Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Iltalehti

Kauan sitten kuollut kitaramies pysyy mysteerinä – Itä-Suomen poliisi saa vihjeitä jo ympäri Suomea

DNA-tunniste on poliisille tärkeä oljenkorsi, mutta katkeaa, jos henkilö ei ole ollut tekemisissä virkavallan kanssa.

- Joensuussa löytyneen kuolleen miehen henkilöllisyys on pysynyt pimeänä.
- Poliisi odottaa DNA-analyysiä ja pyytää apua myös ulkomailta.
- Mies on saattanut elellä yksinään, eikä hänellä ole välttämättä ollut huolestuvaa lähipiiriä.

Itä-Suomen poliisi selvittää edelleen Joensuun Vehkalahdelta löytyneen mysteerivainajan henkilöllisyyttä. Kuollut löytyi kesäkuun 9. päivänä, ja jäänteistä oli havaittavissa, että kuolema oli tapahtunut viime talvena tai keväänä.

Tutkinnanjohtaja Simo Hämäläistä sijaistava rikoskomisario Kimmo Wetterstrand kertoo, että tapaus on ollut aktiivisessa tutkinnassa.

– Tälläkin viikolla juttua on työstetty, mutta mitään ratkaisevaa vihjettä ei ole tullut. Vainaja on vieläkin tunnistamaton, Wetterstrand sanoo.

Ruumiin myöhäinen löytyminen vaikeuttaa henkilöllisyyden selvittämistä, eikä sattumakaan ole ollut avuksi. Miehellä ei ollut mukana mitään sellaisia tavaroita, joista hänen mahdolliset läheisensä olisivat voineet tunnistaa hänet.

– Plektrat ovat oikeastaan ainoa erityistunniste. Kengät ja vaatteet ovat tummia, eikä niissä ole erityistuntomerkkejä, mikä olisi herättänyt huomiota.

DNA voi täsmätä poliisirekisteriin

Mies oli iältään 30-60 vuotias. Hänen pituutensa oli 170-180 senttiä, ja hänellä oli lyhyt leukaparta. Mies oli päälaelta lähes kalju. Ruumiinrakenne oli hoikka.

Mies käytti kuollessaan mustaa Merci-merkkistä villakangastakkia, jonka koko oli 50. Takki oli edestä napitettava. Mies pukeutui mustiin farkkuihin ja käytti Haix-merkkisiä nahkaisia turvakenkiä, jotka olivat hänelle pari numeroa liian suuret.

Poliisi on saanut vainajasta runsaasti vinkkejä. Kaikki on tarkistettu, Wetterstrand kertoo.

– Vihjeitä on tullut paljon, ja ympäri Suomea ihmisistä, jotka mahdollisesti ovat kadoksissa. Mikään niistä ei sovi tähän vainajaan.

Ellei tutkinta ratkea hyvään vihjeeseen, poliisilla on käytössä vielä ainakin kaksi tutkintatointa, jotka voivat johtaa tulokseen. Ensimmäinen on KRP:n laboratoriosta tuleva DNA-analyysi. Sen saamisessa kuluu yleensä kuukausi tai kaksi.

– Oikeuslääketieteelliset tulokset eivät ole vielä varmistuneet. Ei ole vielä DNA:takaan varmistettu, jos tämä ihminen olisi esimerkiksi tallennettu poliisin DNA-rekisteriin, Wetterstrand sanoo.

Vihjeet puhelimella tai sähköpostilla

Toisaalta poliisi pitää mahdollisena, että henkilö on ollut kotoisin ulkomailta. Tällöin hänestä ei ole katoamisilmoitusta Suomessa. Yleisellä tasolla Wetterstrand pitää erittäin harvinaisena, että maastosta löytyneen vainajan henkilöllisyys jää mysteeriksi.

– Ei niitä valtakunnallisestikaan ole kovin paljoa, että vainajaa ei ole niin sanotusti saatu ristittyä. Meillä on vetämässä ulkomaillekin pyyntöjä, että onko siellä lähimaista kateissa olevia ihmisiä.

Poliisi pitää ainakin jonkin verran todennäköisenä sitä, että mies on elellyt yksin eikä muilla ihmisillä ole ollut hänestä havaintoja kuukausiin. Oletus avaisi mahdollisuuden sille, että joukkoon sopivia henkilöitä alettaisiin kartoittaa yksitellen alueella. Käytännössä työmäärä olisi liian suuri.

