Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://yle.fi/uutiset/3-10708420?origin=rss
Pence: Yhdysvallat lähettää astronautteja kuuhun viiden vuoden päästä
Varapresidentti Mike Pence kertoi tänään, että Yhdysvallat lähettää astronautteja kuuhun jo viiden vuoden päästä.

Aikataulu on tiukentunut, sillä aiemmin presidentti Donald Trump on kertonut, että kuuhun tähdätään mahdollisesti 2030-luvulla.

Ihminen on viimeksi käynyt kuussa vuonna 1972, kun amerikkalaiset Apollo 17 -ohjelman astronautit Harrison Schmitt ja Gene Cernan kävelivät kuun pinnalla.

Ilmoittaessaan uudesta tavoitteesta, Pence mainitsi, että Kiina lähetti miehittämättömän aluksen kuuhun viime vuonna. Pencen mukaan Yhdysvaltojen täytyy ottaa itselleen johtoasema avaruudessa.
Taitaa Kiina kuitenkin ehtiä ensimmäisenä tuonne. :lol: Jonain päivänä vielä.
Tälleen kun taas kylmä sota on käynnissä niin oikeasti se olisi Venäjän vuoro tälläkertaa. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.is.fi/tiede/art-2000006067683.html
Israelin avaruusalus rysähti Kuun pintaan ja tuhoutui
Israelilaisen avaruusaluksen pehmeä laskeutuminen Kuuhun epäonnistui moottorivian takia.
Miehittämätön alus ilmeisesti rysähti Kuun pinnalle ongelmien jälkeen.

Yhteys alukseen katosi ennen laskeutumista. Beresheet-niminen alus on ensimmäinen yksityisesti rahoitettu alus, joka on päässyt Kuuhun.

Projektin käynnistäjänä ja isona rahoittajana toiminut israelilainen liikemies Morris Khan myönsi, että laskeutuminen epäonnistui. Hän kuitenkin piti saavutuksena jo sitä, että alus pääsi Kuuhun asti.

Alus laukaistiin avaruusyhtiö SpaceX:n raketin matkassa Floridasta Yhdysvalloista helmikuussa.

Israelille kyse on historiallisesta hankkeesta. Ainoastaan Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina ovat onnistuneet toteuttamaan pehmeän laskun Kuuhun.
Elikkä menomatka kesti sen 1,5kk kuuhun ja mäjähti kappaleiksi laskua yrittäessään.
Kuinkas kauan ne Apollolennot kestivätkään edestakaisin mentäessä. Oli ne sairaan nopeita verrattuna näihin uusiin vehkeisiin. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

sikakoira kirjoitti: Elikkä menomatka kesti sen 1,5kk kuuhun ja mäjähti kappaleiksi laskua yrittäessään.
Kuinkas kauan ne Apollolennot kestivätkään edestakaisin mentäessä. Oli ne sairaan nopeita verrattuna näihin uusiin vehkeisiin. :lol:
Eka reissu lähti 16.7.1969 ja Kuun kamaralle laskeuduttiin käsiohjauksella 20.7.1969, eli neljä päivää meni heillä tähän reissuun. 21.7. jo käveltiin Kuussa. 24.7. oltiin jo takaisin maan päällä.

Eli runsaan viikon trippi oli matka Kuuhun ja takaisin vuonna 1969, josta lähes päivä oltiin Kuun kamaralla.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Tuossa Sikakoira neljä päivää kuusi tuntia ja 25 minuuttia kesti tosiaan meille kerrottu menomatka, mitä ei voi varmentaa, sillä telemetria meni hupsista perkele hukkaan, auts, mutta tuossa Sikakoira kirjoittaa toisesta avaruusseikkailusta, joka tosin päättyyi ikävästi, ei Usan väitetystä kuuretkestä.
CSI kirjoitti:
sikakoira kirjoitti://
The Moon Landings - Cutting Room Film FOUND :lol:
Tuo on fake filmi. Ei ole ikinä ollut mitään Cutting Roomia missä tuollaista filmiä olisi ollut eli joku spedeilee kustannuksellanne.

Tuollaisen spedeilyn tuottaa nykyään muutaman sadan dollarin budjetilla.
Heh, "studio löydetty", mutta filmit ja reissun data hukkunna, tallennelleet kuulemma päälle säästöjen vuoksi. Mikäpä siinä, mutta olisi voinut olettaa ihmiskunnan historian erään tärkeimmän tapahtuman matskujen arkistoinniin tapahtuneen pieteetillä...

