Lahti: 18-vuotias nuorukainen ryösti puhelimia - tuomio 3,5 vuotta vankeutta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
JosefMengele

Lahti: 18-vuotias nuorukainen ryösti puhelimia - tuomio 3,5 vuotta vankeutta

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Yhdessä valvontakamerakuvassa ryöstöistä epäilty katsoo suoraan kameraan.
puh.varas.png
puh.varas.png (101.52 KiB) Katsottu 12258 kertaa
Eilen keskiviikkona Lahdessa tapahtui jälleen uusi ryöstö. Puoli viiden aikaan iltapäivällä mies anasti teräaseella uhkaamalla alaikäiseltä puhelimen Lahden Kirkkokadulla.

Ryöstösarja alkoi Hämeen poliisilaitoksen mukaan jo maanantaina. Sama tekijä on ryöstänyt teräaseella uhaten Lahden keskustassa jo viisi ihmistä lyhyen ajan sisällä. Maanantaina mies ryösti yhden, tiistaina kolme ja keskiviikkona yhden ihmisen. Kahdessa tapauksessa uhrit ovat olleet alaikäisiä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo Iltalehdelle, että nimenomaan puhelimet ovat olleet aina ryöstön kohteena.

Epäillyn tekotapana on ollut pyytää matkapuhelinta lainaksi ja melkein heti sen jälkeen hän on teräaseella uhaten yrittänyt anastaa tai anastanut matkapuhelimen.

Kiitettävästi vihjeitä
Poliisi on saanut eilisen tiedotteen jälkeen toistakymmentä vihjettä.

Kiiskisen mukaan tällä hetkellä poliisi selvittää noin 20 henkilön mahdollista osuutta ryöstösarjaan.

– Vihjeitä on tullut eri puolilta Suomea, Lapista asti. Poliisin täytyy aina selvittää jokainen vihje, Kiiskinen sanoo.

Poliisi kiittää jo tässä vaiheessa median ja yleisön aktiivisuutta. Vinkkejä voi edelleen toimittaa sähköpostiin [email protected] tai puhelimella 0295 414 222.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/933d ... de8f79ad91

Otsikkoa muutettu pariinkin otteeseen
-NILS-

phonyjoker
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Aloin miettimään, että mitkä mahtavat olla miehen motiivit. Mielenterveysongelmia taustalla? Eipä tollasella rikastumaan pääse ja eteenpäin pitäisi luurit onnistua myymään myös. Se, että veitsellä uhataan alaikäisiä kuulostaa melko hurjalta.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

puhelimienryöstäjä_Lahdessa.jpg
puhelimienryöstäjä_Lahdessa.jpg (42.18 KiB) Katsottu 11988 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

kampiakseli
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ke Touko 27, 2009 10:07 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja kampiakseli »

Hyi helvetti mikä rotta... Tarvii olla hirmu kova jätkä, että uskaltaa ryöstää lapsia puukolla.

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

phonyjoker kirjoitti:Aloin miettimään, että mitkä mahtavat olla miehen motiivit. Mielenterveysongelmia taustalla? Eipä tollasella rikastumaan pääse ja eteenpäin pitäisi luurit onnistua myymään myös. Se, että veitsellä uhataan alaikäisiä kuulostaa melko hurjalta.
Syksy tulossa, hakee vankilapaikkaa talveksi. Tai joku vapaakävelijä taas karannut.

PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

raimoreipas kirjoitti:Näyttää ihan poliisimestarilta.
Ei tuo kyllä minulta näytä.

Tuskin tuollainen perusnarkki edes osaa kytkeä puhelimen jäljitystä pois, joten aika paska tulonlähde.

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja sörsse »

PoliisimestariSisu kirjoitti:
raimoreipas kirjoitti:Näyttää ihan poliisimestarilta.
Ei tuo kyllä minulta näytä.

Tuskin tuollainen perusnarkki edes osaa kytkeä puhelimen jäljitystä pois, joten aika paska tulonlähde.
Tuosta pyöräkuvan ryöstäjästä kyllä tulee mieleen, että hieman yksinkertainen homo on liikkeellä. Ilmeisesti ei mitään seksuaalisia tekoja ole kuitenkaan ilmennyt ryöstöjen yhteydessä?