– Se on todella haastavaa, kun ajatellaan, että Joensuun keskustan lähettyviltä löytyy vainaja. Väkiluku on täällä kuitenkin kohtuullisen iso. Tällainen kartoitus on käytännössä mahdoton tehdä, ainakaan poliisin toimesta, Wetterstrand arvioi.

Itä-Suomen poliisi pyytää yhä vihjeitä kuolleesta miehestä. Tiedotteessaan poliisi korostaa, että pienetkin havainnot voivat olla avuksi tutkinnassa. Poliisi pyytää tietoja puhelimitse numeroon 0295 455 911 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
L'amourha kirjoitti:Onko tuon merkkistä takkia saatavilla miesten mallina, äkkiseltään löytyi vain naisten takkeja. Saattais sikäli olla joku kirpparilöytö.
Samaan minäkin kiinnitin huomiota, että Merci-merkkiä löytyy lähinnä vain naisten malleina. Ainoan villakangastakin löysin Rekki-nimisestä käytettyjen vaatteiden nettikaupasta.
Merci.jpg
Merci.jpg (47.61 KiB) Katsottu 8742 kertaa

NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Englanniksi vaihtamalla taas löytyy miestenkin takkeja, joten Merci ei ole täällä kovin yleinen merkki. Se taas puhuisi ulkomaalaisuuden puolesta.
Merci1.PNG
Merci1.PNG (173.82 KiB) Katsottu 8739 kertaa
Merci2.PNG
Merci2.PNG (130.5 KiB) Katsottu 8739 kertaa

Avatar
Serenity
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:12 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja Serenity »

MissMallard kirjoitti:Katsoin noin viikko sitten Tv1 sellaista brittiläistä poliisisarjaa jossa kerrotaan ja kerrataan oikeasti tapahtuneita rikoksia Britanniassa. Siinä ensimmäisessä osassa oli poliisilla mysteerivainaja joka oli joutunut rikoksen uhriksi. Juurikaan mitään tietoa ei ollut että kuka urhi oli ja missä hän oli asunut ja elänyt. Tutkimuksen tökkiessa poliisit ottivat yhteyttä sellaiseen tutkijaan joka teki luusta tai kudoksesta sellaisen isotooppi tai vastaavan analyysin ja hämmästyttävän tarkasti selvisi uhrin asuinpaikan mahdollinen suunta, kansalaisuus jne. Toki paljon muitakin tutkintamenetelmiä käytettiin ja prosessi oli aika vaativa ja aikaa vievä.

En tiedä hyödyntääkö Suomessa poliisi tällaisiä jollei vainajan henkilöllisyys ala selvitä pitkän ajan kuluessa. Varmasti ensin pyritään etsimään henkilön henkilöllisyyttä normaalein keinoin.
Katsoin saman ohjelman. Ainakin Helsingin yliopistossa on tehdään isotooppisuhdemäärityksiä, en tiedä, minkä verran poliisi käyttää heidän palvelujaan - tässä tapauksessa ei edes ollut merkkejä tuntemattoman vainajan kuolleen rikoksen uhrina. Joten tuskin tässä vaiheessa erikoisasijantuntijoiden käyttöön suunnataan resursseja.