Nykyään muutaman satkun matskua, aikanaan vähän isommat investoinnit kuvamateriaalin tuotannossa. Se on nimittäin selvää, että NASA palkkasi ammattitaitoisia kuvaustekniikan insinöörejä ja muuta henkilöstöä kovalla rahalla. Onpa tuota ajateltu, että itse Stanley Kubrick olisi kuvannut/tuottanut kuvamateriaalin "kuuhunlaskeutumisesta", tästä on ihan tuore juttu englantilaistabloidissa: Express: NASA Moon landing HOAX? 'Stanley Kubrick filmed Apollo 11' and THIS is how - Shock claim
5.3.2019

Tuosta, etteikö olisi ollut leikkaushuonetta tai etteikö filmaukseen olisi panostettu on olemassa faktaa, että kovasti on aikanaan panostettu. Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että "live-lähetys" tapahtui aikanaan niin, että kuvasivat tv-kameralla monitorista mihin kuvamateriaalin tuotti jo silloin 30-vuotta vanha videostandardi (vaikka parempiakin oli olemassa, mutta ne hyllytettiin virallisen selonteon mukaan "liiallisen sähkönkulutuksen" vuoksi). Tätä laatua olemme sitten saaneet katsoa ja alkuperäismateriaali tosiaan hukassa.

Oli melko hupaisaa katsoa taas kuvia tarkoista ääriviivoista kuuhiekan jalanjäljistä laskeutumispaikan vierestä, kun raketti oli juuri hidastanut ihan vieressä laskeutumistaan rakettimoottorilla, mikä olisi puhaltanut turkin vaikka kuvitellun kuumörön päältä.
Oletetun, mutta hupsista puuttuvan, laskeutumiskraaterin vierestä otettu kuva:
Oletetun, mutta hupsista puuttuvan, laskeutumiskraaterin vierestä otettu kuva:
Lättäjalanjälki pulverimaisessa kuuhiekassa, kuten astronautit kuunpintaa ovat kuvailleet.jpg (21.76 KiB) Katsottu 10869 kertaa
Tästä tullaan toiseen mielenkiintoiseen asiaan eli rakettimoottori ei näyttänyt tehneen minkäänlaista kraateria, vaikka hökötyksen kerrotaan lasketutuneen pehmeästi mestarimaisen avaruusrakettikuskin, pilotti Neil Armstrongin, käsissä.

Katsottavaa (yllä kirjoittamani on ennen dokumentin katsomista, eikä niistä varmaan tässä kerrotakaan): VIMEO - Channel 5 Documentary: Did We Land On The Moon? (2013)
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.youtube.com/watch?v=Ft8YdXK ... BurMlJ5AuU
Kuuhun lennettiin tuunatulla pahvilaatikolla
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja damfin »

Apollo 11: kuulaskeutumisen salaliittoteoria kumottu

Heinäkuun 20. päivä 1969, Neil Armstrong ja Buzz Aldrin laskeutuivat Kuuhun Apollo 11 -avaruuslennossa 400 000 NASA:n työntekijän voimin.
Tapahtuiko kuitenkaan näin? Moni ei ole vakuuttunut Apollo 11 -avaruuslennosta.
Tunnettu salaliittoteoria kuukävelystä alkoi entisen Yhdysvaltain merivoimien upseerin Bill Kaysingin "pienestä askeleesta".

Mikä tämä salaliittoteoria sitten on?

Kaysing uskoi, että koko avaruuslento on kuvattu TV -studiossa.
Salaliittoteorian oletuksena on, että presidentti John F. Kennedy ei pystynyt toteuttamaan lupaustaan ihmisen kuukävelystä 1960-luvun loppuun mennessä. NASA lähetti astronautteja Maan kiertoradalle Kuun sijaan, kertoo Peter Knight, Yhdysvaltain tutkimuksen professori Manchesterin yliopistosta.