Miten muuten se puhelimen jäljitys laitetaan varastetusta luurista
pois päältä, jos tunnuksia ei ole tiedossa, eikä ryövärin turpavärkkikään auta paikannuksen poistamisessa, sen paremmin kuin sormenjäljetkään. Kun minäkään en osaa sitä tehdä!

JosefMengele

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Kännykkäryöstöistä epäilty mies jäi kiinni Lahdessa

Epäilty oli pyytänyt matkapuhelinta lainaan ja melkein heti sen jälkeen uhannut teräaseella ja anastanut puhelimen.

Hämeen poliisi on eilen ottanut kiinni 18-vuotiaan lahtelaisen miehen, jota epäillään Lahden keskustassa tehdyistä ryöstöistä.

Poliisi kertoo asiasta tiedotteessa.

Poliisi esittää miestä vangittavaksi epäiltynä kaikkiaan viiteen teräaseella uhaten tehtyyn ryöstöön.

Ryöstöt tapahtuivat tämän viikon alkupuolella. Yhdessä teossa uhri oli alaikäinen.

Epäillyn tekotapana oli pyytää matkapuhelinta lainaksi, jonka jälkeen hän oli teräaseella uhaten yrittänyt anastaa tai anastanut matkapuhelimen.

Yksi uhreista on teon yhteydessä saanut sairaalahoitoa vaatineen vamman ja yksi pääsi pakenemaan.

Poliisi pyysi vihjeitä tekijän tunnistamiseksi. Poliisi kiittää yleisöä lukuisista vihjeistä ja mediaa aktiivisesta tiedottamisesta epäillyn kiinnisaamiseksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/32f9 ... f1ef47ae2f

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

PoliisimestariSisu kirjoitti:
raimoreipas kirjoitti:Näyttää ihan poliisimestarilta.
Ei tuo kyllä minulta näytä.

Tuskin tuollainen perusnarkki edes osaa kytkeä puhelimen jäljitystä pois, joten aika paska tulonlähde.
Näyttää kyllä todella paljon Husu Husseinilta mutta vaaleampi iho vain.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

John Kimble kirjoitti:
PoliisimestariSisu kirjoitti:
raimoreipas kirjoitti:Näyttää ihan poliisimestarilta.
Ei tuo kyllä minulta näytä.

Tuskin tuollainen perusnarkki edes osaa kytkeä puhelimen jäljitystä pois, joten aika paska tulonlähde.
Näyttää kyllä todella paljon Husu Husseinilta mutta vaaleampi iho vain.
No emmä sanois - ku mun mielestä tää ryöstäjä vaikutttaa oikeesti joltain vajakki-MT potilaalta :)
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

PiikkiSika kirjoitti:No emmä sanois - ku mun mielestä tää ryöstäjä vaikutttaa oikeesti joltain vajakki-MT potilaalta :)
Ja Husu Hussein ei ole käytöksensä perusteella tällainen?
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilt

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lahdessa kännykkäryöstöjä tehtaillut veitsimies vangittu – 18-vuotias jäi kiinni kaupattuaan saalistaan netissä

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tänään todennäköisin syin epäiltynä Lahden keskustassa teräaseella matkapuhelimia ryöstäneen miehen.

Miestä epäillään kolmesta törkeästä ryöstöstä ja kahdesta törkeän ryöstön yrityksestä. Epäilty on 18-vuotias Lahden keskustassa asuva mies.

Uhreista nuorin oli 13-vuotias ja vanhin 34-vuotias. Uhreista kaksi oli naisia ja kolme miehiä tai poikia. Poliisi pääsi tekijän jäljille, kun hän myi anastettua puhelinta internetissä.

Epäilty on kuulustelussa myöntänyt teot.

