa perustuslain viidenteen lisäykseen (Fifth Amendment) on kirjattu suuren valamiehistön oikeus päättää vakavien rikossyytteiden nostosta liittovaltion tuomioistuimissa. Suurten valamiehistöjen käytöstä on kuitenkin luovuttu tai niiden käyttöä on rajoitettu monissa osavaltioissa siksi, että korkein oikeus on katsonut, ettei niitä tarvitse käyttää osavaltioiden tuomioistuimissa.

Suuret valamiehistöt ovat pitkälti riippumattomia Yhdysvaltain hallinnosta, muista tuomioistuimista ja syyttäjästä. Niillä on huomattavaa valtaa, ja niitä on pidetty jopa liittovaltion hallinnon neljäntenä, kansalaisten muodostamana osana.

Suuren valamiehistön perusta on satunnaisotannalla maallikoista koottu valamiesluettelo, josta tuomioistuin valitsee valamiehistöön tavallisesti 16–23 henkilöä. Valamiehistössä toimiessaan heidän tehtävänsä on esitettyjen todisteiden tutkiminen, syyteharkinta ja virallisten syytteiden nostamisesta päättäminen. Suuret valamiehistöt siis tutkivat epäiltyjä rikoksia, kuulevat todistajia – tarvittaessa haastamalla heidät todistamaan – ja tekevät enemmistöpäätöksen siitä, riittääkö näyttö syytteiden nostamiseen.

Jos suuri valamiehistö päättää nostaa syytteen, syytetty joutuu oikeudenkäyntiin, jossa pieni valamiehistö (petit jury) päättää syyllisyydestä. Suuret valamiehistöt eivät siten itse ratkaise syyllisyyttä, vaan niiden rooli rajoittuu tutkintaan ja (syyttämiskynnyksen ylittyessä) syytteiden nostamiseen enemmistöpäätöksellä.

Suuren valamiehistön työskentely on salaista, eivätkä valamiehet voi puhua ulkopuolisille tutkimuksen etenemisestä. Tuomioistuimen päätöksellä käsittelyn salassapidosta voidaan poikkeustapauksissa luopua. Todistamaan kutsutut henkilöt saavat kuitenkin kertoa julkisuudessa omasta todistuksestaan.

Suuria valamiehistöjä on Yhdysvaltain historiassa käytetty tapauksissa, joissa tutkitaan korkean profiilin rikoksia maan hallinnossa. Esimerkistä käy Watergate, jossa suuri valamiehistö nosti syytteet demokraattisen puolueen vaalitoimistoon murtautuneita henkilöitä ja presidentti Richard Nixonin avustajia vastaan ja nimesi myös Nixonin osalliseksi salaliittoon, vaikkei häntä vastaan nostettukaan syytteitä. Bill Clinton joutui suuren valamiehistön eteen Monica Lewinsky -skandaalin myötä.

Liittovaltion syyttäjä Geoffrey S. Berman
Jeffrey Steven Berman syntyi 12. syyskuuta vuonna 1959. Hän suoritti alemman korkeakoulututkinnon valtiotieteestä ja taloustieteestä Pennsylvanian yliopistossa vuonna 1981, minkä jälkeen hän opiskeli oikeustiedettä Stanfordin yliopistossa valmistuen oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1984.

Vuosina 1987–1990, ollessaan nuori lakimies, Berman osallistui presidentti Ronald Reaganin ja tämän neuvonantajien epäiltyjen rikosten kaikkiaan kahdeksan vuotta kestäneeseen tutkintaan ns. Iran–Contra-jupakassa. Tutkijoita syytettiin noitavainosta, ja senaatin vähemmistöjohtaja Bob Doyle nimitti Bermania ja kumppaneita ”korkeapalkkaisiksi salamurhaajiksi”. Berman onnistui kollegoineen hankkimaan vankilatuomion entiselle CIA-agentille Thomas G. Clinesille. Hänen tuomionsa tuli verorikoksista, ja hän oli ainoa Iran–Contra-jutussa vankilatuomion saanut henkilö. Koska Berman on itsekin republikaani, tapaus antaa uskottavuutta hänen lausunnolleen, että politiikka on pidettävä erossa laillisuusvalvonnasta.