Kaysing, joka osallistui Yhdysvaltain avaruusohjelmaan vuodesta 1956 vuoteen 1963, sanoi, että hänellä oli aavistus siitä, että Yhdysvalloilta puuttui tarvittava teknologia matkustaa Kuuhun ja takaisin.
Vuonna 1976, Kaysing julkaisi "We Never Went to the Moon: America's Thirty Billion Dollar Swindle" -teoksen, jossa käytettiin todisteena epäselviä valokuvakopioita ja väärennettyjä teorioita.
Kuulaskeutumisen todisteena on kuitenkin ollut muun muassa 382 kiloinen kivilohkare Kuusta, joka kerättiin kuuden mission aikana; kannatus Venäjältä, Japanilta ja Kiinalta; ja Kuuta kiertävällä luotaimella otettuja kuvia, jotka näyttävät astronauttien jalanjäljet.
Kaysing esitteli näkökulmia salaliittoteorian puolesta, kuten tähtien puuttumisen ja törmäyskraatterin valokuvissa. Hän myös huomauttaa varjojen asetelmista, The Guardian -lehti raportoi.
ITV:n This Morning -ohjelmassa salaliittoteorian kannattaja Martin Kenny väitti, että kukaan ei ole voinut kävellä Kuussa.
"Aikoinaan, kun olet nähnyt kuulaskeutumisia, niitä ei ole voitu tarkistaa millään tavalla“, Kenny sanoi. "Nykypäivän teknologian aikakautena monet nuoret tutkivat asiaa itse."
"On tiedossa, että NASA usein hallinnoi huonosti ja laadunvalvonta oli heikkoa", Kaysin kertoi Wired-lehdelle vuonna 1994. "Mutta yhtäkkiä vuonna 1969 me pystyimme tekemään kuulentoja peräkkäin menestyksellä? Se menee täysin tilastollisia olettamia vastaan."
Vaikka Yhdysvaltojen avaruusohjelma oli mitätön verrattuna Neuvostoliiton Sputnik 1 -laukaisuun vuonna 1957, Kaysingin raportti vaikuttaa liioitelltulta.

Miksi se ei voi olla totta?

Jos kuulaskeutuminen olisi tehty studiossa, siihen olisi tarvittu nykypäivän erikoistehosteiden osaamista jo vuonna 1969.
"Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvasta huomaa Hollywoodin silloisten erikoistehosteiden tason - ja se on erittäin huonolaatuista. Olisi ollut helpompaa kuvata paikan päällä avaruudessa", Guardian kirjoittaa.
Guardianissa huomautetaan, että 600 miljoonaa TV-katsojaa, jotka seurasivat kuulaskeutumista, ei koskaan raportoinut siitä mitään poikkeavaa.
Monet salaliittoteoriat ovatkin kumottu. Greenwichin kuninkaallinen observatorio kumoaa salaliittoteoriat tähtien puuttumisesta; aurinko on kirkastanut Kuuta, jolloin tähdet näyttävät mustilta. BBC taas huomauttaa jalanjälkien pysyvyydestä, joka voidaan selittää sillä, että Kuussa ei ole tyypillisiä säämuutoksia, kuten tuulta ja sadetta.
Muut huomauttavat, että salaisuus olisi pitänyt pystyä säilyttämään viiden vuosikymmenen ajan ilman minkäänlaisia vuotoja asiasta.

Miksi salaliittoteorioitsijat pysyvät teorioidensa takana?

Salaliittoteorioihin uskominen on kasvanut vuosien aikana. YouGov-kyselyn mukaan, yksi kuudesta britistä uskoo, että kuulaskeutumiset olivat luultavasti tai ehdottomasti lavastettuja.
Tieto siitä, että Yhdysvallat ei ole tehnyt minkäänlaisia missioita Kuuhun vuoden 1972 jälkeen, on myös heittänyt löylyä kiukaalle.
Ensisijaiset silminnäkijät ovat myös menehtymässä, kertoo Roger Launius, joka toimi NASA:n johtavana historioitsijana. Tällöin salaliittoteorioiden kannattajien on helpompaa kieltää kuulaskeutumiset.
"Internet on antanut mahdollisuuden ihmisille sanoa ihan mitä tahansa he haluavat laajemmalle yleisölle kuin ennen", Launius kertoo Guardianille. "Ja totuus on, että amerikkalaiset rakastavat salaliittoteorioita. Joka kerta, kun jotain suurta tapahtuu, jollain on vastaväite tapahtumalle."
The Week / Tekstin on kääntänyt Microsoft News
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkom ... spartandhp

tässä se olennaisin:
Jos kuulaskeutuminen olisi tehty studiossa, siihen olisi tarvittu nykypäivän erikoistehosteiden osaamista jo vuonna 1969.
"Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvasta huomaa Hollywoodin silloisten erikoistehosteiden tason - ja se on erittäin huonolaatuista. Olisi ollut helpompaa kuvata paikan päällä avaruudessa"