Tekijän tekotapana oli ensin pyytää matkapuhelinta lainaksi, ja sen jälkeen hän on teräaseella uhaten yrittänyt anastaa tai anastanut matkapuhelimen. Yksi uhreista sai sairaanhoitoa vaatineen vamman, yksi puolestaan pääsi pakenemaan.

Rikokset tapahtuivat Lahden kaupungintalon vieressä, Kirkkokadulla, Harjukadulla, Rautatienkadulla ja Vapaudenkadulla.
mtvuutiset.fi
19.8.2019 17:22
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Veistä heiluttanut Robert Salihu ryösti lapsia ja nuoria - 3,5 vuotta vankeutta

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Kännyköitä nuorilta ryöstänyt 18-vuotias sai pitkän vankeus­tuomion – nuorin uhri 13-vuotias poika

Julkaistu: 13.11. 17:57

Kolmen ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio luettiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 18-vuotiaalle miehelle, joka viime elokuussa ryösti kännyköitä Lahdessa.

Vuonna 2001 syntynyt kantasuomalainen Robert Sinan Leo Salihu sai kännykät vetämällä esille kääntöveitsensä ja kaappaamalla kännykän mukaansa. Kiinni tekijä jäi, kun yritti kaupitella puhelimia nettisivuilla.

Mies syyllistyi kolmeen ryöstöön ja kahteen ryöstön yritykseen viime elokuussa kolmena perättäisenä päivänä ja yhteen ryöstön yritykseen helmikuussa.

Syyttäjä vaati Salihulle tuomiota törkeistä ryöstöistä, mutta oikeus piti tekoja perusmuotoisina.

Oikeus pohti pitkään rikosnimikettä ja tutki kuvanauhoja teoista. Tuomittu ei kertaakaan uhannut uhreja sanallisesti ja teot kestivät enimmilläänkin vain muutamia sekunteja, minkä vuoksi oikeus piti tekoja perusmuotoisina ryöstöinä.

Tuomittu valikoi uhreikseen pääasiassa nuoria. Nuorin uhri oli 13-vuotias poika.

Nuoria uhreja ja heidän läheisiään teot ovat järkyttäneet kovasti. Yksi uhreista sai vammoja.

Ensin mies pyysi saada puhelinta lainaksi, mutta kun poika ei sitä antanut, hän otti poikaa hupusta kiinni ja laittoi kääntöveitsen lähelle pojan kaulaa. Poika joutui antamaan kännykkänsä, joka oli kotelossa ja samalla syytteen mukaan meni myös 40 euroa rahaa.

Linja-autopysäkillä penkillä istunut ja puhelintaan esillä pitänyt nuori nainen menetti kännykkänsä, kun mies kaivoi puukkonsa esille. Samalla tavoin nuori poika menetti kännykkänsä, kun ryöstäjä avasi kääntöveitsensä uhrin lähellä.

Kolme tekoa jäi ryöstön yrityksiksi. Noin 35-vuotias mies ei kännykästään luopunut. Vaikka ryöstäjä kaivoi veitsensä esille, oli hänen jätettävä teko kesken. Uhriksi valikoitunut nuori nainen sai pitää puhelimensa, kun pinkaisi pakoon.

Tekijä vangittiin 15. elokuuta ja hän on ollut siitä lähtien vangittuna. Syyttäjän vaatimuksen mukaisesti hänet passitettiin tuomion julistamisen jälkeen vankilaan Mikkeliin.

Esitutkinnassa mies tunnusti teot. Syyksi hän kertoi rahapulan. Tuomitulla ei ollut ennestään rikosrekisteriä.

Korvauksia Salihu joutuu maksamaan jokaiselle kuudelle uhrilleen 1 000 euroa henkisistä kärsimyksistä. Lisäksi hän joutuu maksamaan kahdelle uhrille kärsimyskorvauksia, toiselle 2 000 euroa ja toiselle 1 500 euroa.

Uhrien oikeudenkäyntikuluja tuomittu joutuu maksamaan noin 10 000 euroa. Yksi puhelimista jäi kateisiin ja senkin arvo Salihun on maksettava.

Käräjäoikeus käsitteli ryöstösarjan keskiviikkona.