Isotooppianalyysiä käytetään laajasti geologiassa ja paleontologiassa ja jonkin verran antropologiassakin. Tiettyjen alkuaineiden isotooppien suhde (esim strontium) on peräisin paikallisesta kallioperästä, ja heijastuu paikalla kasvavaan kasvillisuuteen sekä juomaveteen. Hampaan kiille muodostuu varhaislapsuudessa ja siihen taltioituu paikallinen strontium-isotooppisuhde, jos yksilö syö paikallista ruokaa ja juo paikallista vettä. Luu sen sijaan uudistuu koko elämän ajan, joten luusta tehty Sr-isotooppianalyysi kertoo, missä yksilö on majaillut viime vuodet. Tv-sarjan keississä oli onnekas sattuma, että lähellä ydinvoimalaa oli hyvin omaleimainen isotooppi-signature ja uhrin asuinpaikka pystyttiin rajaamaan varsin tarkasti. Yleensä isotooppianalyysi kertoo alueen melko suurpiirteisesti (tyyliin: Itä-Eurooppa). Isotooppianalyysi voisi olla sen jälkeen tie eteenpäin, jos muut tutkimukset (hammaskartta, kadonneeksi ilmoitetut, DNA) eivät anna tuloksia.
But silent let me sink to earth,
With no officious mourners near:
I would not mar one hour of mirth,
Nor startle friendship with a tear.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Kiitos hyvistä tarkennuksista Serenity! Juu, samaa mietin kun kirjoittelin että kun rikoksesta ei kyse niin tuskinpa lähdetään kalliisiin analyyseihin. Tosin kun ikähaitarikin on aika laaja löytyneellä eli 30-60 vuotta niin tuo isotooppianalyysi voisi antaa aivan tarkan iän jne. Tosin en tiedä mitä hampaista voidaan kartoittaa, jos henkilön omat hampaat suusta löytyy, että pystyykö hampaan analysoinnilla määrittämään iän tarkalleen. Hevosilla ainakin toimii tuo ;)
Toisaalta mikseivät voisi Suomessa tarjota vaikkapa ilmaispalvelua polisiille esim. tämän jutun osalta jotta luusta tms. saataisiin vähän tarkempaa määritystä kadonneelle. Ihan vaikka vain tutkimusmielessä. Olisihan se aika mielenkiintoista kaikille osapuolille.
Tämä siinä tapauksessa jos nyt alkaa vuosia kulumaan eikä vainajalle löydy henkilöllisyyttä. Ainakin luultavimmin pystyttäisiin kansallisuus jollakin tasolla määrittelemään isotooppianalyysin kautta ja kyllähän olisi hyvä aina tietää että onko oman maan kansalainen menehtynyt. Tämä on juridisestikkin tärkeää. Tosin tärkeä tieto myös jos on muun maan kansalainen niin sinne kotimaan suuntaan. Tosin voihan olla kuten toteat yllä Serenity, että ihan tarkkaa kansalaisuutta pystytä silläkään keinoin määrittelemään.

sikakyösti
Sofia Karppi
Viestit: 437
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 2:06 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja sikakyösti »

Ymmärrän, että poliisi ei voi julkaista vainajan kuvaa, mutta miten olisi tietokoneavusteinen rekonstruktio vainajan kasvoista?

kid

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja kid »

Nuo suurehkot kengät voisi selittyä sillä, että oli kuitenkin talvi, ja suurempiin kenkiin mahtuu paksumpi sukka. Josko katoamispäivänä olisi ollut vähän leudompi ilma, niin ettei paksuja sukkia tarvinnut?

Pukeutuminen muistuttaa minua hyvin paljon ihan perus boheemi/rokkijampan olemuksesta. Korttien yms. puuttuminen voisi myös selittyä sillä, ettei ole ollut tarkoitus lähteä mihinkään kauemmas, tai sitten ei vain yksinkertaisesti kanna juurikaan kortteja mukana. Itselläni on muutama tuttu, jotka eivät ota juuri mitään mukaansa kun kotoa lähtevät.

Jos tämä olisi paikallinen, niin jossain täytyy olla postimies, joka on huomannut postien kasaantuvan. Tai vuokranantaja kyselemässä vuokran perään. Työnantaja ihmettelemässä missä jamppa on.

Jos ei ole paikallinen, niin toivottavasti riittää resurssit isotooppianalyysiin, rekonstruktioon tai vaikka vertaamalla DNA:ta netin DNA-testien tietokantoihin (jälkimmäinen tosin on lain kannalta kimurantti).

Avatar
Serenity
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:12 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja Serenity »

sikakyösti kirjoitti:Ymmärrän, että poliisi ei voi julkaista vainajan kuvaa, mutta miten olisi tietokoneavusteinen rekonstruktio vainajan kasvoista?
Jos vainaja oli ollut viikkoja vedessä, kasvoista ei ole ollut enää mitään jäljellä, mitä rekonstruoida. Pehmytkudos vettyy ja alkaa irtoilla jo muutaman vedessäolovuorokauden jälkeen, samoin käsien iho turpoaa ja irtoaa suhteellisen lyhyessä ajassa, ettei sormenjälkiäkään pysty vesivainajalta saamaan. Jo se, että poliisi kuvailee miestä 30-60 -vuotiaaksi, kertoo, miten tunnistamattoman näköinen ruumis oli. Näitä tehdään jonkin verran, että pääkallolle rekonstruoidaan kasvot, mutta nekin ovat olleet lähinnä antropologisia tutkimuksia, ja metodia on yritetty käyttää myös rikosten uhrien tunnistuksessa. Moni piirre, mistä tunnistamme tuttumme, jää kuitenkin kallorekonstruktiossa arvailujen varaan, kuten nenäkärjen tai huulten muoto, kulmakarvojen malli.