Vuosina 1990–1994 Berman toimi liittovaltion apulaissyyttäjänä New Yorkin eteläisessä kaupunginosassa. Sen jälkeen hän työskenteli vuoteen 2018 saakka kahdessa tunnetussa lakiasiaintoimistossa osallistuen mm. mafian vastaisiin toimiin ja myös avustaen vuosien ajan pro bono, ilmaiseksi, Richard ja Maureen Kankaa, jonka 7-vuotias Megan-tytär joutui raiskauksen ja murhan uhriksi. Prosessin lopputulema oli ns. Meganin laki, joka velvoittaa seksuaalirikollisen rekisteröintiin ja paikallisyhteisön tiedottamiseen alueelle muuttavan seksuaalirikollisen asuinpaikasta.


Jeffrey S. Berman. Kuva:
Ausaausa (CC BY-SA 4.0)
Berman teki osa-aikaisesti vapaaehtoistyötä presidentti Trumpin siirtymävaiheen hallinnossa. Vuonna 2018 hän aloitti liittovaltion syyttäjänä New Yorkin eteläisessä kaupunginosassa Trumpin pyydettyä hänet epätavanomaisesti henkilökohtaiseen haastatteluun. Hänen virastonsa hankki Trumpin aiemmalta lakimieheltä Michael Cohenilta tunnustuksen verorikoksesta ja kampanjalakien rikkomisesta elokuussa 2018, ja samassa kuussa Berman nosti syytteen kongressin republikaaniedustajaa Christopher Collinsia vastaan sisäpiiritiedon rikollisesta käytöstä pörssissä ja valehtelusta FBI:lle.

Berman vaikuttaa siis henkilöltä, joka ottaa laillisuusvalvonnan vakavasti ja pitää sen erossa politiikasta. On silti mahdotonta tietää, miten avomielisesti hän suhtautuu (tai katsoo pystyvänsä toimimaan suhteessa) virallisen kertomuksen vastaisiin todisteisiin syyskuun 11:nnen kaltaisessa tapauksessa, jossa koko poliittinen koneisto ja valtamedia hyväksyvät vain yhden totuuden.

Prosessi ja siihen valmistautuminen
Liittovaltion syyttäjän lainmukaisiin velvoitteisiin kuuluu ainoastaan vetoomuksessa esitetyn rikosepäilyn raportointi ja kaiken vetoomuksen sisältävän todistusmateriaalin toimittaminen suurelle valamiehistölle. Lisäksi syyttäjän täytyy kertoa valamiehille, ketkä esittivät todisteet rikoksista – tässä siis lakimiesten järjestö. Valamiehistö voi sitten toimia vetoomuksen suhteen itsenäisesti. Tässä tapauksessa kaikki riippuu sen muodostavien henkilöiden avomielisyydestä ja halukkuudesta perehtyä todistusaineistoon sekä ryhmädynamiikasta – esimerkiksi siitä, mille kannalle mahdolliset hallitsevat yksilöt asettuvat.

Liittovaltion syyttäjä Berman voi esittää valamiehille oman näkemyksensä todistusaineistosta. Hän voi halutessaan myös itse osallistua aktiivisesti tutkintaan ja mm. itsenäisesti pyytää tai haastaa henkilöitä todistamaan.

Lakimieskomitea ei aio odottaa toimettomana valamiehistön ratkaisua enintään 18 kuukautta kestävässä tutkinnassa, vaan pyrkii pitämään yhteyttä Bermaniin tarjoten sekä omaansa että arkkitehtien ja insinöörien asiantuntemusta valamiehistölle. Valmistautumiseen sisältyy valaehtoisten asiantuntijalausuntojen valmistelu sekä lisätodisteiden toimittaminen valamiehistölle. Jälkimmäisiin kuuluu mm. piakkoin julkistettava, Alaskan yliopistossa tehty tietokonemallinnus WTC 7:n tuhoutumisesta.

WTC 7 oli kolmas 11. syyskuuta 2001 perustuksilleen tuhoutunut pilvenpiirtäjä. Tähän 47-kerroksiseen rakennukseen ei osunut lentokonetta, mutta kello 17.20 se luhistui yhtäkkisesti, pudoten symmetrisesti ja täysin vastuksetta kahdeksan kerrosvälin matkan (vastuksetta eli vapaasti putoava yläosa ei jo määritelmällisesti voi murskata alapuolisia rakenteita, vaan ne on täytynyt poistaa ennalta), ja sen tuhon viralliseksi selitykseksi esitettiin – vuosien kuluessa vaihtuneiden hypoteesien jälkeen – tavanomaiset toimistopalot.

