Lyle Stevik

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja fangs »

Onpa hieno juttu, että Lyle on vihdoin tunnistettu. Tietysti näin uteliaana jää aina hieman harmittamaan, ettei saa juuri mitään lisätietoa tapauksesta jota on seurannut, mutta eihän se toisaalta meille kuulukaan ja tärkeintä on silti että Lylen perhe tietää nyt hänen kohtalonsa. Se redditin heppu joka väitti tietävänsä Lylen henkilöllisyyden oli siis pelkkä trolli, kuten arveltiinkin. Hänhän väitti että perheensä tietää että Lyle on kuollut, kun taas tämä oikea perhe oli kuvitellut Lylen olevan edelleen elossa.

En muuten tiennytkään että myös Buckskin Girl on tunnistettu, näköjään viime kuussa! Sitä juttua tullut myös seurattua vuosien varrella. Toivotaan että näitä vanhoja tunnistamattomia alkaa selvitä yhä enemmän vain. :) Ihmetyttää hieman, että tuon Marcia Kingin/Buckskin Girlin perhe ei ollut koskaan ilmoittanut häntä kadonneeksi vaikka olivat häntä muuten etsineet ja hänen äitinsä jopa oli pitänyt osoitteen ja puhelinnumeron samana kaikkii nämä vuosikymmenet (melkein 40 vuotta!) siinä toivossa että tyttö palaisi kotiin. Yleensähän näitä tosi pitkään tunnistamattomana olleita ei olekaan kadonneeksi ilmoitettu.
Hieman meni nyt offtopiciksi, sorry. :oops:

Avatar
PinkCatz
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: To Maalis 27, 2008 9:58 pm
Paikkakunta: Desperation

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja PinkCatz »

Joo, melko vakuuttava se redditin tyyppi oli noin random trolliksi mutta kyllä epäilys oli itselläkin, jotenkin vaan perustelut ontuivat tietyiltä osin.

Tuo Buckskins girlin tunnistaminen loi heti minuun uutta uskoa sekä Lylen suhteen että muiden tunnistamattomien vainajien suhteen. Uskon, että moni tapaus tulee vielä selviämään..toki se vaatii resursseja, rahaa ja työtunteja mutta pikkuhiljaa..
Kun pallo lähti pyörimään Buckskins girl tunnistettiin ilmeisesti neljässä tunnissa, Lylen tunnistaminen taas vaati lähes 20 henkilöltä satoja tunteja työtä...mutta loppu hyvin.

Tällä hetkellä DNA Doe Projectin selvityksen alla ovat seuraavat tapaukset:
Joseph Newton Chandler, III
Belle in the Well
Mill Creek Shed Man


Tuohon Buckskins girlin tapaukseen itsekin tutustuin jonkin verran aikoinaan, luulen että törmäsin häneen samalla sivustolla kun Lyleen. En varsinaisesti hänen tapaustaan seurannut mutta hänen kuvansa ja tapaus pääpiirteittäin jäi kyllä mieleen. Heti kun ilmoitettin että hänet on tunnistettu niin muistin hänet kyllä hyvin.
Myöskin olin iloinen siitä kun luin että "Grateful Dead Fan"/ "Grateful Doe" oli tunnistettu. Hänkin oli näitä joka pyöri mielessäni monta kertaa.. Hän ei kyllä käsittääkseni liity Dna Doe Projectiin.

OT:ta tässäkin mutta kun Lyle on nyt vihdoin saanut nimensä niin ei kai tuo niin paha... 8)
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Hienoa että vainajalle löytyi henkilöllisyys mutta hieman epätyydyttävää harrastajan kannalta, että henkilöllisyys noin tarkasti salattiin. Sen Redditin kirjoittajan tarina sopisi kyllä yksi yhteen tähänkin mitä "Lylen" perheestä rivien välistä saattaa lukea. Tuskin mikään uskonnollisesti ahdasmielisinkään perhe menisi ääneen möläyttämään että "joo, me tiedettiin se kyllä vainajaksi mutta päätettiin olla piittaamatta koko jutusta kun meidän muori ei tahtonut enää pitää poikaa perheenjäsenenä". Sellainen tietojen pimittäminenhän olisi laitontakin.