Luustosta ei ilmeisesti pysty toteamaan muuta, kun että kyseessä täysikasvuinen mies, jolla ei ollut korkeaan ikään viittaavaa luukatoa vielä havaittavissa.

Luulen, että kadonneeksi ilmoitettujen kautta Joensuun miehelle löytyy lopulta henkilöllisyys. Harvoin kai niin käy, ettei kukaan kaipaa tai etsi.
But silent let me sink to earth,
With no officious mourners near:
I would not mar one hour of mirth,
Nor startle friendship with a tear.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Sinua Serenity pitää kiittää erittäin selkeästi ja johdonmukaisesti kirjoitetusta vastauksestasi tuossa yllä tähän kasvokuva-asiaan. Sinulla on erittäin hyvä, asiantunteva eli asiaan perehtynyt ja ymmärrettävä tyyli kirjoittaa, eli kiitos!

Avatar
Serenity
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:12 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja Serenity »

Kiitos MissMallard! En ole tämän alan asiantuntija, mutta aihepiiri kiinnostaa ja pyrin perehtymään asioihin, ennenkuin kirjoitan palstalle.

Olen huomannut sinulla olevan kyselevä, pohdiskeleva ja ennen kaikkea toisia keskustelijoita kunnioittava kirjoitustapa. Murha.infossa on valitettavasti liian paljon sellaista kirjoittelua, missä keskitytään vain solvaamaan joitakin ihmisryhmiä, uhria tai kanssakirjoittajia.

Koitetaan pitää rima korkealla. Anteeksi off-topic.
But silent let me sink to earth,
With no officious mourners near:
I would not mar one hour of mirth,
Nor startle friendship with a tear.

Kliina
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Pe Joulu 27, 2013 3:12 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja Kliina »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6974 ... f582f5c458

Mysteeri Joensuun ruumislöydön ympärillä syvenee: Miksei kukaan kaipaa siististi pukeutunutta miestä, joka kantoi taskussaan plektroja? Tämä poikkeuksellisesta tapauksesta tiedetään nyt

Lauantai-iltana 8. kesäkuuta Joensuun Vehkaniemessä tehdään traaginen löytö. Vedestä löytyy valkoihoisen miehen ruumis.

Miehellä on yllään musta, Merci-merkkinen villakangastakki. Se on kokoa 50 ja edessä on napit. Takin alla vainajalla on musta, pitkähihainen poolopusero.

Housut ovat mustat, Levis-merkkiset farkut. Niiden alla on pitkälahkeiset alushousut. Jaloissa miehellä on mustat, Haix-merkkiset turvakengät. Ne ovat kokoa 45 ja matalavartiset. Kengissä on vahvikekärki. Jalkaterän kokoon nähden kengät ovat miehelle noin kaksi numeroa liian suuret.

Päälaelta mies on lähes kalju. Leukaparta on lyhyt. Hän on pituudeltaan noin 170–180 senttiä, ruumiinrakenne on hoikka.

Siististi pukeutunut mies, arvioi poliisi. Henkilöllisyyspapereita tai muita tunnistetietoja hänellä ei ole. Lompakossa on ainoastaan vähäinen määrä kolikoita. Taskussa on myös neljä vaaleanpunaista, kitaransoitossa käytettävää plektraa.

Sunnuntaiaamuna 9. kesäkuuta Itä-Suomen poliisilaitos lähettää medialle tiedotteen, jossa se pyytää apua vainajan henkilöllisyyden selvittämiseen.

Kuka mies on ja miksi hän joutui veteen?

Vihjeitä tullut
Tiistaina 16. heinäkuuta miehen löytymisestä on kulunut yli viisi viikkoa. Miehen henkilöllisyys on edelleen mysteeri.

– Meillä on jonkin verran vihjeitä, joita käydään läpi. Tarkistelemme niitä. Yritämme vihjeiden kautta saada ratkaisua miehen henkilöllisyyteen, rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo.