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

"Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvasta huomaa Hollywoodin silloisten erikoistehosteiden tason - ja se on erittäin huonolaatuista. Olisi ollut helpompaa kuvata paikan päällä avaruudessa"
Kyllä Kubrikin tehosteiden laatu oli parempilaatuista kuin itse "oikeassa avaruusseikkailussa" nähty.Aina jaksaa naurattaa kun noita Apollo filmejä tänäpäivänä seuraa. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Intialaisetkaan eivät saanee kuuluotaintaan laskeutumaan:

https://yle.fi/uutiset/3-10960258

Intian avaruustutkimusjärjestö ISRO on menettänyt yhteyden Kuuhun laskeutumassa olleeseen luotaimeen. Järjestön mukaan miehittämätön Vikram-laskeutumisluotain oli ollut viemässä mönkijää lähelle Kuun etelänapaa.

ISRO:n johtajan Kailasavadivoo Sivanin mukaan laskeutuminen sujui normaalisti aina 2,1 kilometrin korkeuteen asti.

– Sitten yhteys luotaimesta maa-asemalle kadotettiin. Dataa analysoidaan parhaillaan, Sivan totesi.

Tarkkaa syytä yhteyden katkeamiselle ei vielä tiedetä. Avaruustutkimusjärjestö toivoo yhteyden palautuvan.

Intia laukaisi Chandrayaan-2-kuuraketin heinäkuun lopulla. Aluksen oli määrä kiertää Kuuta noin vuoden verran.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tää oli hauska: Apollo 14 -lennolla Kuussa kävellyt astronautti väittää, että NASA on ollut monesti kontaktissa humanoidien kanssa, mutta sitä ei kerrota.
viewtopic.php?f=35&t=4610

Salaliittolaiseksi väitetty voi itsekin epäillä salaliittoja!

Apollo-astronautti: Nasa peittelee kohtaamisia humanoidien kanssa
24.07.2008 17:08, päivitetty 24.07. 18:28

Apollo 14 -lennolla ollut Edgar Mitchell on kertonut radiohaastattelussa, että maan ulkopuoliset muukalaiset ovat ottaneet kontaktia ihmiskuntaan monta kertaa, mutta hallitukset ovat peitelleet totuutta 60 vuotta.

Mitchell ei ole kuka tahansa tusina-astronautti, sillä hän on jopa kävellyt kuussa. Hän pitää hallussaan pisimmän kuukävelyn ennätystä. Mitchell asteli kuun pinnalla kollegansa Alan Shepardin kanssa yhteensä 9 tuntia 17 minuuttia vuonna 1971.

Daily Mailin mukaan Mitchell kertoo saaneensa tietää monista ufojen vierailuista maahan Nasa-uransa aikana.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006555851.html
Nasa pyytää apua: nyt pitäisi suunnitella Kuussa toimiva vessa – nämä ovat vaatimukset
Haasteen voittaja saa muhkean rahapalkinnon.

YHDYSVALTAIN avaruushallinto Nasa on lanseerannut ”kuuhuussin” suunnitteluhaasteen.

Asiasta kertoo muun muassa teknologiauutissivusto Cnet.

Nasan on tarkoitus palata Kuun pinnalle vuoteen 2024 mennessä. Suunnittelutyö on jo kovassa vauhdissa. Nyt Nasa tarjoaa ihmisille mahdollisuuden auttaa Kuussa toimivan vessan suunnittelussa. Vessan pitää toimia sekä Kuun painovoimassa että niin sanotussa mikropainovoimassa.

Nasa lanseerasi haasteen torstaina. Suunnittelukisan voittaja pokkaa itselleen 35 000 dollaria.

Avaruusvessoja on jo käytössä Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä, mutta ne on suunniteltu toimivaan vain mikropainovoimassa. Uusien vessojen on kuitenkin toimittava myös Kuun painovoimassa, joka on noin yksi kuudesosa Maan painovoimasta. Tällöin jätökset liikkuvat hieman eri tavalla, Cnet huomauttaa artikkelissaan.