WTC 7:n tuho. Vaikka pilvenpiirtäjä putosi tarkemmin oman pohjapinta-alansa sisään kuin monet ”virallisesti” räjähtein puretut rakennukset, vain neljä WTC 7:n teräskappaletta kerättiin tutkittavaksi. Alustavissa tutkimuksissa niissä havaittiin mm. teräsrakenteiden osittaista höyrystymistä epätavallisen korkeissa lämpötiloissa (”steel members […] have been partly evaporated in extraordinarily high temperatures”). Löydöksestä peräänkuulutettiin yksityiskohtaisia jatkotutkimuksia. Niiden tekemisen asemesta hallituksen alainen tutkimuslaitos väitti toistuvasti ja valheellisesti, ettei WTC 7:stä kerätty terästä tutkittavaksi.

Lisäksi arkkitehdit ja insinöörit ajavat yhdessä uhrien omaisten kanssa kongressissa lakialoitetta nimeltä Bobby McIlvaine Act, joka on nimetty Bob ja Helen McIlvainen 9/11-iskussa kuolleen pojan Bobbyn mukaan.

Bobby McIlvaine -lakialoitteen taustaa
26-vuotias Bobby kuoli voimakkaan räjähdyksen seurauksena juuri kun hän oli astumassa sisään pohjoistornin, WTC 1:n, aulaan ennen lentokoneen iskeytymistä rakennukseen. Hänen ruumiinsa lensi räjähdyksen voimasta kauemmas rakennuksesta WTC-aukiolle, josta se noudettiin ensimmäisten uhrien joukossa. Bobbyn vammat vastasivat räjähdyksen voimasta sinkoutuneiden lasinsirpaleiden aikaansaanoksia. Useat paikalla olleet todistivat räjähdyksistä tornin aulassa ja maanalaisissa kerroksissa jo ennen lentokoneen osumista yläkerroksiin. Lisäksi (muiden muassa) 118 paikalle hälytettyä palomiestä on kertonut räjähdyksistä WTC-torneissa hieman ennen romahdusta ja sen aikana.

WTC-tuhoa selvitellyt Yhdysvaltain hallituksen alainen laitos (National Institute of Standards and Technology, NIST) sivuutti nämä silminnäkijäkuvaukset samoin kuin kaikki muutkin todisteet räjähdyksistä. NIST väitti lentokoneen törmäyksessä vapautuneen polttoaineen valuneen yhtä tai useampaa hissikuilua pitkin satojen metrien matkan maan tasolle aiheuttaen siellä räjähdysmäisen tulipallon. Selityksen ongelmiin kuuluu se, että väitetty polttonesteen alassyöksy tuhosi kerroksia hyvin valikoivasti 93 kerrosvälin matkalla, minkä lisäksi myös maanalaisissa kerroksissa oli voimallisia, kuolonuhreja aiheuttaneita räjähdyksiä niissä työskennelleiden henkilöiden, kuten Phillip Morellin, todistajanlausuntojen mukaan – ja siis jo ennen koneen osumista tornin yläkerroksiin.

Lisäksi polttoainetta oli NISTin mukaan käytettävissä ala-aulan tulipalloon (tornin ulkopuolella koneen törmäyksen yhteydessä roihahtaneen tulipallon ja sisäpuolen tulipalojen jälkeen) alle 1600 litraa – kahden keskikokoisen lämminvesivaraajan verran – josta vain murto-osa olisi päätynyt niihin kolmeen, koneen osumapaikasta katsoen tornin toisella puolella olleeseen huoltohissiin, jotka kulkivat alas asti. WTC:n hissit eivät (huoltohissejä lukuun ottamatta) kulkeneet suoraan huipulta maan tasalle, vaan ylhäältä alas tai toisin päin kulkevien täytyi vaihtaa hissiä kahdesti päästäkseen määränpäähänsä. Valuessaan hissikuilu(j)a pitkin polttoaine olisi kastellut hissikuilu(je)n reunojen kipsipäällystettä imeytyen siihen ja ehtynyt jo kauan ennen maanpinnan tasoa.

Lopuksi
Tämä on ensimmäinen kerta 17 vuoteen kun oikeuden tutkittavana on rakennussuunnittelu- ja insinöörialan sekä juristien koostamia todisteita World Trade Centerin pilvenpiirtäjien tuhoamisesta räjähtein. Prosessin lopputulemasta riippumatta tämä on historiallinen tilanne.