Vihjeissä ei varsinaisesti ole ollut sellaista yhteydenottoa, jossa joku kaipailisi tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä.

– Ei niin suoraviivaista vihjeitä. Mutta ihan hyviä vihjeitä ja niitä nyt tarkistellaan. Sellaista työtä tässä riittää.

Nykypäivänä harvempi lähtee pidemmille reissuille ilman matkapuhelinta tai pankkikorttia. Poliisi onkin päätellyt henkilökohtaisten tavaroiden puuttumisesta, että mies on voinut asua tai oleskella lähistöllä Kuhasalon tai Vehkalahden asuinalueella. Vihjeitä on kuitenkin tullut ympäri Suomen.

Sekin on päätelty, että mies todennäköisesti joutui veteen kylmempänä vuodenaikana: Pitkiä alushousuja tuskin kukaan pitäisi kesähelteillä. Mutta kauan mies on vedessä ollut? Kysymysmerkki sekin.

Tapausta hankaloittaa se, että esimerkiksi miehen tarkkaa ikää ei ole pystytty arvioimaan. Haarukaksi on annettu noin 30–60 vuotta.

– Pyrimme jo lähtövaiheessa siihen, että kerromme kaiken niin tarkkaan kuin mahdollista. Valitettavasti ikäasia on sellainen, että sitä ei voi tarkemmin arvioida. Joudumme pelkästään ulkoisten seikkojen perusteella arvioimaan ja sen takia skaala on niin laaja, Hämäläinen sanoo.

"Poikkeuksellista”
Vainajasta on taltioitu dna-näyte.

– Jos tulee sopivia henkilöitä, jotka ovat kateissa, niin kadonneen lähipiiristä taltioidaan dna:ta ja sitä pystytään vertailemaan, Hämäläinen kertoo mahdollisuudesta, jolla mysteeri voisi ratketa.

Dna:ta voisi saada myös kadonneen henkilökohtaisista tavaroista.

Se, että vainajan henkilöllisyys on mysteeri näinkin pitkään, on Hämäläisen mukaan harvinaista.

– Kyllä tämä on aika poikkeuksellista. Töitä jatketaan. Tämä ei välttämättä hirveän nopeasti etene, mutta edelleen olo on luottavainen, että mysteeriin saadaan vastaus.

Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Poliisi on aiemmin korostanut, että pienetkin havainnot voivat olla avuksi tutkinnassa. Esimerkiksi havainnot Kuhasalon ja Vehkalahden alueella tuntomerkkeihin sopivista yksinään asuneista tai oleskelleista henkilöistä, joista ei muutamiin kuukausiin ole havaintoja, kiinnostavat poliisia.

Poliisi pyytää tietoja puhelimitse numeroon 0295 455 911 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

MARI JULKU
[email protected]

fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja fangs »

Minustakin on hieman outoa, ettei lompakosta löytynyt pankkikorttia tai muitakaan kortteja. Siis tottakai monet lähtee ulos ilman että on paljoa kamaa mukana, mutta jos nyt kerran kuitenkin on lompakon ottanut mukaan, niin mitä järkeä sieltä on kortteja nyhtää ulos, ja sitten taas kun lähtee vaikka kauppaan niin asetella kortit takaisin lompakkoon. Ennemmin sitä luulisi että jättää sitten koko lompakon kotiin jos ei sille ole tarvetta. Mutta ehkä tämä ihminen käyttänyt jotain korttikoteloa eikä säilyttänyt kortteja lainkaan lompakossaan? (Eikö edes ajokorttia...?)

Voisiko olla samantyylinen tapaus kuin se Oriveden vainaja. Sehän oli saksalainen, joka oli ihan tarkoituksella hävittänyt ennen kuolemaansa kaikki henkilökohtaiset tunnistustiedot.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Pieni mahdollisuus on ettei kadonneella ole ollut edes pankkikorttia tai mitään maksukorttia olemassakaan. Tai sitten on mutta se on juuri poistettu lompakosta ja sitä käytetään harvoin. Jotenkin lompakon "karu" sisältö viittaa siihen ettei löytynyt ollut mitään "keräilykortti-ihmisiä". Tällä viittaan että joillakin ihmisillä voi taas lompakko pursuta kaikenmaailman etu- ja muita kortteja.
Suomen kansalaisilla on usein kuitenkin, vaikkei muita kortteja löydy kuten pankki-luotto-etu- kirjastokortti jne, niin edes kuvaton Kela-kortti lompakossaan koska se on maksuton ja kaikkien saatavissa.