Vessahuussin konseptille on muitakin tiukkoja vaatimuksia. Sen täytyy olla kevyempi kuin 15 kilogrammaa (Maan painovoimassa), se saa viedä tilaa korkeintaan 0,12 kuutiota, sen täytyy kuluttaa vähemmän kuin 70 wattia energiaa ja pitää alle 60 desibelin ääntä. Lisäksi vessan pitää toimia kaikenkokoisille ja muotoisille nais- ja miesastronauteille.

– Vaikka tiedämme kuinka avaruusvessoja tehdään, tunnistamme, että jätehuoltoteollisuudessa on paljon innovaatioita, kuten vedettömiä vessoja. Haluamme laajentaa tietämystämme tällä haasteella löytääksemme asiat, joita emme vielä tunne.

– Odotamme innolla, mitä laatikon ulkopuolista ajattelua ja uusia perspektiivejä tämä joukkoistaminen tuo tullessaan, totesi Lunar Loo Challengen projektijohtaja Mike Interbartolo Cnetin mukaan.

Nasan on tarkoitus suunnitella tällä hetkellä käytössä olevan avaruusvessan, Universal Waste Management Systemin pohjalta uusi pienempi ja virtaviivaistetumpi versio.

Nasa kuitenkin kertoo tarvitsevansa ideoita ihmisiltä, jotka pystyvät ratkaisemaan ongelmat käyttämällä uusia tulokulmia perinteisen ilmakehä- ja avaruustekniikan sijaan.

Interbartolon mukaan suunnittelijan ei kannata kantaa huolta siitä, että vessa tulee olemaan avaruusaluksessa. Tärkeämpää on miettiä sen perustavanlaatuisia ominaisuuksia, kuten sitä, miten vessa käsittelee virtsaa, ulosteita ja kuukautisvuotoa ja sitä, kuinka toimivan systeemin voisi toteuttaa kevyenä, kompaktina ja helposti käytettävänä.

– Nämä konseptit ovat tuttuja retkeilijöille, veneille ja takapajuisille alueille, totesi Interbartolo.

Konsepteja saa lähettää Nasalle elokuun 17. päivään asti.
Kannattaisi ensin keksiä kuinka sinne kuuhun matkustetaan ja sitten vasta alkaa ihmettelemään wc olosuhteita. Kuinkas ne avaruuden sankarit aikaisemmin pärjäsivät, paskahousu valehtelijat :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Miki77
Nikke Knakkertton
Viestit: 194
Liittynyt: Ti Touko 05, 2020 8:32 pm

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja Miki77 »

Kyllä tämä alkaa siltä näyttää ettei Kuussa todella ole käyty. Olen aina ollut epäuskoinen että 60-luvun tekniikalla olisi pystytty edes ohjaamaan alusta perille. Myös kuvissa ja videoissa on outouksia, mm. USA:n lippu liehuu videossa komeasti vaikkei Kuussa tunnetusti tuule ollenkaan. Ja lisäksi laskeutumisjälkien täydellinen puuttuminen ym.

Nämä NASA:n ilmoitukset riittävän tehokkkaiden kantorakettien ja jopa toimivien paskahuussien puutteesta voikin olla pientä esileikkiä siihen paljastukseen että meitä on kusetettu kymmeniä vuosia.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Liikaa juttuja mitkä alkaneet haista. Hukassa vaikka ja mitä maailmanhistorian kääntökohdasta! Eikä ollut sota edes, vaan kotikonnuilla kaikki mahdollisuudet arkistoida viimeistä piirtoa myöten kaikki, myös kaikki kuvamateriaali ja data! Vittu, jos mormonit ovat kyenneet tallentamaan sellaisen määrän tietoa ihmisistä arkistoihinsa taikakalsareillaan, niin olisin halunnut NASAN ja USANKIN pystyvän!