Suomen radio- ja TV-kanavat sekä sanomalehdet eivät ole maininneetkaan siitä – mutta eiväthän ne myöskään suostuneet viime syksynä kuuntelemaan yli 120 000 jäsenen ja 140 maassa toimivan Institution of Mechanical Engineers -järjestön Pohjoismaiden osaston puheenjohtajan David Llewelynin esitelmää WTC 7:stä: medialle suunnattuun tilaisuuteen oli tullut vain kolme pienemmän median toimittajaa sekä yksi bloggari / freelancetoimittaja, siinä missä yleisölle suunnattu tilaisuus oli täpötäynnä ihmisiä, kuten itse paikalla olleena saatoin todeta.

Kaupalliset ja valtiolliset mediat ovat puolensa valinneet. Ne eivät ole kajonneet ”terrorismin vastaisen sodan” oikeutuksena toimineiden tapahtumien virallisen selityksen vastaiseen laajaan todistusaineistoon juuri muutoin kuin vetämällä esiin ns. salaliitto(teoria)kortin: virallisen selityksen vastaisiin todisteisiin ei edes perehdytä, koska salaliittoja ei ole tai ”joku olisi puhunut”, vaikka historiaan sisältyy lähes loputon määrä pienempiä ja suurempia salaliittoja – ja historiasta pitäisi kaiken kukkuraksi vielä ottaa opiksikin.

Vastavalkea seuraa asian etenemistä suuressa valamiehistössä ja palaa asiaan kun uutta ilmenee.



Päälähteet

Lawyers’ Committee for 9/11 Inquiry (10.12.2018): Grand Jury Investigation Project Launches

Architects and Engineers for 9/11 Truth (luettu 29.1.2019): Breakthrough: U.S. Attorney Agrees to Present Evidence of WTC Demolition to Federal Grand Jury (sisältää linkit vetoomuksiin sekä syyttäjän tiedotteeseen)

Lawyers’ Committee for 9/11 Inquiry (30.7.2018): FIRST AMENDED PETITION TO REPORT FEDERAL CRIMES CONCERNING 9/11 TO SPECIAL GRAND JURY OR IN THE ALTERNATIVE TO GRAND JURY PURSUANT TO THE UNITED STATES CONSTITUTION AND 18 U.S.C. § 3332(a) (heinäkuussa 2018 liittovaltion syyttäjälle lähetetty, täydennetty vetoomus)

Architects and Engineers for 9/11 Truth (12.12.2018): Grand Jury to Hear 9/11 Evidence: An Interview with the Lawyers Who Made It Happen

Standord Law School (19.11.2018): Geoffrey Berman: At the Helm of the U.S. Attorney’s Office, Southern District of N.Y.


PÄIVITYS 30.1.2019 klo 16.30: Täsmennetty ala-aulan räjähdystä käsitteleviä paragrafeja.


Kuva pohjoistornin tuhosta (uudelleenrajattu): Noah K. Murray


KATSO MYÖS tämän artikkelin kirjoittajan yhdessä Ville Sarellin kanssa suomeksi tekstittämä dokumenttifilmi WTC:n tuhoamisesta.

https://vastavalkea.fi/2019/01/30/wtc-t ... kittavana/

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Hienosti bongattu,hyvä että löytyi suomennettunakin tietoa.Se on kyllä mielenkiintoinen juttu että valtamedia ei tästä ole hiiskunut sanaakaan ei täällä eikä ulkomailla. :lol:

https://youtu.be/EUIEA7bi4_g
The Collapse of World Trade Center 7

En tiedä mitä ihmisillä päässä liikkuu jos uskovat tuon tapahtuneen toimistopalojen seurauksena niinkuin NIST väittää.

https://vimeo.com/314124076?fbclid=IwAR ... 7X_qp1pt2k
Syyskuun 11:nnen mysteerit
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Anubis
Nikke Knakkertton
Viestit: 159
Liittynyt: Ma Helmi 22, 2016 8:40 pm

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Anubis »

]Täysin naurettavia nuo kuvitelmat, että 911 olisi salaliitto. Tässäpä muu syy:


1) Motiiviksi on väitetty, että vain sillä yhdysvallat saisi syyn lähteä sotaan. Väärin. Yhdysvallat on käynyt valtavasti sotia ilman, että yhdysvaltoihin on edes hyökätty.

2) Noin iso salaliitto vaatisi hirveän määrän ihmisiä mukana niin toteutuksessa kuin tutkinnassakin yms. Vähintään yksi näistä olisi jo myynyt tarinan lehdille anonyymisti.