Pieni mahdollisuus on että lompakko olisi ns."putsattu" jonkun toimesta ja laitettu sitten takaisin esim. takin tai housun taskuun tyhjänä mutta epäilen tätäkin vaihtoehtoa. Yleensähän lompakko voidaan varastaa, tyhjentää ja sitten heitetään roskikseen tai jonnekin pöpelikköön tyhjänä.

Vielä on pieni kansanosa joka käyttää pankkikonttoripalveluja ilman mitään kortteja. Tosin se määrä on hyvin hyvin vähäinen ja yleensä ovat iäkkäitä ihmisiä. Sitten on kai joitakin pankin määrittelemiä tilanteita joissa pankki- tai maksukorttia ei myönnetä ollenkaan. Ilmeisesti rikollinen tausta voi tähän vaikuttaa, mutta tällä en viittaa että tämä henkilö olisi sellainen tms. Myöskään ulkomaisille ihmisille ei taideta Suomen pankeista myöntää kortteja ihan tuosta vaan se edellyttää suomalaista pankkitiliä ja yleensä jotakin säännöllistä tulovirtaa sinne pankkitilille kuten palkka, eläke tms.

ps. Serenity kiitos sinulle sanoistasi!

Sensaatiohakuinen
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Huhti 03, 2018 4:45 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja Sensaatiohakuinen »

Kyllä tästä tulee ensimmäisenä mieleen että kirpparivaatteet,kortit puuttuu koska köyhä,musiikin diggailija,ehkä työtön baarien nurkkapöydässä viihtynyt yksielelijä.
Onko sitten jäiden aikaan jo vesistöön harhautunut,onko siellä baarit lähistöllä..en Joensuuta niin hyvin tunne.
Mutta ihme on jos suomalainen kun kukaan ei ole kaipaillut.

fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja fangs »

Sensaatiohakuinen kirjoitti:Kyllä tästä tulee ensimmäisenä mieleen että kirpparivaatteet,kortit puuttuu koska köyhä,musiikin diggailija,ehkä työtön baarien nurkkapöydässä viihtynyt yksielelijä.
Onko sitten jäiden aikaan jo vesistöön harhautunut,onko siellä baarit lähistöllä..en Joensuuta niin hyvin tunne.
Mutta ihme on jos suomalainen kun kukaan ei ole kaipaillut.
No kyllä niillä lähiöräkälöiden syrjäytyneillä pitkäaikaistyöttömilläkin yleensä joku kortti on. Tilille ne tuetkin tulee, joten on ne kätevä pystyä jollain nostamaankin sieltä automaatista tai maksaa ostokset kortilla. Ei luotollista tietenkään mutta normi pankkikortti tai edes automaattikortti. Harvinaisuuksia ovat nykyään ne jotka täysin ilman korttia elävät ja käyvät
pankin tiskiltä hakemassa tilinsä käteisenä. Enpä usko.

Todennäköisempää että a. joku kääntänyt lompakosta kaiken missä on tunnistustietoja, b. itse tarkoituksella hävittänyt kaiken missä tunnistustietoja, tai c. säilyttää normaalisti korttinsa jossain korttikotelossa tai vastaavassa, joka ei vaan katoamishetkellä sattunut olemaan mukana. (Ei tuossa järjestyksessä.) Tuo viimeinen tietysti olisi luonnollinen selitys asialle, mutta kyllä minä ainakin miettisin myös että voisiko olla ihan tarkoituksellista että sieltä lompakosta puuttuu kaikki nimelliset kortit.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Joensuusta löytyi tunnistamaton vainaja

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Olisiko kyseessä joku elämäntapa intiaani, joka asustellut jossain vaatimattomasti ja elänyt erakoitunutta elämää. Ei ehkä aivan läheisiä sukulaisia ja/tai totuttu siihen että ei juuri yhteyttä pidä. Poliisi ei ole ilmeisesti julkisesti pohtinut kansallisuutta? Hampaista päätelmiä varmaan myös tehdään ja poissuljetaan esimerkiksi venäläistä alkuperää olevat henkilöt.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Vastaa Viestiin