Buckskins Girl muuten ansaitsisi oman avauksensa tänne tai vaihtoehtoisesti edes referaatin jutusta tuonne aikojen päästä tunnistettujen ketjuun.

mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Selvisikö Lylen tarinasta myöhemmin mitään lisää? En halua googlettaa, koska en tahdo nähdä ruumiskuvia... :roll:
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.

fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja fangs »

mobiililaiteukkeli kirjoitti:Selvisikö Lylen tarinasta myöhemmin mitään lisää? En halua googlettaa, koska en tahdo nähdä ruumiskuvia... :roll:
Eipä ole selvinnyt sen kummempia. Lylen jäännökset on kaivettu ylös, tuhkattu ja lähetetty omaisilleen. Omaiset ei edelleenkään halua julkistaa tämän nimeä, ja tähänhän heillä toki on oikeus. En minäkään varmaan heidän paikallaan haluaisi sellaista julkisuutta.

Tuolla redditin varsinaisella Lyle Stevik -subfoorumilla on kaikenlainen spekulointi Lylen henkilöllisyydestä kielletty sen jälkeen kun hänen perheensä löydettiin ja nämä ilmaisivat kantansa etteivät halua julkistaa tietoa henkilöllisyydestä. Sinne tehtiin Lylelle toinen subfoorumi, jossa henkilöllisyydellä sai spekuloida ja jotain nimiäkin siellä heiteltiin ilmaan, joskin vaikuttivat olevan ilman pohjaa ne spekulaatiot (nimiä en enää muista). Tuo toinen sub vaan näyttää olevan nyt jo suljettu, kun tulee vain ilmoitus että pitäisi olla kutsuttu jäsen että pääsee sitä lukemaan. Jollain heidän discordillakin kävin kerran katsomassa olisiko siellä mitään mielenkiintoista (ei ollut), mutta lensin ulos kun en ollut aktiivinen. Aika kyseenalaista toimintaahan tuo henkilöllisyyden kaivelu tässä vaiheessa ylipäätään on ainakin eettiseltä kannalta katsottuna, kun ensin "Lyle" itse teki mahdollisimman selväksi ettei halua tulla tunnistetuksi, ja nyt hänen perheensä myös on halunnut pitää henkilöllisyyden salassa. Ja vaikka sen nimen nyt joku nettietsivä saisikin selville, niin mitäpä sillä tekisi, tuskin se paljoa uutta tietoa avaisi. (Vaikka kyllä minä silti aion sen jutun lukea jos joskus jossain kuulen jonkun tämän arvoituksen selvittäneen.)

Lucyfer
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Ke Syys 26, 2007 12:42 pm

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja Lucyfer »

Nyt löytyy Lylen nimi ja vanhempi kuva netistä, jos joku haluaa penkoa. En laita osoitetta tähän, kun en tiedä onko ok :)

Hän oli huippuälykäs IT-ohjelmoija Berkeleyn yliopistossa (? UC Berkeley) Kaliforniassa.

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja skoone »

Lucyfer kirjoitti:Nyt löytyy Lylen nimi ja vanhempi kuva netistä, jos joku haluaa penkoa. En laita osoitetta tähän, kun en tiedä onko ok :)

Hän oli huippuälykäs IT-ohjelmoija Berkeleyn yliopistossa (? UC Berkeley) Kaliforniassa.
https://www.reddit.com/r/TrueCrime/comments/... onko tää sivu?
Muista lähdekritiikki!

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Christian Lacunza?

En toki tieda mitaan :oops:
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Lucyfer
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Ke Syys 26, 2007 12:42 pm

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja Lucyfer »

aivoriihi kirjoitti:Christian Lacunza?

