pop kirjoitti:
Käräjäoikeudella EI ollut kulunvalvontatietoja käytettävään, kuten ihan pari hassua kertaa on sinullekin yritetty tehdä selväksi. Et ole (tai itse asiassa yrität olla) niin vitun tampio ettet tajua kyseessä olevan kaksi eri paikantumistietoa: samaan aikaan kortin käytön kanssa muualla ja SEN JÄLKEEN 22 min myöh muualla. Ei mene läpi. Miten sen aamupvän suhteen, onko jo hallussa?
Käräjäoikeudentuomio ei ole EDELLENKÄÄN näin tarkentava kuin hovin.mLukee itse tuomiossa, näin ollaan voitu poimia lisää telepaikantumisia, aivan kuten tuomiossa lukee; mitä enemmän dataa saadaan ko henkilöiden liikkeistä, sitä enemmän ne vahvistavat syyllisyyttä. Sorry.
Edelleen; hovin tuomiossa lukee Suomeksi sama asia edellä.
Tätäkö ei käräjäoikeus olisi huomannut, että ajankohdan kello 16 ja 17 välisenä aikana olisi ollut jopa kaksi paikannusta lisää sovitellessaan ajankohtaa, jolloin Aarnio ja Sievälä olisivat tavanneet? Luulisi heidän tarttuneen tähän varsin innokkaasti.
Joten tästä voi vetää jo tässä vaiheessa sellaisen johtopäätöksen, että päivämääränä 16.11.2011 kyseisenä ajankohtana on käräjäoikeudella täytynyt olla eri paikannustiedot käytössään kuin on ollut hovioikeudessa. Seuraava esimerkki samalta päivältä todistaa väitteeni varmasti todeksi. Eroja tulee lisääkin.
Hovioikeus kirjoittaa sivulla 141:
"Televalvontatietojen ja hovioikeudessa uusina todisteina esitettyjen kulunvalvontatietojen perusteella Aarniolla on 16.11. ollut vanha Hollanti-puhelin (oma lisäys: -889/Hollanti) mukanaan huumerikosyksikön väistötiloissa Itä-Pasilassa, vaikka muutoin hän on vienyt tynnyrilähetyksiin liittyviä Hollanti-puhelimia vain poikkeuksellisesti Länsi-Pasilan ulkopuolelle. Kun hän on Itä-Pasilassa ollessaan saanut kello 12 jälkeen hollantilaisesta liittymästä viestin, hän on minuuttia myöhemmin lähettänyt viestin Vilhuselle ja minuutin kuluttua siitä toisen viestin hollantilaiseen liittymään."
Eli tässä on kello 12 lähetetty viesti Suomen päästä hollantilaiseen liittymään.
Käräjäoikeus kirjoittaa sivulla 135:
"Vain heinäkuussa 2011 aktiiviset tapahtumat yhtä tapahtumaa lukuunottamatta ovat tapahtuneet kello 7.30-16.30 välisenä aikana." (oma lisäys: tässä poikkeus tarkoittaa päivämäärää 1.7.2011).
Eli käräjäoikeus ei ole löytänyt mitään tapahtumaa 16.11.2011, jossa Suomen päästä otetaan yhteyttä hollantilaiseen liittymään tiettynä aikana. Tätä vahvistaa seuraava lainaus käräjäoikeuden tuomiosta sivulta 139.
"Lisäksi Runebergin kertomuksesta ilmenee, että yhteyttä on pidetty nimenomaan hollantilaisesta liittymästä RHU:hun päin. Liittymän -889/Hollanti ja -146/Hollanti televalvontatiedoista kuitenkin ilmenee, että yhteyttä on otettu aktiivisesti näistä liittymistä Suomesta käsin hollantilaisiin liittymiin päin (4.5., 11.5., 18.5., 20.5., 22.5., 23.5., 1.7., 27.7., 8.8., 14.8., 22.8., 27.8.,22.9., 9.10., 19.10., 1.11., 8.11., 27.12., 28.12.2011). Tältäkään osin Runebergin kertomus ei vastaa televalvontatiedoista ilmeneviä seikkoja. Runebergin kertomuksesta ei ilmene syytä sille, miksi merkityksettömään tietolähteeseen olisi oltu aktiivisesti yhteydessä näinkin paljon usein pitkienkin taukojen jälkeen."
Eli tässä luettelossa ei ole laisinkaan päivämäärää 16.11.2011, jolloin yhteyttä olisi otettu Suomesta käsin hollantilaiseen liittymään.
Itse asiassa hollantilainen liittymä -889 on ollut vain kahtena päivänä ulkopuolella Länsi-Pasilan toinen on 5.5. ja toinen on 16.11. Käräjäoikeuden tuomio perustui hollantilaisissa liittymissä (2 kpl) siihen, että Aarnio käytti näitä liittymiä, koska ne paikantuivat Länsi-Pasilaan pääasiallisesti ja niitä käytettiin työvuorojen ulkopuolella nimenomaan Länsi-Pasilasta aamulla ja illalla.
Uusien kulunvalvontatietojen piti olla erona hovioikeudessa. Kukaan ei kerro, että uusia televalvontatietoja olisi tullut lisää. Kulunvalvontatietojen piti tulla automaattisesti sieltä Senaattikiinteistöltä, jolloin kukaan ei olisi voinut jotenkin muuttaa niitä. Näinhän siellä hovioikeuden tuomiossa kerrotaan.