Tekniikan kehittyminen mielettömästi siitä, kun kuukävelyt alkoivat olla puoli vuosisataa sitten ihan arkea, jolloin kokemusta ja dataa yrityksen ja erehdyksen kautta olisi niin paljon että lasten leikkiähän pitäisi kuureissu olla! Eihän niillä ollut juuri mitään materiaalejakaan ja valmistustekniikka kehittymätöntä. Ei kameratekniikkaa tai elektroniikan ohjaamaa automaatiota. Servomoottoreita ei mahtanut vielä olla ja lineaariliike piti hoitaa ainakin teollisuudessa vielä pitkää paineilmaohjatulla pneumatiikalla/hydrauliikalla. No, ehkä selvisivät ilman, kun alus oli yksinkertainen ja käsiohjattava. Videokamerat olisivat varmaan olleet kivoja laskeutuessa ja elektroniikkaa toimiakseen tarvitseva gyroskooppivakain.

Myöhemmin avaruusohjelma alkoi tuottaa kyllä hedelmää ja materiaalit sekä valmistusmenetelmät kehittyivät, mutta kävelyinto loppui nopeaa tai into koko kuuhun? Miettikääpä mitä olivat PARHAAT autot vaikka 70-luvulla, no olihan niissä vitusti tehoa vaativa ilmastointi ja tupakansytytin. Jenkkiauton ovessakin niin paljon osia, että todella paska suunnittelu ratkaisu niin käytön kuin kokoonpanonkin näkökulmasta. Ja olisivat 60-luvulla valmistaneet kuuvehkeet, mutta eivät viitsineet jeesata autoteollisuutta, kun öljykriisi ravisteli ja amerikkalaiset autotehtaat kusessa? No, en varmaan minäkään olisi jeesinyt niitä mulkkuja, kun Fordin Henkka oli njazzi ja kaikkea kauheeta.

Olisiko tilanne voinut olla sellainen, että USA ajatellut olevansa lähellä onnistumista ja siksi pikku vedätys, kilpailijakin lannistuisi ja niin vaikutti ulospäin käyvän? Ajateltiin, että tehdään pikku "husukeissi" ja korjataan myöhemmin, kun siellä kuitenkin kohta olemme. Sitten tajuttiin joku täydellinen estäjä, esim. säteily tai happi-/lämpötilaongelmat, mikä pysäytti ohjelman. Mistäpä tietää vaikka olisivat menettäneet astronautteja ei niin julkisissa kokeissa?

Muutenkin haluaisin nähdä kuinka joku hiippailisi vastaavissa lämpötiloissa tuollaisessa puvussa tuntikaudet ilman kaasupulloja kottikärryissä. Kuussa lämpö siirtyy (tyhjön takia) pukuun yli 127°C lämpösäteilynä ulkoa, mutta ihmisenkin voi ajatella toimivan 70W lämmittimenä puvun sisällä. Sinällään nuo -200 ja yli 100 celsiuksen lämmöt siis maan lailla imeydy, mutta kuin tuon lämpösäteilylämmön, mitä puku pyrki heijastamaan pois. Sisälämpö kuitenkin iso taakka ihmiselle, joka vieläpä liikkui pitkiä aikoja ulkopuolisen hapen varassa.

Onneksi astronaateilla oli nestejäähdytetyt alusasut, niin ei tullut kuuma, kun muuten kyllä tulisi pelkästään jo omasta lämmöstä tuolla päivä jumpatessa.
Sitä en ole vielä saanut selville miten saivat nesteen jäähdytettyä, mutta kaippa siinä puvussa oli joku kompressori, mikä tietysti vaatisi myös sähkömoottorin akkuineen, mutta olihan sille puvun selkärepussa tilaa - ihan siinä happisäiliön vieressä. :shock:
Siis sen, minkä avulla kyettiin painamaan tuntikaudet töitä, mutta mikä silti näyttää ihmeen pienelle nykysukeltajien romppeisiin verrattuna, jonka avulla hengittelee pienen osan pitkän kuukävelyn ajasta. :shock:
Itseni kyllä pelkkä kompuran surina saisi hulluksi. Ja sitten vielä räjähtävät kaasuletkut sen ajan letkuissa ja liittymissä sähkökaapeleiden ja akkujen kanssa (vai ehkä jäädytettiin jotenkin muuten? Happiongelma jää silti!)


Se on ainoa juttu mikä kuussa käyntiä puoltaa näin karkeilla linjoilla vedettäessä, että miksi NL ei reagoinut kuuhuijaukseen, kun olisi heillä luullut olleen tieto ja kiva motivaatio "ampua USA alas"?! Tämä puoltaa kyllä kuukävelyitä.