En toki tieda mitaan :oops:
Kyllä :(

mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Näin se vaan kaikki tulee julki nettiaikana. Pidän kyllä aika omituisena, ettei hänen henkilöllisyytensä selvinnyt jo paljon aiemmin viranomaistyön kautta, kun perheenkin kerrotaan häntä etsineen.
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja aumari »

Vastaan: Lyle Stevik saattaa otta farmasian opiskelija
Jonathan Davis Depatie. Websleuths.com`in "Cold case man´in" mukaan "Lyle Stevikin" ja Jonathan Davis Depatie´n hammaskartoille tehdään vertailu.Tämä tieto on peräisin ajankohdalta 15.4.2009 - muistaakseni, jokatapauksessa huhtikuun loppupuoliskolta 2009. Ohessa Linkit Jonathan Davis Depatie´n katoamis-ilmoituksiin:

Sivulla 2 oli yritystä liittää nämä tapaukset, mutta tämän Depatien jäännökset on löydetty ja tunnistettu DNA:n avulla. Tieto löytyy googlaamalla nimi.

Jänis Joplin
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: La Touko 17, 2014 1:35 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja Jänis Joplin »

”IT IS LYLE.

HIS NAME IS CHRISTIAN LACUNZA AKA JUANCARLO CHRISTIAN EMILIANO LACUNZA DOB 31/8/76 BORN TO JUAN LACUNZA FROM PERU AND ADELIA MANZANARES OF UTAH. HE lIVED IN SUNNYVALE AND UNION CITY.

GRADUATE OF JAMES LOGAN HIGH IN 94 AND PHYSICS MAJOR AT BERKELY.

HIS YOUNGER BROTHERS ARE ANTONINO AND NICHOLAS. THE INFORMATION WAS LOCATED AFTER SOMEONE RETRIEVED THE DEATH CERTIFICATE. IT CAN BE ORDERED UNDER JOHN DOE AND THE NUMBER ON THE ORIGINAL ONE.”
Liitteet
BFF3F99A-D94A-48E9-B571-F20FD070C33B.jpeg
BFF3F99A-D94A-48E9-B571-F20FD070C33B.jpeg (13.37 KiB) Katsottu 6765 kertaa
Kuolema kuittaa univelat.

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja Paa »

Kiinnostaisi tietää miksi henkilöllisyys haluttiin pitää salassa sekä "Lylen" että omaisten osalta. Varmaan useimmille ei nimi merkkaa mitään, mutta salailu herättää aina tonkimishalun.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Voi olla, että itsekin haluaisin vastaavassa tilanteessa, että nimi pidettäisiin salassa. Tosin eihän mikään nykyään pysy, joten helpompaa olisi vain kertoa ja sen jälkeen olla vain kommentoimatta... Ehkä.

Itsemurhaan saattaa liittyä myös häpeää, ainakin näin muistaisin jostain asiaa käsittelevältä sivulta lukeneeni (itsemurhaa käsittelevää siis).

Mutta sitten jos vedän hetkeksi foliohatun päähäni: jonkun keskustelun (ja "Lylen" sähköpostiosoitteen, joka loppuu .gov - goverment?) mukaan olisi tehnyt duunia valtiolle ja WTC-iskut tapahtuivat vain muutamaa päivää aiemmin... Onko näillä asioilla yhteys? Ja toisaalta tuskin oli valinnut käyttämäänsä nimeä sattumalta? Sehän oli jostain kirjasta.

Ja täytyy muuten tähän loppuun vähän kitistä: olisi niin mielenkiintoista lukea tästä jutusta enemmän, mutta jopa kirjan nimeä googlettamalla tulee ruumiskuvia "Lylestä" ("Lyle Stevick + book"). En vain ilkeä katsella niitä...
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Kuka on oikeasti Lyle Stevik?

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Jos nimi on julkinen, niin se näin tunnetussa tapauksessa aiheuttaa luultavasti kaikenlaisia yhteydenottoja ja surunvalitteluita ja uteluita kaiken maailman tuntemattomilta ihmisiltä. Esimerkiksi juuri kotisalapoliiseilta, jotka ovat seuranneet tapausta. Jos näitä tulee maailmanlaajuisesti, niin niitä voi olla sadoittain tai jopa tuhansittain, mikä on varmasti omaisille hyvin raskasta.

Vastaa Viestiin