Vesa Näveri
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006306724.html
????? ?? ??????.

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Veistä heiluttanut Robert Salihu ryösti lapsia ja nuoria - 3,5 vuotta vankeutta

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/933d ... de8f79ad91

Tämä heppu ilmeisesti:
Poliisi epäilee: Tämä mies ryöstää puhelimia niin lapsilta kuin aikuisilta Lahdessa – uudet kuvat julki
15.08.2019 klo 16:36
Yhdessä valvontakamerakuvassa ryöstöistä epäilty katsoo suoraan kameraan.
Poliisi julkaisi selkeämmän valvontakamerakuvan epäillystä ryöstäjästä ja pyytää edelleen vihjeitä.Poliisi julkaisi selkeämmän valvontakamerakuvan epäillystä ryöstäjästä ja pyytää edelleen vihjeitä.

Salihu Robert.jpg
Salihu Robert.jpg (33.73 KiB) Katsottu 3841 kertaa
Tässä toiseen valvontakameraan tallentunut kuva miehestä. POLIISI

Eilen keskiviikkona Lahdessa tapahtui jälleen uusi ryöstö. Puoli viiden aikaan iltapäivällä mies anasti teräaseella uhkaamalla alaikäiseltä puhelimen Lahden Kirkkokadulla.

Ryöstösarja alkoi Hämeen poliisilaitoksen mukaan jo maanantaina. Sama tekijä on ryöstänyt teräaseella uhaten Lahden keskustassa jo viisi ihmistä lyhyen ajan sisällä. Maanantaina mies ryösti yhden, tiistaina kolme ja keskiviikkona yhden ihmisen. Kahdessa tapauksessa uhrit ovat olleet alaikäisiä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo Iltalehdelle, että nimenomaan puhelimet ovat olleet aina ryöstön kohteena.

Epäillyn tekotapana on ollut pyytää matkapuhelinta lainaksi ja melkein heti sen jälkeen hän on teräaseella uhaten yrittänyt anastaa tai anastanut matkapuhelimen.

Kiitettävästi vihjeitä
Poliisi on saanut eilisen tiedotteen jälkeen toistakymmentä vihjettä.

Kiiskisen mukaan tällä hetkellä poliisi selvittää noin 20 henkilön mahdollista osuutta ryöstösarjaan.

– Vihjeitä on tullut eri puolilta Suomea, Lapista asti. Poliisin täytyy aina selvittää jokainen vihje, Kiiskinen sanoo.

Poliisi kiittää jo tässä vaiheessa median ja yleisön aktiivisuutta. Vinkkejä voi edelleen toimittaa sähköpostiin [email protected] tai puhelimella 0295 414 222.
Poistettu toinen jo ketjussa aiemmin ollut kuva. Postaukseen jätetyn kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Veistä heiluttanut Robert Salihu ryösti lapsia ja nuoria - 3,5 vuotta vankeutta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Vuonna 2001 syntynyt kantasuomalainen Robert Sinan Leo Salihu
Miksi mainitaan "kantasuomalaisuus", vaikka valamedian itsensäkin mukaan tiedolla ei merkitystä. Toisaalta, mitähän tuo termi edes tässä tarkoittaa, kun:
Yleisimmin:
Yleisimmin:
Salihut.png (49.09 KiB) Katsottu 4870 kertaa
https://forebears.io/surnames/salihu
Suomi ja Salihut.png
Suomi ja Salihut.png (17.5 KiB) Katsottu 4870 kertaa
https://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvel ... ku.asp?L=1

Villi veikkaukseni, että kosovolainen, joka vaan sattunut pätkähtämään ulos pillusta täällä = Iltasanomien mukaan kantasuomalainenhan se siinä...

Nämä ovat mielestäni suomalaisia, mutta kantasuomalaisuuden ymmärtäisin vaativan sukujuuretkin Suomeen, ellei jopa junttinimenkin. Nämä tuottavat hienoa vääristymää rikostilastoissakin, puhumattakaan "ihkauusista" kansalaisuusmiehistä.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin