Uralin perhonen (Mannerheim korsettiin pukeutuvana homona)
Joo, koskaan ei olisi liian myöhäisitä. Vaikka Suomi onkin yhtenäinen, kaikille on tärkeätä demokratia ja itsenäisyys, ei kansalaissodan juopa ole vielä kokonaan kadonnut.teemu kirjoitti:Sota pitäisi käydä läpi luineen ja nahkoineen, ennenkuin se peruuttamattomasti muuttuu tunnistamattomaksi ja ennustamattomaksi vihan aiheeksi pinnan alla.Lydia07 kirjoitti:Olihan se lentolehtinenkin vielä esillä.
...
Sodassa on vain häviäjiä.
Esimerkiksi minun isoisäni oli punikki. Hän koki kääntymyksensä 1905 Venäjällä, palvellessaan tsaarin henkivartiokaartissa suomalaisena sotilaana, siis Marskin johtamissa joukoissa. Sodan jälkeen hänet "valittiin" opiskelijaksi Tammisaaren yliopistoon, mutta koska oli kuoleman sairas, ei joutunut sinne lähtemään. Luultiin, että kuolee ilmankin, mutta eipä kuollut, joten selvisi vain sakoilla(40 ruplaa).
Minä olen ainakin ylpeä isoisästäni. Hän valitsi tuolloin, siinä ajassa ja tapahtumassa, oikeudenmukaisuuden. Pystyn hyvin näkemään hänen syynsä ja motiivinsa. Sairautensa takia hän ei osallistunut taisteluihin,niin ainakin luulen, mutta tämä kuitenkaan vaikuta näkökantaani.
Viimeksi muokannut konsta, La Maalis 08, 2008 12:54 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Anti Simunanpoika
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 6:23 pm
Simuna Antinpoika kertoi
Simuna-papan mielestä Mannerheimi oli paras johtamaan Suomen miehiä talvisodassa. Päälahtari tiesi mikä vanjoja rassaa, kun se oli ollut niiden kenraalina. Pappaa kyrsi, että kapinan aikaan lahtarit ajoi Veetu-veljen rajan yli. Sitten naapurin Isä hävitti meidän punikit syömästä Venäjän leipää. Vaan talvisodassa piti valita Pirun ja Pelsepuupin välillä. Pappa piti Pirua parempana, kun se on hyvä lahtaamaan vihollista, mutta omalla puolella sen kanssa voi sopia. Samaa mieltä oli kaikki meidän kylältä, jotka oli jäljellä.
Venäjän tovereiden ampuminen lahtarien johdolla otti punikeille koville, ja puukot oli löyhässä. Jos korsussa joku lerppahattu olisi ruvennut veistämään Mannerheimi-nukkeja ja pukemaan niitä hameisiin, niin sellainen vaarallinen hullu olisi laitettu miinoja polkemaan ennen maatapanoa. Muuten Venäjän miehille ei olisi jäänyt aamuksi mitään ammuttavaa Suomen puolella.
Veetu-setä jäi Venäjän multiin. Reeta-täti pysyi täällä ja meni porvarille sisäpiiaksi. Se pääsi pojalle rouvaksi ja sai kuusi tyttöä. Yhdestä tuli yli oppilas ja varma seutti, ja muut meni naimisiin. Parempi niiden oli täällä naida kuin siellä. Ei niin, että siinä oli eroa asiassa, mutta täällä oli enemmän tavaraa sitten naitua.
Nytkö Pispalassa väitetään, että hameniekalle lahtarille hävittiin kapinavuonna? On mennyt punikkien pallit maanrakoon!

Jugoslavian hajottua Balkanilla alkoivat kansanmurhat. Mietin, voisiko vastaavaa tapahtua meillä? Epävakaissa oloissa ehkä, tuskin muuten. Kuitenkin ja siksi juuri kansalaissodan tapahtumat pitäisi selvittää, ettei se olisi kuormana. Olisi hyvä, jos itsenäisyyden 100v-juhlissa olisi olemassa selvitysmiesten Eduskunnalle antama raportti. Siihen voisi sen jälkeen viitata tai arvostella sen yksityiskohtia. Valtio olisi ottanut kantaa avoimiin asioihin.konsta kirjoitti: ...Joo, koskaan ei olisi liian myöhäisitä. Vaikka Suomi onkin yhtenäinen, kaikille on tärkeätä demokratia ja itsenäisyys, ei kansalaissodan juopa ole vielä kokonaan kadonnut.
....
Valta kuuluu Eduskunnan kautta kansalle. Eduskunta voisi hoitaa tämän asian, joka on itsenäisen kansakunnan juurilla. Muuten se jää ikuisesti hämärään, ja kulkemaan perheiden sisällä vääryydestä kertovina tarinoina.
Itselläni on ollut käsitys, että punaiset pyrkivät muuttamaan yhteiskuntaa toivomaansa suuntaan, mutta koko kansan huomioiden epädemokraattisella tavalla. Muutamat heidän joukossaan käyttivät tilaisuutta kostoon ja ryöstöihin.
Hallituksen joukkoina toimineet valkoiset menestyivät taisteluissa Mannerheimin sodanjohdon ja Saksassa koulutettujen jääkärien ansiosta. Laittomuuksiin syyllistyneitä punaisia rangaistiin, mutta lienee myös kostettu punaisiin kuuluneille ryhmän jäseninä, vaikka ylipäällikkö kielsikin oman käden oikeuden. Sotaa seurannut hallitus ei huolehtinut vangeista riittävästi, mikä aiheutti paljon uhreja, myös ns. viattomien joukossa.
Talvisodassa niin punaisten kuin valkoistenkin perheiden jäsenet puolustivat maata yhdessä ulkoa tulevaa uhkaa vastaan. Vaara tuli taholta, johon punaiset olivat panneet turvansa kansalaissodassa. Jatkosodassa Suomi oli yhdessä valkoista puolta tukeneen Saksan kanssa. Se oli entisille punaisille vielä vaikeampi paikka.
Oma kokemus on, että hävityn kansalaissodan uhreista johtuva katkeruus on punaisissa perheissä yhä jossain pohjalla. Se pitäisi nostaa esiin, jotta se voidaan avoimesti käsitellä. Parhaiten asian kenties tuntevat ne perheet, joihin on naimisiinmenon myötä tullut jäseniä kansalaissodan aikaiselta toiselta puolelta. Sodan pyykkäys on jatkunut siellä näihin aikoihin asti. Sanotaan vielä, etten itse ole punaisesta suvusta.
Viimeksi muokannut teemu, La Maalis 08, 2008 3:33 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Uralin perhosen taustaa
Hannu Salama kertoi viime yönä radiossa Uralin perhosen esimuotona olleesta radiokuunnelmasta, jonka hän oli kirjoittanut yhdessä Lillkvistin kanssa:
- Mannerheimin kirgiisipalvelija asui Tampereella ollessa paljon vaatimattomammin kuin Mannerheim itse. Salama oli kuullut siitä asuessaan Pispalassa, missä tämä epätasa-arvo oli herättänyt pilkkaa.
- Homoseksuaalisuusväitteistä Salama kertoi kuulleensa pelkästään suomalaisilta upseereilta. Hän ei maininnut kuinka monta kertaa, eikä mitään nimiä.
- Mannerheimin nimeä ei mainittu kuunnelmassa.
- Tuli tunne, että taiteellinen menestys on ylittänyt odotukset, ja otetaan vähän takaisin, tai ainakin selitellään.
Kommentit:
- Mannerheim asui eri paikassa kuin palvelijansa mm. Aasian ratsastuksensa aikana. Se lienee yleisemminkin ollut tapana Venäjän armeijassa. Suomi on ollut tässä suhteessa tasa-arvoisempi maa. Meillä ei ole ollut maaorjuuttakaan (ellei torpparilaitosta lueta sellaiseksi).
- Mannerheimiä pidettiin tekstiili-upseerina, ja tunnetusti hänellä oli tarkat tavat. Kun hän oli komentajana, niin noudatettava etiketti saattoi nöyryyttää muita upseereja, jolloin olisi ollut tarvis sanoa takana jotain vastapainoksi.
- Edelleenkään ei selvinnyt, onko homoseksuaalisuusväitteillä asiallista pohjaa. Tähänhän liittyy se taiteellinen tulkinta, fiktio, josta nousi meteli.

Se mitä olisi aivan välttämätöntä tehdä näiden haavojen parantamiseksi olisi anteeksipyyntö valtion taholta kaikkien keskitysleireissä ja teloituksissa kuolleiden puolesta. Myös luokkasodan jälkeisiä punaisten/kommunistien vainoja ja sortoja tulisi pyytää anteeksi. Nythän näitä asioita ei Suomessa oikeastaan edes myönnetä. Korkeintaan pikaisesti jossain sivulauseessa ja sitten taas kiirehditään sanomaan, että tarviiko näistä nyt enää puhua. Suomessa on yhä luokkasodasta vallalla yksi virallinen totuus, joka on valkoisten sanelema. Tosiasioita ei haluta myöntää, vaan perisuomalaiseen tyyliin uskotaan ongelmian poistuvan puhumattomuudella.
Re: Uralin perhosen taustaa
teemu kirjoitti: - Edelleenkään ei selvinnyt, onko homoseksuaalisuusväitteillä asiallista pohjaa. Tähänhän liittyy se taiteellinen tulkinta, fiktio, josta nousi meteli.
Veikkaan, ettei mitään todisteita Marskin homoudesta tulla saamaan. Se, että aikalaiset eivä siitä ole puhuneet, on toki ihan selvä juttu. Sellaisista asoista ei yksinkertaisesti voinut puhua ääneen. Homoseksuaalisuus oli rikos vielä 60-luvulle asti ja kuten Veijo Merikin tiesi kertoa, 40-luvulla vielä nuorilla miehillä oli sellainen käsitys, että jos homo lähentelee, niin sen saa tappaa, eikä siitä saa rangaistusta.
Moni asia taitaa puhua Marskin heterouden puolesta. Minulle ainakin tuli yllätyksenä nämä Pispalan jutut, koska kuvittelin, että Marskiin liitetyt homo-huhut ovat suhteellisen myöhäistä tuotantoa.
Ja lopulta, asialla ei ole minulle ainkaan yhtään mitään merkitystä. Henkilöhistoroitsijoiden on toki voitava asiaa käsitellä, mutta muuten tuo koko juttu menee enemmän vitsistä, mielstäni ihan sallitusta sellaisesta.
Ja punaisten edustajat pyytäkööt nöyrimmästi anteeksi punaisten terroria.katupoika kirjoitti:Se mitä olisi aivan välttämätöntä tehdä näiden haavojen parantamiseksi olisi anteeksipyyntö valtion taholta kaikkien keskitysleireissä ja teloituksissa kuolleiden puolesta. Myös luokkasodan jälkeisiä punaisten/kommunistien vainoja ja sortoja tulisi pyytää anteeksi.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Punaisten terroria on aika vaikea laittaa samalle viivalle valkoisten järjestelmällisen sodan jälkeisen terrorin kanssa. Keskitysleirit ja niissä kuolleet 12000-14000 miestä, naista ja lasta sekä vuosikausia tai oikeamminkin vuosikymmeniä jatkuneet kommunisteihin kohdistuneet vainot olivat aivan toista luokkaa. Punaisten lapsia jopa huostaanotettiin ja pakkosijoitettiin muihin perheisiin oppimaan tavoille. Valtiojohtoisille keskitysleireille sullottiin 80000 suomalaista. Ei vain punaisten puolella taistelleita, vaan myös tosiaan naisia ja lapsia sekä ihmisiä, jotka erilaisilla verukkeilla yhdistettiin työväenliikkeeseen. Leireillä oli heti tuntuva nälänhätä, joka valtion taholta kiistettiin. Sama taho myös kielsi vankien omaisia tuomasta ruokaa vangituille. Myös oikeidenkäyntejä viivytettiin tarkoituksellisesti. Ei voi välttyä ajatukselta, että valkoiset ajoivat takaa punaisten systemaattista tuhoamista.Marsalkka kirjoitti:Ja punaisten edustajat pyytäkööt nöyrimmästi anteeksi punaisten terroria.katupoika kirjoitti:Se mitä olisi aivan välttämätöntä tehdä näiden haavojen parantamiseksi olisi anteeksipyyntö valtion taholta kaikkien keskitysleireissä ja teloituksissa kuolleiden puolesta. Myös luokkasodan jälkeisiä punaisten/kommunistien vainoja ja sortoja tulisi pyytää anteeksi.
Sodan kuluessa kumpikin osapuoli syyllistyi luonnollisesti erilaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, mutta se mitä tapahtui sodan jälkeen on se, joka on jättänyt ne syvimmät haavat.
On kumma, kun katsoo Saksaa ja sitä kuinka hyvin ja perusteellisesti siellä on käyty läpi Natsi-Saksan aikoja ja virheitä, ja katsoo sen jälkeen Suomea. Täällä punaisten terrori on laajemmin läpikäyty asia historiassamme kuin valkoisten jättimäinen ja järjestelmällinen, valtion suojeluksessa tapahtunut terrori.
editoitu muutamia lisäyksiä....