3) Hirveä määrä eliitti tason ihmisiä riskeeraisi elämänsä massa murha tuomiolla. Ei käy järkeen ottaa tuollaista riskiä heidän asemassaan.

4) Naurettavaa, että kaikki valtamediat maailmassa olisivat jossain yhteisessä salaliitossa, jossa ei saisi todisteita julkaista. Lehdet nimenomaan tienaavat parhaat tulonsa paljastamalla salaliittoja. 911 paljastuminen olisi kaikille lehdille vuosi tuhannen tiliäivä. Täytyy olla täysi hörhö vatipää salaliitto friikki, että oikeasti kuvittelee, että kaikki maailman lehdet ovat salaliitossa keskenään.

Sen sijaan hörhö lehdet tienaa sillä että ne julkistaa näitä keksittyjä tutkimuksia, koska muutama prosentti maailman asukkaista on todistetusti salaliittoihin uskovia höppänöitä. Näissä lehdissä julkaistaan mitä tahansa mikä myy näille hölmöille salaliittoihin uskoville. Sillä ei ole väliä miten paksua humpuukkia se on. Hörhöille myynti on hyvä bisnes.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Liittovaltion syyttäjä Berman vastasi lakimieskomitealle 7. marraskuuta 2018, että hän aikoo noudattaa Yhdysvaltain liittovaltion lainsäädännön määräyksiä, jotka velvoittavat hänet antamaan lakimieskomitean vetoomuksen todisteineen suuren valamiehistön (grand jury) tutkittavaksi.
Aikamoisia hörhöjä ja vatipäitä sitä onkin :lol: Meinaat että tällaista lähdetään vetämään ilman todistusaineistoa ,niinkö ? :lol:

Kuten todettu niin tosiasiat puhuvat puolestaan.Toki se on ymmärrettävää että joillekkin tämä menee käsityskyvyn ylitse eikä olla valmiita hyväksymään faktoja. :lol:
4) Naurettavaa, että kaikki valtamediat maailmassa olisivat jossain yhteisessä salaliitossa, jossa ei saisi todisteita julkaista. Lehdet nimenomaan tienaavat parhaat tulonsa paljastamalla salaliittoja. 911 paljastuminen olisi kaikille lehdille vuosi tuhannen tiliäivä. Täytyy olla täysi hörhö vatipää salaliitto friikki, että oikeasti kuvittelee, että kaikki maailman lehdet ovat salaliitossa keskenään.
Aika hiljaista on ollut valtamedia piireissä :lol: Huomioon ottaen että tieto grand jurylle lähdöstä julkaistiin jo marraskuussa viimevuonna.

Oli muuten ihan hyvä paketti tuo Syyskuun 11:nnen mysteerit.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Saas nähdä, selviääkö tämä lähivuosina. Vuonna 2005 paasasin tästä toimittajaveljelleni, joka nauroi salaliittoja=) Sanoin, että 20 vuoden sisällä tulee selviämään, odota vaan.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja damfin »

Anubis kirjoitti:Miksi ihmiset uskovat tämän 911 olleen lavastus? En ymmärrä.
Joillain ihmisillä vain tuntuu olevan sellainen taipumus että jos heidän järkensä ei riitä jonkin asian ymmärtämiseen he yksinkertaisesti kieltäytyvät uskomasta tosiasioita ja alkavat etsiä vaihtoehtoisia teorioita asioille, ja koska he eivät niitä todellisia selityksiä tapahtuneelle ymmärtäneet niin silloin heidän mielestään siinä täytyy olla jokin lavastus ja salaliitto takana, muutenhan he joutuisivat myöntämään että tosiasiat vain olivat heille liian vaikeita ymmärtää.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: 911

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Jos 911 tapahtumien taustaa alkaa tutkimaan muuna kuin kamelikuskien tekona, niin heti aluksi täytyy ottaa huomioon okkultismin väistämätön osuus tapahtumiin, syihin ja seurauksiin.
Okkultistit jotka tämän tason tapahtumia ohjaavat, ajattelevat/suunnittelevat, sadan ja tuhannenkin vuoden sykleissä.
Nimistä Albert Pike ja Manly P Hall saa historiallista kosketusta näihin uutta maailmanjärjestystä ohjaaviin järjestöihin.....ja yhden dollarin setelin pyramidi-puolella on riittävästi tarinaa tuhat sivuiseen kirjaan.

Vastaa Viestiin