Kuitenkin, en usko ennenkuin nähdään miten se tehdään 2020-jälkeen eli siihen saakka:
:D ÄÄHHÄH-HÄH-HÄÄ! Niin paksua paskaa, että onhan niillä hauskaa ollut kun uppoaa meihin yhä! :D
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Miki77
Nikke Knakkertton
Viestit: 194
Liittynyt: Ti Touko 05, 2020 8:32 pm

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja Miki77 »

https://youtu.be/771BCym46JE


Kovasti näyttää avaruuspuvuttomalta ihmishahmolta tuo visiirin heijastuma. Lieneekö sitten se alkuperäinen Kuu-Ukko josta Saukki&Pikkuoravat kaukaa viisaasti lauloivat jo vuonna 1965?

Mutta kuten laulussakin todetaan, hei kuu-ukko ei pidä sinun sureman koska rakettimme pian valmis on ja yksinäisyytesi päättyy yli 40 vuoden tauon jälkeen. Iloista jälleennäkemistä odotellessa nauttikaamme tuosta musiikkihistorian helmestä.


https://youtu.be/EnU_oJFaIu0

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Iloista musiikkia, joka auttaa sopivaan tunnelmaan virittäytymisessä ihan pian tapahtuvia "uusia" kuukävelyitä odottaessa.

Avaruuskisa oli armotonta ja siinä ei Igor paljon epäröinyt kansakunnan varallisuutta kuuhun ampuessaan! Mitenkä ihmeessä NL muuten mahtoikaan onnistua salaamaan lähes kaiken teknologian teollisuudelta, kun vertaa mitä kaikkea kapitalistisiat hyödynsivät kehitystyöstään länsimaissa?

Puhuvat tässäkin yhteydessä kommunismin yksilön motivaatiota mädättävästä vaikutuksesta, mutta kylläpä se tuokin on vain kapitalistisikojen vihapuhetta, kun oikea kommunismi kyllä motivoi. Todiste alla:
motivoi_se.jpg
motivoi_se.jpg (58.49 KiB) Katsottu 3790 kertaa
Usein unohtuu myös se, että mahtavassa Neuvostoliitossa melkein kaikki miehet olivat hyvinkin mottivoituneita!

Mottivaatio oli myös vahvasti läsnä kommunistisen puolueen johtajissa, esimerkiksi Boris Jeltsinin elämässä, joka johti alamaisiaan esimerkillä! Loistava esimerkki uhrautuvasta johtamisesta ja mottivaatiosta on hänen ikioma pizzagate!
https://metro.co.uk/2009/09/21/boris-ye ... al-434307/

Pula-ajan kommareina pitämissäni kotoisissa vasemmistoliittolaisissakin mottivaatio on yhä hyvin tuttu juttu. Muistammehan me tapaus jääkiekkomies Paavo Arhinmäen, kun hän vain vähän väläytteli mottivaatiotaan lätkäjätkien kanssa. Kumma, ettei vasuriiittolaiset löytäneet näinkin mottivoituneelle miehelle käyttöä, vaikka ovat hallituksessa ja kokemusta olisi kaivattu apustajien määrästä päätellen!
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Onko kuu juustoa vai kuttaperkkaa saatana

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46a ... 230d8e0f53
Nokia valittiin rakentamaan ensimmäinen mobiiliverkko Kuuhun
Suomalainen Nokia on valittu rakentamaan ensimmäistä mobiiliverkkoa Kuuhun. Valinnan on tehnyt USA:n ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasa.

Mobiiliverkon rakentaminen on osa Nasan tavoitetta saada jälleen ihminen käymään Kuussa vuoteen 2024 mennessä sekä rakentaa lopulta pidempiaikaista ihmisen läsnäoloa Kuussa osana Artemis-ohjelmaa.

Nokian tiedotteen mukaan Kuuhun on tulossa 4G-verkko. Verkko rakennetaan vuoden 2022 loppupuolella.

Verkko tarjoaa viestintäominaisuudet, jotka ihmisen pidempiaikainen läsnäolo Kuussa vaatii. Näihin kuuluu Nokian mukaan muun muassa reaaliaikainen navigointi ja teräväpiirtovideon suoratoisto.
Oisko 5G parempi kuiteski :roll:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Vastaa Viestiin