Viimeksi muokannut katupoika, La Maalis 08, 2008 4:53 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Uralin perhosen taustaa
Mitäs noista: Marskin identiteetistä ja Gustafssonin muistista saa veistellä kuinka vaan.konsta kirjoitti: ...Ja lopulta, asialla ei ole minulle ainkaan yhtään mitään merkitystä. Henkilöhistoroitsijoiden on toki voitava asiaa käsitellä, mutta muuten tuo koko juttu menee enemmän vitsistä, mielstäni ihan sallitusta sellaisesta.
Ne ovat edellä samassa lauseessa, ihan kokeeksi, vaikka ovatkin eri maailmoista. Toinen henkilöistä auttoi Suomea selviämään kuiville neukkujen sotaharjoituksen osuttua kohdalle ja toista Suomi auttoi selviämään kuiville neukkujen sotaharjoituksen osuttua ohi. Ja paskaa puhutaan kummastakin.
(Absurdi assosiaatiokoe, uutta taidetta, missä mikään ei ole totta eika edes kaunista)
Kyllä anteeksi täytyy silti pyytää!katupoika kirjoitti:Punaisten terroria on aika vaikea laittaa samalle viivalle valkoisten järjestelmällisen sodan jälkeisen terrorin kanssa.Marsalkka kirjoitti:Ja punaisten edustajat pyytäkööt nöyrimmästi anteeksi punaisten terroria.katupoika kirjoitti:Se mitä olisi aivan välttämätöntä tehdä näiden haavojen parantamiseksi olisi anteeksipyyntö valtion taholta kaikkien keskitysleireissä ja teloituksissa kuolleiden puolesta. Myös luokkasodan jälkeisiä punaisten/kommunistien vainoja ja sortoja tulisi pyytää anteeksi.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Punaisten terrori on kyllä käsittääkseni myös myönnetty punaisten puolelta, joten se kuuluu yhtälailla anteekipyydettäviin asioihin. Niin kuin koko sota, joka oli tarpeeton ja tarpeettoman julma. Jonkun väitteen mukaan suhteuttettuna väkilukuun, maailman julmin sisällissota.Marsalkka kirjoitti:
Kyllä anteeksi täytyy silti pyytää!
Re: Uralin perhosen taustaa
Teemu, ehkä minäkin tässä makselen sitä isoukon sakkoa takaisin suvaitsevaisuudellani. Mutta tosiaankin, Bodom ja nukkeanimaatio ei paini samssa sarjassa, koska toinen ei ole fiktio(vaikka kova yritys on sekin siihen suuntaan laittaa)teemu kirjoitti:
(Absurdi assosiaatiokoe, uutta taidetta, missä mikään ei ole totta eika edes kaunista)
Aluksi muuten minäkin luulin, että Lillqvistin satiirinen ja fiktiivinen animaatio on pelkästään hauska juttu, mutta olen kyllä valmis myöntämään, että se saattaa loukata. Minulle se silti on lähinnä vitsi, enkä pysty suhtautumaan siihen kuolemanvakavasti.
Mun mielestäni taas on aika vaikea laittaa samalle viivalle Natsi-Saksaa ja sisällissodan aikaista/jälkeistä Suomea.
Natsi-Saksassa oli vallalla selvä ideologia jota noudatettiin.
Ideologia ilmeni Hitlerin surullisenkuuluisassa teoksessa Mein Kampf jo paljon ennen ensimmäistäkään keskitysleiriä.
Ideologia oli tuhota juutalaiset,mustalaiset, vammaiset, homot ym "alempiarvoisina" pidetyt.
Suomessa vankileireihin taas ainoastaan(kiihkeän sisällissodan seurauksena) tavallaan ajauduttiin.
Suomen vankileireillä ei ollut käytössä järjestelmällistä tuohoamista kaasukammioineen ja ZyklonB:neen kuten oli Natsi-Saksassa.
Suomen vankileireillä kuoltiin nälkään ja tauteihin.
Suomessa vallalla ei ollut tiettyjen ihmisryhmien tuhoamisen ideologia, niin kuin oli Natsi-Saksassa.
Täytyy mielestäni kyllä olla aikamoinen stalinistinen kiilusilmäkommari, jos ihan tosissaan vertaa Suomea Natsi-Saksaan.
Mutta ehkä on olemassa joku Isä Aurinkoisen käsikirja pikkustalinisteille, jossa tällaista tuupaa opetetaan.